torstai 30. tammikuuta 2014

Pelleriini puikoilla

Pelleriiniin viisi kiilaa 22:sta kiilasta neulottu :D
4-5 cm tikutettu ambitus-kauluria, joten neuloosi oirehtii taas...

Eilen meillä oli Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokous, jossa käsiteltiin perinteisesti vuoden ensinmmäisessä kokouksessa käsiteltäviä asioita viime vuoden tilinpäätöksestä tulevan vuoden talousarvioon, viime vuoden toimintakertomuksesta tämän vuoden toimintasuunnitelmaan... Yhdistyksen vuosikokous pidetään maaliskuussa Tampereella. Isoja kokonaisuuksia käsittelyssä, joten kokoukselle varattiin reilusti aikaa. Ambitus-kauluria on hyvä neuloa tuollaisissa tilanteissa, ei tarvitse ajatella mitä käsillä tekee, sen kun vaan tikuttaa *1o 1n* levennyksiin saakka. Ja vieläkin niihin levennyksiin on jokunen sentti matkaa, mutta tikutus jatkuu huomenna taas matkalla Riksuun.

Kokouksen jälkeen oli mukava treffata Silmukkasiskot neulomusten merkeissä. Istuttiin lähes kolme tuntia Itiksen eräässä kahvilassa neulomassa. Nyt vaihdoin työn ja neuloin pelleriiniin kolmannen kiilan. Olen vähän hidas neulomaan nurjia silmukoita ja koetan laskea tarkasti koko ajan missä olen menossa. Samalla rupattelua hyvässä seurassa teestä nauttien. Sovimme seuraavia tapaamisiakin. Ystävänpäivänä kokoonnumme jälleen käsitöiden parissa ja lähdemme 1.3. Wanhansataman Kädentaitomessuille shoppailemaan. Niin kuin vanhojakin lankoja ei olis vielä neulomatta :D :)

Illalla kotona jämähdin katsomaan Jutan Superdietti -ohjelmaa ja neulomaan neljättä kiilaa pelleriiniin. Katsoimme myös edellisviikolla ohjelman ekan osan. Minulla on ohjelmaa kohtaan hivenen ristiriitainen fiilis. Mietin aina miten käy sen puolen vuoden jälkeen. Kuinka moni pysyy "ruodussa"? Kuinka moni palaa vanhaan elämään? Kuinka moni jotain siltä väliltä.

Tänään päivän viimeisiä asiakkaita odotellessa ja työpäivän jälkeen uutisia seuratessa neuloin viidennen kiilan. Nyt tekisi mieli aloittaa jo kuudeskin. Huomenna lähden iltapäivästä Riksuun äidin luo. Arvaan jo mitä illan teen. Ja arvaan myös mitä teen lauantaina ja sunnuntaina viikonloppukurssilla aina kuin mahdollista - pelleriinia tai ambitusta :D:D Tapahtumaan osallistuville on infokirje lähetetty, jonka myötä jouduin vielä rustaamaan huonejakoa uudelleen. Tänään tein peesarijaon johon saattaa tulla vielä muutoksia, sillä yksi peesareista taistelee flunssaa vastaan eikä tietoa vielä pystyykö hän lopulta viikonloppuun osallistumaan. Järjestelyt muutoin on tehty, joten nyt vain päästävä toteuttamaan viikonloppu, ja sunnuntaina pesti yhteyshenkilönä päättyy. Neljä ja puoli vuotta on sujahtanut vauhdilla. Eilisessä hallituksen kokouksessa sain yhdistykseltä keramiikkapajalla käsin tehdyn tassumukin, jossa lukee "kiittäen Oky" kiitokseksi toiminnastani.

Vaikka puikot tuossa pöydällä huutaakin mulle "neulo vielä vähän", taidan olla tottelematon ja kuunnella ennemminkin Nukkumasan huhuilua, sillä ennen Riksuun siirtymistä on tarkoitus treenata. Tämän viikon liikunnat jää liian vähälle. Onneksi ensi viikolle on sovittu uinti-, lenkki-, vesijuoksu-, toinen lenkki-, ja ratsastustreffit ja avokin kanssa tehtävät kuntosalitreenit päälle, yes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti