tiistai 22. marraskuuta 2011

3-vuotiskihlapäivä

Kolme vuotta sitten…
näihin aikoihin istuin avokin kanssa olohuoneessa kynttilän valossa kuunnellen Laura Pausiinia kovin onnellisena sormukset sormiin pujotettuna.
Laseissa kuohuviiniä
Uusi kihlapari oli siis syntynyt :D Ja tuo pari yhä onnellisena yhdessä monta ihanaa muistoa ja kokemusta rikkaampana. Tuo ilta on kaunis muisto ja pysyy sydämessäin.
Kihlauksen vuosipäivää vietimme jo sunnuntaina hyvän ruuan äärellä toistemme seurasta nauttien. Tänään arkinen aherrus vei mennessään; avokki työpaikkakäynnillä ja minä Mielenterveysmessuilla kiertelemässä. Illalla hieroin avokin niskahartia-seudun ja tuo ihanuus on minulle luvassa huomenna kiropraktikon jälkeen.


Messuilla oli paljon eri Mielenterveysaiheisia yhdistyksiä esillä. Messut oli erittäin tieto/asiapitoiset. Krääsää ei ollut myynnissä eikä houkuttimena.  Ainoita myyntikojuja oli oikeastaan korumyynti. Korut olivat samoja mitä avokilta sain lahjaksi sunnuntaina. Kävimme kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luentoa, joka oli sisällöltään hyvin samansuuntainen kuin kuun alkupuolella Terveysillassa ollut luento. Tämä tämänkertainen oli vaan paljon tiiviimmässä muodossa. No aikaakin puolet vähemmän J Mut luentojen sisältöön paneudun myöhemmin. Mulla onkin tuolla aika monen luennon muistiinpanot odottamassa läpikäyntiä. Olen ollut luvattoman hidas niiden kanssa ja toisaalta olen ajatellut sairauslomallani olevan aika pakertaa niiden parissa fiiliksen mukaan.


Tän blogin lukijoiden määrä on noussut 28 lukijaan. Kiitos teille kaikille kun olette matkassa mukana. Ja toivotan uusimmat (julialume):n ja Liioliin  lämpimästi tervetulleeksi. Musta olisikin oikeastaan hauskaa tietää teiltä lukijoilta mikä postaus tai asia/juttu on saanut teidät jäämään tänne?  Siis tarkoitan myös teitä muitakin lukijoita kuin kahta uusinta :D Toki myös blogin kehitysideat tms. on tervetulleita ja niitä kysymyksiä saa edelleen laittaa tulemaan joidenka perään viime viikolla ”huutelin”.

  

5 kommenttia:

  1. Onnea kihlajaisvuosipäivän johdosta!

    Toivottaa tismalleen samaa eilen juhlinut, nyt jo Rouva. :)

    VastaaPoista
  2. Marsaliittus
    Kiitos ja onnea myös sinulle ja miehellesi!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Julia
    Kiitos!
    Joskus mietin kirjoitanko liiankin seikkaperäisesti. En osaa kovin lyhyesti kirjoittaa. Onko se sitten hyvä vai huono asia, on varmasti makuasia :D
    Miten kuulohermoja tutkitaan?

    VastaaPoista
  5. Kävin poistamassa tuon edellisen kommenttini kun oli niin täynnä kirjoitusvirheitä. Kuulohermoja tutkitaan magneettikuvauksen avulla eli jos jotain häikkää on niin luulisi kuvissa sitten näkyvän.

    VastaaPoista