sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Issikkavaellus upeassa syyssäässä

Tänään on ollut upea aurinkoinen ja lämmin syyspäivä, joten oli täydellinen päivä kahden tunnin issikkavaellukselle. Edellisestä maastokerrasta onkin hirveästi aikaa, taisi olla maaliskuussa. Eipä siis ihme, että aluksi tuntui kulku hiukan epätasaiselta, ja sitähän se toki oli kenttään verrattuna. Maastossa oli käytettävä eritavalla kroppaansa ja oltava skarppina kaikenmailman epätasaisuuksiin ja mahdollisiin kivikompurointeihin. Mutta aivan mahtavaa ratsastaa.

Ratsastin Fengurilla, jolla olen joskus keväällä viimeksi ratsastanut. Ihana vanha pappa. Tosin papan laukka ei kovin miellyttävä ole, mutta silti laukkasin monta kertaa. Kiertelimme nyt hiukan haastavampia reittejä. Ylä- ja alamäet olivat jyrkempiä ja kropallaan sai tosissaan tehdä töitä. Jyrkissä alamäissäkään ei jännittänyt olleskaan, joten kyllä kenttätunneista on vaan ollut paljon hyötyä. Istuntakin oli aikaisempia maastoja parempaa. Helmasyntiä etukönötystäkin oli paljon vähemmän kuin kentällä. Johtuuko sitten mistä lie...

Ensiksi laukattiin loivaan ylämäkeen, joka oli suoraan. Toisella laukkapätkällä ylämäkeen, joka kaarsi oikealle Fengur hyytyi ja laukkasuoralla alussa laukattiin, mutta meno hyytyi töltiksi ja mäessä käynniksi. Mutta varmastikin laukkasin maastossa enemmän kuin koskaan aiemmin. YES! Yes! Olen taas niin onnellinen ja täpinöissäni!!! Ja oli kiva huomata jyrkissä mäkiosuuksissa, että kehitystä on tapahtunut. Jännittäminen pois ja miten hienolta tuntui osata käyttää kroppaansa oikein. Kyllä ratsastus on vaan hieno harrastus!

Mulla oli ekaa kertaa Sports Tracker päällä vaelluksella. Kilsoja taitoimme 8.39 aikaan 1 h 50 min keskinopeuden ollessa 4.5km/h. Ja mikä sää, aurinko lämmitti ihanasti. Välillä oli suorastaan aika kuuma, kun vielä hevosen lämpö levittäytyi kroppaan. Maastossa metsäpoluilla tuoksui lahoava aluskasvillisuus, se on niin rauhoittava syksyn tuoksu. Tuulikin oli edellisillasta tyyntynyt, joten täydellinen sää vaellukselle. Kolmen viikon päästä kenttätunnille hepostelemaan, yes!

Edellisviikolla kävin uimassa. Polskutin 1400m/75min. Tuntui takkuiselta ja loppumatkasta olin aika palelevainen. Pelkäsin flunssan iskevän, mutta ei ole onneksi näkynyt. Niinpä seuraavana päivänä lähdin Lauran kanssa kuntosaleilemaan ja Hennan spinnutunnille. Tehtiin vähän käsitreeniä ja reisien loitontajia ja lähentäjiä. Kivaa! Ja Hennan tunti oli loistava. Olen ollut pari kertaa aiemminkin hänen vetämillä tunneillaan ja tykännyt. Ja tykkäsin taas. Nainen on nyt superhyvä! Rauhallinen, määrätietoinen, sopivan kannustava ja hyvin suunniteltu tunti. Sellaisessa ohjauksessa on hienoa polkea! Toivottavasti mahdollisimman pian pääsen taas uudestaan polkemaan. Perjantaina kävin itse asiassa kaverin kanssa tutustumassa kotoa n. kilsan päässä olevaan kuntokeskukseen. Pidin sen ilmapiiristä ja ystävällisistä ihmisistä. Reittikään ei ole hankala opetella koiran kanssa kulkemaan. Siellä on myös spinningiä, tosin ei Henna ohjaamassa, mutta toivottavasti hyviä ohjaajia, sillä kenties aloitan treenauksen siellä...

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kädentaitomessut

Jatketaan vielä käsityöteemalla, nimittäin sunnuntaina vietin mukavan messupäivän Silmukkasiskojen kanssa Wanhassa satamassa olleilla Kädentaitomessuilla. Treffattiin heti kymmeneltä ja kolmen jälkeen lähdimme kotejamme kohden. Päivän aikana vietimme pari kahvittelutaukoa rupatellen. Muuten aika vierähti standeja kiertäen. Muistuttelin itseäni pitkin päivää kotona olevasta lankapaljoudesta ja siitä että en todellakaan tarvitse tällä hetkellä uusia onnistuen olla ostamatta yhtäkään neulelankaa. Paperilankaa ostin yhden vyyhdin, josta saan neuloa valokransseihin päällisiä. Muut ostokseni olikin toisten käsityöihmisten valmistamia.

Ihastuin Filttiinan pipoihin, jotka olivat neulottu villalangasta ja lenkkialpakasta ellen nyt ihan väärin muista. Pipon muoto tuntui erikoiselta ja houkuttavalta. Isot tupsut epäilytti kovasti. Yleensä en pidä tupsullisia pipoja ja tässä niitä on KAKSI. Lopulta kuitenkin vakuutuin, että hauska erilainen pipo ja ostin. Avustajani piti pipon väristä, mutta tupsuista ei.

Äitini rakastaa metsässä liikkumista, marjastamista, sienestämistä tms. Ennen kuun puolta vietimme mökillä (tulee oma postauksensa kunhan saan valokuvat kuvailijalta) ihanan pidennetyn viikonlopun äidin ja avokin kanssa. Kävimme kahdesti metsäretkellä ja voi mikä onnellisuus, innostus, ilo äidin äänestä paistoikaan hänen löydettyään sieniä. Messuilla osuimme paikkaan, jossa oli myynnissä sieniveitsi huopatupessaan, Sienestäjän opas ja karhunkello. Koko pakettia en raskinut ostaa, mutta kuvassa olevan oppaan ostin äidille.

Taisin täälläkin kirjoittaa, että ostin puuvillalankaa Lankamailmasta ajatuksenani tehdä iphonelle pussukka, mutta nyt meninkin ostamaan Riiminka Designin kankaisen kännykkäkotelopussin. Pussukoita oli paljon eri värisiä eri kuvilla, kaulanauhalla ja ilman. Löysin täydellisen kokoisen enkä voinut vastustaa, joten rahapussi esille ja shoppailemaan.

Vietimme hyvän tovin nahkataiteilija Arja's Artin standilla ihailemassa mm. poron nahasta valmistettuja sulkakorviksia ja kuten kuvasta näkyy ostin sellaiset. Lisäksi Arjalla oli myynnissä erilaisia nahkakukkaroita esim. eri koirarotujen päiden kuvin. Olin sinäaamuna jo kolmas joka kyseli labbiskuvallista pussukkaa. Ei ollut, joten rahani säästyivät, mutta Arja pohti sellaisen vielä kehittelevänsä, joten ehkä sitten... Mutta nuo korvikset on kyllä ihanat.

Aika sujahti nopeasti kuten aina, ja mukava päivä vietettiin messuillen. Olisihan sieltä tehnyt mieli ostella esim. tunikoita, lankoja jne. Onneksi kuitenkin shoppailut jäi tähän. Mieleen jäi vähän kaihertamaan musta lanka, jossa hopeaa. Sitä teki mieleni, mutta koska en lankaa hipelöidessäni keksinyt mitä siitä tehdä, kerät jäi hyllyyn. Tampereella seuraavan kerran testataan lankahillintää ja toivotaan, että lankavarastot olisi siihen mennessä hiukan tyhjentyneet :DD

Eilen käytiin Harmaakuonon kanssa lääkärissä ja jäi ristiriitainen olo käynnistä. Rasvapatti on niin iso ettei sitä poisteta. Edelliskerralla se oli niin pieni, että poistoa ei kannata tehdä, vasta kun se haittaa koiraa. Ja nyt se haittaa ja onkin liian iso... Kyseessä eri lääkärit. Rasvapatille ei tehdä mitään. Jos etutassun niveleen kipua rajottuneen liikeradan vuoksi särkylääkettä. Patti voi aiheuttaa myös makuuhaavoja sen kohdalla olevalle ihoalueelle. En saanut vastausta miksi patti on liian iso poistettavaksi. Jotenkin ajattelin vanhan koiran nukuttamisen olevan hankala asia ja sen olevan kenties esteenä, mutta lääkäri puheli hammaskiven poistosta, joka voisi tulla vuoden päästä kyseeseen. Silloinhan koira rauhoitetaan ellei sitten jopa nukuteta. Saimme siis särkylääkettä tarpeen mukaan annettavaksi. Ja kun kerroin ostaneeni nestemmäistä Glukosamiinivalmistetta niveliin, lääkäri määräsi koiralle 4 pistoksen sarjan nivellääkitystä kerran viikossa laitettavana. Lääkitys kuulemma voitelee niveliä. Korvissa rellesti hiivatulehdus ja sitä hiivaa löytyi myös parista ihottumakohdasta ja tassun pohjista, joten lääkeshampoopesuja tuttuun tapaan viime syksystä sekä korvien putsausta ja lääkintää. Huoli rasvapatin ongelmista ei todellakaan hälventynyt enkä haluaisi olla näin epävarmalla mielellä, mutta näillä mennään. Nyt Harmaakuono on mökillä avokin kanssa ja herra kuulemma oli juoksennellut pitkin pihaa, joten vielä poika jaksaa ja pystyy liikkumaan. Ja kyllähän se menee hyvin nuo meidän kotiportaatkin. Voi miun rakasta ystävää koiraa Harmaakuonoa! Vielä vähän meillä on yhteistä aikaa jäljellä, vaikka se aika todennäköisesti menee ihan liian nopeaan. Päästän Harmaakuonon kuitenkin lähtemään kun sen aika on sattui se sitten sydämeeni miten paljon tahansa. Minun luopumisen tuskan takia koira ei saa kärvistellä liian pitkään.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Käsityökuulumisia

2014 vuoden yhdeksän kuukautta alkaa olla taakse jäänyttä elämää ja näinä kuukausien aikana on valmistunut ikävän vähän käsitöitä. Täälläkin olen maininnut monesti neuloosin oireettomasta vaiheesta. Talvella neuloin pelleriinin johon petyin suuresti. Siitä ei tullut laisinkaan sellainen kuin piti ja siihen nappi on edelleen laittamatta. Itse asiassa koko nappia ei ole vielä edes valittu. Aloitin samoihin aikoihin (muistaakseni) ystävälleni ambitus-kauluria ja sekin on edelleen kesken. Viime aikoina olen sitä kuitenkin innostunut neulomaan ja se alkaakin olla viimeisiä kerroksia vaille valmis. Lauantaina matkustan Opaskoirayhdistyksen hallituksen jäsenenä yhteyshenkilöpäivään Tampereelle ja uskonkin, että päivän aikana kauluri valmistuu.

Palmikosta innostuin kovasti ja ystävätreffauksen jälkeen alotinkin seuraavana päivänä tuubihuivin. Palmikon tein oikein, mutta idiootti kun olen en tajunnut, että palmikon kohta neulotaan myös välikerroksissa aina oikein. Tikutin helmineuletta ja eihän palmikko sen seasta näkynyt ja lankakin loppui vähän kesken, joten purkoosi valtasi oireineen. Aloitin tuubin uudelleen. Uskoakseni nyt siitä tulee valmistakin. Näemmä kantapään kautta oppii parhaiten kun ei ohjeistusta kerran tajua. HUOH!

Pari viikkoa sitten siivosin lankalaatikoita ja merkkailin lankojen vyötteisiin ja pusseihin pistekirjoituksella sen mitä ilman näköapua pystyin. Maanantaina avustajan kanssa tehtiin merkkaukset loppuun. Ja voi jestas kuinka paljon on tullut osteltuakin kaikenlaisia lankoja, joten syytä olisi aloittaa raivoisa lankalaihis. Lankojen paljous alkoi melkein ahdistamaan. Onneksi sunnuntaina Kädentaitomessuilta ei tarttunut lankoja lisää. Seuraava vaaran paikka on marraskuun Kädentaitomessut Tampereella. Siirsin muuten lankalaatikosta keskeneräiset villasukat neulekoppaan toiveena saada nekin tehdyksi valmiiksi ja olen silloin tällöin muutaman kerroksen saanut neulotuksikin. Sukat ovat lojuneet ihan liian pitkään tekemättöminä ja sen toisen sukan kantapää hirvittää, osaanko sitä tehdä enään. Täytyyhän mun kuitenkin saada valmiiksi mun ekat sukkanikin.

Olen sentäs jotain tänä vuonna saanut valmiiksikin. Maaliskuussa esittelinkin lasihelmistä tehdyn korun ja verkkolangan sisään pujotellun Silmukkasisko-korun postatessani korumiitistämme. Tarkoitus on ollut kokoontua uudelleen korujen merkeissä, mutta on vaan jäänyt ja jäänyt. Muutenkin Silmukkasisko-tapaamisissa on ollut hiukan hiljaista viime aikoina. Maanantaina tavattiin pitkästä aikaa pienellä porukalla ja lyötiin muutama tapaaminen ja tapahtuma kalentereihin, joten eiköhän käsityökärpänenkin pysy taas paremmin hengissä. Mutta niihin "kälysiin" valmistuneisiin töihin. Lopputalvesta neuloin solmupipon vai oliko lie viralliselta nimeltään solmu myssy. Joka tapauksessa ohje on Novitalta. langat: Isoveli Novita (75%villa 25%polyamidi, puikot 5-6, 40 astetta hienopesu) ja Kotikulta sukkalanka (40%villa 35%akryyli 25%polyamidi, puikot 4, 40 astetta hienopesu)
Myssyn alareuna, solmunauha on neulottu ohuemmalla langalla. Nyt en enään muista neulottiinko vielä joustinneuleosuus samalla ja vaihtuiko lanka silloin vai vasta joustinneuleen jälkeen. Onpa siis järkevää esitellä puoli vuotta sitten valmistuneita. Tässä vielä kuitenkin toinen: tuubihuivi Lanka: Drops you limited edition yarn (55%alpakka 40%villa 5%pellava, puikot 5, käsinpesu)
En ole huiviin täysin tyytyväinen, päättelyssä olen päättänyt hiukan liian napakkaan ja se minua häiritsee.

En ole koskaan kuvitellut itse käyttäväni frilla-langasta tai vastaavista tehtyjä huiveja. Uuden oppimisen innossa olen kuitenkin moisia hörhelölankoja ostanut ja valitettavasti niitä on vieläkin jäljellä. En raski niitä hävittää, joten olen neulonut niitä välineulomuksina. Näistä kahdesta on vyötetiedot kadoksissa, mutta molemmat ovat täyttä tekokuitua. Valko-harmaa-musta huivi on Novitan frillalanka ja tuon sinikirjavan huivilangan valmistajasta ei hajuakaan. Tuon sinikirjavan olen neulonut ainakin kolme-neljä kertaa. Aina ja aina siitä putoili silmukat kunnes vihdoin se valmistui alkusyksystä. Novitan frillan neuloin juhannuspäivänä.

Mökillä elokuisena iltana innostuin neulomaan valokranssiin neulepäällisen. Tein päällisen isoimman kehyksen mukaan 56 silmukalla ja arvatkaa vaan oliko se mun kehikko sitten se. No ei todellakaan, oli keskikokoinen, joten päällisestä tuli liian iso. Kotona ompelin sen paikoilleen ihmetellen miksi neulos ei asetu nätisti renkaaseen. No ihan liian kauan kun viimeksi olen renkaita käsitellyt ja muistin väärin. HOH-HOH. Taisinpa saada kotiinkin oman kranssin, koska ei tätä voi lahjaksi antaa.

Tän kuun alussa aloitin rottinkikerhon, joka on aina tiistaisin. Nyt olen ollut tosi kriittinen käsitöihini enkä käden jälkeen kovinkaan tyytyväinen. Tämä pyöreä kori on kuitenkin sellainen mihin voin olla tyytyväinen. Kori on punottu kolmella rottinkinauhalla aina kahden edestä ja yhden takaa. Päättely on tehty letitystekniikalla. Korikerho on ollut nyt neljästi ja kuvassa oleva kori on eka valmistunut työni. Olen tehnyt koreja peruskouluikäisenä, joten homma oli entuudestaan vähän tuttua. Eilen alotin jo kolmatta koriani ja ohjaaja kysyikin minulta toissakerralla pyytäessäni rottinkia punoessani jatkuvasti lisää "syötkö sinä niitä". :D:D Olen ilmeisesti sitten aika nopsa tekiä. Nyt en uskalla koreista enempiä paljastella, koska joulupukki pyysi pitämään toistaiseksi suuni kiinni, joten olen kiltti ja tottelen.

Pari viikkoa sitten alkoi myös keramiikka, joka on myös tiistaisin ennen rottinkitöitä. Ensinmmäisellä kerralla tutustuimme tiloihin ja ohjaajalta sain noin kilon möykyn hienojakoista vaaleaa pilkullista savea. Ohjeistus oli "anna käsiesi tehdä, katsotaan mitä savi kertoo ja minkä muodon se saa". Minä tein työtä käskettyä. Kokeilin tehdä kapeita makkaroita, mutta ei minun tekniikalla tulos tyydyttänyt minua. Lopulta tein pohjalevyn, jonka pitkille sivuille pyöritin pallot ja päätyihin eräänlaiset lenkit. Pallojen päälle "makkaranauhat". Valitettavasti työstä ei ole kuvaa, joten joudutte odottelemaan kun aikanaan se on raakapoltettu, lasitettu ja poltettu :)

Kuvaa ei ole eilisestäkään työstä. Ajatuksena oli tehdä itselleni teemuki pajan teehetkiin. Teemukista tulikin tarjoilukippo. Harjoittelin nipistelytekniikkaa ja sainkin pohjan ja reunat aika sileiksi. Muotoilin työtä ehkä hiukan liian kauan ja kupin reunat kuivahti ja alkoivat halkeilemaan. Ohjaajan mielestä työ oli kuitenkin hyvin koossa ja muutoin hyvin tehty. Jospa ens kerralla saisin sen teemukin aikaan :D:D

Nyt taidan hetkeksi istahtaa neuleen ääreen rentoutumaan. Huomenna Harmaakuonolla on lääkäri, jota jännitän. Iho-oireita ja vanhus nilkuttaa vasenta etutassuaan, koska kyljessä oleva patti estää oikeaa liikerataa. Ainakin meillä on sellainen käsitys. Nyt arvioidaan koiran kunto ja katsotaan mitä voidaan tehdä ja mikä on koiran hyvinvoinnin ja loppuelämän kannalta järkevää. En halua rakkaan ystävän joutuvan kärsimään, mutta jotenkin minusta tuntuu ettei ole vielä Harmaakuonon aika, joten ehkä huomenna ollaan viisaampia ja pystytään tekemään oikeat päätökset koiran kannalta ammatti-ihmisten tukemana.

torstai 18. syyskuuta 2014

Lohjan retki 22.-23.8.2014 - Osa 3: Alitalon omenaviinitila

Tapasimme tilan isännän Saaribaarissa, jossa hän valotti meille paikan historiaa ja nykytoimintaa. Heillä on 15 hehtaaria omenatarhaa ja 80% menee ruokakauppoihin syöntiomenoiksi. Lopuista tehdään mehua, viinejä sekä siidereitä.

Kävimme myös omenatarhassa. Omenat poimitaan käsin ja heillä työskentelee poimioita. Kevättalvella omenapuut leikataan. Ne pidetään suht matalina n. 3metrin korkuisina. Jaspi-omenat olivat juuri kypsymässä ja maistoimmekin niitä.

feromonipyydyksien avulla seurataan tuholaistilannetta

Alitalon tilan päärakennus

Vanha navetta
alakerrassa Saaribaari ja hevostalli, yläkerrassa viinintuotantotilat ja varasto. Kuvat samasta pitkästä rakennuksesta, ensimmäisessä kuvassa Saaribaarin puoleinen (vasen) pääty, toisessa tallinpuoleinen (oikea) pääty.

Pääsimme piipahtamaan pullottamossa ja mehustamossa. Taitaa pullotuspaikka olla aika steriili paikka ainakin kuvasta päätellen

Kierroksen lopuksi kävimme omenoiden lajittelupisteessä

Kierroksen jälkeen piipahdimme ostoksille myymälään. Ostin valko- ja punaviinin. Valkoviini on valmistettu valkoherukoista ja punainen mustaherukoista. Viime perjantaina avokin ja äidin kanssa maistelimme mökillä valkoviiniä savuahvenoiden, perunoiden, sieni- ja vihersalaatin kanssa. Pehmeä lempeä viini. Lauantaina joimme puolestaan punkun, joka oli hyvin marjaisa ja myöskin pehmeän makuinen. Ruokana meillä oli possupihvit, salaatteja ja kaalikäälyreitä. Suosittelen tutustumaan myös suomalaisiin viinin tuottajiin. Vuosia sitten olin Verlassa ja viinikokemukset sieltäkin positiiviset kuten myös Pihamaalta.

Alitalon tilalla oli paljon eläimiä. Heti pihaan päästyämme Oton nenä alkoi käymään ja korvat liikkumaan. Opastaminen meinasi unohtua. Pian saimmekin kuulla tilalla olevan mm. villisikoja, koiria, hevosia ja kaneja. Hevosten ohi kuljettiinkin mennessämme pullottamoon. Otto katseli, mutta ei haukkunut. Nähdessään kanin, katse nauliutui siihen eikä portaiden alastulosta meinannut tulla mitään.

Ostosten jälkeen lähdimme kotimatkalle. Tarkoituksena oli vielä kiertää eräs luontopolku, jonka alkua ei löydetty, mutta ehkä hyvä niin... Nopeaan nousi melkoinen ukkonen sateineen, joten autoon ehdittiin ennen kastumista. Jos polku olisi löydetty, niin ei olisi todellakaan käynyt. Kastuttu oltas. Lähdimme ajelemaan kotia kohti. Pysähdyimme Myllylammelle syömään salaatit. Onneksi menimme sisälle, sillä ukkonen tavotti meidät pian.

Oli mukava retki Lohjalle. Kyllä myös kotimaan matkailu kannattaa. Isot kiitokset Kirsille matkaseurasta, kuvien kuvailusta, opastuksesta jne. Joskus taas uudestaan, eikös?

Lue myös aiemmat osat matkakertomuksesta:
Osa 1: Tytyrin kalkkikaivos http://yritysjaharrastaminen.blogspot.fi/2014/09/lohjan-retki-22-2382014-osa-1-tytyrin.html
ja
Osa 2: Martinpihan ja Lohjansaaren upeaa luontoa ja tunnelmaa
Ps: Valitettavasti en ole linkittänyt tekstejä tähän, koska linkitys ei toimi syystä tai kolmannesta, joten joudutte kopioimaan osoitteet selaimeenne, ja löytyväthän nuo edellisistä postauksistanikin :)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Lohjan retki 22.-23.8.2014 - Osa 2: Martinpihan ja Lohjansaaren upeaa luontoa ja tunnelmaa

Tytyrin kalkkikaivokselta lähdimme ajelemaan Lohjansaareen. Vähän matkan varrella eksyimme, mutta lopulta oikea tie löytyi ja päästiin Lohjanjärven ylittävälle sillalle ja melko pian majapaikkamme Martinpiha löytyikin. Nukuimme parvellisessa Akseli-nimisessä aitassa jonne veimme tavaramme ja Oton lepäämään. Itse menimme päivälliselle. Istuimme terassilla kuunnellen tunnelmallista bambuisten tuulikellojen sointia aterioidessamme. Söin ison tapaslautasen, jossa mm. ilmakuivattua kinkkua, aurinkokuivattuja tomaatteja, jauhelihapullia, juustoa. Valitettavasti tarkemmin en enään muista. Aurinko paistoi pilvien lomasta ja oli ihana hetkeksi istahtaa ja rentoutua, nauttia jälkiruuaksi mukillinen teetä. Sää kuitenkin pilvistyi ja uhkaavasti alkoi näyttämään siltä, että kohta tulee vettä ja kovaa. Aikamme sadetta odoteltuamme totesimmekin sen menneen muualle ja lähdimme kävelylle. Ensiksi käännyimme hiekkatieltä metsäpolulle, joka oli hyvin kapea ja aluskasvillisuuden ja vatukkojen valtaama. Otto sai kirmata vapaana ja kyllä se hepuloikin. Valkoiset läikät sen silmissä johtuu silmätipoista.

Kirmailun jälkeen Otto teki sellaista mitä en ole aiemmin nähnyt - joi vesilätäköstä!

Koska polku käytännössä katosi vatukkoon palasimme takaisin hiekkatielle ja jatkoimme sitä pitkin. Tien varrella kasvoi omenatarhoja, joulukuusiviljelmä, viinirypäleitä sekä monia lehtopuita esim. saarni, tammi, pähkinä. Maan kalkkipitoisuus saa kasvuston kasvamaan upeasti.

Lähes puolentoistatunnin reippailun ja maisemien ihailun jälkeen palasimme Martinpihan pihapiiriin.

Reippailun jälkeen istahdimme aittamme kuistille pimenevään iltaan rupattelemaan. Herkuttelin Porokylän gluteeinittomilla karjalanpiirakoilla ja muutamalla luumulla. Yhdentoista pintaan uni painoi jo silmiä, joten iltatoimille ja puhtaiden lakanoiden väliin unituhisemaan. Ottokin nukkui rauhallisesti sänkyjemme välissä unissaan juosten ja hiljaa ulahdellen.

Aamupalan jälkeen menimme morjestamaan isäntäväen pässejä mukanamme emännältä saatu leipäpussi.
Günther(sarveton), Brad ja George.

Samalla piipahdimme moikkaamassa talon kukkoa Karppista, jo aamuaikaiseen kajautteli pihapiiriin herätyksensä Herra Karppisella seuranaan viisi kanaa joista yksi leveäpyrstöisenä kotkotti aikansa lopulta painuen piiloon munimaan munan. Palasi pyrstö kapeampana luoksemme juttelemaan.

Pihapiirissä oli kolme pientä putiikkia missä oli myynnissä tavaraa laidasta laitaan. Ostin mustan pitkähihaisenteepaidan, pulloharjan ja sitruunaisen hyttyskarkotinkynttilän. Putiikkeja kierrellessämme alkoikin satamaan. Nurmikko oli jo ennestään todella märkää eikä koretexlenkkarinikaan vettä pitäneet. Vaatteiden ja kenkien vaihto, oli aika jatkaa matkaa lähellä sijaitsevalle Alitalon omenaviinitilalle.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Lohjan retki 22.-23.8.2014 - osa 1: Tytyrin kalkkikaivosmuseo

Facebookin chatissa Kirsin kanssa pohdimme mihin tekisimme pienen syysretken. Ehdotin tutustumista suomalaiseen viinitilaan, joka olisi täältä Pk-seudulta katottuna kohtuullisen matkan päässä. Niinpä kehkeytyi retkisuunnitelma käydä museokierroksella Tytyrin kalkkikaivosmuseossa, majottua Lohjansaaressa sijaitsevassa Martinpihassa ja vierailla Alitalon omenaviinitilalla. Retkiajankohdaksi sovimme elokuun toiseksi viimeisen viikonlopun. Matkaan lähdimme perjantaina Kirsin luota puolilta päivin. Oton huikea seikkailu alkoi jo Kirsin pihalta; kissa olisi kovasti kiinnostanut, mutta kisu ei ollut ilahtunut Oton tuttavaksi rupeamisesta, joten koiraherran oli tyydyttävä uikuttelemaan perään.

Sää oli koko retkemme vaihtelevaa; vuoroin paistoi ja vuoroin satoi. Vettä ripsi reippaanlaisesti lähtiessämme ajelemaan kohden Lohjaa. Tytyrin kaivoksella paistoikin taas jo aurinko. Perille saavuimme hyvissä ajoin ennen kahta jolloin opastettu kierros alkoi. Olimme kierroksella ainoat asiakkaat. Ennen maan uumeniin siirtymistä laitoimme valkoiset kypärät päähämme ja kirjoitimme nimemme vieraskirjaan.

Sivuttaisleikkauspiirros Tytyrin kaivoksesta. Kaivostornin ja -tuvan kohdalta lähtevät viistot (45 asteen kulmassa) käytävät vievät 110 metrin syvyydessä olevaan museoon. Alaspäin menimme kaivosyhtiön kuhmuisella pikkubussilla vihreää käytävää pitkin, ylös olisi voinut kävellä punaista käytävää lankkuportaita pitkin.

Pikkubussiin siirtyessämme Otto ei millään olisi halunnut tulla etupenkkien ja takapenkin välissä olevaan tilaan. Herra meinasi kai siellä olevan liian ahdasta ja pyrki mennä takapenkin taakse. Tajuttuaan ettei sinne voi mennä tyyppi hyppäsi penkille. Arvatkaa vaan saiko koira lähtöpassit välittömästi ja oli alistuttava penkkien väliin lattiatasoon. Tie, jota pitkin ajoimme oli möykkyinen, kuhmurainen. Laskeutuessamme korvissa ei tuntunut paineen vaihtelu, mutta palatessamme maan pinnalle korvat meni hetkeksi lukkoon.

Ennen kaivokseen pääsi ajamalla vastapainovaunulla edellisen kuvan viistoa punaista käytävää pitkin mutta nyt se on liian vaarallisena kielletty.

Kaivoksessa lämpötila on ympäri vuoden +8 vähän riippuen kosteuden määrästä ja tilan avaruudesta. Museossa olevat valokuvat vaihdetaan muutamien vuosien välein. Kerran vuodessa kaivosmiehet tekevät museoalueella turvallisuustarkistuksen. Varsinainen kaivos toimii tällä hetkellä 350 metrin syvyydessä ja siellä on jo ilmastointi. Sadankymmenen metrin syvyydessä sitä ei vielä ole. Sähköt kuitenkin on. Tippukiviä muodostuu nopealla kasvuvauhdilla. Niissä oleva ruskea väri tulee metalinruosteesta.

Museossa oli paljon valokuvia, mutta myös ihkaoikeita kaivoskoneita. Kuvissa ensinmäinen dumpperi, eli kaivoskuormaaja ja eka dieselkäyttöinen traktori. Dumpperissa ratin voi siirtää myös tarvittaessa vasemmalle puolelle. Bensakäyttöisiä koneita kaivoksessa ei paloturvallisuussyistä johtuen käytetä.



Ja tässä Austraaliasta tuotu Toro, jonka renkaiden piti olla täyskumiset, mutta kuten näkyy totuus taitaa olla lytyssä olevasta renkaasta päätellen toinen :D Ja onpa tainnut kauhasta tavara lennellä ties minne...

Kalkki-Petteristä eli kaivosneuvos Petter Forsström ja kaivos sen suuruusaikoina 1940-luvulla

Kaivosmiesten rakentama toivomuskaivo mihin mekin heitimme kolikon ja hengissä päästiin kaivoksesta

Aikanaan kaivoskuiluihin laskeuduttiin päivän alkaessa kuvassa olevalla neljän hengen "hissillä". Työvuoron päättyessä jokaisella kiire ylös, jotenka ei muuta kuin reunoille lisää miehiä nostokettingeistä kiinni pitäen mahtui toiset neljä. HUIH!

Kaivoksessa oli kiva kun koneita ja kivenmurikoita sai tunnustella. Tosin koneet olivat ruosteisia, kivipölyssä, likaisia, koskettelu ei tuntunut kovin miellyttävältä, mutta sainpa nyt esim. jonkinlaisen tuntuman poraan, jolla on dynamiitille porattu reiät. Ne pystyttiin poraamaan 15 metrin syvyyteen. Moinen pora on varmasti tärissyt käsissä hurjasti eikä lieneen yllätys kaivosmiesten kärsineen valkosormisuudesta, hiussuoniston ongelmista tms.

Kierroksen aikana istahdimme hetkeksi jonkinlaiseen kaivosmiesten taukotilaan katsomaan videopätkää kaivosmiehen työpäivästä. Pätkä alkoi miesten töihin tulolla, hissillä laskeutumisesta itse työtehtäviin. Pätkässä mm. kohtaus, jossa räjähdyspanoksia aseteltiin paikoilleen ja kun sytytys suoritettu kauas räjähdyskohdasta. Video päättyi kaivosmiesten maan pinnalle nousuun. Tytyrissä on tällä hetkellä 15 kaivosmiestä. Aikanaan niitä on ollut pitkälti toista sataa. Taukotilassa, jossa olimme, oli selvästi lämpimämpää kuin museoalueella muualla. Kierroksen aikana kävimme myös avolouhoksen luolassa, jossa seisoimme kaiteen edessä Sibeliuksen musiikkia kuunnellen ja valoshowta katsellen. "Eriväriset ja rakenteeltaan erilaisia seiniä vuoroin esiinnostavat valot täydensivät musiikin tunnelmaa. Kuvassa valkoinen valo valaisee luolan karheaa, jyrkkää seinämää. Musiikin mukana voimistuvat punaiset valot alkoivat hehkua korkeammalla pienissä luolissa. Luolan suuruus, n. 100 metriä joka suuntaan ei välity, kun kuvassa ei ole mitään mihin verrata.", kuvaili Kirsi ottamaansa kuvaa. Musiikki sopi hienosti paikkaan. Otto istui jalkaani vasten ja nojasi reilusti. Pelokkaalta se ei näyttänyt, mutta hämmentyneeltä. Muutenkin koira opasti kierroksella hyvin häntä heiluen. Häntä oli tosin välillä aika jäykkä. Alkuun hajut taisi kummastuttaa, sillä nenä viisti maata jatkuvasti ja kuului kunnon nuuskutusta. Oppaan mukaan koiria ei ole aiemmin kaivosmuseossa ollut.

Kierros käytännössä päättyi nykyiseen Tytyrisaliin, jossa järjestetään mm. häitä, syntymäpäiviä tms. sillä erikoisuudella, että kaikilla on oltava kypärät päässään. Aikaisemmin tila oli sepän paja, jossa sepät terottivat porien teriä ja korjasivat työvälineitä.

Pois lähtiessämme löysimme kauniimmat tippukivet

Päästyämme maan pinnalle takaisin aurinko paistoi lämpimästi. Oton turkissa jonkin verran valkoista kalkkia kuten meidän kengissäkin. Mielenkiintoinen parituntinen sujahti. Ei ehkä ihan meikäläisen unelma-ammatti työskennellä kaivoksen uumenissa. Kuulemma jossain päin mailmaa työskennellään jopa viiden kilometrin syvyydessä. Se tuntuu jo todella ahdistavalta ajatukseltakin. Onneksi nykyään turvallisuus on paremmissa kantimissa kuin aikoinaan, vaikka kyllähän sillointällöin uutisista kuulee mailmalta karmivista kaivosonnettomuuksista. Mutta meidän matka jatkui Lohjansaareen ja majotuspaikkaamme Martinpihaan, joka oli viehättävä paikka kaikkine aittoineen.