Olin aika jännittynyt ja stressaantunutkin lähtiessäni torstaina Vidaan treenaamaan, vaikka päivällä aiemmin kävimme avokin ja koirien kanssa reitti läpi. Ja eihän sinne ollut tullut mitään uusia aitoja tms. En vaan talvisaikaan ollut kuullut radan varressa olevaa suoja-aitaa. Arvatkaa tunsinko itseni täydelliseksi idiootiksi, ja Otto kulki sillan yli suoraan kuten pitikin, portaita ei hakenut kunnolla. Sain kuitenkin lisävarmuutta lähteä kävellen treeneihin. Silti hermostutti ja ehkäpä Otto vaistosi sen, sillä heti alkumatkasta se kiepautti minut ympäri ja suunnat sekaisin. Olin raivon ja kyynelien partaalla. Paasasin Otolle suureen ääneen "mikä tässä reitissä on niin helvetin vaikeaa, miksi se ei jo voi sujua" jne. Mies tuli luoksemme ja opasti meidät oikealle reitille. En ollut vielä toivoani menettänyt, ehtisin spinningtunnille, jos vaan ne portaat löytyisivät. Noh, eihän Otto merkannut niitä kunnolla, mutta niin paljon, että tiesin kuitenkin olevan hyvin lähellä. Taas marmatusta ja joku mies neuvoi meidät portaisiin. Olin kuin olinkin heti viiden pintaan Vidassa. Siinä kävellessäni mietin, että jos en olisi ostanut käyntikertoja jne jokohan luovuttaisin. Jotenkin tuntui voimat olevan lopussa. Vidaan päästyäni moiset aatokset kuitenkin katosivat. Ystävälliset ihmiset ja lämmin henki saa kenet tahansa hymyilemään.
Tuntui hyvältä päästä pyörän selkään ja polkemaan. Olin päässyt treenaamaan, mahtavaa. Ja mikäs siinä polkiessa Iran ohjauksessa :) Sykemittari näytti vaan kummia lukemia. Keskisyke 109 ja maksimi 147 eivät voineet olla todenmukaisia. Hetkellinen harmitus, mutta hiki virtasi ja kehonhuolto-osio odotti huoltajaansa, joten kuivat vaatteet ylle ja yläkertaan, jossa taasen ihanat kanssatreenaajat auttoivat minulle maton, roller-rullan ja kaksi eri kokoista palloa. Roller aloitettiin tutusti jalkapohjan käsittelyllä, mutta nyt ojennettiin ja koukistettiin varpaita pallon ollessa jalan alla. Itse huomasin automaattisesti alkavani liikuttamaan palloa kuten aikaisemmillakin kerroilla. Rullalla rullailtiin sääret, etureidet, pohkeet, takareidet. Pikkupallolla käsiteltiin lonkan aluetta. Pallo laitettiin reisiluun pään taakse ensiksi testailtuamme polviseisonnassa lantion liikkuvuutta ja mahdollisia puolieroja. Pallolla käsittely aloitettiin jäykemmän puolen reisiluun pään tauksen käsittelyllä. Itselläni oikea puoli tuntui jäykemmältä ja uskokaa tai älkää käsittely lisäsi liikettä. Teimme toki käsittelyn myös liikkuvammalle puolelle. Tämä kannattaa tehdä esim. ennen juoksulenkkiä ja miksipä ei myös ennen kävelylenkkiäkin. Lantio liikkuu paremmin ja askelkin sujuu sutjakammin.
Mulla on hartiat jumissa, joten nautinnollista oli laittaa pikkupallo lavan ja selkärangan väliin rintaliivien alareunaan ja hoidettavan puolen käden liikkeitä apuna käyttäen hoidella jumiutunutta hartiaseutua hiljalleen rullaillen palloa kohti rinta- ja kaularangan liittymäkohtaa. Ehdottomasti roller-menetelmiä pitäisi ottaa enemmän käyttöön ihan myös kotioloissa. Nyt ei vaikuttanut yöuniinkaan mitenkään, nukuin hyvin ilman levottomia jalkoja.
Pilateksessa teimme aika paljon sellaisia liikkeitä mitä aiemminkin on tehty. Liikesarjoissa huomaan olevan hieman arka yksin yrittämään. Esim. liikesarja missä viedään jalat ylös, otetaan heijauksella vauhtia, jotta saadaan viedyksi pään taakse, jossa ne avautuvat haaraan, sulkeutuvat ja palaavat ylös ja aikanaan lattiaan milloin yläkroppa nousee ylös istuma-asentoon. Tässä kohden totean, että liikesarja ei välttämättä ole aukottomasti oikein kirjoitettu enkä edes yritä muistaa missä vaiheissa piti hengittää sisään ja missäulos. Tällä esimerkillä vain yritän kertoa millaisissa tilanteissa olen arka/ujo yrittämään yksin, joten Iran ohjaus on tullut arvoon arvaamattomaan. Silloin kun ei ole kovin paljoa muistettavaa tai kovin montaa liikkuvaa osaa eri suuntiin uskallan itsekin yrittää, vaikka menisikin pieleen. Iralla on hieno taito kertoa asioita myös sanallisesti ja siksi monissa kohdin niin pilateksessa kuin rollerissakin pärjään itsekseni. Virheitä varmasti tulee, mutta eihän kukaan ole täydellinen, ja uskallan sanoa, vaikka en näekkään, virheitä tulee muillekin milloin mistäkin syystä. Se kuitenkin on mahtavaa kun tuntee kehityksen ja liikkeet/asiat sujuvat kertakerralta jouhevammin. Tällä hetkellä minusta tuntuu melkein hassulta, että olen jännittänyt mitä muut minusta ajattelevat, minun huonosta koordinaatiosta tai joidenkin liikkeiden huonosta hahmottamisesta tms, tai siitä että tarvitsen välillä vähän ohjausta. Olen huomannut ohjausta tarvitsevat muutkin ihan yksilöllisestikin. Ja kun käyn säännöllisesti esim. pilateksessa kehon hallinta, koordinaatio ja kehon hahmotuskin paranee kuten muillakin. Ehkä sokeuteni takia se vie kauemmin aikaa, mutta jos vain teen kuten ohjataan kehitystä tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Enään se erilaisuuteni ei ujostuta, ei ainakaan paljoa ja usein. En häpeä, jos en ymmärrä liikettä sanallisesta ohjauksesta. Vielä ehkä arkailen sanoa ääneen, että nyt en tajua, odotan kiltisti kunnes ohjaaja ehtii ohjaamaan ja jos jossakin liikkeessä ei ehdi en pahastu siitä vaan yritän taas päästä seuraavaan mukaan. Olen niin onnellinen, että Janna asteli syksyllä elämääni ja tuon myötä minulle on avautunut upea uusi treenausmahdollisuus hyvien ihmisten keskellä. Se tekee niin itsetunnolle kuin itseluottamuksellekin hyvää. Ja se tekee hyvää myös fysiikalle, joka omalta osaltaan vaikuttaa myös omaan varmuuteen ja itseluottamukseen. Ja oikeasti se tunne kun on paikka mihin voit mennä kävellen, treenata yhdessä muiden kanssa. Se tuntuu niin oikealta ja hyvältä. Vammastani huolimatta minun ei tarvitse mennä johonkin erityisryhmään. Toki niilläkin on paikkansa ja varmasti ne ovat tarpeen monelle, mutta itse saan enemmän kun voin olla muiden joukossa. Ja vaikka Oton kanssa on ollutkin reittiongelmia, ja vaikka matkalla tuli luovuttamisen mahdollisuus mieleen, tajuan tätä mitä olen nyt elänyt, en halua menettää juurikin kaikesta tuosta johtuen mitä yllä kirjoitin.
Nyt lensin pilateksesta aika kauas jo ihmismielenkin mailmoihin... Joka tapauksessa aika sujahti vauhdilla, kello lensi yli kahdeksaan ja treenien päättymiseen. Aika oli lähteä kotimatkalle. Nyt olin rennommin mielin ja Otto opastikin mallikkaasti. Alikulun haussa meinasi lähteä väärään suuntaan, mutta onneksi tajusin sen heti ja ilmaistuani Otolle, että se oli tuhma ja käskettyäni mennä takaisin poika korjasi virheensä ja vei alikulkuun. Matka taittui vauhdikkaasti ja onnesta mykkyrällä saavuin kotiin häntää heiluttavan Oton kanssa.
Blogi elämästä ilman näköä pääteemoina hyvinvointi, luonto ja käsityöt. Alle 40v naisen elämän makuinen blogi.
lauantai 14. maaliskuuta 2015
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Missä mättää? - sen jos mä tietää voisin, oloa se helpottaisi
Koska liikunnallisesti elämä on ollut todella hiljaista, odotin tämän päivän pt-treeniä kuin labukka ruokaansa. Treenin jälkeen oli vielä tarkoitus nauttia infrapunasaunan lämmöstä. Aina asiat ei kuitenkaan mene niin kuin suunnittelee. Pt-treenin ja infrapunasaunan sijaan nimittäin kävelin pari tuntia aurinkoisessa ja keväisessä säässä.
Kotoa lähdin Oton kanssa hyvissä ajoissa ja alkumatka sujui hienosti. Otto opasti reippaasti hiekotushiekoista ja pienistä lätäköistä huolimatta. Pääsimme radanvarsitielle ja sitäkin sillan ylitykseen asti. Otto käänsi meidät loivasti vasempaan, oikealla huomasin olevan jonkin metalliaidan, jota en ole aiemmin huomannut. Autojen äänet lähestyi ja arvelin Oton tehneen todellisen suunnan muutoksen, käännyimme takaisin löytäen hiekan ja asfaltin rajan. Siinä se kumma aita oli taas. Mietin, onko reitissä muutoksia, hämääkö äänimaisema minua kun lumet pois vai mikä mättää. Lähdimme jatkamaan Oton ohjaamana asfalttitietä. Autojen äänet kuului liian liki, kuulu myös radalla menevät junat. Vasemmalta kuului ilmastointihormin suhina ja ajattelin meidän olevan sittenkin liki portaiden hakua. Portaita ei kuitenkaan löytynyt. Asfalttitie vain jatkui. Junien ääni kuulu edelleen oikealta, mutta ei vaan haettavia portaita löytynyt. Epävarmuus valtasi mielen. Kaksi naista ohjasi minut palaamaan takaisinpäin ja kääntymään oikealle. Niin tein, löysin itseni parkkipaikalta. Autoja meni joka suuntaan ja ihmiset vauhdilla ohi. Pyörin parkkipaikalla ja nuohosin sen laitoja etsien mistä pääsisin lähdelle rataa. Lopulta löysin ja jatkoin eteenpäin. Portaita ei vain kuulunut ja usko oli lopussa. Käännyin takasin ja aikamme käveltyämme löysin taas asfalttitien ja hiekkatien taitteen vieressä olevine aitoineen.
Alkuun olin varma Oton temppuilevan ja olevan menemättä oikein jonkin lätäkköjärven takia, mutta en ole varma alkuunkaan. Nyt minusta nimittäin tuntuu, että jostain syystä en päässyt jatkamaankaan suoraan vaan väkisinkin jouduin kohden Peltomyyränkujaa. Ja nyt kun en pysty itse asiaa tarkistamaan, turhauttaa ja ärsyttää. Haluan tietää pian mikä siinä oikein mätti. Nimittäin löydettyämme radan varteen hiekkatielle Otto opasti taas todella reippaasti ja määrätietoisesti meidät kotiin.
Huomenna kalenterissani lukee spinning+roller+pilates, saas nähdä miten meikäläisen käy, tuleeko taksikeikka vai jääräilenkö kävellen Vidaan. No jospa saisin ennen huomisiltaa tietää mikä reitillä mätti. Onneksi perjantaina avustaja on täällä, joten hän opastelee meidät treenaamaan. Kotimatkalla on sitten aikaa haahuilla. Onneksi Janna ymmärtää tilanteen ja tsemppailee minua harmituksen kourissa olevaa, mutta silti ei ole kivaa myöhästyä sovitusta tai joutua perumaan treeni. Tänään en vaan paikalle löytänyt, joten nautin auringosta ja d-vitamiinista :) Ei se kyllä siinä hetkessä hirveämmin lohduttanut.
No jospa huomenna liikunta sitten palaisi elämääni oikein rytinällä. Kuun alkajaisiksi elämää tulivat odotetustikin häiritsemään valupäivät ja torstaina lähdimme mökille. Saimme myös äitini perjantaina vieraaksemme. Sää oli kylmä, sateinen ja tuulinen. Tiet kelirikon kourissa, joten liikkumiset jäi. Sunnuntaina istuimme sentäs nuotiolla tihkusateessa pitkään ja hartaasti myös sisäistä lämmikettä nauttien. Perjantai-iltana äiti koetti opettaa minua tanssimaan, lauantaina nautimme saunan lämmöstä. Neuloin villapaitaa ja nyt mennään todella hitaissa kerroksissa, koska silmukkaluku on jo pitkälle yli 300. Vielä olisi kymmenen kerrosta hihapaikkoihin.
Maanantaina kotiuduttua suoraan Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen, joka kesti reilusti yli kolme tuntia. Kotona nopsaan salaattia ja ilta menikin töiden merkeissä.
Eilen tiistaiseen tapaan aika hujahti käsitöiden merkeissä. Keramiikassa aloitin tekemään teepannua. Mukaani sain valmiit lasitetut pikarin, lautasen ja mukin. Rottingissa sienikori ei valmistunut vieläkään. Ohjaaja sai siihen kiinnitettyä sangan ja aloitettua siihen ruutupunosta. Epäilen valmistuuko se pirulainen vielä ensi kerrallakaan. Leikkasin jo loimet ovaalikoriin valmiiksi. Siinä ne tämän kevään työt taitavat sitten ollakin. Syksyn rottinkiryhmien tulevaisuudesta ei taida vielä olla tietoa, joten nähtäväksi jää mitä sitten. Joka tapauksessa kotona iltateen äärellä jatkoin paidan neulontaa.
Toivottavasti huomenna pääsen hikoilemaan spinnutunnille, rolleriin kehoa huoltamaan ja pilatekseen keskikroppaa kehittämään. Tarkoitus on viettää mahdollisimman liikunnallinen loppukuu, joten paree alkaa taas reitti Vidaankin sujumaan!
Kotoa lähdin Oton kanssa hyvissä ajoissa ja alkumatka sujui hienosti. Otto opasti reippaasti hiekotushiekoista ja pienistä lätäköistä huolimatta. Pääsimme radanvarsitielle ja sitäkin sillan ylitykseen asti. Otto käänsi meidät loivasti vasempaan, oikealla huomasin olevan jonkin metalliaidan, jota en ole aiemmin huomannut. Autojen äänet lähestyi ja arvelin Oton tehneen todellisen suunnan muutoksen, käännyimme takaisin löytäen hiekan ja asfaltin rajan. Siinä se kumma aita oli taas. Mietin, onko reitissä muutoksia, hämääkö äänimaisema minua kun lumet pois vai mikä mättää. Lähdimme jatkamaan Oton ohjaamana asfalttitietä. Autojen äänet kuului liian liki, kuulu myös radalla menevät junat. Vasemmalta kuului ilmastointihormin suhina ja ajattelin meidän olevan sittenkin liki portaiden hakua. Portaita ei kuitenkaan löytynyt. Asfalttitie vain jatkui. Junien ääni kuulu edelleen oikealta, mutta ei vaan haettavia portaita löytynyt. Epävarmuus valtasi mielen. Kaksi naista ohjasi minut palaamaan takaisinpäin ja kääntymään oikealle. Niin tein, löysin itseni parkkipaikalta. Autoja meni joka suuntaan ja ihmiset vauhdilla ohi. Pyörin parkkipaikalla ja nuohosin sen laitoja etsien mistä pääsisin lähdelle rataa. Lopulta löysin ja jatkoin eteenpäin. Portaita ei vain kuulunut ja usko oli lopussa. Käännyin takasin ja aikamme käveltyämme löysin taas asfalttitien ja hiekkatien taitteen vieressä olevine aitoineen.
Alkuun olin varma Oton temppuilevan ja olevan menemättä oikein jonkin lätäkköjärven takia, mutta en ole varma alkuunkaan. Nyt minusta nimittäin tuntuu, että jostain syystä en päässyt jatkamaankaan suoraan vaan väkisinkin jouduin kohden Peltomyyränkujaa. Ja nyt kun en pysty itse asiaa tarkistamaan, turhauttaa ja ärsyttää. Haluan tietää pian mikä siinä oikein mätti. Nimittäin löydettyämme radan varteen hiekkatielle Otto opasti taas todella reippaasti ja määrätietoisesti meidät kotiin.
Huomenna kalenterissani lukee spinning+roller+pilates, saas nähdä miten meikäläisen käy, tuleeko taksikeikka vai jääräilenkö kävellen Vidaan. No jospa saisin ennen huomisiltaa tietää mikä reitillä mätti. Onneksi perjantaina avustaja on täällä, joten hän opastelee meidät treenaamaan. Kotimatkalla on sitten aikaa haahuilla. Onneksi Janna ymmärtää tilanteen ja tsemppailee minua harmituksen kourissa olevaa, mutta silti ei ole kivaa myöhästyä sovitusta tai joutua perumaan treeni. Tänään en vaan paikalle löytänyt, joten nautin auringosta ja d-vitamiinista :) Ei se kyllä siinä hetkessä hirveämmin lohduttanut.
No jospa huomenna liikunta sitten palaisi elämääni oikein rytinällä. Kuun alkajaisiksi elämää tulivat odotetustikin häiritsemään valupäivät ja torstaina lähdimme mökille. Saimme myös äitini perjantaina vieraaksemme. Sää oli kylmä, sateinen ja tuulinen. Tiet kelirikon kourissa, joten liikkumiset jäi. Sunnuntaina istuimme sentäs nuotiolla tihkusateessa pitkään ja hartaasti myös sisäistä lämmikettä nauttien. Perjantai-iltana äiti koetti opettaa minua tanssimaan, lauantaina nautimme saunan lämmöstä. Neuloin villapaitaa ja nyt mennään todella hitaissa kerroksissa, koska silmukkaluku on jo pitkälle yli 300. Vielä olisi kymmenen kerrosta hihapaikkoihin.
Maanantaina kotiuduttua suoraan Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen, joka kesti reilusti yli kolme tuntia. Kotona nopsaan salaattia ja ilta menikin töiden merkeissä.
Eilen tiistaiseen tapaan aika hujahti käsitöiden merkeissä. Keramiikassa aloitin tekemään teepannua. Mukaani sain valmiit lasitetut pikarin, lautasen ja mukin. Rottingissa sienikori ei valmistunut vieläkään. Ohjaaja sai siihen kiinnitettyä sangan ja aloitettua siihen ruutupunosta. Epäilen valmistuuko se pirulainen vielä ensi kerrallakaan. Leikkasin jo loimet ovaalikoriin valmiiksi. Siinä ne tämän kevään työt taitavat sitten ollakin. Syksyn rottinkiryhmien tulevaisuudesta ei taida vielä olla tietoa, joten nähtäväksi jää mitä sitten. Joka tapauksessa kotona iltateen äärellä jatkoin paidan neulontaa.
Toivottavasti huomenna pääsen hikoilemaan spinnutunnille, rolleriin kehoa huoltamaan ja pilatekseen keskikroppaa kehittämään. Tarkoitus on viettää mahdollisimman liikunnallinen loppukuu, joten paree alkaa taas reitti Vidaankin sujumaan!
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Ensinmmäisen villapaitani aloitus
Eipä alkanut villapaidan neulonta ihan mallikelpoisesti.
Loin 3.5 mm pyörölle 162 silmukkaa ja tikutin onnellisena 3 cm joustinneuletta *1 o 1 n* Ja aloitin levennyskerrokset ehtien tehdä viisi joka kerroksen levennystä. Vaihdoin pidemmän pyörön ja jatkoin 20 levennyksen satsiin, jossa joka toisella kerroksella levennetään ja joka toisella ei. Työ liikkui erittäin huonosti kaapelilla, joka on sellainen luttana muoviputki. Puikot tilattu jostain nettikaupasta ulkomailta ryhmätilauksena. Siinä väkertäessäni päätin ostaa kunnolliset 3.5 mm 80 centin kaapelilla olevat puikot Kädentaitomessuilta. Ja niin tapahtui. Helpottuneena vaihdoin puikot. Vaihtovaiheessa mietin, että onko juuri ostamani paksummat, mutta työnsin epäluulot syrjään ja jatkoin neulomista. Kerroksella 11 kuitenkin tajusin olevani oikeassa. Neuloksesta tuli paljon löyhempää, joten työ lepäämään, odottamaan maanantaita ja avustajan saapumista. Neuloosi oirehti pahasti, joten turhautuma oli karseaa.
No avustaja totesi saman. Olinkin aloittanut työn 3 mm puikoilla ja tuolloin neuletiheys oli sopivaa ja 3.5 mm puikoilla liian löysää. Purkoosi! Purettiin joustinneuleeseen asti, koska neulon erikoisesti oikeat silmukat, ja niihen syntyy kierre. Se näyttää hassulta sileässä neuloksessa, joten avustaja oli viikonloppuna pähkinyt miten opettaisi minut kierresilmukoista pois. Olen vasuri, joten neulon muutenkin eri päin. Kun neule on käsissäni, otan neulottavan silmukan oikealta puikolta, eli neulon vasemmalta oikealle. Tehdessäni oikean silmukan, puikkaan vasemman puikon itsenipuolen, eli etupuolen silmukan jalastaja neulon. Avustaja opettikin neulomaan niin, että teen puikkauksen silmukan takajalasta. Niin tehdessäni oikeat aaltoilevat, minun tekniikalla ne kiertyvät. Alkuun tuntui todella hitaalta, omituiselta ja hankalaltakin. Hiljalleen sujuvuus kuitenkin paranee.
No eivät ne vastoinkäymiset tähän loppuneet... Palasin kolmosen puikkoon ja rupesin tekemään uudelleen ekoja levennyksiä. Työ ei liikkunut kaapelilla ja ährätessä halpispuikosta kuului naksaus ja se meni poikki. No eihän mulla ollut kolmosen puikkoja, joten mistä puikot neuloosin oireisiin? Onneksi ystäväni pelasti, tänään pääsin työtä jatkamaan, joten toivottavasti nyt vastoinkäymisistä selvitty.
Eilen keramiikassa tein lintuaiheisen patsaan. Elokuussa järjestetään Joensuussa Parafestit missä on vammaisten töitä esillä. Keramiikkaryhmältä on pyydetty näyttelyyn teoksia teemalla lintu. Itse en ole ollut kovinkaan innostunut näyttelyteosten tekemisestä, mutta eilen sain tehdyksi oman osuuteni. Tein linnun pesän, jossa emo hautoo muniaan. Pesä on kiinni puun oksassa. Ehdin vielä suunnittelemaan raakapoltosta tulleiden töiden lasitusvärjäystä. Pikarista tulee punainen, mukista ja lautasesta sinivalkoiset. Tarjoiluastia oli kuivunut hyvin ja menee ensi viikon raakapolttoon.
Rottingissa sain vihdoin sienikorin haluttuun korkeuteen. Ensi kerralla edessä päättely ja väliseinien korotus. Todettiin ohjaajan kanssa, että en ehdi millään tekemään toista sienikoria tämän kevään aikana. Kertoja on jäljellä seitsemän ja ainakin yksi menee vielä keskeneräisen työn kanssa. Toinen sienikori jää hamaan tulevaisuuteen.
Lauantaina oltiin parin Silmukkasiskon kanssa Wanhan sataman kädentaitomessuilla. Kukaan meistä ei tehnyt isompia ostoksia. Ostin ne 3.5 mm 80 cm pyöröpuikot, 5 mm pitkät puikot, avokille tulitikkurasioiden säilytysastian ja itselleni nahkaisen kukkaron, jossa labbiksen pää :D Siihen aloin heti keräämään ensi syksyn Tampereen Kädentaitomessujen kassaa :) Niille ihanille messuille on taas pakko päästä hullaantumaan. Nyt lauantaina kiersimme messut yllättävän nopeaan, sillä kahden jälkeen olimme jo valmiita kotimatkaan.
Loin 3.5 mm pyörölle 162 silmukkaa ja tikutin onnellisena 3 cm joustinneuletta *1 o 1 n* Ja aloitin levennyskerrokset ehtien tehdä viisi joka kerroksen levennystä. Vaihdoin pidemmän pyörön ja jatkoin 20 levennyksen satsiin, jossa joka toisella kerroksella levennetään ja joka toisella ei. Työ liikkui erittäin huonosti kaapelilla, joka on sellainen luttana muoviputki. Puikot tilattu jostain nettikaupasta ulkomailta ryhmätilauksena. Siinä väkertäessäni päätin ostaa kunnolliset 3.5 mm 80 centin kaapelilla olevat puikot Kädentaitomessuilta. Ja niin tapahtui. Helpottuneena vaihdoin puikot. Vaihtovaiheessa mietin, että onko juuri ostamani paksummat, mutta työnsin epäluulot syrjään ja jatkoin neulomista. Kerroksella 11 kuitenkin tajusin olevani oikeassa. Neuloksesta tuli paljon löyhempää, joten työ lepäämään, odottamaan maanantaita ja avustajan saapumista. Neuloosi oirehti pahasti, joten turhautuma oli karseaa.
No avustaja totesi saman. Olinkin aloittanut työn 3 mm puikoilla ja tuolloin neuletiheys oli sopivaa ja 3.5 mm puikoilla liian löysää. Purkoosi! Purettiin joustinneuleeseen asti, koska neulon erikoisesti oikeat silmukat, ja niihen syntyy kierre. Se näyttää hassulta sileässä neuloksessa, joten avustaja oli viikonloppuna pähkinyt miten opettaisi minut kierresilmukoista pois. Olen vasuri, joten neulon muutenkin eri päin. Kun neule on käsissäni, otan neulottavan silmukan oikealta puikolta, eli neulon vasemmalta oikealle. Tehdessäni oikean silmukan, puikkaan vasemman puikon itsenipuolen, eli etupuolen silmukan jalastaja neulon. Avustaja opettikin neulomaan niin, että teen puikkauksen silmukan takajalasta. Niin tehdessäni oikeat aaltoilevat, minun tekniikalla ne kiertyvät. Alkuun tuntui todella hitaalta, omituiselta ja hankalaltakin. Hiljalleen sujuvuus kuitenkin paranee.
No eivät ne vastoinkäymiset tähän loppuneet... Palasin kolmosen puikkoon ja rupesin tekemään uudelleen ekoja levennyksiä. Työ ei liikkunut kaapelilla ja ährätessä halpispuikosta kuului naksaus ja se meni poikki. No eihän mulla ollut kolmosen puikkoja, joten mistä puikot neuloosin oireisiin? Onneksi ystäväni pelasti, tänään pääsin työtä jatkamaan, joten toivottavasti nyt vastoinkäymisistä selvitty.
Eilen keramiikassa tein lintuaiheisen patsaan. Elokuussa järjestetään Joensuussa Parafestit missä on vammaisten töitä esillä. Keramiikkaryhmältä on pyydetty näyttelyyn teoksia teemalla lintu. Itse en ole ollut kovinkaan innostunut näyttelyteosten tekemisestä, mutta eilen sain tehdyksi oman osuuteni. Tein linnun pesän, jossa emo hautoo muniaan. Pesä on kiinni puun oksassa. Ehdin vielä suunnittelemaan raakapoltosta tulleiden töiden lasitusvärjäystä. Pikarista tulee punainen, mukista ja lautasesta sinivalkoiset. Tarjoiluastia oli kuivunut hyvin ja menee ensi viikon raakapolttoon.
Rottingissa sain vihdoin sienikorin haluttuun korkeuteen. Ensi kerralla edessä päättely ja väliseinien korotus. Todettiin ohjaajan kanssa, että en ehdi millään tekemään toista sienikoria tämän kevään aikana. Kertoja on jäljellä seitsemän ja ainakin yksi menee vielä keskeneräisen työn kanssa. Toinen sienikori jää hamaan tulevaisuuteen.
Lauantaina oltiin parin Silmukkasiskon kanssa Wanhan sataman kädentaitomessuilla. Kukaan meistä ei tehnyt isompia ostoksia. Ostin ne 3.5 mm 80 cm pyöröpuikot, 5 mm pitkät puikot, avokille tulitikkurasioiden säilytysastian ja itselleni nahkaisen kukkaron, jossa labbiksen pää :D Siihen aloin heti keräämään ensi syksyn Tampereen Kädentaitomessujen kassaa :) Niille ihanille messuille on taas pakko päästä hullaantumaan. Nyt lauantaina kiersimme messut yllättävän nopeaan, sillä kahden jälkeen olimme jo valmiita kotimatkaan.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Rottinkia, keramiikkaa, neuloosia - käsityöpostaus vihdoinkin
Nyt kaikki, jotka ovat jo kyllästyneet liikunta/treenijuttuihin HUOMIO, nimittäin tässä päivän toisessa postauksessa aiheena on käsityöt. Varmaan voin sanoa, että se toinen meikäläisen intohimo :D
Multa jäi viime vuoden puolelta esittelemättä joitakin töitä, joten aloitetaan niistä. Korikerhossahan syksyn mittaan valmistui useampi kori. Tässä suorakaiteen muotoisella vaneripohjalla oleva kori. Reunoista ja kulmista tuli vähän aaltoilevat eikä kori pysynyt aivan muodossaan. Eräs korikerholainen kuitenkin piti aaltoilusta ja sanoi korin olevan kaunis. Itse suhtaudun kriittisemmin.
Nyt kevätpuolella meillä on 15 korikerhoa joista yhden kerran olen tähän mennessä joutunut olemaan pois. Olen väkertänyt sienikoria, jossa on väliseinät. Edelliskerralla pääsin eroon väliseinistä ja viime kerralla sainkin paljon aikaan. Ehkäpä tulevana tiistaina pääsen päättelyyn. Vielä ennen kerhotapaamisten loppumista minun pitäisi ehtiä tehdä vielä toinen sienikori. Vähän pelottaa, että aika loppuu kesken.
