Huovutuksen jatkokurssi oli nelipäiväinen. Huovutin yhden ison ja kaksi pienempää kassia. Aloitin isoimmasta (petrooli) kassista jatkaen välitaskulliseen )(kanervan violetti harmaalla linnulla) oleva pikkulaukkuun. Kolmas (ruskea turkoosilla ja limen vihreällä linnulla) on ilman välitaskua. Tarkoitus oli tehdä viimeinen laukku mahdollisimman itsenäisesti ilman ohjeistusta. Laukku onnistui hyvin.



Varjostin-kurssilla tein rottinkisen varjostimen sekä paperinarusta solmitun. Kehikkona käytimme Dikeristä ostetuja hedelmäkoreja mihin on porattu johdon mentävä reikä. Rottinkinen varjostin valmistui nopeasti, mutta silmusolmuin solmittu paperinaruvarjostin vei enemmän aikaa. Kunkin ruoteen väliin kolme n. 15 centin silmusolmunauhaa, yhteensä 48 solmittua nauhaa. Varjostin taitaa olla hiukan erikoinen, mutta jotenkin minua kiehtova.


Minikangaspuukurssi vaihtui ryijyn tekoon. Ryijy valmistui nopeaan. Käytimme kumista liukuesteverkkoa mihin ryijysolmuja teimme. Hauskaa puuhaa, mutta ei ole kurssin jälkeen tullut tehdyksi.
Kuinka moni tietää mikä on viska?
Lokakuussa kahtena viikonloppuna olin nahkatöiden jatkokurssilla. Ensi viikolla vuorossa on makrame-solmeilut ja 20. päivä alkaa huovutuksen jatko. Jospa tämä kuvien lisäämisongelma olisi nyt poistunut ja jatkossa lisäämiset onnistuisi, saatte taasen tarkempia kurssikuulumisia luettavaksenne. Ura käsillä -hanke on kyllä todella tarpeen ja loistojuttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti