torstai 10. tammikuuta 2013

"Näkövammainen radalla"

Kun kyltti "näkövammainen radalla" ilmestyy sen radan päätyyn missä uin tapahtuu radalta ihmiskato. Eihän kyltin tarkoitus ole karkoittaa uimareita muille mahdollisesti jo täysille radoille. Kyltin tarkoitus on infota vain uimarista, joka ei näe. Ja siksi ei pysty varomaan yhtä hyvin kuin kanssauimarinsa. Tietysti mitä tyhjempi rata on, sitä rennommin voin uida, ja nautinkin siitä.

Viikko sitten minun polskuttaessa altaan toisessa päässä ja kaverini toisessa. Uimari katseli kylttiä ja minua ihmetellen kaverilleni olenko näkövammainen. Saatuaan vastauksen "olen", hän oli jatkanut "onko hän oikeasti näkövammainen". Ehkä tuntui hämmentävältä se, että uin yksin eikä kaverini uinut opastaen rinnallani. Silti tuntui hivenen hullulta ajatus kyseenalaistamisesta vammaisuudestani. Tuskinpa kovin moni haluaa leikkiä vaikkapa sokeaa, että saisi lähes tyhjän radan käyttöönsä uidessaan tms. Uinninvalvoja kertoi heiltäkin kyseltävän mitä erilaisempia "hulluja" kysymyksiä näkövammaisista uimareista, jotka kuulemma noudattavat paremmin sääntöjä kuin muut. Itse uin radalla aina oikeaa laitaa pitkin ihan siksi, että törmäyksiä ei tulisi vastaan uivien kanssa. Miksi en voisi tuota "liikennesääntöä" noudattaa vammastani huolimatta. Noh ehkä noudatankin sitä niin tunnollisesti juuri siksi.

Tänään oli mukavaa taas pulahtaa altaaseen ja nyt matkaakin taittui 1550m, joten selvä parannus edelliskertaan. Kaverini vetäs samassa ajassa melkein 2500m, että mulla vähän treenattavaa :D Nyt uinti ei tuntunut niin takkuiselta alkuun ja vauhti pysyi tasasena koko ajan. Niskoissa kyllä tuntui, joten uintitekniikkaa pitäisi kyllä treenata. Neuloosi-uimaasi:D ei välttämättä ihan huippuyhdistelmä niskoja ajatellen.

Uinnin jälkeen tapasin toisen ystäväni. Käytiin kiertelemässä alemyynneissä ja kaverini löysi itselleen uuden takin. Ite eilen löysin Espritin alesta 50 eurolla kolme puseroa, neljäskin olis ollu sopiva, mutta johonkinhan se raja on vedettävä. Tänään en ostanut mitään. Välillä käytiin teellä ja juttua olisi varmasti riittänyt pidempäänkin. Oli kuitenkin palattava kotiin tekemään töitä. Firman puhelinkin heräsi tänään henkiin ja ensi viikolle tuli muutama varaus. Ihmiset ehkä alkavat heräilemään joulu-Uusivuosi -koomasta ja arki alkaa rullailemaan normaalisti. Yrittäjän kannalta aikas hyvä asia.

Eilen ostin 3mm ja 3.5mm pyöröpuikot sekä 2.5mm ja 3mm sukkapuikot, kaikki bambusina. Lisäks ostoskassiin sujahti silmukkamerkkejä (hakaneulan tyyppisiä) ja tulppia puikkojen päihin. Tänään loin avokin kauluriin silmukat ja tein pari kerrosta. Kolmannella olen tyrinyt, joten työ joutuu viikonlopun yli huiluulle. Aa saa purkaa sen virheeseen asti. Jos ite alan purkamaan, puran koko työn ja en millään halua aloittaa taas silmukoiden luonnista. No ei silti tarvitse ilman neulomusta olla :D Punainen duubi valmistuu varmasti ja voin aloitella sukkaa tai lapasta, jotta alku on olemassa siinä vaiheessa kun pääsen ohjaukseen. Ja jos jotain helppoa haluaa tehdä, niin huiviin sopivaa lankaa puikoille vaan.

3 kommenttia:

  1. Pyydä Aa:ta opettamaan sulle silmukoiden purkamista niin, ettet aina joutuis aloittamaan alusta. Mä osaan purkaa sillain silmukka kerrallaan, mikä on hidasta, mutta toimii.

    VastaaPoista
  2. Ui, mie en tiennyt edes että semmoisia tulppia on olemassa. Olis hyvät mullekin.
    Toi uiminen on hauska juttu tai siis toi kyltti. Varmaan näkövammaisen tulisi niitten ihmettelijöiden mielestä seilata radalla ees taas... mut saatpa uida rauhassa :)

    VastaaPoista
  3. Karhutar
    Kyllä mäkin osaan purkaa silmukka kerrallaan, mutta tuossa lanka on pelottavan ohutta, joten...
    Noh, työ joutu purkuun muutenkin, liian löysä avokille, joten silmukoiden määrää jouduttiin pudottamaan. Nyt kuitenkin työ on hyvällä alulla :D

    Iive
    Tulpat on ihan kätsyt, tosin niiden kanssa sukkapuikoissa joutuu puljaan aikalailla, joten voipi olla niiden käyttö harjottelun jälkeen aika vähästä.

    Totta, saa ainakin uida rauhassa kun porukka kaikkoo radalta :D

    VastaaPoista