maanantai 20. helmikuuta 2012

Endorfiininen päivä: treeniä ja hirvipataa

Tänään on ollut hyvä päivä; positiivinen energia ja onnellisuus
Avokin kanssa ollaan vietetty laatuaikaa yhdessä.
Siihen kuului mm. yhteinen treenihetki, mä poljin spinningpyörälläni 70 minsan treenin ja avokki uurasti penkkitreenin parissa. Sillä välin uunissa paistui hirvipata. Avokin käydessä lihoja sekoittamassa polkiessani nenään tulvi vastustamaton tuoksu. Ja treeni kulki ja hiki lensi. Pitkästä aikaa sain kropasta enemmän tehoja irti ja avokin oli treenin jälkeen vedettävä treenipaita pois, niin nihkeä se oli etten saanut sitä itse kiskotuksi :D
Ennen treeniä otin b-vitamiinia, Tonalinia ja Garnitiinia ja kyllä kroppa toimi, oli tehoa ja aineenvaihduntaa. Itse asiassa olen loppupäivän juossut pisulla taajaan tahtiin. Kropassani on selvästi muutosten aika.
Ja voi hyvänen aika miten fiilis on mahtava!


Ennen treeniä valmistin uuniin hirvipadan. Siihen tuli hirven lisäksi pekonia, paprika, pari sipulia, muutama maustepippuri, valkosipulijauhetta, vähän vuorisuolaa ja katajanmarjoja punaviiniä unohtamatta. Pata paistui yli kolme tuntia, ensin 200 asteessa n. 30 min, jonka jälkeen asteet pudotettiin 150 asteeseen, ja treenin jälkeen pata sai vielä hautua uunissa perunoiden kiehumisen ajan. Palkitsin itseni treenin jälkeen suihkussa käytyäni sitrus-tuotteilla.


Oli mukava treenin jälkeinen olo ja ihanaa syödä sunnuntaiateria soijakynttilöiden palaessa. Avokki oli ihan endorfiinin pyörteissä ja onnellisen väsynyt. Ruoka oli hyvää, vaikka itse sanonkin. Joimme sen kanssa vajaat lasilliset punaviiniä ja liköörihömpsyt jälkiruuaksi.


Perjantaina sain Frilla-langan sotkuun ja se meni ystävälleni selvitettäväksi. On kuulemma selvitetty jo samaisena iltana. Päätin pitää parin päivän Frilla-tauon ja tarttua nyt illalla toisen kerän kippuun samalla kun seurailimme Idolsia. Ja nyt täytyy koputtaa puuta (omaa päätä) homma alkaa sujumaan. Olen toistaseksi pahemmilta kierukkeilta säästynyt ja valmista huivia on ehkä n. 30 senttiä, joten pitäkäähän peukkuja ettei sotku yllätä taasen ja joudun purkamaan koko työn.
Ehkä sitkeys siis palkitaan Frillassakin :D


Nyt näin hyvällä mielellä on ihana kömpiä peiton alle unille. Aamulla päämääränä on kiropraktikko, jos vain tuolta lumipaljoudelta/liikennekaaokselta sinne pääsemme.  Mulla taitaakin olla viimeinen kerta tuosta arvonnasta voittamastani 12 kerran lahjakortista.
Auts, sitten on kaivettava omat rahat esiin, jos meinaa hoitoja jatkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti