tiistai 8. tammikuuta 2013

Yltyvä neuloosi

Vuoden vaihtuminen ei tuonut yhtään helpotusta neuloosiin, päinvastoin. Nyt on hirmuinen hinku kerätä erilaisia helpohkoja neuleohjeita ja saattaa ne pistekirjoitukselle. Olen "ruinannut" ohjeita Facebookissa ja jopa avoimella opaskoiraihmisten listalla. Jonkin verran olenkin ohjeita saanut, joten pääsen niistä kohta valitsemaan. Tuon opaskoiralistan kautta sain yhteyden henkilöön, joka on tehnyt käsitöitä koko ikänsä ja on halukas auttamaan ohjeiden metsästyksessä. Lisäksi hän lupasi opettaa minulle sukkien ja lapasien neulomista. Oon ihan fiiliksissä ja melkein jo ostamassa sukkapuikkoja. Itse asiassa huomenna käyn ostamassa avustajan kanssa 3mm ja 3.5mm pyöröpuikot. Tarvitsen ne avokille tulevaan kauluriin. Sen teon yhteydessä pääsen harjoittelemaan levennyksien tekoa. Avustajani löysi
Ambitus-kaulurin
-ohjeen Lankakomero- nimisestä blogista, jossa sen kirjoittajan tekemistä käsitöistä paljon kuvia ja jonkin verran myös ohjeita. Kauluria varten mulla sattui olemaan pari kerää merinovillaa. Teinkin nelosen puikoilla koevedoksen neulomalla 30 silmukan leveän ja 30 kerrosta korkean koepalan sileää neulosta. Todettiin neuloksen jäävän vähän liian harvaksi. No pyöröjen osto on edessä joka tapauksessa, koska 5mm olis ollut jo ihan liian paksu. Samallahan voisin ostaa ne sukkapuikotkin, niin sitten voisi sopia treffit lapas/sukkaopetukseen.

Eräs tuttavani vinkkasi minulle käsityötarvikeverkkokaupasta
Kartanon Aitta
Kävin sivuilla tänään ja ilahduin kovasti, että esim. lankojen värit kerrotaan sanoin, ei värikoodeina tms. Vielä en tilannut tuotteita, joten en tiedä toimiiko sivu ruudunluvulla maksamiseen asti ongelmitta, toivottavasti.

Lauantaisen käsityömiitin jälkeen kävin tutustumassa toiseen verkkokauppaan
Poppeli.net
Vaikutti myös vaaralliselta paikalta :D
Sielläkin ruudunluku vörkki aika mukavasti.

Lauantai-iltapäivä hujahti mukavasti neuloen. Aloitin punaisesta Teddy-langasta tuubihuivia. Alkuvaiheessa kiepautin pyöröt jotenkin niin, että huiviin tuli kierre. Kuulemma on ohjeita missä kierre tehdään tietoisesti, joten ajattelin sen voivan olla Siskojen kannustamana. Jatkoin neulomista vielä kotonakin. Huivi tuli lähes valmiiksi. Mitä pidemmälle ehdin sitä hankalempaa neulominen oli kierteen takia. Se väänsi pyöröäkin jotenkin hassusti. Sinnittelin kunnes pudotin pari silmukkaa. Ja sitten se purkoosi iski ja hetken päästä ei ollut enään lähes valmista huivia, oli vain iso kerä lankaa. Ei muuta kuin uudelleen silmukoita luomaan. Nyt huivia on tehty liki kymmenisen senttiä.

 Viime viikolla päättelin elämäni ensinmäisen työn pyöröpuikoilla
Suklaanruskea kauluri, joka menee ympäri kahdesti

Lanka: Lang yarns Kim (68%villa 29%alpakkaa 3%polyesteria käsinpesu)
Vyötteessä ei ollut puikkosuositusta, mutta muistelisin myyjän suositelleen 10mm puikkoja. Mökillä kokeilin 12mm ja pocho-villitys iskikin siitä. Jotenkin neulejälki oli niin pochoon sopiva. Noh, lopulta päädyin tähän kauluriin.
Tein sen 120 silmukalla ja joustinneuleella *4o, 2n* kasin puikoilla. Ehkä kauluri on ennemminkin paksuhko tuubihuivi. Tuo lanka on aivan ihanan tuntuista. Onneksi sitä on vielä jäljellä ja ehkä hankin sitä lisääkin...

Mökillä valmistui  tämä tummanvihreä huivi
Lanka:
Sublime (96% merino 4%nylon 30astetta hienopesu puikot5 ½)
 Tein huivin kutosen puikoilla
Leveys 35 silmukkaa
1 ja 2 kerros *1o, 1n, 1o* kerros loppuun
3 ja 4 kerros 35o

Neuloosi on ihana, mutta valitettavasti silläkin on myös huonoja oireita. Hieronut olen monta neuloosista innokasta ihmistä. Tuntenut käsieni alla ne jännittyneet lihakset joihin on kertynyt jännittyneisyyden myötä kuonaa, kuunnellut kärsityn päänsärystä, hartia- ja olkavarsikivusta jne. Nyt olen kokenut tuon kaiken myös omakohtaisesti. Avokin tekemä hierontahoito eilisiltana oli enemmän kuin tarpeen. Ja tänään olenkin hillinnyt neuloosia, olen tehnyt vain neljä kerrosta (116 silmukkaa/kerros) tuubihuivia. Huomenna pääsen aloittamaan tod.näk. avokin kauluria. Siinä onkin totuttelemista kun lanka on niin ohutta. Haasteet on kuitenkin tervetulleita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti