Pyöräilyä ja ratsastusta viileissä kesäilloissa

Jahas, Suomen vuoden 2016 eka kesä sitten tuli oli ja meni , mutta lööppien mukaan juhannuksena ei tarvitse pukeutua toppatakkiin. Noh saa nähdä miten käy, nyt tuntuu ainakin kylmältä kovine tuulineen. Eilen jouduin todella pohtimaan mitä laittaisin pyörälenkille päälleni. Lopulta pukeutumiseni taisi osua aika nappiin. Trigoot alle ja ohuet tuulihousut ylle. En vaan erityisemmin välitä tuulihousuissa pyöräillä leveiden lahkeiden vuoksi. Pelkään koko ajan niiden jäävän polkimiin tai pinnojen väliin. On siis todettava ettei minulla ole hyvää viileän sään pyöräilyvarustusta. Mutta pyörälenkillä Jukin kanssa oli todella mukavaa.

Lähdettiin ennen seitsemää luotani ajelemaan. Jukin pihassa pyörä sai pikahuollon: renkaisiin ilmaa, ketjuihin öljyä, matkamittariin paristo ja matka jatkui. Kiersimme Tuusulanjärven. Alkumatkasta puskimme kovaan vastatuuleen. Tuuli lenkin aikana tyyntyi, mutta ei palatessa tuuletontakaan ollut. Kiva oli ajella ja rupatella koirista, mehiläisistä, linnuista, elämästä. Reilu kaksi tuntia ja 39 kilsaa meni yllättävän rivakasti siitäkin huolimatta, että oma kuntoiluni on ollut heikolla kantimella viime aikoina. Kotiuduttuani olin onnellinen.

Tänään oli eilistä kylmempi päivä ja tuulikin puhalsi pontevasti. Matkalla ratsastamaan ropsautti sadekuuronkin. Tuulesta ja kylmyydestä huolimatta vietimme onnistuneen ratsastustunnin. Ratsastin Fengur-papalla. Se on jotenkin niin symppis vanha herra. Virtaa löytyy, vaikka liikkuu välillä vähän jäykin jaloin. Töltti löytyi herralta helposti ja hyvin. Ravia ei tullut, tuli nopeaa tölttitikutusta, joka ei välttämättä hirvittävän mukavaa ollut. Laukka oli epämukavan kulmikasta. Toiseen suuntaan laukatessamme pappa innostui ja sinkosi laukkaan isoin askelin. En halunnut laukata kenttää ympäri, tällä kertaa riitti muutama laukan nosto. Muutoin tunti sujui hyvin. Tölttiä tuli paljon, kiemuran tekeminenkin onnistui töltissä. Edelliskerralla Airan kanssa ei onnistunut. Kiemuraa tehdessä töltti katosi. Nyt sain onnistumisen siinäkin. Fengur myös pysähtyi suoraan töltistä ja lähti suoraan tölttiin. Töltistä käyntiin herra ei meinannut aina malttaa siirtyä.

Mulla on hirmuiset sympatiat vanhoja eläimiä kohtaan. Ehkä inhimillistän tai jotain, mutta Fengurissa on jotain Ykkimäisyyttä. Se energisyys ja määrätietoisuus millä asioita tehdään. Viisaus, ymmärrys yhdestä sanasta tai liikahduksesta, haluttu asia tapahtuu. Ihanaa kun sain ratsastaa papalla. Varmaan kun on Fengurin aika lähteä heppojen taivaaseen ja kun kuulen siitä, tulee surullinen olo. Ei nyt kuitenkaan sellaisia murehdita.

Eilen ennen pyörälenkkiä Heman kanssa käytiin läpi hänen minulle kirjoittamia neuleohjeita. Minähän en kaavapiirroksista mitään irti saa, joten ne on avattava minulle sanallisesti ja nyt minulla on täällä muutama kiva ohje kesäprojekteina saada neuleeksi. On vähän haastavempaa ja sitten aivot narikkaan-tyyppistä neuletyötä. Topin etuosaa koetan ahkeroida, mutta neuloksesta tulee ärsyttävän harvaa, joten se ei jotenkin nyt inspiroi pätkän vertaa. Huomenna on pitkästä aikaa Silmukkasisko-tapaaminen, josko siellä toppi edistyisi edes hiukan. Nyt viime viikkoina olenkin tehnyt käsitöitä todella vähän. Nyt mielenkiinto on ollut linnuissa. Haluaisin kovasti lähteä kuuntelemaan yölaulajia, vielä kun ne laulavat, mutta kaverin löytäminen onkin todella hankalaa. Nyt tulevalle viikolle olen etsinyt kaveria, joka jonain iltana voisi lähteä kuuntelemaan, mutta ei. Ehkäpä ensi kevääseen mennessä tutustuu johonkin lintuharrastajaan täällä pk-seudulla tai mökkimaisemissa. Se olisi todella mahtavaa.

Luopumisen tuska ja suunnaton suru

Mökkiviikonlopun jälkeen mieleni pysyi monta päivää rauhallisena, vaikka Ykin lähtö koko ajan mielen perukoilla vaanikin. Vasta torstaina tuntui, että tuska vyöryy ylitseni ja jään toiseksi. Ehkä päivä oli merkityksellinen, koska siitä oli viikko aikaa siihen viimeiseen hetkeen. Nyt siihen on enään kaksi ja puoli vuorokautta. Näiden kahden viikon aikana Harmaakuonon vointi on huonontunut. Ulkona ei halua juurikaan kävellä vaan mielummin haistelee ja seisoskelee hajumailmassaan. Vasemman etutassun kiertyminen ulospäin haittaa todella ja liikkuminen on pompottelevaa. Jos emme olisi päätöstä tehneet pari viikkoa sitten, sen aika olisi joka tapauksessa nyt. On hyvä, että rakas ystävä pääsee pois eikä sen tarvitse kärsiä pateista eikä muistakaan vanhuuden vaivoista.

Näinä päivinä olen paijaillut vanhusta paljon. Loppuviikosta se oikein pyysi hellyyksiä. Nyt viime päivinä on ehkä vetäytynyt entisestään. Tänään tosin kuljeskeli pehmolehmä suussaan. Piti kai näyttää "kyllä minä jaksan". Ei koira kuitenkaan jatkuvasti hellyyksiä halua ja lähteekin välillä litomaan kun menen sitä häiritsemään. Ehkäpä juuri nuo hellittelyhetket ovatkin kaikkein riipaisevampia. Niissä on niin paljon tunnetta ja välillä minusta tuntuu, että Ykki tietää miksi. Olen miettinyt paljon miten paljon se tiedostaa voimiensa vähentyneen, liikkumisensa vaikeutuneen. Osaako se mitenkään yhdistää asioita meidän alakuloon, suruun. Tietääkö tai aavistaako se pian lähtevänsä? Avokki sanoi tänään, että Ykki on luovuttanut, että sen näkee siitä. Olen koko illan sitä murehtinut. Olen myös pohtinut niinkin hulluja, että antaako Harmaakuono anteeksi, että nukututamme sen pois. Eikös jokainen yleensä halua elää, vai onko sitä vanhana valmiimpi kuolemaan? Lähdemme torstaina mökille ja pakatahan pitäisi ennen matkaamme Opaskoirakoululle. Kun pakkaamme mökille lähtöä varten Harmaakuono luulee pääsevänsä sinne ja sitten viemmekin sen lopetettavaksi. Ajatus tuntuu jotenkin pahalta ja on tietystikin oman tuskani lietsontaa. Ihmismieli on vaan niin pirullinen, että tuostakin sain itselleni ahistuksen aiheen.

Olemme pyrkineet elämään ihan normaalisti nämä viikot. Asiakkaita olemme hoitaneet, käyty asioilla ja minä harrastuksissani. Olen huomannut, että irtaantuminen hetkeksi kotoa on tehnyt päälle mielettömän hyvää. Välillä tuntuu, että ajatukset jäävät kiertämään samaa rataa, keräämään tuskaa ja surua syöden energiaa. Iltaisin olenkin ollut todella uupunut ja nukkunut yöni käsittämättömän hyvin. Siitäkin minulla on huono omatunto.

Perjantaina kävimme avustajan ja avokin kanssa Ikeassa. Ostettiin minulle huomattavasti pienempi tietokonepöytä. Keskiviikkona saimme ennen pääsiäistä ostamamme kaapin Askosta. Nyt minulla on oma pikku toimistonurkkaukseni ja käsityöjutskille oma kaappi. Työhuoneeseen löysimme puisen vaunun, jossa voimme pitää öljypulloja, desifiointiaineita ja käsipaperia. Ennen ruokakauppaa käytiin Tikkurilassa Villihelmi-nimisessä liikkeessä ja mukaan tarttui kivihelmiä ja korviskoukkuja. Avokki oli kaupassa ihanan kärsivällinen.

Päivä jatkui Evelace-alusasukutsuilla. Tein pienehköt ostokset ja nautiskelin rennosta tunnelmasta. Kotona Harmaakuono halusi paljon hellyyksiä ja minähän niitä annoin edellisillan tapaan. Sitten se köllötteli jaloissani ja sydämeni pakahtui. Ottokin halusi huomiota, joten koirat jaloissani selailin Facebookia ja sähköposteja. Seuraavana aamuna viettelimme jälleen rauhaisan aamuhetken. Kuuntelin Helena Telkänrannan luentoa Koirien käyttäytyminen ja hyvinvointi. Oli todella mielenkiintoista asiaa. Nautin aamuteetä, neuloin toppia ja hellin koiria :)

Lauantain pään tuuletus tapahtui kampaajani kanssa Luonnonkaunis-messuilla, jotka olivat talvipuutarhassa eivätkä olleet mitkään isot messut. Standit oli nopeasti kierretty ja ostokset tehty. Valitettavasti Madaran dödö oli loppunut. Ostin Santen dödöä ja hyvältä sekin vaikuttaa. Lisäks mukaan lähti toiselta standilta shampoota, hoitoainetta ja kasvovoidetta. Ennen kotiin paluuta käytiin teellä/kahvilla samalla rupatellen. Kotona avokki oli laittanut pyykkikoneen pyörimään ja ruuan uuniin. Ilta meni rauhallisesti. Aloitin kirjoittamaan minun ja Ykin tarinaa. Kirjoittaminen tuntui helpottavan oloa ja tekstiä syntyi eilisenkin aikana paljon.

Eilen oltiin ratsastamassa. Ratsastin pitkästä aikaa Airalla. Aurinko lämmitti ihanasti, kenttä oli märkä, kurainen ja hevosilla talvikarva. Meno oli aika tahmeaa ja töitä sai tehdä todella saadakseen hevosen tekemään mitä haluttiin. Tunnin aikana ravattiin aika paljon, tehtiin laukan nostoja. Koko kentän ympäri laukasta ei tullut mitään. Hevoset hyytyivät. Vaikka olikin tahmeaa menoa nautin joka solullani ja imin itseeni voimaa auringosta, hevosesta ja sydämellisistä ihmisistä. Kotona odotti sauna lämpimänä ja ensinmmäisellä saunatauolla rakas Harmaakuonokin tuli takapihan terassille köllöttelemään. Siinä silittelin sitä kuunnellen lintujen laulua. Mullle tauoille vanhus ei enään tullutkaan. Saunan jälkeen syötiin salaattia ja vieteltiin rauhaisaa eloa.

Tänään päivä alkoi keramiikalla. Värjäsin neljä riipusta enkä ehtinyt tekemään muuta eikä oikein olo ollut luovimmillaan. Tuska tuntuu kasvavan hetki hetkeltä. Kotona maksettiin laskuja ja minulla oli yksi asiakas. Illalla ystävämme piipahti teellä ja Ykkiä hyvästelemässä.

Harmaakuonon kanssa yhteinen aika on loppumassa, mutta kukaan ei ota minulta pois rakkaita muistoja. Ja tiedän Ykin eläneen pitkän ja varmasti myös hyvän elämän. On tehnyt upean uran oppaanani ja ehtinyt nauttimaan myös eläkepäivistään. Rakkautta on päästää irti, antaa toisen mennä kun mentävä on. Kun Harmaakuono menee, ei enään patit paina, ei vanhuus vaivaa. On hyvä olla siellä jossakin. Kun menen mökille voin kuljeskella hiljaa siellä missä Yki tykkäsi sipsuttaa, muistaa sen ilon ja energian, rakkauden uimiseen ja keppeihin, miten reippain askelin lenkkeilimme jne. Mutta tänäiltana voin vielä Ykkiä silittää ja tuntea koiran lämmön ja tuoksutella sen turkkia. Voin kertoa sille kuinka paljon sitä rakastan ja miten paljon se minulle merkitsee. Siksi omasta surustani ja tuskastani huolimatta päästän irti, annan mennä sinne missä on tuskatonta. Tiedän, aikanaan tuska ja surukin helpottaa. Muistot on ja pysyy. Niitä tulvii mieleen jatkuvasti ja moni juttu nostattaa ison hymyn huulille. Ehkäpä kirjoittamani tarinan julkaisen täälläkin jossain vaiheessa. Vielä en mieti sitä. Nyt vain kirjoitan sisältäni kaiken sen mitä mieleeni tulee ja tarinamme valmistuu aikanaan.

Aurinkoinen kevätpäivä

Viime viikolla kun Harmaakuonon lähdöstä oli päätetty oli selvää, että halusimme viikonlopuksi mökille. Sääennuste lupaili hienoa säätä lauantaille ja ennuste toteutui. Niinpä saimme juuri sellaisen päivän mitä toivoimmekin.

Perjantaina puolen päivän jälkeen lähdimme mökille. Avokin saatua tulet takkaan vietimme aikaa ulkosalla auringossa. Harmaakuono kuljeskeli pihapiirissä ja söi multaa, maata, juuria. Aurinko lämmitti meitä, tuoksui keväältä ja kauempaa kuului lintujen liverrystä. Avokki valmisteli seuraavan päivän puu-urakkaa. Totesin jo tuolloin luonnon voiman ja vaikutuksen mieleen. Tuska sydämessä, mutta mieli paljon rauhallisempi. Sydän pakahtui Ykki-herran touhuja seuraillessa. Otto pääasiassa köllötteli mun vieressä.

Ilta meni rauhallisesti avokin nukkuessa allergialääkeväsymystään. Istuskelin tietokoneen ääressä saamatta oikein mitään aikaan koirat jaloissani. Ihmettelin mielen tasaisuutta ja rauhaa sydämessä. Ykkiä oli välillä kumarruttava paijaamaan. Se siinä niin rakkaana ja lämpimänä.

Lauantaiaamuna avokki lähti jo ennen kymmentä koirien kanssa ulos. Minä tulin hiukan myöhemmin ja nautiskelin aamuteestä kuistilla istuen. Ykki vaelteli tutusti pihapiirissä avokin sahatessa puita. Minun aloitettua halkojen klapitus Ykki osallistui touhuun kantamalla klapeja kasasta kuljettaen niitä pitkin pihaa. Välillä piti kaivaa kuoppia, syödä maata, juoda lammesta, kuljeskella lammen rannalla, nuuskutella eläinten jälkiä. Meidän pitäessä taukoa malttoi vanhuskin hetken lepäillä, mutta ei pitkään malttanut paikoillaan. Aurinko paistoi lämpimästi ja oli varmasti tämän kevään lämpimin päivä tähän mennessä.

Jossain välissä söimme lohikiusausta ja puuhailu sen jälkeen jatkui. Jotain kolmisen heittokuutiollista saatiin klapeja aikaan. Avokin hakatessa viimeisiä puita harjasin molemmat koirat. Ykki tuli ensiksi harjattavaksi. Siinä sitä harjaillessa nousi arvatenkin tunteet pintaan. Auringon paistaessa silmät kyyneltyivät ja pelkäsin miten kestän tulevan, miten selviän siitä ettei tuota rakasta kuonokasta kohta ole. Kun yritin lopettaa harjaamisen, vanhus tassutti pyytäen lisää. Ja minähän harjasin.

Kun viimeiset puut siltä kertaa oli hakattu, klapit oli vielä siirrettävä liiteriin. Täytimme kottikärryt yhdessä ja minä työnsin ne liiterin ovelle. Koirat kuljeskelivat mukana koko ajan. Ykki alkoi kuulostamaan väsähtäneeltä ja läähätti yrittäessä pysyä mukana. Päästettiin sisälle ruokaa odottamaan. Itse lopeteltiin hommat tuntia myöhemmin puoli kahdeksan maissa. Sydän on niin täynnä rakkautta ja iloa siitä miten saimmekin sellaisen päivän mökillä kuin toivoimme. Harmaakuonon tepsuttaessa pihassa koko ajan kävi kyllä mielessä sekin, että olemmeko tehneet hätiköidyn ratkaisun, mutta parempi näin. Miksi meidän pitäisi vääjämätöntä pitkittää romahdukseen asti. Patti tuntuu nyt riehaantuneen kasvamaan, joten liikkuminen vaikeutuisi taatusti lyhyessä ajassa, joten päätös pitää, vaikka se sattuukin niin pirukseen.

Iltaa istuimme avokin kanssa sohvalla karvakuonot jaloissamme. Taas piti rapsutella ja silitellä Harmaakuonoa ja tottakai myös Ottoa. Oli ihana olla koko perhe koolla ja yhdessä. Mieleen ei uskaltanut päästää tosiasiaaa illan olleen mökillä viimeisen Ykki-rakkaan kanssa.

Sunnuntaina pilvistä ja koleaa. Mielikin oli pilvinen. Ahdistus oli takaisin. Lähtisimme viimeistä kertaa mökiltä Ykki mukanamme. Toisaalta kuitenkin sydämessä oli ilo onnistuneesta mökkiviikonlopusta ja siitä, että saimme viettää sen Ykin kanssa, ja että koira sai puuhailla juuri niitä asioita mistä se siellä pitää. Onneksi siis lähdimme.

Olen paljon näinä päivinä pohtinut miten paljon Ykki itse ymmärtää/aavistaa mistä johtuu alakuloisuutemme. Nyt illalla istuin sohvalla, se tuli viereen ja työnsi päänsä syliini. Rapsuttelin sitä ja aika pian se lösähti maahan köllölleen. Etutassun päälle ei patin takia kovin pitkään jaksa varata. Kun lopetin silittelyn, se nosti päätään tahtoen lisää. Otto ei mustasukkaisena yrittänytkään tulla väliin. Otto on kyllä minussa superkiinni. Mökilläkin pihassa se kävi tökkimässä kuonollaan minua jatkuvasti ja kotonakin änkeytyy mahdollisimman lähelle minua. Sitä se teki tänään myös keramiikassa. Yritetään antaa Otolle huomiota yhtälailla kuin Ykillekin.

Se aika mitä meillä on jäljellä Ykin kanssa ei enään paljoa ole. Nyt pitäisi osata nauttia sen läsnäolosta ja niistä jäljellä olevista yhteisistä hetkistä. Ei pitäisi murehtia mitä puolentoista viikon päästä ei enään ole vaan nauttia siitä mitä nyt on. Sydämessäni tiedän päätöksen olevan ehdottoman oikea, vaikka luopuminen tuo tuskaa. En osannut kuvitellakaan miten koiraan voi niin kiintyä. Sydän tulvii rakkautta ja sen voimalla nyt mennään. Onneksi minulla on myös ystäviä ja läheisiä joidenka kanssa voin puhua asiasta. Kirjoittaminen tekee myös hyvää mielelle. Saa nähdä onko minulla yhtäkään lukiaa siinä vaiheessa kun tämä asia on ohi. Toivottavasti ette kuitenkaan katoa. Kyllä täällä vielä muustakin kirjoitetaan.

Maastossa huomaa kehityksen

Eilinen ratsastustunti hujahti maastossa. Edellisestä maastokerrasta on yli vuosi, joten kasvoilla isot hymyt auringon lämmittäessä lähdimme maastoon.

Ratsastin Fengur-papalla, josta minulla onkin paljon hyviä muistoja. Koska viime aikoina meillä on ollut kenttätunneilla paljon harjotteita missä siirrytään töltistä raviin jne. en ole Fengurilla ratsastanut, siltä kun ravi löytyy kuulemma äärimmäisen huonosti. Nyt kuitenkin pääsin nauttimaan papparaisen kanssa työskentelystä. Ja varmajalkaisestihan se eteni riippumatta miten jyrkkä mäki tai oliko kavioiden alla jäätä, upottavaa lunta vai sulaa hiekkapolkua.

Tämän vuoden puolella kaikki ratsastuskerrat ollaan menty ilman satulaa. Satula tuntuikin aluksi hivenen oudolta, ja kun Fengurilla on vielä sellainen korkea takaosastaan oleva satula. Alussa hetken mietin, että mitenköhän hukassa sitä on maastossa ratsastaessa tai miten epävarmaa oma meno on. Nopeasti sai kuitenkin huomata, että kenttäharjotteiden myötä varmuutta on tullut lisää sekä tasapaino parantunut. Jyrkähköt ylä- ja alamäetkään eivät pahalta tuntuneet. Sitä vain ratsasti rauhallisin mielin ja nautiskeli. Tasainen töltti oli ihanaa. Laukkapätkiä ei maastossa tällä kertaa menty, mutta kun kevät ehtii pidemmälle, niin sitten laukkaillaankin enemmän.

Auringon lämpö, tuoksuva sulava lumi, hevosen tuoksu, onnistumisen tunne, itseluottamuksen kasvu ja iloiset ratsastajat teki tunnista todella onnistuneen ja jätti erittäin hyvän mielen. Se jätti myös tuntemuksia sisä- ja etureisiin. Olen tuosta liikunnasta aiheutuneesta tuntemuksesta fiilistellyt ja uskokaa vaan myös nauttinut.

Onnellinen ratsastaja kotiuduttuaan pääsi melkeinpä heti saunomaan, sillä avokki oli napsaissut saunan lämpiämään. Ilta kuluikin rennosti kotosalla. Tänään on sitten taas maanantaiseen tapaan aamupäivästä vietetty aikaa keramiikkatöiden parissa ja iltapäivästä iltaan hoitaen hieronta-asiakkaita. Suunnittelin vielä tekeväni kynttilöitä, mutta ryydyin. Mustien leskien aikaan neuloin ja nyt kun iltatee on juotu on aika painua peiton alle. Huomenna vietän päivän Iiriksessä meidän rottinkikerholaisten Pääsiäis-myyjäisissä.

Ilman satulaa ratsastustunneilla

Uskokaa tai älkää, mutta takana on viikonloppu milloin en ole neulonut yhden yhtä silmukkaa. En ole tehnyt myöskään muita käsitöitä. Eilen olin tosin Silmukkasiskojen kanssa Wanhassa Satamassa Kädentaito-messuilla. Ehkä välillä tekee hyvääkin hengähtää muutama päivä käsitöistäkin. Huomenna taas aamusta keramiikkaan, joten ei tämä tauko kovin pitkä ole :)

Tänään olimme ratsastamassa. Edelliskerrasta on kolme viikkoa. Silloin ratsastin Sebulla, tänään Plesillä. Molemmilla kerroilla menin ilman satulaa jalustimet terapiavyössä. Kenttä on ollut aika möykkelikköinen. Etenkin tänään Plesi kompuroi useasti, joten tuntiin tuli pientä lisäjännitystä. Jännä oli myös huomata miten paljon raskaampaa on ratsastaa suojalumisohjossa kuin jäisellä pakkaslumella. Se on myös ratsastajalle raskaampaa. Plesillä on hirmu tasainen töltti ja ravi ja siinä lumisohjossa oli käsittämättömän hankala erottaa kumpaa askellajia hevonen meni. Askeleita kun ei edes kuullut lumesta kunnolla. Kivaa oli kuitenkin taas kerran. Harjoiteltiin tänään mm. kiemurakävelyä, eli käännettiin hevosta pois uralta ja takaisin uralle. Tämä tehtiin myös töltissä ja ravissa. Alkuun kun kiemuraa teki itsekseen hetken päästä omassa päässä suunnat sekosivat. Kun Lettu sanoi milloin vasemmalle milloin oikealle kiemurat pysyivät hallinnassa eikä suuntavaisto kadonnut.

Harjoittelimme tänään paljon askellajista toiseen siirtymisiä nopeaan tahtiin. Käynnistä tölttiin, töltistä raviin, ravista tölttiin, käynnistä raviin jne. Tehokasta, mutta niin ihanaa. Minulla oli vähän keventäminen tänään hukassa johtuen hevosen askellajien pienestä erosta lumella. Tänään ei laukattu laisinkaan, koska kenttä oli niin muhkurainen. Edelliskerralla laukattiin. Silloinkin otettiin laukan nostoja, ei menty kenttää ympäri. Sebun kanssa vähän jännitän laukkaa hevosen etupainoisuuden vuoksi ja kun itselläni tahtoo olla etukönötystä. Sain onneksi kuitenkin onnistuneitakin laukkapätkiä.

Kolme viikkoa sitten kotona vauhdilla suihkuun ja tuttavapariskunnan kanssa Korson Aadaan syömään. Tänään avokki oli napsauttanut saunan lämpiämään ja esivalmistellut kinkkukiusauksen, joka laitettiin uuniin paistumaan saunomisen ajaksi. Tänään on ollut hyvä päivä kuten eilenkin. Perjantaina oli todellinen alavireys ja alakuloisuus vallalla. Minulla olisi ollut koko päivä aikaa tehdä erilaisia käsitöitä kuten alunperin suunnittelin. Ei sitten inspiroinutkaan pätkän vertaa ja päivä meni täysin pelastusarmeijalle. Eilen onneksi tuntui jo taas paremmalta ja oli mukavaa lähteä Kadentaito-messuille kiertelemään. Ostin vähän helmiä sekä aikas arvokasta lankaa kesäpuseroa varten. Pari kertaa pysähdyimme kahvilaan tauolle rupattelemaan ja kuulumisia vaihtamaan. Oli rento mukava messupäivä. Kotona rentoilu jatkui avokin kanssa.

Tästä se taas uusi viikko käynnistyy ja parin viikon päästä pääsee taas issikan selkään, yes!

Onnistumisen riemua ratsastustunnilla

Leveä hymy nousee kasvoille tätä postausta kirjottaessani, sillä tämän päiväinen ratsastustunti oli todella ihana pakkasesta huolimatta. Itse asiassa en palellut tunnin aikana juurilainkaan, vaikka mittari oli pudonnut 12-13-miinusasteeseen. Pukeutuminen onnistui! Ja niin onnistui myös tunti.

Ratsastin Airalla ilman satulaa. Jalustimet olivat terapiavyössä, jossa oli nahkainen kahva. Alkukäyntien aikana otin jalustimet pois jalasta ja kuljin pitkät pätkät siten. Yllättävän vähän minusta tuntui meno kiikkerältä ja pelottavalta. Ehkä tietoisuus jalustimien olevan lähellä tarvittaessa riitti. Uskalsin ratsastaa pitäen ohjista. Kahvaan tartuin vain töltissä, ravissa ja laukassa. Tunnin aikana Lettu kannusti minua ratsastamaan tölttiä ilman jalustimia ja aika pitkän pätkän sitten meninkin vaan kahvasta kiinni pitäen. Jalustimet jalassa ollessa pyrin irrottamaan niin töltissä kuin ravissakin kahvasta siinä onnistuenkin. Laukassa luonto ei antanut niin paljoa rohkeutta :D

Tunnin alussa teimme muutaman pysähdyksen ja peruutuksen. Harjoittelimme töltistä raviin siirtymistä ja päin vastoin ilman käyntiaskeleita. Meillä Airan kanssa tosin tahtoi aina tulla käyntiä väliin. Lopussa onnistuin kerran pari toivotulla tavalla. Paksut hanskat käsissä oli vaikea välillä hahmottaa ohjien löysyyttä/tiukkuutta ja ohjia pitikin korjailla tunnin aikana useamman kerran.

Lettu ehdotti laukkaa ja olimme molemmat Tiinan kanssa vähän epäröiviä. Tiinalla oli Aave eikä terapiavyötä sen enempää kuin satulaakaan. Epäröinnit sikseen ja laukan nostoja, ja onneksi Lettu kannusti meidät siihen. Oli nimittäin aivan mahtavaa. Tunsin miten hymy levisi kasvoille ja tahdottiin uudestaan. Laukattiin myös toiseen suuntaan. Hevosetkin tuntuivat olevan fiiliksissä ja laukkasivat reippaasti. Me nautimme!!! Kokemus oli todella hieno! Onneksi Lettu tietää mitä milloinkin meiltä voi vaatia, vaikka itse alkuun epäröisimmekin.

Laukkahuuman jälkeen vielä töltti- ja raviharjoituksia. Tunti meni aivan liian nopeaan. Pian oli aika loppukäyntien ja ne menin ilman jalustimia. Tänään saimme todella onnistumisen riemua ja hyvää mieltä hevosen selässä. Heppa myös lämmitti mukavasti ja istunnan oli pysyttävä hyvänä, jotta ratsastus sujui. Ilman satulaa ratsastamisesta on kyllä paljon hyötyä ja uskon sen kehittävän minua/meitä/ratsastajia. Tunnin aikana selkä pysyikin hyvin suorassa ja etukönötystä oli paljon vähemmän edelliskertoihin verrattuna.

Avokki oli napsauttanut saunan lämpiämään, joten kotiuduttua saunan lämpöön nautiskelemaan. Sen jälkeen ruokaa, neulomista, rentoilua ja nyt on jo iltateekin juotuna. Takana on mukava viikonloppu!

Eilen nimittäin vietimme Tiinan kanssa iltapäivää neulomisen merkeissä. Tavotteena oli Tiinan oppia nurja silmukka, ja ilokseni voin kertoa onnistuimme siinä. Kuulostaa varmasti aika "jännittävältä": kaksi sokeaa joista toinen vasen ja toinen oikea kätinen. Vasen kätinen koettaa ohjata miten oikeakätisen nurja silmukka tehdään. Siinä sohvalla istuimme vieretysten puikot käsissä ja minä selitän: "Tyhjän puolen puikko on itsestäsi kauempana ja puikkaat silmukan sisälle kauempaa itsestäsi. Et vatsasi puolelta. Lanka kiertyy puikatusta puikon ympäri, ei puikkojen välistä." Välillä maltoimme herkulliselle kana-kasvisaterialle ja jälkkäriksi herkullinen jäätelöannos. Kotona neulomusvimma jatkui.

Alkukuun kuulumisia

Joulukuustakin on jo viikko vierähtänyt. Tiistaiaamuna kotiuduimme mökiltä pitkän viikonlopun vietosta. Maanantaina saatiinkin paljon aikaiseksi. Siivottiin vaatehyllyköt, täytettiin avokin tekemä laatikko tekstiileillä jne. Kolmesta eteenpäin pyörittelin kynttilöitä. Välillä maltoin sentäs syödä ja lopulta päästiin saunomaan. Tiistaina kotiuduttuamme heti arkisien asioiden pariin: ruokakaupassa käynti, asiakkaiden hoitamista, avustajan kanssa myyjäistuotteiden hinnoittelua ja pakkaamista jne. Illalla rottinkikerho, jossa tein sydänkranssia saatuani joulukellot valmiiksi.

Keskiviikkona tiivis työpäivä ja asiakkaiden välillä kotiaskareita. Torstaiset myyjäiset alkoivat hiljalleen vähän jänskättämään, mutta kuten edellisestä tekstistä saittekin lukea, tapahtuma meni oikein mukavasti. Torstaina ennen kotona piipahdusta vähän tarvehankintoja mökkilomaamme varten. Kotona ehdin syödä ja tovin hengähtämään. Sitten olikin aika palata Iirikseen metallikoruiltaan. Siitä tarkemmin joulupukin vierailupäivän jälkeen, sillä toimin reippaana tonttuna kurssilla :) Pitkä päivä takana, joten kotona oltuani puoli yhdeksän jälkeen olin aika väsynyt. Seuraavana aamuna kuitenkin leipomaan marjapiirakkaa ja kaurarieskaa. Kaverimme tuli teelle ja aika rupatellen sujahti huomaamatta. Oli siirryttävä töiden pariin ja illalla matkasimme toisen kaverin luo iltaa istumaan. Söimme fetasalaattia, maistelimme glögiä rupatellen. Kotona oltiin kuitenkin ennen puoltayötä.

Lauantaiaamuna auringon paistaessa suuntasin kulkuni Naisten joulumessuille, joilla kiertelimme parin Silmukkasiskon kanssa. Vietimme taasen oikein mukavan päivän siellä. Avokille ostin joulusinappia, itselleni ihanan nahkaisen rannekorun ja villatöppöset mökille. Pari kertaa käytiin kahvittelemassa kiertelyn lomassa. Jälleen on kyllä iloittava siitä miten ystävät jaksavat kiertelyn yhteydessä kertoilla kaikesta mahdollisesta tarjolla olevasta. Villasukkia oli monella ja nahkaiset korut tuntuivat olevan nyt in.

Kotona minua odotti hyväntuulinen avokki, joka oli pessyt pyykkiä ja imuroinut. Tilattiin pitsat ja ilta sujahti rentoillen. Nukahdin toviksi kirjan pariin ja seuraavan yön pitkät unet tekikin oikein hyvää. Oli mukava lähteä ratsastamaan virkeänä. Keli oli melkoinen, mutta tuntimme aikana ei sadellut laisinkaan. Ratsastin Sebulla. Harjoittelimme töltistä suoraan raviin siirtymistä ja päinvastoin. Töltti sujui Sebun kanssa hyvin ja hiljalleen jouhevammin ja jouhevammin siirtymiset askellajista toiseen alkoivat sujumaan kunnes kropasta loppui yty :) Jostain syystä jännitin laukkaa enemmän kuin aikoihin. Johtuko lie Sebun äkkikäännöksestä vasemmalle vai hepan etupainoisuudesta. Toiseen suuntaan sujui huomattavasti paremmin, mutta kenttää ympäri en laukannut laisinkaan. Jospa seuraavalla laukkakerralla sitten taas :)

Kotona avokki oli napsauttanut saunan lämpiämään, joten saunaan! Tauolla totesimme myrskyn ja sateen taas alkaneen. Vietimme rauhaisan illan. Neuloin äidin paitaan hihaa samalla seuraillen linnan juhlia.

Eilen kävimme Heman kanssa Sokeainystävien Käsityökeskuksen joulumyyjäisissä. Ostin mökille juuresharjan ja äidille selänpesuharjan pitkällä varrella. Kotimatkalla piipahdettiin viemässä postiin kynttiläpaketti ja ruokakaupassa. Sitten oli lahjojen paketointia, valokuvien läpi käymistä ja Hemalla kuvien kuvailuja jne. Illalla sain tuttavan vieraaksi. Esittelin hänelle käsitöitä ja viettelimme mukavan teehetken seuraillen koirien nujuamista. Harmaakuono tahtoi kovasti osallistua nuorien leikkeihin. Arvatkaa vain oliko vanhus väsynyt reilun parin tunnin touhotuksen jälkeen? := Niin oli kyllä Ottokin. Poika nukkui kiepillä kopassa tyytyväisenä.

Tänään päivä alkoi kolmella asiakkaalla, jonka jälkeen kiiruhdin Oton kanssa Itikseen kynttilöitä viemään ja samalla vietimme oikein mukavan ja rennon teehetken Hennan kanssa. Siinä sujahti lähes puolitoistatuntinen vauhdilla. Rottinkikerhossa letitin kranssin molemmat puolet. Näin se viikko on hujahtanut. Parin viikon päästä rauhoitumme joulun viettoon. Odotan innolla jo rauhaisaa eloa, vaikka nautin myös tästä tekemisen paljoudesta.

Uusi heppatuttavuus

Tänään saimme meille uudet hevoset allemme, minulle Blossi ja Tiinalle Arabella. Molemmat haastavempia saada tekemään mitä halutaan. Blossin satula tuntui hyvältä istua jos etukönötin Blossi reakoi välittömästi eikä mennyt tölttiä tai ravia. Hevosta oli todella vaikea saada tölttäämään eikä ravaaminenkaan meinannut luonnistua. Kevennys ja pohkeiden anto ei vaan tahdo sujua samanaikaisesti ja sen olisi pitänyt sujua, jotta vauhti olisi säilynyt. Raipalla kosketus ei auttanut, sitä piti oikeasti käyttää. Välillä kuitenkin päästiin eteenpäinkin ja ravikin alkoi sujumaan. Ravin ja laukan jälkeen onnistui jo tölttikin helpommin. Laukkaamaan Blossia oli todella hankala saada saatika laukassa pysymään, joten laukkapätkät jäi osaltamme aina muutaman askeleen mittaisiksi. Sen verran laukka-askelia kuitenkin tuli, että ymmärsin issikalla olevan hyvä laukka. Laukassakin olisi pitänyt uskaltaa tehdä pidäte ja antaa pohkeita rohkeammin, ehkä askeleita laukassa olisi tullut enemmän.

Viimeinen vartti ratsastettiin ilman satulaa. Minulle se oli taas pitkästä aikaa jännittävää ja aluksi meno tuntui kiikkerältä. Lettu käveli tovin vieressäni, mutta jättäytyi sitten kauemmaksi. Uskaltauduin irrottamaan harjasta ja pitämään ohjista. Pysähdykset ja liikkeelle lähdöt tahto olla vähän kiikkeriä, liikaa etupainoista istuntaa. Tepsuttelimme Blossin kanssa käyntia Tiinan ravatessa ja töltätessä. Ehkä minäkin sitten terapiavyön kanssa uskallan :)

Vaikka välillä tuntui kaikkien taitojen - niiden vähäistenkin - kadonneen, oli kiva kokeilla haastavampia hevosia, oli hienoa saada heppa toimimaan vaikkakin vain hetkeksi halutulla tavalla. Isot kiitokset Letulle, että uskaltaa ja haluaa haastaa meitä näkövammoistamme huolimatta. Saamme todella arvokasta kokemusta ja vaikka emme ratsasta monta kertaa viikossa, jotain pientä kehitystäkin tapahtuu, vaikka välillä tänään tuntui, että olemme tipahtaneet pari vuotta sitten olleelle tasolle. Tosin silloin ei varmaankaan nuo hepat olisi meillä menneet kuin käyntiä. Odotan jo suurella innolla seuraavaa kertaa.

Minun piti käynnistellä ratsastuksen jälkeen kynttilätehdas, mutta ei vaan huvittanutkaan. Olo on väsähtänyt ja harteita särkee. Ehkä oikeasti on syytä vähän hengähtää ja antaa itselleen armoa. Onneksi kotipuuhat tuli kuitenkin tehdyksi. Istuimme myös nautiskelemaan kakkua ja teetä avokin kanssa. Seitsemän vuotta sitten pujotimme sormukset kihlautumisen merkiksi sormiimme. Vuosipäivää juhlistamme paremmin mökillä, mutta pitihän nyt teet keitellä ja kakkua maistella.

Ratsastustunti tihkusateessa

Sateinen sunnuntai, mutta onneksi pahemmalta kastumiselta vältyttiin. Tuntimme aikana sateen taso pysyi tihkuna. Ja kyllä oli ihanaa ratsastaa. Onneksi seuraavaan kertaan on enään alle kaksi viikkoa.

Jatkoimme teemalla kevennys oikein ja kyllähän se pääosin oikein menikin. Ratsastin Plesillä. Harjoittelimme myös tuntemista miten hevosen jalat liikkuvat, miten reippaammassa käynnissä ristiselkään tulee liikettä. Töltissä kyseinen alue jää vähän jäykäksi. Yritimme oppia tuntemaan onko töltti nelitahtista vai passitahtista. Laukkasimme myös kenttää ympäri. Tosin Plesillä tuntui olevan välillä ihan omat askellajit, mutta ajoittain onnistuin nostamaan laukan sekaravista. Tunti oli vauhdikas ja tuntui hyvältä kun saatiin mennä reippaasti ja samalla onnistuen toimimaan selässä jollakin halutulla tavalla. Rivakkaampaan raviin patistaessa hevosta pohkein oikea kevennys kääntyi helposti vääräksi. Laukassa hetkittäin uskalsin irrottaa satulasta ja silloin se on mukavan tuntuista, mutta syystä tai toisesta kädet aina palasivat satulan kaareen roikkumaan ehkäpä sen epämääräisen askelluksenkin vuoksi. Mutta hiljalleen varmasti kehityn tuossakin. Itse asiassa olisi todella jännittävää tietää miten onneton sitä on ollut aikanaan hevosen selässä. :D

Avokki oli napsauttanut saunan päälle, joten kosteat vaatteet pois ja saunaan lämmittelemään. Saunottiinkin ajan kanssa ja se teki hyvää. Tosin saunakeskustelut ei kovin rentouttavia olleet, sillä puhuimme Harmaakuonosta paljon. Nyt herra on ollut vähän pirteämpi, eilen haki muutaman kerran leluja ja köyttäkin piti minun kanssa kiskoa Oton piehtaroidessa vieressä.

Ravia ja laukkaa

Ratsastustunnin jälkeen olin hikinen ja onnellinen.
Syyskuinen ratsastuskerta meni vähän pipariksi, ja pari viikkoa sitten tunti peruuntui. Tänään meillä oli kuitenkin oikein onnistunut ja ihana tunti. Aurinko paistoi lämmittäen mukavasti. Nyt ollaankin saatu nauttia todella ihanista syyspäivistä.

Alkukäyntien jälkeen teimme tutusti pysähdyksiä ja jonkusen pysäyksen jälkeen mukaan otettiin peruutukset. Vähän haastavaa, mutta kyllähän se Aira peruutti. Peruutuksessa itselläkin vähän epävarma olo. Sen vaistoaa, että mennään hevosen mukavuusalueelta vähän pois ja sekin on epävarma. Pakitusten jälkeen lähdimme tölttäämään ja ravaamaan. Ravissa uutena juttuna tuli kevennys oikealla tapaa. Tähän asti ollaan vain kevennetty enkä ole edes tiennyt sitä väärin voivan tehdä. Rytmi löytyy tai sitten ei. Noh, eihän se sitten ihan niin menekään. Ratsastettaessa kehällä ulommaisen etukavion osuessa maahan ratsastajan peffa käy satulassa. Aluksi käynnissä tunnustelimme hevosen etujalan liikettä lavan tuntumasta. Sitten raviin ja keventämään. Aluksi hukkasin koko kevennyksen ja kun rytmi löytyi se meni väärin. Yllättävän hyvin löysin sen miten kevennys tehdään oikein. Siinä tunteessa on pieni ero. Vielä asia on niin uusi, että sitä on vaikea analysoida. Useimmiten menin kuitenkin oikein Letun katsoessa asiaa. Etujalan liikkeen tunnustelusta oli todella paljon apua. Ravissakin vain käsi lapaan ja ohjat toiseen käteen, mutta niin se vain löytyi oikea kevennys. Sitä en tiedä muistanko sen tunteen oikein vielä seuraavalla kerralla, mutta tänään ainakin nautin onnistumisesta.

Tänään laukattiin myös ihanan paljon. Minäkin painelin onnellisena kenttää ympäri. Välillä vähän pohkeiden annossa myöhästyin hevosen hyytyessä, joten laukan jouduin nostamaan kokonaan uudelleen. Sain sen kuitenkin nostettua ja pidettyä vauhdissa. En varmaan yhdelläkään tunnilla ole laukannut niin paljon kuin tänään. Asentoni Airan selässä tahtoi vähän hajota ja painua etukönöiseksi. Lihaksiston väsyessä ei vaan enään pysynyt hyvässä asennossa ja lopetinkin kierrosta kahta aiemmin laukat, jotta en tulisi Airan selästä alas. Se on aika jännä tunne kun ajattelee, että kyllähän tässä jaksaa, mutta miten se jaksu sitten vain loppuu lihaksista. Ja oikeasti miten hienoa on se miten Lettu sen näkee ja osaa toimia tilanteen vaatimalla tavalla.

Lopputunnista vielä ravia ja oikein keventäen. Lettu kysyi "meneekö oikein". Itse piti sanoa miten omasta mielestä meneen. Niin tehtiin jo ennen laukkaamistakin. Siinä ravatessa viimeisiä kierroksia tuntui todella hyvältä. Nautin endorfiinista, joka pulppusi suonissani. Nautin liikunnasta, nautin hikoilusta, onnistumisesta, itseni haastamisesta. Kyllä ratsastaminen on ihanaa!

Ihanaa on myös huomata, että oma vointini kohenee koko ajan ja jaksan haastaa itseäni enemmän ja enemmän. Onneksi kohta on kilpparikokeiden aika ja liikuntaa uskaltanen alkaa lisäämään askel askeleelta kroppaani kuunnellen.

Juhannusloma alkoi ratsastuksella

Tänäänkin ollut viileää ja tuulista kesäsäätä. Siitäkin huolimatta nautin ratsastustunnistamme. Ja hevosen selässä hetki oltua ja ratsastettua katosi kropastakin koleuden tunne. Sinne jonnekin katosi myös hetkeksi hurja väsymys ja huoli sydämestä. Hetken irtaantuminen väsähtäneestä Hepasta teki taatusti hyvää. Nyt tosin väsyttää, silmät roikkuvat puolitangossa, joten aika pian unille.

Aloitimme ratsastustunnin tekemällä painon siirtoja, vatsalihaksien jännityksiä jne. hallintaan liittyviä asioita. Töltissä haimme ripeyttä ja väliin rentoja käyntiaskeleita. Harjottelimme myös pysähdyksiä suoraan töltistä, ravasimme keventäen ja harjoitusravausta ristiselkää rentouttaen.

Sebu viihtyi kentän ulkoreunoilla ja jalkani hankasi useampaan kertaan aitaan tai seinään. Hevonen on myös etukenoinen/painoinen, mutta uusi satula korjasiratsastajan istuntaa jonkin verran. Nyt Sebun selässä ei tuntunut niin etupainoiselta kuin aiemmin, joten uuden satulan ja ehkä minun kehityksenikin yhteisvaikutustaparempaan oli huomattavissa. Jos Sebu meinasi siirtyä töltistä raviin osasin sen ennakoida hyvin ja korjata takaisin töltille. Keventäminen sujui ravissa hyvin ja harjotusravissakin uskaltauduin ratsastamaan kädet pelkissä ohjissa. Ei tarvinnut tukeutua satulaan. Sebun töltti reipastui huomattavasti laukan nostojen jälkeen. Ensiksi nostoissa Sebu oikaisi pahasti. Toiseen suuntaan mentäessä sujui huomattavasti paremmin. Oli kivaa!!! Nyt en tosin laukannut kenttää ympäri Sebun etupainoisuuden vuoksi. Emme halunneet ottaa riskiä kun itsekin vähän etukenotan. Tiina laukkasi hurmioituneena kärkiratsastajan kanssa kenttää ympäri. Riemuitsin kuitenkin taas niistä onnistuneista laukkapätkistä. Siinä unohtui murehtia omaa vointiaankin.

Viikko täällä kaupungissa on mennyt todella rauhallisesti. Lauantaina olimme veljeni tyttären rippijuhlissa. Onneksi sattui kesän lämpimin päivä, joten pystyimme aterioimaan ja kahvittelemaan ulkona. Sunnuntaina olikin sateista, mutta Liioliita oli mukavaa tavata. Eilen ja tänään on ollut mukavasti töitä. Huomisaamuna kaupan kautta mökille. Käsityönyssäkkä pakattuna, joten sadehetkille puuhattavaa valmiina.

Päivän liikunnat: ratsastusta ja reippailua Naisten kympillä

Eiliselle kaavailtu pumppi ja spinning peruuntui, joten viettelin rauhallisen kotipäivän kokkaillen ja illalla saunoen. Teki varmasti ihan hyvää kropalle, sillä tänään taas kroppa sai kyytiä ratsastuksen ja Naisten kympin myötä.

Matkalla tallille sateli vettä, mutta onneksemme loppui ennen tunnin alkua. Meillä on ollut kyllä käsittämättömän hyvä tuuri säiden suhteen aina kun ollaan oltu hepostelemassa. Kertaakaa ei olla kastuttu oikein kunnolla.

Ratsastin Plesillä ja meillä molemmilla oli tänään hyvä päivä Plesiltäkin kun karisi unihiekat ensinmmäisten harjotteiden aikana. Teimme käynnissä pysähdyksiä vatsalihasvetoisesti, harjoittelimme pohkeen väistöjä ja onnistuin kivasti saamaan hevosen ottamaan ristiaskeleita. Ravissa kevennys sujui luontevasti ja sain hevosen hyvin tölttäämäänkin. Jos askellaji vaihtui kesken kaiken sain korjatuksi sen ilman Letun neuvontaa tai huomauttamista askellajin muutoksesta.

Tehdessämme laukan nostoja kaipasin pidempiä laukkapätkiä, joten uskaltauduin laukalle kiertämään harjoituskenttää ympäri muutaman kerran. Se oli IHANAA! Pari kertaa Plesi vaihtoi nopeaan raviin, mutta onnistuin nostattamaan laukan uudelleen, yes!!! Uskalsin käyttää pohjetta mitä aika huonosti aiemmin olen laukassa uskaltanut. Koin taas ihanaa onnistumisen riemua. Olin ihan hengästynyt onnistumisestani.

Lopuksi vielä ravausta ja tölttiä ennen loppukäyntejä. Hyvällä mielellä taputukset Plesille ja kohti kotia. Nopea vaatteiden vaihto ja välipalan syönti. Sitten matka jatkuikin Naisten kympille. Tällä kerralla saatiin Lauran kanssa pari Silmukkasiskoa seuraksemme kävelylle. Emme lähteneet rikkomaan ennätystämme 1h48min, mutta pääsimme kuitenkin aikaan 1h54min. Kunnossa on selvästi tapahtunut jotakin kehitystä, sillä nyt vauhti tuntui aika hitaalta verrattuna miltä tuntui vuosi sitten muutaman minuutin tiukemmalla ajalla. Lähes koko ajan jalat olisivat menneet vauhdikkaammin ja viimesellä kilometrillä vauhti väkisinkin kiristyi. Emme kuitenkaan lähteneet revittelemään. Yhdessä kun lähdettiin, yhdessä myös maaliin. Eikä aina kaikkea tarvitse ottaa rajojen rikkomisliikuntasuorituksina. Välillä tekee hyvää liikkua rauhallisemminkin matalemmilla sykkeillä. Kaloreita paloi kuitenkin 864.

Vuosi sitten kävelimme hirveässä helteessä. Nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan. Collegepusakka ei ollut juurikaan liikaa. Maaliin päästyämme saatiin vettä taivaalta ja se vähän vilutti. Saimme maalissa pussukat missä oli tapahtuman yhteistyökumppaneiden tuotteita kuten esim. Lidlin urheiluravinnemerkiltä, Dovelta, Vuokkosilta. Löytyipä myös yksi gluteeiniton patukkakin. Saimme myös omena-kurkku vissyä ja kookosvettä. Salaatti ainakin gluteeinottomana oli pettymys, vetistä maissia, muutama fetakuutio, vesimeloonia ja salaatinlehtiä. Muut kehuivat salaattejaan, joten gluteeinillinen vaihtoehto taisi olla onnistuneempi.

Mukavaa oli jälleen reippailla ja kotiin päästyä maistui perunamuusi ja savusiika herkulliselta ja olo oli kuin raittiin ilman myrkytyksen saaneella. Iltateenkin keitin jo yhdeksältä. Arvatkaapa vain olenko piristynyt nyt kun alkaisi olla nukkumaan menon aika? :) Uskon kyllä, että uni tulee aika pian kun sänkyyn kömmin.

Laukan nostoja ilman satulaa

Olen itsekin aika yllättynyt. En todellakaan vielä jokin aika sitten kuvitellut joskus laukkaavani ilman satulaa, mutta tänään se tapahtui.

Sateinen sää ja kylmyys hytisytti saapuessamme tallille, katoksessa kuuntelimme sateen ropinaa edellisen ryhmän lopetellessa tuntiaan. Katoksesta siirtyessämme kentälle vesisade loppui. AALTOJA, ihan huippumahtavaa. Sormet kohmeessa jalustimien pituuksien säätelyä ja kuivien satulahuopien vaihto. Ratsastimme jälleen ilman satulaa jalustimet terapiavyöhön kiinnitettyinä.

Ratsastin Aaveella ja terapiavyössä ei ollut tukikahvaa. Aluksi se vähän jännitti. Siinä alkukäyntejä kulkiessamme mietin mitenköhän pärjään töltissä ja ravissa, vaikka enhän niissäkään normaalisti pidä kiinni kuin ohjista. Ravissa joskus käsi hakeutuu satulan kaareen. Nytpä sellaisia mahdollisuuksia ei ollut.

Hevoset kuulolle tekemällä pysäytyksiä ja muutaman askeleen peruutuksia. En meinannut saada Aavetta millään kuulolle ja pysähtymään, vaikka kuinka käytin vatsalihaksia ja ohjia. Lopulta tyyppi kuuli mua tai mä onnistuin toimimaan oikein kahvattomuusjännitykseni keskellä :)

Oli aika siirtyä tölttiin, hevosen käynti nopeutui, mutta töltin löytyminen oli hankalaa. Kaipasin kahvaa, eli ihan pään sisäisiä hölmöilyjä. Tölttikin löyti hiljalleen. Ravi keventäen sujui helposti, välillä paino tahtoi mennä liiaksi eteen. Vyössä vielä jalustimet siirtyvät liian eteen. Oli pätkä missä keventämisen rytmi oli ihan hukassa ja kesti tovi ennen kuin pääsin rytmiin takas. Jotenkin ratsastusasento ja rytmi ei vaan vörkkineet. En siitä kuitenkaan hätääntynyt, vaikka ei ollutkaan sitä pirun kahvaa. Sen verran sai sormia vyöhön kiinni että sain henkisen tuen. Paljon onnistuin kuitenkin ratsastamaan kädet pelkissä ohjissa kiinni.

Aloin vinistä Letun sanoessa, että seuraavaksi laukan nostoja, mietin uskallanko kun ei ole kahvaa käsiini, mutta Lettu vakuutti uskaltavani, ja että en tule alas. Niin sitä mentiin. Laukkasin ilman satulaa! Harjasta pidin tiukasti kiinni. Eihän meno hirvittävän rentoa ollut enkä hirveästi osannut/uskaltanut patistaa pohkein hevosta laukalle. Siksipä välillä laukka-askeleet jäivät muutamiin. Silti, mä tein sen - laukkasin ilman satulaa. Koko kierrosta en kuitenkaan uskaltautunut laukkaamaan, joten odottelimme kentän keskellä muiden nauttiessa laukan hurmasta.

Lopuksi vielä tölttiä ja ravia. Ei ollut enään yhtään kylmä. Loppukäyntien aikana jalustimet jalasta ja rentoillen. Siinä tepsuttaessamme mietin, että joskus oli kerta milloin ilman satulaa käynnissä tuntui pelottavalta, epävakaalta, horjuttavalta. Nyt siitä nautti ja pystyi pitämään jalkansa rentoina. Tunne oli aika huikaiseva. Lettu totesikin meillä tasapainon parantuneen mielettömästi, että nyt sen taas oikein tajuaa. Varmasti hän on oikeassa. Olisi jännittävää kokea nyt ratsastus sellaisena kuin sen alkuaikoina koki, miten paljon horjui ja jännitti. Kokemus saattaisi nykyseen verrattuna olla aika järkyttävä. Sen tajuaa itekin, että muutosta on tapahtunut. Eipä silti kehitettävää riittää jatkossakin, joten ei tässä voi ruveta liitelemään taitojen huumassa, mutta mielettömän hyvältä tuntuu kun kehittyy. Se tuo lisäintoa ja motivaatiota touhuun. Iso kiitos Letulle kun jaksaa työskennellä meidän kanssa kerrasta toiseen ohjaten, kannustaen, vaatien, rohkaisten.

Tölttiä ja ravia ilman satulaa

Ratsastustunnin aluksi sain kuulla, että ratsastan ilman satulaa jalustimet terapiavyöhön kiinnitettynä, eli samaan tapaan kuin Tiina edelliskerralla. Minun vyössä oli nahkainen kahva, josta voi tarvittaessa pitää kiinni. Tavoite oli luonnollisestikin ettei siitä tarvitsisi hirveästi olla roikkumassa. Ja aika nopeasti käynnissä uskaltauduinkin jättämään kahvan rauhaan.

Alkuun istuin Plesin selässä vähän lysyssä, mutta asia korjaantui tunnin edetessä. En tietoisesti jännittänyt, mutta mitä lie alitajunta työstänyt. Jalustimien ollessa kiinnitettynä vyöhön jalkojen asento tahtoo kääntyä liiaksi eteen, joten siihen sai todella kiinnittää huomiota, että jalat pysyisivät oikeassa linjassa. Välillä etenkin oikea jalustin tahtoi karata liian kannan alle.

Töltissä aluksi oli pakko pitää kahvasta kiinni, mutta aina vain pidempiä pätkiä uskalsin mennä pitäen vain ohjista, mutta vauhdin lisääntyessä kädet hakeutuivat kahvaan. Missään vaiheessa ei kuitenkaan pelottanut tms. En joutunut pois mukavuusalueeltani. Ravissa kevennys tuntui hankalammalta kuin satulassa, mutta sekin sujui ja yllättävän nopeasti uskalsin ratsastaa keventäen pitäen vain ohjista kiinni. Myös harjotusravissa onnistuin rentouttamaan alaselkää aika mukavasti. Valitettavasti laukan nostoja en rohjennut ilman satulaa tekemään. Se oli niin hilkulla, että olisin mennyt, mutta hetki pähkittyämme laitoimme minulle satulan. Laukan nostot ei kuitenkaan kovin kaksisesti sujunut. Kärkihevosella oli löysä/laiska päivä, joten eivät meidänkään hevoset laukkaan lähteneet. Minulla ei taidot eikä rohkeuskaan vielä hirveästi riitä laukan alussa toimimaan, antamaan pohkeita tms. Tosin tänään pari-kolme kertaa Plesin töltätessä ja minun annettua pohkeita, se vaihtoi laukalle.

Tunnin alussa teimme painonsiirtoja istuinluulta toiselle ja keskelle, jonka jälkeen teimme pysähdyksiä. Plesi ei aluksi meinannut pysähdyksissä olla oikein kuulolla. Toki voi olla myös meikäläisen taitamattomuuttakin.

Oli kyllä mukavaa jälleen ratsastaa. Hieno harrastus, jossa saa onnistumisen kokemuksia, kehittymisen tuntemuksia tms. Onneksi parin viikon päästä nousemme jälleen issikan selkään nautiskelemaan.

Tölttiä ilman jalustimia

Aamulla heräsin vasen korva tukossa ja olen yrittänyt hillitä vilkasta mielikuvitustani proteesin irtoamisesta tms. otoskleroosiin liittyvästä. Järki sanoo, että korva tuntuu tukkoiselta, se tuntuu samanlaiselta kuin viime vuoden helmikuussa jolloin viimeksi kuulo läks vaikun takia. Varasin lääkärin ja ajan sain huomiselle iltapäivälle. Sen verran toistaitoinen olotila, että en uskalla yksikorvaisena lähteä Oton kanssa kahdestaan Vidaan pt-treeneihin, joten taas jouduttiin treeni perumaan. Sanoinkin Jannalle, että perjantaina tulen vaikka pää kainalossa treenaamaan :) Eihän nyt niin hyvää tuuria voinut olla, että olisin saanut lääkäriajan ennen pt-treeniä. Harmittaa, mutta elämä on. Onneksi kuitenkin tämän viikonlopun liikkumiset toteutui suunnitellusti.

Viileä päivä, mutta kolme tuntia ulkoilmasta nauttien. Ratsastus jännitti yksikorvaisena, kentän vieressä oleva tie on aika vilkasliikenteinen, joten Letun ääni hukkui välillä autojen meteliin, etenkin silloin kun ratsastimme vasen korva keskikenttään päin. Emme kuitenkaan tinkineet tuntisuunnitelmasta. Tiina ratsasti ilman satulaa terapiavyöllä, jossa jalustimet. Minullakin se on kuulemma jossain vaiheessa edessä. Sitäpä sitten odotellessa :D Tänään ratsastin pappa Fengurilla pitkästä aikaa. Ratsastimme paljon ilman jalustimia hakien jalkojen oikeaa asentoa. Aluksi kuljimme ilman jalustimia vain käynnissä, mutta sitten myös töltissä. Aluksi se tuntui pelottavalta, tai ehkä ennemminkin ajatus siitä. Ja kun töltättiin, ei se niin kamalaa ollutkaan. Välillä siirrettiin käyntiin ja korjattiin istunta. Kun sain jalat riittävän taakse istunta parani huomattavasti ja töltissäkin rentous ilman jalustimia löytyi. Jos töltti nopeutui helposti asento horjui ja tuli etukönötystä, mutta hiljalleen horjuminen ja könötys väheni ja onnistuin vauhdissa ottamaan rentouden uudelleen.

Kokeilimme myös laukan nostoja. Jännitin eikä Fengur laukannut, meni sellasta pikatölttiä tikuttaen. Ehkä kuulemattomuudellakin oli osuutensa että en saanut itseäni rennoksi ja nostamaan laukkaa. Kenttäkin oli tosi kova eikä meidän kärkihevonenkaan mielellään laukannut. Tiinan Aaveella ei ongelmia. Kyllä ihailen Tiinan rohkeutta ja taitavuutta ratsastaa ilman satulaa koko tunnin ja tehden vieläpä sitä kaikissa askellajeissa, myös ravissa. Fengurhan ei ravaa laisinkaan, joten sitä en "päässyt" tai "joutunut" kokeilemaan ilman jalustimia. Laukan nostot, tai ne yritykset tehtiin jalustimet jalassa.

Kiva oli ratsastaa ja mahtavaa kun saimme uusia haasteita ja onnistuen mukavasti. Hyvällä mielellä kotiin valmistamaan ruokaa: perunamuusia ja kuhaa. Illalla vielä liki parin tunnin lenkki Marian ja koirien kanssa. Reippailtiin 8.8 km. Oli mukavaa kävellä raikkaassa kevätillassa lumihiutaleiden leiaillessa hiljalleen. Ja mikä parasta tässä yksikorvaisena liikkumisessa, minun ei tarvinnut huolehtia reitistä eikä turvallisuudesta. Saatoin tepsuttaa rennoin mielin Marian pitäessä meidät kartalla. Tokihan myös ihanaan lenkkeilyyn kuuluu mailman parantaminen ja tuo liki parituntinen menikin todella nopsaan. Ihan ihmeteltiin kun todettiin kellon olevan jo puol yhdeksän.

Eilisen aloitin spinningtunnilla. Avokki ja uusi avustajamme vei minut Vidaan kauppareissullaan. Ehdin hyvin paikalle ja pyörän selässä olin jo ennen ohjaajan saapumista. Tanjalla oli nyt uusi ohjelma, jossa viisi työvaihetta. Eka työvaihe kesti 6 min ja loput 8 min. Musiikki aika teknovoittoista ja viimeisessä työvaiheessa tahtia antoi 8 minuutin instrumenttaalinen jumputusbiisi :D Kaikenkaikkiaan mielestäni tunti oli kohtuullisemman nopeatempoinen paria hitaampaa mäkeä lukuun ottamatta. Teimme myös kiihdytyksiä muistaakseni neljännessä työosiossa. Eivät oikein lähteneet näistä jaloista :) Joka tapauksessa tunnin jälkeen mahtava fiilis. Sinne paloi 571 kcal. Siitä vauhdilla kotiin suihkuun, salaattia naamaan ja Jumboon shoppailemaan. Ensiksi käytiin vaihtamassa tilaamamme Salomonin lenkkarit. Lopulta ne vaihtui Merellin kenkiin, koska Salomonit olivat liian kapeat ukkovarpaan sivustalta. Olin ja olen aika järkyttynyt, minulle jokin kenkä liian kapea! Vanheneminen on siis alkanut, jalkaholvit madaltuu.

Stopsportissa oli loppuunmyynti ja löysin sieltä täydelliset ulkotreenihousut kapeilla lahkeilla. Housut ovat lahkeistakin sopivan mittaiset, mahtavaa! Housujen lähtöhinta 80 € kauhistutti, mutta alen jälkeen hinnaksi jäi 48 € En voinut vastustaa, niin täydelliset olivat. Käytiin vielä "normivaatekaupassa", josta löysin itselleni tummansiniset farkut ja tummansinisen kevättakin vaaleilla nauhoilla. Takki on tyköistuva ja kuulemma mun päällä todella hyvän näköinen :D Olipa mahtikivaa pitkästä aikaa käydä vaateostoksilla. Ennen ruokaostoksia käytiin jätskillä.

Ilta kuluikin rentoillen avokin kanssa. Saunottiin, nautiskeltiin siiderit ja oluet kera Kartanon maustamattomien sipsien. Avokki valmisti mun shoppaillessa meille fetasalaatin, jota kotiuduttuani syötiin. Viikonlopun aikana myös villapaitani on edistynyt jonkin verran. Eilisiltana istahdin kuuntelemaan kirjaa ja neulomaan, sujahti melkein pari tuntia jo avokin mentyä unille. Hyvä, rento viikonloppu takana. Tästä on hyvä ponnistaa uuteen viikkoon. Huomenna kun saan vielä vasemman korvan kuulolle elämä voi hymyillä vielä isommin.

Ulkoliikunnan ihanuus

Talvella talviliikunta jäi kolmeen lumikenkälenkkiin, ja reippailu koiran kanssa oli mitä oli liukkaine keleineen. Olen todella nauttinut näistä aurinkoisista päivistä joita on riittänyt viime keskiviikosta lähtien. Ulkoilu maistuu ihanalta ja nyt kun Ottokin Vida-haahuiluista huolimatta kulkee reippaasti, on ilo kävellä auringossa. Siksipä lauantainakin oli lähdettävä avokin ja koirien kanssa reippailemaan, vaikka aamupäivällä olinkin ollut pumpissa ja spinningissä. Tulipahan kolmisen tuntia liikuntaa sille päivää. Samoin itse asiassa eilisellekin.

Oltiin nimittäin ratsastamassa ja illalla vielä ystävän kanssa yli kahden tunnin lenkki. Ratsastin Airalla. Harjoittelimme kahdeksikkoja. Aira oli selvästi oikealle notkeampi ja vasemmalle taivutuksissa joutui ratsastajakin enemmän töihin :D Tölttäsimme ja se oli hankalahkoa. Millään en meinannut aluksi saada Airaa töltille, väkisinkin vaihtui raville. Sain todella tehdä istuntani kanssa töitä, jotta se pysyisi riittävän takapainoisena. Ravi keventäen sujui hyvin ja harjoitusravissakin hetkittäin uskalsin irrottaa kädet satulan reunasta. Laukan nostoja teimme jonkusen. Kenttä oli puolittain jäinen, joten laukkapätkät oli kovin lyhyitä.

Lopputunnista olimme taasen ilman satulaa. Aluksi pidin harjasta tiukasti kiinni, mutta hiljalleen pysyin pelkillä ohjilla ja lopussa jo pitkiäkin pätkiä. Sain hevosen muutaman kerran pysähdytettyäkin oikeaoppisesti. Aiemmin ilman satulaa ratsastaessani en ole käsiä harjasta irrottanut pitääkseni vain ohjista. En ole myöskään pysäyttänyt hevosta tai pyytänyt liikkeelle. Tiina teki pari volttia ja otti tölttipätkiäkin. Minä sitten joskus :) Mutta taas huomasin, olen kehittynyt ratsastuksessa pienin askelin, mutta kuitenkin. Eivät tunnit ole menneet hukkaan.

Auringon jo laskeuduttua lähdimme Marian ja Oton kanssa reippailemaan. Ihana raikas kevätilta. Juttua riitti ratsastuksesta opaskoiriin, luonnosta autoihin. Välillä Otto koitti hidastella inhoamissaan hiekotushiekoissa, mutta suostui liikkumaan reippaasti. Näimmepä eräänlaista katutaidettakin jalkakäytävällä maalattuna :) Nimittäin talsimme kahden peniksen ja yhden vaginan ohitse. Että näin. Lenkin kulku sitten numeroina: 2 h 5 min 9.88 km (4.7 km/h, 877kcal, keski123bpm ja maksimisyke146bpm) Oli mukavaa reippailla ystävän kanssa jutellen. Ens sunnuntaina uusiks, yes!

Tänään on ollut "virallinen" peruutusten päivä. Kello soi kahdeksalta, koska asiakas kymmeneltä. Aamupalan nautittuani tuli puhelu ja peruutus. Hetkeksi köllähdin pehkuun ajatellen lepäileväni hetken ennen pt-treeniin lähtöä, mutta sekin peruuntui. Ja päivään mahtui vielä kolmas peruutus illan asiakkaista. Noh, siinä lötköteltyäni tovin päätin lähteä upeaan ulkoilmaan reippailemaan Oton kanssa. Ensiksi kuljimme Metsolan suolla ja sen jälkeen vielä teimme ns. Lidli-lenkin. Aurinko paistoi, linnut lauloi. Tuntui jaloissa ihanan verryttävältä kävellä. Otollakin oli menohaluja, joten liikkuminen oli sujuvaa ja nautittavaa. Emmekä reiteillä haahuilleetkaan, joten saavuin iso hymy kasvoilla kotiin häntää heiluttavan koiran kanssa. Olin ja olen niin onnellinen. Taivalsimme 1 h 32 min, kilsoja taittui 7.62 keskinopeuden ollessa 4.9km/h. Kulutus 557 kcal, keski123bpm ja maksimisyke139bpm. Huomenna meikäläisellä on muuten sykemittarivapaa päivä :D Sellainen taitaa olla myös keskiviikko. Olen vähän hurahtanut sykeseurantaan. Sen taitaa huomata?

Asiasta toiseen... Minulla on nyt ollut viime päivinä koko ajan nälkä. Ei tee mieli herkkuja vaan ruokaa, rahkaa, hedelmiä tms... Syynä varmasti liikuntamäärät. Nyt vain pitäisi osata syödä oikein ja järkevästi myös painon pudotusta ajatellen. Olen huomannut aineenvaihdunnassani muutoksia, hiki irtoaa paremmin, nestettä poistuu kropastani ja vähän vaakakin näyttäisi siltä, että alkaa näkymään myös painossa. Ehkäpä kroppani on vihdoin herännyt jostain horroksestaan :D Toivottavasti tämä suunta nyt jatkuu, tosin jatkuvasta nälästä tahdon eroon. Nyt tahdon kuitenkin kuuntelemaan intiaaniseikkailua 1200-luvulta Kun kotka kutsuu-kirjan muodossa, joten hyvää alkanutta viikkoa kaikille teille!

Ratsastusta ja lenkkeilyä

Avokki aamuherätykseksi avasi parvekkeen oven. Ulkoa kantautui kovanja puuskaisan tuulen kohina kera reippaan vesisateen. Onneksi kuitenkin sade ja tuulikin laantui ratsastustamme ennen. Muutama räntäräimäke putoili ollessamme hevosten selässä, toisaalta myös aurinko näyttäytyi.

Ratsastin tänään Aaveella, joka on hoikahko poika ja jolla Tiina on paljon ratsastanut. Aluksi teimme pysähtymisharjoituksia, Aave jolkotteli pidätteen läpi. En saanut hevosta pysähtymään. Kiersin varmasti ainakin kolme kierrosta ennen kuin Letun tultua hevosen eteen se pysähtyi, ja sen jälkeen vielä pysähdytin sen muutaman kerran omatoimisesti. Edellinen ratsastaja oli ollut pieni tyttö, joten pidätteestä saattoi kävellä läpi. Saatuani Aaveen kuulolle aloitimmekin harjoitella tölttiä. Aaveella on vähän huono töltti, joten töitä sai todella tehdä sen kanssa. Satula vähän kippaseen eteenpäin, joten suorassa pysymisessäkin oli tekemistä etten könöttäisi liiaksi edessä. Ravityöskentely sujui paljon paremmin ja kevennys löytyi hyvin. Jossain vaiheessa kadotin hetkeksi rytmin jostain syystä, mutta löysin sen vauhdissa uudelleen. Teimme lisää tölttiharjoituksia mm. töltistä viiden askeleen käyntiin ja paluu tölttiin. Ei aina ihan onnistunut. Käyntiaskeleita tuli paljon enemmän. Kuulinkin monta kertaa Letun suusta "pidäte ja pohje".

Tänään harjoittelimme laukan nostoja, pidäte, sisäpohje, nauttimaan. Koko kierrosta emme voineet laukata emmekä kuin toiseen suuntaan. Minä onneton iskin polveni aidan tolppaan Aaveen oikaistessa muiden perään. Hetken sattui helvetisti ja oli pysähdyttävä laukan noston jälkeen huokaamaan. Mutta ei muuta kuin uudestaan nostoja tekemään. Tosin vähän tulin tolpan luo turhan varovaisesti ja pidätteet jäi huonoiksi. Oli kuitenkin kiva päästä harjoittelemaan asiaa. Istunta laukassa on kuulemma meillä molemmilla Tiinan kanssa parantunut hurjasti. Jeeee!!!! Kehitystä tapahtuu.

Jatkoimme vielä ravi- ja tölttiharjoituksilla. Menimme mm. harjotusravia tavoitteena joustaa rennosti ristiselästä. En oikein tainnut onnistua, mutta tulipahan kokeiltua :D Loppukäynnit menimme ilman satulaa. Se ei tuntunut laisinkaan niin kiikkerältä kuin vuosi sitten ekoja kertoja ilman satulaa ratsastaessamme. Kun vaan paino pysyi riittävän takana selässä pysyi hyvin. Aika nopeasti uskalsin rentoutua ja nauttia hevosen lämmöstä. Niin ja puhua tietysti jostain ihan muusta :D Eli, taaskin huomasin kehitystä tapahtuneen, yes!

Kotona ehdin syödä ja hetken hengähtää. Lähdin ystäväni Marian kanssa reippailemaan märkään keliin. Otolle lätäköt oli hirvityksen kohtia ja välillä piti yrittää jumittaa, mutta alkuun päästyämme vauhti pysyi mukavana kannustuksin ja kyynärvarsilukituksin. Reippailtiin liki kahdeksan kilsan lenkki samalla kuulumisia vaihtaen. Mulla oli ihan liikaa päällä, joten hiki virtasi. Kotona olikin miellyttävää istahtaa saunan lauteille rentoutumaan. Sykemittari oli yhteydessä kun laitoin sen päälle. Luotin ja lenkille lähdettiin. No kappas vaan, eipä ollutkaan ottanut lenkin aikana sykettä. Ei taas voinut virta olla vähissä. Sen pitäisi kestää n. 40 h ilman lataamista, ja latasin sen viimeksi ennen maanantain lumikenkälenkkiä ja ehkä torstaina ennen spinnua. Ärsyttävää miten epäluotettavaksi tuo on nyt osottautumassa. Pääasia kuitenkin, että päästiin Marian kanssa lenkkeilemään ja kuulumisia vaihtamaan. Silti tuollainen toimimattomuus pännii. Katsotaan taas huomenna miten pt-treenissä käy.

Eilisestäkin tuli liikunnasta vapaa päivä. Tavattiin Silmukkasiskojen kanssa erään Siskon kotona neulomuksien merkeissä. Mä tein viimeisen levennyksen ponchoon. Illalla sainkin ponchon valmiiksi. Mukava iltapäivä herkutellen ja neuloen. Mukavuus jatkui kotona kun saimme vieraaksemme pitkäaikaisen kaverimme. Hän teki avokille atk-kartotuksen, päivitti Iphonea. Kahviteltiin (minulla teetä) kera herkkujen, tilattiin pitsat ja miehet nautiskelivat muutaman oluen minun nauttiessa pari lasia punaviiniä. Mukava rento, rauhallinen ilta.

Tästä onkin hyvä ponnistaa uuteen viikkoon ja aloittaa se huomenna pt-treenillä. Toivottavasti polvi ei hidasta tahtia. On nimittäin mustelmainen ja arka. Nyt kuitenkin on aika siirtyä höyhensaarille Vain aurinko muistaa -nimistä kirjaa kuunnellen.

Hepostelua tuulen tuiverruksessa

Sunnuntaina oli kolmen viikon tauon jälkeen aika hypätä issikan selkään. Ratsastin Plesillä ja lähdimme maastoon. Harjoituskenttä oli kovin möykkelikköinen ja huonokuntoinen. Eihän maastossa sen paremmat olosuhteet olleet, mutta ehkä siellä saimme tunnista enemmän tasapaino- ja keskivartalotreenin myötä. Maastolenkkiin tuli lisäjännitystä kovasta tuulesta, joka vei ajoittain kuuluvuuden ja siten ympäristönsä hahmottamismahdollisuuden lähes kokonaan. Kulkiessamme pienen matkaa maantien laitaa ei pystynyt kuulemaan missä tien sivu on, onko tie ylitetty. Oli vain luotettava hevosen kulkevan edellä kulkijan perässä. Maastoon päästyämme melkein heti lähdimme nousemaan jyrkkää mäkeä ja viima vain harjan päälle päästyämme yltyi ja kuuluvuus katosi. Olin todella poissa mukavuusalueeltani ja ratsastin jäykin käsin. Lettu muistutteli meitä keskikropan tiukkana pidosta. Ei siellä hevosen selässä ilman tasapainoilua ja keskikropan jämäkkyyttä olisi pysynytkään, sen verran epätasaista menoa. Siitä huolimatta selvisimme niin ylä- kuin alamäistäkin. Otimme myös ravipätkän ja se oli aika jännittävää. En uskaltanut paljoa hoputtaa Plesiä joten kuljimme hitaanlaista ravia. Välillä tarvoimme hangessa missä lunta oli hevosia polviin. Välillä lumi petti kavioiden alta, joten tyhjiä askeleita tuli paljon. Hiljalleen tuohon epätasaiseen menoon tottui ja pystyi ratsastamaan rennommin ja rennommin. Toinen ravipätkä menikin jo vauhdikkaammin ja rennommin. Sillonkaan en kokonaan uskaltanut irrottaa käsiä satulasta.

Ratsastaessamme harjujen välissä kuuntelimme tuulen puhallusta kauempaa. Aurinko lämmitti, tuli hyvä olo, onnistumisen riemu. Mä uskalsin ratsastaa kovassa tuulessa epätasaisessa maastossa, vaikka toinenkin aisti oli melkein pelistä pois. Epävarmuus katosi eikä tuulen tuiverrus tuntunut enään niin pahalta. Matkalla tallille takaisin asiaa pystyi jopa analysoimaan tien viertä kulkiessamme.

Kyllä seuraavana päivänä tiesi ratsastaneensa möykkelikkömaastossa, sillä jalat olivat kipeät. Toki ne oli kipeät lauantain pumpistakin, mutta kyllä sisäreidet oli saanut osansa. Eilisaamuna hyppäsinkin kipein lihaksin uima-altaaseen. Kaikkein eniten tuntui rintalihaksissa ja olkavarsissa ojentajapuolella. Ensinmmäiset sata metriä oli tuskaa, mutta hiljalleen tuska väheni ja uinti tuntui kipeissä lihaksissa hyvältä. Polskutimme 75 min, uin 1400 m.

Vieläkin käsivarret ovat kipeät. Viime yönä en oikein tiennyt missä asennossa nukkuisin, koska sattui olkavarren alaosiin ojentajapuolelle. Tämän päivän aikana kipu on muuttunut paikallisesta kasvusäryn tuntuiseksi tuntemukseksi. Eiliset kuusi asiakasta ei varmaankaan helpottaneet palautumista. Tänään asiakkaita oli kolme, mutta käsille riitti puuhaa keramiikassa ja rottingissa. Sienikorin kanssa taistelu jatkuu. Kohta kori on sellaisessa korkeudessa, että väliseinät ovat riittävän korkeat ja niistä kun pääsee eroon, homma helpottuu huomattavasti.

Keramiikassa tein pikarin ja lautasen. Edelliskerralla valmistui muki. Lasituspolttoon menivät tänään tekemäni lautanen, koiramuki ja kulho. Ens tiistaina onkin vain rottinki, sillä keramiikka on hiihtolomatauolla.

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry järjestää blogikirjoittamisen verkkokurssin. Ilmottauduin ja mahduin mukaan. Torstaina saamme ensinmmäiset materiaalit/tehtävät. Kurssi kestää toukokuulle. Saas nähdä mitä uutta siellä opin ja miten se kenties vaikuttaa blogiini.

Kotisalilla kahvakuulailua

Hierottuani viisi asiakasta söin lohta ja salaattia, jälkkäriksi vihreää teetä. Ja koska naisten riesapäiviä ei edelleenkään näkynyt vaihdoin treenivaatteet ja taistelin sykemittarin kanssa häviten taiston. En ymmärrä mikä mättää. Kastelen vyön kuten kuuluukin ja koetan saada sen paikoilleen mahdollisimman oikeaan kohtaan, jotta en joutuisi siirtelemään kosketuspintoja, mutta paskat yhteyttä tule. Jätin kuitenkin treenin ajaksi yhteyden auki ja sykemittarin ylle, mutta ei missään vaiheessa toivottua tulosta. Ei välttämättä hirveän kivaa, että ennen treeniä sykemittarin kanssa saa taistella yhden puoli tuntia ja sitten vielä hävitä taistelun.

Joka tapauksessa oli mukavaa treenata. Avokki "määräsi" liikkeet ja antoi suorituksesta palautetta. Aloitin kahden käden perusheilautuksilla siirtyen heilautukseen, jossa kuula menee mahdollisimman pitkälle jalkojen väliin. Tämän jälkeen heilautukset siten, että liikesarja lähti vasemmalla kädellä, heilautus ja seuraava kahdella kädellä, kolmas oikealla, neljäs kahdella, viides vasemmalla jne. Neljännessä liikkeessä kuula lähtöasennossa olkapään korkeudella ja otettaessa askel eteen kyykäten kuula käsi suoristuu ylös. Vaatii tasapainoa ja keskivartalon hallintaa. Toistojen jälkeen kuula toiseen käteen ja menoksi. :DD Tein kaksi kierrosta ja kolmannella kierroksella askelkyykky vaihtui vauhtipunnerrukseen. Kokeilin tehdä myös punnerrusta lattiatasolla jalat ilmassa. Sain 20 toistoa, mutta jalat jäivät ehdottomasti liian koukkuun liikkeessä, mutta siitäpä niitä voi jatkossa koettaa saada suoremmaksi ja myöskin yläkroppaa alemmaksi. Kierroksien jälkeen tein vielä ylätaljalla vetoja eteen sekä kapealla otteella vastaotteella vetoja eteen ja alas. Jumppakepillä punnerruksia takaa ja edestä sekä kulmasoutua. Lopuksi verryttelyä ja ravisteluja. Oli kivaa!!!

Vihdoin sain aikaseksi smoothieksen. Laitoin puoli litraa jäisiä vadelmia, yhden banaanin, pari lusikallista raakakaakaojauhetta, yhden lusikallisen Lucumaa, pari lusikkaa hamppuprotskua, 4dl vettä, kolme kukkuralusikkaa turkkilaista jogurttia. Treenin ajan vadelmat sai sulailla tehosekottimessa ja treenin jälkeen ei muuta kuin smoothies valmiiksi ja herkutellen. Laitoin jo aamuksi valmiiksi koneeseen mustikoita, ananasta, banaanin, protskujauhetta, kurpitsan siemeniä, raakakaakaota. Katsotaan uskaltaisinko lisätä vähän jäävuorisalaattia jogurtin ja veden lisäksi. En uskalla jättää aineiden blenderiin laittamista aamuun, silloin tod.näk. smoothies jäisi tekemättä. Nyt ei tarvitse paljoa tehdä kun herkku on valmis.

Sisäreisissä tunnen, että eilen olen ollut ratsastamassa, yes!!! Ja minulla on sellainen olo, että ehkä opin ravissa kevennyksen yhteydessä pohkeiden annon. Katsotaan olenko seuraavan ratsastuskerran jälkeen vielä samaa mieltä. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen tehnyt töitä jaloilla. Kahvakuulan jälkeen avokki totesi tasapainoni parantuneen ja keskivartalon hallinnan. Ehkäpä ratsastuksesta on ollut hyötynsä ja muista treenaamisista, vaikka vähän epäsäännöllistä onkin ollut. Uskoakseni tästä on hyvä jatkaa matkaa parempaan kuntoon ja kevyempään olemukseen. Tsemppiä mulle ja kaikille treenaajille!!!

Vuoden eka ratsastustunti

Tänään nousin isohkon issikan Plesin selkään. En olekkaan sillä aikaisemmin ratsastanut. Hevonen liikkui aika varovaisesti suorin jaloin liukkautta peläten. Tosin kenttä oli sulanut yllättävänkin hyvin ja uralla oli hyvä kulkea. Hevosen kanssa sai todella tehdä töitä, jotta sen sai reippaammin tölttäämäänja ravaamaan. Plesi on luontaisesti ravitahtinen, tarjoaa ravia, jos ei pyydä mitään erityisesti. Aika kivasti onnistuin kuitenkin saamaan hevosen töltille, vaikkakin aika hitaalle sellaiselle. Ravissakin jäimme muista jälkeen. Opin ehkä vähän käyttämään pohkeita ravin kevennyksenkin aikana ja vauhti parani kummasti. Tosin pohkeiden annossa tartuin satulaan kiinni. Hiljalleen onnistuin kuitenkin ravaamaan kädet ilmassa, keventämään ja antamaan pohkeita. Onnistumisen tunne oli aika pakahduttava. Sama oli töltissä kun sain hevosen liikkumaan nopein jaloin, se tuntui mahtavalta. Otimme myös laukan nostoja. Plesi otti muutaman laukka-askeleen ja palasi tölttiin. Kenttää ympäri ei voinut laukata, joten pätkät jäivät lyhyiksi. Tunnin alussa teimme pysähdyksiä ja peruutuksia. Oli ihanaa ratsastaa. Onneksi tuota ihanuutta on luvassa taasen ensi sunnuntaina, yes!!!

Mun hepostellessa avokki teki yläkropan treenin kahvakuulia, penkkipunnerrusta, ylätaljaa. Elin pienessä jännityksessä palatessani kotiin, olisiko avokki vielä treenaamassa vai jo treenit tehtynä, sillä ystävämme Maijan ja hänen miehensä kanssa lähdimme syömään eikä avokki tiennyt siitä etukäteen mitään. Mies oli onneksi treeninsä lopettanut ja suihkussa käynyt, joten singahdin itse pesulle ja juuri ja juuri sain itseni valmiiksi kun ovikello soi. Avokki täytti torstaina 40v, joten siksi ylläri hälle. Ruokailimme Tikkurilan Oklahamassa. Söin maksaa ja jälkkäriksi herkullisen jäätelöannoksen, joka oli melkeinpä liian iso.

Eilen tapasimme Itiksessä Silmukkasiskojen kanssa. Jouduin purkamaan tuubihuivitekeleeni, koska se oli mennytpyöröpuikolla kierteelle. Purkoosin jälkeen pääsin kyllä hyvään neulontavauhtiin ja siskoja oli mukavaa tavata. Tosin mulla hiipi paska fiilis mieleen ilman mitään syytä. Se vain paheni kotona enkä saanut aikaiseksi lauantain treeniäkään. Sitäkin sitten surin ennen saunaa. Tuohon fiilikseen syynä tod.näk. hormoonit. Lohdullista oli tietoisuus siitä, että fiilis menee ohi pian. Tänään onkin ollut huomattavasti parempi päivä. Aamupäivällä tuntui hyvältä icebugit jalassa kävellä koirien kanssa, ja kuten arvasinkin ratsastus piristi kummasti. Mukava oli nähdä myös aterian merkeissä ystävää. Nyt kun vielä kuukauden riesat alkaisi, olisi kaikki hyvin. Menisivät siis ohikin häiritsemästä mielialaa ja treeni-intoa. Torstai-illan fiilis oli kyllä niin mahtava, että sen tahdon kokea pian uudestaan.