tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pääsiäisloma mökillä

Jos unettomuus ei olisi vaivannut, pääsiäisloma olisi ollut lähes täydellinen. Vietimme sen mökillä kevään tulosta nauttien, herkullisia ruokia valmistaen, relaillen neulomuksen ja kirjojen parissa.

Keskiviikkona saavuttuamme takkaan tulet ja lohiaterian valmistus. Maustoin lohen sitruunalla, kuivatulla tillillä, merisuolalla, ripauksella sokeria ja sitruunaisella kalamausteella. Lohi folioon uuniin paistumaan. Vuokaan pilkoimme bataattikuutioita, jotka maustoin oliiviöljyllä, mustapippurilla ja Provencen yrteillä. Ateriasta tuli herkullinen.

Seuraavana päivänä leivoin mantelimuffinsseja, jotka olivat uunissa aavistuksen liian kauan. Silti maistuivat linssikeiton ja pekoniparsojen jälkeen jälkkärinä herkullisilta teen kanssa. Tässä muffinssien ohje teillekin:
300 grammaa mantelijauhoa (esim. Risenta)
0,5 desiä kookosöljyä
3 kananmunaa kevyesti vatkattuna
Vaniljauutetta tai 2 teelusikallista vaniljasokeria
150-200 grammaa hunajaa
2 teelusikallista leivinjauhetta
Sekoita ainekset (sulata ensin kookosrasva) ja laita taikina muffinsivuokiin. Paista uunissa keskitasolla 180 asteessa noin 20 minuuttia.

Olen ihan hulluna pekoniin kiedottuihin tankoparsoihin. Avokki on suhtautunut niihin hiukan varovaisemmin, mutta nyt hänenkin suustaan kuului "nam". Ne on kyllä tosi hyviä. Ja kyllä linssikeittokin pitkästä aikaa oli maistuvaista.

Pitkänä perjantaina teimme ehdottomasti parhaan aterian. Torstai-iltana maustoin ja pilkoin karitsan fileen. Laitoin roimasti valkosipulia, Provencen yrttejä, savusuolaa, punaviiniä. Pataan pilkoin sipulia, punajuurta sekä silpuin tuoretta minttua. Viiniä liraus ja pata uuniin hautumaan. Valmistimme valkosipuliperunat itse avokin kuoriessa ja pilkkoessa perunat. Minä leikkelin valkosipulit kerman sekaan. Vähän suolaa ja mustapippuria. En olisi uskonut kokkaustaitojeni yltävän niin huikeaan lopputulokseen. Ateria oli täydellinen, vaikka itse sanonkin. Herkullista ruokaa riitti myös seuraavalle päivälle, joten sunnuntaina kokkasin meille makaroonilaatikon, jota söimme eilenkin. Sekin onnistui hyvin.

Mökkeilyyn sää ei ollut paras mahdollinen, mutta ei niin huonokaan mitä etukäteen ennustettiin. Lenkkeily on aika kurjaa kelirikkoisilla metsäteillä, joten lenkkeilyt jäi yhteen neljän kilsan paarustukseen. Ja sekin tuntui vähintäänkin tuplapitkältä. Ilo oli kuitenkin huomata, että märkyysinhostaan huolimatta Otto eteni paremmin mitä vaikkapa viime keväänä, joten treenauksista on ollut apua.

Saunatauoilla ja iltanuotiolla olemme kuunnelleet kevään upeita ääniä.mustarastaan
kaunis huilumainen laulu on lumonnut täysin. Auringon laskun aikaan ja sen jälkeenkin lintu soittelee laulujaan kovin kauniisti. Jostain kauempaa kuului myös joutsenien törähdyksiä. Päivä päivältä lintujen laulu on lisääntynyt ja tullut metsän siimeksestä lähemmäksi mökkimme pihapiiriä. Keväisessä lintujen laulussa on jotain niin rauhoittavaa ja lumoavaa. Jaksaisin kuunnella sitä ties miten kauan. Onneksi eilen oli aurinkoinen päivä, joten olimme iltapäivän ulkona. Nautimme glögimukilliset ja minä neuloin :D

Aika onkin kulunut paljon neuloessa. Tällä hetkellä ylösalaisin-neule
on neulottu vartalo-osastaan tresoriin saakka. Eilen päätin aloittaa välityönä alpakka-pörröllä ilmavan huivin, koska kolmosen puikoilla olen saanut sormen päät reikäisiksi, joten taitaa olla parasta antaa sormien parantua välillä :D

Olen nukkunut reilun viikon todella huonosti, itse asiassa kellojen siirrosta lähtien. Vasta viime yönä voin sanoa nukkuneeni kunnolla. Öisinkin on tullut neulottua ja kirjoja kuunneltua . Välillä olo on ollut aika toistaitoinen eikä ajattelusta ole tullut mitään. Siksipä jotkut asiat ovat hiukan myöhässä, mutta jospa nyt unirytmikin taas löytyisi melatoniinikuurin myötä. Näin ei vaan keväällä ole tainut käydä kertaakaan. Tästä joka tapauksessa ponnistetaan arkeen töineen ja treenauksineen. Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kiitos Pääsiäispostauksesta. Muffinssit vaikuttavat herkullisilta, ehkäpä viikonloppuna kokeilen :D

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla. Niistä tulee täyteläisiä :)

    VastaaPoista