sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Penkkipunnerrustreeni 10vk:n ohjelmalla


Tänään se alkoi
10 viikon penkkipunnerrustreeniohjelma


Avokin tekemässä ohjelmassa tavoitteina on lihasvoiman kasvu ja omien rajojen rikkominen. Laskelman mukaan kymmenen viikon päästä nousee penkistä 45 kiloa. Itsestäni tuo kuulostaa aikas… Avokin mielestä täysin realistinen tavoite, joten sitä kohden ponnistetaan. Tänään pääsarja oli viisi kymmenen toiston sarjaa 26 kilolla. Olen joskus aikasemminkin kirjoittanut siitä, että olen ollut aika kehno vapailla painoilla treenaaja ja avokin myötä olen vasta sitä oppinut. Ajatus, että nostaisin 50 kertaa niinkin vähän kuin 26 kiloa on tuntunut aika utopistiselta, mutta itse asiassa nostot onnistuivat hyvin. Avokki väittää, että tuolla kymmenennellä viikolla minun pitäisi pystyä tekemään viisi sarjaa viiden kerran toistoilla 40 kilolla. Ajatus tuntuu uskomattomalta ja mahdottomalta. Ehkä vain on luotettava avokin sanaan. Hänen voimanostokokemus puhukoon puolestaan :D Tietysti olen eri ihminen kuin hän ja kroppani toimii omalla tavallaan ja kehitys tapahtuu niin kuin tapahtuu… Jännittää miten käy!
Avokki on varma, että pystyn siihen, joten uskotaan niin ja tsempataan tavoitetta kohden.


Yritän oppia myös sitä ettei raudan alkaessa painamaan luovuttaisi helpolla, vaan vielä yrittäisi nostaa sarja loppuun. Tuntuu vähän pelottavalta, että jos ei jaksa ja voimat loppuu. On myös aika paljon itseluottamuskysymys etenkin kun toinen on vieressä varmistamassa. Meillä on telineessä myös turvatangot, joten mitää järin kauheita ei pitäisi päästä sattumaan, vaikka voimat loppuisikin. Että ei muuta kuin niitä omia rajojaan, kuviteltuja rajojaan rikkomaan! Huih :D


Ens viikolla pääsarjassa on painoa 27.5 kiloa.  Eli, paino nousee viikossa puolitoista kiloa, neljä viikkoa mennään kymmenellä toistolla, toiset neljä kahdeksalla ja sitten vitosella.  


Ennen treeniä lämmittelyn hoidin kahvakuulalla; heilautuksia, pystypunnerrusta, kulmasoutua, hauista jne. Kahvakuula on loisto lämmittely- ja treeniväline.


Pääsarjan jälkeen  vuorossa olikin apuliikkeitä. Pari kymmenen toiston sarjaa kapealla otteella 22.5 kilolla. Avokki on hommannut Fatgripz-paksunnokset voimanostotankoon. Tangon paksuus on 29 mm ja paksunnoksilla
n 50 mm. Fagripzit kuormittaa enemmän olkavarren lihaksia penkkipunnerruksessa, allit saa kyytiä J
Fagripzeillä tein pari kymmenen toiston sarjaa 20 kilolla. Alkuun hirvitti ettei ote pitäisi (mulla pikkanen käsi)  mutta homma toimikin kivasti ja niillä olikin oikeastaan hauskaa nostaa :D
Tanko vaihtui käsipainoihin (4.5 kg)  joilla vuorotahtiin pystypunnerrusta seisten ja istuen 15 toiston sarjat sekä käsipainopenkkiä. Lopuksi ojentajille treeniä taljalla.


Treenin jälkeen endorfiini jylläsi rajusti ja fiilis erittäin motivoitunut ja hyvä.  Superfiilistä lisäsi suihku ja avokin joululahjat Sitrus-sarjan tuotteet. Olen tuohon Sitrusvoiteeseen ja dödöön aivan hulluna ja ne jotenkin korostaa (näin pölvästi olen)  treenin jälkeistä hyvää oloa. Ja noita tuotteita ”saankin” käyttää nimenomaan treenin jälkeen. Siis, tuo on oma pikku typerä keksintöni :D Hyvästä treenistä ihana palkinto :D


Päivällä reippailimme kymmenen asteen pakkasessa seittemän kilsan lenkin. Aivan ihana sää. Pakkanenkaan ei tuntunut pahalta ja tuulettomuudesta nautimme todella. Alkujaan aateltiin kiertävämme tuon lähilenkin pari kertaa, mutta pitihän sitä vetästä vielä kolmas kierros. Ja ihan mahtava fiilis lenkin jälkeen.


Tänään on ollut ihan loistopäivä: liikuntaa kaks ja puoltuntia, ah!
Ja kun viime yönä nukuin ihanan pitkät yöunet, olo on huippu. Edellisyön nimittäin valvoin melkein kokonaan nukkuen vaan pari tuntia. Yllättävän hyvin jaksoin eilisen. Illalla meillä oli vieraita joiden kanssa kahviteltiin ja saunottiin. Tutustutin ystävääni harputtamisen saloihin ja käsitöistä juttua riitti muutoinkin. Hänkin on viime syksynä innostunut neulomisesta.


Lopuksi on ihan pakko hehkuttaa
12.3. istahdamme Kanarialle lentävään  koneeseen ja matkaamme ystävämme vieraaksi, joka parhaillaankin treenaa siellä tähtäimenään Lontoon paralympialaiset tandem-pyöräilyssä. Reissussa ollaan viikko, ihanaa!!! Taas on jotain aivan ihanaa mitä odottaa. Harmaakuonollekin sovin jo tänään hoitopaikan. Täytyy olla ajoissa liikkeellä :D
Tuon matkan takia tuo penkkiohjelma tuli kymmenelle viikolle, muutoin se olisi ollut ilmeisesti 12 viikon ohjelma, joten katotaan onko liian tiukka vai selviänkö.


Ja perkele, mähän selviän siitä ja nostan 45 kiloa!!!



4 kommenttia:

  1. Selviät AIVAN varmasti tuosta penkkiohjelmasta.
    olen sitä mieltä, että naiset pelkää aivan liikaa nostaa isoja painoja, siitä vaan Hepa!

    VastaaPoista
  2. Blueberry
    Totta!
    Naiset useesti suorastaan kauhistelee isoja tai isohkoja painoja
    eikä omiin mahdollisuuksiin uskota.
    No omalta osaltani aion rikkoa rajoja
    ja oppia lisää voimanosto-tyyppisestä treenaamisesta.

    VastaaPoista
  3. Tuo onkin tosi hyvä idea, että saa käyttää jotain ihanaa tuoksua yms. vain treenin jälkeen! Itse olen sellainen "hajumuistaja". Eli hajut kytkeytyvät todella hyvin eri ihmisiin, tilanteisiin tai paikkoihin. Täähän sopisi mulle aivan täydellisesti! Taidan heti häipyä ostamaan jotain ihanaa special-tuoksua illaksi.

    Blueberryn tavoin minäkin kyllä uskon mahdollisuuksiisi penkkipunnerruksessa (vaikka itse nostan tuosta vain murto-osan...) kyl sä pystyt!

    VastaaPoista
  4. Iive
    Mulle tuoksut on tosi tärkeitä ja mulla on hyvin voimakas hajumuisti. Erilaisista tuoksuista tulvii monenlaisia muistoja mieleen :D

    Joo, täytyy varmaan itekin uskoa tuohon ohjelmaan kun te BB:n kanssa uskotte siihen :D Ei siis muuta kuin tuota 45 kiloa kohden :D Ojentajissa vähän tuntuu eilinen, illalla tuntuu varmaan jo enemmän...

    VastaaPoista