Kasvava harmitus

Toukokuusta asti minulla on ollut ongelmia blogiin kuvien lisäämisessä. Ilmeisesti ruudunluku Jaws heittää jonkin sivuvalikon näkyviin missä painikkeita edellinen, seuraava, kuvakaappaus, jne. Kuvan lisäys-valikko ei näy. Siksipä on jäänyt kirjoittamatta mm. viime loppukevään käsityökursseista, kesälomasta jne. En osaa tehdä ongelmalle mitään. Erikoista on, että vaihtaessani ruudunlukuohjelman Nda:n kuvan lisäys onnistuu. En kuitenkaan ole yhtään sinut ohjelman kanssa. Ehkä vielä erikoisemman tekee jutusta, että suljettuani Nda:n kuvan lataus-valikko näkyy myös Jawsillakin. Eihän siinä muuten mitään, ei ole ongelma käynnistää Nda:ta ja avata kuvan lataus, palata Jawsiin. En kuitenkaan saa suljetuksi Nda:ta ilman tietokoneen käynnistystä. Varmasti siihen on komentonsa, mutta en ole tietoinen. Tuntuu kovin työläältä aloittaa kuvallisen postauksen työstö, kun alkutoimenpiteisiin menee aikaa. Inspiraation iskiessä pitäisi heti päästä itse asiaan. Toivottavasti ongelma ratkeaa jotenkin.

Ja nyt uutena eilisiltana huomasin, että en pääse lukemistoon. En ole testannut pääsenkö Nda:lla vai en. Jawsilla en pääse en Ie:alla en firefoxilla. Itse asiassa halutessani lukea muiden tekstejä ja kommentoida niitä joudun käyttämään ie:ata, mutta omat postaukset kuvineen julkaisen Firefoxissa. Vähän monimutkaista on. Lisäksi enään vuosiin ei ole saanut kommentoimaansa tekstiin kommentteja sähköpostiin, joka oli loistava mahdollisuus.

Todella harmillista nämä hankaluudet. Olen miettinyt blogialustan vaihtoakin, mutta en oikein innostu siitäkään. Haluan kuvien lisäys mahdollisuuden takaisin käyttööni ja päästä lukemaan blogejanne. Pitäkääpä siis peukkuja, että ongelma vielä ratkeaa.

Iloinen uutinen sensijaan on, että olemme löytäneet uuden avustajan. Hän aloittaa työt tulevana perjantaina.

Tunnista sata lintulajia

Vietämme Suomen juhlavuotta; itsenäinen Suomi 100 vuotta. Juhlavuosi on tuonut paljon erilaisia juhlia, tapahtumia, kampanjoita jne. Birdlifella on mm. kampanja Tunnista satalintulajia, joka tarkoittaa minulle ja Silja-ystävälleni tallentaa sadan eri lintulajin äänet niin hyvinä, että äänestä pystyy tekemään lajimäärityksen. Idean isä on Ari Linna, joka toimi retkioppaanamme Kökarin lintuviikonlopussa helmikuun puolivälin jälkeen. Siellä kuljimme paraloidimikrofonini kanssa tallentaen mm. tavalliset sini- ja talitiaisen, viherpeipon, erikoisempana urpiaisparven ruokailua ja hippiäisen hentoa ääntelyä. Istuessamme iltaa idea syntyi ja innostuimme Siljan kanssa siitä kovasti. Kotimatka sujahtikin pohtiessa miten toteutamme projektin. Selvää oli, että perustamme blogin, mutta miten saada lintujen äänet blogiin ilman tallenteessa oltavaa kuvaa kuten youtubessa. Myös blogin nimi pohditutti, sillä halusimme siitä sellaisen, jota voisi halutessaan käyttää myös uusien projektien tullen. Luotamme siis siihen, että niitä projekteja tulee juhlavuodenkin jälkeen :)

Nimeksi päätettiin Satakielenlaulu ja kun saimme hyvän vinkin äänitallennuksien latauspaikastaei muuta kuin ensinmmäinen blogipostaus julki.

Olemme tästä projektista enemmän kuin innoissamme. Projektin myötä tulemme liikkumaan luonnossa paljon, ja sekös saa minut hykertelemään onnesta. Edelleen täälläkin kertoilen myös lintu- ja luontokuulumisianikin, mutta tarkemmin jos projektin edistymistä ja luontoretkikertomuksia haluaa lukea, niin kannattaa ottaa blogi seurantaan. Sen löydät täältäSamalla haluamme tuoda esiin sitä miten luonnosta voi nauttia monin eri tavoin. Läheskään aina ei tarvita näköä. Haluamme myös lintujen äänien mukaan tarinaa retkiltämme ja tuntemuksistamme. Toivottavasti moni innostuu tästä, sillä niin innoissamme itse olemme. Perustimme blogille&projektille myös Facebook-sivun, jossa myös realiaikaisia päivityksiä, joten käykäähän painamassa sitä tykkää-painiketta täällä
Tarkoitus ei ole hylätä tätä blogia. Kirjoittelen täällä entiseen tapaan, tosin nyt alkuvuodesta kirjoitustahti on ollut hiukan harvanlainen, mutta ette eroon meikäläisestä pääse :)

Made in korso-blogi

Pidän blogin kirjoittamisesta niin paljon, että lupauduin mukaan yhdeksi kirjoittajaksi made in korso-blogiin. Blogissa tuodaan esille Korson pehmeämpää puolta käsityöläisten kirjoituksin. En ole aiemmin ollut mukana useamman kirjoittajan blogissa, joten mielenkiintoinen matka luvassa. Blogi päivittyy kerran viikossa ja minulla on tämän vuoden puolella kolme kirjoitusvuoroa. Tänään julkaistui ensinmmäinen tekstini.

Viikko sitten blogissa julkaistiin ensinmmäinen teksti ja blogi julkaistiin made in korson sivuilla sekä fb:ssa. Tuona julkaisupäivänä alkoi todella jännittämään, että miten osaan ja pärjään blogin korkeassa tasossa mukana. :) Eilen upeassa syyssäässä kirjoittelin ensinmmäisen tekstini auringon paisteessa mökin pihassa. Kun alkuun pääsi alkoi tekstiäkin syntymään. Huomasin kuitenkin, että paljon tarkemmin miettii mitä kirjoittaa kuin tässä henk.koht. blogissani. Täällä antaa vaan sormien tanssia ajatusten tahtiin eikä ole ihan niin kriittinen tekstilleen.

On mukavaa olla mukana made in korso-blogissa ja toivon näin saatavan käsitöiden arvostusta nousemaan ja myös Korson mainetta kohennettua. Teksteissäni en aio korostaa näkövammaisuuttani kuten en täälläkään. Se kulkee teksteissä mukana tarpeen mukaan ja jos se kirjoitettavaan aiheeseen jotenkin liittyy. Toivoisin kuitenkin, että minut muistettaisiin made in korso-blogissa ennen kaikkea käsitöistäni, teksteistäni, kenties korsolaisena hierojana ja vasta jossain taka-alalla vammaisuudestani. Ensisijaisesti olen kuitenkin ihan tavallinen ihminen, joka työskentelee hierojana ja joka rakastaa käsillä tekemistä.

Lokakuussa made in korsolla on villisukatmyyjäistapahtuma. Toivottavasti pääsen piipahtamaan paikalla, vaikka minulla ei olekaan myytäväksi villasukkia. Se taito kun on jäänyt puolitiehen. Marraskuussa osallistun Korson joulutorille ja tod.näk. Cafe Korson myyjäispäivään. Olen innostunut ja vähän jännittynytkin. Vielä jokunen vuosi sitten en nähnyt itseäni myyjäisissä myymässä. No nytkään en ilman näkevää apuria touhuun yksin uskaltaisi, mutta myös ihan käytännön syistäkään. En saa katsekontaktia mahdolliseen ostajaan, en välttämättä tiedä jonkun tutkivan tuotteitani, jos tämä on hipihiljaa. On siis tärkeää, että mukanani on näkevä henkilö, joka voi ottaa sen ensinmmäisen kontaktin asiakkaiden kanssa . Toivottavasti tapahtumista tulee iloisen vilkkaat ja saan monta ihanaa kohtaamista myyjäishulinassa.

5-vuotias

Sunnuntaina 9.8. blogini täytti viisi vuotta. Onkohan lukioissa ketään sellaista, joka olisi seurannut matkassa alusta lähtien? Tällä hetkellä matkassa mukana on 50 rekisteröitynyttä lukijaa ja fb-sivullakin yli 40 tykkäystä. Miksikäs sinä jäit matkalle mukaan ja onko jotakin mieleenpainunutta postausta?

