Viivyimme viikon päivät mökillä ja karkeesti sanoen joka toinen päivä satoi ja joka toinen taas paistoi. Torstaina aika kului neulomuksen parissa. Aattoa pääsimme viettämään mukavassa säässä. Yksi sadekuuro sateli iltapäivällä avokin lämmittäessä saunaa. Minä sillä välin kokkasin/maustoin juhla-aterian: Broilerinrintafileet maustoin jo edellisiltana valkosipulilla, carrylla, mustapippurilla, Provencen yrteillä, soijalla. Nyt kiedoin fileet pekoniin. Bataattinyytti maustui voilla, mustapippurilla, Cigentacella ja yrteillä. Punajuurinyytti puolestaan sai makua hunajasta ja mustapippurista. Salaatissa kurkkua, tomaattia, paprikaa, jäävuorta. Salaatinkastikkeen tein oliiviöljystä, valkosipulista, nustapippurista ja Provencen yrteistä. Jälkiruuaksi valmistin raparperivanukkaat joidenka päälle laitoin parit mansikat. Lopuksi tein valmiiksi juustolautaset ja ateriavalmistelut alkoivat olla valmiina. Avokki oli saanut saunan siivotuksi ja lämmitetyksikin, joten ei muuta kuin nauttimaan saunasta ja lampeen pulahtelusta. Ensikertaa lammesta ei ollut kiire pois, pystyi uimaankin muutaman rauhallisen vedon. Aurinko paistoi ja tuntui hyvältä. Vasta yhdeksän jälkeen olimme kattaneet illallisen kuistin edessä olevalle pöydällle ja saatomme aloittaa herkullisen ja hyvin onnistuneen aterian.
Herkullisen aterian (vaikka itse sanonkin) jälkeen avokki aloitteli juhannuskokko/nuotiovalmistelut minun ladatessa tiskikoneen ja valmistaessa kulhollinen sangriaa, jota nuotiolla istuskellessamme hiljalleen nautiskelimme.
Juhannusyö kului rauhallisissa merkeissä. Nautimme nuotion lämmöstä ja rätinästä, kuuntelimme yölaulajien liverrystä, tuoksuttelimme kivikkokasvien tuoksua, tunnustelimme pienien kuusien hurjaa kasvua, aistimme usvaa/sumua, juttelimme, rentouduimme. Joskus ennen kolmea hain juustolautasemme ja juustoja maistelimme hiljalleen. Ennen auringon nousua usava peitti maaan ja avokki innostui kuvaamaan. Jäin tuolloin miettimään miten sokeana aistin usvan/sumun vai aistinko mitenkään. Aiheesta enemmän kuvapostauksessa parin viikon takaa.
Juhannuspäivä oli sateinen. Se ei oikeastaan hirveämmin haitannut, koska väsymystä oli valvomisesta ilmassa :D Päivä kului kirjojen, neulomuksen ja rentoilun merkeissä. Illalla kävimme pienellä kävelyllä.
Sunnuntaina oli taas hieno kesäinen päivä. Aika kului pihapuuhien parissa ja minä neuloin ahkerasti kolmiohuivia. Ruokailun jälkeen päätimme viettää iltaa nuotiolla, koska oli niin upea ilta. Avokki keräsi nuotioon ympäristöstä oksia yms. ja minä neuloin. Rentoa ja mukavaa yhdessä oloa ilman kummempia tohinoita. Luonto ympärillä ja oma mökkipiha.
Maanantaina oli taasen sateisempaa. Itikoita julmetusti. Ystävämme saapui yövierailulle, joten leivoin kahviherkuksi gluteeinittomana raparperipiirakan, täytteessä vaniliarahkaa. Sopii piirakkaan loistavasti.
Onnistunut, rentouttava juhannusloma. Aika hyvin onnistuin olla jännittämättä lääkäriin menoa, murehtimatta painoa jne, joten loma taisi tehdä aikas hyvää. Ja onneksi lomailut ei loppuneet siihen vaan jatkoa jo vietellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti