maanantai 26. joulukuuta 2016

Sydänkoreja ja keramiikkatöitä

Joulun aikaan täällä on riehunut neuloosi. Puikoille on aloitettuna ympyräjakku ja sitä olen niin ahkerasti neulonut etten ole tänne blogin puolelle ehtinyt laisinkaan. Korville Yleareenasta ladattuja luonto-ohjelmia ja puikot suihkimaan on ollut myöhäisiltojen ja alkuöiden ajanviete. Nyt ennen kuin antaudun neuloosin valtaan ajattelin "esitellä" joitakin töitä joita on myyty tai mennyt lahjaksi.

Sydänkoreja olen keväällä tehnyt yhden ja nyt syksyllä kolme. Vihreähelmisen sydänkorin myin marraskuisissa myyjäisissä ja punaisin helmin oleva varattiin jo ennen lakkausta. Vihreä helminen on esitelty täällä jo viime kevään postauksissa. Lisäksi tein kaksi sydänkoria lahjaksi, keltaisin ja sinisin helmin olevat korit.

Matala suorakaiteen muotoinen vati sekä pieni kuppi menivät joulumuistamisena ja kiitoksena Saanalle, joka oli tämän vuoden monissa myyjäisissä kaverinani ja apunani. Ja mustikan sininen saippua-alunen löysi joulupakettiin kääräistynä kodin Silmukkasiskon luota.Saippua-alusesta tuli ehkä hiukan massiivinen, vaikka siltä se ei kuulemma näytäkkään. Olisin halunnut ehkä hiukan siromman.

Keramiikassa innostuin syksyllä tekemään teepussin alusia. Tein piparkakkumuoteilla perhosella ja perinteisellä piparkakulla. Tassit menivät samantein ja joulukuisissa myyjäisissä sain uuden tilauksen. Taisin ennakoida, sillä syksyn viimeisellä keramiikkakerralla tein lisää näitä teetasseja :)

Yksittäinen ruskea pikari on saippua-alusen tapaan tehty mustasta savesta. Muut työt on muovailtu saksalaisesta punasavesta.

Syksyn aikana neuloin todella vähän kranssien päällisiä lukuun ottamatta. Tunsin neuloosin kutkutuksen ennen lomaamme ja onneksi toissaperjantaina oli Heman kanssa aikaa etsiskellä minulle uusia neuleohjeita. Ympyräjakku tuntui kiehtovalta ja siksipä päädyin aloittamaan sen neulomisen. Luodessani silmukoita ja tehdessäni ensinmmäisiä kerroksia vielä ihmettelin miten työstä syntyy jakku. Onneksi aika pian ymmärsin :) Ja nyt on hirmuinen hinku neuloa ja neuloa jakkua eteenpäin, joten vaikka kello paukuttaa puolta yötä on vielä "PAKKO" ottaa puikot suihkimaan. Onneksi olemme LOMALLA :)

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Soijavahakynttilät

Marraskuussa Inkun ideapajassa Tule sellaisena kuin olet-ryhmissä teemana soijavahakynttilät. Myös aiheesta oli yksi iltakurssi. Nähdessäni ilmoituksen katsoimme ajan, joka sopi minulle ja Hemalle. Niinpä 23.11. keskiviikkona vietimme reilut pari tuntia pajalla kynttiläpuuhissa. Avustajan mukana olo oli ehdoton, sillä niin paljon pajatyöskentelyssä oli väkeä. Se on tietysti hienoa, mutta sokkona väen paljous tuntui hiukan kaottiselta.

Olimme etukäteen kotona valinneet Heman ja minun kätköistä sopivia lasisia kippoja mihin kynttilät voidaan valaa. Ensitöiksi lasiset astiat oli merkittävä, jotta kaikki tiesivät kenen on mitkäkin.Soijavahalastut mitattiin. 2 desiä hiutaleita=1 desi sulanutta soijavahaa.

Soijavaha sulatetaan kattilassa miedolla lämmöllä. Vaha sulaa nopeasti.Sen on oltava täysin sulanutta ennen kuin sen voi kaataa kuppeihin. Huomaatte, ettei vaha ole kuvassa vielä täysin sulaa, joten vielä hetki hellalla.

Teimme kynttilät kahdessa osassa, sillä jaoimme kattilan parin muun kanssa, joten vuorottelimme. Kynttilämassan jäähtyminen kesti aika pitkään ennenkuin sydänlanka aseteltiin paikoilleen. Minun osani oli olla seuraneitinä Heman toimiessa kynttilämestarina.Kun kynttilämassa jäähtyi sen väri muuttui valkoisemmaksi.

Sydänlangan oikea aikainen asettelu on tärkeää. Jos langan laittaa liian aikaisin, se ei tahdo pysyä paikoillaan. Jos taas kynttilämassa on liikaa jähmettynyt asettelu käy hankalaksi. Puutikkua apunakäyttäen lanka asetetaan suoraan kynttilän keskelle. Puutikku on vielä kuvassa tukemassa sydänlankaa, jotta se ei liikkuisi kynttilässä.

Kun katsoo näitä sinisissä astioissa olevia kynttilöitä huomaa kummassa sydänlanka on aseteltu hiukan liian myöhään. Sydämen viereen on jäänyt jäljet.Ja tässä kaikki yhdeksän valmista kynttilää laatikkoon pakattuna

Olen antanut kynttilöitä pikkumuistamisina ja sisällyttänyt osaksi lahjaa. Kiitos Hemalle kun oli ahkera kynttilän tekijä. Kynttilämassa kaadettiin suoraan kattilasta astioihin, joten sokkona lähes mahdotonta. En tiedä miten olisi onnistunut, jos olisin esim. desin mitalla tai jollakin muulla ottanut massaa kattilasta ja laittanut kynttiläastiaan, olisiko massa kärsinyt ylimääräisestä mittausvaiheesta? Mietin myös miten sokkona sydänlangan laittaminen voisi onnistua niin, että olisin itsekin lopputulokseen tyytyväinen. Ehkäpä on mentävä jossain vaiheessa soijavahaostoksille ja tehtävä Heman kanssa testisatsi. Tuolla oli niin paljon väkeä, että työvaiheista koetettiin suoriutua mahdollisimman nopsasti, joten en alkanut yrittämään kaatelemaan massaa astioihin. Kiva oli kuitenkin oppia miten soijavahakynttilät tehdään.

Viikkoa aiemmin (15.11.) olimme myöskin Inkun ideapajassa kynttilöitä tekemässä. Kastokynttilät olivatkin jo viime syksyn kastokurssin(ylläolevasta linkistä voi lukea tarkemman postauksen kynttilöiden tekemisestä)
jäljiltä tuttu juttu. Meidän kanssa kynttilöitä oli tekemässä esikoululaisia. Lapsille ja näkövammaisille Inkun ideapajan ohjaaja tekee kynttilöiden alut.Aikuisilla kynttiläsatsissa 12 paria, eli yhteensä 24 kynttilää. Lapsilla kynttiläpareja on kuusi. Kynttiläpari kastetaan kattilassa olevaan parafiini-steariinimassaan. Nykyisin massassa on enemmän parafiinia, joka parantaa kynttilöiden palamista.

Ja tässä muutama otos kun olen kynttilöitä kastamassa. Tällä kerralla Heman osana oli seisoskelu ja hetkittäin minun auttaminen.

Kynttilämassan ollessa parafiinivoittoisempi kuin edelliskerralla, kynttilöiden päiden leikkaaminen mattoveitsellä sujui helpommin. Tällä kerralla leikkaamista ei tehty röpellysten laittamisen jälkeen. Röpellyksen laitoin jokaiseen kynttiläpariin. Kuvassa kynttilät ovat osa ylösalaisin ja osa oikein päin, joten ehkä näyttää kuin röpellyksiä olisi joka puolella?

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Ykki muistoissa

Vielä kerran palaan rakkaaseen Harmaakuonoon. Ykki olisi täyttänyt menneenä lauantaina 15 vuotta, joka on hurja ikä. Siihen herra ei ihan jaksanut. Eli kuitenkin pitkän hyvän elämän.

Tänään on päivälleen kahdeksan kuukautta kun silitin Harmaakuonoa viimeisen kerran. Kohta vuosi vaihtuu. Aika kuluu nopeaan ja Harmaakuono säilyy muistoissain.

Keväällä tuskan ollessa suuri Ykin viimeisinä päivinä kirjoittaminen toi helpotusta. Niinpä naputtelin muistoja alkutaipaleestamme Ykin kölliessä jaloissani. Tekstiä en saanut kuitenkaan valmiiksi enkä koskaan tiennyt kirjoitankokaan. Silloin tällöin teksti on mielessäni kummitellut ja lopulta kirjoitin loppuun. Koetin valita sopivia kuvia, mutta alkuajoistamme minulla ei ole kuvan kuvaa, valitettavasti.

Mietin julkaisenko tätä vai en. Päätin julkaista, vaikka teksti on suurimmaksi osaksi tajunnan virtaa surutyön keskellä. Tekstiä voisi jäsennellä paremmaksi, mutta sen tunnetilan vuoksi mikä silloin oli en halua ronkkia tekstiä, olla kriittinen sille. Teksti on ollut minun tuskani helpottamiseen ja nyt se on teille muistoja Harmaakuonosta :)

YKKI
Synnyit joulukuussa 2001 Opaskoirakoululla Vantaalla. Minä asuin Leppävaarassa ja elämäni täyttyi maalipallosta ja mieleni perukoille oli hiipinyt ajatus opaskoirasta. Helmikuussa 2002 sinun viettäessä Hannelen luona pentuaikaa uskaltauduin puhumaan ääneen halustani hakea opaskoiraa. Sain kannustusta ja potkaisun persaukselle ja ryhdyin toimeen. Kevättalven aikana asiat eteni ja vappuaattona sain silloiselta Opaskoirakoulun toimistosihteeriltä soiton ja ilmoituksen olevani nyt opaskoirajonossa. Se oli jännää, mutta silloin en sinusta vielä tiennyt mitään. Jossain vaiheessa muutit toisen Hannelen perheeseen. Minä jatkoin elämääni Leppävaarassa.

Asuin yksiössä ja ajatellessani elämää siellä koiran kanssa kasvoi halu muuttaa isompaan asuntoon. Tieni vei Korsoon kaksioon keväällä 2003. Tuolloin olit puolitoistavuotias ja opiskelut työelämääsi alkaneet tai alkamassa. En enään muista tarkalleen, vaikka kouluttajasi sen minulle on kertonutkin. Joka tapauksessa syksyllä 2003 kävin esikurssin opaskoiran saantia ajatellen. Kävelin kahden hyvin erilaisen koiran kanssa. Pidin enemmän vauhdikkaasta meniästä. Käsittääkseni tuona syksynä sairastit pahan kennelyskän ja sen vuoksi jäit luokallesi, ja taisipa sinun villeydelläsi ja energisyydelläsikin olla osuutensa asiaan. Pääsit viettämään vielä hoitoperheeseesi joululomaa ja talvella 2004 opintosi jatkuivat ammattitaitoisen kouluttajasi Pekan kanssa.

ENSITAPAAMINEN
Eräänä maaliskuisena päivänä tiemme kohtasivat. Kouluttajasi Pekka oli soittanut minulle ja halusi tulla kokeilemaan miten sopisimme kanssasi yhteen kulkemaan. Olit kuulemma ”vauhtiraketti”, joten jännitin pysyisinkö vauhdissasi mukana. Muistan aina kun Pekka päästi sinut koulun auton takaa pois, pompit iloisena ja energisenä. Kuultuasi nimesi on pakko myöntää sen tuntuneen alkuun hyvin omituiselta, mutta veit sydämeni hyvin nopeaan iloisuudellasi. Lähdimme kävelemään ja olihan se vauhti erilaista mitä valkoisen kepin kanssa liikuttaessa, mutta pysyin mukanasi. Jossain vaiheessa potkaisin kiven vierimään ja sinähän koetit siitä innostua leikkimään. Sain komentaa sinut istumaan ja maahan. Tottelit tavattoman hienosti ja olin siitä todella vaikuttunut. Ylipäätään valloitit sydämeni sen lenkin aikana ja toivoin saavani sinut minua opastamaan. Pari päivää jouduin kuitenkin päätöstä odottelemaan ja voi sitä riemua Pekan soittaessa, että sinusta tulee opaskoirani. Muistan meidän puhuneen pitkään. Eihän minulla ollut koirista juurikaan kokemusta ja mielessäni miljoona kysymystä ja Pekka vastaili rauhalliseen tyyliinsä.

Vielä oli odoteltava reilu kuukausi, mutta jännitys ja odotus oli ihanaa aikaa. Välillä minua pelotti osaisinko huolehtia sinusta. Näin untakin, että en muistanut ruokkia sinua viikkokausiin. Nyt nuo unet hymyilyttää, sillä kyllä aina huolehdit siitä, että ruokasi sait. Ja taisinpa muistaa käyttää sinut tarpeillasikin, vaikka sitäkin murehdin osaisinko ja muistaisinko. Voi niitä pienen ihmisen pelkoja ja hassuja ajatuksia. Huhtikuu kului eteenpäin ja kansainvälisenä Opaskoirapäivänä Opaskoirakoululla tapasin sinut pikaisesti. Olin silloisen avustajani kanssa tutustumassa paikkaan ja vietimme mukavan jutteluhetken kouluttajasi kanssa. Käytiin katsomassa sinua. Hypit ja haukuit muiden koirien tapaan. Et ehkä tuolloin parhaita puoliasi näyttänyt. Olin siihen vähän onnistunut varautumaan, sillä vuotta aiemmin näin velipuolesi Neron vouhottavan samalla tapaa eikä siihen saanut mitään kontaktia niin kuin ei saanut sinuunkaan. Vielä oli nukuttava muutama yö ja juhlittava vappu pois alta ennen kuin aloitimme yhteistoimintakurssin Loma- ja kurssikeskus Onnelassa.

ENSINMMÄISET YHTEISET VIIKOT
Sinut tuotiin huoneeseeni ja olit iloisen riehakas. Huomasit kuntopalloni, josta olit valmis tekemään entisen, mutta kouluttajasi pelasti pallon turvaan. Jäimme hetkeksi kahden sinä riehakkaana ja minä hivenen arkana koetin ottaa sinuun kontaktia. Et pysynyt aloillasi vaan menit joka suuntaan kita ammollaan. Hetken kahden oltuamme sain valjaat käsiini ja ohjeistuksen miten ne yllesi puetaan. Oli todella hienoa, että heti alusta lähtien sai tehdä kaiken itse. Kulkumme suuntautui tarpeiden tekopaikalle ja takaisin. Iltapäivällä lähdimme ensinmmäiselle lenkillemme, jota kouluttaja kutsui Eino Leinon lenkiksi. Vedit aivan järkyttävästi, läähätit, kakkasit ja pissasit kävellessäsi. Olit hermostunut ja stressaantunut. Luotin kouluttajan sanaan, että ei tämä aina tälläistä tulisi olemaan ja oikeassahan Pekka oli. Lenkin varrella oli ihana lehtikasa, jossa tykkäsit piehtaroida ja olit kuulemma erittäin närkästyneen näköinen kun eräällä kerralla joku toinen koira olikin tehnyt tarpeensa Sinun lehtikasaasi.

Ensinmmäisenä yönä unihaukuit ja pelkäsin koko ajan, että sinulle tulisi tarve päästä ulos. Kävitkin tökkimässä muutaman kerran, mutta pysyin sinnikkäästi pedissäni. Ikimuistoinen hetki oli se kun aamulla lähdimme huoneestamme. Kouluttajasi, se tuttu ja turvallinen ihmisauktoriteetti seisoi käytävän toisessa päässä. Suorastaan lensimme hänen luokseen. Pekan rauhallisuus teki minuun syvän vaikutuksen. Hän ei huomioinut sinua vaan kehotti meitä jatkamaan ulos ja tarpeillesi. Jouduit jatkamaan matkaasi epävarman ja ehkä vähän arankin emäntäsi kanssa, joka koetti pitää valjaista kiinni epätoivoisesti.S iitä se ensinmmäinen kokonainen päivämme kuitenkin käynnistyi.

Yhteistoimintakurssimme aikana harjoittelimme liikkumista niin kaupungissa kuin maaseudullakin. Minusta oli kovin outoa kun en enään törmännytkään mainosstandeihin, roskakoreihin, polkupyöriin. Aivan kuin ne olisivat kadonneet. Ja miten kävelynopeuteni nousi hurjasti verrattuna valkoisen kepin kanssa liikkumiseen. Eräänä aurinkoisena aamupäivänä kävelimme Onnelasta Järvenpäähän. Etukäteen ajattelin, että reissuun menee vaikka miten kauan ja hämmästykseni oli todella suuri kun kouluttaja kertoi meidän olevan Järvenpäässä. Olimme kulkeneet reippaasti ja se tuntui mahtavalta. Tiesin nyt miksi todella olin halunnut opaskoiran, päästäkseni liikkumaan vauhdikkaasti.
(Vauhtia riitti vielä lenkeillämme 2011 kun vietimme lomaviikkoa Pertunmaalla)Ja sinä todella tarjosit minulle vauhtia. Teillä oli myös koppikaverisi Bentton kanssa tapana metkutella yhdessä. Harjoittelimme oven hakua. Olitte kulkeneet ovelle ties miten monta kertaa kurssin aikana, mutta nyt maleksitte vain oven ohi välittämättä mitä teiltä pyysimme. Ehkäpä jonkinlainen kokeiluvaihe oli alkanut. Onnelan pihapiirissä myös eksyttelitte meitä käyttäjiä samoina iltoina. Eksytyksiin kun vielä lisätään sinun valtava tarve hyppiä kaiken liikkuvan ja elollisen päälle, olin jo epätoivoinen. Seuraavana aamuna ennen kaupunkiharjoituksia lähdimme huoneestamme vasta ties miten monen uusiksi oton jälkeen. Uusinnoista oli apua, kuljit kaupungissa hienosti ja opastusilmettäkin oli nähtävissä. Se tuntui uskomattomalta. Miten koira saattoi hetkessä muuttua ihan erilaiseksi vouhkaajasta arvokkaasti kulkevaksi oppaaksi.

HARMILLINEN ALLERGIA
Kurssin aikana ravistelit paljon korviasi ja raavit itseäsi, joten aloitimme kotiutumisen heti eläinlääkärillä. Hiivatulehdushan korvista löytyi ja pääsin heti harjoittelemaan lääkitsemistäsi. Sinä vaistosit epävarmuuteni ja käytit sitä hyväksesi mennen tullen ja korvatippojen laitto kesti aina oman aikansa. Hiljalleen minä opin ja varmuuteni kasvoi etkä sinäkään temppuillut enään. Nuoruudessasi läpi kävimme monta korvatulehdusta eikä ihosikaan hyvin voinut. Kutisit paljon ja hilseilit. Syksyllä todettiin varasto- ja pölypunkkiallergia, joten kuivamuona pois ja tilalle riisiä, perunaa, lihaa, kalaa, kasviksia. Monesti herätit kummastusta kun rouskuttelit tyytyväisenä kupistasi raastettua kaalia masuusi. Sinua hoidettiin kortisonilla, joka pissatti hirmuisesti ja alkuun myös väsytti. Energisestä sydänten murskaajasta ei ollut jälkeäkään. Onneksi kortisonilääkitystä pystyttiin vähentämään ja lopulta se jäi pois kokonaan. Joinain talvina kovilla pakkasilla oli purkki haettava ja annettava lääkettä kutinaa helpottamaan. Erilaisista allergiareaktioista ei kuitenkaan täysin päästy eroon. Rakastit uimista ja hotspotti oli kesäisin tuttu vieras ja mitä vanhemmaksi tulit sitä herkemmin ihosi reakoi myös itikoiden pistoihin. Sait useasti lääkeshampoopesuja sekä hoitoaineita turkkiisi. Et kovin pitänyt suihkuttelusta ja pesemisestä, mutta suostuit kiltisti siihen. Hoitoaineen hieronta turkkiisi taisi olla miellyttävää. Samalla saivat lihasjumitukset kyytiä. Muuten välillä taisi olla fiiliksesi, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Useamminkin olisin voinut sinua hieroa. Sinä olit kuitenkin syy innostukseen opiskella koirahierontaa.

KOIRAKOKSI KASVAMINEN
Yhteistoimintakurssin jälkeen alkoi kotipaikkakoulutus. Jo kurssin aikana olimme käyneet tutustumassa ensinmmäisiin lenkkireitteihin kotikonnuilla. Muistan alkuun jännittäneeni kotipaikkakoulutuksessa ja pelkäsin epäonnistuvani kanssasi, mutta Pekka osasi rohkaista antaa vain virheiden tapahtua, jotta niitä päästäisiin korjaamaan. Päänvaivaa aiheutit minulle rouskuttelemalla tien varrelta jotain. Olin arka tunkemaan kättäni kitaasi asian selvittääkseni. Mielikuvituksessa kuvittelin ties mitä kunnes kerran suustasi roikkui pitkä voikukan varsi. Niinpä Pekalle kertomaan, että syöt niitä minua opastaessasi ja tapa saatiin hyvin kitketyksi pois. Ehkä se oli myös jonkinlainen sijaistoiminto. Varmasti sinuakin jännitti kulkea minun kanssani pitkin Mataria. Se tunne kun olimme onnistuneet yli neljän kilsan lenkin ihan kahdestaan, se oli todella mahtavaa. Hiljalleen kuljit aina vain pidempiä pätkiä paremmin ja paremmin. Kulkeminen kanssasi oli todella nautittavaa. Välillä tosin vedit liikaa, joka olikin se sinun heikko kohtasi. Intoa oli aina niin hirmuisesti ja välillä into muuttui vouhkaamiseksi. Rakastit myös vasten hyppimistä ja käden suuhun ottamista. Niitä ominaisuuksia moni vähän pelästyi, mutta useimmiten iloisuudellasi, ystävällisyydelläsi silti voitit aremmatkin puolellesi. Töitä tehtiin paljon hyppimisen ja näykkimisen karsimiseksi.

Rautatieasemilla sinulta katosi itsehillintä useasti täysin. Vouhkaamisella ja vetämiselläsi ilmeisesti koetit selvittää hälyisän ja ihmisiä pursuavan paikan. Kahdesti olisin voinut vaipua maan alle, sillä rakas Harmaakuono niin paljon minua hävetti. Ensinmmäisellä kerralla olimme Keravan asemalla äitini ja sinun kanssasi. Lipunmyynti tapahtui pienehkössä huoneessa, jonne tuli samaan aikaan muitakin asiakkaita. Sinähän innostuit hyppimään vasten. Lopulta sain sinut maahan ja äiti koetti selittää ihmisille ettei sinua tarvitse pelätä ja ettet tee mitään pahaa. Huh-huh, huokaus kun istuimme lopulta junassa. Riihimäellä opastit loistavasti asemalta äidilleni. Hämmästelimme miten pystyit muuttumaan niin totaalisesti riehkaavasta pölhöstä taitavaksi opaskoiraksi.

Rautatieasemat eivät tosiaan tainneet olla suosikkipaikkojasi. Toisella kertaa milloin olisin voinut vaipua maan alle oli Toijalan lipun myynnissä. Mennessämme ostamaan lippua, hyppäsit tiskiä vasten. Rauhoitut aika nopeaan, mutta muistan virkailijan kommentin ikuisesti ”Eivätkös opaskoirat ole yleensä koulutettuja?”En enään muista mitä siihen koetin selitellä, mutta silläkin kertaa selvisimme junaan ja kotiinkin.

Hyppiminen oli alkuun todella ongelma meillä. Kouluttajakin tuli asiaa ratkomaan eräänkin kerran Iirikseen. Et tietenkään silloin pomppinut loikkiasi ja taisi vähän turhauttaa meitä kaikkia kun ei päästy ongelmaan kunnolla käsiksi. Kouluttaja oli hommannut paikalle ihmisen hissiin, jotta todellinen tilanne syntyisi, mutta sinä et pompannutkaan. Jotenkin tiesit Pekan olevan jossain lähellä, vaikka hän piilottelikin itseään. Mutta eräänä marraskuisena päivänä Onnelassa pyyhkäsit ovesta sisälle minä valjaiden toisessa päässä touhua täynnä ja painelit suoraan kahvilan jonossa olevan Juhan luo, pomppasit häntä vasten. Voi poika minkä menitkään tekemään, hyppäsit opaskoirakouluttajaa vasten. Pääsimme Juhan ohjauksessa ottamaan uusiksi sisälle tulomme ja kahvilan jonoon menomme.

Olit aina rohkea eivätkä sinua hätkähdyttäneet tietyömaat tai isot työkoneet. Minusta isot aurat ja traktorit, kuormurit yms. tuntuivat aika pelottavilta ison kokonsa ja äänensä vuoksi. Lenkkireitillämme oli iso tietyömaa. Kuljit määrätietoisesti koneista välittämättä. Minua hirvitti, mutta päätin pysyä mukanasi rohkeana. Kouluttajan kuvailu varmasta olemuksestasi toi lisää uskoa selviämme työmaasta ja niin kävikin. Tuo kuvaa sinua hyvin. Et arkaillut haastaviakaan paikkoja. Ainoa mikä oli sinua hermostuttavaa oli paikat missä oli paljon ihmisiä. Silloinkaan et arkaillut, pikemminkin painelit eteenpäin vauhdilla päästäksesi tilanteesta mahdollisimman pian pois.

Vetäessäsi pidit kovaa röhkivää ääntä, josta sinut monet muutkin muistavat. Valitettavasti ääntä ei ole missään tallennettuna. Muistan kuitenkin miten hiljaisena aamuna ympäristössä kaikui sinun röhkiessä kuin sika. Jotkut sanoivatkin sinua opassiaksi. Usko vaan Ykki kaikella rakkaudella  Varttuessasi röhkiminen väheni eikä sitä enään moneen vuoteen kuultu, vaikka vetää jaksoit ihan loppuaikoihisi asti.

PUKUKOPPIELÄMÄÄ
Muutamana ensinmmäisenä yhteisenä vuotenamme jouduit viettämään paljon aikaasi urheiluhallien ja koulujen pukuhuoneissa. Pelasin maalipalloa ja sinun osasi oli tylsempi. Jouduit pukuhuoneessa olemaan kiinni valitettavankin pitkiä aikoja. Toki ottelupäivinä otteluiden välillä kävimme ulkoilemassa kuten myös leireillä treenien välillä. Pukuhuone-elo ei varmasti energiselle touhottajalle kovin kivaa ollut, vaikka paljon sait rapsutuksia kilpaillessasi opaskollegan Toven kanssa huomiosta. Molemmat sitä saitte niin pelikavereilta, valmentajilta, huoltajilta kuin tuomareiltakin. Noina vuosina vain kerran tapahtui se mitä kukaan ei koskaan haluaisi joutua kokemaan. Olit saanut pissavaivoihisi antibiottikuurin, joka pisti vatsasi toimimaan. Meidän treenatessa maajoukkueleirillä sinä pukuhuoneessa koetit hätääsi pidätellä. Hihnasi oli kiinni penkin jalassa. Sinä et hätääsi tehnyt siihen missä olit vaan raahasit penkin suihkuhuoneen puolelle ja teit ripulit sinne. Kun tulimme paikalle, olit tavattoman nolo poika, mutta paha olosi voitti nolouden. Oksensit pukuhuoneeseen. Valmentajamme Riikka pesi suihkulla ripulit suihkuhuoneesta ja minä siivosin pukuhuoneen puolelta oksennustasi. Minua hävetti, vaikka et varmasti hädällesi mitään voinut. Samalla minua säälitti, että et ollut päässyt tarpeillesi, vaikka olimme pois alle kaksi tuntia.

Vaikka pukuhuone-elämä ei varmasti niitä parhaimpia hetkiäsi ollutkaan, opastit minut aina reippaasti niihin. Joskus mennessämme Mikkolan koulun treeneihin, et halunnut näyttää käännöstä koulun pihaan. Kävelit ohi mielenosoituksellisesti. Sain sinut siitä kuitenkin kiinni ja kyllä se ovikin sitten löytyi.

Raunon tultuamme elämäämme pukuhuoneissa oleskelusi väheni huomattavasti. Jäit minun mennessäni leirille tai turnaukseen Raunon kanssa touhuamaan. Teit häneen vaikutuksen tottelevaisuudellasi. Menit tarpeillesi kun sinulle annettiin siihen mahdollisuus. Minulla oli hyvä mieli kun sinun ei tarvinnut aina olla turnauksissa ja leireillä pukuhuoneissa makoilemassa. Sait purkaa energiaasi hihnalenkeillä, olla ihan tavallinen koira.

Kisamatkojeni vuoksi olit jonkin verran hoidossa. Sinulla oli muutama vakiopaikka missä olit. Monta ihanaa tarinaa sain kuulla hoitopaikkojesi emänniltä ja isänniltä. Etpä kerran meinannut lähteä Hyvinkäältä kotiin. Kellit vain Artun vierellä, vaikka valjaita helistelin ja kutsuin sinua töihin. Toisaalla olit osallistunut aterian lauluhetkeen seisomalla laulajien rivissä ylväänä. Et sentäs alkanut laulamaan. Hoitopaikoissasi murskasit sydämiä monta, ainakin minulle on niin kerrottu. Iloinen persoonallisuutesi ystävällisellä virneellä saa Ykki ihmeitä aikaan.

RAKKAUS LUONTOON
Koin kanssasi monta upeaa luontoelämystä. Kesällä 2006 tepsuttelimme Parikkalassa rajan pinnassa piikkilanka-aidan viertä pitkin. Oli kuumaa, läähätit ja röhkit. Silti menimme reippaasti. Haistaessasi veden tuoksun villiinnyit täysin ja laiturilta koetit päästä väkisin veteen. Tarkoitus oli mennä veneeseen ja vastarannalla pääsit vilvoittavaan veteen. Samaisessa kuussa vietimme viikon Lapissa Kiilopään maisemissa vaeltaen. Sinä jaksoit vetää päivästä toiseen. Ehkä viimeisinä päivinä vähän ylämäissä hyydyit. Porojen jäljet tekivät sinut aivan hulluksi, herkuttelit variksen marjoilla opastaessasi. Tauot käytit todella lepäämiseen. Silloin et pyrkinyt marja- tai paska-apajille, mutta heti kun teimme lähtöä liikkeelle olit taas valmiina poukkoamaan. Olit silti niin suloinen. Yösi nukuit teltassa jalkopäässämme. Et ylimääräisiä liikahdellut, et raapinut itseäsi. Ulkoilma sopi sinulle loistavasti.