Vuosien aikana blogi on muuttunut aika paljon alun hitaan kirjoittelun jälkeen. Aiheet vaihtelevat eikä ole yhtä tai kahta teemaa. Joskus olen pohtinut, että pitäisikö olla useampia blogeja, mutta kävisiköhän niin, että kirjoittelutahti kävisi kuhunkin liian hitaaksi. Mikä sitten ylipäätään on hyvä kirjoitusväli? Riippuu varmasti blogin aiheesta ja tarkoituksestakin. Itse kirjoitan silloin kun hyvältä tuntuu ja inspiraatio iskee. Silti välillä jään miettimään miten blogi voisi olla kiinnostavampi, joten jos ideoita kiitos niistä. Myös synttärisankari ottaa risut vastaan :)

Blogin myötä olen käynyt kahdessa blogimiitissa ja toivottavasti vielä joskus tulee se kolmaskin mahdollisuus. Miiteissä tapasin monta mukavaa bloggaajaa. Blogini kautta olen löytänyt lehtiartikkeleille lukijoita sekä neuleohjeiden kaavojen aukikirjoittajia sanallisiksi ohjeiksi, valokuvien kuvailijoita tms. Kaikesta saamastani avusta olen iloinen ja todella kiitollinen. Toivottavasti joskus voin auttaa teitä jotenkin, ja toivottavasti blogituttavuuden aikana olette saaneet minulta muutakin kuin auttamisen ilon :) Olen myös kovin iloinen, että olemme erään täällä Pk-seudulla asuvan blogituttavan kanssa kaverustuneet niin paljon, että tapailemme aina sillointällöin useimmiten käsityöjuttujen merkeissä.

Vuosia sitten eräs toimittaja löysi minut artikkelisarjaansa Selviytymistarinat tämän blogin kautta sekä eräs opettaja kutsui minut puhumaan koululleen yläasteikäisille suvaitsevaisuudesta. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja miten pitkään tämä blogi jatkuu. Tarkoituksenani ei ole lopettaa hetkeen, joten pysykää matkassa mukana.

Monesti bloggaaminen on ollut minulle myös terapeuttista. Olen voinut purkaa minua askarruttavia asioita, intoilla, paasata, pohdiskella ja kertoa myös niistä onnenhetkistä. Tämän ei ole koskaan ollut tarkoitus olla jokin vammaisen ihmisen selviytymistarina, tai hehkutus siitä, että vammaisenakin selviää. Sokeus on minussa eikä pois lähde, joten kulkee teksteissäkin, mutta toivottavasti ei liiallisesti. Kovasti toivon, että tekstejä lukiessa minusta jäisi muutakin mieleen kuin sokea nainen. Ja jos joku täältä saa vertaistukea vaikkapa otoskleroosiin, painonhallintaan, näkövammaisuuteen, kenties tulevaisuudessa kilppariongelmiin, mikä sen hienompaa. Silloin viisi vuotta sitten etsiessäni tietoa otoskleroosista ja sitä sairastavien kokemuksia, tietoa ja vertaistukea löytyi todella vähän. Kirjoitin tuosta elämänvaiheestani kohtuu paljon ja ilmeisesti jotkut tietoa/vertaistukea etsineet ovat sitä myös kommenteista päätellen löytäneet. Samalla kirjoitukset ovat olleet minulle terapiaa ja pohdintojen jälkeen asiat eivät välttämättä tuntuneetkaan niin kauheilta ja pelottavilta. Ehkäpä tulevan syksyn aikana joudutte lukemaan kilpirauhasjuttuja otoskleroosin tapaan. Otan osaa... Toisaalta kilpirauhasasioissa tuntuu olevan paljon paikkoja mistä löytää niin tietoa kuin vertaistukeakin.

Näiden vuosien aikana mielestäni blogipostauksiin kommentointi on vähentynyt ihan yleisesti. Itselläni se on vähentynyt huomattavasti, koska en pysty laittamaan ruksia, jotta jatkokommentit tulisivat sähköpostiini. Aikanaan käytin toimintoa paljon, koska minua kiinnosti ja kiinnostaisi edelleenkin mihin kommentointi kehittyy ja tuleeko tarvetta itselläni lisäkommentointiin. Nyt joudun erikseen käydä katsomassa blogiteksteistä joita olen kommentoinut, onko niihin tullut kommentteja ja miten aiheen käsittely on jatkunut. Ruudunluvulla aika työlästä, joten on jäänyt tekemättä. Minusta ylipäätään kommenttien bähentyminen on surullinen asia. Ehkä niitä on edelleen erilaisissa sisustus- ja tyyliblogeissa, mutta niitä en itse seuraa. Joka tapauksessa olen tyytyväinen, että aikanaan löysin blogimailman ja siihen hurahdin.

Blogi Blogipolulla

Moni teistäkin on jo tietoinen, että Blogilista lopettaa 1.6. Blogiani on voinut seurata myös sitä kautta. Talvella blogikurssin innoittamana laitatutin blogini myös Blogovin-palveluun, mutta sitä kautta en ole huomannut lukioita olevan blogillani. Kielitaidon puutteen ja sivuston ruudunluvulla hankaluuden vuoksi en ole itsenäisesti sivulla vieraillut. Siksipä Blogilistan lopettamisuutinen tuntui kurjalta, vaikka eipä sekään kovin helppo sivusto ole ollut ruudunlukua käyttävälle.

Facebookin ryhmässä Käsityöblogit kerrottiin uudesta blogipalvelusta Blogipolku.comista
Ensiksi tutustuin sivustoon ie-selaimella. En löytänyt mistä sivulle voi rekisteröityä jne. Olin pettynyt, mutta onneksi keksin testata sivun toimivuutta Firefoxsilla ja johan löytyi rekisteröityminen ja paljon muutakin. Ylipäätään vaikuttaisi sivuston toimivan aika mukavasti myös ruudunlukua käyttävän kannalta.

Nyt olen rekisteröitynyt Blogipolulle ja lisännyt myös blogini sivustolle, joten tätä voi seurata myös sitä kautta.

Olen myös jonkin verran lueskellut palvelusta löytyneitä blogeja. En ole kuitenkaan listannut palveluun seuraamiani blogeja. Yhden olen kuitenkin lisännyt Bloggerin lukulistalle. Mielenkiintoinen teeblogi
pääsi lukulistalle. Olen joskus etsinytkin teehifistien blogeja huonoin tuloksin, joten tämä oli kiva löytö. Jos tee ja siihen liittyvä kiinnostaa kannattaa käydä lukemassa. Ja jos Blogipolku.com ei ole vielä tuttu kipaise tutustumaan.

Viikko on sujahtanut vauhdilla täällä mökillä. Valitettavasti ilma on ollut yöpakkasineen aika epäsuotuisa puutarhurointia ja mökin maalausta ajatellen. Paljon on kuitenkin puuhattu ja kun aikanaan saan valokuvat kuvailusta saatte mökkikevätpostauksen :DD Huomisaamuna kuitenkin kaupunkiin arkisten asioiden ja liikunnan pariin. Treenausta kaipailenkin ja tänään ihanasta viikosta huolimatta olen alakuloillut painon putoamattomuutta ja kaikkea mikä ikinä treenaamiseen liittyy jne. Onneksi alkavalle viikolle on sovittuna ratsastus, lenkki, pt-treenit, tandempyöräilyä, Naisten kymppija paljon muuta.

Blogin kehittäminen

Olen osallistunut kevään aikana blogikirjoittamisen verkkokurssille, jonka on järjestänyt Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry. Sunnuntai-iltana palautin viimeisen kurssitehtävän, jonka aiheena oli mistä blogille lukijoita ja miten kehittää blogistaan mahdollisimman mielenkiintoinen.

Olen asiaa pohtinut kurssin aikana paljon. Kuulun ehdottomasti siihen porukkaan, jotka kirjoittavat pitkästi ja rönsyävästi. Toiset kannattavat lyhyitä kirjoituksia ja postauksia missä käsitellään vain yhtä asiaa kerrallaan. Itse tungen sisältöä välillä samaan tekstiin vaikka kuinka treenistä neulontaan. Tekstiä vain syntyy enkä ole siitä stressannut.

Tämä blogi ei ole myöskään mikään kieliopin ja oikein kirjoituksen aarreaitta, verbien taivutuksissa yms. toivomisen varaa. Toisaalta en tee tätä ammatikseni ja toiset sanovat tekstini olevan avointa ja soljuvaa pikkuvioistaan huolimatta.

Blogillani ei kuitenkaan ole yhtä kohdeyleisöä ja aiheet vaihtelevat paljon. Joku joka lukee mielellään treenikuulumisia ei välttämättä halua lukea neulonnan mutkikkuudesta. Tai joku joka on kiinnostunut opaskoira-asioista ei välitä ruokaan liittyvistä paasauksistani. Kirjoittelen vähän jokaiselle jotakin, mutta en ehkä tarpeeksi yhteen asiaan keskittyen.

Pari vuotta sitten kun Harmaakuono eläköityi ja Otto astui elämään pohdin olisinko aloittanut opaskoirateemalle oman blogin ja taisinpa sitä täälläkin pohdiskella ääneen. Jatkoin kuitenkin yhdessä ja samassa blogissa. Nyt mietin mahtuvatko käsityöt ja treenit samaan blogiin? Kirjoitanko liian pitkästi, liian pitkin kappalein jne...

En edelleenkään aio ottaa bloggaamisesta itselleni stressin aihetta, sillä tämän pitää olla hauskaa ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Toki mukavaa on, jos blogini kiinnostaa ja onnistun kirjoittamaan mielenkiintoisesti ja kenties tuomaan uusia ajatuksia joihinkin asioihin. Mikään syvällinen pohdiskelublogihan tämä ei ole, ei myöskään taiteellinen, filosoofinen tai pursua poliittisia kannanottoja. Sellaista ei tule eikä ole :D Mutta, nyt teillä lukioilla on sana vapaa, mistä pidätte, mitä kehittäisitte, mistä lukisitte mieluiten, mitkä aiheet kiinnostavat vähiten. Miksi luet juuri tätä blogia, miksi et jaksa täällä pahemmin vierailla??? Tms... Kommentoikaa, risut ja ruusut ovat tervetulleita! Katsotaan osaanko tai pystynkö kehittämään itseäni toivottuun suuntaan. Ja loppujenlopulta itsellenihän tätä kirjoitan, mutta kehittyminen elämässä on aihealueella kuin toisellakin tarpeen.

Kahvakuulatreeni

Avokin treenatessa eilen yläkroppaa mä tein kahvakuulatreenin jalkapainotteisesti.

Liikkeet/toistot:
* Kahden käden heilautus 20
* Yhden käden heilautus sisäkautta 15
* Vauhtipunnerrus 15
* Kyykky kuula niskan takana 15
* Yhden käden heilautus ulkokautta 15
Tein kaksi kierrosta sekä kuuden kilon että kahdeksan kilon kuulilla. Minulla on ehkä hivenen turhan pehmeäpohjaiset treenikengät, joten jouduin vauhtipunnerruksessa hakemaan aika paljon tasapainoa kuten myös kyykyissä. Se tuntui jalkapohjan pikkulihaksissa tuskaisena poltteena, mutta sarjan jälkeen aina helpotti heti, joten kurja kärsi ja paina eteenpäin! Ylätaljalla tein vetoja eteen istuen sekä seisten kaksi sarjaa 20 kilon vastuksella, kulmatangolla (oliskohan se 6-8 kg hauiksia ja kulmasoutua ja pääpainon ollessa alakropassa vielä askelkyykkyjä. Lopuksi maitohappojen poljentaa pois pyörällä, ravistelut ja venyttelyt.
Ah mikä olo treenin jälkeen! Kyllä liikunta tekee hyvää niin kropalle kuin mielellekin. Treenin jälkeen maistuikin herkulliset linssi-kinoa -pihvit.

Nyt viettelen välipäivää ja huomenna mennään taas, YES!!! Työrintamalla on valitettavan hiljaista, joten nyt tulee ainakin levättyä kunnolla. Kolmen tunnin päästä pääsen vasta töiden kimppuun, joten taidanpa luoda silmukat seuraavaan käsityöhön. Niin, käsityöihmiset, neuloosi alkaa taas heräilemään ja etsimään paikkaansa treenikärpäsen surinan keskeltä.



Moni varmaan muistaa vielä kun täällä Bloggerissa pystyi ohjaamaan sähköpostiinsa jonkin postauksen kommentit. Oli kohta jossa luki tyyliin "jatkokommentit lähetetään"... ja sen ruksittamalla, ruudunlukua ja näppäinkomenttoja käyttävänä enterillä aktivoitiin/ruksitettiin kohta ja postauksien kommentointeja pystyi seuraamaan sähköpostin kautta. Käytin toimintoa aina kun kommentoin johonkin blogikirjoitukseen ja halusin nähdä miten keskustelu kehittyy. Nyt homma ei enään ruudunluvulla onnistukaan. Juu, lukee kyllä "ilmoita", mutta kuuulemma vasemmalla puolella oleva laatikko, jossa ruksittava kohta, sitä ei minulle näy. Ilmeisesti kuvake, jonka aktivoituminen tarvitsee hiiren klikkaukset, huoh!!! Enterin painalluksista ei iloa, joten tuota seurantaa en saa enään päälle. Olen asiasta ärsyyntynyt, vaikka sinänsä pieni juttu!!! Lähetin asiasta palautetta Googleen, mutta tuskinpa yhden tai muutamankaan asiasta valitus mitään auttaa, harmien harmi!
Huoh, tulipahan nyt näin lopuksi tästäkin avauduttua :(

Hektistä elämää

Voi miten harmaata ja sateista onkaan. Nyt ne syksyn kurjat kelit ovat saapuneet. Pitkään saimmekin nauttia aurinkoisista kuulaista upeista syyspäivistä. Matalapaineen mukana on iskenyt karmea väsymys, eikä kiireinen elämä yhtään sitä helpota. No onneksi olen melatoniinin avulla nukkunut, en välttämättä huippuhyvin, mutta nukkunut kuitenkin. Olen nimittäin heräillyt öisin todella monta kertaa ja se on aika rasittavaa.

Viikonloppuna vietin "naisenergiset" päivät avokin lähtiessä lauantaiaamusta mökille evakkoon :D Järjestin luonani Evelace-alusvaatekutsut. Alkuun väkeä piti tulla huomattavasti enemmän, mutta erinäisten sattumusten vuoksi kutsut menivät pienemmällä porukalla. Kahdet uudet liivit innostuin tilaamaan. Ostosten lomassa kahviteltiin. Tarjolla oli pinaatti-fetarullia, siemenrieskaa ja mustikkapiirakkaa. Kutsujen jälkeen jatkoin iltaa lapsuudenystäväni kanssa punaviinistä ja juustoista nauttien, ja mikä ihan parasta, ehdittiin jutella kaikessa rauhassa tuntitolkulla :D

Sunnuntaina puolestaan Silmukkasiskot saapui luokseni neulomaan. Iltapäivän puikot heilui ja juttua riitti. Välillä toki taas herkuteltiin nyyttärituomisia. Neuloin ponchoa, joka alkaakin olla viimeisiä kerroksia vaille valmis. Olo ei myöskään pirtein mahdollinen ollut, sillä yöunet jäi vähän lyhyiksi :D Silti Silmukkasiskojen kanssa aika sujahti vauhdilla.

Ja nyt onkin ollut aika kiireinen viikko. Joka päivälle on riittänyt asiakkaita, josta olen erityisen iloinen. Opaskoira-asiat ovat myös vieneet aikaa. Maanantai-iltana kokoonnuimme alueelliseen tapahtumaan, jossa teimme kaupunkiopastusharjoituslenkkejä ja lopuksi juotiin kahvit sekä kyseltiin toiveita ensi vuoden ohjelmasta. Otto treenilenkillä opasti aika mukavasti. Pari ekaa suojatietä meinasi unohtua pysähtyä, mutta reitin edetessä pojan opastus tarkentui huomattavasti. Ja maininnan ansaitsee myös se ettei tahmatassuilusta ollut tietoakaan :D Seuraavana päivänä istuimme yli kolmen tunnin kokouksen, josta kiireellä kotiin asiakkaita hoitamaan. Mielestäni on hyvä kun me hallituslaiset keskustelemme asioista huolella, joten harmitti kiireen iskiessä niskaan Mutta ei ne kokoukset Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen loppuneet, nimittäin eilisaamuna osallistuin Opaskoirakoulun uusittavien kotisivujen suunnittelutyöhön kertomalla ruudunlukuohjelmaa käyttävän näkökulmia mitä sivuja tehtäessä tulisi huomioida. Oli mielenkiintoista ja tapaamme marraskuun loppupuolella uudestaan. Sitä ennen saan kommentoitavaksi tekeillä olevia sivuja. Kotisivupalverista kotiin, jonne saapui Lemmikit-lehdestä toimittaja ja valokuvaaja. Juttelimme koirista teen ja kahvin äärellä, jonka jälkeen ulkona kuvasimme koiria. Ilmeisesti joulukuun numerossa juttu sitten on :)

Ja illalla töiden jälkeen lähdin ystäväni kanssa ostamaan ratsastuskypärää. Sopivaa kypärää ei löytynyt, mutta löytyi ratsastushousut puoleen hintaan, 35 € Hantterssin housut. Kypärän metsästykseen lähdetään huomenna uudemman kerran :D Sunnuntaina on nimittäin eka kenttätunti ja tälle vuotta niitä on sovittuna kaikenkaikkiaan viisi ja niiden lisäks yksi vaellus. Tähän asti olen käyttänyt tallin kypäröitä, mutta haluan oman jo hygieenisyistä ja ainahan oma on OMA :D:D Olen todella onnellinen jo etukäteen tulevista ratsastuskerroista.

Vaikka aamulla olo oli hyvin takkuinen ja tuntui siltä etten jaksa uida metriäkään, olen onnellinen uimatreffeistä. Viime viikko jäi väliin ja ens viikkokin jää, joten onneksi takkuisuudesta huolimatta päästiin polskuttamaan. Polskin 1400m/80min, joten edelliskerran vauhtiin en ihan tänään yltänyt, mutta alussa ajattelin kilsan tekevän jo tiukkaa, joten siihen nähden kai voinen olla suht tyytyväinen. Ens kerralla sitten taas paremmin! Mut joo... Tälle viikolle tyypilliseen tapaan, vauhdilla uimasta kotiin asiakkaita hoitamaan. Nyt vietän taukoa ja kohta saapuvat kutsuilla tilatut tuotteet ja sen jälkeen työpäivä jatkuukin yli kahdeksaan.

Jossain vaiheessa lukiessani blogipostauksia ja kirjottaessani kommentteja huomasin, että en saa kommentointiseurantaa enään sähköpostiin, joka oli todella kätevää silloin kun halusi seurata jatkuuko kommentit edelleen... Jokin muutos on siis tapahtunut täällä bloggerissa, nyyyhhh... Vai onko tämä vain jokin ruudunlukuun liittyvä ongelma?

Kolme vuotias

Kolme vuotta sitten en kuvitellutkaan, että tämä blogini olisi hengissä vielä vuosien päästä. Silti kolme bloggausvuotta on sujahtanut, kirjoittelun välit vaihdellu melkoisesti, mutta onhan tämä kuitenkin jo 358. postaukseni. Blogia luettu yli 38.200 kertaa ja rekisteröityneitä lukijoita 49. Luetuimpia postauksia on käsitöihin, luentoihin ja otoskleroosiin liittyvät kirjoitukset. Aiheet ovatkin vaihdelleet hyvin paljon käsitöistä mökkeilyyn, ruuan valmistuksesta hyvinvointiin, liikunnasta opaskoiriin aina silloisen fiiliksen mukaan.

Alun perin tarkoituksena oli kirjoittaa yrittäjänaisen arjesta, miten harrastukset ja työ mahtuvat elämään. Ruokaherätys ja sen myötä luennoilla käynnit muuttivat kuitenkin suuntaa hyvinvointipainotteisemmaksi. Ja koska kilojen kanssa olen taistellut koko aikuisuuteni myös laihdutusjutut astui kuvioihin luettuani laihduttajien blogeja rohkaistuin itsekin kirjoittamaan omasta matkastani kohti kevyempää Hepaa. Noihin aikoihin postauksia syntyi aika tiuhaan tahtiin blogin alkutaipaleeseen verrattuna.

Otoskleroosista halusin kirjoittaa, jotta vertaistukea etsivä voisi saada rohkaisua kirjoituksistani. Aihe on sittemmin jäänyt, koska korvien tilanne on pysynyt leikkauksien jälkeen samana. Näkövammaisuus on osa minua ja se kulkee mukanani halusin tai en. Siksipä siitäkin olen kirjoittanut avoimin mielin. Toki en halua blogin olevan jokin sokon naisen selviytymistarina, mutta kertonee kuitenkin myös vammaisen voivan elää hyvää ja mielenkiintoista elämää vammastaan huolimatta. Toivottavasti kirjoituksista on lukijoille löytynyt kiintoisaa luettavaa, vaikka en ole pysynytkään yhden aihealueen piirissä. Ja otoskleroosin myötä leikkauksista toipuessa löysin käsityöt, jotka nykyisin napsasee ison palan kirjoitetuista aiheista.

Mitä blogin kirjoittaminen on sitten minulle antanut?
Olen saanut paljon mukavia kommentteja, asiallisia kysymyksiä ja vertaistukea. Olen tavannut blogimiitissä Jyväskylässä muutaman ihanan blogisiskon, ja tapaan heitä taasen 1.9. Tampereella järjestettävässä miitissä. Pari blogisiskoa on lukenut minulle äänitteelle lehtiartikkeleita, yhden kanssa lumikenkäilty ja vietetty mukava ja mielenkiintoinen teeilta Thehuoneella. Ja teemaan sopivasti hän luki minulle Pirkko Arstilan teekirjan. Muutamien kanssa ollaan Facebookissa kavereita jne.

Blogin myötä minulle tuli haastattelupyyntö Kauneus&terveys-lehteen Selviytymistarinani otoskleroosista. Juttu julkaistiin 2011 marraskuussa. Loppuvuodesta minulle tarjottiin mahdollisuutta linkittää teemaan sopiva linkki (alkoholittomat boolit) blogipostaukseeni ja tienata siitä muutaman kympin. Toteutus oli vasta tämän vuoden puolella. Eli, blogia on luettu ja kaitpa täällä on jotain ihan luettavaakin ollut.

Olen iloinen, että löysin blogimailman ja rupesin itsekin kirjoittamaan. Tämä on antanut paljon ja toivottavasti hyviä fiiliksiä tulee jatkossakin. Kiitos jokaiselle teistä!!

Kahvakuulaheilautukset ja uinnin riemua arvontoja unohtamatta

Tarkoitus oli avokin ja Harmaakuonon kanssa eilen tehdä reipas ja pitkä lenkki. Suunnitelmat kuitenkin muuttui, sillä Harmaakuono vaikutti väsähtäneeltä ja haluttomalta, joten puolentunnin metsälenkin jälkeen palasimme kotiin.

Yleensä Harmaakuono kirmaa heti vapaaksi valjaista päästyään portaat ylös, nyt koira jäi eteiskerrokseen eikä tassutellut yläkertaan ennen kuin tulin sen kanssa. Aivan kun se olisi ymmärtänyt ettei sen takia kävelty pidemmälti. En tiedä mistä tuollainen tunne tuli, se vaan tuli... Kenties liiallista inhimillistämistä, myönnetään.

Vaihdettiin sisätreenivaatteet päälle ja heilauteltiin kahvakuulia. Tehtiin kahden käden ja yhden käden heilautuksia lähtien kevyimmästä kuulasta liikkeelle. Liian kevyellä kuulalla nopeesti tekniikka kärsii, joten tarkkana sai olla. Lopuksi ennen loppuverryttelyä kokeilin avokin 20 kilon kuulaa heilautella. Heilahtelihan se, vaikka ei kovin korkealle. Vatsalihaksissa tuntui mukavasti ja hiki irtosi.

Tänään pääsin uimaan, IHANAA! Polskuttelin 1500 m ja koin uinnin "vahvemmaksi" edelliskertaan verrattuna, joten lisääntyneellä liikunnalla on varmasti merkityksensä. Nyt tuo treenikärpänen surraa voimakkaana kropassa ja nyt kuun vaihtuessa alan merkkailemaan taas liikkumisiani ylös. Nyt on siis kiristystä muutamalla asteella luvassa :D

Mun arvonnan lisäksi on ainakin pari muutakin blogiarvontaa meneillään.
Metsässä kultainen puu-blogin kirjoittaja Eevi arpoo ekotuotteita, kannattaa siis osallistua!
Lisäks Karhuttaren arvonnasta voi voittaa itse tehdyn pipon. Pipoarvontaan pääset
tästä.
Ja muistakaa osallistua myös mun arvontaan, josta voi voittaa tumman vihreän huivin tai Opaskoiravuosikirjan 2012. Ja arvontani löytyy
täältä!

