sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Hyvät fiilikset :D

Viimeiset hörpyt Valkoinen karhu-nimisestä teestä ja muutama pähkinä poskeen, on tämän illan herkut herkuteltu. Iltapalaksi aiemmin saunan jälkeen jogurttia ja mustikoita :) Saunajuomana äidin tekemää puolukkamehua vissyllä lantrattuna. Saunoessa vierähtikin pari tuntia nautiskellen endorfiinisesta olosta ja kropassa olevasta treenin jälkeisestä rentoudesta. Tuon ihanan olon kun aina muistaisi silloin kun laiskottaa ja treenin aloitus tuntuu hankalalta. Eka saunahetki menikin hiljaisuudessa, molemmat kuunteli kroppansa ja mielensä hyvää oloa. Vasta saunatauon jälkeen alkoi juttua tulemaan, ja keskustelu pyöri aika paljon liikunnassa.

Eilen juttelin hyvää mieltä tuottaneen puhelun Vantaan opaskoirakoulun johtavan kouluttajan kanssa ja sain häneltä loistavan neuvon miten saada koiraan vauhtia sen madellessa. Jo eilisellä iltalenkillä testasin. Käsivarsi pidetään suorana ja kyynärpää "lukitaan" ojennettuun asentoon. Pysytään koiran takaosan kohdalla. Ei siirrytä koiran etupäätä kohden. Lähdetään kyynärvarsi lukittuna nopeuttamaan omia askeleita. Valjaisiin tulee väkisinkin pieni työntö, mutta koira lähtee liikkumaan reippaammin, ja heti kun askeleet nopeutuvat oma käsi rentoutetaan. On eleetön ja loppujenlopulta pienellä liikkeellä tehtävä juttu, ja mikä parasta se toimii!!! Eilisiltana olisin voinut tehdä pidemmänkin lenkin, niin innoissani olin. Tuntui mielettömän ihanalta painaltaa reippain askelin. Nyt oikeastaan ymmärsin miten hiljakseen ollaan liikuttu. Nautin jopa pienoisesta pohjekivusta oikeassa pohkeessa, hengästymisestä ja hikeytymisestä. Reipas lenkkeily on mahtavaa. Tänään lähdimme iltapäivästä koko perheen voimin lenkille. Reippailimme tunnin verran alkavassa lumisateessa ja nytkin kyynärpään lukitus toimi. Etenkin alussa kävelimme aika kovaa. Lenkistä tuli jo ihanan endorfiininen olo. Kotona oli pakko käydä pikasuihkussa ennen ruokaa.

Ennen saunaa oli sitten aika kahvakuulatreenin. Tekemäni soittolista toimi treenissä loistavasti. Aloitimme hyvällä fiiliksellä kahden käden heilautuksilla hakien lantiopotkua. Treenin aikana teimme myös yhden käden heilautuksia niin sisä kuin ulkokauttakin, vauhtipunnerruksia, hauiskääntöjä, yhden käden pystypunnerruksia jne. Ylätaljalla vetoja eteen niin istuen kuin seistenkin, käsipainopenkkiä, kyykkyjä ja askelkyykkyjä keppi edessä hartioiden korkeudella. Lopuksi verryttelyä, ravistelua ja venyttelyä. Painot eivät päätä huimanneet, mutta tärkeintä nyt olikin liikkeiden löytymyminen ja treenaamisesta nauttiminen. Ja kyllä me nautittiinkin. Nyt on tärkeää, että treenivimma säilyy ja kasvaa. Nyt ainakin tuntuu hyvältä ja tätä fiilistä tahdon lisää.

2 kommenttia:

  1. Hyvä että sait poitsuun vihdoin liikettä! Treeni ilo on ihanaa ja yhteinen treeni-ilo on rakkautta.

    VastaaPoista
  2. Iive allekirjoitan kaiken tuon kirjottamasi. Olen nyt hirmu onnellinen :D

    VastaaPoista