Keramiikasta on jäänyt esittelemättä ensinmmäinen työni. Ohjaaja antoi minulle noin kilon möykyn savea ja annoin käsien tehdä sellaista mitä tuli luonnostaan. Jotkut sanovat työtä jonkinlaiseksi savikoriksi pallukkariviseinustan vuoksi. Olen värjännyt pallot ja pohjan ennen läpinäkyvää lasistusta. Työssä on sormenjälkiä ja paljon sellaista mikä saa miettimään mitä tälläkin hökötyksellä teen, ja siksipä kain julkaiseminen työstä on jäänyt. Nyt kuitenkin kuvat tässä.
Ja tässä eka kipponi :)
Kevätkaudella meillä on 12 keramiikkakertaa. Yhden kerran olen joutunut olemaan pois. Ehkäpä parhaina tai pitäisikö sanoa onnistuneimpana töinäni pidän vasenkätisen teemukia, jossa kyljessä koirarelieffi. Koira on omin sormin näpertämäni ja se on kiinnitetty savilietteellä. Halusin kupista kaksivärisen, jotta koira erottuisi. Muki saisi olla vieläkin isompi, mutta aika kiva tämäkin. Lautanen onnistui myös kivasti.
Tämä auringonkukkakulho taisi syntyä jo viime vuoden puolella, mutta nyt ollut raaka- ja lasituspoltossa. Tehdessäni en ajatellut auringonkukkaa, mutta raakapolton jälkeen pohtiessani miten kulhon haluaisin lasitettavan, koristeulokkeista tuli mieleen auringonkukka, joten koristeulokkeista tuli vahvan keltaiset ja sisustasta ruskea.
Tällä hetkellä raakapolttoa odottelevat muki, pikari, lautanen ja tarjoiluastia. Niistä sitten enemmän aikanaan.
Joululomalla mökillä neuloin pitkästä aikaa joustinneuleponchon. Ohjehan on Novitan ohjeista. Teddy-lankaa minulle oli kertynyt kerätolkulla, joten poncho puikoille :D Tämä Yönsini-liila-punainen poncho meni asiakkaalleni, ja kun vieläkin lankoja jäi markkinoin toiselle poncholle ostajan. Poncho palmistui viikko sitten ja on jo postitettu saajalle. Toivottavasti on tyytyväinen.
Ponchojen välillä syntyi korinpohjaneuloksella tämä ruskea Novitan Suomivillasta neulottu kauluri. Neuloin muistaakseni yli 140 silmukalla vitosen puikoilla. 1-4 kerrokset silmukat 1-4 o ja 5-8 n. Kerrokset 5-8 1-4 silmukat n ja 5-8 silmukat o. Ja sitten homma lähti alusta. Lankaa meni kolme kerää.
Kuten taisin jo aiemminkin mainita, aloitin tällä viikolla ekan villapaitani neulomisen. Teen sen Viron villasta 3.5 mm puikoilla, ylösalaisinneule, joka löytyy Ulla-neuleiden sivustolta. Saas nähdä miten kauan minulla paidan neulomiseen menee... Että nyt aika kivasti liikunta ja käsityöt mahtuvat elämään samanaikaisesti, yes!
Multa jäi viime vuoden puolelta esittelemättä joitakin töitä, joten aloitetaan niistä. Korikerhossahan syksyn mittaan valmistui useampi kori. Tässä suorakaiteen muotoisella vaneripohjalla oleva kori. Reunoista ja kulmista tuli vähän aaltoilevat eikä kori pysynyt aivan muodossaan. Eräs korikerholainen kuitenkin piti aaltoilusta ja sanoi korin olevan kaunis. Itse suhtaudun kriittisemmin.
Nyt kevätpuolella meillä on 15 korikerhoa joista yhden kerran olen tähän mennessä joutunut olemaan pois. Olen väkertänyt sienikoria, jossa on väliseinät. Edelliskerralla pääsin eroon väliseinistä ja viime kerralla sainkin paljon aikaan. Ehkäpä tulevana tiistaina pääsen päättelyyn. Vielä ennen kerhotapaamisten loppumista minun pitäisi ehtiä tehdä vielä toinen sienikori. Vähän pelottaa, että aika loppuu kesken.Keramiikasta on jäänyt esittelemättä ensinmmäinen työni. Ohjaaja antoi minulle noin kilon möykyn savea ja annoin käsien tehdä sellaista mitä tuli luonnostaan. Jotkut sanovat työtä jonkinlaiseksi savikoriksi pallukkariviseinustan vuoksi. Olen värjännyt pallot ja pohjan ennen läpinäkyvää lasistusta. Työssä on sormenjälkiä ja paljon sellaista mikä saa miettimään mitä tälläkin hökötyksellä teen, ja siksipä kain julkaiseminen työstä on jäänyt. Nyt kuitenkin kuvat tässä.
Ja tässä eka kipponi :)
Kevätkaudella meillä on 12 keramiikkakertaa. Yhden kerran olen joutunut olemaan pois. Ehkäpä parhaina tai pitäisikö sanoa onnistuneimpana töinäni pidän vasenkätisen teemukia, jossa kyljessä koirarelieffi. Koira on omin sormin näpertämäni ja se on kiinnitetty savilietteellä. Halusin kupista kaksivärisen, jotta koira erottuisi. Muki saisi olla vieläkin isompi, mutta aika kiva tämäkin. Lautanen onnistui myös kivasti.
Tämä auringonkukkakulho taisi syntyä jo viime vuoden puolella, mutta nyt ollut raaka- ja lasituspoltossa. Tehdessäni en ajatellut auringonkukkaa, mutta raakapolton jälkeen pohtiessani miten kulhon haluaisin lasitettavan, koristeulokkeista tuli mieleen auringonkukka, joten koristeulokkeista tuli vahvan keltaiset ja sisustasta ruskea.
Tällä hetkellä raakapolttoa odottelevat muki, pikari, lautanen ja tarjoiluastia. Niistä sitten enemmän aikanaan.Joululomalla mökillä neuloin pitkästä aikaa joustinneuleponchon. Ohjehan on Novitan ohjeista. Teddy-lankaa minulle oli kertynyt kerätolkulla, joten poncho puikoille :D Tämä Yönsini-liila-punainen poncho meni asiakkaalleni, ja kun vieläkin lankoja jäi markkinoin toiselle poncholle ostajan. Poncho palmistui viikko sitten ja on jo postitettu saajalle. Toivottavasti on tyytyväinen.
Ponchojen välillä syntyi korinpohjaneuloksella tämä ruskea Novitan Suomivillasta neulottu kauluri. Neuloin muistaakseni yli 140 silmukalla vitosen puikoilla. 1-4 kerrokset silmukat 1-4 o ja 5-8 n. Kerrokset 5-8 1-4 silmukat n ja 5-8 silmukat o. Ja sitten homma lähti alusta. Lankaa meni kolme kerää.
Kuten taisin jo aiemminkin mainita, aloitin tällä viikolla ekan villapaitani neulomisen. Teen sen Viron villasta 3.5 mm puikoilla, ylösalaisinneule, joka löytyy Ulla-neuleiden sivustolta. Saas nähdä miten kauan minulla paidan neulomiseen menee... Että nyt aika kivasti liikunta ja käsityöt mahtuvat elämään samanaikaisesti, yes!
Keskikropan treeni + yhteenveto helmikuulta
Maanantaina oli Jannan kanssa vuorossa keskikroppatreeni. Ratsastuksessa kolhitun polven vuoksi oli otettava hiukan hillitymmin. Crossissa lämmittely 10 min, level nelosessa ja vitosessa. Syke kävi ainakin 165:ssä sykekahvojen mukaan. Loppuverra tehtiin vaihtelun vuoksi soutulaitteella hakien oikeaa tekniikkaa. Soututahti olisi voinut olla rivakampikin, mutta ensiksi tekniikka kuntoon. Samalla pohdimme syitä miksi monet vatsalihasliikkeet tuntuvat minulla niskassa ja kaulan alueella. Pääni on aikalailla eteenpäin työntynyt. Janna havainnollisti asiaa asettamalla kepin selkääni vasten. Kun yläkroppani oli suorassa minusta tuntui jo siltä, että olen pahasti takakenossa. Samahan tapahtuu ratsastuksessa ja ilmeisesti vähän kaikessa mitä teen. Olisikin tärkeää saada yläselän ja niskan ryhtiä paremmaksi, kiinnitettävä asentoihin todella huomiota treenatessa ja myös arkielämässäkin. On mielettömän hyvä, että tuollaiset asiat tulevat esille treeneissä ja saa palautetta. Kyllähän olen tiennyt, että olen yläkropaltani huonoryhtinen. Osaltaan siihen vaikuttanee myös sokeuteni. Olevinaan kai turvallisempaa edetä. Ja kun kuvittelee olevansa suorassa... Huoh, paljon oppimista siis oppia tunnistamaan milloin on oikeasti suorassa. On loistavaa kun Janna kiinnittää asiaan huomiota ja kun jatkossakin asentoa korjataan tarpeen mukaan, ehkä se selkä suorassakin asento löytyy ja minusta itsestänikin alkaa tuntumaan siltä, että olen suorassa enkä takakenossa.
Teimme aika monenlaisia liikkeitä treenin aikana, enkä kaikkia muista. En myöskään muista toistoja, ja osa tehtiinkin aikaa ottaen eikä toistoja laskien.
-selinmakuulla jalkojen nostot, suoraan ja viistoon. Pidin Jannan nilkoista kiinni ja selän oli tarkoitus pysyä alustallaan. Janna pukkas jaloille vauhtia ja vein ne lattiaa kohden koskettamatta kuitenkaan mattoon ja räväkkä palautus. Sain tuntemuksia vatsaan :D
-sivutaivutus selkäpenkissä, rinnalla 5kg levypaino
-takanojassa sivuviennit/vartalon kierto kuulalla/levypainolla Meillä oli käytössä levypaino
-4kg pallolla istumaannousut ja alhaalla pallon ojennus suorille käsille Välillä käsien suoraksi vienti ala-asennossa jäi vaillinaiseksi. Tämä liike tehtiin mittaamalla aikaa. Tais olla 45 sek.
-polvien nostot roikkumalla leuanvetotangosta (roikuntatuilla, kun puristusvoima ei riittänyt roikkumaan tarpeeksi kauan) Hauska liike :)
-koukkuselinmakuulla ylävartalon 'pyöritys' sekä vatsarutistus pitäen keppi suorilla käsillä vartalon jatkeena
Treeni oli edelliskerran yläkropan treeniä kevyempi: 1 h 20 min (520 cal, keski122 ja maksimisyke 168), mutta teki hyvää keskiropalle, joka toivottavasti kehittyy tulevien kuukausien aikana erimuotoisten treenien yhteydessä. Kiitokset taasen Jannalle mukavasta treenituokiosta. Tulevana keskiviikkona jatketaan!
Niin se helmikuu vain mennä hujahti, aika siis liikuntayhteenvedon. Liikuntapäiviä olisin toivonut enemmän, mutta toisaalta helmikuussa tuli muutama pidempi reippailu ja uutena lajina pilates. Huonot kelit ja tahmeasti kulkenut Otto on vähentäneet reippaita lenkkejä, sellaisia mitä haluaa kirjata ylös. Toivottavasti maaliskuun aikana liikuntamäärät ja päivät nousevat selvästi. Helmikuussa alkuperäisestä suunnitelmasta uinnin osalta toteutui vain kerta kolmesta ajatellusta. Maaliskuulle on sovittuna vasta yksi uintikerta, joten toivottavasti niitä toteutuisi nyt enemmän. Tässä kuitenkin helmikuun saldo:
7.2. 9.30 Pumppi 55 min (512 cal, keski120 ja maksimisyke 165)> 10.35 Spinning 55 min (551 cal, keski155 ja maksimisyke 178)
8.2. 14.00 Ratsastus 1 h
9.2. 9.45 Uinti 1400 m 75 min
12.2. 17.30 Spinning 55 min (525 cal, keski145 ja maksimisyke176)
18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
13.2. 11.00 Pt-treeni 1 h 20 min (636 cal, keski133 ja maksimisyke 179)
15.2. 13.40 Lumikenkäily 6.05 km 3 h (2km/h, 1427 cal)
16.2. 14.30 Lumikenkäily 5.8 km 2h (2.9km/h, 1121 cal, keski140 ja maksimisyke164)
18.2. 14.00 Pt-treeni 1 h 10 min yläkroppa
19.2. 17.30 Spinning 55 min (514 cal, keski140 ja maksimisyke172)
18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
22.2. 14.00 Ratsastus 1 h Lenkki 17.30 1 h 51 min 7.73 km (4.1 km/h)
23.2. 13.00 Pt-treeni Keskivartalo 1 h 20 min (520 cal, keski122 ja maksimisyke 168)
26.2. 18.20 Lenkki 1 h 30 min 7.27 km (4.8 km/h)
Teimme aika monenlaisia liikkeitä treenin aikana, enkä kaikkia muista. En myöskään muista toistoja, ja osa tehtiinkin aikaa ottaen eikä toistoja laskien.
-selinmakuulla jalkojen nostot, suoraan ja viistoon. Pidin Jannan nilkoista kiinni ja selän oli tarkoitus pysyä alustallaan. Janna pukkas jaloille vauhtia ja vein ne lattiaa kohden koskettamatta kuitenkaan mattoon ja räväkkä palautus. Sain tuntemuksia vatsaan :D
-sivutaivutus selkäpenkissä, rinnalla 5kg levypaino
-takanojassa sivuviennit/vartalon kierto kuulalla/levypainolla Meillä oli käytössä levypaino
-4kg pallolla istumaannousut ja alhaalla pallon ojennus suorille käsille Välillä käsien suoraksi vienti ala-asennossa jäi vaillinaiseksi. Tämä liike tehtiin mittaamalla aikaa. Tais olla 45 sek.
-polvien nostot roikkumalla leuanvetotangosta (roikuntatuilla, kun puristusvoima ei riittänyt roikkumaan tarpeeksi kauan) Hauska liike :)
-koukkuselinmakuulla ylävartalon 'pyöritys' sekä vatsarutistus pitäen keppi suorilla käsillä vartalon jatkeena
Treeni oli edelliskerran yläkropan treeniä kevyempi: 1 h 20 min (520 cal, keski122 ja maksimisyke 168), mutta teki hyvää keskiropalle, joka toivottavasti kehittyy tulevien kuukausien aikana erimuotoisten treenien yhteydessä. Kiitokset taasen Jannalle mukavasta treenituokiosta. Tulevana keskiviikkona jatketaan!
Niin se helmikuu vain mennä hujahti, aika siis liikuntayhteenvedon. Liikuntapäiviä olisin toivonut enemmän, mutta toisaalta helmikuussa tuli muutama pidempi reippailu ja uutena lajina pilates. Huonot kelit ja tahmeasti kulkenut Otto on vähentäneet reippaita lenkkejä, sellaisia mitä haluaa kirjata ylös. Toivottavasti maaliskuun aikana liikuntamäärät ja päivät nousevat selvästi. Helmikuussa alkuperäisestä suunnitelmasta uinnin osalta toteutui vain kerta kolmesta ajatellusta. Maaliskuulle on sovittuna vasta yksi uintikerta, joten toivottavasti niitä toteutuisi nyt enemmän. Tässä kuitenkin helmikuun saldo:
7.2. 9.30 Pumppi 55 min (512 cal, keski120 ja maksimisyke 165)> 10.35 Spinning 55 min (551 cal, keski155 ja maksimisyke 178)
8.2. 14.00 Ratsastus 1 h
9.2. 9.45 Uinti 1400 m 75 min
12.2. 17.30 Spinning 55 min (525 cal, keski145 ja maksimisyke176)
18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
13.2. 11.00 Pt-treeni 1 h 20 min (636 cal, keski133 ja maksimisyke 179)
15.2. 13.40 Lumikenkäily 6.05 km 3 h (2km/h, 1427 cal)
16.2. 14.30 Lumikenkäily 5.8 km 2h (2.9km/h, 1121 cal, keski140 ja maksimisyke164)
18.2. 14.00 Pt-treeni 1 h 10 min yläkroppa
19.2. 17.30 Spinning 55 min (514 cal, keski140 ja maksimisyke172)
18.35 Roller 35 min 19.15 Pilates 55 min
22.2. 14.00 Ratsastus 1 h Lenkki 17.30 1 h 51 min 7.73 km (4.1 km/h)
23.2. 13.00 Pt-treeni Keskivartalo 1 h 20 min (520 cal, keski122 ja maksimisyke 168)
26.2. 18.20 Lenkki 1 h 30 min 7.27 km (4.8 km/h)
perjantai 27. helmikuuta 2015
Päivänsankari Otto
Otto 8vk
Kuvat sain Oton ensinmmäiseltä hoitoperheeltä ja heidän luvallaan ovat nyt myös teidän katsottavissa. Noiden kuvien ottamishetkeen kun lisätään kahdeksan viikkoa vaille neljä vuotta tähän päivään, Otto näyttää tältä
Ystäväni tuli opaskoiransa kanssa eilisiltana meille yökylään. Lähdimme reippaalle lenkille, ja oikeasti lenkistä tuli reipasvauhtinen kelistä huolimatta. Kuljimme Oton kanssa edellä avokin ollessa perässä ja hänen takanaan ystävämme koiransa kanssa. Otto piti hyvää ja reipasta vauhtia koko lenkin ajan. Kävli lätäköistä, loskassa, jäätiköllä, hiekotushiekalla. Toimi kuten keskiviikon koulutuslenkillä. Pitkästä aikaan sydän pomppi onnesta reippaasta kävelyvauhdista. Teimme ns. Lidli-lenkin ja hyvän fiiliksen huumaamana jatkoimme vielä Metsolansuon oikopolulle luikastelemaan. Yli seitsemän kilsaa keskinopeuden ollessa 4.8 km/h. Olen todella iloinen, VIELÄKIN!
Tänään emäntä on paiskinut töitä koko päivän, joten ulkoilut ovat olleet lyhyitä lenkityksiä joista avokki huolehtinut osansa. Sankari on nautiskellut paijauksista ja lähellä olosta minun illalla istuessa neule sylissä. Täällä on nimittäin neuloosi, joka oirehtii pahasti. Aloitin tiistaina elämäni ensinmmäistä villapaitaa ylösalaisinneuleena. HUIH! Saas nähdä miten mun käy.
Mutta Otto <3 Vaikka meillä välillä meno takkuaa, rakkaus ja välittäminen sydämessä, ja niin toivon meidän koirakkouden syvenevän ja vahvistuvan. Eikös sitä sanota, että vaikeuksien kautta voittoon, ja sillä tiellä ollaan. Ja jos jumittelu hiipii kimppuun yhteys koululle. Apua ja tukea saadaan! Aamulla puhuin johtavan kouluttajan kanssa ja sydäntä lämmitti miten hän ilostui kuullessaan eilisestä onnistuneesta reippailusta. Opaskoirakoululla tehdään asioita sydämellä ja eletään, tunnetaan asiakkaiden iloissa kuin suruissakin mukana.
Sydämestäni sulle onnea toivotan
sä mulle häntää heilutat
mua opastat iloiten
vaikka sulta vaadinkin
patistan kulkemaan inhokkipaikoista märkyydestä karheaan
hiekkaan Mutta sulle isot kehut annan
ne sydämestäni sulle riehutan
Hyvää syntymäpäivää nelivuotias Opas Otto
Kuvat sain Oton ensinmmäiseltä hoitoperheeltä ja heidän luvallaan ovat nyt myös teidän katsottavissa. Noiden kuvien ottamishetkeen kun lisätään kahdeksan viikkoa vaille neljä vuotta tähän päivään, Otto näyttää tältä
Ystäväni tuli opaskoiransa kanssa eilisiltana meille yökylään. Lähdimme reippaalle lenkille, ja oikeasti lenkistä tuli reipasvauhtinen kelistä huolimatta. Kuljimme Oton kanssa edellä avokin ollessa perässä ja hänen takanaan ystävämme koiransa kanssa. Otto piti hyvää ja reipasta vauhtia koko lenkin ajan. Kävli lätäköistä, loskassa, jäätiköllä, hiekotushiekalla. Toimi kuten keskiviikon koulutuslenkillä. Pitkästä aikaan sydän pomppi onnesta reippaasta kävelyvauhdista. Teimme ns. Lidli-lenkin ja hyvän fiiliksen huumaamana jatkoimme vielä Metsolansuon oikopolulle luikastelemaan. Yli seitsemän kilsaa keskinopeuden ollessa 4.8 km/h. Olen todella iloinen, VIELÄKIN!
Tänään emäntä on paiskinut töitä koko päivän, joten ulkoilut ovat olleet lyhyitä lenkityksiä joista avokki huolehtinut osansa. Sankari on nautiskellut paijauksista ja lähellä olosta minun illalla istuessa neule sylissä. Täällä on nimittäin neuloosi, joka oirehtii pahasti. Aloitin tiistaina elämäni ensinmmäistä villapaitaa ylösalaisinneuleena. HUIH! Saas nähdä miten mun käy.
Mutta Otto <3 Vaikka meillä välillä meno takkuaa, rakkaus ja välittäminen sydämessä, ja niin toivon meidän koirakkouden syvenevän ja vahvistuvan. Eikös sitä sanota, että vaikeuksien kautta voittoon, ja sillä tiellä ollaan. Ja jos jumittelu hiipii kimppuun yhteys koululle. Apua ja tukea saadaan! Aamulla puhuin johtavan kouluttajan kanssa ja sydäntä lämmitti miten hän ilostui kuullessaan eilisestä onnistuneesta reippailusta. Opaskoirakoululla tehdään asioita sydämellä ja eletään, tunnetaan asiakkaiden iloissa kuin suruissakin mukana.
Sydämestäni sulle onnea toivotan
sä mulle häntää heilutat
mua opastat iloiten
vaikka sulta vaadinkin
patistan kulkemaan inhokkipaikoista märkyydestä karheaan
hiekkaan Mutta sulle isot kehut annan
ne sydämestäni sulle riehutan
Hyvää syntymäpäivää nelivuotias Opas Otto
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Epätoivosta toivoon
Lähestyn suojatietä, jonka edessä vesilätäkkö, Otto hidastaa varhain ja pysähtyy niin ettei joudu lätäköstä menemään. Emme välttämättä ole suojatien kohdalla vaan sen sivussa. Ylityksestä selvitään, matka jatkuu. Käännytään oikealle tielle, joka laskeutuu. Märkää, hiekotushiekkaa, kuraa, lätäköitä... Eipäs tuosta huvita mennä, Otto tekee suunnan muutoksen välttääkseen tien inhottavuudet ja löydän itseni joltain aukealta. Onneksi kuulin junan äänen ja sain komennettua Oton takaisin tielle...
