Vuosi retkeillen -unelma on syntynyt

Aurinko on laskenut ja kuun täydellinen pimennys alkanut. Tuuli on tyyntynyt, lämpötila huitelee yli 20 asteessa. Istun teltassa tätä kirjoittamassa vadelmia herkutellen. Onneksi on tämä telttamahdollisuus, sillä hellejakso on lämmittänyt hirsimökinkin.

Viime viikkojen aikana sisälleni on asettunut unelma/haave. Haluaisin nimittäin viettää sellaisen vuoden milloin kiertelisin ympäri Suomea eri luontokohteissa, erilaisissa maastoissa, ympäristöissä, Lapissa, Itä-Suomessa, saaristossa, järvien rannoilla, pitkoksilla, vanhoissa metsissä jne... Saisin paljon ihania luontokokemuksia, äänitetyksi luonnon ääniä eri vuoden aikoina, nauttia itsensä haastamisesta, palella teltassa, kastua metsässä, hikoilla helteessä... Haluaisin kirjoittaa luontokokemuksistani ja julkaista parhaita paloja äänitteistä.

Valitettavasti sokeuteni aiheuttaa lisähaasteita unelman toteuttamiseen. Yksin kun en voi retkille lähteä vaan tarvitsen mukaani ne näkevät silmät. Ja se vaatii tuplasti rahaa, sillä en voi olettaa minua lähdettävän opastelemaan omakustanteisesti. Lisäksi minun pitäisi löytää ne henkilöt joidenka kanssa kemiat toimivat ja jotka haluaisivat olla unelman toteutuksessa mukana. Ystävistäni varmasti löytyy sellaisia, jotka ovat valmiita retkeilemään kanssani, mutta unelmani vaatii toteutuakseen useamman retken ja osan retkistä tulisi olla pidempiäkin. Ja jo nyt olen siinä tilanteessa, että en pääse retkeilemään niin paljon kuin haluaisin.

Vuosi retkeillen -unelma toteutuakseen vaatisi myös huolellista suunnittelua, aikataulutusta, varusteinventaariota/hankintaa. Lisäksi ehdottomasti haluaisin ennen unelmavuotta kuntoni kohentuvan reilusti, jotta jaksaisin hyvin ja pystyisin nauttimaan siitä kaikesta mitä retkeilyvuosi minulle antaisi.

Haluaisin kulkea lumikengin tunturissa, kuulla revontulien rätinän, riekon potpotuksen, hiihdellä järven jäällä, istua nuotiolla, kokea upeat hankikannot. Keväällä kokea saaristossa muuttolintujen paluun, haahkojen mouruntakonsertin, tuntea merituulen, tunnustella kasvillisuutta, syödä tuoretta kalaa. Kuulla Itä-Suomessa kuhankeittäjää, retkeillä vanhoissa metsissä, kulkea pitkoksilla, tuoksutella suopursua, kanervaa, valvoa kesäyössä, kokea yötön yö, syksyinen luonto, syödä mättäältä marjoja. Haluisin liikkua niinkävellen kuin tandemillakin, meloen tai soutaen. Nukkua teltassa, varaustuvissa, laavuissa. Kokea talvinen yö teltassa.

Äänityksiä ja valokuvia haluaisin luonnollisestikin retkiltäni niin itselleni kuin kenties julkaistavaksi. Toki valokuvat ja äänitykset eivät ole itseistarkoitus, mutta kierrellessä erilaisissa ympäristöissä varmasti lintulajimäärä karttuisi huimasti ja kenties tallenteelle tarttuisi joidenkin nisäkkäidenkin ääniä.

Jos unelmani voisi toteutua edes puoliksi olisin ikionnellinen. Minun vain pitäisi olla rohkea ja lähteä askel askeleelta kulkemaan unelman toteutumista kohden. Toisaalta tiedän olevani melkoinen jääräpää saadessani jotain päähäni, joten uskaltanen eteenpäin. Nyt kuitenkin kuun pimennyksenkin ollessa jo loppupuolella minun on aika siirtyä unelmoimasta yöpuulle, sillä saamme huomenna ystäväpariskunnan vieraaksemme. Kuuntelen tovin Ken Folletin kirjaa Tulipatsas, joka on itsenäinen jatko-osa kirjoille Taivaan pilarit ja Mailma vailla loppua. Valitettavasti kirja ei ole niin hyvä kuin edeltäjänsä. Jotenkin osasin sitä jo odottaa. Liian usein kirjoissa käy juuri niin, että sarjan edetessä se huononee. Toki Tulipatsas-kirja on luettavan hyvä ja sellainen ettei sitä kesken jätetä, mutta ei se yllä sarjan ensinmmäisen osan Taivaan pilarit tasolle. Täällä teltassa on tunnelmallista kuulostella hiljaista kesäyötä ja uppoutua kirjan mailmaan.

Kehon puhdistuskuuri CellResett-ohjelmalla - aattoillan tunnelmia

Eilen vietimme äitini 70-vuotissynttäreitä aterioimalla yhdessä ja käymällä ostamassa äidille Icebug:in kitkakengät lahjaksi. Lisäksi kaunis kukkakimppu, joten kukkia rakastava äiti sai niin kauneutta kuin tarpeellistakin. Ihana oli samalla tavata veljiä perheineen. Liian harvoin tulee yhteyttä pidetyksi ja tavatuksi. Olisikohan tämä siltä osin parempi vuosi?

Olen liki kahden kuukauden ajan käyttänyt FitLinen ravintolisiä: optimaalisettiä, aminohappoja ja jogurttia. Olo on kohentunut huimasti ja yöunen laatu parantunut oleellisesti. Olen päättänyt ottaa seuraavan askeleen kehoni hyvinvointiin, sillä huomenna aloitan CellRESETT -ohjelman mukaisen puhdistuskuurin. Kuurin pitäisi kehoa puhdistaessaan antaa sysäys aineenvaihdunnan toimimiselle. Odotukset ovat korkealla, joten toivottavasti en joudu pettymään.

Hetkittäin iskee epävarmuus voiko ohjelma toimia, onko se liian raju, entä jos se vain saakin pahaa aikaan. Olemme kasvatetut ajatukseen, rasva on pahasta. Olen toki nyt vuosien aikana oppinut, että rasvoja tarvitaan, jotta rasva-aineenvaihdunta toimii. Uskon, että monesti syömme ihan liian vähän hyviä rasvoja.

Sanotaan myös, että ihminen tarvitsee suolaa ainakin hiukan. Kun olin syksyllä 2012 detox-kuurilla, siinäkin jätettiin suola, sokeri ja viljatuotteet pois. Suolan pois jäämistä en pitänyt ongelmallisena. Tuolloin puhdistautuminen perustui kasvisruokiin, nyt lähdetäänkin proteeiniviikolla liikenteeseen ja kasvikset tulee mukaan viikolla kaksi. Punaista lihaa ei syödä. On jännittävää nähdä miten hyvin onnistun maustamaan kalat, kanat, tofut ja onnistunko niin hyvin ettei totaalista kyllääntymistä iske. Onneksi yrttien käyttö maustamisessa on entuudestaan tuttua.

Kuurilla puhtaan ruuan lisäksi käytetään ravintolisiä. Edellä mainittujen lisäksi mukaan tulee omega-valmiste sekä puhdistava yrttitee. Huomenna se sitten alkaa, kiehtovaa, jännittävää, kiinnostavaa mitä tuleman pitää. Olen lukenut, että myös moni kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivä on saanut kuurista jämähtäneeseen aineenvaihduntaansa apua. Olen tosin lukenut myös siitä ettei kilppariongelmainen saisi hiilihydraattien määrää laskea liian alas, mutta eihän proteeiinivaihe kestä kovin kauaa. Haluan luottaa siihen, että vastuuntuntoiset ihmiset ovat tätä minullekin suositelleet. Ja ainahan tällaisille ryhtyesssä vastuu on minun. Siksipä omaa kehoa on kuullosteltava, antaa viestin tulla perille. On toimittava kehon vaatimalla tavalla. Jos nyt menen täysin metsään, en epäile tunnustaa sitä. Jos saan avun haluan kertoa senkin.

Eli, huomenna se 28 päivän puhdistus alkaa, jonka jälkeen on ns. kahden kuukauden optimointivaihe, jonka aikana opin tuntemaan mitkä ruoka-aineet minulle sopivat ja mitkä eivät.

Kuntosalista käsityöhuone

Kun yhdeksän vuotta sitten muutimme tähän nykyiseen asuntoon yksi huoneista laitettiin kuntosaliksi. Alkuun siellä hikoiltiinkin ahkerasti, mutta viime vuosina huone alkoi muuttumaan varastoksi. Sinne oli hyvä tunkea kaikki ylimääräinen odottamaan aikaa parempaa samalla kuntosaliharjoittelun hiipuessa ja käsityövimman kasvaessa. Hiljalleen mieleen hiipi ajatus muuttaa kuntosalina oleva huone kädentaitotilaksi. Asiaa on mutusteltu pitkään, valehtelematta vuoden päivät. Pohdittu, mitä jos treenikärpänen purasee pahemman kerran... Sivumennen sanottuna sais kyllä purrakin, mutta käsityöhuoneesta riemuitsen.

Alkusyksystä teimme lopulta päätöksen muuttaa huoneen käyttötarkoitusta. Olemme hiljalleen pakanneet kuntoiluvälineet varastoon. Työhuoneen varastossa ovat helposti saatavissa kuntopyörä, kahvakuula, tasapainolauta, jumppakepit, tanko jne. Kahvakuulailemaanhan mahtuu vaikkapa olohuoneen lattialla. Kodinhoitohuoneen varastoon on pakattu käsipainot sekä tankoon laitettavat painot. Jos kyykkäys- maastaveto tai penkkipunnerrusvimma iskee joudutaan asioita miettimään jälleen uudestaan. Käsityöhuoneeseen jää ylätalja, koska se ei kertakaikkiaan mahdu mihinkään varastoon, sillä ulkovarastoon on laitettava telineet.

Toisaalta tuntuu vähän haikealta moinen muutos, toisaalta odotan innolla hetkeä milloin huone on uudelleen sisustettu ja kaikki käsityöjutut paikoilleen asetettu. Huomenna menen avustajan kanssa ostamaan mm. huoneeseen verhot ja maton. Huoneessa olleet kumimatot on rullattu ja viety ulkovarastoon.

Ehkäpä tämä on jonkinlaista uudistumista tämäkin. Jotkut ovat kyselleet missä avokkini nyt kuntoilee. Päätös oli yhteinen ja olenkin todennut avokinkin saattavan innostua käsitöistä. Toki toivon meidän molempien hyvinvoinnin kannalta, että innostuisimme vaikkapa kahvakuulailemaan. Aloittaminen tuntuu vain taas niin pirun vaikealta.

Käsityöhuoneen myötä pääsen paremmin tekemään esim. Ura käsillä -hankkeen kursseilla opittuja tekniikoita kuten huovutusta ja nahkatöitä. Vesipiste on parin metrin päässä, joten huovutuskin kotioloissa onnistuu. Tarkoitus olisi tehdä huovutettuja kasseja. Nahkatöiden puolella olen puolestaan kehitellyt kännykkäpussukkaa, jossa tassukuvio. Valitettavasti kuvien lisääminen ei edelleenkään onnistu, joten kuvia en saa laitetuksi katsottavaksi. Olen ilmeisestikin saamassa Kelalta myönteisen päätöksen uuteen tietokoneeseen ja pistenäyttöön. Toivottavasti tämä kuvien lisäämisessä ilmenevä ongelma poistuu ruudunluvun päivityksen myötä, sillä vaikka itse en kuvia näe, niistä on tullut oleellinen osa tätäkin blogia. Haluaisin nytkin näyttää kuvin lokakuisen nahkatyökurssin tekniikoita ja työvaiheita. Katsotaan josko uudella koneella aikanaan :)

Lauantaina minulla on tarkoitus käynnistellä mehiläiskynttilätehdas ja vielä se tapahtuu keittiön pöydän ääressä, sillä tulevassa kässähuoneessa on vielä telineet ja toinen kumimatto varastoon vientiä odottamassa. Myös ylätaljan paikka vaihdetaan. Nyt avokkini on kotipuolessaan viikonlopun, joten projekti jatkuu maanantaina. Toivottavasti löydän huomenna kuitenkin huoneeseen viihtyisät verhot ja maton. Taitaapa siis olla hiljalleen aika kömpiä unille, sillä shoppailun lisäksi tapaan LoveBaws -luomutassuvahan valmistajan. Tarkoituksenani olisi ottaa tuotetta myyntiin. Toimelias päivä tulossa.

Laukan nostoja ilman satulaa

Olen itsekin aika yllättynyt. En todellakaan vielä jokin aika sitten kuvitellut joskus laukkaavani ilman satulaa, mutta tänään se tapahtui.

Sateinen sää ja kylmyys hytisytti saapuessamme tallille, katoksessa kuuntelimme sateen ropinaa edellisen ryhmän lopetellessa tuntiaan. Katoksesta siirtyessämme kentälle vesisade loppui. AALTOJA, ihan huippumahtavaa. Sormet kohmeessa jalustimien pituuksien säätelyä ja kuivien satulahuopien vaihto. Ratsastimme jälleen ilman satulaa jalustimet terapiavyöhön kiinnitettyinä.

Ratsastin Aaveella ja terapiavyössä ei ollut tukikahvaa. Aluksi se vähän jännitti. Siinä alkukäyntejä kulkiessamme mietin mitenköhän pärjään töltissä ja ravissa, vaikka enhän niissäkään normaalisti pidä kiinni kuin ohjista. Ravissa joskus käsi hakeutuu satulan kaareen. Nytpä sellaisia mahdollisuuksia ei ollut.

Hevoset kuulolle tekemällä pysäytyksiä ja muutaman askeleen peruutuksia. En meinannut saada Aavetta millään kuulolle ja pysähtymään, vaikka kuinka käytin vatsalihaksia ja ohjia. Lopulta tyyppi kuuli mua tai mä onnistuin toimimaan oikein kahvattomuusjännitykseni keskellä :)

Oli aika siirtyä tölttiin, hevosen käynti nopeutui, mutta töltin löytyminen oli hankalaa. Kaipasin kahvaa, eli ihan pään sisäisiä hölmöilyjä. Tölttikin löyti hiljalleen. Ravi keventäen sujui helposti, välillä paino tahtoi mennä liiaksi eteen. Vyössä vielä jalustimet siirtyvät liian eteen. Oli pätkä missä keventämisen rytmi oli ihan hukassa ja kesti tovi ennen kuin pääsin rytmiin takas. Jotenkin ratsastusasento ja rytmi ei vaan vörkkineet. En siitä kuitenkaan hätääntynyt, vaikka ei ollutkaan sitä pirun kahvaa. Sen verran sai sormia vyöhön kiinni että sain henkisen tuen. Paljon onnistuin kuitenkin ratsastamaan kädet pelkissä ohjissa kiinni.

Aloin vinistä Letun sanoessa, että seuraavaksi laukan nostoja, mietin uskallanko kun ei ole kahvaa käsiini, mutta Lettu vakuutti uskaltavani, ja että en tule alas. Niin sitä mentiin. Laukkasin ilman satulaa! Harjasta pidin tiukasti kiinni. Eihän meno hirvittävän rentoa ollut enkä hirveästi osannut/uskaltanut patistaa pohkein hevosta laukalle. Siksipä välillä laukka-askeleet jäivät muutamiin. Silti, mä tein sen - laukkasin ilman satulaa. Koko kierrosta en kuitenkaan uskaltautunut laukkaamaan, joten odottelimme kentän keskellä muiden nauttiessa laukan hurmasta.

Lopuksi vielä tölttiä ja ravia. Ei ollut enään yhtään kylmä. Loppukäyntien aikana jalustimet jalasta ja rentoillen. Siinä tepsuttaessamme mietin, että joskus oli kerta milloin ilman satulaa käynnissä tuntui pelottavalta, epävakaalta, horjuttavalta. Nyt siitä nautti ja pystyi pitämään jalkansa rentoina. Tunne oli aika huikaiseva. Lettu totesikin meillä tasapainon parantuneen mielettömästi, että nyt sen taas oikein tajuaa. Varmasti hän on oikeassa. Olisi jännittävää kokea nyt ratsastus sellaisena kuin sen alkuaikoina koki, miten paljon horjui ja jännitti. Kokemus saattaisi nykyseen verrattuna olla aika järkyttävä. Sen tajuaa itekin, että muutosta on tapahtunut. Eipä silti kehitettävää riittää jatkossakin, joten ei tässä voi ruveta liitelemään taitojen huumassa, mutta mielettömän hyvältä tuntuu kun kehittyy. Se tuo lisäintoa ja motivaatiota touhuun. Iso kiitos Letulle kun jaksaa työskennellä meidän kanssa kerrasta toiseen ohjaten, kannustaen, vaatien, rohkaisten.

Tölttiä ja ravia ilman satulaa

Ratsastustunnin aluksi sain kuulla, että ratsastan ilman satulaa jalustimet terapiavyöhön kiinnitettynä, eli samaan tapaan kuin Tiina edelliskerralla. Minun vyössä oli nahkainen kahva, josta voi tarvittaessa pitää kiinni. Tavoite oli luonnollisestikin ettei siitä tarvitsisi hirveästi olla roikkumassa. Ja aika nopeasti käynnissä uskaltauduinkin jättämään kahvan rauhaan.

Alkuun istuin Plesin selässä vähän lysyssä, mutta asia korjaantui tunnin edetessä. En tietoisesti jännittänyt, mutta mitä lie alitajunta työstänyt. Jalustimien ollessa kiinnitettynä vyöhön jalkojen asento tahtoo kääntyä liiaksi eteen, joten siihen sai todella kiinnittää huomiota, että jalat pysyisivät oikeassa linjassa. Välillä etenkin oikea jalustin tahtoi karata liian kannan alle.

Töltissä aluksi oli pakko pitää kahvasta kiinni, mutta aina vain pidempiä pätkiä uskalsin mennä pitäen vain ohjista, mutta vauhdin lisääntyessä kädet hakeutuivat kahvaan. Missään vaiheessa ei kuitenkaan pelottanut tms. En joutunut pois mukavuusalueeltani. Ravissa kevennys tuntui hankalammalta kuin satulassa, mutta sekin sujui ja yllättävän nopeasti uskalsin ratsastaa keventäen pitäen vain ohjista kiinni. Myös harjotusravissa onnistuin rentouttamaan alaselkää aika mukavasti. Valitettavasti laukan nostoja en rohjennut ilman satulaa tekemään. Se oli niin hilkulla, että olisin mennyt, mutta hetki pähkittyämme laitoimme minulle satulan. Laukan nostot ei kuitenkaan kovin kaksisesti sujunut. Kärkihevosella oli löysä/laiska päivä, joten eivät meidänkään hevoset laukkaan lähteneet. Minulla ei taidot eikä rohkeuskaan vielä hirveästi riitä laukan alussa toimimaan, antamaan pohkeita tms. Tosin tänään pari-kolme kertaa Plesin töltätessä ja minun annettua pohkeita, se vaihtoi laukalle.

Tunnin alussa teimme painonsiirtoja istuinluulta toiselle ja keskelle, jonka jälkeen teimme pysähdyksiä. Plesi ei aluksi meinannut pysähdyksissä olla oikein kuulolla. Toki voi olla myös meikäläisen taitamattomuuttakin.

Oli kyllä mukavaa jälleen ratsastaa. Hieno harrastus, jossa saa onnistumisen kokemuksia, kehittymisen tuntemuksia tms. Onneksi parin viikon päästä nousemme jälleen issikan selkään nautiskelemaan.

Jalkatreeni

Eilen Otto opasti loistavasti minut tuulen halki Vidaan. Välillä tuulen tuivertaessa ei kuullut yhtikäs mitään muuta, joten oli luotettava koiraan ja Otto oli luottamuksen arvoinen. Iloisena treenaamaan siis.

Crossailin 20 min levelillä 4 ja lopussa sykekahvoilla kädet ja syke nousi 170 bpm. Siirryimme yläkerran saliin ja aloitimme hack kyykky takanojassa vastukset yht 50kg. Alussa vastusta oli vähemmän, jotta totuin/opin oikean liikeradan. Liike tuntui jalkapohjissa holvikaarien kohdalta voimakkaasti poltteena. Tilanne parani siirrettäessä jalkoja levyn päällä hivenen ylemmäksi. Tod.näk. kipuilun aiheutti kannan nousu alustastaan. Tätä kirjottaessani tajuan ettei viimeisessä sarjassa tuntunut vasemmassa jalkapohjassa enään juuri ollenkaan.

Takareisi eli polven koukistus tehtiin laitteessa päinmakuulla jossa Vastus oli 20-25kg. Aluksi jäin laitteessa liian alas ja lantio jäi huonoon kohtaan. Tuntui venymisenä vatsalihaksissa :) Ei ollut ehkä ihan tarkotuksen mukaista. Asennon korjauksen jälkeen alkoi sujumaan paremmin, mutta liike oli yllättävän raskas. Aiemmin vuosia sitten olen tehnyt takareisipenkissä, jossa tehdään puoli kerrallaan päinmakuuasennossa ja toinen vaihtoehto on ollut istuen. Istumalaitteissa tosin olen aina kokenut itseni liian lyhyeksi ja liikesuorituksen siksi vaillinaiseksi. Tämä mikä nyt tehtiin oli selvästi tehokkaampi ja sopivampi minulle raskaudestaan huolimatta. Viimesissä toistoissa sai jo tehdä ihan tosissaan töitä ja sittenkin liikerata meinasi jäädä vajaaksi.

Pohkeet tehtiin istuen ja painoksi laitettiin 20kg. Laitteessa istuttiin ja reisien päälle tuli tuki, jalkaterät oli levyn reunalla, siitä varvisteltiin, tuntemukset pohkeiden alaosissa. Viimeisten toistojen aikana ylhällä pieni pito ennen alas laskua. Tuntuhan se aika imakalta.

Viime kerrasta jo tuttu laite, alavartalon kierrot. Nyt vastus nostettiin 23 kilosta 29 kiloon. Siitä jatkettiin alataljasoutuun, jolla teimme leveällä otteella. Vastus 29kg-35kg. Hihiih, jalat saivat vähän huilia :) ja lavat töitä. Nyt jonkin verran tuntemuksia lapojen ympäristössä. Tuntemuksia on myös pohkeissa, pakaroissa ja takareisissä, mutta illalla taas spinnupyörän selkään, rolleriin kehoa huoltamaan ja pilatekseen keskikroppaa treenaamaan.

Mutta vielä jaloille oli jäljellä Taljassa nilkkaremmillä tehtävät lonkan loitonnuksen ja lähennykset. Nyt vain 11kg, keskittyen mahd puhtaaseen tekniikkaan ja kehon hallintaan. Liikkeet eivät olleet raskaita, mutta keskittymistä vaati, että liikerata menee oikein, että jalka menee sivulle eikä takaviistoon tms. Hyvä kehon hahmotus, tasapaino, koordinaatiotreeni. Ja ehkäpä myös hyvä muistutus siitä ettei aina tarvitse olla tavoitteena mahd. iso vastus. On hyvä välillä hakea treeniltä muutakin, joka auttaa ihan käytännön elämässä arjen tohinoissa.

Lopuksi tovi crossarilla sutkutusta, suihkuun ja onnellisena aurinkoiseen, mutta tuuliseen säähän käpsyttämään Oton kanssa kotia kohden. Olo oli onnellinen niin treenistä kuin upeasti opastaneesta Otostakin. Siitä oli mukava aloittaa työpäivä positiivista energiaa pursuten.

Maaliskuun treeniyhteenveto

Niin se maaliskuukin jo mennä hurahti, joten on yhteenvedon aika:
Maaliskuussa kävin kuudesti spinningissä, josta olen todella iloinen.
Valitettavasti pt-treeneissä oli todellinen peruutusten kuukausi, joten vain kahdesti pääsin Jannan ohjaukseen.
Kuukauteen mahtui muutama pitkä mukava ja reipas kävelylenkki sekä pari ratsastuskertaa. Kerran löysin itseni polskuttamasta uima-altaassa :D
Torstai-iltoihin kuului spinningin lisäksi roller ja pilates ja yhtenä lauantaina kävin spinningin lisäksi pumpissa.
Maaliskuun eka viikko meni vähäisellä liikunnalla, mutta kolmeen viikkoon olen tyytyväinen. Toivottavasti huhtikuussa saan vielä ehjemmän treenikuukauden. Tarkoittaa mm. sitä ettei koko pääsiäisen seutua taivaalta sataisi isoja jalkarättejä, jotta päästäisiin reippailemaan noille loskaisille metsäteille :D Saavuimme nimittäin tänään mökille pääsiäisen viettoon. Koska on luvattu kurjaa säätä olen varautunut useammalla käsityömahdllisuudella :) Ja voisinhan olla reipas ja ottaa tuon 10 kilon kahvakuulan naulakon alta käyttöön :d

Tässä vielä kulunut maaliskuu tilastoin ja luvuin. Valitettavasti aika monesta treenistä puuttuu sykelukemat. Sykemittari ei ole kohta kahteen viikkoon toiminut latauksista ja uudelleen yhdistämisestä huolimatta. Raivostuttava vehe, ja arvatkaa vain haluanko toimivan sykemittarin 16. päivä olevaan spinning-maratoniin??? :)
Treenit
1.3. 17..15 Lenkki 1 h 16 min 6.35 km (5 km/h)
11.3. 11.10 Haahuilulenkki 2 h
12.3. 17.30 Spinning 55 min 18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
13.3. 11.00 Pt-treeni 1 h 20 min (crosstrainer 20 min+ treeni 63min, maksimisyke keski143bpm ja maksimisyke191bpm)
14.3. 9.30 Pumppi 55 min (375 cal, keski127, maksimisyke158) 10.35 Spinning 55 min (553 cal, keski153, maksimi181) 14.30 Lenkki 1 h 8 min 5.40 km (4.7 km/h, 532 cal, keski133 ja maksimi150)
15.3 14.00 Ratsastus 1 h 19.15 Lenkki 2 h 5 min 9.88 km (4.7 km/h, 877kcal, keski123bpm ja maksimisyke146bpm)
16.3. 11,00 Lenkki 1 h 32 min 7.62 km (4.9 km/h, 557 kcal, keski123bpm ja maksimisyke139bpm)
19.3. 17.30 Spinning 55 min (502 kcal, keski143bpm ja maksimisyke 175bpm) 18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
21.3. 10.35 Spinning 55 min (571 kcal, keski148bpm ja maksimisyke176bpm)
22.3. 14.00 Ratsastus 1 h 18.30 Lenkki 1 h 53 min 8.82 km (4.7km/h)
25.3. 10.15 Uinti 75 min 1400 m
26.3. 18.30 Spinning 55 min 18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
27.3. 13.00 Pt-treeni 75 min (yläkroppa)
28.3. 10.35 Spinning 55 min

Ja nyt keitän mukillisen yrttiteetä ja laitan pieneen kuppiin muutaman lumimantelin, ota neulomuksen ja neuloessani luen blogikirjoituksianne pitkästä aikaa kaikessa rauhassa ilman kiirettä tai treenauksesta aiheutunutta hyvää väsymystä.

Spinning-roller-pilates - treeni-illan fiilikset

Olin aika jännittynyt ja stressaantunutkin lähtiessäni torstaina Vidaan treenaamaan, vaikka päivällä aiemmin kävimme avokin ja koirien kanssa reitti läpi. Ja eihän sinne ollut tullut mitään uusia aitoja tms. En vaan talvisaikaan ollut kuullut radan varressa olevaa suoja-aitaa. Arvatkaa tunsinko itseni täydelliseksi idiootiksi, ja Otto kulki sillan yli suoraan kuten pitikin, portaita ei hakenut kunnolla. Sain kuitenkin lisävarmuutta lähteä kävellen treeneihin. Silti hermostutti ja ehkäpä Otto vaistosi sen, sillä heti alkumatkasta se kiepautti minut ympäri ja suunnat sekaisin. Olin raivon ja kyynelien partaalla. Paasasin Otolle suureen ääneen "mikä tässä reitissä on niin helvetin vaikeaa, miksi se ei jo voi sujua" jne. Mies tuli luoksemme ja opasti meidät oikealle reitille. En ollut vielä toivoani menettänyt, ehtisin spinningtunnille, jos vaan ne portaat löytyisivät. Noh, eihän Otto merkannut niitä kunnolla, mutta niin paljon, että tiesin kuitenkin olevan hyvin lähellä. Taas marmatusta ja joku mies neuvoi meidät portaisiin. Olin kuin olinkin heti viiden pintaan Vidassa. Siinä kävellessäni mietin, että jos en olisi ostanut käyntikertoja jne jokohan luovuttaisin. Jotenkin tuntui voimat olevan lopussa. Vidaan päästyäni moiset aatokset kuitenkin katosivat. Ystävälliset ihmiset ja lämmin henki saa kenet tahansa hymyilemään.

Tuntui hyvältä päästä pyörän selkään ja polkemaan. Olin päässyt treenaamaan, mahtavaa. Ja mikäs siinä polkiessa Iran ohjauksessa :) Sykemittari näytti vaan kummia lukemia. Keskisyke 109 ja maksimi 147 eivät voineet olla todenmukaisia. Hetkellinen harmitus, mutta hiki virtasi ja kehonhuolto-osio odotti huoltajaansa, joten kuivat vaatteet ylle ja yläkertaan, jossa taasen ihanat kanssatreenaajat auttoivat minulle maton, roller-rullan ja kaksi eri kokoista palloa. Roller aloitettiin tutusti jalkapohjan käsittelyllä, mutta nyt ojennettiin ja koukistettiin varpaita pallon ollessa jalan alla. Itse huomasin automaattisesti alkavani liikuttamaan palloa kuten aikaisemmillakin kerroilla. Rullalla rullailtiin sääret, etureidet, pohkeet, takareidet. Pikkupallolla käsiteltiin lonkan aluetta. Pallo laitettiin reisiluun pään taakse ensiksi testailtuamme polviseisonnassa lantion liikkuvuutta ja mahdollisia puolieroja. Pallolla käsittely aloitettiin jäykemmän puolen reisiluun pään tauksen käsittelyllä. Itselläni oikea puoli tuntui jäykemmältä ja uskokaa tai älkää käsittely lisäsi liikettä. Teimme toki käsittelyn myös liikkuvammalle puolelle. Tämä kannattaa tehdä esim. ennen juoksulenkkiä ja miksipä ei myös ennen kävelylenkkiäkin. Lantio liikkuu paremmin ja askelkin sujuu sutjakammin.

Mulla on hartiat jumissa, joten nautinnollista oli laittaa pikkupallo lavan ja selkärangan väliin rintaliivien alareunaan ja hoidettavan puolen käden liikkeitä apuna käyttäen hoidella jumiutunutta hartiaseutua hiljalleen rullaillen palloa kohti rinta- ja kaularangan liittymäkohtaa. Ehdottomasti roller-menetelmiä pitäisi ottaa enemmän käyttöön ihan myös kotioloissa. Nyt ei vaikuttanut yöuniinkaan mitenkään, nukuin hyvin ilman levottomia jalkoja.

Pilateksessa teimme aika paljon sellaisia liikkeitä mitä aiemminkin on tehty. Liikesarjoissa huomaan olevan hieman arka yksin yrittämään. Esim. liikesarja missä viedään jalat ylös, otetaan heijauksella vauhtia, jotta saadaan viedyksi pään taakse, jossa ne avautuvat haaraan, sulkeutuvat ja palaavat ylös ja aikanaan lattiaan milloin yläkroppa nousee ylös istuma-asentoon. Tässä kohden totean, että liikesarja ei välttämättä ole aukottomasti oikein kirjoitettu enkä edes yritä muistaa missä vaiheissa piti hengittää sisään ja missäulos. Tällä esimerkillä vain yritän kertoa millaisissa tilanteissa olen arka/ujo yrittämään yksin, joten Iran ohjaus on tullut arvoon arvaamattomaan. Silloin kun ei ole kovin paljoa muistettavaa tai kovin montaa liikkuvaa osaa eri suuntiin uskallan itsekin yrittää, vaikka menisikin pieleen. Iralla on hieno taito kertoa asioita myös sanallisesti ja siksi monissa kohdin niin pilateksessa kuin rollerissakin pärjään itsekseni. Virheitä varmasti tulee, mutta eihän kukaan ole täydellinen, ja uskallan sanoa, vaikka en näekkään, virheitä tulee muillekin milloin mistäkin syystä. Se kuitenkin on mahtavaa kun tuntee kehityksen ja liikkeet/asiat sujuvat kertakerralta jouhevammin. Tällä hetkellä minusta tuntuu melkein hassulta, että olen jännittänyt mitä muut minusta ajattelevat, minun huonosta koordinaatiosta tai joidenkin liikkeiden huonosta hahmottamisesta tms, tai siitä että tarvitsen välillä vähän ohjausta. Olen huomannut ohjausta tarvitsevat muutkin ihan yksilöllisestikin. Ja kun käyn säännöllisesti esim. pilateksessa kehon hallinta, koordinaatio ja kehon hahmotuskin paranee kuten muillakin. Ehkä sokeuteni takia se vie kauemmin aikaa, mutta jos vain teen kuten ohjataan kehitystä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Enään se erilaisuuteni ei ujostuta, ei ainakaan paljoa ja usein. En häpeä, jos en ymmärrä liikettä sanallisesta ohjauksesta. Vielä ehkä arkailen sanoa ääneen, että nyt en tajua, odotan kiltisti kunnes ohjaaja ehtii ohjaamaan ja jos jossakin liikkeessä ei ehdi en pahastu siitä vaan yritän taas päästä seuraavaan mukaan. Olen niin onnellinen, että Janna asteli syksyllä elämääni ja tuon myötä minulle on avautunut upea uusi treenausmahdollisuus hyvien ihmisten keskellä. Se tekee niin itsetunnolle kuin itseluottamuksellekin hyvää. Ja se tekee hyvää myös fysiikalle, joka omalta osaltaan vaikuttaa myös omaan varmuuteen ja itseluottamukseen. Ja oikeasti se tunne kun on paikka mihin voit mennä kävellen, treenata yhdessä muiden kanssa. Se tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Vammastani huolimatta minun ei tarvitse mennä johonkin erityisryhmään. Toki niilläkin on paikkansa ja varmasti ne ovat tarpeen monelle, mutta itse saan enemmän kun voin olla muiden joukossa. Ja vaikka Oton kanssa on ollutkin reittiongelmia, ja vaikka matkalla tuli luovuttamisen mahdollisuus mieleen, tajuan tätä mitä olen nyt elänyt, en halua menettää juurikin kaikesta tuosta johtuen mitä yllä kirjoitin.

Nyt lensin pilateksesta aika kauas jo ihmismielenkin mailmoihin... Joka tapauksessa aika sujahti vauhdilla, kello lensi yli kahdeksaan ja treenien päättymiseen. Aika oli lähteä kotimatkalle. Nyt olin rennommin mielin ja Otto opastikin mallikkaasti. Alikulun haussa meinasi lähteä väärään suuntaan, mutta onneksi tajusin sen heti ja ilmaistuani Otolle, että se oli tuhma ja käskettyäni mennä takaisin poika korjasi virheensä ja vei alikulkuun. Matka taittui vauhdikkaasti ja onnesta mykkyrällä saavuin kotiin häntää heiluttavan Oton kanssa.

Yläkroppatreeni Jannan ohjauksessa

Tänään olen viettänyt liikunnasta vapaata päivää käyden shoppailemassa. Theehuoneelta kolmea eri teetä: iltayrttitee, kermaisa vihreä tee sekä matea, jossa ginsengiä. Lankakauppa Snurresta tarttui ihana petroolinsininen pörröalpakka, josta teen kuohkean huivin :D Punnitse & säästästä ostin kaurapatukoita, mansikka- ja karpalomehua, jotka ovat kylmäpuristettuja eikä niissä ole lisättyä sokeria. Lisäks mukaan tarttui tummalla suklaalla päällystettyjä manteleita, kurpitsan siemeniä ja omenarenkaita :D Kävimme tovin istuskelemassa rauhallisessa kahvilassa herkulliset salaatit syöden. Lopuksi vielä ostamaan kopiopaperia, apteekkivisiitti sekä ruokakauppa. Sää on ollut harmaa ja väsyttävä. Aamulla tuntui etten käynnistyisi laisinkaan. Toki kropassa saattaa olla hiukan treeniväsymystäkin, joten ehkäpä tämä välipäivä on ihan paikallaan.

Keskiviikkona mulla oli treenit Jannan kanssa. Koska olin lumikenkäillyt ja seuraavana päivänä menossa spinnuun, keskityimme olakroppaan. Haluttiin sinne edelliskertaa enemmän tuntemuksia. Ja kyllä kiitos, niitä saatiin. Rintalihakset ovat tätä kirjottaessakin aika arat. Tuntemuksia myös vähän (ei tarpeeksi :DD ) ojentajissa ja lavoissa. Treeni aloitettiin tutusti Crossilla, jolla sutkutin 11 min pää osin vitos levelillä speedin noustessa parhaimmillaan 16.1. Loppusykenostatuksessa treenin jälkeen yrityksestä huolimatta ei speed noussut paljoa yli 14 :(

-ylätalja 3*10toistoa vastus 25+2,3kg ns välikiekko Aloitimme 32 kilolla, mutta veto jäi vähän liian ylös, joten pudotettiin vastusta hiukan.
-Pull over koukkuselinmakuulla penkillä 7kg käsipainolla suorin käsin Oli minulle uusi liike. Aluksi vaihdoimme 7 kilon käsipainon 6 kiloon, mutta liian helppoa, joten takaisin seiskaan. Ja kyllähän se sujui. Liike tehtiin niin pitkälle kuin alaselkä pysyi alustassa ja kädet suorina. Alkuun painon hallinta tuntui haastavalta, mutta koko ajan vapina ja vaapunta väheni. Tuollaiset treeniliikkeet tekee kyllä meikäläisen kropan hallinnalle ja koordinaatiolle hyvää.
-penkkipunnerrus 3*8toistoa 30kg Minulle tuttu liike, mutta silti yllätti positiivisesti, sillä eka kympin sarja 25 kilolla meni helpolla oikean liikeradan löydettyä. Näytti helpolta, joten Janna latasi viisi kiloa lisää ja kolme kahdeksan toiston sarjaa. Kahdessa sarjassa parissa viimeisessä Janna vähän auttoi, mutta silti. En olisi uskonut tällä hetkellä nostavani noinkin monta kertaa noin paljon :)
-Rinta käsipainoilla penkillä koukkuselinmakuulla 5kg käsipainot (viparina sivulle miltei suorin käsin) Hyvä liike ja pysyi hyvin hallinnassa, yes!
-ojentajat taljassa narulla 18kg Tuntui tehokkaammalta kuin tangon kanssa. Liikkeessä meni enemmän alas ja kääntyi sivulle. 18 kg oli tarpeeksi :) Odotin kyllä ojentajiin ennemmän jälkituntemuksia, sillä lopuksi vielä
-ojentajat kahvakuulalla 6kg seisten pään takaa. Jos käsiliikkeitä ei olisi ollut takana noin montaa ehkä kahdeksan kilon kuulallakin olisi mennyt. Nyt kuitenkin kuuden kilon möykky oli riittävästi kolmeen sarjaan.

Lopuksi paluu crossariin kymmeneksi minuutiksi. Speed pysyi 14 tuntumassa levelin ollessa vitosessa. Kovasti yritin Jannan kannustamana päästä sinne 16 speedin tuntumaan, mutta ei vaan onnistunut. Leveliä pudotettiin hetkeksi ja sutkutus jatkui ja huohotus lisääntyi. Janna muistutteli miten mahtava fiilis tulee kun homma on ohi, ja etten nyt halua luovuttaa. Ihana piiskuri, kiitos Janna! Puolivälissä kymppiminsaa pidin hetken kiinni crossin sykekahvoista ja tuolloin syke oli 168, mutta taatusti lopussa paukkui maksimit uusiksi. Valitettavasti omassa sykemittarissa oli jotain feelua, kenties liikkunut treenin aikana, sillä maksimiksi näkyi 142 ja se ei totisesti pidä paikkaansa eikä vain reilun kolmen sadan kalorikulutus. Harmi, kun en saanut todellisia lukemia, mutta sain mahtavan treenin! Ja eihän sitä voinut luovuttaa kun oli niin huippu piiskuri vieressä kannustamassa. Janna vain varmisti, että ei ole paha olo tai kipuja, että on kyse vaan väsymisestä. Treenin jälkeen endorfiini jylläsi aurinkoisessa säässä Oton kanssa kävellessämme. Pinna tosin kiristyi kun alikulkua koira ei välittänyt näyttää ja homma meni haahuamiseksi. Onneksi kuitenkin avokki löysi meidät ja ehdin syödä ennen asiakkaita.

Eilen jännitti lähteä matkaan, märkäkeli on tuonut jumittelevan Oton takaisin. Ehdimme kuitenkin ajoissa Vidaan. Tosin Otto olisi vienyt minut Leppäkorven koululle välttääkseen tiellä olevan vesilätäkön. Onneksi kuulin junan äänen ja onnistuin vaatimaan meidät oikeaan suuntaan. Portaiden ohikin koetettiin hiipiä, mutta huomasin. Vidassa kuitenkin ajallaan. Lipukkeet tunneille, koira toimistoon ja minä alakertaan kamoja vaihtamaan. Spinnusalissa olin hyvissä ajoin ja ehdin kaikessa rauhassa säätelemään pyörää. Oli kivaa polkea, vaikka jalat ehkä vähän väsyneet. Caloreita paloi 514. Ai-ai, taas lukema putosi. Seuraavalla kerralla täytyy pistää itsestään vielä enempi likoon. Keskisyke 140 ja maksimi 172.

Ehdin nyt hyvin rolleriin. Rullailu teki lihaksistolle oikein hyvää. Tosin yö oli levoton kuten ekan rollerkerrankin jälkeen. Silloin jalkoja särki ja olivat todella levottomat. Nyt särkyä ei ollut, mutta epämääräistä levottomuutta. En tiedä onko rollerilla mitään tekemistä. Kärsinhän muutenkin levottomista jaloista aika-ajoin. Tuo on kuitenkin vähän erilaista. Vaikea selittää. Tykkään kuitenkin rullailusta ja siitä miten tuntee siitä saatavan hyödyn.

Jatkoin pilatestunnille, jossa käytimme monessa liikkeessä kuminauhaa ohjaamassa liikettä samalla havainnollistaen liikesuuntia yms. Osa liikkeistä oli tuttuja viime kerrasta, osa täysin uusia. Osassa ymmärsin sanallisesta ohjauksesta, osassa taas Iran tarvitsi tulla ohjaamaan. Liikesarjat oli ehkä haastavimmat. Piti koettaa muistaa mitä missäkin vaiheessa tehdään ja vielä se hengityskin mukaan. Uskon kuitenkin, että siitä on vähän apua kun vuosia sitten olin Fatiman pilateksessa Finnbodylla. Siellä tosin ei taidettu koskaan olla seisoma-asennossa, istuma-asento oli varmastikin korkein mitä minun käyntiaikana oli. Eikä tuolloin käytetty mitään palloja tai kuminauhoja. Pilates on kuitenkin mielenkiintoista ja haastavaa, varmasti myös kehittävää niin koordinaatiolle kuin keskivartalon hallinnallekin. Aion kyllä käydä jatkossakin. Pidän kovasti Iran tavasta ohjata ja ohjata ihmisiä - muitakin kuin minua - henkilökohtaisesti. Että Ira joutunet kattelemaan mua jatkossakin torstaisin spinning-roller-pilates ketjussa :D

Avokki tuli Harmaakuonon kanssa vastaan ja tottahan toki silloin Otto opasti minut alikulkuun ja portaiden luota löytyi avokki. Litsislätsiskelissä kulku rauhallista, mutta tyystiä jumia ei tullut, huoh!!! Kotona suihku ja iltapalaa. Sänky kutsui luokseen aika rajusti, vaikka uni ei lopulta kovin nopeaan tullutkaan.

Liikunnasta onnellisena

Torstaina kostean kelin vuoksi minua hivenen jännitti miten Oton kanssa matka Vidaan sujuisi. Koira yllätti minut positiivisesti, liikkui kohtuureippaasti kosteudesta huolimatta. Perille ennätin jo ennen viittä, joten oli hyvää aikaa ostaa lisäkertoja kortille, viedä Otto toimistokoppiin odottelemaan ja pukuhuoneessa vaihtaa spinningkamppeet ylle. Sykemittari toimintavalmiuteen ja hipsin spinningsaliin, pyörä löytyi, säädöt kuntoon ja Sports Tracker päälle. Sitten ei muuta kuin polkemaan. Yes!!! Jalat tuntuivat ehkä vähän väsyneiltä, mutta silti polkeminen maistui keskisykkeen ollessa 145, maksimi 176, kaloreita paloi 525. Oli muuten alhaisin kalorikulutus mitä minulla on sykemittari spinningissä ollut. Joka tapauksessa hyvällä fiiliksellä iltaa jatkamaan. Pukuhuoneessa kuivat vaatteet ylle ja tohinassa onnistuin hukkaamaan seuraavien tuntien lipukkeet. Ensiksi meinasin hätääntyä, mutta sitten päätin lippujen antaa olevan missä on, että ehkäpä Ira uskoo minun ne ottaneen ja niinhän siinä kävi. Jatkoin rolleriin ja vielä uutena pilatekseen. Rollerissa nyt minulla oli pikkupallo sellainen kova pallo, joka tuntuikin imakalta osuessaan sopiviin kohtiin. Rollerissa aloitimme taasen jalkapohjan hoidolla, siirtyen rullailemaan sääret, reidet, pohkeet,pakarat. Pikkupallon kanssa aukasimme lantion aluetta ja ero oli huomattava. Teimme myös pikkupallo lavan ja selkärangan välissä liikuttaen yläraajaa. Avaa mukavasti hartiaseutua. Ehdimmepä vielä pötkötellä rullan päällä, rentoutua teeasennossa jne.

Pilates aloitettiin istumalla ison jumppapallon päällä. Tunnin aikana teimme monenlaisia liikkeitä joita en millään kaikkia muista. Muutamissa liikkeissä Ira ohjasi minulle miten ne tehdään, ja muutoin pysyin aika hyvin jyvällä tehtävistä asioista. Jos liike jatkui suoraan toiseen ja jopa kolmanteen liikkeeseen tarvitsin neuvontaa. Kiitos Ira! Kuten pumpissakaan, ei minua hävettänyt osaamattomuuteni tai ymmärtämättömyyteni. Kiltisti odotin tunteilematta/panikoitumatta ohjaajan ohjausta. Minua liikutti kovasti ihmisten avulaisuus. Kun saavuin rolleriin heti minulle avuliaat kanssatreenajat toi mattoa, palloa ja rullaa. Pilateksen alussa sain ison pallon ja toisen tarvittavan pallon. Tuntien jälkeen joku oli heti ottamassa välineitä viedäkseen ne paikoilleen. KIITOS teille. Moni tuntee jo minut nimeltä ja kuulenkin tervehdyksiä nimelläni. Moni ääni tuntuu jo tutulta, mutta keitä mahtaakaan olla äänien takana. Edelleen olen kovin positiivisesti yllättynyt siitä miten paljon Vidassa olen kohdannut ystävällisyyttä vammastani huolimatta. Kiitos siitä!

Seuraavana päivänä mahtava meno jatkui Jannan kanssa treenatessa. Nyt minulla oli pt-treenissä ensikertaa sykemittari päällä. Lämmittely Crossilla 12 min 4-5 vastuksella. Crossarille löysin itsenäisesti, jeee... Varsinainen treeni aloitettiin vinopenkkipunnerruksilla smithissä 7.5 kg per pääty. Jatkoimme samaisessa laitteessa leveillä kyykyillä, ensiksi ilman lisäpainoa, näytti helpolta. Lisäsikö Janna kerran vai kahdesti painoa. Nilkka-polvilinja pysyi suorassa, ylipäätään asento oli minusta yllättävän hyvä. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen onneton kyykkääjä, mutta ehkä olen jotain vähän oppinut. Lopulta tein kyykkyjä 12.5 kg per pää-painolla. Sain tuntumaan persausta myöden. Takareidet ja pakarat oli treenin jälkeen ne kipeimmät paikat, mutta lumikenkäillessä vertyi hyvin.

Ristikkäistaljassa teimme useamman liikkeet alottaen ojentajista 23 kilolla jatkaen hauiskääntöihin samalla kilomäärällä. Alataljasoutu taljassa, steplaudan päällä istuen, kolmiokahvalla kiloja olikin lisättävä yllättävänkin paljon ennen kuin alkoi tuntumaan. Tein lopulta 45kg. Kummastelen vähän ettei käsivarret kipeytyneet nyt ollenkaan. Lapojen välissä vähän tuntemuksia. Pumpin jälkeisen treenikivun jäljiltä olin satavarma kärsiväni, mutta ei. Vielä ennen loppuverryttelyä ehdimme tekemään vartalon kiertoja ilmanpainelaitteella ja selkäpenkissä selän ojennuksia suoraan ja kiertäen. Tuntui alaselässä, yes! Lopuksi crossarilla 10 min loppuverryttelyt ja sykkeen nostatukset. Treeniaika 1 h 20 min, keskisyke 133 ja maksimi 179 ja kalorikulutus 636.

Suihkun jälkeen kävely aurinkoisessa säässä kotiin Oton opastaessa hienosti. Sisälläni kupli onnellisuus ja tyytyväisyys. Minulla oli hyvä endorfiininen olo. Lisäksi olin ja olen niin onnellinen kun minulla on oma sali missä käydä kävelymatkan päässä. Kotona salaattia ja paperitöitä, pakkaamista mökille lähtöä varten.

Lähdimme extempore mökille viettämään upeita talvipäiviä. Sunnuntaina ja maanantaina oli täydellinen sää ulkoiluu. Sunnuntaina lumikenkäilimme kolme ja eilen kaksi tuntia. Sunnuntaina kiertelimme peltojen lisäksi suoalueella ja vähän hankalammassa maastossa. Matkaa taittui 6.05 km. Sykemittarista loppui kesken akku, kalorikulutus oli yli 1400. Eilisellä lenkillä kulutus 1121 cal, keskisykkeen ollessa 140 ja maksimi 165. Keskinopeus 2.9 km/h. Sunnuntaina keskivauhti oli 2km. Eilen kävelimme 5.8 km. Lumihanki oli puoliupottavaa. Aika raskasta, mutta ihanaa! Kyllä sunnuntaina maistui kylmäsavulohi-katkispasta ja illalla pannari mansikoiden ja kermavaahdon kanssa. Eilen nautiskelimme saunan lämmöstä. Onneksi lähdimme mökkeilemään, saimme kaksi upeaa talvipäivää viettää ulkoillen. Koirat kulkivat mukanamme. Harmaakuono tosin hyytyi sunnuntain lenkillä, joten toimme vanhuksen välillä lepäämään. Eilen se kuitenkin paineli menemään meidän jäljissämme. Otto puolestaan vaikutti väsyneeltä. Ehkä sunnuntain lenkki painoi nuorukaista.

Tammikuun liikunnat 12/31

Useampana vuonna olen intoa pursuten laittanut liikuntayhteenvetoja tammi- ja vielä helmikuultakin. Sitten homma on jäänyt yksittäisiä yhteenvetoja lukuun ottamatta. Kuten aiemminkin tavoite on saada liikunta säännölliseksi osaksi ympäri vuoden, ei vain alkuvuodesta tai alkusyksystä. Vuosi 2014 oli jo edistyksillinen tavoitteessa. Kirjoitin läpi vuoden liikunnat ylös, vaikka blogiin taisin laittaa vain tammihelmikuulta yhteenvedon. En tiedä miten tänä vuonna käy kuinka monen kuukauden liikuntayhteenvedot täältä löydätte, mutta tarkoitus on kirjata ainakin itselle koko vuoden treenit ylös. Joka tapauksessa tässä tammikuulta yhteenveto. Siitä puuttuu ma 5.1. 25 min luistelu, koska alle 30 min suorituksia en ole merkannut. En ole merkannut myöskään läheskään kaikkia koiralenkkejä. Merkattu on hikitreenit :DD
Tammikuussa liikuin 12 päivänä 31 mahdollisesta, joten liian vähän. Tilanteen pitäisi helmikuussa korjaantua sillä tällä hetkellä näyttäisi siltä, että hyppään ainakin kolmasti uima-altaaseen, nousen kahdesti hevosen selkään, poljen useammallakin spinningtunnilla. Olen päättänyt jatkaa yhteistyötä Jannan kanssa, joten treenikertoja tulee sitäkin kautta.

Tammikuun yhteenveto
3.1. 15.00 Rentoa ulkoilua metsäteitä talloen 1 h
4.1. 14.15 ns. ympyrälenkki 1 h 10 min 4.5 km
8.1. 11.30 Pt-treeni 1 h
10.1. 10.35 Spinning 55 min
12.1. 9.50 Uinti 1350 m 70 min
14.1. 12.00 Lenkki 4 km 47 min (5 km/h)
15.1. 17.30 Spinning 55 min (555 cal, keski146 jamaksimisyke178) 18.35 Roller 35 min
18.1. 14.00 Ratsastus 1h
19.1. 19.30 Kahvakuula 40 min
21.1 10.30 Crosstraine 10 min+45min
22.1. 17.30 Spinning 55 min (587 cal, keski148 ja maksimisyke 176) 18.35 roller 35 mim
30.1. 16.15 Lumikenkälenkki pelloilla 4.15 km 1 h 18 min (3.2km/h, 777 cal, keski146 ja maksimisyke162)

Puolikuntoisena kotona - "vaarallista"

Paiskiessa eilen töitä viiden asiakkaan verran kummastelin tajutonta väsymystä. Eihän lauantain avokin yllätysbileet nyt niin rankat olleet, vaikka yli puolille öin menikin. Syötyäni asiakkaiden jälkeen päätin mennä kuuntelemaan Uhatut-nimistä kirjaa. Havahduin tajuamaan, että palelin peiton alla, vaikka olin oloasussa. Mittasin puhuvalla digimittarilla kuumeen. Mittari ei luotettava ole, näyttää aina asteen verran yleensä alakanttiin, joten totesin olevani kuumeinen. Ärsytti ja ärsyttää. Vatsa on ollut aamuisin sekaisin, muuten oireet palelua ja lievää päänsärkyä. Peruin aamupäivältä odottamani pt-treenin enkä mennyt keramiikkaan ja rottinkikerhoonkaan. Kömmin pehkuun ja kuuntelin Uhatut loppuun ja aloitin Noidankehä-kirjan. Välillä taas palelin hurjasti. Olen juonut teetä mukitolkulla ja se lämmittääkin mukavasti. Huomisesta taitaapi tulla samankaltainen päivä. Nyt illalla on ollut vähän parempi olo.

No miksi sitten puolikuntoisena kotona möllötys on "vaarallista"? Alitajuntaani on nimittäin iskostunut ajatus, että haluan tänäkin vuonna kokea jotain sellaista rajojen rikkovaa liikunnallisesti kuin 40 kilsan kävely oli viime kesänä. Toivottavasti spinningmarathonin ihanuuden pääsen kokemaan mahdollisimman pian, mutta haluaisin kokea jonkin pyöräilytapahtuman tms. Haluaisin kokea miltä tuntuu ajaa jokin pidempi pätkä. No ensiksi olisi metsästettävä taasen niitä pilotteja :DD Ja kun talviajoa en harrasta ehkä on vielä vähän liian aikaista ellei löytäisi pilottia, jonka kanssa olisi jokin tapahtuma sovittuna ja tavote sielä onnistuminen. No onnistuminen meikäläisen kohdalla taitaisi olla maaliin pääsy :)

Toki haluan osallistua tänäkin vuonna kävelytapahtumiin. Naisten kympille lähdetäänkin - ainakin alustavien puheiden mukaan - Lauran kanssa tod.näk. taas tekemään uutta ennätystä :D

Olen pohdiskellut myös miten jatkan Vidalla treenausta. 10-kerran kortti alkaa olla lopuillaan ja Jannan kanssa yhteiset treenikerrat samoin. Millaisen pt-treenipaketin haluaisin, ja jos pt-treenejä haluan jatkossakin, millaisin tavottein? Miten treenit sovittaa viikko-ohjelmaan mahdollisimman säännöllisiksi jne... Hiljalleen se mitä haluan alkaa ehkä itselleni hahmottua, mutta samalla kiinnostus pyöräilyä kohtaan kasvaa, joten pilotteja, pilotteja...

Mutta nyt tämä "kuumehourailu" saa loppua ja minä lähden tervehdyttäville unille ja toivon tälle vuotta paljon ihania liikuntahetkiä jokaiselle.

Mä tein sen - menin ilman kaveria spinningiin ja rolleriin

Tuntuu varmaan ihan typerältä ja hassulta, mutta olen enemmän kuin onnellinen, suorastaan leiun onnistumisen huumassa. Nimittäin tänään mä uskalsin ja menin yksin treenaamaan. En ole koskaan aiemmin tehnyt niin. Aikanaan käydessäni Finnbodylla mukanani oli aina joku, joskus lähdin itsekseni spinningtunnilta pois, mutta koskaan en ole ollut yksin treenikertaa alusta loppuun. Tänään olin ja olo on kuin olisin voittanut jotain suurta.

Matka Vidaan meni ongelmitta. Otto opastaa pakkasella mallikkaasti. Nyt radan varsi oli aika jäätikkäinen, joten pahimmissa kohdissa koira ymmärrettävästi tassutteli varovaisemmin. Vidaan saapuessamme koira oli iloinen ja pyrki haistelemaan ihmisiä ja jo toimistoon päästyään livahti toista asiakasta tervehtimään. Onneksi tätä ei haitannut moinen kohtaaminen. Otto tosin palautettiin ruotuunsa ja jäi kiltisti toimistoon odottelemaan. Minä hipsin pukuhuoneeseen toppavaatteissani vaihtamaan spinningkamat ylleni. Väkeä oli jonkin verran ja hiukan ujostutti paikkaa hakiessani, mutta sopiva kohta löytyi ja vaatteet tuli vaihdetuksi ja vesipullo täytetyksi. Spinningsaliinkin löysin ongelmitta, tosin Ira osui matkalla kohdalle eikä pukuhuoneelta matkaa taida olla kymmentä metriä enempää. Pyörästä säädöt kuntoon ja Sports Tracker päälle. Eilen kun kirjoitin laitteen toimimattomuudesta ostopaikkaan sain vinkin irroittaa lähetin vyöstä ja kokeilla uudestaa noin minuutin päästä ja se ainakin tällä kertaa toimi. Toivottavasti toimii jatkossakin. Muutenkin sain hyvin asiallisen ja yhteistyötä uhkuvan viestin, joten hyvä kun kerroin ongelmistani.

Tunti noudatti samaa kaavaa kuin edelliskerrallakin ja meni käsittämättömän nopeasti. Olin ihmeissäni kun tultiin loppujäähdyttelyihin. Treenissä kulutus oli 587 cal, keskisyke 148 ja maksimi 176. Oikeesti, tuskin nuo ketään hirveesti kiinnostaa ja varmasti ihmetteliöitä riittää mitä niitä tänne edes kirjoitan. Kirjoitan omaksi ilokseni. Joskus sitten voin vertailla lukemia katsoa millaista kehitystä on tapahtunut. Mutta joka tapauksessa tunti oli hyvä ja mulla onnellinen hyvä olo! Mä olin siellä, mä sain ihanan hikitreenin.

Pukuhuoneessa kävin vaihtamassa kuivat vaatteet ylleni ennen rollertuntia. Sitä jännitin enemmän. Pelkäsin, että myöhästyn ja että löydänkö saliin. Hipsin portaat ylös ja kanssatreenaaja kysyi tarvitsisinko apua. Kerroin haluavani jumppasaliin ja hän ystävällisesti opasti minut sinne. Sain maton ja tennispallon. Ira toi rollerin. Porukkaa oli paljon ja mietin pysynköhän miten mukana. Teimme osittain samoja rullauksia kuin viimeksikin. Aloitimme jalkapohjan rullauksilla siirtyen sääriin ja etureisiin. Pohkeet, takareidet, reiden ulkosyrjät, pakarat, alaselkä... Asennot löytyivät aika mukavasti. Reisien ulkosyrjät ovat kyllä ehdottomasti arimmat. Jalkapohjien rullailun jälkeen levisi ihana lämpö jalkoihin. Lopuksi makasimme roller-rullan päällä kädet tee-asennossa ja jalat koukussa. Ensiksi oikean puolen jalan alle luttana pallo, jota rullailtiin suoristaen jalka ja vetäen takaisin koukkuun. Liikkeeseen otettiin mukaan saman puolen käsi, joka vietiin jalan suoristusvaiheessa vartalon jatkeeksi sisäänhengityksellä ja käsi palasi jalan koukistuessa ja uloshengityksellä lähtöasentoon. Sama tehtiin myös ristikkäisellä kädellä ja lopuksi molemmilla käsillä yhtäaikaa. Sitten toinen puoli ja ihan lopuksi teimme käsin puoliympyrää hengityksen tahtiin. Puoliympyrä-liikkeessä Ira joutui näyttämään miten se tehdään. Muuten pärjäilinkin aikalailla itsenäisesti, joten tuskin homma ihan pieleenkään meni. Rollerin jälkeen salissa jatkui pilates, joka minua vähän houkuttaisi. Uskaltautuisinkohan mukaan? Ira opasteli minut portaisiin, josta hipsin pukuhuoneeseen vaihtamaan pakkasvaatteet, jonka jälkeen hain Oton toimistosta. Avokki ja Harmaakuono olivat lähteneet iltalenkille ja tulleet minua vastaan. Vähän ilta-aikaan arveluttaa aseman seutu ja jos Otto ei hakeudu alikulkuun, mutta varmastikin jatkossa uskaltaudun (huomatkaa siis... aion mennä toistekin itsekseni treenaamaan) palaamaan itseksenikin Oton kanssa. Otto hakeutui nimittäin alikulkuun, ehkä hiukan epävarmana, mutta hakeutui kuitenkin. Portaat löytyi hienosti ja hiljalleen sataessa lunta palasimme kotiin. Minä pulppusin ja täpinöin, niin onnellinen olin ja olen.

Positiivisia kohtaamisia ja treenifiiliksiä - treenausta Vidalla

Totesin jo viime talvena, vaikka lyhyt olikin, että Otto on pakkaskoira. Pakkaskelillä se nimittäin opastaa parhaiten. Niinpä lähdin aamulla aika luottavaisin mielin kohden Vidaa. Reitti menikin ongelmitta. Vähän ennen portaiden hakua tien viertä Oton teki mieli haistelemaan. Portaat kuitenkin löytyi ja ehdin Vidaan hyvissä ajoin.

Pukuhuoneessa ehdin taasen testailemaan sykelähetintä eikä se paska toiminut. Luovutin ja hipsin itsenäisesti crosstrainerille ja aloitin sutkuttamaan sillä Jannaa odotellessani. Kymmenisen minuuttia ehdinkin sutkuttaa, jonka jälkeen tutustuimme tarkemmin spinningsaliin. Jos vaan pyörä eturivissä lähinnä ovea on vapaa, minulla on todella helppoa tulla pyörälle ja tunnin jälkeen löytää käsipyyheliinaa ja puhdistusainetta pyörän siistimiseen. Ei kertakaikkiaan mitään syytä jättää rakastamaani treenimuotoa väliin vain sen takia, että ei ole kaveria mukana. Pyörän säädöt osaan tehdä itse sopiviksi jne. Miksi en nauttisi treenistä vielä kun reittikin sujuu treenipaikalle - ainakin nyt. Sanoinkin avokille, että jos valupäivät ei ole häiritsemässä menen huomiselle spinningtunnille. Ehkäpä taas yksi raja-aita kaatuu, mutta niin pitääkin.

Istuimme alas ja vähän katselimme ryhmäliikuntatuntikalenteria. Tällä hetkellä eniten mahdollisuuksia on osallistua torstain ja lauantain tunneille. Spinning on varmasti ykkösjuttu, mutta Iran roller myös kiinnostaa. Pilates olisi myöskin hauskaa, joten siinä olisi taasen yksi aita kaadettavaksi. Muut ovatkin ehkä nopeatempoisempia ja ensinmmäisille kerroille tarvitsisin kaverin, mutta toivottavasti tulee tilaisuuksia kokeilla muitakin ryhmäliikuntatunteja. Mitkään askelkuviot ei minulta kovinkaan hyvin luonnistu, mutta kokeilemallahan selviää missä pärjäisin mukana.

Palasin alasaliin ja lämmittelytilaan crosstrainerille. Onnistuin pudottamaan keppini laitteen yli ja avulias nainen kertoi mistä löytäisin sen. Toinen nainen moikkasi minua pukuhuoneessa. Ette usko miten tuollaiset lämmittävät mieltä. Liian paljon törmää siihen ettei vammaiselle uskalleta syystä tai toisesta puhua. Kun ihmiset uskaltavat puhua ja tervehtiä itsekin tulee rohkeammaksi eikä oma erilaisuutensa tunnu enään niin erilaisuudelta. Oli mukavaa sutkuttaa 45 min treeni, vaikka pidemmän päälle crosstrainer onkin ehkä vähän tylsä. Hiki kuitenkin tuli. Tuli niin kova hiki, että kävin jo salilla suihkussa ennen kuin lähdin Oton kanssa paluumatkalle. Vähän jännitin löytäisimmekö alikulkuun. Vähän Otto hidasteli empien ja kun pysähdyin kuulostelemaan onko suuntamme oikea sain ohikulkialta tiedon, että olemme menossa alikulkuun. Mahtavaa! Portaat löytyivät hyvin ja kotimatka sujui ongelmitta. Välillä vähän hidastellen ehkä liukkauden tähden, mutta jumituksia ei tullut eikä matkaan mennyt kohtuutonta aikaa.

Kotona hehkutin onnistumistani ja ystävällisiä ihmisiä sekä kirosin sykemittaria. Lähetin Sports Trackerin verkkokauppaan, josta vehe ostettu viestiä. Alan oikeasti kyllästyä toimimattomuuteen. Toivottavasti saan tarvittavan avun sitä kautta tavalla tai toisella.

Nyt kahtena aamuna meillä on nautittu smoothiekset. Eilen mustikoita, ananasta, banaani, kurpitsan siemeniä, loput hamppuproteeinista, Raunon protskuvarastoista protskua, turkkilaista jogurttia, pari salaatinlehteä, raakakaakaota ja vettä. Tänään vadelmia, banaani, chiansiemenet, vesi, jogurtti ja protsku. Eilen pärjäsinkin pitkään ilman nälän tunnetta. Keramiikassa vihreän teen kanssa söin kourallisen pähkinöitä ja toisen kuivattuja karpaloita. Tein mukin jonka kylkeen relieffinä koira. Rottingissa taistelin sienikorin kanssa, ei kovin helppoa tehdä väliseiniä :) Kotona maistui avokin tekemä kanasalaatti, jota nytkin söin kotiin tultuani. Seuraavaksi onkin aika töiden. Illalla telkusta Jutan Superdietti ja Syke kera neulomuksen. Eilen käsityöteemaisen päivän jälkeen innostuin vielä iltauutisten aikaan neulomaan tuubihuivia.

Kotisalilla kahvakuulailua

Hierottuani viisi asiakasta söin lohta ja salaattia, jälkkäriksi vihreää teetä. Ja koska naisten riesapäiviä ei edelleenkään näkynyt vaihdoin treenivaatteet ja taistelin sykemittarin kanssa häviten taiston. En ymmärrä mikä mättää. Kastelen vyön kuten kuuluukin ja koetan saada sen paikoilleen mahdollisimman oikeaan kohtaan, jotta en joutuisi siirtelemään kosketuspintoja, mutta paskat yhteyttä tule. Jätin kuitenkin treenin ajaksi yhteyden auki ja sykemittarin ylle, mutta ei missään vaiheessa toivottua tulosta. Ei välttämättä hirveän kivaa, että ennen treeniä sykemittarin kanssa saa taistella yhden puoli tuntia ja sitten vielä hävitä taistelun.

Joka tapauksessa oli mukavaa treenata. Avokki "määräsi" liikkeet ja antoi suorituksesta palautetta. Aloitin kahden käden perusheilautuksilla siirtyen heilautukseen, jossa kuula menee mahdollisimman pitkälle jalkojen väliin. Tämän jälkeen heilautukset siten, että liikesarja lähti vasemmalla kädellä, heilautus ja seuraava kahdella kädellä, kolmas oikealla, neljäs kahdella, viides vasemmalla jne. Neljännessä liikkeessä kuula lähtöasennossa olkapään korkeudella ja otettaessa askel eteen kyykäten kuula käsi suoristuu ylös. Vaatii tasapainoa ja keskivartalon hallintaa. Toistojen jälkeen kuula toiseen käteen ja menoksi. :DD Tein kaksi kierrosta ja kolmannella kierroksella askelkyykky vaihtui vauhtipunnerrukseen. Kokeilin tehdä myös punnerrusta lattiatasolla jalat ilmassa. Sain 20 toistoa, mutta jalat jäivät ehdottomasti liian koukkuun liikkeessä, mutta siitäpä niitä voi jatkossa koettaa saada suoremmaksi ja myöskin yläkroppaa alemmaksi. Kierroksien jälkeen tein vielä ylätaljalla vetoja eteen sekä kapealla otteella vastaotteella vetoja eteen ja alas. Jumppakepillä punnerruksia takaa ja edestä sekä kulmasoutua. Lopuksi verryttelyä ja ravisteluja. Oli kivaa!!!

Vihdoin sain aikaseksi smoothieksen. Laitoin puoli litraa jäisiä vadelmia, yhden banaanin, pari lusikallista raakakaakaojauhetta, yhden lusikallisen Lucumaa, pari lusikkaa hamppuprotskua, 4dl vettä, kolme kukkuralusikkaa turkkilaista jogurttia. Treenin ajan vadelmat sai sulailla tehosekottimessa ja treenin jälkeen ei muuta kuin smoothies valmiiksi ja herkutellen. Laitoin jo aamuksi valmiiksi koneeseen mustikoita, ananasta, banaanin, protskujauhetta, kurpitsan siemeniä, raakakaakaota. Katsotaan uskaltaisinko lisätä vähän jäävuorisalaattia jogurtin ja veden lisäksi. En uskalla jättää aineiden blenderiin laittamista aamuun, silloin tod.näk. smoothies jäisi tekemättä. Nyt ei tarvitse paljoa tehdä kun herkku on valmis.

Sisäreisissä tunnen, että eilen olen ollut ratsastamassa, yes!!! Ja minulla on sellainen olo, että ehkä opin ravissa kevennyksen yhteydessä pohkeiden annon. Katsotaan olenko seuraavan ratsastuskerran jälkeen vielä samaa mieltä. Nyt kuitenkin tuntuu, että olen tehnyt töitä jaloilla. Kahvakuulan jälkeen avokki totesi tasapainoni parantuneen ja keskivartalon hallinnan. Ehkäpä ratsastuksesta on ollut hyötynsä ja muista treenaamisista, vaikka vähän epäsäännöllistä onkin ollut. Uskoakseni tästä on hyvä jatkaa matkaa parempaan kuntoon ja kevyempään olemukseen. Tsemppiä mulle ja kaikille treenaajille!!!

Laihduttamisen vaikeus

Vuoden alussa tehdään uuden vuoden lupauksia, asetetaan tavotteita jne. Itsekin olen useampana alkuvuonna täälläkin kirjoittanut tavoitteesta laihtua alle 60 kiloon. Tavoitteisiin on liittynyt myös liikunnan lisääminen ja säännöllistyminen. Lupauksia en ole tehnyt enkä tee tälläkään kertaa. Vuoden 2014 aikana onnistuin liikunnan lisäämisessä etenkin alkuvuodesta aika mukavasti, mutta en kuitenkaan ole täysin tyytyväinen. Edelleen tavoitteena on saada liikunta säännölliseksi osana elämää, ja nyt lausetta voisi jatkaa: myös mökkikaudella. Säännöllinen liikkuminen auttaa myös painon hallinnassa, joten eikö siinä motivointia ole riittämiin.

Tällä hetkellä olen enemmän kuin turhautunut. Kilot on ja pysyy kropassani tarkkailin syömisiäni tai en. Totaalikieltäytyjäksi en ole minkään suhteen ruvennut, mutta koettanut tehdä parempia ja terveellisempiä valintoja. Toki olen syönyt kaikkea sellaistakin mikä ei laihduttajalle sovi. Sellainen tapahtuu yleensä pikkuhiljaa ja nyt syksyllä huomasin mussuttavani ihan liian paljon suklaata, joka on ehdottomasti heikkouteni. Etenkään loppusyksyn herkuttelun määriin en voi olla tyytyväinen; liikaa ehdottomasti liikaa! Mökiltä kotiuduttuamme teimme avokin kanssa päätöksen ettei kotiin osteta suklaata eikä muitakaan herkkuja. Napostelu on saatava kuriin, koska tapahan se on. Teetä voi juoda ilmankin suklaamanteleita tai muita suklaaherkkuja. Avokki pärjää myös ilman keksejä ja pullaa. Kotimme ei kuitenkaan herkuton ole, sillä unohdin kotiin mökille lähtiessämme Porvoon Suklaapuodin ostokset ja jäljellä on lahjaksi saamiani tattaripipareita. Ne ovat pieniä sydänpipareita, mutta niitä ei saa syödä pakettia päivässä eikä viikossakaan. Parina päivänä viikossa pari piparia teen kanssa sallitaan. Ja niin kauan kuin pipareita on jäljellä Porvoon ostoksiin ei kosketa. Ja kun kosketaan "piparisääntö" pätee niihinkin.

Viikko on eletty näin. Keskiviikkoisin aamulla ennen aamupalaa on "virallinen" punnitus. Viikon aikana kropasta kadonnut huikeat 100g. AJATELKAA!!! VAIVAISET SATA! Ei edes puolta kiloa! Tällä hetkellä olen todella kyllästynyt taistoon ylipainoa vastaan. Miksi helvetissä en onnistu! En onnistunut 2011, en 2012, en 2013 ja en 2014. En toki ole koko aikaa jaksanutkaan tsempata. Tulosta kun ei tule usko loppuu ja keinotkin.

Mutta voisiko tämä 2015 olla onnistumisen vuosi? Tottahan toki voisin kirjoittaa "kyllä", ja niin haluan/haluaisin kirjoittaa. Olen sen kirjoittanut monta kertaa aiemmin ja epäonnistunut, joten en taida uskaltaa enään. Nyt pitäisi tapahtua jotain konkreettista, pitäisi löytää todelliset syyt painon jääräpäiseen pysymiseen. Aiheutuuko ylipaino ruokatottumuksista, jostakin aineenvaihdunnan toimintahäiriöstä, hormoonitoiminnasta, liian vähäisestä liikunnasta tms??? Tällä hetkellä minusta tuntuu ettei ole yksiselitteistä vastausta kohdallani. Yksi apu voisi olla riittävä hikiliikunta, jotta aineenvaihduntani heräisi uniltaan ja ylimääräiset nesteet lähtisivät kropastani, sillä nestettä minussa on. Mistä sitten johtuu, en tiedä. Kilpirauhasta olen miettinyt jo pitkään, koska lämmönsäätelyssäni tuntuu olevan välillä kummallisuuksia. Saatan palella hirmuisesti ja hetken päästä valitan kuumuutta. Vai olisiko minuun iskenyt varhaiset vaihdevuodet? Minulta ei kuitenkaan lähde hiuksia päästä mikä kai aika yleinen oire kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Väsyneisyyttä talvisaikaan on, mutta sen yhdistän enemmänkin melatoniinivajeeseen. Voinhan toki olla väärässäkin. Pillereistä paino-ongelmat eivät johdu, koska en käytä niitä, en minkäänlaisia. Lääkäriin toki voisin mennä ja selvittää esim. tuon kilpirauhasen tilanteen. Vai olisiko enemmän apua ravitsemusasijantuntijasta. Näitä kun tässä turhautumisen pyörteessä pyörittää ahdistaa entistä enemmän. Pitäisi vaan tarttua tuumasta toimeen.

No onko minun pakko päästä alle 60 kilon? Onko siitä tullut minulle pakkomielle? Tuskin, jos niin olisi en kai mussuttaisi aika-ajoin suklaata yms. epäterveellistä, ehkä olisin kieltäytyjä kaikesta lihottavasta pakkomielteestä kärsiessäni. Ja ei minun ole pakko painaa alle 60 kiloa, mutta pääsisin edes alle 65 kilon, jonka jälkeen voisi tutkailla oloaan jatkoa ajatellen. Blogivuosinani olen päässyt alle 67 kilon kerran pari, mutta en siihen 65 kiloon kertaakaan. 2008 marraskuussa painoin 64.7 kg, joten sitä kohden siis. Tiedän minulle käyneen joskus niin, että olen syönyt liian vähän ja aineenvaihduntani siksi hidastunut entisestään. En tiedä olisiko kaloreiden laskemisesta apua vai menisikö se ahdistavaksi. Sillä ehkä varmistaisi sen että syö kuitenkin riittävästi tässä pudotuksen uudessa alussa. Haluan uskoa, että myös hikiliikunnan lisääminen voisi tuoda jelppiä ellei ongelmia ole tyyliin kilpirauhasessa. Ei kai se taas auta kuin kokeilla ja heittäydyttävä entistä päättäväisemmin painon pudotukseen, etsiä, erehtyä ja löytä ne toimivat keinot. Toivottavasti tätä laulua ei tarvitse vuonna 2016 alussa kirjoittaa!!!

Vuoden eka pt-treeni ja spinning

Torstaina saavuin Vidaan samoihin aikoihin kuin äiti-lapsijumppa loppui ja eteisessä riitti hulinaa Oton saadessa uusia faneja. Koira pääsi pötköttelemään toimistotilaan mun treenatessa Jannan kanssa. Edelliskerrasta oli taas vierähtänyt pitkä tovi. Toivottavasti jatkossa aikataulut menevät paremmin yksiin ja saadaan tiiviimmin treenejä yhdessä, sillä nautin todella ohjatusta treenaamisesta.

Crosstrainerilla lämmittely 11 min. Nyt jalkaterät pysyivät suorassa, tai ainakaan Janna ei niistä "huomauttanut". Vastus taisi olla koko ajan vitosella ja hiki nousi kivasti pintaan. Siitä olikin hyvä aloittaa jalkarääkki vaakajalkaprässillä. Pitkän tauon takia jouduimme vähän hakemaan riittävää vastusta päätyen 59 kiloon. Sain aika mukavasti tuntumaa pakara-takareisiseudulle. Etureisipenkissä tein 25 kilolla. Minusta jotenkin aina etureisien polte tuntuu kamalimmalta ja silloin herkimmin luovuttaisin. Onneksi Janna patistaa jatkamaan ja sietämään poltteen. Etureidet muutenkin tuntuu olevan se kohta mikä helpoiten minulta kipeytyy, joten se mikä ei tapa vahvistaa. Että jatkossakin vaan etureidet töihin!

Testasimme takareisipenkkiä, jossa liike tehdään istuen. Ei toimi minulla! Valuin penkissä koko ajan ja jätimmekin laitteen aika nopeaan rauhaan. Siirryimme tekemään reiden loitontajia painopakkalaitteella. Riittävän kevyellä vastuksella sain liikeradan laajemmaksi ja enempi tuntumaa reisiin. Tässäkin laitteessa tahtoi vähän olla eteenpäin valumisvikaa, mutta ei niin paljoa kuin vastaavalla ilmapainelaitteella. Ilmanpainelaitteista teimme kulmasoutua ja vartalon kiertoa. Kulmasoudussa joutui vastuksen kanssa vähän tekemään komromisseja. Jotta lavan alueelle tulisi tuntumaa vastusta pitäisi olla vähän enemmän, mutta puristusvoima tangosta meinaa loppua. Muistan maalipalloajoilta kun teimme puristusvoimatestejä kaikilla hierojilla oli selvästi huonompi puristusvoima muihin verrattuna. Viimeiseen sarjaan saimme sopivan vastuksen 5 paaria. Vartalon kierrot meni n. 30 kilolla. Kierroissa pitäisi aina muistaa pitää lantio paikoillaan eikä antaa jalan kääntyä liikkeessä. Painopakkalaitteista tein vielä ylätaljalla vetoja eteen. Kokeilimme reisituen kanssa sekä ilman. Reisituesta on yllättävän paljon apua, joten ehkäpä olisi parempi oppia tekemään ilman. Tällöin joutuu hallitsemaan liikkeen vielä paremmin koko kropasta eikä mistään tule apuja.

Oli mukavaa treenata pitkästä aikaa ja kotiin lähdin hyvillä mielin kropassa hyvä ja treenannut olo. Treenikipu saapui toivotusti vierailulle. Eniten tuntemuksia on ollut - yllätys - etureisissä, jonkin verran pakarassa ja kyljissä. Ehkä hivenen yllättäen myös reiden lähentäjissä ja rintalihaksissa :D

Tänään (eilen) Olin ensikerran Vidassa spinningtunnilla ja tykkäsin. Tanjan tunti oli selkeä ja hyvärytminen, biisivalinnat loistavia. Kyseessä oli taso 2 ja 55 min. Treenin aikana oli kolme työosuutta 10, 11 ja 12 min kestoltaan joidenka väleissä neljän minuutin kevyempi pätkä. Palauttelujenkin aikana pääsi hölkälle niin halutessaan. Ja minähän halusin! Työosuuksien aikana poljettiin niin satulassa kuin putkeltakin. Tehtiin mäkeen kiihdytyksiä, ajettiin vastatuuleen jne. Hiki virtasi ja hengästytti! KIVAA!!!

Treenin jälkeen istuimme Marin kanssa saunassa nautiskellen Marin plendaamia smoothieksia(mm. rahkaa, omenaa, banaania, salaattia, siemeniä). Oli hyvä fiilis palata kotiin ja ryhtyä siivoamaan kotikuntosaliamme. Nyt on pölyt pyyhitty, lattiat imuroitu ja treenivälineistö järjestelty, joten ei ole mitään tekosyitä olla ottamatta salia taas aktiivisempaan käyttöön. Siivoamisen jälkeen lohi uuniin ja perunamuussin valmistus. Ja koko päivän energinen ja hyvä fiilis. Ainoa mikä jäi harmittamaan, sykemittaria emme saaneet yrityksistä huolimatta yhytettyä Iphoneen. Taistelin sen kanssa eilisillan ja tän aamuakin, mutta ei... Toivottavasti ongelma ratkeaa pian ja saan sykemittarin treeneihin mukaan. Nyt on taas niin sellainen fiilis, että haluan liikkua liikkumisen perään, ja tahdon tän tunteen kestävän!!!

Kriisi - kosteutta inhoava opaskoira!

Vaikka täydennyskoulutuksessa lätäköistä aloimme päästä eteenpäin viime viikolla tapahtui romahdus. Eksyimme matkalla Vidaan mennen tullen ja reittiä kerratessa liikkumistaidon ohjaajan kanssa Oton työmotivaatio katosi täysin. Menomatka molempina päivinä haettaviin portaisiin asti sujui hyvin. Poika kiersi lätäköt pienin kannustuksin. Portaista alikulkuun ja kohden Vidaan, meni myös kuten piti, mutta paluu. Alikulkua koira ei suostunut näyttämään. Toisella kerralla vasta kun ohjaaja käveli herkkupalan kanssa edellämme alkoi alikulkukin löytymään. Ja kun koira "pakotettiin" alikulkuun, vauhti loppui. Se maleksi umpimielisenä hitaasti eteenpäin. Ei ottanut mitään kontaktia meihin. Olo oli epätoivoinen, hätääntynyt, epäonnistunut... Alikulusta portaat löytyi hyvin ja nekin noustiin reippaasti. Keskiviikkona kävimme pikaisesti S-marketissa, joten portaiden yläpäästä käännös oikealle. Kaupan pihassa poistuessamme sieltä Otto nuuski ja kun kielsin tyypin vauhti taasen katosi. Eteenpäin päästiin ohjaajan opastaessa minua ja koira seurauksessa. Kun Otto alkoi kiinnostumaan taas meiningeistä tartuin valjaisiin. Vauhti kuitenkin taas lätäköiden kohdalla lopahti. Torstaina vauhti loppui alikulun jälkeen portaat noustuamme. Koira olisi suunnannut S-markettiin ja minä vasemmalle. Kun menimme vasemmalle Oton mielenkiinto tai mikä lie lopahti ja taas madeltiin.

Mieli oli enemmän kuin maassa. Jo keskiviikkona soitin Oton kouluttajalle ja selvitin tilannetta. Sovittiin, että hän tulisi perjantaiaamuna meitä katsomaan. Niin myös tapahtui. Otto mateli puista pudonneiden lehtien kohdalla, kostealla asfaltilla, vesilätäköiden kohdalla. Portaisiin päästiin kannustuksin. Portaiden hakua treenattiin ja haettiin siihen varmuutta. Käytettiin makupaloja. Vidaan opasti hyvin, mutta paluu taas takkuisaa etenemistä. Alikulku ei edelleen kiinnostanut, mutta lopulta koira kääntyi sinne. Kehuja ja matelua. Haettiin taas portaikkoon varmuutta makupaloilla eikä Otto intoontunut niistäkään. Portaiden jälkeen taas koiran mieli vei S-markettiin ja minun radan varteen. Eteneminen oli hidasta lonnimista. Kouluttajakin käveli pätkän koiran kanssa koettaen innostaa tms. Ei auttanut! Oli aika vakavien pohdintojen.

Kuinka kauan olen valmis taistelemaan jumittelun kanssa? Tarvitsisinko reippaamman koiran? Mistä Oton innottomuus johtuu? Kouluttajan arvio on, että kosteusinho on niin vahva, että se vaikuttaa toimimiseen, ja että se on pahentunut. Otto on herkkä ja painostaminen saa sen lukkoon. Noh, märistä kohdista on ollut pakko mennä ja varmastikaan en aina ole osannut oikealla tavalla tsempata ja kannustaa koiraa.

Aikanaan saavuimme kotiin ja minulla raskas mieli. Ahdisti pahasti ja tuntui todella pahalta. Mieli teki paeta pahaa mailmaa peiton alle kyynelehtimään ja unohtaa Tampereen matka tyysti. En kuitenkaan jättänyt lähtemättä reissuun, ja onneksi en. Vietin nimittäin todella ihanan viikonlopun parin Silmukkasiskon kanssa Kädentaitomessuilla. Miesväki lähti mökille, joten niin Otto kuin minäkin saatiin hengähdyshetki ja etäisyyttä asioihin- Otto olikin kirmannut pitkin pihaa saaden hurjia labbishepuleita. Taatusti jätkällä oli ollut paineita ja stressiä. Varmasti tilanne on ollut sillekin inhottava. Olen iloinen, että rakas karvakuono sai purkaa olojaan, vaikka jonkun mielestä hitaan/laiskan koiran energia pitäisi kanavoida opastamiseen. Voi olla niinkin, mutta en usko kyseessä olevan laiskuuden. Onhan Otto energiatasoltaan ja sähäkkyydeltään paljon rauhallisempi mitä Harmaakuono, mutta en sanoisi sitä laiskaksi. No oli miten oli. Kuulimpa myös kommentin siitä, että opaskoira saisi kirmailla vapaana vain käyttäjänsä ollessa paikalla. No nyt ei käyttäjä ollut, mutta perheen jäsen oli, ja paikkakin oli tuttu ja turvallinen mökin piha.

Myös minä sain etäisyyttä asiaan viikonlopun verran. Sunnuntai-iltana kuitenkin kotona yksin ollessani ja Facebookia selaillessani ahdistus palasi ja tietoisuus todellisuudesta, että elämme Oton kanssa kriisissä. En minä siitä halua/haluaisi luopua! Jos Otosta ei olisi kelleen toisellekaan oppaaksi mihin se menisi eläkepäiviä viettämään? Kolmea koiraa emme voi emmekä halua pitää, mutta ventovieraalleko koira sitten joutuisi? Entä jos minä olenkin vain epäonnistunut Oton kanssa ja se lisäkoulutuksella toimisikin jonkun muun oppaana loistavasti? Koira tekisi sitä työtä mihin se on koulutettu ja olisi apuna jollein toiselle, joka olisi tietysti hienoa, mutta ajatus aika sietämätön. Kuulisinko koskaan enään Otosta meni se eläkekoiraksi tai oppaaksi toiselle? Voisimmeko sittenkin päästä tästä yli ja opastus alkaisikin sujumaan? Puhelu ystävän kanssa teki hyvää!

Kun avokki saapui eilen mökiltä koirien kanssa, kumpikaan ei ollut huomaavinaan minua. Otto ei tullut tervehtimään. Vasta tovin jälkeen se tuli minusta puolen metrin päähän ja istua ponotti siinä kunnes kosketin ja rapsutin sitä. Siitä eteenpäin se onkin vanhaan malliin kulkenut perässäni ja tänään sohvalla istuessani pitänyt päätään polvellani. Ja entä se opastus? Liki täydellistä! Aamulla kiersimme lenkin, joka oli eka lenkkimme silloin kun Oton tapasin. Pojan vauhti oli reipas, se pysähtyi suojateiden eteen. Ei hämmentynyt edes jalkakäytävällä olleesta autosta. Siihen lastattiin jotain tavaraa ja mieshenkilö ohjasi meidät turvallisesti auton ohitse. Otto jatkoi reippaasti matkaansa. Tarjosi Siilitietä, mutta jatkoi hienosti Majavatien käännökseen. Siinä sitä sai aavistuksen muistutella halutusta suunnasta, mutta vauhti ei kadonnut. Lehtolantieltä suojatien näytti himpun liian aikaisin ja siksi Majavapolulle ajauduimme keskelle tietä ja syrjää vaatiessani vauhti hetkellisesti katosi, mutta löytyi pian uudelleen. Enhän minä tuollaisesta opastuksesta halua luopua! Opastus jatkui hyvänä läpi päivän iltalenkkiä myöden. Soitinkin kouluttajalle ja kerroin kuulumisiamme. Tapaamme tod.näk. perjantaina. Nyt kuitenkin jatketaan Oton kanssa eloa ja yritetään tehdä elämästämme mukavaa. Märkyyksille en voi mitään, mutta jospa Otto vielä saisi inhonsa sitä kohtaan edes vähän talttumaan. On vaan siitäkin tullut kovin tärkeä koira minulle ja ajatus siitä luopumisesta on ihan kauhea. Jossain se raja kuitenkin menee. Sitä en vaan tiedä missä. Joskus on osattava lopettaa "pään hakkaus seinään", sillä kyllähän opaskoiran tarkoitus on helpottaa liikkumista eikä vaikeuttaa sitä. Joskus on ne tunteet työnnettävä vaikeiden päätösten tieltä ja tehtävä ratkaisuja. Vielä en kuitenkaan tee mitään peruuttamatonta, mutta yritän kasvaa mahdollisuudelle, että Oton ja minun yhteinen taival voi jäädä aiottua lyhyemmäksi. Toki toivon, että niin ei käy, vaan jatkamme yhdessä Oton työuran loppuun asti eläkepäiviin.

Puhuin myös eilisiltana pitkän puhelun toisen ystäväni kanssa. Sain hältä paljon voimaa ja tukea. Eikä toki sovi unohtaa Fb:ssä saamaani vertaistukea. Olen ollut asian kanssa ehkä liiankin avoin, mutta haluan olla rohkea ja puhua niistä vaikeuksistakin mitä välillä voi opaskoirien kanssa tulla. Koira on kuitenkin eläin eikä jokin väline, jota käytetään kun tarvitaan ja muuten odottakoon komerossa. Se on läsnä joka hetki ja sillä on myös tunteet, hyvät ja huonot päivät, pelot, inhot tms. Aina se opaskoiran kanssa elo ei ole ruusuilla tanssahtelua, parhaimmillaan vaikka sitä olisikin.

Mutta eteenpäin mennään ja katsotaan miten Otolle ja minulle käy. Vielä en luovuta, vielä hakkaan päätä seinään ja toivon sen antavan periksi. Tänään se jo vähän antoikin kuivan kelin muodossa.

Treeni Jannan ohjauksessa

Pari viikkoa hujahti ilman pt-treeniä, joten tänään oli jo korkea aika! Ei muuta kuin kamat kassiin, Iphonesta paikannusohjelma päälle ja koira valjaisiin. Sitten ei muuta kuin Vidaa kohti. Ja kylläpä se kulkeutuminen kesti. Heti Korpivaarantien ylityksessä Otto haahuili, mutta päästiin jatkamaan matkaa, päädyimme Kalmuurinkäytävään kuten pitikin. Lätäköt kierrettiin ja matka joutui. Oli aika etsiä portaat, jotka vievät alikulkuun. Ei niitä vaan alkanut löytymään. Löysin metallikaiteen ja jonkin kapean luiskan tapaisen. Jatkoin eteenpäin ja turhauma alkoi nousta pintaan. Paikannusohjelma hölisi ties mitä ja lopulta käännyin takaisin. Otto kulki alistuneena hitain askelin. Pysähdyin ja löysin viereltäni pysäköidyn auton. Matkaan oli mennyt 45 min, aika soittaa Jannalle ja kertoa minun olevan jossain. Jatkoin eteenpäin ja tapasin taas tuon kaiteen ja seurasin sitä tien viertä pitkin ja kappas vaan toisesta päästä löytyi ne minun kaipaamani portaat. Niillä märkiä lehtiä ja Otto todella haluton laskeutumaan alas. Lopulta olin alikulussa ja kuulen miesäänen kysyvän "Olisiko hetki aikaa"? Ei ollut, sitten kysymys "mihin olet menossa" Korson keskustaan. "Oletko sinä kuullut Jeesuksesta?" Olen, mutta nyt ei todellakaan ole aikaa. "Minä haluaisin rukoilla puolestasi, jotta saisit näkösi takaisin." Totean ettei lääketiede ole apua vammaani keksinyt, joten... "Ei siihen lääketiedettä tarvita, jumala on kaikkivoipa." Jatkoin matkaa ja kuulin miehen tervehtivän toista miestä ja aloittavan selostuksen "Minä koetin jutella tuolle sokealle naiselle ja rukoilla hänelle näön..." Enempää en kuullut. En halua tuomita enkä olla ilkeä, mutta sietokykyni ei kestä tuollaista. En ole erityisen uskonnollinen, vaikka ymmärränkin toisten saavan voimaa ja rauhaa uskostaan. Minulle on ok ihmisten usko niin kauan kuin sitä ei tyrkytetä tai sillä ei vedota vammaani. Noh, matka jatkui ja Vidakin löytyi. Perille päästyäni olin turhautunut ja ärsyyntynyt ja hetken murmatettuani matkaa ja uskon tuputusta laitoin Oton toimistoon ja itse hipsin pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Olen ikionnellinen, että Janna oli varautunut minun mahdolliseen eksymiseeni ja siitä huolimatta ehdimme tekemään hyvän treenin.

Aloitin lämmittelyn perinteisesti Crosstrainerilla ja heti kolmosta pykälään ja aika pian neloselle, jolla sutkutin loppuun asti. Kädet sykekahvoilla reilun puolenvälin jälkeen ja kymppiminsan lopussa 165-175bpm (beats per minute). Jälleen huomiota kiinnitettiin oikeaan tekniikkaan. Pari kertaa korjautettiin vasemman jalan asentoa. Kantapäät tahtoivat nousta alustaltaan ja loppuvaiheessa asento valahtaa liiaksi eteen.

Lämmittelystä suoraan polven ojennus matrix laitteella 25 kilolla kolme sarjaa. Etureisissä tuntui yllättävänkin paljon eikä lisävastuksesta tarvinnut haaveilla. Vaikuttiko eilinen ratsastus, kovempi alkulämmittely vai viime aikainen väsymys melatoniinivajeesta johtuen,? Mene ja tiedä, ehkä kaikki yhdessä. Mutta kyllähän sen pitää tuntuakin, eihän treeni olisi treeni, jos ei olis lihaksissa treenannut olo.

Seuraavaksi pohkeille kyytiä pohjeprässi suorin jaloin matrix laitteella, 39 kilolla. Sarjoja liikkeissä tehdään kolme ja toistot 10-15 väliin siten, että viimeset menevät juuri ja juuri. Pohjeprässissä oli tärkeää, että tuella jalka tuli riittävän alas, jotta jalka mahtui ojentumaan. Ja että polvet pysyivät suorana. Aikaisempaa kokemusta pohjeprässistä ei minulla ollutkaan.

Matka jatkui alataljasoutu-liikkeeseen taljassa, jossa käytimme istuinkorokkeena steplautaa. Kahvana oli suora tanko, josta vastaote. Eka sarja oli hivenen rikkonainen, koska haimme riittävän kovaa vastusta päätyen 39 kiloon. Vedot kohden napaa juuri jalkojen yläpuolelle. Selkä suorana takakenossa. Vedon lopussa puristus lapojen lähentäjille. Selkä pysyi hyvässä asennossa ja lapojen välissä tiedän jo nyt tehneeni jotain :) Ihania treenin jälkeisiä tuntemuksia, yes!

Ja ei kun lisää hankkimaan tuntemuksia Smithissä, jossa leveää kyykkyä sekä vinopenkkipunnerrust­a ojentajille. Olen täälläkin monesti nurissut huonosta tasapainosta ja siitämiten kyykyistä jalat kipeytyvät sairaasti. Nyt laitteessa tanko liikkuu vain ylös-alas -suunnassa. Ei ole mahdollisuutta huojuttaa sitä eteen-taakse tai sivuille. Ensiksi teimme ilman painoa kyykkyjä hakien oikeaa liikerataa ja tekniikkaa. Halusimme ettei joko alaselkä tai polvien linjaus pettäisi, ja samallahan varmasti kasvoi itseluottamukseni kyykkyihin, jotka todella menevät pois mukavuusalueeltani. Rajoja on hyvä kokeilla ja ku on vaan rohkea, saa uusia upeita kokemuksia.n On hyvä oppia heti alkuunsa kyykyn ja tässä tapauksessa leveän kyykyn oikea tekniikka. Keskivartalon tuki, kannat lattiassa ja että lihastyötä tekisi myös pakarat. Janna ohjasi liikettä pakaran mukaan oton suuntaan pitämällä polvien ulkosyrjistä kiinni. minun työntäessä ylösmenovaiheessa polvia aavistuksen ulospäin. Liike ei ole ulospäin näkyvä, mutta tapahtuu jännitys lihaksistossa. Hiottuamme liikettä Janna laittoi viiden kilon kiekot joilla otettiin sarjoja. Ja tiedän jo nyt, että jalat ovat huomenna kipeät. Tuntemuksia on jo nyt :D Ojentajia treenattiin 7.5 kilon kiekoilla, eli 15 kilolla. Liikkeessä ylösviennissä haettiin räväkkyyttä, reipasta nostoa ja hidasta palautusta. Minulle tahtoo käydä välillä niin, että teen liikesuorituksen samaan tahtiin. Oli siis todella hyvä saada muistutusta siitä, että työvaihe on reipas eikä pidättelevä hidas laahailu.

Lopuksi bosupallon päällä vinoja ja suoria vatsalihaksia sekä puoliistuvassa asennossa kiertoja viiden kilon käsipainon kanssa. Tässä bosu otettiin pois, jotta en ota siitä tukea. Kierrot tuntui eniten selässä. Tuntumaa olisi pitänyt saada enemmän vatsoihin. Rutistuksissa tuntui enemmän, mutta ei hurjan pahalta. Joka tapauksessa treenin jälkeen oli hyvä mieli ja hyvä olla. Nyt tehoja oli selvästi enemmän, tykkään!

Kotimatkakaan ei mennyt ihan putkeen. Taaskaan Otto ei hakenut alikulkua vaan ajauduimme Urpiaistentielle. Aikamme seikkailtua opin kuitenkin, että Urpiaistentie muuttuu Peltomyyränkujaksi, joka tuo hyvin lähelle kotia. En vaan pysty ymmärtämään mikä alikulussa mättää, miksi koira ei sinne mene... Joka tapauksessa kotiin ehdin ennen asiakasta. Ehdin käydä suihkussa ja syödäkin avokin valmistaman munakkaan. Ilta töiden merkeissä ja nyt alkaa olla tasaraha pehkuun. On eksymisistä huolimatta ollut hieno päivä ja ennen kaikkea treenistä jäi hyvä fiilis. KIITOS Janna!

Reittiharjoittelua Vidaan

Tätä päivää olen odottanut siitä hetkestä kun Jannan kanssa sovimme projektistamme, sillä treenaus hänen ohjauksessaan Vidassa ei onnistuisi ilman, että opimme Oton kanssa reitin Vidaan ja takaisin kotiin. Liikkumistaidon ohjaus osui sateiseen päivään ja teiden varsilla riitti vesilätäkkö poikineen. Otto inhoaa niitä varvasvälikarvojaan myöden, työmotivaatio aikalailla nollassa. Pieniä pätkiä koira kulki kohtuullista vauhtia, mutta pääosin kulku oli matelua. On todella vaikeaa liikkua ylihitaasti kulkevan koiran kanssa. Väkisinkin ite välillä menee askeleen edemmäksi milloin koira ei mahdu edes työskentelemään. Ja kun tahtomattanikin ohjailen koiraa ja mahdollisesti vielä huomaamattani käännän rintamasuuntaa, eksyminen on valmis. Kun koira kulkee reippaasti ja veto on sopiva, koiraan on hyvä tuntuma ja liikkeellä olo pitää myös minut paremmin kartalla eikä touhu mene haahuamiseksi.

Valitsimme rauhallisemman reittivaihtoehdon, joka menee radan vartta pitkin, josta laskeudutaan asematunneliin ja sieltä kohden Vidaa. Kaverin kanssa käydessämme Vidassa tutustumassa kuljimme ison parkkialueen/aukion läpi, mutta liikkumistaidon ohjaaja piti sitä vaihtoehtoa vaarallisena, joten kiersimme teitä pitkin, eikä reitti kovin hankalalta vaikuttanut. Reittiin saisin vaan vielä paljon paremman tuntuman Oton opastaessa reippaammin. Puhuimmekin asiasta paljon ja ohjaaja lupasi viedä viestiä asiasta Oton kouluttajalle. Hänet tapaankin parin viikon päästä olevalla täydennyskoulutuskurssilla. Toivottavasti silloinkin on paljon lätäköitä ja märkää, jotta päästään ongelmaan huolella paneutumaan.

Vidassa piipahdimme vain eteisessä. Torstain harjoittelukerralla opetellaan myös sisätiloja ja katsotaan paikka missä Otto minua odottelee treenaukseni ajan. Torstaille ei ole luvattu sadettakaan, joten... ehkä reitti sujuu paremmin.

Tuolloin ostan myös Vidaan 10-kerran kortin. Siitä se sitten käynnistyy! Yes! Olen aivan huippuinnoissani, vaikka Oton kanssa reitti vielä vähän arveluttaakin ja mietinkin kuinkakohan paljon aikaa matkaan minun on varattava maanantaina. Olemme nimittäin sopineet maanantaiaamulle Jannan kanssa treffit, yes!!! Enkä todellakaan halua myöhästyä, en halua treeniajastani hukata haahuiluun Oton kanssa, sorry vaan rakas opaskoirani mun!!! Lisäks kaverini kyseli mua treenaamaan kanssaan perjantaina. Ehdotti pumppia ja syvävenyttelyä. En ole pumpissa aiemmin ollutkaan, joten jännittävää. Tiedän kuitenkin useammankin sokeankin tunneilla käyneen, joten varmasti parin kerran jälkeen homma sujuu. Tokihan se auttaa, jos ohjaaja osaa verbaalisesti toimia hyvin liikkeitä opastaessaan. Katsotaan miten käy, uskaltaudunko. Nyt uskon uskaltavani.

Mulla taitaa olla vähän "kaikki tai ei mitään"-meininki, sillä jo lähes kuukausi sitten sovin tuttavani kanssa meneväni hänen kotisalilleen torstaina kahvakuula- ja spinningtunneille. Kahvakuulaa olen kotona heilutellut, mutta en koskaan ole ollut ohjatulla tunnilla. En totisesti ota kuitenkaan stressiä miten pärjään. Yritän nyt olla vain rohkea ja kokeilla eri ryhmäliikuntamuotojakin. Osa ehkä jää elämääni, osa ei. Osaan tykästyn, osaan en. Jos en kokeile, en koskaan saa tietää miten tunneilla pärjään. Jos en ole rohkea, en koe upeita hetkiä liikunnan parissa. On vaan uskallettava, vaikka jokin tuolla jossain syvällä sisälläni piipittääkin ja yrittää luoda epävarmaa mielialaa. Tiedän kuitenkin, että moni muukin jännittää ryhmäliikuntatunteja kuka mistäkin syystä. Sokeuteni on se minun suurin jännityksen aiheuttaja. Minä en häpeä vartaloa, vaikka en ole hoikka, ja vaikka haluan kropassa tapahtuvan kiinteytymistä, voimaantumista ja sivutuotteena laihtuvan. En voi sanoa häpeäväni vammaanikaan, mutta kait vaan toivoisin siitä olevan haittaa mahdollisimman vähän muille, että en häiriköi haahuilullani muiden treenihetkeä, en olisi vaivaksi, että selviytyisin itsenäisesti. Toisaalta jokainen meistä tarvitsee joskus apua jossakin asiassa eikä siinä ole mitään pahaa. Jokainen haluaa tulla loppujenlopulta autetuksi ja toivottavasti myös mahdollisimman moni haluaa myös itse auttaa. "apua saa se joka tajuaa sitä myös antaa"(ehkä ei sana sanalta mennyt oikein) - sanotaan laulussakin. Jos saan joltakin apua sitä tarvitessani ihan taatusti autan itse myös aina kun voin.

Tottakai minua jännittää myös maanantai, miten treenaus Jannan ohjauksessa lähtee käyntiin, löydänkö Oton kanssa Vidaan, osaanko varmasti pukuhuoneeseen, alasalille jne. Ei siis riitä, että jännitän treeniasioita, minun "pitää" jännittää jo matkaa treenaamaan. HAUSKAA!!! Ja kun viikkoja vierähtää, kenties tämäkin postaus tuntuu vähintäänkin nololta tai huvittavalta - ainakin toivon niin. Mutta nyt ja tässä olen innoissani, suorastaan täpinöissäni, olen myös jännittynyt, ehkä vähän epävarma, mutta tätä mahdollisuutta en halua missata. Olen ottanut askeleen kohden unelmaa ja aion ottaa sen toisen ja kolmannenkin. Ja kun askeleet on otettu voikin asettaa niitä treenitavoitteita, mutta Jannan kanssa aloitellaan projekti maanantaina, sitä ennen käyn rohkeasti ryhmäliikkumaan ja nauttimaan spinnintunnin huumasta, joten hyvällä tiellä ollaan!