2012 oli hyvä vuosi

Takana on hyvä vuosi, ellei suorastaan huippu. Niin paljon kaikkea hyvää siihen mahtui. Ja mikä parasta sain olla terveenä koko vuoden. Ei edes flunssat kiusanneet. Kuulo koheni ja sosiaalinen elämäni sai uutta pontta, joka saa minut hymyilemään. Vanhan harrastuksen (maalipallo) jättämän tyhjyyden onnistuin täyttämään uusin tuulin. Elämääni tuli käsityöt ja niiden myötä ihana Silmukkasiskot-miitti, jonka myötä olen tutustunut moneen ihanaan ihmiseen. Alkuvuodesta myös liikunta toi vauhtia elämään. Syystä tai toisesta (ei selitellä) liikkuminen väheni kevään kuluessa ja kesän alussa mökki vei huomion. Samaan aikaan meille tosin "muutti" tandem, jolla en päässyt ajamaan läheskään niin paljoa kuin olisin halunnut pilottien puutteen vuoksi. Toivottavasti ensi kesänä pilottivärväys onnistuu paremmin. Ne lenkit mitkä pääsin ajamaan nostatti pyöräilykärpäsen surinaa ja polkeminen kotoa mökille oli mahtava kokemus. Ensi kesänä uudestaan mahdollisimman monta kertaa...

Ratsastamassa kävin epäsäännöllisesti vuoden aikana, keväällä huomas selvän kehityksen, joka antoi tietysti lisäintoa. Syksyltä hepostelut jäi pariin kertaan, mutta jospa nyt talvella taas noustaisiin hevosen selkään uutta oppimaan.

Talvella kävimme lumikenkäilemässä kavereiden kanssa ja joulukuussa ostin avokille ja itselleni omat lumikengät. Ajatus, että täällä mökillä voisimme pitkin peltoja painella menemään ja parit lenkit ehdittiinkin heittämään ennen kelin totaalista loskaantumista. Pakastuis pian takas! Tosin huomenna palaamme kaupunkiin.

Laihtuminen ei sujunut toivotulla tavalla, tosin paino ei ole myöskään noussut. Alimmillaan pääsin 66.8 kg, mutta pääasiassa paino on pyörinyt koko vuoden 67.3-68.6 kg:n välillä. Talvella käydessäni 2-3 kertaa viikossa uimassa paino lähti hyvin putoamaan kuten myös Detox-kuurin aikana ja sen jälkeen.  Keväällä jo lakkasin merkkaamasta painoa ylös, mutta uuden vuoden alkaessa ajattelin taas aloittaa painon kirjaamisen sekä ottaa enempi laihdutusmoodia mukaan terveellisellä tavalla.

Vuoteen mahtui ihania lomaviikkoja. Kanarialla rentouduimme ystävämme vieraana, Kuusamossa hiihtelimme keväthangilla, Hartolassa mökkeilimme soudellen, uiden, saunoen, grillaillen. Lontoossa paralympiatunnelmaa, shoppailua, musikaali jne. Kesäviikonloput juhannuksesta saakka omalla mökillä pihaa laittaen ja relaillen.  Kesään mahtui päivä Haapsalussa ja la-su-retki Hämeenkyröön, joten puuhaa on riittänyt. Syksyn viikonloput täyttyi kolmesta messutapahtumasta, muutamasta mökkiviikonlopusta, päivästä  Porvoossa jne. Arki-iltoihin kerran-pari kuussa käsityötapaamisia, opaskoiratouhuja tms. Kevään päivistä on nostettava Jyväskylässä ollut blogimiitti, sillä se oli ihana päivä sadesäästä huolimatta. Olen onnellinen, että uskaltauduin mukaan vammastani huolimatta. Toivon, että voisimme taas alkaneenakin vuonna miitata. Olen tosin ollut syksyn aikana laiska bloggaaja ja vielä laiskempi teidän blogien kommentoija, mutta siitäkin huolimatta toivon tapaavani teitä taas.

Blogimiitti

Jokin aika sitten mm. Iive vinkkaili blogissaan Jyväskylässä järjestettävästä blogimiitistä. Mieleni pohjalla alkoi mukavasti kutkutella ajatus osallistumisesta tapahtumaan. Toinen (se varovainen ja ujo) puoliminusta hangoitteli vastaan. Voinko lähteä treffeille vieraalle paikkakunnalle tuntematta muusta seurueesta ketään? Varmasti kaikkia jänskättää enempi vähempi tavata uusia ihmisiä blogien takaa, mutta eivät kuitenkaan ole kanssaihmisien varassa. Toki minulla on opaskoirani, mutta emme kuitenkaan osaa itsenäisesti mihinkään vieraassa ympäristössä.

Kutkutus osallistumisesta kuitenkin kasvoi ja kasvoin ja päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja "tunnustaa" kiinnostukseni tapahtumasta ja liityin naamakirjassa tapahtuman ryhmään. Sieltä sainkin kannustavia kommentteja ja lupasin lähteä 5.5. olevaan blogimiittiin. Kun päätös oli tehty, innostus on ollut suuri. Nyt on kuitenkin alkanut "sokkoraasua" jänskättämään. Junalippuja en eilen avustajan kanssa ehtinyt varaamaan, joten homma on hoidettava pikimmiten. Kun lippu on hankittu en enään jänistä :D

Jotenkin tuntuu ihan hassulta, että näin jännittää ja huolestuttaa pärjäänkö miten hyvin, sillä en toki haluaisi kellekään olla liiaksi vaivaksi. Avokki on kannustanut lähtemään ja ylittämään itseni. Sekin on ihan pöllöä, että johonkin näkövammaisten tapahtumaan voi helpostikin lähteä yksin, vaikka muita ei juuri tuntisi. Se on paljon helpompaa kuin tämä. Ehkä se kertoo huonosta itsetunnosta tai jostain.

Avustaja tulee perjantaina töihin. Itse lähen koulutukseen, mutta jätän hälle listaa työtehtävistä ja yksi tehtävistä on tuo lipun osto Jyväskylän junaan! Eli, näiden jännityksieni ja vaivaksi olo-ajatuksien ei anneta taltuttaa halua tavata teitä muita bloggaajia!

Höh, miksi kirjoitin tästäkin tänne...
Ollakseni rehellinen ja avoin :D
Ja jos joku lukijoistani sattuisi haluta osallistua eikä vielä ollut tietoinen tästä...

Eli, Blogimiitti Jyväskylässä 5.5. noin klo 12.00 alkaen
Tarkoituksena reippailla yhdessä, jonka jälkeen käydä syömässä.
Ilmottautua voi niinacmon@hotmail.com
ja hältä varmasti saa myös lisätietoja miitistä!
Ja ryhmä löytyy Facesta nimellä JBM 2012
Ja anteeksi etten nyt laittanut suoria linkkejä blogeihin mistä asiasta olen lukenut tai tuonne Facebookkiinkaan.
Rehellisesti laiskuus voitti :(

Arvontavinkit + kysymyksiä kanssabloggaajille :)

Heti tähän alkuun täytyy vinkata teillekin parista blogiarvonnasta :)
Annie arpoo
täällä
Arvontaan voi osallistua vielä sunnuntaihin asti, (jatkoaika) ja voittaja saa luettavaa sekä suklaata joihin liittyy haaste. Käypääkä katsomassa ja osallistumassa!

Myös Hennalla omassa blogissaan on meneillään
arvonta

Voittajalle luvassa itse tehtyjä palkintoja, joten käykää osallistumassa!

Kirjoitin pari viikkoa sitten postauksen
Kropan muutokset käsin tunnustellen
ja sain postaukseen kommentin, jossa ihmeteltiin miksi esim. laihdutusbloggaajat haluavat laittaa kuviaan "näytille blogiinsa. Kirjoittaja oli huolissaan myös anonyymiyden säilymisestä. Yritin vastata hänelle kysymykseen sen mukaan miten itse olen asian tulkinnut. Hän toivoi vielä kommentteja/perusteluja blogikuvien laittamiseen teiltä näkeviltä bloggaajilta.
Nyt nostan asian uudelleen esille näin omana postauksenaan ja toivon aiheen herättävän keskustelua kommentoinnissa.

Itse olen näin sokeana tulkinnut asian siten, että kuvien laittaminen antaa mahdollisuuden saada kanssabloggaajiltaan palautetta mahdollisista muutoksista ja se palaute taas ruokkii motivaatiota eteenpäin.
Ja tottakai jokaisesta positiiviset huomiot  ilahduttavat.

Itselläni ei ole tuota mahdollisuutta laittaa vertailukuvia vartalostani (tai on, jos pyydän jotakuta ottamaan kuvat, siihen minusta ei kuitenkaan ole), saatika vertailla kuvia itse, joten voin vain sanallisesti kertoa muutoksista ja hehkuttaa saamiani kommentteja.
Ja niitä sanallisia kuvauksia muutoksista onkin jo paljon hankalempaa kommentoida. Ei ole todisteaineistoa kuvista sanojen vahvistukseksi :D

Ehkä minuakin alkuun hiukan kummastutti laihdutusvertailukuvat, mutta kun olen nyt kohta vuoden lukenut laihdutusblogejakin, olen oppinut ymmärtämään kuvien tärkeyden, niiden antaman infon ja sen vuorovaikutuksen minkä kuvat saavat aikaan.
Ja joskus toivoisin, että voisin minäkin kirjoittaa "näytät hyvältä kuvassa" tai "selvästi huomaa vyötärösi kaventumisen". Sitä en kuitenkaan pysty tekemään, mutta hengessä olen mukana. Tiedän laihduttamisen tuskan, nautinnon ja kaiken siltä väliltä :D

Ja toinen (kylläpäs nyt haen vuorovaikutteista postausta) asia mikä mielessäni luikertaa:
Minulle esitti etäinen tuttu kysymyksen
"Mitä hittoa varten kuvittelet jonkun lukevan höpinöitäs? Ketä oikeasti kiinnostaa näkövammaisen elämä niin paljon, että jaksais lukea kirjoituksia siitä?" No hänen puolustuksekseen täytyy sanoa, että hän ei ilmeisestikään muutenkaan ymmärrä bloggaamisen päälle, mikä tässä viehättää, miksi tätä tehdään...
Tuo "näkövammaisen elämä" ei ollut kysymyksen pääbointti. Hän halusi kuitenkin, että kysyn lukijoiltani miksi esim. luette juuri tätä blogia?
No nyt minä kysyn teiltä
- Mikä saa teidät lukemaan Endorfiinista voimaa -blogia ja miksi liityitte lukijoiksi??
Tuo tuttava arveli pääsyyksi uteliaisuuden.
Uskallan toivoa, että syitä on muitakin :D

Ilta ajatustyötä tehden

Yrityksemme kotisivut avattiin maaliskuussa 2009 ja sen jälkeen on tehty vain pieniä muutoksia. Helmikuussa uuden hinnaston tullessa voimaan ajattelimme uusia sivujen ilmettä kuvin ja tekstein. Joulukuussa eräs tuttava koirapiireistä kävi kuvaamassa pari tuntia ja yli 500 kuvasta valittiin parhaat. Noh, minusta siinä työssä ei paljoa apuja ollut. Valitut kuvat sivujen tekijälle, joka on ne asetellut paikoilleen. Samalla hän muuttaa vähän sivujen rakennetta. Meidän tehtäväksi jää suunnitella kuvatekstit ja tekstit. Huh, tänään istuttiin avokin ja Aa:n kanssa viitisen tuntia pähkimässä. Lauseiden pitäisi olla ammatillisesti hyviä ja virheettömiä. Ehkä rimamme on hivenen korkealla, mutta halutaan antaa sivuillamme itsestämme hyvä ja aito kuva. Pähkimiseen meni koko himskatin ilta ja mun yleiskuntosalitreenikin jäi treenaamatta. Avokki ”karkas” loppuvaiheessa pumppaamaan rautaa. Tunsin kateuden piston ja kiukuttelinkin hienoisesti aiheesta. No vaikka liikunta/treeni on tärkeitä asioita, yrittäjänä on välillä pakko laittaa firmansa ja sen menestyminen etusijalle. Ja kun tuo helmikuun alku lähestyy. Silloin sivut pitäisi saada julkaisuun, koska uusi hinnasto tulee voimaan. No nyt on sivujen tekijälle lähetetty uusitut tekstit, kuvatekstit kuviin, nostoja sivujen sivustoille tms. Sivuille tulee uutena myös linkki Facebook-sivullemme sekä Googlen karttapalveluun.

Eilen alotettiin Elisa-viihteen asennus. Eilisiltana telkkari näkyi, tänään ei. Huomenna ystävämme tulee hommaa jatkamaan heti aamusta. Kyselin Näkövammaisten keskusliiton Tiedonhallintapalvelujen keskustelualueilta

näkövammaisten käyttökokemuksia, mutta en ole saanut yhden yhtä vastausta. Mietinkin, että mitähän tuli hankituksi. Netin kautta tapahtuva tallennus vaikutti vaan hyvältä mahdollisuudelta. Tallentavat digiboxit kun tahtoo olla hipasunäppäimisiä tai jutskat on valikoiden takana ja niissä liikkumiseen näöstä olisi enemmän kuin hyötyä.

Toisaalta, eipä ole tullut palautetta siitäkään etteikö homma voisi toimia ruudunlukuohjelmillakin. Pitäkää ystävät peukkuja. Valitettavasti vaan pieni epäily hiipii mieleen. No asia selvinnee huomenna.

Eilisilta kului töiden merkeissä. Alotin 16.30 ja lopetin klo 21.00. Asiakkaita on aina parhaiten alkuillasta ja illasta.Moni hieroja ei pidä iltavastaanottoa. Itse koen sen oikeastaan välttämättömäksi tulojen saamiseksi. Ja koska työpisteemme on kodin yhteydessä ei mene aikaa työmatkoihinkaan. Päivällä voi tehdä kaikkea muuta; kotitöitä, lenkkeillä, treenata kuntosalilla, hoidella asioita tms.  Joskus sitä ei vaan osaa tehdä mitää kun ”odottaa” iltaa ja töitä. Onneksi hiljalleen tätä kodin yhteydessä työpisteen olemista oppii hyödyntämään ajankäytönkin suhteen.

Eilisiltana lukiessani blogeja koin turhautumistasillä olisin halunnut muutamaa kirjoitusta kommentoidakin, mutta tämä nykyinen kommentointi ei aina tunnu oikein vörkkivän. En tiedä johtuuko ruudunluvustani vai kenkkuileeko Blogger muuten? Joka tapauksessa kommentit jäi tekemättä. Joskus kommentointi onnistuu, mutta sen jälkeen en pääse mitenkään muuten sivulta pois kuin sulkemalla koko selaimen ja aloittamalla uuden istunnon. RASITTAVAA!!!

Kaikkein ärsyttävintä on kyllä, jos kommenttia ei saa ollenkaan laitetuksi. Eilenkin olisin niin halunnut

osallistua keskusteluihin, mutta… No jospa tuo olisi systeemin alkukankeutta ja sen toimivuus kohenisi talven edetessä.

Pohdintaa vammaisuudesta ja blogistani arvontalupausta unohtamatta

Olen seuraillut jonkin aikaa blogini tilastoja, ja olen jäänyt pohtimaan niiden paikkaansa pitävyyttä. Nimittäin esim. postaukseni ” Pienenpieni historiikkini sokeudestani”(viidenneksi luetuin postaukseni) lukukerrat ovat pudonneet 46 kerrasta 44 kertaan. Miten se on selitettävissä, vai onko vaan Bloggerin oikkuja? Jos et ole tekstiä lukenut löydät sen heinäkuun postauksista ”11.7.2011, 10 kommenttia” ja aihe sattuu kiinnostamaan. Selkeästi luetuimpia postauksia ovat otoskleroosia käsittelevät kirjoitukset. Tilastojen kärkipaikkaa lukukerroissa pitää 319 lukukerralla ” Stressaava otoskleroosi

4.11.2010, 6 kommenttia”. Otoskleroosipostauksien väliin kiilaa 119 lukukerralla ” Opaskoira tuo reippautta liikkumiseen 6.2.2011, 5 kommenttia” Tilastoissa kolmantena lukukerroissa (82)  ” Otoskleroosi tuskaannuttaa

17.1.2011, 4 kommenttia”. Väliin kiilaa postauksia liittyen näkövammaani, blogiarvontaan ja yltääpä kymmenen sakkiin yksi luentopostauskin  "hyvää yötä nukahtamisvaikeudet" -luennon satoa

20.9.2011, 2 kommenttia” sijoittuen 36 lukukerralla  kuudenneksi. Ja otoskleroosi kiinnostaa, sillä ” Odotettu ja pelätty leikkaus ja siitä toipuminen

4.4.2011” on luettu 31 kertaa ja sijoitus tällä hetkellä yhdeksäs. Sokkohistoriikki-postauksen lisäksi kiinnostusta on herättänyt myös näkövammaisuuteeni liittyvä kirjoitus ” Treeniä/urheilua minun sokkosilmin 17.9.2011, 7 kommenttia” (sijoitus 7.)

Kuten tilastoista voi päätellä erilaisuus kiinnostaa ihmisiä ja toivon todella, että olen pystynyt edes hivenen valottamaan vammaisen ihmisen elämää. Vammaisuus tuo omia haasteitaan, mutta toivottavasti olen onnistunut välittämään myös sitä tavallisempaa elämää, ja että vammastani huolimatta elän, koen, touhuan. Useasti vamma ei ole este, hidaste kylläkin. Ja totta kai se rajoittaa jonkin verran, mutta toisaalta antaa jotakin muuta tilalle. Joskus olen pohtinut millainen minusta olisi tullut, jos en olisikaan näkövammainen. On aika turhaa moisia miettiä, mutta miten paljon vammaisuus vaikuttaa ihmiseen, luonteeseen, elämäntapoihin jne. Olen kiltti, rauhallinen. Olisinko vammattomana erilainen? Mitä tekisin työkseni, olisiko minulla lapsia, koira tai muita lemmikkejä???  Nyt minulla on ihana opaskoira Harmaakuono, jota ei olisi elämässäni, jos näkisin. Tuskin olisin käynyt Sydneyssä, Qebeckissa, Sao Paolossa urheilumatkoilla, mutta osaisin ajatella itseni hoitotyössä näkevänäkin.

Usein kysytään olenko katkera näkövammaisuudestani ja monen yllätykseksi vastaan, en. Ei kannata myrkyttää katkeruudella elämäänsä. Minulla on paljon parempi olo ja elämä kun hyväksyn tosiasiat ja opettelen elämään vammani kanssa. Kaikille se ei ole helppoa ja sen hyväksymiseen voi mennä valtavasti aikaa. Asian kun saa läpi käydyksi, elämä helpottuu kummasti. Näin moni on todennut lopetettuaan taistelemisen tuulimyllyjä vastaan. Itse en muista paljoakaan taistelleeni vammaani vastaan. Olen hyväksynyt sen aika helpolla, mistä lie johtuu. Sokeutumista pelkäsin ja murehdin näköjäänteeni alkaessa heikentyä, mutta nopeasti uuteen tilanteeseen tottui. Kuulon heikentyessä pelkäsin paljon enemmän ja mietin miten siitä oikeasti selviydyn. Kuuroutuminen oli ja on todella pelottava ajatuskin ja tällä hetkellä en tiedä pystyisinkö siihen sopeutumaan. Toivottavasti asiaan ei tarvitse koskaan sen enempää perehtyä. Niin se vaan kuitenkin on, että vastaan on otettava se mitä elämä meille kullekin antaa ja ottaa.

Vammaisuus on monelle tabu. Siitä ei puhuta ja erilaisuutta pelätään. Valitettavasti vammainen henkilö saa osakseen säälittelyä tai ylenpalttista hehkutusta siitä, että on päässyt vaikkapa ravintolaan siiderille. Muistan opiskeluvuosilta erään baari-illan milloin naisten veskissä sain luennon aiheesta miten hienoa on kun olen tullut rentoutumaan, ja että miten vammainen ihminenkin voi vaihtaa vapaalle jne. Sellaista en oikein kestä, enkä sitä säälittelyäkään. Karvat nousee pystyyn välittömästi. Mahdollisimman normaali ja luonnollinen suhtautuminen on parasta, ja mielestäni on parempi kysyä, jos jokin asia mieltä askarruttaa. Tietämättömyyshän useimmiten ne ennakkoluulot ja epäluontevan suhtautumisen aiheuttaa. Ja siksipä ehkä vammaisten ihmistenkin pitäisi olla avoimempia ja omalta osaltaan pyrkiä hälventämään ennakkoluuloisuutta ja lisäämään tietoisuutta. Se ei ole helppoa etenkään jos itse ei ole vielä vammansa kanssa sinut. Enkä tarkoita sitäkään, että aina pitäisi jaksaa olla kertomassa vammaisen ihmisen elämästä tms. Kyllähän mekin haluamme unohtaa vammaisuutemme. Itse en jatkuvasti ajattele sokeuttani tai nyt kuulo-ongelmia. Elän niiden kanssa, mutta en ajattele niitä jatkuvasti. Ja siihen kai pitäisikin elämänhallinnassaan, itsensä hyväksymisessä, sopeutumisessa jokaisen päästä, tai ainakin siihen pyrkiä.

    

Mistä minut muistetaan esim. täällä blogien paljoudessa. Olen se näkövammainen/sokko Hepa, toivottavasti jotain muutakin. No otosklerootikko ainakin. Toivoisin kovasti ettei erilaisuuteni jätä varjoon arvomailmaa hyvinvoinnista, terveydestä, ravitsemuksesta, ruuasta ja elämästä yleensä. Ne kun on loppujenlopulta paljon tärkeämpiä asioita kuin vammaisuuteni. Haluaisin kuitenkin, että teidän lukijoiden olisi tulevaisuudessa ehkä helpompi kohdata vammainen henkilö ilman suuria ennakkoluuloja joita ehkä onnistun vähän karistamaan mielistänne. Eli, huomaatte haluan niin paljon… Haluan minusta jäävän mieleen muutakin kuin vammaisuuteni, mutta samalla avaan vammaisen ihmisen elämää haasteineen ja toivon sitä kautta mahdollisien ennakkoluulojen karisemista. Ja jos näistä kirjoituksista joku saa vertaistukea mikä sen hienompaa!!! Ja vaikka olen kirjoittanut jo otoskleroosileikkauksesta viime keväänä, kirjoitan seuraavastakin operaatiosta toipumisineen.

Tämän blogin kautta sain muuten haastattelupyynnön liittyen tuohon otoskleroosiin. Haastatteluni on Kauneus ja terveys-lehdessä numero 15, joka ilmestyy 24.11. Kyseessä on selviytyjä-tarina. Suostuin haastatteluun ennen kaikkea voidakseni antaa vertaistukea muille otosklerootikoille. Koin itse kovin hankalaksi löytää vertaistukea silloin kun pää oli täynnä pelkoja ja kysymyksiä. Ehkä kyseinen lehtijuttu ja tämä blogi voi auttaa jotakin lukijaani vertaistuen saamisessa. Ja minuun voi aina ottaa halutessaan yhteyttä. Yhteystietoni löydät kohdasta Ota yhteyttä.

Kyllä myös minulla on huonot hetkeni milloin sokeus vituttaa, kuulon alentuma ärsyttää. On myös niitä hetkiä milloin ei huvita olla vertaistuellinen tai vammaisuuden ennakkoluulojen hälventäjä. Ja siitä en tunne edes huonoa omaatuntoa ja pidän moisia fiiliksiä luonnollisina. Ne kuuluu elämääni, mutta onneksi eivät täytä sitä kovinkaan pahasti. Hyvät asiat, elämän hienoudet voittavat.  Ja elämän hienouksiin kuuluu tämä blogikirjoittaminen. Olen innostunut tästä kovasti, joten blogissani järjestetään arvonta heti kun lukijoita on 50 tai jokin postauksistani luetaan 500 kertaa. Lukijoita tällä hetkellä 26. Brego tervetuloa mukaan! Itse asiassa lukijoista löydän 24 nimeä ja silti ”lukijat”-kohdassa seisoo 26. Ilmeisesti lukijana voi olla myös niin ettei nimi näy. Nyt ilmeisesti minulla on kaksi sellaista, joten toivotan teidätkin tervetulleiksi lukemaan Hepan jorinoita.  Myös tuohon 500 lukukerran rajapyykkiin on matkaa paljon, mutta katsotaan kumpi täyttyy ensin 50 lukijaa vai 500 lukukertaa. Arvontahan voi olla vaikka viiden vuoden (siis, meinaanko kirjoittaa tätä muka vielä viisi vuotta???) päästä :D Jospa vähän aikasemmin… Viisi oli muuten maalipallossa vuosia pelinumeroni niin seura- kuin maajoukkueessakin, joten Viisi nollilla olkoon päivän numero :D

 

Ajatuksia laihduttamisesta ja ystävyydestä pihakeinussa kesästä nauttien

Kello lähestyy iltakahdeksaa ja mittarissa vieläkin yli 26 astetta lämmintä. Tulin istumaan tänne takapihan keinuun kesäillasta nauttimaan. Avokki treenaa tunnollisesti. Itse laiskottelen menkkakipuisena edelleen. Eikä fiiliskään ole ollut paras mahdollinen, mutta huomenna on mukavaa ohjelmaa luvassa; shoppailua ystävän kanssa ja illalla ystäväpariskunnan kanssa treffaamista. Lauantaille suunnittelimme avokin kanssa piknikkiä. Kyllä mielikin tästä piristyy. Ja tämän aamun ilouutisiin kuului ehdottomasti vaakalukemat!!! Mullahan on puhuva vaaka, ja jotta lukemat ei jäisi epäselviksi, vaaka toistaa lukeman kolmeen kertaan ja aika kovaa. Joskus olen miettinyt, että pitääkö noiden aparaattien suunnittelijat puhetukea tarvitsevia samalla ääliöinä.. Pitää puhua hitaasti, selkeästi, kovaa. No muistaa täytyy tietysti, että meissä tarvitsijoissa on toki monenlaisia ihmisiäkin. Voitte vaan kuvitella miltä tuntuu kuunnella vaakan kauhulukemat kolmesti ja kovaa toistettuna :D Tänäaamuna kuitenkin ilo oli suuri vaa’an sanoessa ”Painonne on 69.3 kiloa, painonne on 69.3 kiloa, painonne on 69.3 kiloa”. Laskua tapahtunut helteestä ja menkoista huolimatta, jeeeeee!!!! Joskos jumitus olis nyt vähäksi aikaa hellittänyt ja paino jatkaisi laskuaan. Koska tämä on mulla ollut varsin hidasta, heinäkuun vikana päivänä toivon todella olevani päässyt alle 68 kiloon, mieluiten alle 67.5 kiloon. Tiedän olevan turhaa tavoitElla esim. alle 65 kiloa. Azoreille olisikin hienoa lähteä sitten alle 67 kiloisena :) Kadehdinkin teitä joilla paino tippuu viikossa tuon mitä minulla kuukaudessa tai jopa kahdessa. Vakavasti ottaen, on hyvä muistaa meidän kaikkien olevan erilaisia ja reakoivan eri tavalla eri systeemeihin jne, joten eipä taida olla aiheellista kadehtia.

Nyt kun olen lueskellut muutaman viikon ihmisten laihdutusblogeja olen huomannut itsestäni että en kirjoita ulkonäköseikoista koskien laihduttamista. En pohdi miten rumannäköinen olen omine läskeineni tai miltä näytän treenatessani läskeissäni. En tiedä onko se hyvä vai huono asia kun en asiaa paljoakaan ajattele. Uskon siihen vaikuttavan tämän näkövammaisuuteni. En todellakaan tarkoita ettenkö haluaisi näyttää kropassani hyvältä jne, tai etteikö minulle olisi väliä miltä näytän. Kyllä välitän, mutta en ehkä välitä niinkään siitä miltä muiden silmissä näytän, tai kehtaanko tehdä jotain kun olen ylipainoinen sen takia kun se näyttää karmealta. . Äh, en tiedä osaanko selittää mitä tarkoitan? Ajattelen enemmän sitä fiilistä mikä tulee ollessani kevyempi, samalla toki ulkonäköni paranee ja voin käyttää kenties erilaisia asustekokonaisuuksia tms.Laihtumisella on paljon hyviä terveysvaikutuksia, rasitus nivelissä vähenee, sydän ei joudu niin kovalle rasitukselle, kenties kolesteroli ja verenpaine laskee, kroppa notkistuu, liikkuvuus lisääntyy jne. Ne ulkonäkömuutokset tulevat siinä sivussa. Toki ilahduttaa, jos joku toteaa mun laihtuneen, tai näyttävän hyvältä. En kuitenkaan osaa ajatella/kirjoittaa rumista läskimakkaroistani tai niiden katoamisesta. Kyllä tavoittelen tuon vatsaröllykän katoamista ja persuksen pienenemistä/kiinteytymistä. En osaa niistä vain kirjoittaa. Minusta onkin mukavaa lukea blogeista myös ajatuksia liittyen ulkonäkömuutoksiin. Tuo minulle taas asiaan uutta näkökulmaa, katsontakantaa.

Ylipäätään minusta on ihanaa lukea näkevien kirjoituksia, vaikka teksteissä vilahteleekin paljon valokuvia joita en valitettavasti näe. Olen aina sanonut, että vammaisella henkilöllä pitäisi olla ystävä/kaveripiirissään vertaisiaan että täysin terveitä ihmisiä. Vertaistuki on tärkeää, mutta ehkä vieläkin tärkeämpää on saada niitä vammattomia kontakteja. Ne tuo laajuutta ja normaaliutta. Hirveä sana ja voikin miettiä mikä on normaalia... Noh joka tapauksessa olen käynyt peruskoulun näkövammaisten koulussa Jyväskylässä. Ennen kouluikää kavereita riitti kotipaikkakunnallani pihapiirissä. Kouluvuosien heti alkuaikoina kaverit kuitenkin katosivat. Kun tulin viikonloppuisin kotiin en enään mahtunutkaan porukkaan. Toki Jyväskylässä tuli uusia näkövammaisia kavereita, silti muutos tuntui pahalta. Nykyisinhän näkövammaiset pääsääntöisesti integroidaan tavallisiin kouluihin ja tuolla erityiskoulussa on paljon lapsia joilla on muitakin vammoja kuin näkövamma. Kotikuntani ei kuitenkaan ollut valmis kustantamaan minulle tavalliseen kouluun koulunkäyntiavustajaa. Pitivät parempana minun olla erityiskoulussa. Siirtoa yritettiin monta kertaa vuosien aikana, koska tiedettiin minun pärjäävän normaaliopetuksessa, mutta ei koskaan onnistunut. Koulun opetustasoon vaikutti oppilaiden monivammaisuus ja tänäkin päivänä kärsin siitä esim. kielien suhteen. En sano etteikö siellä olisi ollut paljon hyviäkin asioita.... Mutta piti kirjoittamani kontakteista näkeviin ihmisiin... Yläasteella ja ammattikoulussa kaveripiirini muodostui täysin näkövammaisista ystävistä. Ammattikoulussa oli joitain normaalisti näkeviä ihmisiä, jotka alkuun kaverustuivat hyvinkin innokkaasti, mutta kenties opastustarve, avustaminen vieraissa paikoissa tms. tuntui hankalalta/rasittavalta... En tiedä. He katosivat. Ammattikoulun jälkeen elämässäni on ollut joitakin näkeviä kavereita, mutta pääsääntöisesti kadonneet alkuinnostuksen mentyä ohi.Tällä hetkellä minulla on yksi hyvä näkevä ystävä, joka joskus auttelee mua esim. tässsä blogissa, lähtee shoppailemaan tms. Olemme tutustuneet koiratouhujen kautta. Välillä minua pelottaa kysyä apua johonkin, koska pelkään menettäväni hänet. En halua olla riippaystävä, joka on aina jotakin vailla. Vieraissa paikoissa kun ei vaan pysty liikkumaan täysin itsenäisesti. Onneksi ystäväni on pysynyt elämässä ja toivottavasti pysyy pitkään, ja opin luottamaan siihen ettei kaikki katoa ympäriltäni, vaikka joskus apua tarvitsenkin.

En koe olevani yksinäinen, mutta näkeviä ihmisiä joskus kaipaan enemmän elämääni. Siksipä nautinkin kun boin täällä blogimailmassa olla läsnä, tutustua ja vaihtaa ajatuksia. Toivottavasti myös virtuaalielämän ulkopuolisia uusia ihmiskontakteja
syntyy jotakin kautta. Ja kyllä edelleenkin myös näkövammaiset ystäväni ovat minulle tärkeitä!

Jahas, kylläpäs nyt aiheet hyppäsi laihdutuksesta, ulkonäköön, ystäviin... Välillä tekstiä katosi ja homma meni uusiksi, mutta jospa nyt nämä kesäillan keinuaatokset olis tässä. Aika mennä keittelemään iltateetä ja halimaan avokkia jolle oon tänäänkin kiukutellut ihan turhaan!