Näin alkoi meidän viime torstainen matka salille. Maanantaina pääsimme laskeutuvalle tielle ja kääntymään vasemmalle radan varteen. Radan varressa kuljetaan haettaviin portaisiin asti. Vasemmalla on silta, josta pääsee autotien varteen, sinnehän Oton mieli halajas. Ehkä himpun kuivempaa. Ei kun takasin radan varteen ja tottakai väärään suuntaan, joten ympäri ja uudestaan. Lopulta portaat alas ja alikulkuun hitain maleksivin askelin. Paluumatkalla maleksien alikulkuun, mutta se löytyi kuin löytyikin. Portaat ylös ja radan varteen maleksimaan. Avokki ja avustaja tulivat meitä vastaan. Ottoon en saanut minkäänlaista vauhtia ja olo oli toivoton.
Eilen oli todella märkää, kumisaappaat ainoat oikeat jalkineet. Oton kulku oli luokatonta, joten pissalenkkeihin liikkumiset jäi. Tänään aamulenkki loi jo uskoa parempaan. Ja puoliltapäivin pääsimme koulutuslenkille. Koira vaadittiin liikkumaan niin hiekalla kuin lätäköissäkin. Järvilätäköt toki sai kiertää, mutta maleksimaan ei saanut jäädä yhtään. Koiralla heilui häntä korkealla koko lenkin ajan, vaikka Otto joutui kulkemaan sellaisista paikoista mitä inhoaa. Koiraa tietysti kehuttiin aina onnistumisen jälkeen. Liikkumiseen käytettiin kyynärvarsilukitusta, hihnasta nyppäsyjä, valjaiden helistelyä yms. Ei siis mitään koiraa satuttavaa. Äänenkäyttö oli myös tärkeässä roolissa. Mitä enemmän vaadittiin sitä enemmän kehuttiin. Ja minun on muistettava aina etten lähde ohjaamaan koiraa vaan pistän sen liikkeelle käskyin, kenties valjaita nostaen. Oton jumitteluiden myötä monesti ajaudun liian eteen koiraa nähden ja silloin väännän valjaista, jota ei saa tapahtua. Sama ylityksissä, koira liikkeelle ja sitten minä. Ette usko miten hyvältä tuntui kun koira alkoi tajuta, että nyt mennään eikä meinata, silti häntä heilui ja kaikilla oli hyvä olla. Samalla minulle opin paikka siitä, että voin olla napakampi ja vaativampi, Otto ei mene rikki siitä. Tuntuu vain piristyvän :D
Ongelmat ei varmasti ole taltutettu kahdella koulutuslenkillä. Edellinen oli jo toissalauantaina. Otto varmasti kokeilee jatkossa minua missä se aita nyt olisikaan matalimmillaan, mutta minun on oltava vaan tiukkana, niin tiukkana ja vaativana kuin vaan yksikseni liikenteessä voin ja uskallan ilman, että aiheutan vaaratilanteita. Ja lisäkoulutuslenkkejä tullaan varmasti tekemään tämän kevättalven mittaan.
Maanantaina ja eilen minusta tuntui, että ei meidän koirakkous kestä kauaa, että ei tästä vaan tule mitään. Surin jo kaikki mahdollisuudet. Tänään jaksan taas uskoa parempaan huomiseen. Soitto heti koululle kun tökkii ja sitten taas treenataan. Ja treenaan itekseni ja aina kun mukanani on joku näkevä, joutunee peesaushommiin :D Että kyllä vielä taisto jatkuu, jotta perjantaina neljä vuotta täyttävä Otto on luonani vielä vuosienkin päästä. Tämä kaikki kertoo vaan siitä, että joskus opaskoirakoksi kasvamisen eteen joutuu tekemään helkkaristi työtä, joskus se kestää pidempään, joskus on vaikeaa jne. Mutta kun se työ alkaa palkita, onnella ja hymyllä ei rajoja! Onneksi Suomessa on myös huippuammattitaitoisia kouluttajia, jotka auttavat meitä koirakoita.
Eilen oli todella märkää, kumisaappaat ainoat oikeat jalkineet. Oton kulku oli luokatonta, joten pissalenkkeihin liikkumiset jäi. Tänään aamulenkki loi jo uskoa parempaan. Ja puoliltapäivin pääsimme koulutuslenkille. Koira vaadittiin liikkumaan niin hiekalla kuin lätäköissäkin. Järvilätäköt toki sai kiertää, mutta maleksimaan ei saanut jäädä yhtään. Koiralla heilui häntä korkealla koko lenkin ajan, vaikka Otto joutui kulkemaan sellaisista paikoista mitä inhoaa. Koiraa tietysti kehuttiin aina onnistumisen jälkeen. Liikkumiseen käytettiin kyynärvarsilukitusta, hihnasta nyppäsyjä, valjaiden helistelyä yms. Ei siis mitään koiraa satuttavaa. Äänenkäyttö oli myös tärkeässä roolissa. Mitä enemmän vaadittiin sitä enemmän kehuttiin. Ja minun on muistettava aina etten lähde ohjaamaan koiraa vaan pistän sen liikkeelle käskyin, kenties valjaita nostaen. Oton jumitteluiden myötä monesti ajaudun liian eteen koiraa nähden ja silloin väännän valjaista, jota ei saa tapahtua. Sama ylityksissä, koira liikkeelle ja sitten minä. Ette usko miten hyvältä tuntui kun koira alkoi tajuta, että nyt mennään eikä meinata, silti häntä heilui ja kaikilla oli hyvä olla. Samalla minulle opin paikka siitä, että voin olla napakampi ja vaativampi, Otto ei mene rikki siitä. Tuntuu vain piristyvän :D
Ongelmat ei varmasti ole taltutettu kahdella koulutuslenkillä. Edellinen oli jo toissalauantaina. Otto varmasti kokeilee jatkossa minua missä se aita nyt olisikaan matalimmillaan, mutta minun on oltava vaan tiukkana, niin tiukkana ja vaativana kuin vaan yksikseni liikenteessä voin ja uskallan ilman, että aiheutan vaaratilanteita. Ja lisäkoulutuslenkkejä tullaan varmasti tekemään tämän kevättalven mittaan.
Maanantaina ja eilen minusta tuntui, että ei meidän koirakkous kestä kauaa, että ei tästä vaan tule mitään. Surin jo kaikki mahdollisuudet. Tänään jaksan taas uskoa parempaan huomiseen. Soitto heti koululle kun tökkii ja sitten taas treenataan. Ja treenaan itekseni ja aina kun mukanani on joku näkevä, joutunee peesaushommiin :D Että kyllä vielä taisto jatkuu, jotta perjantaina neljä vuotta täyttävä Otto on luonani vielä vuosienkin päästä. Tämä kaikki kertoo vaan siitä, että joskus opaskoirakoksi kasvamisen eteen joutuu tekemään helkkaristi työtä, joskus se kestää pidempään, joskus on vaikeaa jne. Mutta kun se työ alkaa palkita, onnella ja hymyllä ei rajoja! Onneksi Suomessa on myös huippuammattitaitoisia kouluttajia, jotka auttavat meitä koirakoita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)