Rakastit luontoa ja metsässä liikkumista. Siltä minusta tuntui alusta alkaen. Päästessäsi luontoon olit todella elementissäsi.
(Kaunissaaressa 2011 esittelit löytämääsi laudan pätkää meren rannalla. Uit kuin nuoremmatkin opaskaverisi)Vauhtia ja intoa riitti. Jos olit vapaana, kannoit keppejä, kirmailit edellä. Koskaan et kuitenkaan mennyt liian kauas. Hyvin harvoin kadotit näköyhteyden meihin ihmisiin. Jaksoit pitkään kävellä pitkiäkin kävelylenkkejä vielä vanhuuden päivinäsikin. Lenkin jälkeen kyllä uni maistui. Lumikenkälenkeillä kuljit edellä touhukkaana, vasta pari vuotta sitten aloit upottavaa hankea välttelemään. Ilmaisit uikahtamalla, että on liian raskasta. Tunnuit aina tietäväsi rajasi mihin pystyt ja mihin et. 10-vuotiaana ollessamme Raunon vanhempien luona et malttanut pysyä sisällä hetkeäkään meidän hiihdellessä lähialueella reilun kilsan latua pitkin kierros toisensa perään. Jolkotit vierellämme keppi suussa. Tuolla viikolla laihduit ja kotiin päästyämme olit niin väsynyt ettet jaksanut syödä.
(keppi suussasi pysyit ladun vierellä uskollisesti)

Paria vuotta aiemmin koimme Kuusamossa yhdessä 35 asteen pakkasen. Kävelit todella reippaasti mökiltä talolle reilun kilsan matkan. Taisipa tassujasi paleltaa. Kun pakkanen lauhtui 20 asteeseen lähdimme pulkkamäkeen. Juoksit pulkkamme rinnalla kepin kanssa ja koetit pelastaa meitä. Haukuit pulkalle ja kiihtyvälle vauhdille. Meillä oli hauskaa.

OPASKOIRASTA ELÄKELÄISEKSI
Ikäsi karttuessa siedit aina vain huonommin ja huonommin hellesäitä ja oli tarkkaan mietittävä kesäisin jaksamistasi.
(2013 Riksussa koirapuistossa lämpimänä kesäpäivänä)Mökillä oli viilentävä lampi ja siellä lotasit välillä liikaakin. Siellä olit kuitenkin elementissäsi, joten tuntui todella kurjalta pitää sinua kiinni ihottumien vaivatessa sinua. Viileämmällä säällä liikuit reippaasti eikä ikääntymistäsi silloin juuri huomannut. Hiljalleen tuli kuitenkin aika milloin sinun eläkkeelle siirtymistäsi aloimme suunnittelemaan. Päädyimme, että et enään opastaisi kesällä 2013, vuonna milloin joulukuussa täytit 12 vuotta. Itse elin valtavissa tunnemyllerryksissä tuona keväänä ja sinä vaistosit sen. Välillä tulit luokseni ja painauduit lähemmäksi, niin liki kuin ikinä pääsit. Siinä oli jotain uudenlaista tunnetta. Välillä minusta tuntui, että sydämeni murtuu. Lopulta tuli päivä milloin Oton ensivisiitti tapahtui. Tutustuitte toisiinne ja lähdin Oton ja Jannen kanssa kokeilulenkille. Tuntui hirveältä jättää sinut Raunon kanssa ja pukea toinen poika valjaisiin. Toisella kerralla osoitit mieltäsi. Raunon oli otettava sinut luokseen kylppäriin, jossa ajoi partaansa. Sinä ulvoit ja hakkasit yläkerran porttia tassuillasi. Palatessani et ottanut minuun mitään kontaktia. Vasta illalla hait sydäntä särkevästi läheisyyttä minulta. Voi, en minä sinua jätä rakas ystävä. Olimme päätöksemme tehneet, jäisit luoksemme eläkepäiviäsi viettelemään.

Toukokuussa tuli se päivä milloin kävelin kanssasi viimeisen kerran valjaat ylläsi. Linnut lauloivat, minulla tunteet pinnassa. Eteisessä riisuin hitaasti työvermeesi ja halasin sinua lujasti. Ymmärsit hetkessä olevan jotain. Olit siinä niin rauhallisesti ja annoit minun tunteilla rauhassa. Ehkä et kuitenkaan ymmärtänyt ettet koskaan enään pukisi työvermeitä yllesi. Kovasti niihin koetit aluksi sukeltaa minun lähtiessäni Oton kanssa liikkeelle. Otit kuitenkin hienosti uuden tulokkaan vastaan. Olitte kaveruksia lähes kolmen vuoden ajan. Pidit itse huolta, että Otto ei rohmuaisi ahneena tyyppinä ruokaasi. Osasit ilmaista, jos leikki äityi liian riehakkaaksi. Oton rakastamasta painimisesta et niin välittänyt, mutta voi niitä kepin vetoja murraten mökin pihassa.(Syyskuu 2013, ensinmmäinen syksy milloin et enään työvermeitä yllesi pukenut)
Sinä murrasit niin onnellisena aina leikkiessäsi. Toit köysilelun ihmisten käteen kertoen, että nyt voitaisiin vetää. Teit sitä ihan viimeisiin viikkoihisi asti. Vaikka aloit hiipumaan ja valtava rasvapatti haittaamaan liikkumistasi mielesi pysyi nuorena ja energisenä. Leikkihetket eivät tietenkään kerrallaan kovin kauaa kestäneet, mutta halusit leikkiä sitten pienemmissä erissä.
(Jouluna 2011 sait oman pikkuveljeksi ristityn pehmolappiksen, josta riitti iloa sinulle pitkäksi aikaa, vaikka nujuutit sitä paljon.)

Olen onnellinen, että sait olla luonamme myös eläkeaikasi. Luopuminen työminuudestasi otti koville, mutta selviydyimme siitä molemmat. Minusta tuntuu, että olen luopunut sinusta kahdesti. Ensin koirakkoudestamme ja nyt huhtikuussa kokonaan. Pelkäsin päivää milloin olisi luopumisen aika ja miten siitä selviäisin. Olin kuitenkin tehnyt itselleni selväksi, että en halua sinun kärsivän. Ja kun se aika tuli, sydän täynnä surua mutta vielä täydenpänä rakkautta olin vierelläsi kun nukuit rauhallisesti pois.
Nyt muutostasi tähtien kotiin on tasan kahdeksan kuukautta. Suru on vaihtunut kauniisiin ja onnellisiin muistoihin sinusta. Joskus iskee kaipaus kova, mutta niin sen kuuluukin olla. Tassun jälki sydämessä elämä on jatkunut ja niin varmasti myös sinä olisit tahtonut. Liian pitkäksi aikaa ei voi jäädä suruun ja kaipaukseen, mutta muistoja kukaan ei ota minulta pois.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Lintuharrastus voimissaan

Elämme vuoden pimeintä aikaa, aikaa milloin lintuja ei ole niin paljoa kuin keväästä syksyyn. Tosin nyt kun olen enemmän linnuista kiinnostunut, huomaan kuulevani myös talvisessa maisemassa lintujen ääniä. Lisäksi kovasti hämmästelen lukiessani Birdlifen postituslistalta kuinka monia eri lajeja ihmiset ovat nähneet. En totisesti ole ymmärtänyt, että Suomessakin talvehtii paljon eri lintulajeja.

Viime viikolla flunssaisena tutkailin Tringan Helsingin lintutieteellisen yhdistyksen retkikalenteria. Minua oli jäänyt kiehtomaan talviretki Kökariin. Silja innostui retkestä, joka on vain Tringan jäsenille. Olen pohtinut jo kuukausia liittyisinkö yhdistykseen. Päätin liittyä ja ilmottauduimme retkelle mukaan. Se on helmikuussa. Odotan sitä jo innolla.

Olemme Siljan kanssa aiemmin puhuneet myös pöllöretkelle osallistumisesta ja retkikalenteria selatessa kohdalle osui myös sellainen. Ilmottauduimme maaliskuiselle pöllöretkelle ja otamme nuo miehekkeet mukaamme. Avokki ei vielä tiedä, sillä saa joululahjaksi pöllöretken :D Sai lahjaksi myös Tringan perhejäsenyyden.

Yhdistykseen liittyminen tapahtui nopeasti. Loppuviikosta sain jo paksun kirjeen, jossa oli liittymislahjoina Tringan uusin jäsenlehti, näytenumerona uusin Linnut-lehti, Tiira-lehti sekä mustakantinen ruutuvihko mihin voi tehdä lintuhavaintomerkintöjään. Avustajan selaillessa Linnut-lehden otsikoita vaikutti todella kiinnostavalta lehdeltä, melkein tekisi mieli tilata se. Ongelma on vain sen luetuttaminen. Onneksi tuttavani Made in Korsosta on lukenut ja lukemassa luontolehtiä tallenteelle. Suomen Luonto-lehden artikkeleita kuuntelin sairastaessani. Siinä myös lehti, jonka kaikki numerot olisi ihanaa saada luettuina.

Löysin myös Tringan oman postituslistan, liityin mukaan. Lauttasaaressa on nähty mustakaulusrastaita joiden olemassa olosta en ole aiemmin tiennyt mitään. :D Minulla taitaa olla hurjan paljon oppimista Suomen linnuista lähikuukausina.

Syksyllä kirjoittelin täälläkin, että haluaisin paremman välineistön lintunauhoitteluun. Kyselin mikrofoneista mm. Birdlifen postituslistalta ja Lintuvaruste-kaupasta. Minua jäi kutkuttelemaan Telingan paraboloidimikrofoni, joka on pelottavan kallis. Välillä yritin unohtaa koko asian, mutta aina se puski mielen päälle. Lopulta joulupukki puuttui asiaan. Minun on oltava kiltti seuraavat miljoona vuotta :) Tänään nimittäin suuntasimme Lintuvaruste-liikkeeseen. Kauppias kokosi mikrofonin ja yhdisti sen Olumbuksen ls11 digisanelimeen. Kävimme ulkona kuuntelemassa mikin toimivuutta. Siellä seisoin kadulla kuulokkeet korvilla mikrofoni kädessäni. Mikrofonin mukana on 60 cm peili, joten mahdoin olla näky leveine hymyineni. Kotiuduttuani oli hirvittävä hinku päästä mikrofonia testailemaan, mutta en ole tähän mennessä onnistunut saamaan digisanelinta eloon. Ei kuulu piippauksia, ei mitään. Siellä kaupassa se piru vie toimi! Löysin netistä Pdf:nä käyttöohjeen, tai osan siitä. Siinä kirjoitettiin jostain Holt-tilasta ja epäilykseni onkin, että laite on sellaisessa tilassa. Minun on pakko malttaa siiheks kun saan näkevät silmät apuun. Onneksi pystyin kokeilemaan mikrofonia vanhalla Olumbus ds50 millä viime kesäiset lintunauhoituksenikin tein.

Tringan liittymislahjana oli myös 500 sivun lintuopas, jonka sai noutaa Lintuvarusteesta jäsenmaksun kuittia vastaan. Nyt on pakko sanoa se mitä en kovin usein sano: Voi kun näkisin! Ei auta, en näe ja lintuharrastusta on harrastettava niillä ehdoilla mitä minulla on. Ja nyt minulla on uusi hieno mikrofoni. Lopetetaanpas siis mahdottomuuksien haikailu.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Messuhuumaa

Marraskuun 18. oli se aika vuodesta milloin avautuivat Tampereen messuhallin ovet Kädentaito-messuille. Sitä oltiinkin jo innolla odotettu ja laitettu rahaa säästöön tietäen messuhuuman iskevän :) Nyt syksyllä en ollut Wanhan sataman Kädentaito-tapahtumassa enkä Naisten Joulumessuilla, jotka ovat parhaillaan menossa. Tampereen Kädentaidot on siis ainoa messutapahtuma mihin tänäsyksynä osallistun. Ostoksia tuli tehtyä niin paljon, että hyvä niin :)

Perjantaiaamuna matkasimme Lauran ja Merjan kanssa Onnibussilla Tampereelle. Matka sujui rupatellen ja kranssin päällistä neuloen. Päästyämme Tampereelle kävelimme hotelli Villaan, jossa saimme huoneet käyttöömme, vaikka kello ei ollut vielä yhtätoistakaan. Ylimääräiset tavarat huoneeseen ja bussilla messuille. Pääsimme paljon jouhevammin mitä etukäteen pelkäsimme ja messuhuumaan pääsimme jo ennen puoltapäivää.

Perjantaina kiertelimme c-hallia ja viimeisen tunnin ajan e-hallia. E-hallista löytyi herkkutaivas; paljon suklaata. Tosin kuvassa komeilevat suklaapiirakat löytyivät vasta seuraavana päivänä.Puulastoja ja haarukka oli "pakko" ostaa, sillä myynnissä oli vasenkätiselle soveltuvia tuotteita.

Ostin teejoulukalenterin, jossa enlantilaista teetä. Kalenteri-idea tuntui mukavalta. Olen nyt juonut kahden ekan päivän teet ja olen vähän pettynyt. Minusta tee ei maistu millekään. Tosin olen ollut kuluneen viikon flunssassa, joten lopullista johtopäätöstä ei vielä voi teemauista tehdä. Siksi jätinkin kalenterin kotiin tullessamme mökille viikonlopun viettoon.

Ostin kolmet puikot, sai kahdella eurolla. Puikkoja toki on, mutta jotenkin tuntuu, että 3mm ja 3.5mm ovat aina käytössä. Keskeneräisiä töitä kun riittää :) Lisäksi etsin kullan värisiä lukkoja, lasihelmiä tilaustyöhön. Myönnettäkööt, että helmiä tuli hankittua enemmän kuin tilaustyöhön menee. Mutta ostin vain yhden korun; petroolin nahkaisen rannekorun.

Avokki ei oikein innostunut kun esittelin uusia kassejani. Niitä kuulemma on jo ihan tarpeeksi :D Ehkä, mutta teki mieli uudistua :) Ostin kierrätysmateriaaleista tehdyn olkalaukun harmaasävyisena Lauran ihastuessa keltaiseen. Ihanin sai näin kahdet kaupat meidän standilla piipahtaessamme.Kaikki kolme innostuimme ostamaan Kipriikan kauppakassin. Kassi menee pieneen tilaan, joten helppo kuljettaa mukanaan eikä tarvitse muovikasseihin turvautua niin usein. Kassi on luomupuuvillaa ja polyesteriä, käsinpainettu.

Kiertelyn lomassa istahdimme pari kertaa nauttimaan evästä. Jälkimmäisellä tauolla mieli ei tehnyt kuumaa, sillä olo oli hikinen. Tapasimme myös Maijan molempina päivinä. Perjantaina kuuden pintaan messujen sulkeutuessa vettä satoi kaatamalla. Nyt bussiliikenne sujui huomattavasti paremmin mitä pari vuotta sitten. Otimme kuitenkin taksin ja siinä kaatosateessa valinta oli täydellinen. Hotellilla hetki hengähdettyämme lähdimme Torni-hotellin puolelle Gril it:iin syömään. Söimmekin herkullista poron vasan paistia lisukkeena herkullista pinaatti-mantelilisuketta. Aika kului leppoisan jutustelun merkeissä.

Pois lähtiessämme tapahtui hiukan ikävä ja erikoinenkin sattumus. Olisimme halunneet piipahtaa Torni-hotellin yläkerroksessa olevassa yökerhoravintolassa sen verran, että Merja olisi voinut nähdä valomaiseman korkeuksista. Lähestyessämme hissiä luoksemme tuli mies hyvin määrätietoisesti kyselemään mihin olemme menossa. Kerroimme. Saimme kuulla ravintolan olevan hotellin asiakkaille ja että se on täynnä. Kello oli tuossa vaiheessa himpun yli kymmenen. Sitten mies esitti kysymyksen "Mikä oikein on hänen kuntonsa". Muut hämmentyivät eivätkä osanneet sanoa mitään. Itsellänikin kesti hetki tajutessa miehen tarkoittavan minua. Kerroin hänelle olevani näkövammainen. Ei kuulemma huomannut, mutta ei myöskään päästänyt meitä käymään ravintolassa. Kuulemma seuraavana päivänä voisimme siellä käydä päiväsaikaan. Noh, eihän se ollut jutun juju... Lähdimme pahoilla mielin pois. Merja ärsyyntyi niin paljon, että oli käynyt vielä hotellimme respassa asiasta valittamassa meidän mentyämme jo huoneisiimme.

Lauantaiaamuna nautimme herkullisen aamiaisen Tornin puolella, jossa villalaiset aamiaistivat myöskin. Yhdeksän pintaan olimme jo valmiit aloittamaan messuhallissa toisen messupäivän. Ja kyllä niitä ostoksiakin tuli tehdyksi. Löysin avokille pukin konttiin laitettavaksi saapassukat, nahkavyön ja pellavaiset kylpypyyhkeet.

Itselleni sorruin ostamaan Heidi-nimisen minun väreissä olevan tunikan sekä pellavaisen hartiahuivi/ponchon. Tunika on käsin painettu. Pellavainen huivi käsin värjätty "Niin tai näin, aina oikein päin." Paula Tiala ja huivin lapussa käsin kirjoitettu Hursti mitä sitten ikinä merkitseekään.

Äitini rakastaa kynttilöitä, joten ostin hänelle lumipallokynttilän joulupakettiin.

Meillä oli avokin kanssa 22.11. kahdeksanvuotiskihlapäivä ja kuin tilauksesta löysin eränkävijän selviytymissetin ja kun sain vielä meidän nimet polttokaiverrettuina lahja avokille oli täydellinen.

Lauantaina messuilla oli todella paljon väkeä ja välillä kyllä kävi mielessä miten hullu sitä on kun vapaaehtoisesti siellä koettaa kierrellä. Väsykin alkoi painamaan. Kolmen jälkeen saatoimmekin hyvillä mielin lähteä kohden kotia. Shopattua tuli taas paljon. Toisaalta etenkään nykyisin en kauheasti tee ostoksia vaate- tai muissakaan kaupoissa. Entistä enemmän arvostan uniikkeja käsityönä tehtyjä suomalaista käsityötä. Siksipä messuilta tulee ostoksia tehdyksi kertaheitolla. Lankakojut kiersimme kaukaa, sillä kaikilla meillä on lankoja riittävästi. Noh, pysyin langoista irti enkä ostanut niitä, mutta viikkoa myöhemmin näin ilmoituksen myytävistä langoista verkossamme ja kun värikin oli herkullinen, en kyennyt vastustamaan. Niinpä meille muutti 12 100 gramman kerää erittäin edulliseen hintaan. Kuva ei paras mahdollinen. Tunnustan, eivät mahdu enään mun lankalaatikkoon.