Luonnosta -keramiikkanäyttely Galleria Art Kaarisillassa 7.-19.11.2017

Enpä olisi uskonut vielä jokin aika sitten, että meikäläinen tekee teoksia näyttelyyn tai että osallistun näyttelyn avajaisiin missä myös itseni tekemiä teoksia on esillä. Alkukeväästä vain heittäydyin tekemään keraamisia teoksia minulle luonnossa merkityksellisistä asioista. Koko näyttely tuntui kaukaiselta enkä ymmärtänyt miten hieno ja iso asia se on.

Viikko sitten se kuitenkin iski tajuntaani, että meillä on todella näyttely ja ymmärtääkseni myös hyvällä paikalla Sanoma-talossa. Ohjaajamme puhui avajaisista ja minä melkeinpä hätkähdin tajuamaan, että osallistumme myös niihin. Saimme sähköisen kutsun jaettavaksi. Kutsussa on kuva minun tekemästäni siilestä. Lisäksi tänään saimme paperisia kutsukortteja avajaisiin. Huih... On tämä vaan aika jännää.

Teokset ovat Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry:n keramiikkaryhmiin osallistuneiden henkilöiden tekemiä töitä. Näyttelyssä on lähemmäksi parinkymmenen näkövammaisen keramiikan harrastajan töitä esillä. Itsekään en ole juurikaan päässyt katsomaan millaisia teoksia muut ovat tehneet. Viimeistään avajaisissa on aikaa tunnustella mitä kaikkea luonto on ryhmissämme synnyttänyt.

Näyttelyn ajankohta on 7.-19.11. ja avajaiset ovat 7.11. klo 17-19. Galleria avoinna: TI-PE 11-18 ja LA-SU 12-16. Tervetuloa näyttelyymme :)
Gallerian osoite on elinaukio 2 (Sanomatalo 1. kerros).

Kasvava harmitus

Toukokuusta asti minulla on ollut ongelmia blogiin kuvien lisäämisessä. Ilmeisesti ruudunluku Jaws heittää jonkin sivuvalikon näkyviin missä painikkeita edellinen, seuraava, kuvakaappaus, jne. Kuvan lisäys-valikko ei näy. Siksipä on jäänyt kirjoittamatta mm. viime loppukevään käsityökursseista, kesälomasta jne. En osaa tehdä ongelmalle mitään. Erikoista on, että vaihtaessani ruudunlukuohjelman Nda:n kuvan lisäys onnistuu. En kuitenkaan ole yhtään sinut ohjelman kanssa. Ehkä vielä erikoisemman tekee jutusta, että suljettuani Nda:n kuvan lataus-valikko näkyy myös Jawsillakin. Eihän siinä muuten mitään, ei ole ongelma käynnistää Nda:ta ja avata kuvan lataus, palata Jawsiin. En kuitenkaan saa suljetuksi Nda:ta ilman tietokoneen käynnistystä. Varmasti siihen on komentonsa, mutta en ole tietoinen. Tuntuu kovin työläältä aloittaa kuvallisen postauksen työstö, kun alkutoimenpiteisiin menee aikaa. Inspiraation iskiessä pitäisi heti päästä itse asiaan. Toivottavasti ongelma ratkeaa jotenkin.

Ja nyt uutena eilisiltana huomasin, että en pääse lukemistoon. En ole testannut pääsenkö Nda:lla vai en. Jawsilla en pääse en Ie:alla en firefoxilla. Itse asiassa halutessani lukea muiden tekstejä ja kommentoida niitä joudun käyttämään ie:ata, mutta omat postaukset kuvineen julkaisen Firefoxissa. Vähän monimutkaista on. Lisäksi enään vuosiin ei ole saanut kommentoimaansa tekstiin kommentteja sähköpostiin, joka oli loistava mahdollisuus.

Todella harmillista nämä hankaluudet. Olen miettinyt blogialustan vaihtoakin, mutta en oikein innostu siitäkään. Haluan kuvien lisäys mahdollisuuden takaisin käyttööni ja päästä lukemaan blogejanne. Pitäkääpä siis peukkuja, että ongelma vielä ratkeaa.

Iloinen uutinen sensijaan on, että olemme löytäneet uuden avustajan. Hän aloittaa työt tulevana perjantaina.

EI MYYTÄVÄNÄ! - Allekirjoita sinäkin

Kilpailutus ei ole aina hyvästä etenkin kun palvelua valittaessa valinta kohdistuu siihen edullisempaan vaihtoehtoon, joka ei takaa laatua palvelulle. Aivan liian usein saa lukea artikkeleita, ihmisten järkyttäviä kokemuksia siitä miten heikosti esim. läheisen vammaisen asiat ovat. Hoitava/ohjaava henkilökunta vaihtuu kilpailutuksen myötä ja tutut ihmiset katoavat, ihmiset jotka tietävät tarpeesi, toiveesi, osaa huomioida mistä pidät ja mistä et, mikä saa sinut levottomaksi, mikä rauhoittumaan. Kilpailutusta tapahtuu myös vanhusten hoivassa. Jos asia ei koske sinua juuri nyt, tulee kuitenkin päivä milloin asiasta voi tulla sinullekin hyvin tärkeä, joten
allekirjoita sinäkin kansalaisaloite EI MYYTÄVÄNÄ

Taannoin Iive kirjoitti blogissaan aiheesta todella hyvin ja koskettavasti. Kilpailutus ei ole ongelmallista vain vammaisen kannalta, se on haastavaa myös hoitavan henkilökunnan kannalta.
Tekstin voit lukea
täältä

Soten myötä monet asiat tulevat muuttumaan ja pelolla luen erilaisia raportteja missä kerrotaan eri työryhmien ratkovan miten vammaispalvelut jatkossa toteutetaan. On perustettu esim. uusimaalla alityöryhmiä pohtimaan kuljetuspalvelua, avustaja-asioita jne. Ongelmalliseksi valmistelytyön tekee vammaisten kannalta, että meitä ei ole monessakaan ryhmässä mukana riittävästi. On tunne, että meitä ei ehditä/haluta kuulla. Sensijaan on runnottava läpi jokin mikä virkamiehistä näyttää paperilla hyvältä ja säästöjä tuovalta. Eniten tällä hetkellä minua huolestuttaa kuljetuspalvelun tulevaisuus. Joidenkin huhujen mukaan meidät tullaan liittämään Helsingin matkapalveluun ajan oloon koko Uusimaa. Virkamiehet väittävät Matkapalvelusta saadun hyvää palautetta ja asiakkaiden olevan tyytyväisiä. Lukiessa Facebookista tai keskustelualueiltamme saa kyllä toisenlaisen käsityksen.

Säästöjä on aina jostain revittävä, niitä on saatava keinolla millä hyvänsä. Joskus mietin miksi niiden elämää vaikeutetaan joilla on jo muutenkin omat haasteensa. Kukaan meistä vammaisesta ei ole vammaansa valinnut eikä tahtonut. Me emme ole voineet valita, mutta meidän on aina päivästä toiseen, viikosta viikkoon... jaksettava taistella täällä aina vain kovenevassa yhteiskunnassa. On aina perusteltava juurtajaksaen miksi tarvitset jotakin palvelua tai apuvälinettä, osoitettava palveluiden välttämyyden jne. Kaikilla vammaisilla ei kuitenkaan ole voimia tai mahdollisuutta taistella tuulimyllyjä vastaan. Heidän puolestaan tuntuu erityisen pahalta. Ja myönnän kyllä joskus minuakin väsyttää taistella, vaatia, perätä, perustella. Myönnän myös, että pelottaa mikä on meidän vammaisten tulevaisuus. Onko meidän todella alistuttava olemaan kilpailutuksien uhreja, jotta kaupungit/yhteiskunta säästää???

Moni vammainen haluaa tehdä työtä, mutta työllistyminen on vaikeaa. On oltava extra-parempi kuin muut, jotta sinut valitaan. Sittenkin esteeksi voi tulla esim. näkövammaiselle ruudunluvulla toimimattomat ohjelmat. Me kuitenkin haluamme kantaa kortemme kekoon, maksaa veromme, tehdä työtä, käydä harrastuksissa. Meissä vammaisissa on myös niitä, jotka eivät työhön pysty ja tarvitsevat tukiasuntoja, laitoshoitoa tms. On hyvä muistaa ettei se ole valintakysymys vaan pakon sanelemaa. Eikö ole heilläkin oikeus hyvään, ihmisarvoiseen elämään? Ehdottomasti on. Miksi tästä edes tarvitsee kirjoittaa, olla huolissaan?

Jos vielä et ole allekirjoittanut aloitetta Ei myytävänä
tee se nyt heti. Saatetaan asia eduskunnan käsittelyyn.
Muista, jos asia ei ole juuri nyt sinulle ajankohtainen, joskus se voi olla ja silloin sinäkin haluat ihmismäistä kohtelua.
Ps: Joskus toivoisin, että osaisin kirjoittaa aiheesta virallisemmin ja jäsennellymmin, mutta tämä syntyi tajunnanvirtana.

Uusia tuulia - isoja askeleita

Reilun kuukauden päivät olemme olleet ilman avustajaa ja toisaalta se on tuonut ihanan vapauden tunteen. Ei ole tarvinnut sopia työvuoroista ja siitä milloin on avustajan työaika. Totuus kuitenkin on, että on asioita mihin näkeviä silmiä tarvitaan. Tällä hetkellä minua huolestuttaa miten selviydyn syksyn myyjäistapahtumista, sillä ne ovat ehdottomasti tilanteita missä näköä tarvitaan. Onneksi kaveri löytyi lokakuussa oleville Hyvinvointi-messuille Myyrmäkeen, mutta marraskuisille Vantaan näkövammaisten myyjäisiin, joulukuun Korson joulutori-tapahtumaan ja I LOVE CHRISTMAS Joulumyyjäisiin kaveri uupuu. Koetan kuitenkin olla luottavainen siihen, että asiat järjestyvät ja että se sopiva avustajakin löytyy. Laitoin nyt työpaikkailmoituksen Te-toimiston sivuille. Tällä kerralla ei ollut Facebookissa riittävästi voimaa.

Pohdimme avokin kanssa miten ruokakauppakäynnit pystymme hoitamaan mahdollisimman kätevästi ja muistin ystäväni kertoneen käyttävänsä Foodie.fi-palvelua, joten yhteys häneen kera kysymyksien. Toissamaanantaina iltapäivästä istuimme puhelimessa olevaa Foodie-sovellusta harjoitellen. Nyt olemme kahdesti tilanneet ruokaostokset Kannelmäen Prismasta noutaen tuotteet paikanpäältä. Kotiinkuljetus-mahdollisuuskin on, mutta siihen emme ole perehtyneet. Sovellusta käyttäessä on ollut todella hämmentävää tuotteiden määrät: juustot liki 700, jogurtteja yli 200, juomia toista tuhatta jne. Aika on sujahtanut vauhdilla valikoimaa tutkaillessa.

Ensinmmäisellä tilauskerralla sattui hassusti. lisäsin siikli-perunaa ostoslistaan. Tulkitsin jotenkin, että perunat tulevat kiloittain ja lisäsin 2 kun halusin 2kg perunaa. No arvatkaapa tuliko perunoita kaksi kiloa? No ei, sieltä tuli kaksi perunaa. Väkisinkin pisti hymyilyttämään.

Blogissakin olen pohtinut yrityksen laajentamista kattamaan myös käsityöt. Lopullinen päätös on roikkunut ilmassa eikä ajatus laajennuksesta ole jättänyt rauhaan. Reilu viikko sitten päätin tehdä yritykselleni toimialamuutoksen. Hierontapalvelu sai kaverikseen nyt käsityötoiminnan sekä kaiken laillisen liiketoiminnan. Tuo "kaiken laillisen liiketoiminnan" tuntuu nykyisin olevan yrityksen jos toisenkin toimialatekstissä. Tiistaina kävin Ura käsillä -hankkeen pajaohjaajan luona tekemässä muutosilmoituksen, koska ruudunluku ei selviytynyt sivuista missä ilmoitus tehtiin. Nyt olo on hiukan hämmentynyt ja odottava. Miten uskalsinkin lähteä tälle tielle. Vielä jokunen vuosi sitten olisin nauranut, jos joku olisi väittänyt minusta tulevan myös käsityöyrittäjä.

Pankkikorttilukijat ovat olleet aina kammotukseni. Työskennellessäni Aktivossa vuosia sitten siellä käytössä oli iso kallis, hirmuisesti nappuloita oleva kortinlukija. Juuri ja juuri osasin sillä painella hinnan mitä asiakkaan tuli maksaa. Jos tuli ongelmia oli haettava heikkonäköinen työkaveri apuun tai asiakkaan kanssa selvitellä asiaa. Omiin tiloihin siirtyessäni ei ollut vaikeaa jättää hankkimatta satoja euroja maksava laite ja vielä kohtuuiso kiinteä kuukausimaksu päälle. Hyvin olemme asiakkaiden kanssa pärjäilleet käteisellä, tilisiirroilla ja laskuilla. Kuitenkin pankkikorttimaksamista kaivataan ja onneksi kehityksen myötä sokeanakin korttilaitteen käyttö on helpottunut. IZettle-kortinlukija toimii Iphonen kanssa ja Iphonen puheohjelma toimii hyvin, toimii myös kivasti IXettle-sovelluksessa. Kävin keskiviikkona ostamassa kortinlukijan. Olen onnistunut parittamaan sen Iphoneni kanssa, mutta tuotelistauksen tekemistä joutuu harjoittelemaan. Jatkossa kuitenkin hieronta-asiakkaat voivat maksaa myös pankkikortilla ja käsityömyyjäisiin voin ottaa laitteen mukaan, joten maksuvaihtoehdot lisääntyvät silläkin saralla.

Totuus taitaa olla, että ilman Iphonea ei enään pärjää. Se on niin paljon muutakin kuin puhelin. Ja siitä on ihan oikeaa hyötyä ja apua arjessa. Mikäköhän on seuraava sovellus minkä koetan ottaa haltuun?

Henkilökohtaista avustajaa etsimässä

Arkeen paluu toi elämäni ensinmmäisen avustajan irtisanomisprosessin. En lähde täällä retostelemaan syistä miksi päädyin/päädyimme ratkaisuun irtisanoa avustajani koeajan puitteissa. Sen voin kuitenkin kertoa, että se oli hurjan vaikeaa kertoa hänelle. Lopulta päädyin raukkamaiseen tapaan ja tein sen sähköpostitse. Ahdistus oli valtava viestiä kirjottaessa ja odottaessa reaktiota. Vasta kun kaikki viralliset paperit oli saatu toimitetuksi asianosaiselle ja Vantaan kaupungille, olo alkoi helpottua. Toivon todella, että en joudu ihan hetkeen vastaavaan tilanteeseen uudestaan.

Nyt on uuden avustajan rekrytointi edessä. Työpaikkailmoitusta olen koettanut jakaa eri Facebook-ryhmien kautta, oman profiilini kautta sekä oppilaitoksien ilmoitustauluille. Samalla olemme pyrkineet selviytymään arkisista askareista ilman näköapua. Olen määrittänyt hakuajaksi elokuun loppuun mennessä, jonka jälkeen pitäisi kutsua avustajaehdokkaita haastatteluun. Toivottavasti vielä hakemuksia ilmestyy, sillä yllättävän vähäiseksi hakemusten määrä on toistaiseksi jäänyt.

Itse haastattelutilanteessa on oltava tuntosarvet koholla ja hyvin tarkkana kuulemaan ja aistimaan niitä tuntoja mitä haastattelu tuo. Vaikka avustajan tarve on, olen päättänyt olla hätiköimättä. Etsin ja löydän aikanaan sen kenen kanssa haluamme yrittää miten yhteistyö lähtee sujumaan.

Henkilökohtainen avustaja on niin paljon ja tulee niin lähelle, hän saa tietoonsa hyvin henkilökohtaisia asioita, häneen täytyy voida luottaa täysin. Henkilökemioilla on myös iso merkitys. Haastattelun perusteella pitäisi voida ratkaista keheen haastateltuun lähdet luottamuksellista suhdetta rakentamaan. Tämä rekrytointivaihe on raskas, mutta välttämätön. Toivottavasti löydän henkilön, jonka kanssa yhteistyö voisi jatkua mahdollisimman pitkään.

Lomalla luettu 11 kirjaa

Kesäloman alkaessa (30.6.) aloitin Enni Mustosen kirjan Ruokarouvan tytär, joka on Syrjästä katsojan tarinoita-sarjan viimeinen osa. Kirjasarjahan alkoi Paimentyttö-nimisellä kirjalla, jossa hyvin nuori Iida lähti palvelukseen äitinsä kuoltua. Navettapiiasta piikatytön askeleet alkoivat. Kirjasarjan edetessä Iidan palveluspaikka vaihtui kulttuurihenkilöiden sisäpiiaksi ja lopulta hän perusti oman täysihoitolansa Espooseen. Ruokarouvan tytär-kirjan päähenkilönä on Iidan tytär Kirsti, joka menettää kasvinkumppaninsa Allin,Kirsti ihastuu, mutta ei rakastu nuoreen isäntään. Pariisissa ollessaan hän kohtaa lopulta rakkautensa. Tosin he ovat jo tavanneet aiemminkin teatterikierroksella, jolla Kirsti oli mukana. Kirja oli hyvä ja kiehtova. Mielestäni Enni Mustonen on parhaimmillaan kun hän kirjoittaa kirjoja 1800-1900-lukujen lopulta-alusta. Hän osaa kuvailla sen aikaista elämää uskottavasti ja mukaansa tempaavasti.

Espanjalaisnaisen kesä Catherine Gaskin:in kirja vei mukanaan. Irlannissa asuva äiti ja tytär joutuvat lähtemään kotitilaltaan ja he matkustavat Espanjaan, jossa äidillä on isänsä jättämä talo. Tytär kasvaa nopeasti naiseksi ja avioituu mahtimiehen suosikkipojan kanssa. Liitto ei ole onnellinen. Kirja on kirjoitettu hyvin ja mukaansa tempaavasti. Tarinan mukana kulkee sen ajan ilmiöitä kuten Espanjan sisällissota. Ihan loppuvaiheessa mietin onko kirjaa pitkitettävä niin paljoa, mutta siltikin jäi avoimia kysymyksiä. Miten elämä sodan jälkeen?

Yövyimme äitini luona kaksien eri juhlien välillä. Uni jätti minut heti yhden jälkeen, joten yö kului kuunnellen melkein kokonaan Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia-kirjan. Olen lukenut aiemmin kirjat Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä. Pidin enemmän Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta. Tarina oli koskettava. Kirjan päähenkilöstä tuli pyörätuolissa istuvan miehen avustaja. Mies oli päätöksensä tehnyt matkustaa Sveitsiin klinikalle, jossa häntä autetaan kuolemaan. Tuollainen päätös arvatenkin synnyttää monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Jälkimmäinen kirja Jos olisit tässä oli jotenkin lässähtänyt pannukakku ja jotenkin... Kyllä sen luki, mutta ei se sykähdyttänyt eikä sytyttänyt. Alottaessani tätä kolmatta kirjaa odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta kirja osottautuikin hyväksi. Jess Thomas haaveilee paremmasta elämästä, asuu tyttärensä ja miehensä pojan kanssa. Tytär on matemaattisesti hyvin lahjakas ja se käynnistääkin retken matikkakisoihin. Yrittäjä Ed kietoutuu tarinaan mukaan ja seikkailu on valmis. Kirjassa kuvaillaan ihastuttavasti myös perheen koiraa. Kirjaa kuunnellessa ei välillä voinut nauramatta olla.

Seuraavaksi ahmin Colleen McCulloughin kirjan Kullan kosketus, Alexander Kinross haluaa kohota korkealle elämässään. Hän lähtee kotoaan päätyen lopulta Austraaliaan, jonne hän hankkii vaimon, nuoren tytön. Samalla hänellä on kuitenkin rakkaussuhde toiseen naiseen. Kirjassa henkilöt kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Miten vaimo ja rakastajatar ystävystyvät keskenään, miten rakkaudeton avioliitto kestää, vai onko siinä sittenkin rakkautta ainakin toisella osapuolella. Loppuratkaisu ei jättänyt kylmäksi. Viime talvena luin klassikkona pidetyn Okalinnut, joka oli myöskin hyvä, vaikkakin paikkapaikoin pitkäveteinen. Tässä Kullan kosketuksessa ei pitkävetisyyttä ollut.

Cathy Kellyn kirja Sisarten kesken kertoi Cassiesta, joka halusi olla täydellinen äiti, mutta joka kärsi kovin oman äitinsä menetyksestä. Kirjan toinen päähenkilö Coco ei taas ole ollut kiinnostunut perhe-elämästäeikä lapsien saamisesta. Sisarusten äidin poistuminen kuvioista on tapahtunut jo 30-vuotta sitten, isoäidillä on salaisuutensa. Mikä onkaan totuus ja miten kaikki selviää, lue itse. Kirja oli mukavaa kevyttä luettavaa, sopii siis lomatunnelmaan vallan mainiosti.

Pistekirjojen luku sopii myös kiireettömään tunnelmaan. Mikä mukavempaa kuin istua ulkona lukemassa luonnon ääniä kuunnellen. Pistekirjoja tulee vain lainatuksi kovin harvoin. a. ne vievät paljon tilaa b. on nykykäytäntö järjettömän epäekolokinen. Kirjat tulee vihkoina, jotka lukemisen jälkeen hävitetään. Aikaisemmin Näkövammaisten kirjastosta pistekirjat tulivat kierrevihkoina kirjasalkussa. Lukemisen jälkeen ne palautettiin kirjastoon. Nykyseltään palauttamisen sijaan ne tulee hävittää. Nyt kuitenkin päätin lainata myös pisteillä luettavaa lomalle. Jos Sisarten kesken oli kevyttä ja viihdyttävää lomalukemista samaa ei voi sanoa Jonna Monosen Hiljaa pimeässä-kirjasta. Keveys oli nimittäin todella kaukana. Kirja kertoo saksalaisista turisteista, jotka jäävät henkiin tippukiviluolan sortumisessa. Heidän on opittava liikkumaan pimeässä luolastossa, jaettava vähäiset ruokavaransa. Henkilöt ovat pääosin aika inhottavia ihmisiä ja kaikilla tuntuu olevan oma salaisuutensa, jota oli varjeltava. Ehkä hivenen irrallisena tulee vaikutelma, että luolassa turistien lisäksi on vielä jotain muuta mikä ei minulle oikein selvinnyt. Toisaalta oliko se lie jonkun ihmisen päänsisältä... Kirjassa kuvaillaan hajuja ja ääniä hyvin. Siitä ehkä huomaa kirjailijan itsensä olevan sokea. Luolan pimeydestäkin toki puhutaan, mutta oudon helposti turistit siellä oppivat liikkumaan. Kaipasin ehkä vähän enemmän kuvailua miten näkevä sen pimeyden tuntee ja kokee. Kirjassa on hurjia kauhistuttavia kuvauksia, jotka eivät todella sovi heikkohermoiselle lukijalle. Kyllä kirja piti ahmia saadakseen tietää loppuratkaisun, vaikka välillä kirja ei ehkä ihan minun suosikkikentrejäni ole, se oli kiehtova lukukokemus. Olen seurannut Jonnan Facebook-profiilin kautta hänen kirjaprojektejaan ja odotan innolla esim. milloin Radiopoika saadaan luettavaksemme.

Kate Morton vei puolestaan kirjassaan Salaisuuden kantaja tutkailemaan yli 60-vuotiaan näyttelijäLaurelin n äidin elämäntarinaa. Laurel itse näkee lapsuudessaan jotain sellaista mitä ei kenenkään pitäisi joutua näkemään. Asia vaivaa häntä ja suunnitellessaan hyvin vanhan ja sairaan äitinsä Dorothyn syntymäpäiväjuhlia tajuaa asioiden selvittämiseen olevan aikaa hyvin vähän. Asiat alkavat selvitä ja kirjaan kutoutuu kiehtova tarina. Olen pitänyt Mortonin aikaisemmistakin kirjoista Hylätty puutarha, Paluu Rivertoniin ja Kaukaiset hetket. Kaikissa kirjoissa selvitellään menneisyyden salaisuuksia.

Wilbur Smithin (uusin kirja) Kultainen leijona vie meriseikkailuun. Nuori kapteeni Hal Courtney purjehtii kohti Sansibaria löytääkseen edesmenneen isänsä kätkemän aarteen. Raakalaismainen vihollinen on kuitenkin kintereillä, ja takaa-ajo vie kapteenin Intian valtamereltä aavikolle, maharadžan hoviin ja orjamarkkinoille. Kirja on jatkoa Haukka-sarjalle. Tosin Haukka-sarja on kirjoitettu aikoja sitten ja kirjat olivat paljon pidempiä kuin tämä. Nytkin Smith vei mukaansa taitavalla kuvailullaan, mutta välillä kirjassa oli kiireen tuntu. Olen lukenut kaikki Smithin kirjat mitä äänikirjoiksi on luettu. Joskus sodan raakuuksia on ollut aivan liian paljon, mutta pääosin olen rakastanut Wilburin kirjoja. Ne täytyy ahnehtia, ja niin tämä Kultainen leijonakin.

Beth Lewiksen Suden tie oli hiukan omaperäinen, enkä aluksi meinannut päästä kirjaan sisälle. Kirja kertoo nuoresta Elgasta, joka elää ansastajan kanssa. Elgalle kuitenkin selviää miehestä kamalia asioita ja niin alkaa pakomatka halki erämaiden. Alkutakkuisuuden jälkeen kirja vei mennessään ja kuuntelu kohti loppuratkaisuja tapahtui jopa uittaessani laiturin päässä pohkeitani hyisessä lammen vedessä.

Stephenie Meyerilta luin keväällä Kemisti-nimisen huippuhyvän ja jännittävän kirjan. Loman lopuksi aloitin neli-osaisen kirjasarjan Isabellan ja Edwardin rakkaustarinan. Ensinmmäisessä osassa Houkutus lukiolaiset tapaavat toisensa ja Edward suhtautuu Isabellaan kumman vihamielisesti. Heidän välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Edward ja koko hänen perheensä on hyvin erilainen muihin verrattuna. Heillä on salaisuus, jota varjellaan. Lopulta kuitenkin totuus selviää miksi he ovat niin erilaisia. Koko perhe on vampyyreja. Isabellakin joutuu vaaraan sen vuoksi. Toisessa osassaUusikuu perhe lähtee paikkakunnalta pois. Isabellan ikävä ja tuska ovat hurjat ja hän haluaa joutua vaaratilanteisiin kuullakseen Edwardin äänen. Isabella lähentyy murrosikäisen pojan kanssa, joka kokee muodon muutoksen. Hänestä tulee ihmissusi, joka suojelee väkeä vampyyreilta. Isabellan vaaratilanteisiin heittäytyminen tuo vampyyriperheen sisaren Isabellan luo ja he yhdessä lähtevät Edwardin luo estääkseen tämän epätoivoiset aikomuksensa. Eilisiltana sain tuon toisen kirjan loppuun, jäljellä ovat vielä Epäilys ja Aamunkoi. En ikinä olisi kuvitellut heittäytyväni vampyyri-kirjallisuuden vietäväksi. Ei todellakaan ole ollut minun juttuni, mutta nyt haluan tietää miten tarina päättyy. On siis pakko lukea vielä nuo kaksi kirjaa. Ehkä suuri tekijä on, että kirjat ovat hyvin kirjoitettuja ja tarinaa kuljetetaan kiehtovasti eteenpäin.

Loma on päättynyt (6.8.) ja sen aikana ehdin lukemaan 11 kirjaa, kertonee kenties sateisesta kesästä.

Minna Pyykön Maailma: Millaista on harrastaa luontoa näkövammaisena?

Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry ja Hannes Tiira järjestivät 9.-10.6. lintujen yö-tapahtuman. Edellisen kerran vastaava tapahtuma järjestettiin toukokuussa 2016 ja silloin olin ensikertaa mukana. Nyt huomaan paljon kehitystä tapahtuneen omassani kyvyssäni tunnistaa lintuja. Reilu viikko sitten järjestetyssä Lintujen yö-tapahtumassa minulle ei tullut uusia tunnistamattomuuksia kuulolle. Sain kokea tunnistamisen riemua mm. vihervarpunen, rautiainen, sirittäjä jotka kaikki olen oppinut tämän kevään ja alkukesän aikana.

Kokoonnuimme perjantaina 9.6. Majatalo Onnelaan viideltä alkaneelle päivälliselle. Sitä ennen ehdimme tovin ulkosalla tutustua toisiimme. Edelliskerran tapahtumasta osallistujat olivat aikalailla vaihtuneet. Itse asiaan pääsimme päivällisen jälkeen milloin seurueeseemme liittyi Yle:n toimittaja Minna Pyykkö. Hän teki ohjelmaansa Minna Pyykön mailma jutun näkövammaisena luontoharrastaminen. Kävelimme rauhalliseen tahtiin Aleksis Kiven kuolinmökin pihaan. Matkalla sinne kuulimme mm. mustarastasta, peippoa, räkättirastasta, vihervarpusta ja viherpeippoa. Samalla Minna jututti allekirjoittanutta lintujen tallentamisesta. Aleksis Kiven kuolinmökin pihassa syvennyimme todella mielenkiintoiseen ja kiehtovaankin keskusteluun osallistujien kanssa. Miten kokea luontoa kun näköaisti puuttuu tai se on hyvin rajallinen. Millaiset asiat merkitsevät luontokokemuksissa eniten, tunnistaako tuoksuista lehtometsän, suoalueen, havumetsän. Miten eri säätilat vaikuttavat aistimiseen. Jäämmekö jostakin paitsi luontokokemuksessamme ilman näköä vai saammeko jopa kokemuksesta enemmän... Minna Pyykkö upealla tavalla jututti meitä eikä käyttänyt aikaa taivasteluun miten mikin on mahdollista tai surkutteluun näön puuttumisesta. Keskustelimme erittäin lämminhenkisessä ja avoimessa tunnelmassa taustalla lintujen laulaessa.

Minna Pyykön mailma tulee sunnuntaisin Radio Suomesta klo 13.30. Eilen istuin mökin pihassa ohjelmaa kuunnellen ja olihan se vähän jänskää kuunnella omia puheitaan niinkin paljon ohjelmassa.Ohjelma on saanut kuitenkin paljon positiivista palautetta positiivisuudestaan ja rennosta jutustelustaan. Itse arvostan Minnan ammattitaitoa työstää puolisentoista tuntia kestäneestä rupattelutuokiosta alle 30 min selkeä, johdonmukainen radio-ohjelma. Kuten muitakin jaksoja myös eilinen jakso on kuunneltavissa Yleareenassa.

Palatessamme takaisin Onnelan pihapiiriin kuulimme mm. kirjosiepon, punakylkirastaan ja tervapääskyjen äänet. Pihapiirissä porukka hajaantui. Kirsin kanssa kävimme vielä rannempana kuulostelemassa lintulajistoa ja yrittämässä tallettaa tervapääskyjä. Eivät kirskuneet tietenkään tallennuksen ollessa käynnissä. Kauempana laulurastas veteli komeasti säveliään. Hyttyset inisivät ja pistelivät. Oli aika lähteä yöpuulle.

Aamuneljältä starttasimme Onnelan pihasta pikkubussilla kohti Järvenpäässä sijaitsevaa lemmenlaaksoa. Siellä nautimme ensiksi eväät ennen kuin lähdimme lintuja kuulostelemaan. Parkkipaikan läheisyydessä tiltaltti soitteli kohtuu nopeatempoisesti säveltään. Oli kuitenkin niin metsän uumenissa hukkuen liiaksi peippojen yms. kovaäänisien taustalle ettei kovin kummosta tallennusta tullut. Kävelymme aikana kuulimme paljon sirittäjiä. Niitä tuntui olevan jokapuolellamme. Laulelipa myös mustapääkerttu, punarinta, hippiäinen, rautiainen perinteisten peippojen lisäksi. Loppuvaiheessa pääsimme kuuntelemaan pajulintuakin. Metsässä tuoksut olivat vahvat ja ah niin voimaannuttavat. Tuomi, koivu, pihlaja, yökaste. Tallennuksia ei tullut, mutta saimme upean luontokokemuksen kesäaamussa. Pääsinpä tunnustelemaan puun runkoa, jota tikat olivat rummutelleet isoille loville. Aina jos luonnossa pääsee tunnustelemaan asioita, se tuo lisäarvoa ja syvyyttä kokemukseen. Tuntuu kovin hyvältä päästä tuoksuttelemaan ja tunnustelemaan kasveja. Eläimiä ei valitettavasti samalla tapaa pääse koskettelemaan. Tosin ilmeisesti luonnonmuseossa sekin on ainakin joidenkin lajien suhteen mahdollista. Olenhan lapsena koulussa täytettyjä eläimiä tunnustellut, mutta motivaatio ei tainnut olla ihan samaa luokkaa niiden tutkimiseen mitä nyt on. Hannes on kertonut paljon kokemuksistaan kun on saanut rengastajatovereidensa kautta olla mukana rengastustilanteissa ja päässyt näin pitämään lintuja kädellään. Se on jotain sellaista minkä minäkin haluaisin joskus vielä kokea.

Hiljalleen oli aika palailla takaisin Onnelaan. Aurinko paistoi ja lämmin kesäpäivä oli noussut ilahduttamaan meitä. Aamuseitsemän jälkeen retkemme oli ohi ja oli kotimatkan aika, joka jatkui meikäläisellä matkalla mökille.

Toivottavasti alkanut kesä tuo paljon upeita luontokokemuksia olivatpa ne lintuihin, kasveihin tai muihin eläimiin liittyvää. Isot kiitokset jälleen Lintujen yö-tapahtuman järjestäjille sekä Minna Pyykölle hienosti kootusta radio-ohjelmasta.