sunnuntai 5. elokuuta 2012

Hiekkatietä lenkkeillen

Eilisaamuna sateen loputtua lähdimme avokin ja Harmaakuonon kanssa mökiltä kävelemään hiekkatietä pitkin reippaalla vauhdilla. Harmaakuono oli innokas opas, häntä heilui pystyssä kävelyn tahtiin. Aina ihan kaikkia lätäköitä ei "muistanut" kiertää. Tai kiersihän se itse kuivin tassuin, mutta omat kengät ja sukat kastuivat useamman kerran. Ei välttämättä tarkkaa työskentelyä, mutta onneksi sää oli lämmin eikä märät jalat tahtia haitannu. Vähän märät sukat hankasivat, mutta silti matka taittui mukavasti.

Kävelimme metsän viertä, peltojen ohi haistellen homehtuneen heinän hajua,kävelimme tunnin ja käännyimme takaisin. Mökiltä ei pääse tekemään lenkkilenkkiä, tai ei ainakaan vielä tiedetä sellaisia reittejä. Ei muuta kuin takaisin omia jälkiä pitkin. Harmaakuono läähätti välillä aika paljon ja hidasti kulkuaan. Vauhti taas kasvoi kun irroitin otteen valjaista ja pidin vain taluttimesta kiinni. Nytkin lätäköt läiskähteli jalkojeni alla. Tällä kertaa kastui Harmaakuononkin tassut, sillä herra siinä kävellessään hörppi lätäköstä vettä. Vauhti pysyi ilmeisen hyvänä, sillä paluumatkaan meni vain viis minsaa kauemmin kuin menoon.

Harmaakuono opasti mökin pihassa portaille asti. Vapautin pojan valjaista, taputtelin ja kehuin. Häntä heilui ja "vapaa" sanan kuullessaan singahti lampeen uimaan. Ja me avokin kanssa hikiset vaatteet laitettuamme kuivumaan, seurasimme perässä. Vesi oli raikasta. Tuntui suorastaan kylmältä! Samalla kuitenkin ihanalta :D

Tänään kotimatkalla katsoimme auton matkamittarista kävellyn matkan, olimme käpytelleet mökin pihasta n. 6.5 kilsaa, joten 13 kilsan lenkki siitä tuli aikaan 2 h 5 min. Olen yllättynyt Harmaakuonon jaksamisesta, ja nyt vähemmän yllättynyt lenkin tuntumisesta jaloissa :D Ja olen niin iloinen/onnellinen! Harmaakuono jaksaa vielä pitkiäkin lenkkejä kulkea. Ehkä osuutensa on sillä, että poitsu on saanut tänä kesänä liikkua paljon vapaana ja lämpimässä säässä oman jaksamisensa mukaan. Kunto on kohonnut. Nyt se nukkuu tyytyväisenä tuhisten omassa kopassaan.

1 kommentti:

  1. Tämä kesä on ollutkin varmaan paljon lempeämpi sään suhteen kun ei ollut kuin muutama hullunlämmin päivä, toisin kuin viime kesänä.

    Ihana että Harmaakuono jaksaa!

    VastaaPoista