Päivän liikunnat: ratsastusta ja reippailua Naisten kympillä

Eiliselle kaavailtu pumppi ja spinning peruuntui, joten viettelin rauhallisen kotipäivän kokkaillen ja illalla saunoen. Teki varmasti ihan hyvää kropalle, sillä tänään taas kroppa sai kyytiä ratsastuksen ja Naisten kympin myötä.

Matkalla tallille sateli vettä, mutta onneksemme loppui ennen tunnin alkua. Meillä on ollut kyllä käsittämättömän hyvä tuuri säiden suhteen aina kun ollaan oltu hepostelemassa. Kertaakaa ei olla kastuttu oikein kunnolla.

Ratsastin Plesillä ja meillä molemmilla oli tänään hyvä päivä Plesiltäkin kun karisi unihiekat ensinmmäisten harjotteiden aikana. Teimme käynnissä pysähdyksiä vatsalihasvetoisesti, harjoittelimme pohkeen väistöjä ja onnistuin kivasti saamaan hevosen ottamaan ristiaskeleita. Ravissa kevennys sujui luontevasti ja sain hevosen hyvin tölttäämäänkin. Jos askellaji vaihtui kesken kaiken sain korjatuksi sen ilman Letun neuvontaa tai huomauttamista askellajin muutoksesta.

Tehdessämme laukan nostoja kaipasin pidempiä laukkapätkiä, joten uskaltauduin laukalle kiertämään harjoituskenttää ympäri muutaman kerran. Se oli IHANAA! Pari kertaa Plesi vaihtoi nopeaan raviin, mutta onnistuin nostattamaan laukan uudelleen, yes!!! Uskalsin käyttää pohjetta mitä aika huonosti aiemmin olen laukassa uskaltanut. Koin taas ihanaa onnistumisen riemua. Olin ihan hengästynyt onnistumisestani.

Lopuksi vielä ravausta ja tölttiä ennen loppukäyntejä. Hyvällä mielellä taputukset Plesille ja kohti kotia. Nopea vaatteiden vaihto ja välipalan syönti. Sitten matka jatkuikin Naisten kympille. Tällä kerralla saatiin Lauran kanssa pari Silmukkasiskoa seuraksemme kävelylle. Emme lähteneet rikkomaan ennätystämme 1h48min, mutta pääsimme kuitenkin aikaan 1h54min. Kunnossa on selvästi tapahtunut jotakin kehitystä, sillä nyt vauhti tuntui aika hitaalta verrattuna miltä tuntui vuosi sitten muutaman minuutin tiukemmalla ajalla. Lähes koko ajan jalat olisivat menneet vauhdikkaammin ja viimesellä kilometrillä vauhti väkisinkin kiristyi. Emme kuitenkaan lähteneet revittelemään. Yhdessä kun lähdettiin, yhdessä myös maaliin. Eikä aina kaikkea tarvitse ottaa rajojen rikkomisliikuntasuorituksina. Välillä tekee hyvää liikkua rauhallisemminkin matalemmilla sykkeillä. Kaloreita paloi kuitenkin 864.

Vuosi sitten kävelimme hirveässä helteessä. Nyt sellaisesta ei ollut tietoakaan. Collegepusakka ei ollut juurikaan liikaa. Maaliin päästyämme saatiin vettä taivaalta ja se vähän vilutti. Saimme maalissa pussukat missä oli tapahtuman yhteistyökumppaneiden tuotteita kuten esim. Lidlin urheiluravinnemerkiltä, Dovelta, Vuokkosilta. Löytyipä myös yksi gluteeiniton patukkakin. Saimme myös omena-kurkku vissyä ja kookosvettä. Salaatti ainakin gluteeinottomana oli pettymys, vetistä maissia, muutama fetakuutio, vesimeloonia ja salaatinlehtiä. Muut kehuivat salaattejaan, joten gluteeinillinen vaihtoehto taisi olla onnistuneempi.

Mukavaa oli jälleen reippailla ja kotiin päästyä maistui perunamuusi ja savusiika herkulliselta ja olo oli kuin raittiin ilman myrkytyksen saaneella. Iltateenkin keitin jo yhdeksältä. Arvatkaapa vain olenko piristynyt nyt kun alkaisi olla nukkumaan menon aika? :) Uskon kyllä, että uni tulee aika pian kun sänkyyn kömmin.

Pyöräilykausi avattu

Alunperin sovimme tandem-lenkin sunnuntaille, mutta kylmä ja märkä keli sai minut toisiin aatoksiin ratsastuksen jälkeen. Ja tämän alkuillan lenkin jälkeen on helppoa todeta ONNEKSI! Upea kevätsää, aurinkoa, lämpöä. Mitä muuta voit vielä toivoa?

Lähdimme ajamaan puoli kuuden maissa ja parituntinen sujahti kuin siivillä. Ajoimme Keravalle, sieltä kiertämään Tuusulanjärvi. Sports Trackerin mukaan kilsoja taittui 39.71 aikaan 2h1min :D Keskisyke 125 bpm ja maksimi 159 bpm. Kulutus 871 ckal. Keskinopeus 19.6km/h ja huippuvauhti railakkaassa alamäessä 48.2 km/h.

Ylämäessä, jossa tuo maksimikinsykkeessä tuli todennäköisesti Jukka naureskeli minulle "tämä on nyt sitä luomuspinningiä", ja kyllä se luomuspinning olikin pakahduttavan ihanaa. Ja sen verta tuli hikikin, että kotona oli käytävä suihkussa.

Matkan varrella autoteiden metelin lisäksi pääsimme kuulemaan myös aika paljon lintujen laulua. Mustarastaat luritteli kauniisti ja peipposet kesäisesti. Ehkäpä tämä sää hiljalleen lämpenee, kunhan huomisesta kaatosadepäivästä päästään. Nautin kyllä joka solullani lintukonsertista, kevätillasta ja liikunnasta. Odotan jo innolla, että pääsen taas pyöräilemään.

Ja mikä fiilis liikunnan jälkeen, se on aivan mahtava! Endorfiini sykkii suonissa ja edrofiinista voimaa, energiaa, hyvää mieltä. On kyllä tunne/olotila, jota kannattaa tavoitella ihan jokaisen.

Ulkoliikunnan ihanuus

Talvella talviliikunta jäi kolmeen lumikenkälenkkiin, ja reippailu koiran kanssa oli mitä oli liukkaine keleineen. Olen todella nauttinut näistä aurinkoisista päivistä joita on riittänyt viime keskiviikosta lähtien. Ulkoilu maistuu ihanalta ja nyt kun Ottokin Vida-haahuiluista huolimatta kulkee reippaasti, on ilo kävellä auringossa. Siksipä lauantainakin oli lähdettävä avokin ja koirien kanssa reippailemaan, vaikka aamupäivällä olinkin ollut pumpissa ja spinningissä. Tulipahan kolmisen tuntia liikuntaa sille päivää. Samoin itse asiassa eilisellekin.

Oltiin nimittäin ratsastamassa ja illalla vielä ystävän kanssa yli kahden tunnin lenkki. Ratsastin Airalla. Harjoittelimme kahdeksikkoja. Aira oli selvästi oikealle notkeampi ja vasemmalle taivutuksissa joutui ratsastajakin enemmän töihin :D Tölttäsimme ja se oli hankalahkoa. Millään en meinannut aluksi saada Airaa töltille, väkisinkin vaihtui raville. Sain todella tehdä istuntani kanssa töitä, jotta se pysyisi riittävän takapainoisena. Ravi keventäen sujui hyvin ja harjoitusravissakin hetkittäin uskalsin irrottaa kädet satulan reunasta. Laukan nostoja teimme jonkusen. Kenttä oli puolittain jäinen, joten laukkapätkät oli kovin lyhyitä.

Lopputunnista olimme taasen ilman satulaa. Aluksi pidin harjasta tiukasti kiinni, mutta hiljalleen pysyin pelkillä ohjilla ja lopussa jo pitkiäkin pätkiä. Sain hevosen muutaman kerran pysähdytettyäkin oikeaoppisesti. Aiemmin ilman satulaa ratsastaessani en ole käsiä harjasta irrottanut pitääkseni vain ohjista. En ole myöskään pysäyttänyt hevosta tai pyytänyt liikkeelle. Tiina teki pari volttia ja otti tölttipätkiäkin. Minä sitten joskus :) Mutta taas huomasin, olen kehittynyt ratsastuksessa pienin askelin, mutta kuitenkin. Eivät tunnit ole menneet hukkaan.

Auringon jo laskeuduttua lähdimme Marian ja Oton kanssa reippailemaan. Ihana raikas kevätilta. Juttua riitti ratsastuksesta opaskoiriin, luonnosta autoihin. Välillä Otto koitti hidastella inhoamissaan hiekotushiekoissa, mutta suostui liikkumaan reippaasti. Näimmepä eräänlaista katutaidettakin jalkakäytävällä maalattuna :) Nimittäin talsimme kahden peniksen ja yhden vaginan ohitse. Että näin. Lenkin kulku sitten numeroina: 2 h 5 min 9.88 km (4.7 km/h, 877kcal, keski123bpm ja maksimisyke146bpm) Oli mukavaa reippailla ystävän kanssa jutellen. Ens sunnuntaina uusiks, yes!

Tänään on ollut "virallinen" peruutusten päivä. Kello soi kahdeksalta, koska asiakas kymmeneltä. Aamupalan nautittuani tuli puhelu ja peruutus. Hetkeksi köllähdin pehkuun ajatellen lepäileväni hetken ennen pt-treeniin lähtöä, mutta sekin peruuntui. Ja päivään mahtui vielä kolmas peruutus illan asiakkaista. Noh, siinä lötköteltyäni tovin päätin lähteä upeaan ulkoilmaan reippailemaan Oton kanssa. Ensiksi kuljimme Metsolan suolla ja sen jälkeen vielä teimme ns. Lidli-lenkin. Aurinko paistoi, linnut lauloi. Tuntui jaloissa ihanan verryttävältä kävellä. Otollakin oli menohaluja, joten liikkuminen oli sujuvaa ja nautittavaa. Emmekä reiteillä haahuilleetkaan, joten saavuin iso hymy kasvoilla kotiin häntää heiluttavan koiran kanssa. Olin ja olen niin onnellinen. Taivalsimme 1 h 32 min, kilsoja taittui 7.62 keskinopeuden ollessa 4.9km/h. Kulutus 557 kcal, keski123bpm ja maksimisyke139bpm. Huomenna meikäläisellä on muuten sykemittarivapaa päivä :D Sellainen taitaa olla myös keskiviikko. Olen vähän hurahtanut sykeseurantaan. Sen taitaa huomata?

Asiasta toiseen... Minulla on nyt ollut viime päivinä koko ajan nälkä. Ei tee mieli herkkuja vaan ruokaa, rahkaa, hedelmiä tms... Syynä varmasti liikuntamäärät. Nyt vain pitäisi osata syödä oikein ja järkevästi myös painon pudotusta ajatellen. Olen huomannut aineenvaihdunnassani muutoksia, hiki irtoaa paremmin, nestettä poistuu kropastani ja vähän vaakakin näyttäisi siltä, että alkaa näkymään myös painossa. Ehkäpä kroppani on vihdoin herännyt jostain horroksestaan :D Toivottavasti tämä suunta nyt jatkuu, tosin jatkuvasta nälästä tahdon eroon. Nyt tahdon kuitenkin kuuntelemaan intiaaniseikkailua 1200-luvulta Kun kotka kutsuu-kirjan muodossa, joten hyvää alkanutta viikkoa kaikille teille!

Sykkeen nostatuksia

Mullahan on ollut sykemittarin kanssa ongelmia. Alkuun se ei pysynyt yhteydessä puhelimen kanssa ja nyttemmin sykelukemat ovat useimmiten olleet ihan kummalliset, vai mitä sanotte esim. torstain spinningissä keskisyke 109 ja maksimikin vain 147. Ei kuulosta kovin tehokkaalta treeniltä. Sitkeästi kuitenkin perjantaina puin sykevyön ylleni ja aloitin crossilla lämmittelyn omatoimisesti ennen Jannan tuloa. Ehdin Sports Trackerin mukaan sutkuttamaan 20 min. Janna oli hankkinut patterit lainasykemittariinsa ja koska omalla mittarillani lukemat ovat olleet kummallisia päätimme testata Suunnon mittarilla asiaa. Hyväpuoli oli myös se, että Janna pystyi näkemään ranteessa olleesta kellosta jo treenin aikana sykkeitä. Sykemittarin vaihdon yhteydessä totesimmekin omani olevan ihan sekaisin, sillä 94 oli keskisyke crossissa. Maksimi oli jo vähän uskottavampi 164.

Päätimme vielä palata crossille testailemaan ja katsomaan miten sykekäyrä menee. Sutkutin 7 min 4-5 leveleillä ja huippusykkeeksi saatiin 191 Suunto sykemittarin yhteenvedon mukaan. Taulusta jo treenin aikana Janna näki 188.

Varsinainen treeni aloitettiin Smithissä kyykyillä. Ehkäpä taas turhaan arkailin painojen kanssa, aloitimme 20 kilolla, mutta näytti liian helpolta lisättiin viis kiloa :) Ja ei se pahalta tuntunut. Eniten ehkä tuntui niskahartiaseudussa tanko, koska alue on ihan jökissä. Onneksi avokki vähän innostui hieromaan lauantai-iltana. Joka tapauksessa selkä- ja polvilinja pysyi kyykyn aikana oikeassa linjassa. Se vaan jaksaa minua aina yllättää. Loppujenlopulta kyykyissä taitaa olla meikäläisellä itseluottamuksen puutetta. Eiköhän sekin kasva tässä treenien mittaan. Tein kyykkyjä kolme sarjaa ja liikeparina oli vipunostot sivulle ja eteen (rollina ja loppuun vain sivulle.. Etenkin vasen käsi karkasi nostossa kovin helposti vartalolinjan eteen). Aluksi tuntui vaikealta hahmottaa missä järjestyksessä liikkeet tehdään. Eka sarja meni aikalailla tuhraamiseksi. Toinen sujui jo paremmin ja vasen käsikin pysyi himpun paremmin kurissa. Tein liikkeet kolmen kilon käsipainoilla. Viimeisessä sarjassa tein vain vipunostot sivulle.

Pakaralle lisää töitä: lonkan loitonnus 32+2.3kg selkä irti penkistä, sain liikkeen paremmin tuntumaan siellä missä pitää. Jotenkin minusta tuntuu, että olen aina väärän kokoinen melkeinpä kaikkiin laitteisiin, mutta onnistuihan tuo pienessä etunojassakin :D Onneksi tehdään harjotteita myös paljon ilman laitteita, haastavuus lisääntyy, mutta niin se pitääkin.

Vidaan on tullut uusi laite hiihtoergo concept2, jota pääsin testailemaan ja taasen sykettä nostamaan. Vastus 7/10 500m tasatyöntöinä. Oli aikas kiva ja tehokaskin, hyvää liikettä hartiaseutuun. Jatkoimme lattialla tehtäviin liikkeisiin joista ensinmmäisenä takareisi fitballilla (lantion nosto suorin vartaloin ja ylhäällä polven koukistus). Aluksi liike tuntui pohkeissa, koska asento vaappui ja tasapainoa joutui hakemaan. Aika nopeaan tuntemuksia alkoi tulla myös takareisiin. Viimeisissä toistoissa huomasi miten lantio alkoi tippumaan alas, joten keskiropan hallinnan kanssa töitä riittää jatkossakin. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt, että pystyin tekemään kolme sarjaa liikettä eikä jääty vain harjoittelemaan lantio ylhällä ja suorassa pysymistä. Tykkäsin liikkeestä :)

rotaatio 4kg ja 6kg pallolla selinmakuulla (nyt pää pysyi hyvin keskellä, kun viimeksi koitin koko ajan kääntää päätä vasemmalle). Minusta on ihan huippua kun Janna kiinnittää tuollaisiinkin asioihin huomiota ja antaa siitä palautetta! Kiitos :) Ja vielä ehdittiin alavatsa selinmakuulla, ote Jannan nilkoista, suorat ja vinot alasviennit. Lopuksi vielä crossarille sykettä nostamaan. Jalat painoi ja Janna muistutti sen olevan korvien välissä, ja että kyllä ne liikkuu ja kun ottaa kädet avuksi, niiden on pakko liikkua :D Janna sai puhumisellaan/tsemppauksellaan vielä muhun liikettä niin paljon, että syke kävi 181. Hitto mikä fiilis treenin jälkeen, LOISTAVA!!! Sykemittarin yhteenveto 1h 3 min, keskisyke 143bpm, Huippusyke 191bpm. Kalorikulutus oli päälle 400, mutta mittariin ei ollut syötetty minun ikää, painoa, pituutta jne. Mut huippufiiliksillä suihkuun ja aurinkoisessa säässä Oton kanssa reippaasti kotiin. Poika opasti liki täydellisesti ja mulla virtasi kropassa endorfiini. Ihana olo! Kotona ruokaa, neulontaa ja fiilistelyä.

Ilmeisesti myös oman sykemittarini kummien lukujen syykin selvisi. Olen asettanut sykevyön liiaksi vasemmalle kun lähettimen paikka on rintojen välissä ja kontaktipinnat sen molemmin puolin. Itse olen laittanut sen enemmän vasemmalle ajatellen kai sydäntä. Onneksi pääsin heti lauantaina asiaa testailemaan. Olimme Marin kanssa pumpissa sekä spinningissä. Mä heräsin kahdeksalta lauantaiaamuna, jotta pääsen liikkumaan! Mulla täytyy olla kuumetta ja paljon!

Pumpissa ohjelma oli edelliskerrasta vaihtunut ja etukäteen vähän hartiajumin takia koko treenimuoto arvelutti. Päätin tehdä treenin aika kevyillä painoilla ja esim. kyykkybiisissä sarjojen välissä nostin tangon hetkeksi harteilta pois. Lisäksi teen monet liikkeet hartiat korvissa, joten ei todellakaan ainakaan helpota hartiajumeja. Ohjelmaan oli tullut ns yhdistelmäliikkeet ja minulta meni jokunen tovi tajuta mitä se tarkoittaa, mutta lopulta ymmärsin. Muutoinkin en koe vahvuukseni eri tempoilla liikkeiden tekemistä ja musiikin rytmistä nopeuden ottamista. Spinningissä se ei minua häiritse, mutta pumpissa tuntuu jotenkin hankalalta. Olen ajatellut, että teen omaan tahtiini ja otan rytmistä kiinni, jos saan. En kuitenkaan tee siitä kynnyskysymystä. Nyt mielestäni ymmärsin tehtävät liikkeet edelliskertaa paremmin. Tosin nyt ei ollut esim. liikkuvia askelkyykkyjä laisinkaan. Askelkyykyissä en kovin syvään uskaltautunut, suorat kyykyt meni paremmin ja tasapainokin piti. Penkkipunnerrus on tuttu ja sen vuoksi helppokin liike. Teimme myös ojentajabiisissä kapealla otteella penkkipunnerruksia kohden napaa ja liikeparina oli ranskalainen punnerrus. Käsiliikkeissä olen selvästi vahvemmilla, tai ainakin luotan itseeni ja tekemiseeni enemmän. Tokihan ohjelmaan mahtui soudut, maasta vedot, punnerrukset, suorat ja vinot vatsat, hauiskäännöt tangolla, pystypunnerrukset... Kyllähän se aika nopeaan sujahti. Ja nyt sain sykemittarillanikin jo vähän uskottavampia lukemia mitä esim. torstain spinnussa. Kulutus 375 kcal, keski127bpm ja maksimisyke158bpm. Ei siis mikään hurjan kova treeni, mutta eihän me siihen lopetettu vaan jatkoimme spinningtunnille. Tanja veti molemmat ja kiitokset hänelle innostavasta ohjauksesta. On se vaan mukavaa treenata ammattitaitoisten ohjaajien tunneilla. Spinningtunnilla oli kolme työvaihetta, kaikki taisivat olla 13 min mittaisia. Viimeisessä osiossa kaksi viimeistä biisiä oli nopeita, joten reipasta poljentaa mäkeen istuen ja seisten. Kiihdytyksiä otettiin myös. Nopeissa mäissä muistelin Jannan korvienvälijuttua kun jalat meinasi hyytyä. Hoin itselleni "polje, polje". Ja onhan sillä fiiliksellä ja musiikillakin uskomaton merkitys. Kyllä hiki virtasi ja endorfiini jylläsi. Ja nyt sykelukematkin alkavat kelvata mullekin: 553 kcal, keski153bpm ja maksimi181bpm. Ei muuta kuin hyvällä mielellä saunaan kera smoothieksen.

Eikä päivän liikunnat vielä siihen loppuneet, sillä iltapäivällä lähdimme avokin ja koirien kanssa lenkkeilemään. Oli upea auringon paiste, joten eihän sitä sisällä voinut kyhjöttää. Kiersimme Metsolan suon ja loppuosa lenkistä oli jään peittämä, joten toisella kierroksella tulimme oikotietä pitkin takaisin. Lenkille mittaa kertyi 5.40 km keskinopeuden ollessa 4.7km/h. Vauhtiin voi olla tyytyväinen, sillä jäätiköllä taiteilu kyllä hidasti matkantekoa jonkin verran. Kyllä lenkin jälkeen valmistettu fetasalaatti maistui broilerfileiden kanssa herkulliselta ja punaviinilasillinen kruunasi kaiken. Ilta hujahti rauhallisesti rentoillen. Seuraavana yönä nukutti ihanasti ilman melatoniiniakin. Treenistä tuleva väsymys on mielettömän hyvä tunne.

Liikunnasta onnellisena

Torstaina kostean kelin vuoksi minua hivenen jännitti miten Oton kanssa matka Vidaan sujuisi. Koira yllätti minut positiivisesti, liikkui kohtuureippaasti kosteudesta huolimatta. Perille ennätin jo ennen viittä, joten oli hyvää aikaa ostaa lisäkertoja kortille, viedä Otto toimistokoppiin odottelemaan ja pukuhuoneessa vaihtaa spinningkamppeet ylle. Sykemittari toimintavalmiuteen ja hipsin spinningsaliin, pyörä löytyi, säädöt kuntoon ja Sports Tracker päälle. Sitten ei muuta kuin polkemaan. Yes!!! Jalat tuntuivat ehkä vähän väsyneiltä, mutta silti polkeminen maistui keskisykkeen ollessa 145, maksimi 176, kaloreita paloi 525. Oli muuten alhaisin kalorikulutus mitä minulla on sykemittari spinningissä ollut. Joka tapauksessa hyvällä fiiliksellä iltaa jatkamaan. Pukuhuoneessa kuivat vaatteet ylle ja tohinassa onnistuin hukkaamaan seuraavien tuntien lipukkeet. Ensiksi meinasin hätääntyä, mutta sitten päätin lippujen antaa olevan missä on, että ehkäpä Ira uskoo minun ne ottaneen ja niinhän siinä kävi. Jatkoin rolleriin ja vielä uutena pilatekseen. Rollerissa nyt minulla oli pikkupallo sellainen kova pallo, joka tuntuikin imakalta osuessaan sopiviin kohtiin. Rollerissa aloitimme taasen jalkapohjan hoidolla, siirtyen rullailemaan sääret, reidet, pohkeet,pakarat. Pikkupallon kanssa aukasimme lantion aluetta ja ero oli huomattava. Teimme myös pikkupallo lavan ja selkärangan välissä liikuttaen yläraajaa. Avaa mukavasti hartiaseutua. Ehdimmepä vielä pötkötellä rullan päällä, rentoutua teeasennossa jne.

Pilates aloitettiin istumalla ison jumppapallon päällä. Tunnin aikana teimme monenlaisia liikkeitä joita en millään kaikkia muista. Muutamissa liikkeissä Ira ohjasi minulle miten ne tehdään, ja muutoin pysyin aika hyvin jyvällä tehtävistä asioista. Jos liike jatkui suoraan toiseen ja jopa kolmanteen liikkeeseen tarvitsin neuvontaa. Kiitos Ira! Kuten pumpissakaan, ei minua hävettänyt osaamattomuuteni tai ymmärtämättömyyteni. Kiltisti odotin tunteilematta/panikoitumatta ohjaajan ohjausta. Minua liikutti kovasti ihmisten avulaisuus. Kun saavuin rolleriin heti minulle avuliaat kanssatreenajat toi mattoa, palloa ja rullaa. Pilateksen alussa sain ison pallon ja toisen tarvittavan pallon. Tuntien jälkeen joku oli heti ottamassa välineitä viedäkseen ne paikoilleen. KIITOS teille. Moni tuntee jo minut nimeltä ja kuulenkin tervehdyksiä nimelläni. Moni ääni tuntuu jo tutulta, mutta keitä mahtaakaan olla äänien takana. Edelleen olen kovin positiivisesti yllättynyt siitä miten paljon Vidassa olen kohdannut ystävällisyyttä vammastani huolimatta. Kiitos siitä!

Seuraavana päivänä mahtava meno jatkui Jannan kanssa treenatessa. Nyt minulla oli pt-treenissä ensikertaa sykemittari päällä. Lämmittely Crossilla 12 min 4-5 vastuksella. Crossarille löysin itsenäisesti, jeee... Varsinainen treeni aloitettiin vinopenkkipunnerruksilla smithissä 7.5 kg per pääty. Jatkoimme samaisessa laitteessa leveillä kyykyillä, ensiksi ilman lisäpainoa, näytti helpolta. Lisäsikö Janna kerran vai kahdesti painoa. Nilkka-polvilinja pysyi suorassa, ylipäätään asento oli minusta yllättävän hyvä. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen onneton kyykkääjä, mutta ehkä olen jotain vähän oppinut. Lopulta tein kyykkyjä 12.5 kg per pää-painolla. Sain tuntumaan persausta myöden. Takareidet ja pakarat oli treenin jälkeen ne kipeimmät paikat, mutta lumikenkäillessä vertyi hyvin.

Ristikkäistaljassa teimme useamman liikkeet alottaen ojentajista 23 kilolla jatkaen hauiskääntöihin samalla kilomäärällä. Alataljasoutu taljassa, steplaudan päällä istuen, kolmiokahvalla kiloja olikin lisättävä yllättävänkin paljon ennen kuin alkoi tuntumaan. Tein lopulta 45kg. Kummastelen vähän ettei käsivarret kipeytyneet nyt ollenkaan. Lapojen välissä vähän tuntemuksia. Pumpin jälkeisen treenikivun jäljiltä olin satavarma kärsiväni, mutta ei. Vielä ennen loppuverryttelyä ehdimme tekemään vartalon kiertoja ilmanpainelaitteella ja selkäpenkissä selän ojennuksia suoraan ja kiertäen. Tuntui alaselässä, yes! Lopuksi crossarilla 10 min loppuverryttelyt ja sykkeen nostatukset. Treeniaika 1 h 20 min, keskisyke 133 ja maksimi 179 ja kalorikulutus 636.

Suihkun jälkeen kävely aurinkoisessa säässä kotiin Oton opastaessa hienosti. Sisälläni kupli onnellisuus ja tyytyväisyys. Minulla oli hyvä endorfiininen olo. Lisäksi olin ja olen niin onnellinen kun minulla on oma sali missä käydä kävelymatkan päässä. Kotona salaattia ja paperitöitä, pakkaamista mökille lähtöä varten.

Lähdimme extempore mökille viettämään upeita talvipäiviä. Sunnuntaina ja maanantaina oli täydellinen sää ulkoiluu. Sunnuntaina lumikenkäilimme kolme ja eilen kaksi tuntia. Sunnuntaina kiertelimme peltojen lisäksi suoalueella ja vähän hankalammassa maastossa. Matkaa taittui 6.05 km. Sykemittarista loppui kesken akku, kalorikulutus oli yli 1400. Eilisellä lenkillä kulutus 1121 cal, keskisykkeen ollessa 140 ja maksimi 165. Keskinopeus 2.9 km/h. Sunnuntaina keskivauhti oli 2km. Eilen kävelimme 5.8 km. Lumihanki oli puoliupottavaa. Aika raskasta, mutta ihanaa! Kyllä sunnuntaina maistui kylmäsavulohi-katkispasta ja illalla pannari mansikoiden ja kermavaahdon kanssa. Eilen nautiskelimme saunan lämmöstä. Onneksi lähdimme mökkeilemään, saimme kaksi upeaa talvipäivää viettää ulkoillen. Koirat kulkivat mukanamme. Harmaakuono tosin hyytyi sunnuntain lenkillä, joten toimme vanhuksen välillä lepäämään. Eilen se kuitenkin paineli menemään meidän jäljissämme. Otto puolestaan vaikutti väsyneeltä. Ehkä sunnuntain lenkki painoi nuorukaista.

Talven lumikenkäilykausi avattu

Mukissa ystävältä joululahjaksi saatua teetä japienessä pussissa tummalla suklaalla päällystettyjä mansikoita kuuluu Hepan lauantai-illan herkkuhetkeen. Avokki on jo tervehtimässä nukkumattia, mutta iltavirkkuna ryhdyin kirjoittelemaan tänne. Neuloosi myös oirehtii, joten ruutukuvioinen tuubihuivi tuossa kutkuttelee tulla neulotuksi. Mietinkin neulonko siitä niin korkean, että tarvittaessa sen voi vetää pään suojaksikin. Vieressä odottaa myös äänikirjana Wilbur Smithin kirja Noidankehä. Bloggailun jälkeen on aika vaarallinen yhdistelmä neulomus ja kirja näin iltamyöhään. Saattaa nimittäin sujahtaa tunti jos toinenkin... Mutta postauksen varsinaiseen aiheeseen. Eilen nimittäin käytiin avokin kanssa ekalla lumikenkälenkillä.

Onneksi se kummallinen pöpö on mennyt ohi. Torstaina en vielä spinningiin uskaltautunut, mutta tapasin Silmukkasiskot Itiksen kahvilassa, jossa sujahti reilut pari tuntia kuulumisia vaihtaen ja neuloen. Kotona pakkaukset mökille lähtöä varten. Eilisaamuna tulimme tänne, takkaan tulet ja olo mukavaksi. Uuniin paistumaan riisipuuro ja neljän jälkeen päätimme lähteä "kokeilemaan" toimisiko lumikengät kuten pitää seuraavan päivän kulkemisia ajatellen. Täällä on Pk-seutua enemmän lunta. Laitoin Sports trackerin sykemittareineen päälle ja lähipelloille tarpomaan. Otto oli kummissaan lumihangessa juoksemisesta. Alkuun kulki avokin kengissä kunnes avokki sai sen hätistettyä kirmaamaan. Vähän aikaa poika painelikin pitkin peltoa energiaansa purkaen. Harmaakuono puolestaan sipsutti innokkaana edellä ja nautti selvästi talvesta. Lenkin edetessä koirat väsyi ja tepsuttivat jälkiämme pitkin perässämme. Tielle päästyämme Harmaakuono sipsutti taas innokkaana eteemme. Mökin pihaan päästyämme molemmat makasivat kuistin edustalla odottamassa sisälle pääsyä. Sisällä etenkin Otto makasi pienenpienenä keränä, taisi lumihankiliikkuminen ottaa koville. Harmaakuonokin pötkötteli, mutta seuraili tekemisiämme tarkkana.

Viime talvena ei ollut missään vaiheessa niin paljoa lunta, että lumikenkiä olisi kannattanut ottaa esille, joten edelliskerrasta oli liki kaksi vuotta. Nopeasti kuitenkin tekniikka palasi mieleen. En kuitenkaan muistanut lumikenkäilyn olevan niin raskasta upottavassa lumessa. On jaksettava nostaa riittävästi jalkaa ja samalla liikkua sujuvasti eteenpäin. Tunsin miten syke nousi kohtuullisen korkeaksi, ehkäpä jo turhankin korkeaksi. Hengästyin ja tuli hiki. Nautin siitä, vaikka meninkin jo vauhtikestävyyden puolelle, sillä keskisyke oli 146 ja maksimi 162. Kaloreita paloi 777 ja se yllätti minut todella. Yllätyin jopa niin paljon, että jäin miettimään onko asetukseni oikein, mutta pitäisi olla. Aikaa meni 1 h 18 min. Tarvoimme pelloilla 4.15 km keskinopeudella 3.2 km. Ulkoilun jälkeen suihkun raikkaana tunsin ihanaa liikunnan jälkeistä oloa ja hehkutin sitä avokillekin. Ilta meni kuunnellen vanhoja nauhotuksia ja rätkätimme avokin kanssa niille katketaksemme. Ennen puolta yötä uni tuli ja vei molemmat mennessään.

Tänään lumikenkälenkille emme lähteneet meikäläisen valuvikapäivien tähden. Kipu on ollut aika kovaa, joten viettelimme rauhallisen päivän kokaten gluteeinitonta jauhelihamakaroonilaatikkoa ja saunoen. Neulomuskin on edennyt jonkin verran, koirien kynnet tullut leikatuksi jne. Huomenna lähdemme lumikenkäilemään, mutta on valupäivien takia muistettava ottaa eilistä rauhallisemmin. Tosin yöksi on luvattu lumi- ja räntäsadetta, joten jos ennusteiden mukaan raskasta lunta on 10-15 centtiäkin lisää, touhusta voi tulla hikistä ja raskasta.

Spinningiä ja rolleria

Mä olen vieläkin ihan fiiliksissä tämän illan treenistä ja kehonhuollosta!
Kiitos Ira!

Oton kanssa reitti Vidaan on ollut hautumassa reilun kuukauden. Tänään lähdin hiukan jännittynein mielin matkaan koiran kanssa. Olihan jonkin verran loskaa ja märkyyttä. Matka Vidaan sujui kuitenkin ongelmitta. Yhden suojatien kohdalla aavistuksen haahuilimme ja käännyttäessä Korsontielle loskavallit hetkellisesti hämmensi Oton. Olin kuitenkin hyvissä ajoin Vidassa. Jätin kengät eteiseen ja marssin vastaanottoon, jossa sain lipukkeet spinning- ja roller-tunneille. Koira vietiin toimistoon odottelemaan ja minä hipsin itsenäisesti pukuhuoneeseen. Olin melkeinpä hämmästynyt, spinnun alkuun oli reilut 20 min. Mulla oli aikas voittaja olo. Löysimme Oton kanssa salille hyvin eikä aikataulukaan käynyt kireäksi. Minulla oli hyvää aikaa keskittyä taistoon saadakseni Sports Trackerin sykelähetin toimintavalmiuteen. Sen kanssa on ollut ongelmia enkä eiliseltä lenkiltä saanut sykelukemia. Nyt laitoin vyön jo kotona ylleni ja harmikseni blutuutti ilmoitti, että ei ole yhteydessä lähettimeen. Asiaan ei ollut aikaa paneutua sen enempää, ja nyt istahtaessani penkille valmiina taistoon lähetin olikin yhdistynyt puhelimen kanssa, YES! MAHTAVAA! Nyt näkisin treenikulutuksen.

Spinning-saliin ehdimme hyvin Marinkin ehdittyä junalta paikalle. Pyörien säädöt kuntoon ja polkemaan, sports Tracker päälle ja menoksi. Alussa oli mikin kanssa ongelmia, mutta ongelmat antautui eikä Irankaan tarvinnut huutamalla tuntia viedä läpi. Poljimme paljon ysäritunnelmissa ja siinähän tuli nostalginen olo :) Tunti oli monipuolinen ja hyvä. Ajoimme aika paljon putkelta, nopeudet vaihtelivat paljon ja välillä sai spurtata ihan tosissaan. MAHTAVAA!!! Tunnin jälkeen olikin kiintoisaa katsoa lukemat: keskisyke 146, maksimi 178 ja kalorikulutus 555.

Hikiset spinningvaatteet vaihtoon ja kuivin treeniasuin roller-tunnille. Ja kyllä olikin tehokasta rullailla tennispallolla ja foam rollerilla. Aloitimme jalkapohjan käsittelyllä. Tennispallo jalkapohjan alle ja kolmessa linjassa päkiästä kantapäähän. Ai ai... Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa, rollerilla sääret, etureidet, pohkeet, takareidet, ulko- ja sisäreidet, pakarat. AUTS! Kyllä löytyi aika imakoita kohtia samalla tehden hyvää lihaksistolle. Pelkäsin etukäteen etten ymmärtäisi tunnilla liikkeitä, mutta pääosin pysyin mukana. Mari joutui joissakin liikkeissä vähän ohjaamaan ja Iran ammattitaidolla hoitui loput. Ja jos käy useamman kerran, rullaukset tulee tutummaksi ja liikkeet helpottuvat. Loistofiilis jäi ja onneksi uskaltauduin mukaan.

Vielä ennen kotiin tuloa saunahetki protskujuoman ja Marin kanssa :D Kotoa löysin innostuneen avokin, joka oli synttäreidensä kunniaksi pistänyt kahvakuulat heilumaan. Esitteli innoissaan liikkeitä joita oli tehnyt. Tässä perheessä se liikuntakärpänen on iskemässä tai iskenyt jo molempiin. Mä jo pohdin, että uskaltautuisinko lauantaina yksikseni spinningtunnille, jos menkat eivät tule suunnitelmia pilaamaan.

Maanantaina olin avustajan kanssa uimassa. Edellisestä uintikerrasta on kauan, se taisi olla joskus syyskuussa. Nyt polskutettiin 1350 m aikaan 70 min. Eilen reippailtiin avokin ja koirien kanssa sohjokelissä 47 min/4km keskinopeuden ollessa 5km/h. Alunperin tarkoitus oli hyökätä kahvakuulien kimppuun, mutta ulkoilu voitti. Lenkin jälkeen oli hyvä ja energinen olo aloittaa työpäivä. Ja nyt on endorfiininen olo, joten hiljalleen tästä olotilasta on aika mennä nautiskelemaan lakanoiden väliin.

Kahden viikon mökkiloma - parhautta

Niin ne joulu ja uusivuosi sujahti mökillä. Kotiuduimme vasta eilen, joten kaksi viikkoa mökin rauhassa luonnon helmassa on takana. Talvikin saatiin sopivasti loman alkuun, vaikka uudenvuoden jälkeen vietimmekin pari tuhnuista ja vesisateista päivää loppulomasta nautittiin taas talvisäästä. Talvisesta säästä olimme niin innoissamme, että jouluvalmistelut meinasivat jäädä ulkoilun varjoon, mutta eihän meillä aikataulua ollut. Maanantaina saavuttuamme mökille ja tavarat purettua sekä takkaa lämmitetty painuimme lammen jäälle luistelemaan. Jään pinta oli tasanen ja helppo luisteltava. Hämmästyin miten jaksoin luistimilla tunnin. Koirat juoksivat ympärillämme touhukkaina ja me nautimme olosta, luistelusta. Seuraavana päivänä sama uusiksi ja mielenkiinnosta laitoin Sports Trackerin päälle. 58 min ja 2.76 km keskinopeuden ollessa 2.8km/h. Avokki tosin paineli paljon vauhdikkaammin, itse vähän arkailin mahdollisia epätasaisuuksia ja suuntien pysymistä. Avokki kyllä jaksoi kärsivällisesti antaa suuntaa ja pääsin vähän vauhdikkaampaan luisteluunkin. Nuo kahden päivän luistelut oli parhaat luistelukerrat, sillä tuli lumisade ja kola rikki. Avokki kyllä ansiokkaasti putsasi lapioiden lunta jäältä, mutta vesisade ja sohjo pilasi tasaisen jään. Päätimme kuitenkin kokeilla maanantaina 12 asteen pakkasessa sujuisiko luistelu vai ei. Nyt jää oli todella muhkurainen ja jouduin koko ajan hakemaan tasapainoa. Luisteltiin opastuksessa, mutta 25 minuuttia riitti tasapainotreenausta :DD Mutta saatiinpa ainakin kuvat otettua, jäivät edelliskertojen huumassa ottamatta :)

Aatonaattona luistelun jälkeen ulkoilu jatkui kuusen oksien haulla. Sopiva pikkukuusi ja oksat löytyi lammen rannasta.

Illalla leivoin piparkakkutaikinasta pikkuleipiä joidenka sisään laitoin valkohomejuustoa. Tattaripohjainen taikina oli todella murenevaa, joten pikkuleipätyyli tuntui parhaimmalta. Sempper-jauhoseospohjaisesta leivoin ihan piparipipareita kuusia, tähtiä, koiria ja sydämiä :)

Aattona lähdimme puolilta päivin lumisateeseen kävelemään. Teimme reilu tunnin lenkin käyden metsikössä tasapainoilemassa. Koirat saivat kirmailla vapaana ja nauttia olostaan. Lenkille lähdimme myös joulupäivänä nyt kulkien metsäautoteitä pitkin 14 asteen pakkasessa kulkien reilut puolitoistatuntia :) Harmaakuono paineli edellä nuuskien puun vierukset, syöden paskaa. Otto puolestaan tassutteli minun perässäni lähes koko ajan. Aattona lenkin jälkeen avokki lämmitti saunaa ja minä kokkasin kinkun paistuessa uunissa. Tein kraavilohirullia mihin sisään sulatejuustoa, sitruunaa, katkarapuja ja tilliä. Lisäksi leikkasin herkkukurkkuja smetana-hunajadippiin dipattavaksi. Tarjolla oli myös kylmäsavulohta ja lämminsavulohta. Avokille silliä, joka oli tiskistä ja jota minäkin pidin siedettävänä. Punajuuri- ja italiansalaattejakin maistoin, mutta käsitykseni niistä ei muuttunut. Vasta Tapanin päivänä lämmitettiin peruna- ja maksalaatikkoa joita riitti vielä lauantaillekin. Kinkku oli 2.5 kilon viljapossukinkku eikä kumpikaan oikein siitä pitänyt.

Kokkailut kokattua laitoimme saunataukoja ilahduttamaan halkotulikoriin puut loimottamaan.

Kuten ehkä kuvastakin huomaa lunta pyrytti melkoisesti. Saunoimme ajan kanssa tauoilla käyden. Jouluaterialle istuimme hiljalleen ruuasta nauttien. Avokilta sain Sports Trackerin sykevyön, merinovillasukkia, merinopipon sekä merinokypärämyssyn. Aiemmin olin saanut kotiin isohkon puulaatikon langoille. Ystäviltä sain kaksikorvaisen teekupin, korvikset, punaviiniä, tattarikeksejä, kynttilän jne. Avokille annoin mm. sukkia, pipon, takoraudasta taotun kirves-riipuksen, kuumavesipullon, viinilasit. Jossain vaiheessa koirat saivat myös omat jouluherkkunsa.

Minun on tunnustettava, en ole aikuisiällä istuskellut pakkasella nuotion lämmössä. Tapaninpäivän iltana istuimme kymmenen asteen pakkasessa reilu tunti talven hiljaisuutta kuunnellen ja nuotion lämmöstä nauttien. Siinä oli hyvä olla. Tuona iltana aloitin neulomaan Teddy-langasta joustinneuleponchoa, jonka päättelin perjantai-iltana ja aloitin neulomaan tuubihuivia ruutukuviolla. Neuloessa kuuntelin kirjoja joita toki kuuntelin myös yölukemisena. Loman aikana ehdin kuunnella:
Deborah Smith - Risteävien polkujen kahvila
Jodi Picoult - Sisareni puolesta
Laura Save - Paljain jaloin
Marlo Morgan - Viesti ikuisuudelta
Mark T Sullivan - Peurariitti
Ja eilisaamuna aloitin Sullivanin Henkitanssi-kirjan. Minua kiehtoo aporginaalit sekä intiaanit. Laura Saven kirja oli koskettava kertomus omasta syöpäsairaudestaan, peloista, vihasta, toivosta. Sisareni puolesta-kirjassa oltiin myöskin syövän ympärillä hurjine tunteineen. Arjen alettua tietää taas kirjojen kuunteluvauhdin hidastuvan, ainakin toivottavasti. En nimittäin halua valvoa öitäni, vaikka kirjojen kanssa se onkin hauskempaa. Loman aikana pääsääntöisesti nukuin todella hyvin ja ilman melatoniinia. Nyt vaan huomaa melatoniinin puutteen, viime yö meni valvomiseksi melatoniinista huolimatta. Toivottavasti tuleva yö sujuu paremmin, sillä huomenna on pt-treeni.

Lauantaina taasen lenkkeilimme reilut puolitoista tuntia ja edelleen Harmaakuonon energisyys sai sydämet laulamaan :D Loman aikana katselimme televisiota todella vähän. Lauantai-iltaisin katsoin Syke-sarjan uusinnat kun aattoiltoina ei televisiolle ollut aikaa. Jälkimmäisenä lauantaina tuli myös Juoppohullun päiväkirja ja ensinmmäisen viiden minsan jälkeen avokki vaihtoi kanavan enkä vastustanut. Saimme veljeni perheeltä juustolautasen, joten loman aikana kahtena iltana herkuttelimme juustoilla. Tehtiin uuniriisipuuroa myös kahdesti, sulatettiin pakkasesta hernekeittoa ja avokki kokkasi munakasta.

Ennen vuoden vaihdetta heräsimme maanantaiaamuun 25.2 asteen pakkasen paukkuessa. Koko päivä oli todella kylmä, mutta avokki innostui jäältä lunta lapioimaan 22-24 asteen paukkupakkasessa yli kolme tuntia. Minä puolestani harjoittelin Dropboxin käyttöä ja neuloin. Piipahdin ulkonakin koirien kanssa.

Mulla oli seuraavana päivänä ratsastus ja illalla alkoi vähän jänskättämään miten käy kun pakkanen paukkui edelleen 24 asteessa. Tiistaiaamuna pakkasta ei enään ollutkaan kuin pari astetta ja satoi lunta. Hepostelupäivästä tuli hieno. Kirjoittelen siitä oman postauksensa. Sen kuitenkin totean, että sain yli neljän tunnin ulkoilusta raittiin ilman myrkytyksen; uni maistui!!!

Ystäväpariskunta tuli luoksemme vuoden vaihdetta juhlimaan. Valmistin meille tacoaterian maustaen jauhelihan sipulilla, valkosipulilla, tuoreella chilillä, mustapippurilla ja tomaatilla. Tein vihersalaatin, jossa yrttisiä juustokuutioita. Lisäksi tarjolla oli ananasta, kurkkuja hunaja-smetanahässäkällä. Saunan jälkeen paistoimme uunissa makkarat. Aterialla nautiskelimme punaviiniä, jota jäi vielä ruokailunkin jälkeen juotavaksi. Iloisen saunomisen jälkeen olikin aika valmistautua ulos juomaan kuohuvaa vuoden vaihtumisen kunniaksi sekä ampumaan pari pataa. Yö jatkui nuotiolla glögiä nautiskellen.

Seuraava päivä olikin hivenen hidastempoinen. Keli oli sateinen ja liukas. Hiljalleen kokkailin broilerkastikkeen, jossa sipulia, paprikaa, ananasta, cashewyta, kookoskermaa. Lisukkeena riisiä. Ilta oli huomattavasti edellistä rauhallisempi. Ruokailimme ja saunoimme. Mukavaa rentoilua!

Perjantaina viettelimme rauhaisan päivän vieraiden lähdettyä. Univelkaa, joten neulontaa ja kirjan kuuntelua. Lenkille teki mieli, mutta pääkallokeli, joten jäi seuraavaan päivään. Räntää olikin satanut niin paljon, että pahin liukkaus oli poissa. Tunti taasen vierähti räntäsateessa taivaltaen. Sunnuntaina olikin jo selvästi pakkasta ja uutta lunta. Kävelyllä oli ihana olla huonosti nukutun yön jälkeen. Ja ylipäätään oli parhautta olla mökillä rentoutumassa. Ehdimme viettämään avokin kanssa yhteistä aikaa ja sosiaalista elämääkin oli sopivasti avustajan käydessä luonamme ja ystävät oli vierainamme Hepan ratsastuspäivää unohtamatta. Näillä jaksaa taas.

Sykemittari - vihdoinkin minullakin mahdollisuus sellaiseen

Oletko jo kirjoittanut joulupukille, jos mitä toivoit?
Minä kirjoitin tänään - Sports Trackerin sykemittari!
Pääsin nimittäin pari viikkoa sitten testaamaan sellaista. Lenkin keskisyke oli 122 ja maksimi 153. Erilaisia prosenttimerkintöjä en osannut tulkita, mutta joka tapauksessa puhekin toimi sykemittarin ollessa päällä ja jälkikäteen sain helposti em. tiedot. Innostuin asiasta ja olin melkeinpä jo tilaamassa sykemittaria kun joulupukin apulainen vihjaisi, että josko kirjoittaisin joulupukille, joten tein työtä käskettyä. Joulupukin apuri oli tosin hiukan huolissaan siitä, että tietäisin lahjani jo etukäteen, sillä samainen apuri "lähettää" minut huomenna alusasuostoksille. On vissiin saanut tarpeekseen narinoistani tarpeesta ostaa parempia rintaliivejä. Mutta, että nyt minulla on mahdollisuus sykemittariin!!!

Muistan, että olen täällä blogissakin kirjoittanut vuosia sitten, että haluaisin sykemittarin, mutta sokeuteni takia sen pitäisi olla puhuva. Olen pieni kateus sydämessäni lukenut ihmisten erilaisista hyvinvointirannekkeista, gps-rannekkeista yms. Nyt iphoneni mahdollistaa minullekin paljon enemmän asioita, moni asia tulee saavutettavammaksi, joten ehkäpä ei kannata pullikoida hipasunäyttöaikakaudelle. Siihenkin tottuu ja oppii ja esim. Iphonen oma puhetuki on loistava! Olen jo nyt niin onnellinen pelkästä ajatuksesta, että mahdollisesti joulupaketista kääriytyy kauan toivomani ja haluamani sykemittari. Se ei puhu, mutta Iphonen kautta puhuu :O

Onko sinulta kysytty joululahjatoiveita, jos mitä olet toivonut? Minulta ei ole juuri kyselty enkä ole itsekään kysynyt kuin avokilta saamatta oikeastaan vastausta. Huomenna olen menossa ostoksille. Minusta on mukavaa muistaa lähimmäisiäni ja ystäviäni. En kuitenkaan haluaisi ostella turhakkeita vaan jotain millä olisi käyttöäkin. Siksipä joululahjojen ostaminen on välillä vaikeaa. Kaikilla kun on kaikkea ja tavaraa paljon. Käsityöt löydettyäni olen tehnyt paljon lahjoja itse, niin tänäkin vuonna. Lahjojen antaminen ei saa kuitenkaan olla velvollisuus eikä suunnattoman stressin aihe. Kyllä ne annetaan sydämestä, ja koska niin halutaan tehdä.

Useimmiten kysyessä lahjatoiveita aikuiselta, en saa selkeitä vastauksia. Yleensä vastataan, että ei tarvitse mitään, ja ettei tarvitse MINULLE ostaa mitään. Kuitenkin saadusta muistamisesta iloitaan. Itse taidan olla yhtä hankala. En osaa sanoa mitä toivoisin. Nyt toivon sykemittaria, mutta mitä muuta... Ehkä toivomukseni menevät ennemminkin erilaisten kokemusten puolelle tyyliin spinningmaraton, jokin liikuntalajikokeilu, jonkin kädentaidon opettelu tms. ystävien kanssa yhdessä tekemistä. Ja tottahan toki aina käsin tehdyt asiat lämmittävät mieltä. Itse annoin ensinmmäisen kynttiläparin keramiikkaohjaajallemme kiitokseksi kuluneesta syksystä. Minusta tuntuu hyvältä muistaa ystävien ja lähimmäisten lisäksi niitä joidenka kanssa vuoden aikana olen tehnyt yhteistyötä erilaisissa asioissa. Esimerkiksi Soilen myötä olen päässyt tutustumaan keramiikan saloihin ja se on aivan mahtavaa.

Treeni Jannan ohjauksessa

Pari viikkoa hujahti ilman pt-treeniä, joten tänään oli jo korkea aika! Ei muuta kuin kamat kassiin, Iphonesta paikannusohjelma päälle ja koira valjaisiin. Sitten ei muuta kuin Vidaa kohti. Ja kylläpä se kulkeutuminen kesti. Heti Korpivaarantien ylityksessä Otto haahuili, mutta päästiin jatkamaan matkaa, päädyimme Kalmuurinkäytävään kuten pitikin. Lätäköt kierrettiin ja matka joutui. Oli aika etsiä portaat, jotka vievät alikulkuun. Ei niitä vaan alkanut löytymään. Löysin metallikaiteen ja jonkin kapean luiskan tapaisen. Jatkoin eteenpäin ja turhauma alkoi nousta pintaan. Paikannusohjelma hölisi ties mitä ja lopulta käännyin takaisin. Otto kulki alistuneena hitain askelin. Pysähdyin ja löysin viereltäni pysäköidyn auton. Matkaan oli mennyt 45 min, aika soittaa Jannalle ja kertoa minun olevan jossain. Jatkoin eteenpäin ja tapasin taas tuon kaiteen ja seurasin sitä tien viertä pitkin ja kappas vaan toisesta päästä löytyi ne minun kaipaamani portaat. Niillä märkiä lehtiä ja Otto todella haluton laskeutumaan alas. Lopulta olin alikulussa ja kuulen miesäänen kysyvän "Olisiko hetki aikaa"? Ei ollut, sitten kysymys "mihin olet menossa" Korson keskustaan. "Oletko sinä kuullut Jeesuksesta?" Olen, mutta nyt ei todellakaan ole aikaa. "Minä haluaisin rukoilla puolestasi, jotta saisit näkösi takaisin." Totean ettei lääketiede ole apua vammaani keksinyt, joten... "Ei siihen lääketiedettä tarvita, jumala on kaikkivoipa." Jatkoin matkaa ja kuulin miehen tervehtivän toista miestä ja aloittavan selostuksen "Minä koetin jutella tuolle sokealle naiselle ja rukoilla hänelle näön..." Enempää en kuullut. En halua tuomita enkä olla ilkeä, mutta sietokykyni ei kestä tuollaista. En ole erityisen uskonnollinen, vaikka ymmärränkin toisten saavan voimaa ja rauhaa uskostaan. Minulle on ok ihmisten usko niin kauan kuin sitä ei tyrkytetä tai sillä ei vedota vammaani. Noh, matka jatkui ja Vidakin löytyi. Perille päästyäni olin turhautunut ja ärsyyntynyt ja hetken murmatettuani matkaa ja uskon tuputusta laitoin Oton toimistoon ja itse hipsin pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Olen ikionnellinen, että Janna oli varautunut minun mahdolliseen eksymiseeni ja siitä huolimatta ehdimme tekemään hyvän treenin.

Aloitin lämmittelyn perinteisesti Crosstrainerilla ja heti kolmosta pykälään ja aika pian neloselle, jolla sutkutin loppuun asti. Kädet sykekahvoilla reilun puolenvälin jälkeen ja kymppiminsan lopussa 165-175bpm (beats per minute). Jälleen huomiota kiinnitettiin oikeaan tekniikkaan. Pari kertaa korjautettiin vasemman jalan asentoa. Kantapäät tahtoivat nousta alustaltaan ja loppuvaiheessa asento valahtaa liiaksi eteen.

Lämmittelystä suoraan polven ojennus matrix laitteella 25 kilolla kolme sarjaa. Etureisissä tuntui yllättävänkin paljon eikä lisävastuksesta tarvinnut haaveilla. Vaikuttiko eilinen ratsastus, kovempi alkulämmittely vai viime aikainen väsymys melatoniinivajeesta johtuen,? Mene ja tiedä, ehkä kaikki yhdessä. Mutta kyllähän sen pitää tuntuakin, eihän treeni olisi treeni, jos ei olis lihaksissa treenannut olo.

Seuraavaksi pohkeille kyytiä pohjeprässi suorin jaloin matrix laitteella, 39 kilolla. Sarjoja liikkeissä tehdään kolme ja toistot 10-15 väliin siten, että viimeset menevät juuri ja juuri. Pohjeprässissä oli tärkeää, että tuella jalka tuli riittävän alas, jotta jalka mahtui ojentumaan. Ja että polvet pysyivät suorana. Aikaisempaa kokemusta pohjeprässistä ei minulla ollutkaan.

Matka jatkui alataljasoutu-liikkeeseen taljassa, jossa käytimme istuinkorokkeena steplautaa. Kahvana oli suora tanko, josta vastaote. Eka sarja oli hivenen rikkonainen, koska haimme riittävän kovaa vastusta päätyen 39 kiloon. Vedot kohden napaa juuri jalkojen yläpuolelle. Selkä suorana takakenossa. Vedon lopussa puristus lapojen lähentäjille. Selkä pysyi hyvässä asennossa ja lapojen välissä tiedän jo nyt tehneeni jotain :) Ihania treenin jälkeisiä tuntemuksia, yes!

Ja ei kun lisää hankkimaan tuntemuksia Smithissä, jossa leveää kyykkyä sekä vinopenkkipunnerrust­a ojentajille. Olen täälläkin monesti nurissut huonosta tasapainosta ja siitämiten kyykyistä jalat kipeytyvät sairaasti. Nyt laitteessa tanko liikkuu vain ylös-alas -suunnassa. Ei ole mahdollisuutta huojuttaa sitä eteen-taakse tai sivuille. Ensiksi teimme ilman painoa kyykkyjä hakien oikeaa liikerataa ja tekniikkaa. Halusimme ettei joko alaselkä tai polvien linjaus pettäisi, ja samallahan varmasti kasvoi itseluottamukseni kyykkyihin, jotka todella menevät pois mukavuusalueeltani. Rajoja on hyvä kokeilla ja ku on vaan rohkea, saa uusia upeita kokemuksia.n On hyvä oppia heti alkuunsa kyykyn ja tässä tapauksessa leveän kyykyn oikea tekniikka. Keskivartalon tuki, kannat lattiassa ja että lihastyötä tekisi myös pakarat. Janna ohjasi liikettä pakaran mukaan oton suuntaan pitämällä polvien ulkosyrjistä kiinni. minun työntäessä ylösmenovaiheessa polvia aavistuksen ulospäin. Liike ei ole ulospäin näkyvä, mutta tapahtuu jännitys lihaksistossa. Hiottuamme liikettä Janna laittoi viiden kilon kiekot joilla otettiin sarjoja. Ja tiedän jo nyt, että jalat ovat huomenna kipeät. Tuntemuksia on jo nyt :D Ojentajia treenattiin 7.5 kilon kiekoilla, eli 15 kilolla. Liikkeessä ylösviennissä haettiin räväkkyyttä, reipasta nostoa ja hidasta palautusta. Minulle tahtoo käydä välillä niin, että teen liikesuorituksen samaan tahtiin. Oli siis todella hyvä saada muistutusta siitä, että työvaihe on reipas eikä pidättelevä hidas laahailu.

Lopuksi bosupallon päällä vinoja ja suoria vatsalihaksia sekä puoliistuvassa asennossa kiertoja viiden kilon käsipainon kanssa. Tässä bosu otettiin pois, jotta en ota siitä tukea. Kierrot tuntui eniten selässä. Tuntumaa olisi pitänyt saada enemmän vatsoihin. Rutistuksissa tuntui enemmän, mutta ei hurjan pahalta. Joka tapauksessa treenin jälkeen oli hyvä mieli ja hyvä olla. Nyt tehoja oli selvästi enemmän, tykkään!

Kotimatkakaan ei mennyt ihan putkeen. Taaskaan Otto ei hakenut alikulkua vaan ajauduimme Urpiaistentielle. Aikamme seikkailtua opin kuitenkin, että Urpiaistentie muuttuu Peltomyyränkujaksi, joka tuo hyvin lähelle kotia. En vaan pysty ymmärtämään mikä alikulussa mättää, miksi koira ei sinne mene... Joka tapauksessa kotiin ehdin ennen asiakasta. Ehdin käydä suihkussa ja syödäkin avokin valmistaman munakkaan. Ilta töiden merkeissä ja nyt alkaa olla tasaraha pehkuun. On eksymisistä huolimatta ollut hieno päivä ja ennen kaikkea treenistä jäi hyvä fiilis. KIITOS Janna!

17 kilsan reippailu

Eilen lähdimme avokin ja Oton kanssa reippailemaan. Harmaakuono jäi mökille lepäilemään, oli mukanamme perjantaisella lähes kuuden kilsan kävelyllä. Koira sai juoksennella vapaana ja kantaa keppejä. Oton työskentely ei häiriintynyt, vaikka sitä vähän ounastelinkin. Poika oli aika rohkea kierrellessään vesilätäköitä uskaltaen jopa itsenäisiin ratkaisuihin. Nyt 17 kilsan lenkillä Oton itsevarmuus vain lisääntyi. Taisi tehdä hyvää pitkä lenkki ilman voimakastahtoista Harmaakuonoa. Oton oli toimittava itse eikä voinut tukeutua vanhukseen. Tuntui vähän kurjalta laittaa ovi Harmaakuonon edestä kiinni, mutta ei kuitenkaan liiallinen rasituskaan ole hyvästä, tosin lähtiessämme emme tienneet kävelevämme 17 kilsaa. Ajatuksena oli n. 9 kilsaa, mutta toisin kävi.

Lähdimme kulkemaan mökkitietä ohittaen ympyrälenkille menevät tiet. Jossain vaiheessa meidät ohitti kahdesti hevoset ratsastajineen. Otto oli kovin kiinnostunut, mutta tällä kertaa ei kommentoinut haukkumalla. Käännyimme 3.9 kilsan kohdalla oikealle tarkoituksenamme kääntyä taasen oikealle tielle, joka palauttaisi meidät päätien varteen. Käännös oli juuri metsästyskoirien ja autojen kohdalla, joten sujahdimme ohi. Tie oli kovapohjaista ja tasaista. Siinä oli hyvä kävellä ja Otolla oli menohaluja. Totesimme jossain vaiheessa, että olemme menneet tienhaarasta ohi ja päätimme jatkaa eteenpäin. Pääsisimmehän pidennyksen kautta toista tietä pitkin päätielle. Postitie oli vaihtunut Viljamaantieksi. Jatkoimme matkaa ja hiljalleen tie kapeni kapenemistaan. Kummastelimme, miksi päätie ei tule vastaan ja miksi tie vain pienenee. Sports Tracker kertoi Viljamaantien numeroiden kasvavan. Tien kunto huononi entisestään ja lopulta tulimme puomin luo. Päätimme kääntyä takaisin. Tuossa vaiheessa kuljimme kohtuullisen rauhalliseen vauhtiin. Otto kierteli pahimmat muhkurat ja ne inhoamansa lätäköt. Kun taas tie koheni vauhti kasvoi reippaaseen vauhtiin. Kyttäsin Trackerista milloin Viljamaantie vaihtuisi Postitieksi ja oikean kohdan löydettyä totesimme Viljamaantien jatkuvan myös toiseen suuntaan, ja sitä pitkin olisimme päässeet päätielle. Emme kuitenkaan enään kaivanneet lisäkilsoja vaan päätimme pysyä samalla reitillä mitä tulimmekin. Töyryläntien kohtakin löytyi, autot ja koirat olivat poissa. Matkaa olisi vielä viitisen kilsaa mökille. Eipä siis muuta kuin töppöstä toisen eteen :D

Otto opasti pääosin todella hyvin koko lenkin. Loppupuolella vähän harhautui syrjästä ja lätäkkökohdissa jumitutti, mutta eteenpäin päästiin kuitenkin. Reilua kilsaa ennen mökkiä päästin pojan vapaaksi, mutta eipä tuo innostunut kirmailemaan. Käveli vain avokin ja minun takana. Vasta vähän ennen pihaan saapumista tepsutteli ohi. Vasta pihassa pienet labbishepulit. Arvatkaa vain oliko Harmaakuono innoissaan kun pääsi sisältä pihaan leikkimään. Pihaan tultuamme sports Trackerin lukemat näyttivät 3 h 22 min/16.99 km, keskinopeuden ollessa tasan viisi kilsaa tunnissa. Olipa upeaa ulkoilla auringon välillä paistaessa. Onneksi ennen pimeän tuloa ehdittiin kuitenkin takaisin, sillä eihän meillä ollut tietenkään heijastimia vaatteissamme.

Ilma oli selvästi viileämpää kuin edellispäivänä. Siitä huolimatta halusin käydä uittamassa pohkeita lammessa, jessus miten hyisen kylmältä vesi tuntui, paljon kylmemmältä kuin perjantaina. Silloin lenkin jälkeen painuimme heti saunaan ja tauoilla uskaltauduimme kahdesti pulahtamaan lammessa. Odotin veden olevan paljon kylmempääkin, mutta eilen se sitten hyisyttikin huolella. No puuttuihan sauna ja ilman lämpötilakin oli ainakin 3-4 astetta enemmän perjantaina. Oli aika mieletön fiilis pulahtaa 10.10. lampeen vesisateessa :) Eilen pohkeiden shokkihoidon jälkeen suihku ja ruokaa. Ilta meni rauhallisesti neulomuksien äärellä, ja tuo neuloosi on oirehtinut tänäänkin. Ollaan sentään saatu puutarhajutskat talviteloilleen. Nyt onkin ohjelmassa sunnuntai-illan saunahetki ja varmaankin neulomista...

Issikkavaellus upeassa syyssäässä

Tänään on ollut upea aurinkoinen ja lämmin syyspäivä, joten oli täydellinen päivä kahden tunnin issikkavaellukselle. Edellisestä maastokerrasta onkin hirveästi aikaa, taisi olla maaliskuussa. Eipä siis ihme, että aluksi tuntui kulku hiukan epätasaiselta, ja sitähän se toki oli kenttään verrattuna. Maastossa oli käytettävä eritavalla kroppaansa ja oltava skarppina kaikenmailman epätasaisuuksiin ja mahdollisiin kivikompurointeihin. Mutta aivan mahtavaa ratsastaa.

Ratsastin Fengurilla, jolla olen joskus keväällä viimeksi ratsastanut. Ihana vanha pappa. Tosin papan laukka ei kovin miellyttävä ole, mutta silti laukkasin monta kertaa. Kiertelimme nyt hiukan haastavampia reittejä. Ylä- ja alamäet olivat jyrkempiä ja kropallaan sai tosissaan tehdä töitä. Jyrkissä alamäissäkään ei jännittänyt olleskaan, joten kyllä kenttätunneista on vaan ollut paljon hyötyä. Istuntakin oli aikaisempia maastoja parempaa. Helmasyntiä etukönötystäkin oli paljon vähemmän kuin kentällä. Johtuuko sitten mistä lie...

Ensiksi laukattiin loivaan ylämäkeen, joka oli suoraan. Toisella laukkapätkällä ylämäkeen, joka kaarsi oikealle Fengur hyytyi ja laukkasuoralla alussa laukattiin, mutta meno hyytyi töltiksi ja mäessä käynniksi. Mutta varmastikin laukkasin maastossa enemmän kuin koskaan aiemmin. YES! Yes! Olen taas niin onnellinen ja täpinöissäni!!! Ja oli kiva huomata jyrkissä mäkiosuuksissa, että kehitystä on tapahtunut. Jännittäminen pois ja miten hienolta tuntui osata käyttää kroppaansa oikein. Kyllä ratsastus on vaan hieno harrastus!

Mulla oli ekaa kertaa Sports Tracker päällä vaelluksella. Kilsoja taitoimme 8.39 aikaan 1 h 50 min keskinopeuden ollessa 4.5km/h. Ja mikä sää, aurinko lämmitti ihanasti. Välillä oli suorastaan aika kuuma, kun vielä hevosen lämpö levittäytyi kroppaan. Maastossa metsäpoluilla tuoksui lahoava aluskasvillisuus, se on niin rauhoittava syksyn tuoksu. Tuulikin oli edellisillasta tyyntynyt, joten täydellinen sää vaellukselle. Kolmen viikon päästä kenttätunnille hepostelemaan, yes!

Edellisviikolla kävin uimassa. Polskutin 1400m/75min. Tuntui takkuiselta ja loppumatkasta olin aika palelevainen. Pelkäsin flunssan iskevän, mutta ei ole onneksi näkynyt. Niinpä seuraavana päivänä lähdin Lauran kanssa kuntosaleilemaan ja Hennan spinnutunnille. Tehtiin vähän käsitreeniä ja reisien loitontajia ja lähentäjiä. Kivaa! Ja Hennan tunti oli loistava. Olen ollut pari kertaa aiemminkin hänen vetämillä tunneillaan ja tykännyt. Ja tykkäsin taas. Nainen on nyt superhyvä! Rauhallinen, määrätietoinen, sopivan kannustava ja hyvin suunniteltu tunti. Sellaisessa ohjauksessa on hienoa polkea! Toivottavasti mahdollisimman pian pääsen taas uudestaan polkemaan. Perjantaina kävin itse asiassa kaverin kanssa tutustumassa kotoa n. kilsan päässä olevaan kuntokeskukseen. Pidin sen ilmapiiristä ja ystävällisistä ihmisistä. Reittikään ei ole hankala opetella koiran kanssa kulkemaan. Siellä on myös spinningiä, tosin ei Henna ohjaamassa, mutta toivottavasti hyviä ohjaajia, sillä kenties aloitan treenauksen siellä...

Mökkiviikonloppu

Torstaina olin sopinut kuntosali/spinningtreffit, jotka jouduin perumaan heikohkon menkkaolon takia. Harmitti ihan hirvittävän paljon. Olin niin odottanut ystäväni tapaamista ja yhteistä treeni-iltaa. Tajusin kuitenkin huonovointisena, että ei ole mitään järkeä hypätä treenin pyörteisiin ja kenties oksennella sen jälkeen. Vietin rauhallisen koti-illan avokin jo matkustettua mökille. Aina kun suunnittelin lenkille lähtöä Oton kanssa vettä ryöpsyi taivaan täydeltä. Puhuin parit puhelut ja kirjottelin Facebookin chatissa muutaman kaverin kanssa, joten treeni-ilta vaihtui rentoiluun.

Perjantaina lähdin heti aamupäivästä kaverin kanssa mökille ja teehetken jälkeen lähdimme koko porukka kaikkine koirinemme lenkille. Harmaakuono johti joukkoa avokin kanssa ja vauhti oli melkoinen. Mulla oli jalassa vaelluskengät, joista ilmeisesti iskunvaimennus on pettänyt, joten oli ihan liian kovat kengät kävellä eikä oloa helpottanut tietenkään iki-ihanat naistenpäivät. Sitkeästi vain eteenpäin ja olokin koheni, myös Oton vauhti parani. Toisaalta alkumatkasta tie on aika huonokulkuista ja poika kierteli törrökiviä ja vesilammikoita aivan oikeaoppisesti.

Poikkesimme päätieltä sivutielle, josta piti päästä toista sivutietä pitkin takaisin päätielle. Jossain vaiheessa menimme jonkin pidennyksen kautta ja palattuamme päätielle huomasimme olevamme mökistä ainakin viiden kilsan päässä. Koirille Otolle ja Pekolle tuli hyvää opastustreeniä metsäautotietä pitkin. Saimme muutaman vesikuuronkin niskaan, mutta onneksi Ottokaan ei niistä ollut moksiskaan. Palattuamme päätielle ja tajuttuamme miten paljon matkaa oli takaisin, huoli Harmaakuonon jaksamisesta hiipi sydämiin. Vanhus oli siihen asti painanut menemään hyvää vauhtia ja onneksi jaksoi mökille asti. Toki viimeisillä kilometreillä vauhti hidastui ja sijaistoiminnot lisääntyi. Piti juoda vesilätäköstä, haistella tien vierien kasvustoa jne. Loppuvaiheessa Harmaakuonokin innostui vielä kiristämään vauhtia, mutta mökin pihaan päästyämme se pötkähti nurmikolle huokaisemaan. Olihan se tepsuttanut 12.6 km alle kahdessa ja puolessa tunnissa keskinopeudella 5.3 km/h. Voitte arvata, että vanhus lepäsi ja nukkui koko illan päästyään suihkutuksen ja kuivauksen jälkeen mökkiin lampaantaljalleen loikoilemaan.

Avokki ryhtyi saunan lämmitykseen ja me naiset ruuan laittoon. Kaverini valmisti katkarapusalaatin herkullisella oliiviöljy-valkosipuli-Provencen yrtit-sitruunakastikkeella. Minä maustoin lohen sitruunalla, merisuolalla, sitruunaisella kalamausteella ja tillillä. Valmistin myös oman maan perunoista perunanyytin grilliin. Aterialla maistelimme ranskalaista valkoviiniä ja jälkkäriksi hömpsyt Talvilikööriä.

Saunasta kolmasti lampeen ja pari kertaa laiturilta pohkeita uittaen todeten lammen veden viilentyneen edellisviikonlopusta hurjasti. Jaloille kylmä vesi teki hyvää ja vei levottomat jalat loitolle. Sama meno oli lauantai-iltanakin. Perjantaina saunan jälkeen istuskelimme vielä nuotiolla ja sisälle mennessämme lämpötila oli tippunut alle kuuteen asteeseen. Syksy tulee ja viileät yöt, ei auta, ei!

Perjantain lenkillä onnistuin hankkimaan rakot jalkoihini, joten reippailut jäi osaltani lauantaina väliin. Jäimme Harmaakuonon kanssa mökille muiden tehdessä liki kahdeksan kilsan lenkin. Maustoin broilerin rintafileet soijalla, carrylla, valkosipulilla, chihlillä ja yrttisekoituksella. Täytettyihin paprikoihin laitoin sipulia, kesäkurpitsaa, Provencen yrttejä, juustoraastetta ja mustapippuria. Lisukkeeksi kaverini valmisti vihersalaatin johon lisäsi raejuustoa ja tein vielä bataattinyytin. Lenkkeilyn jälkeen koirat juoksentelivat vapaana käyden lammessa useampaan kertaan. Kivaa niillä tuntui olevan. Tarkoitus oli olla pidempäänkin ulkosalla, mutta viileä sää ajoi sisälle.

Ilta kului syöden ja saunoen. Saunan jälkeen paistoin pannarin, jonka kanssa mansikoita ja kermavaahtoa. Iltateen kanssa sitä maisteltiin. Ennen puolta yötä jo kömmittiin unille. Olihan edellisiltana mennyt pajon myöhempään.

Sunnuntaina mökin siivous ja tavaroiden pakkaus. Koirat kirmaili pihassa ja kun aikaa jäi lähdin kaverin kanssa kävelemään. Tosin jalassa kumisaappaat, jotta rakot eivät kipeytyisi entisestään. Vauhtimme ei siis kovin hurja ollut, mutta kaikenkaikkiaan reilut kahdeksan kilsaa taaperrettiin. Tavattiinpa nainen hevosen kanssa ja Otonhan piti pari kertaa haukahtaa tuolle isolle eläimelle :D Matka kuitenkin jatkui. Palatessamme ihan viimesillä metreillä onnistuttiin eksymään. Onneksi ei kuitenkaan kovin pahasti. Kilsan verran saatiin lisää mittaa lontostuslenkillemme :D:D

Kotiuduttuamme melkeinpä heti lähdin Marin kanssa ajamaan lainatandemia Kallioon. Oli ihanaa ajella viilenevässä illassa. Nyt ajoimme hieman eri reittiä kuin ajaessamme pyörää Korsoon. Kilsoja tuli reilut 28, keskinopeuden ollessa jotain 15 kilsan paikkeilla. Välillä vähän haahusimme reittiä mistä pitäisi ajaa, mutta pyörä saatiin palautetuksi omistajalleen. Ja nyt kun satulan korkeus oli sopiva lukkopolkimilla ajo pääsi oikeuksiinsa. Oli mahtavaa ja nyt oikeastaan haluaisin omaan pyöräänikin lukkopolkimet. Ja kun viikonlopuksi on luvattu hyvää säätä kovasti toivoisin pääseväni tandemlenkille, sillä vietämme viikonlopun kaupungissa. Saas nähdä miten käy.

Kotimatkalla junassa alkoi uni silmiä painamaan. Avokki odotteli ilta-aterian kanssa, joten ruokaa massuun, iltateehetki ja unille. Mukava viikonloppu oli vietetty ja mukavasti liikuttu. Tästä on hyvä jatkaa syyskuuhun!

"Hyiiii, mä kastun ja mun varvasvälikarvanikin"

viestitti Otto-poika koko koiran olemuksellaan aamupäivälenkillämme.
"Jos menisin ihan pieneksi ehkei sadepisarat osuisi minuun."
"Voi ei, en minä voi näyttää suojatietä, kun edessä on niin paljon vettä."
"Tie vasemmalle, ja paskat. Siinä on vettä, ei siinä voi kävellä. Minä pistän tassut tanaan."
"Kyllä nuo vesilammikot ovat sitten kamalia."

Lähdimme aamupäivällä Oton kanssa reippailemaan. Kiersimme Metsolan suon ja rakas oppaani oli menotuulella, joten kävelyvauhti pysyi koko ajan reippaana. Rinnassani sykähteli tyytyväisyys ja onnellisuus. Aurinkokin paistoi hetken pilvien lomasta. Oli olo, että Otto-herran jumittelut on ainakin hetkeksi selätetty ja nyt voidaan nauttia vauhdin hurmasta.

Kierrettyämme ulkoilualueen, päätin tehdä vielä lisälenkin, lenkin jonka kävelimme Oton kanssa ensikerran kohdatessamme. Hetken koira hämmästeli, että eikö vielä kotiin. Lähti kuitenkin lisälenkille innoissaan tajuttuaan homman juonen :D Lähdimme tarpomaan asfalttia ja parit tiet poika näytti hienosti, onnellinen olo vain sisälläni kasvoi. Lehtolantien ylityksessä Otto jostain syystä ei heti hakeutunutkaan jalkakäytävälle vaan olimme siitä muutaman sentin päästä. Onneksi ystävällinen ohikulkija neuvoi meidät oikeaan kohtaan. Käännyimme vasemmalle Metsolantielle, jossa Otto on aina hidastellut syystä tai toisesta. Nytkin vähän sain kannustaa ja patistaa, mutta reippaus löytyi taas. Otto olisi kovin mieluusti kääntynyt Siilitielle, mutta halusin jatkaa edemmäksi seuraavaan tienhaaraan. Jos olisimme toimineet Oton tahdon mukaan emme olisi joutuneet hirvittävään kaatosateeseen. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin ja Otto "tarjoili" minulle hiekkatietä, joka oli pihatie. Poika ei olisi millään halunnut jatkaa matkaa ja talon asukas kävikin kyselemässä tarvitsisimmeko apua. Tuossa vaiheessa ripsi jo vettä ja saatuani varmistuksen Majavatien olevan seuraava tie, jatkoimme matkaa. Tai ainakin se oli tarkoitus.

Taivas repesi ja avasi hanansa, vettä tuli riittämiin! Otto käpertyi pieneksi, niin pieneksi kuin seistessä vaan voi. Koiran elekieli kertoi "Voi ei, mitä mä teen, mä kastun? Hyi, tää on märkää ja inhaa." Tiennäytöstä ei tietoakaan enkä itsekään sateen kohinalta kuullut mitään. Ohi mentiin Majavatiestä, että heilahti :D Onneksi tajusin tapahtuneen pian ja palasimme. Tiekin löytyi, mutta eihän sitä syrjässä voi kulkea kun tiellä on vettä ja varvasvälikarvatkin kastuu. Jos nekään siinä vaiheessa kuivat olivat. Vauhti meinasi märkyyden takia tyssätä kokonaan ja koiraa sai todella patistella ja komentaa eteenpäin.

Ihme kyllä seuraava käännös onnistui, tosin pienin haahuiluin. Sade oli vähän laantunut ja taas kuulikin jotain. Pyysin Ottoa näyttämään suojatien oikealta, mutta arvaattekin jo: suojatie oli kadonnut, tai ainakin sen alussa iso vesilätäkkö. Eihän sitä voi näyttää, eikä ainakaan tietä ylittää. Parempi siis jatkaa matkaa. Tapasimme mieskulkijan, joka kyseli tarvitsemmeko apua. Kerroin, että tarkoitukseni oli ylittää katu ja mennä kotitiellemme. Arvelin tosin jo ohittaneeni suojatien. Mies varmisti asian, joten lähdimme palaamaan. Ja kappas, suojatie oli palannut paikoilleen, tai ehkäpä vesilätäköt oli enemmän toisesta suuntaa lähestyttäessä kohdalla, mutta nyt se saamarin raitapaikka löytyi. Päästiin tien yli ja kotitielle. Syrjässä ei pysytty, jos "vaadin" syrjän, koira pysähtyi. VETTÄ, sitä niin kamalaa VETTÄ!!! Lopulta olimme kuitenkin kotiovella ja Trackerin mukaan kävelleet 5.20 km lenkin aikaan 1 h 11 min keskivauhdilla 4.4 km/h. Viimeseen 500 metriin meni varmasti aikaa parisenkymmentäminuuttia :D:D

Että voi yhteen reilun tunnin lenkkiin mahtua monenmoisia tunteita onnellisuudesta, turhautumiseen, rentoilusta hermostumiseen. Kaikesta huolimatta en vaihtaisi elämää opaskoirattomaan versioon. Karvakuonon kanssa saa kokea niin paljon yhdessä kulkiessamme. Ja nyt tuolle viimeiselle pätkälle voi nauraa. Samalla kuitenkin toinen puoli minusta miettii miten Otto vähän siedättyisi vedelle, miten se oppisi kulkemaan niin ettei lätäköt pilaisi sen työn tekoa??? Niitä pirun lätäköitä kun vaan sattuu olemaan aikas paljon. Tässä viimesen kahden viikon aikana on vettä tullut koko kesän edestä ja syksynkin. Ja sitä sadetta tulee varmasti taivaalta tulevina syyskuukausina vielä paljon, joten olisihan se mukavaa kun tiet ja suojatiet eivät lakkaisi olemasta vesilätäköiden takia. Mutta onneksi ne taas palaavat kuivempina kausina, ja joskus jopa silloin kun kohdetta lähestytään vastakkaisesta suunnasta...

Tandemeilla Porvooseen

Keittelen elämäni ensinmmäistä hernekeittoa liotettuani herneitä yön yli (500 g/2.5 l vettä) ja makua tuomaan paistettua sipulia ja Korpelan savulihaa keittoajan (2.5 h) lopussa, joten nyt on hyvä hetki palautella mieleen viime viikonloppuinen tandemretki Porvooseen :D

Lauantaiaamuna pakattiin eväät ja vaihtovaatteet kassiin ja ennen puolta päivää matkaan. Marin ja Veken saapuessa meille satoi vettä, mutta lähtösäädön aikana sade kuitenkin loppui, joten matkaan päästiin kuivina. Miespari polki reipasta vauhtia, vaikka kumpikaan ei ole kovin paljoa pyöräillytkään. Ensinmmäiset kilometrit Sipoon kirkolle meni hujauksessa.

Ja hetkeä myöhemmin olimmekin 12 kilsan päässä Korsosta Nikkilässä. Pysähdyimme tauolle Bedmil puotiin, jossa paikan omistaja Merja Varvikko keitteli kahvit ja rupattelimme tovin pilottiemme tuttavien kanssa, jotka olivat osuneet paikalle sattumalta samaan aikaan. Kuvassa Merja ja matkaseurueemme kokonaisuudessaan.

Lähdimme jatkamaan matkaa ukkosen jyristessä. Ajelimme ymmärtääkseni Öljytietä pitkin. Kuninkaantie olisi ehkä ollut rauhallisempi, mutta äijät painelivat tien ohi eikä äänijänteet riittänyt heille huutaa niin kovaa, että kuulisivat. Tie oli tasainen, mutta vilkasliikenteinen. Ajelimme ohi ampuma- ja moottoriurheiluratojen pysähtyen kerran hetkeksi sateen suojaan bussipysäkille. Nikkilästä Porvoon lähellä olevalle suljetulle motellille matka meni nopsaan kilometrinopeuden noustessa yli 46:een. Motellilla pidimme evästauon. Avokilla ja minulla oli energiapatukoita ja kuivattuja mustikoita. Marilla ja Vekellä eväsleivät.

Aavemmaiselta motellilta oli vain muutama hassu kilometri Porvooseen. Matka ei ollutkaan 50 kilsaa ja toisaalta se oli minulle vähän pettymys :D:D Mutta toisaalta olimme retkellä rennoin mielin eikä tekemässä jotain itsensä ylittävää urheilusuoritusta.

Majottauduimme Seurahovissa yhden hengen huoneissa lisäpedeillä. Pyörät autotalliin ja huoneisiin suihkuun ja hetkeksi huilailemaan. Sitten olikin aika lähteä kiertelemään vanhaan kaupunkiin ja iltaa viettelemään :D:D

Osuimmepa ilmeisen upean vanhan hääauton luo, joka oli myytävänä

Raatihuone

Porvoon kirkollahan piti perinteisesti käydä. Tunnelmaan ei oikein sopinut jostain kuulunut karaoketyyppinen laulanta :) Mutta iloisin mielin kirkon edustalla kesästä nautittiin

Kiertelyn jälkeen päädyimme Gabriel 1763 Bar & Restaurantiin ruokailemaan. Alkupalojen jälkeen maistui vielä herkullinen broilerin rintaa pekonikastikkeella ja rosmariiniperunoilla oleva annos.

Jälkijuomadrinkit nautittiin Porvoon paahtamon terassilla, josta toisen terassin kautta matka jatkui hotellin yökerhoon. En muista milloin viimeksi olisin heilunut yökerhossa, mutta kun sen tekee harvoin, se on hauskaa :D:D Tanssittiin ja relailtiin. Loppuvaiheessa juttelu oli mahdotonta kovan metelin takia.

Aamulla kun kello soi, ensihetki on ikimuistoinen. Päässä jomotus ja univelkaa. Avokin ääni oli möreä kuin olisi enemmänkin juhlinut ja pidempään. Aamupala kuitenkin virkisti eikä kotimatka tuottanut mitään hankaluuksia. Nyt emme pysähdelleet kuin juomaan :D:D Lauantaina kokonaisaika oli 3.5 h, josta tehokasta ajoaikaa 2 h 16 min, ajettumatka 41.06 km, keskinopeus 18 km(h ja korkein vauhti 46.7 km/h. Öljytiellä oli pari mukavan pitkää alamäkeä. Laitoin Sports Trackerin tauolle pidemmillä tauoilla (Kahvihetki, sadetauko, motellin evästauko) Sunnuntaina sää oli täydellinen, sopivan lämmin ja aurinkoista. Pysäykset eivät olleet pitkiä, joten Trackerin tauotin vain piipahtaessamme huoltsikalla veskissä. Nyt kokonaisaika oli 2 h 20 min, josta tehokasta ajoaikaa 2 h 3 min, matka 39.78 km(loppumatkasta tulimme hiukan eri teitä jo kotikulmilla ollessamme), keskinopeus 19.3 km/h, korkein vauhti 46.4 km/h. Kotiin päästyä oli jo vähän hikikin, joten suihku oli tarpeen. Tälläisestä lyhyin tauoin ajosta tykkään :D:D Mut oli todella mukava viikonloppu, liikuntaa, mukavaa yhdessä oloa ja rillutteluakin :D:D Isot kiitokset piloteillemme Marille ja Vekelle.

Nyt on hernekeittoa syöty ja sauna lämmin. Keitosta tuli vähän liian paksua minun makuun, maku oli hyvä, mutta löysempää olisi saanut olla. Kohta saunaan ja onhan se lammessa käytävä testaamassa miten kylmäksi vesi on jäähtynyt.

Uintiennätys - kaksi kilsaa

Eilen sain Fb:n postiin viestin henkilöltä, joka on kesällä rantautunut tänne Pk-seudulle ja hän kirjoitti voivansa lähteä kanssani uimaan. Kyllä keväällä taisi sittenkin kannattaa ilmoitella vähän joka puolella perustamastani ryhmästä Tandem-pilotit jonne tämäkin liittyi ja nyt otti yhteyttä, yes! Sovittiin heti tälle aamupäivää uintitreffit, yes!

Olikin mukavaa pulahtaa uima-altaaseen pitkästä aikaa, edelliskerrasta on jo yli kaksi kuukautta. Yleensä tauon jälkeen polskin sen reilun kilsan. Nyt meillä ei ollut mitään aikarajaa, joten polskimme tyytyväisinä pitkään. Alussa ei ollut juurikaan takkuisuutta kuten yleensä tauon jälkeen. Pyöräillyt kilsat ja eilisillan hepostelut vähän tuntui jaloissa, mutta hyvin jaksoi polskuttaa.

Kun olin uinut 1650 metriä aikaa oli mennyt 90 minsaa ja kahden tonnin raja niin lähellä. Kaveri kysyikin uinko sen. Hetken emmin, että en ole aiemmin uinut, mutta olis niin hollilla. Kaveri totesi vain "anna palaa" ja niinpä jatkoin. Olihan jäljellä enään seitsemän edestakaista altaanväliä. Reissuun lähdin ehkäpä vähän turhan kevyellä aamupalalla, joten vatsassa kurni nälkä. Polskin kuitenkin kaksi kilometriä aikaan 1 h 50 min. Ei vauhti mikään hurja ollut, mutta varmastikin minun raskaalla uimatyylilläni ihan hyvä, ja siitähän voi sitten yrittää pudotella minuutteja pois :D Mutta nyt olen tehnyt sen, olen uinut 2 km!

Avokki teki minulle kotona palautusjuoman, jota siemailin selatessani sähköposteja ennen kuin ryhdyin valmistamaan jauhelihapastaa. Syötyäni oli oikaistava hetkeksi sängylle ja unihan se silmiä alkoi painamaan. Onneksi ohjelmassa oli vielä lenkkitreffit. Kävimme pienellä 4.7 kilsan lenkillä Marian ja koirien kanssa. Etenkin alkumatkasta Otto maleksi keskinopeuden jäädessä 3.9 kilsaan. Mitä pidemmälle päästiin sitä reippaammin poika kulki ja viimesellä kilsalla päästiin jo 5.3 kilsan vauhtiin :) Kokonaiskeskinopeutemme oli 4.5 km/h. Toivottavasti Otto jatkaa säiden viilentyessä reipastumistaan. Kovasti sitä saa koko ajan kannustaa ja kehua, vaatia kävelemään reippaasti. Se on aika kuluttavaa ja rasittavaakin. Ehkä kun vaan vielä jaksaa taistella ja tehdä lujasti töitä maleksimisesta päästään eroon - tai sitten ei... Joka tapauksessa oli mukavaa kävellä ystävän kanssa kuulumisia vaihtaen. Täällä vielä nautittiin vissyvedestä rupattelun jatkuessa. Otto ja Harmaakuono pyrkivät saada Thean leikkiin, mutta eipä naista kiinnostanut :D:D Me taistelimme saadaksemme Sports Trackerin jakamistoiminnon toimimaan. Ei onnistuttu. Välillä olisi kiva, jos pystyisin jakamaan "hurjimmat" lenkit kavereilleni :D:D Taitaa olla vähän hullua???

Hiipuvat helteet - rela viikonloppu

Superhelteet ovat ohi ja nyt saimme nauttia normikesälämmöstä, jossa jo syksyn tuoksahdus/tuulahdus. Lammen vesi viilenee hyvää vauhtia, lähteistä pulppuaa kylmää vettä auringon lämmittäessä pintaa edelleen häviten päivä päivältä yön viileydelle. Pimeä aika pitenee ja yöt viilenee, syksy hiipii vakain askelin superhelteet työntäen pois. Nyt viikonloppuna ei ole ollut läkähdyttävän kuumaa ja pihalla on jaksanut touhuta. Avokki raivannut rikkaruohoja, poimittu yhdessä nelisen litraa karviaisia, siistitty kasvimaata jne. Karviaisten poimiminen on kyllä hidasta piikkien takia. Ja tutustuinpa vattupuskaankin, jossa piikkejä vielä tiuhempaan. Ymmärrän hyvin etten löydä vapaaehtoisia vadelmien kerääjiä, vaikka kuinka houkuttelisin. Vadelma oli levittäytynyt nimittäin karviaispensaaseen :D ja multa meinas palaa pinna marjoja etsiessäni repivät, pistävät piikit. Nyt kuitenkin pakkasessa on talveksi myös karviaisia, ihanaa.

Oman maan antimia laitoin eiliseen salaattiin, tammenlehteä, rukolaa ja herneitä. Herne on tosi kuivunutta ja sato jääkin aika heikoksi. Tomaatit ei vielä kypsiä. kuukausimansikasta herkuteltiin eilisiltana satoa. Eilen savustettiin proilerfilepihvejä joita salaatin kanssa syötiin. Avokin lämmittäessä saunaa innostuin neulomaan valokranssiin neulepäällistä, joka on päättelyä vaille valmis. Ennen saunaa lähdimme lenkille. Tie oli välillä aika möykkelikköä ja etenkin alkumatkasta Otto opasti varovasti hitaalla vauhdilla, varmuuden lisääntyessä vauhtikin onneksi parani. Harmaakuono paineli avokin kanssa edellä kuulemma hihna kireällä. Vanhuksella menohalut hurjat hännän heiluessa pystyssä. Käveltiin 4.6 km/55 min ja lenkin jälkeen pulahdus lampeen. Siitä olikin ihana aloittaa saunominen. Vissyä, lammessa pulahtelua ja saunomista... Ah! Ja vielä puolilta öin reilu tunti nuotiolla.

Tänään karviaispuskassa oltuamme oli ihana pulahtaa lampeen kuten eilenkin pihapuuhastelun jälkeen. Kävinpä nyt illalla vielä toistamiseen polskimassa. Alun perin oli tarkoitus lähteä vielä lenkille, mutta avokin allergialääkeväsymys sai lenkin siirtymään toiseen hetkeen. Neuloin päällistä kuunnellen kirjaa Kadonneet lapset ja perkasin karviaiset. Reilu viikko sitten poimin, perkasin ja pakastin pari litraa mustaherukoita. Punaherukoita tuli niin vähän, että ne popsittiin jo aiemmin jäätelön kanssa. Ruuaksi valmistin jauhelihalla, sipulilla, valkosipulilla ja juustolla täytettyjä paprikoita, jotka grillattiin. Ihanaa syödä ulkona. Toivottavasti vielä lämpimiä kelejä riittää alkusyksyn mökkiviikonloppuihinkin.

Kyllähän se vaan niin on, että hiljalleen kesä kääntyy syksyksi ja mietinnässä on mitä kaikkea arkipäiviinsä ehtii mahduttamaan. Haluan niin paljon kaikkea, paljon töitä, paljon käsitöitä ja liikuntaa. Harkitsen ilmottautumista alottelijoiden keramiikkaryhmään ja pienrottinkityökurssille, haluan tutustua lähisaliin, jossa ehkä voisin ruveta käymään spinningtunneilla. Paikka olisi kävelymatkan päässä, joka on ihan huippua. Nyt vaan tarvitsee käydä tutustumassa ja laskea ehdinkö kolmessa kuukaudessa käymään kymmenen kertaa tunneilla. Oletan, että kyllä... Ja niitä töitäkin olis tehtävä, jotta kaikki nämä harrastukset olisivat mahdollisia... Toivottavasti ensi viikolla selkiytyy taas lisää ja arki alkaa lytämään uomansa.

Eilen tämä blogi täytti NELJÄ VUOTTA! En todella kuvitellut aloittaessani, että bloggaan vielä tänäänkin. Ehkä tmä olisi loppunutkin aiemmin, jos olisin tiukasti kirjoittanut vain yhdestä aiheesta. Nyt kun kirjoittelen vapaasti milloin mistäkin tekstejä tuntuu syntyvän aika tasaseen tahtiin. Tämä taitaa olla 460. postaukseni ja rekisteröityneitä lukijoita 53, blogin näyttöjä lähes 60 tuhatta, joten kaippa täältä on jotain luettavaakin löytynyt. Ja toivottavasti löytyy jatkossakin. Nyt kuitenkin pujahdan peiton alle kuuntelemaan kirjaa ja yöunille. Aamulla möksän siivous ja paluu kaupunkiin.

Ps: En vieläkään tiedä miten nykyään saa lisättyä tekstiin videon. Edellisen postauksen koirien uintivideo odottaa edelleen ratkaisevaa vihjettä.

40 kilsan kävely Kesäyön marssi-tapahtumassa

En tiedä olenko hullu vai yllytyshullu? Joka tapauksessa maaliskuun alkupäivinä surffasin netissä ja "törmäsin" Kesäyön marssi-sivuille. Tuolloin oltiin jo sovittu Lauran kanssa kävelevämme toukokuussa Naisten kympin Helsingissä. Päätin kirjoittaa Facebookiin ja kysellä olisiko marssille lähtiöitä. Muutama ilmaisi kiinnostuksensa ja Laura heitti "mennään kävelemään 40 km!" Hetken pohdin onko tuo nainen tosissaan vai vitsilläkö heitti, mutta sisälläni kihelmöi ajatus houkuttelevana kokeilla rajojaan ja vastasin "että jos lähdet, niin hitto mehän mennään." Ja niinhän siinä kävi, että seuraavan kerran tavatessamme lopullinen päätös syntyi. Toisaalta hirvitti, toisaalta oli olo ettei matka voisi ylivoimainen olla.

En alottanut systemaattista harjoittelua, vaikka se varmasti olisi kestävyyttä parantanutkin. Alkuvuoden aikana olen liikkunut aika monipuolisesti ja uskoin sen riittävän. Eri asia, jos meillä olisi ollut jokin aikatavoite, mutta ei sellaista tiukkaa tavoitetta uskaltanut ajatellakaan. Jos maalissa 10-12 tunnin sisällä voimme olla tyytyväisiä.

Marssi-illan lähestyessä hiljalleen alkoi hiipimään pieni mukava jännitys. Vasta edellisiltana oikeastaan tajusin jännittäväni ja mietinkin mihin ihmeeseen olen lupautunut. Tiesin kumpikaan meistä ei antaisi helpolla periksi, maaliin kävelisimme sisulla, jos ei muuten. Kuinka kipeiksi jalat mahtavatkaan tulla, kuinka hirveästi saan jalkoihin rakkoja, kauanko toipuminen vie aikaa jne. Niitä kysymyksiä pohdiskelin mielessäni. Perjantaina päätin haluavani Iphoneen vara-akun, jotta saisin marssimme kokonaisuudessaan talletettua yhtenä otoksena. Hyvä akku löytyi ja apteekista ostin kolmea eri kokoa olevia Compiit-laastareita, ja onneksi ostin. Niille valitettavasti oli käyttöä :( Laastariostoksen kylkiäisenä sain stressipallon ja juomapullon. Kumpaakaa en ole vielä käyttänyt :)

Viikolla pähkäsin monta kertaa ottaisinko Oton marssille mukaan. Hellesää sai koiran kuitenkin kovin vaisuksi ja löysävatsaiseksi, joten lopulta päätös Oton kotiin jäämisestä ei ollut vaikea. Uskon tehneeni oikein, vaikka ihanahan se olisi ollut mennä koiran kanssa. Mutta sujui kulku hyvin Laurankin opastuksessa. Isot kiitokset hänelle, että jaksoi vielä opastaa minuakin niillä viimeisillä hitailla tuskaisilla kilometreillä.

Tutustuessamme järjestäjien lähettämään ohjelmaan hiukan hiki nousi otsaan lukiessamme aikataulussa viimeisten saapuvan maaliin 00.00-04.00. Tuota ei ihan realistista meille olla puolilta öin maalissa, kyllä totuus tulisi olemaan ihan jotain muuta.

Lauantaina hohhailin ja jahkailin miten pukeutuisin ja mitkä kengät laittaisin jalkaan. Olen aina oppinut, että maastossa ja pitkillä reiteillä vaelluskengät ovat rautaa. Silti mietin, koska reitti tulisi olemaan lähes kokonaan asfalttia. Lopulta pakkasin juoksulenkkarit reppuun pitkähihaisen juoksupaidan, kevyiden collegehousujen ja softshel-takin seuraksi ja lähdin matkaan vaelluskengissä. Repusta löytyi myös vesipullo, urheilujomapurnukka ja pullollinen valmista juomaa, rakkolaastareita, pari banaania, vaihtosukat, käsidesi, hyttyskarkote ja nenäliinoja.

Saavuimme Tuusulan urheilukeskukseen puoli kuuden maissa, kävimme ilmottautumassa ja sitten olikin aika painua lähtöalueelle 40 kilsan käveliöiden joukkoon. Lähtö tapahtui aika tarkalleen kuudelta. Ensiksi kiersimme urheilukentän ennen kuin pääsimme porteista ulos.

Porukka lähti hirmuisella vauhdilla ja me siinä imussa, jotta saisimme varmuuden kulkevamme oikeaa reittiä. Kävely tuntui helpolta, mutta raskaat vaelluskengät kovine pohjineen ja asfaltti eivät sopineet yhteen. Sen tiesin heti ekojen satojen metrien aikana. Silti painelimme aika vauhtia, mutta moni muu meni helvetin paljon kovempaa :) Ekalla viidellä kilometrillä keskinopeutemme tunnissa oli 5,48 ja vikan kilsan lopulla huippunopeus 6.4 HUH!

Huoltopisteitä oli about viiden kilsan välein. Ekalla huoltopisteellä tarjolla oli vettä ja mehua. Saimme nauttia myös elävästä musiikista.

Musiikista emme kuitenkaan jääneet nautiskelemaan vaan jatkoimme matkaa edelleen reipasta vauhtia pitäen. 5-10 km meni 5,25 km/h keskivauhdilla. Loppupätkästä oikeassa lonkassa tuntui ikävältä. Jalkineiden tärähdys asfalttiin ei tehnyt hyvää, joten huoltopisteellä vaihdoin kengät. Vaelluskengät eivät sopineet reppuun, joten sidoimme ne repun ulkopuolelle, ja siinä ne sitten roikkuivat hamaan loppuun asti. Alkuun juoksutossut tuntui todella pehmeiltä, mutta jalkojen totuttua meno maistui taas :D Välillä oli kuitenkin muistettava juoda. Olihan lämmin kesäilta.

Taivalsimme tuon 10-15 km 5,19 vauhdilla, joten pientä hidastumista havaittavissa. Huoltopisteelle saapuessamme about 3,5 tunnin kävelyn jälkeen. Huoltopisteellä kuulimme nopeimpien tulleen pisteelle parin tunnin kävelyn jälkeen. Me saavuimme paikalle viimeisinä, mutta syötyämme suolakurkkuja ja juotuamme mehua lähdimme jatkamaan matkaa. Monet käveliöistä piti kunnon taukoja, jäivät istuskelemaan ja relailemaan. Me ei vaan osattu, pakko vaan jatkaa eteenpäin.

Ambulanssi siirtyi huoltopisteeltä toiselle sitä mukaan kuin kävelijät eteni. Paikalla oli myös sairaanhoitaja ja muuta huoltoporukkaa. Vapaaehtoiset katsoivat ettei reiteille kukaan jäänyt. Mutta siis, me vaan jatkoimme matkaa ilman kummempia huilaustaukoja. Alkumatkasta puhua pälpätimme koko ajan ja puolta väliä lähestyttäessä ehkä jo vähän mietitytti se miten paljon kilometrejä olikaan edessä. Seuraavalla pätkällä meidät taas otettiin kiinni, mutta puolivälin krouviin ei kuitenkaan viimeisinä saavuttu. Vauhti 15-20 km välillä oli 4,86. Tuon etapin aikana olimme tulleet Tuusulanjärven pohjoispäähän ja Järvenpään ohi.

Pienen tauon jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa illan hämärtyessä. Soitin äidille ja kerroin puolivälin ohitetun. Kello oli tuolloin jotain puolyhdentoista jälkeen.

Puolivälin jälkeen

Olimme pitäneet puolet matkasta hyvää vauhtia, joka tosin oli alkukilsoista jonkin verran hidastunut. Tiesimme, että todellinen taistelu oli vielä edessä ja realistista olisi vauhdin putoavan edelleen. Alkumatkasta kuuntelin taukopaikoilla tarkasti Iphonestani välitilastoja, mutta matkan edetessä tarkkaavaisuus heikkeni. Totesimme kuitenkin puolen välin paikkeilla, että Sports Tracker näyttää kilsan enemmän käveltyä matkaa kuin järjestäjien taukopaikkamerkinnät. Taukopaikoilla pistin Trackerin tauolle, joten vessa-, juoma, syömä yms. ei ole kokonaisajassa eikä myöskään keskivauhtitilastoissa.

Tuo 20-25 km meni vauhdilla 4,65 ja etapin loppuvaiheessa tunsin päkiöiden kipeytyvän. Alkuun ajattelin sen olevan vain kävelyrasitusta, mutta pian tajusin rakkojen tekevän tuloaan. Rakkoja pelkäsinkin kaikkein eniten. Niitä kun minulle tulee superhelposti. Taukopaikalla nautittuamme suolakurkuista, urheilujuomasta eräs vapaaehtoinen laittoi jotain hoitavaa teippiä varpaisiin. Rakkokohdat eivät vielä juuri näkyneet, mutta valitettavasti tuntuivat. Tuossa vaiheessa vedin ylleni pitkähihaisen ja takin. Pysähdyksissä ollessamme tuli kylmä, joten ei muuta kuin matkaa jatkamaan. Tuon taukopaikan jälkeen 30 km ja 40 km reitit erosivat toisistaan ja alkoi meidän yksinäinen taival. Muita 40 kilsan käveliöitä ei enään ollut näköpiirissä. Tarvoimme yön pimeydessä pitkää suoraa välillä jo peläten ollaanko edes oikealla reitillä. Aika nopeasti totesin, etteivät teippaukset rakkohelvettiä juurikaan helpottanut, joten betoniporsaalle istuskelemaan ja Compiittia molempiin päkiöihin. Siinä vapaaehtoinen reitillä olevien tarkistaja ajoi pyörällään meidät kiinni. Mukava, sydämellinen, rento mies. Hänen kanssaan jatkoimme matkaa kohden 30 kilsan taukopaikkaa. Tällöin olimme Tuusulanjärven eteläpäässä ja lähdimme viimeiselle kympille kiertämään Lahelan, Ruotsinkylän ja Riihikallion kautta kohden maalia. Tuo 25-30 km rypäsy meni näköjään hiukan vauhtia kiristäessä rakkohelvetin häämötyksestä huolimatta. Keskivauhti oli 4,88km/h.

Taukopaikalla meitä jo odoteltiinkin. Tuntui vähän nololta ajatella mitenköhän kauan joutuivat odottamaan. Olivat kuitenkin tavattoman kannustavia ja ystävällisiäkin. Eräs mies ravisteli jalkani ja se teki hetkellisesti todella hyvää. Pahimmalta tuntui ehdottomasti lonkankoukistajissa.

Vielä oli matkaa jäljellä, joten töppöstä toisen eteen. Kävelimme ja kävelimme. Kesäyö tuoksui huumaavasti ja linnut heräili visertämään. Kuulimme upeaa satakielen luritusta ja huikaisevaa lintukonserttoa. Päkiäni olivat helvetin kipeät ja lähtiessämme taapertamaan leveää metsäautotietä kivet tuntuivat jalan alla piruilta. Kirosin, huokailin, mutta kävelin. Vapaaehtoinen ajoi meidät taasen kiinni oltuaan ensin mukana 30 kilsan taukopaikan purussa. Puheet olivat loppuneet aikaa sitten. Kävelimme hiljaisuudessa varmasti molempien miettiessä mihin hulluuteen sitä oikein ruvettiinkaan ja vieläpä vapaaehtoisesti :D:D Vapaaehtoinen yritti jutella meille, mutta taisi häntäkin jo vähän väsy painaa kun totesi "no ei tässä oikein enään jaksa pölistä." Murehdimme Lauran kanssa sitäkin, että maalissa joutuvat meitä odottamaan ikuisuuden. Vapaaehtoinen kielsi meitä niin ajattelemasta ja muistutteli miten upea suoritus on kävellä 40 kilsaa, ja mitä väliä sillä on, vaikka olisimmekin viimeisiä. Oikeassahan hän oli. Saapuessamme 35 kilsan huoltopisteelle Tracker väitti meidän kävelleen 37.6 km. Sehän olisikin ollut jotain, jäljellä vain 2.5 km, mutta totuus oli toisenlainen. Rakkoja särki ja oli ryytynyt olo. Mietin jo vakavasti, että jaksanko loppuun. En kuitenkaan halunnut keskeyttää enkä edes sanoa sellaista ääneen. Laura kyllä kysyi juodessani pystynkö kävelemään, vastaus "kyllä kai, lähdetään niin tää on nopeammin ohi, ja hitto me kävellään ainakin niin kauan kun Trackerissa on 40 km." Ja niin me taas jatkoimme taivallustamme.

Vauhti oli hidastunut jo selvästi: 30-35 km 4,42 keskivauhtiin, ja ei varmaankaan yllätys, että viimesellä etapilla se hidastui entisestään :D Asfalttitietä vaan riitti ja riitti, käki kukkui päivä valkeni, ilma lämpeni, aurinko nousi... 39 kilsan kohdilla oli lisättävä vasempaan jalkaan etuvarpaan ja ukkovarpaan väliin laastari. Tuolloin olo oli aika epätoivoinen. Vaikka Trackerissa olikin jo 39 km, matkaa jäljellä enempi kuin kilometri. Raahustimme vaan eteenpäin vapaaehtoisen tsempatessa meitä. Jossain vaiheessa hän totesi seuraavan mutkan jälkeen näkyvän vesitornin. Siinä ryytymykseni keskellä mietin, että kuinkakohan kauas vesitorni näkevän silmin näkyy, että oliko matkaa jäljellä monta helvetin kilometriä. Sitten alkoi kuulua vielä parempia "uutisia". Kävelimme jo samaa kadun pätkää kuin urheilukeskuksesta lähtiessämme. Enään ei voisi olla ihan kamalasti jäljellä. Jo näkyi urheiluhalli, taas mietin miten kaukana ja pienenä. Kysyinkin onko jäljellä satoja vai kymmeniä metrejä. Kymmeniä kuulemma! Kuljimme eteenpäin ja kun Laura sanoi "nyt voit alkaa sulkemaan Sports Trackeria, se on siinä", se oli musiikkia korvilleni :D Me teimme sen, me kävelimme 40 kilsan lenkin ja Trackerin mukaan vielä 1,3km päälle! Me voitimme tuskan, kivun, väsymyksen! Kun saavuimme hallin ovista sisään meitä odotti kahdeksan henkeä kahdessa rivissä taputtaen meille. Katseet olivat vakavat ja he vaikuttivat olevan tosissaan. Eivät ollenkaan sellaisia "no tulittehan te helvetti vihdoinkin, että mekin päästään nukkumaan". Oltiin iloisia suorituksestamme ja nainen, joka antoi meille kunniakirjamme ja osallistumismitalimme vaikutti suorastaan liikuttuneelta. Viimenen osuus, eli tuo 35-41.3 km meni 4,05 keskivauhdilla ja viimesellä vajaat 1,5 kilsalla vauhti putosi 3,7, mutta hitotko siitä. Maalissa olimme 04.20, joten kokonaisaika 10 h 20 min josta liikkeellä Trackerin mukaan 8 h 39 min. Ehkä monen mielestä olimme hitaita, mutta mitä väliä. Me kuitenkin kävelimme sen ja ehkä homma olisi huonomminkin voinut mennä...

Tarjolla oli lihakeittoa, se maistui taivaalliselta. Vähemmän taivaallista oli ruokailun jälkeen lähteä liikkeelle. Mun lonkankoukistajat huusi tuskasta, mutta kotiinhan se oli lähdettävä. Eipä automatkakaan hyvää tehnyt ja istuinkin pitkään eteisessä suunnittelemassa suihkuun menoa ja yläkertaan kapuamista. Lopulta riisuin eteiseen, taapersin suihkuun ja sitten ylös. Molemmat koirat oli ihmeissään mikä minulla oikein oli. Otto pyrki nuolemaan etureisiäni ja lantiotani ja Harmaakuono steppas portaissa hermostuneena. Lopulta "kaaduin" sänkyyn, mussutin saadusta kassista Geishan ja mietin mihin asentoon rupeaisin, jotta pystyisin nukkumaan. Ja sydämestäni toivoin, että vessatarvetta ei tulisi, en halunnut taapertaa alakertaan :D

Sunnuntai meni rauhallisesti lepäillen. Jalat toipuivat hyvää vauhtia ja lonkankoukistajien tuskakin katosi ja alkoi huomaamaan pohje, takareisi, pakaratuntemuksiakin. Istuminen teki jumitusta ja liikkeelle lähtö olikin aikamoista. Eilen kuitenkin tilanne oli jo paljon parempi. Illalla vaan rakkoja alkoi särkeä päkiöissä, tänään vaihdoin niihin laastarit. Ja tänään ei jalat ole muuten tuntuneet oikeastaa normaalia kummemmilta, joten toipumisen nopeutta olen hämmästellyt suuresti. Nilkoissa ja jalkapöydissä on ollut lievää turvotusta. Odotin, että koko viikko menisi tuskitellessa ja jumia poistellessa, mutta huomisiltana aion pyörälenkille. Vesijuoksutreffaus oli tältä päivältä jätettävä rakkojen ja ystävälleni tulleen esteen takia väliin.

Tottahan toki maaliin tullessa tuntui upealta. Väsy kuitenkin painoi ja pitkät aplodit hämmensi ja lämmitti mieltä. Nyt vasta parin päivän jälkeen oikeasti tajuaa mitä sitä on tullut tehdyksi. Minulle tämä on iso ja mahtava juttu. Lähdin ilman systemaattista harjoittelua matkaan, joten jo se olisi voinut pilata koko jutun, mutta eipäs pilannutkaan. Nesteytys olisi voinut mennä vikaan kokemuksen puutteesta. Ei minulla ollut oikeasti aavistustakaan miten elimistöni moiseen rasitukseen reakoisi. Lähdin ja lähdimme varsin untuvikkoina matkaan kestävyyttämme kokeilemaan. Alussa juttua riitti ja kävely kulki ja usko säilyi. Kuitenkin väsy hiipi puseroon, niin varmasti pitikin. Ryytymyksestä, kivuistakin huolimatta jatkoimme matkaa. Vaatiihan se sisukkuutta ja varmasti luonnettakin. Olen ylpeä meistä. Väsynkään keskellä emme alkaneet kiukuttelemaan toisillemme emmekä liiemmin valittaneetkaan. Ennemminkin keskustelimme missä kohden jalkoja milloinkin oli tuntemuksia :D Ja osasimme olla myös hiljaa kuunnellen kesäyön ääniä. Valitettavasti niistä ei jaksanut nauttia samalla tapaa kuin vetrein jaloin. Joka tapauksessa kokemus oli unohtumaton ja olen onnellinen kun olimme niin hulluja ja päätimme haastaa itsemme. Ja tämän osallistumismitalin aion säilyttää muistona.

Ps: Kuvat ovat Lauran ja Jarin