keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Ilta ajatustyötä tehden

Yrityksemme kotisivut avattiin maaliskuussa 2009 ja sen jälkeen on tehty vain pieniä muutoksia. Helmikuussa uuden hinnaston tullessa voimaan ajattelimme uusia sivujen ilmettä kuvin ja tekstein. Joulukuussa eräs tuttava koirapiireistä kävi kuvaamassa pari tuntia ja yli 500 kuvasta valittiin parhaat. Noh, minusta siinä työssä ei paljoa apuja ollut. Valitut kuvat sivujen tekijälle, joka on ne asetellut paikoilleen. Samalla hän muuttaa vähän sivujen rakennetta. Meidän tehtäväksi jää suunnitella kuvatekstit ja tekstit. Huh, tänään istuttiin avokin ja Aa:n kanssa viitisen tuntia pähkimässä. Lauseiden pitäisi olla ammatillisesti hyviä ja virheettömiä. Ehkä rimamme on hivenen korkealla, mutta halutaan antaa sivuillamme itsestämme hyvä ja aito kuva. Pähkimiseen meni koko himskatin ilta ja mun yleiskuntosalitreenikin jäi treenaamatta. Avokki ”karkas” loppuvaiheessa pumppaamaan rautaa. Tunsin kateuden piston ja kiukuttelinkin hienoisesti aiheesta. No vaikka liikunta/treeni on tärkeitä asioita, yrittäjänä on välillä pakko laittaa firmansa ja sen menestyminen etusijalle. Ja kun tuo helmikuun alku lähestyy. Silloin sivut pitäisi saada julkaisuun, koska uusi hinnasto tulee voimaan. No nyt on sivujen tekijälle lähetetty uusitut tekstit, kuvatekstit kuviin, nostoja sivujen sivustoille tms. Sivuille tulee uutena myös linkki Facebook-sivullemme sekä Googlen karttapalveluun.


Eilen alotettiin Elisa-viihteen asennus. Eilisiltana telkkari näkyi, tänään ei. Huomenna ystävämme tulee hommaa jatkamaan heti aamusta. Kyselin Näkövammaisten keskusliiton Tiedonhallintapalvelujen keskustelualueilta
näkövammaisten käyttökokemuksia, mutta en ole saanut yhden yhtä vastausta. Mietinkin, että mitähän tuli hankituksi. Netin kautta tapahtuva tallennus vaikutti vaan hyvältä mahdollisuudelta. Tallentavat digiboxit kun tahtoo olla hipasunäppäimisiä tai jutskat on valikoiden takana ja niissä liikkumiseen näöstä olisi enemmän kuin hyötyä.
Toisaalta, eipä ole tullut palautetta siitäkään etteikö homma voisi toimia ruudunlukuohjelmillakin. Pitäkää ystävät peukkuja. Valitettavasti vaan pieni epäily hiipii mieleen. No asia selvinnee huomenna.


Eilisilta kului töiden merkeissä. Alotin 16.30 ja lopetin klo 21.00. Asiakkaita on aina parhaiten alkuillasta ja illasta.Moni hieroja ei pidä iltavastaanottoa. Itse koen sen oikeastaan välttämättömäksi tulojen saamiseksi. Ja koska työpisteemme on kodin yhteydessä ei mene aikaa työmatkoihinkaan. Päivällä voi tehdä kaikkea muuta; kotitöitä, lenkkeillä, treenata kuntosalilla, hoidella asioita tms.  Joskus sitä ei vaan osaa tehdä mitää kun ”odottaa” iltaa ja töitä. Onneksi hiljalleen tätä kodin yhteydessä työpisteen olemista oppii hyödyntämään ajankäytönkin suhteen.


Eilisiltana lukiessani blogeja koin turhautumistasillä olisin halunnut muutamaa kirjoitusta kommentoidakin, mutta tämä nykyinen kommentointi ei aina tunnu oikein vörkkivän. En tiedä johtuuko ruudunluvustani vai kenkkuileeko Blogger muuten? Joka tapauksessa kommentit jäi tekemättä. Joskus kommentointi onnistuu, mutta sen jälkeen en pääse mitenkään muuten sivulta pois kuin sulkemalla koko selaimen ja aloittamalla uuden istunnon. RASITTAVAA!!!
Kaikkein ärsyttävintä on kyllä, jos kommenttia ei saa ollenkaan laitetuksi. Eilenkin olisin niin halunnut
osallistua keskusteluihin, mutta… No jospa tuo olisi systeemin alkukankeutta ja sen toimivuus kohenisi talven edetessä.



2 kommenttia:

  1. Onhan se totta, että hierojilla on varmaan parhaiten töitä iltaisin tai silloin voisi olettaa, että asiakkailla on eniten aikaa. Tosin nykyään kaikki paikat ovat auki melkein 24/7, joten vuorotyötä tekee kovin moni.

    Mulla ei ole tuo kommentointi kyllä temppuillut, harmi jos se sulle sitä tekee... Ootko katsonut jonkun näkevän kanssa sitä kohtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamu- ja päiväaikoja käyttää jonkin verran vuorotyöläiset ja eläkelläiset. Tosin eläke on usein niin pieni, että hieronnassa ei pysty käymään juuri koskaan. Vuorotyöläisetkin valitsevat mieluiten aamuvuoron jälkeen hoitoajan, joskus yövuoron perään, tai herättyä yövuoron jälkeen unilta, joten iltapäivään ja iltaan painottuu. Joskus joku käy ennen töitään.

      En ole kenenkään näkevän kanssa tuota kommentointia tutkinut. Ongelmana taitaa ollakin se, että välillä toimii, välillä ei. Esim. nyt ei ollu mitään ongelmaa vastata tähän, mutta toissailtana en saanut vastatuksi edes omassa blogissani Bregolle.Mutta, selvitellään mistä johtuu vai onko vaan jotain alun takkuamista.

      Poista