maanantai 29. joulukuuta 2014

Marras-joulukuun messuilut/tapahtumat

Marras- ja joulukuun aikana kiertelimme Silmukkasiskojen kanssa monessa eri tapahtumassa alottaen Tampereen Kädentaitomessuista, joissa vierähti kaksi päivää nopeaan parin Siskon kanssa. Kiertelimme standeja kaikessa rauhassa saaden uusia ideoita sekä shoppailtua joululahjoja :DD Nähtävää oli paljon enkä edes yritä muistaa kaikkea, koska se on sula mahdottomuus. Lankoja ostin aika hillitysti, vain kolmea :DD, mutta paperinarua sitäkin enemmän :) Lisäksi innostuimme ostamaan mosaikkikuusen valmistuspaketit. Saas nähdä mitä siitä tulee kun alan liiman ja mosaiikkipalojen kanssa näpräämään. Toiset jo tekivät omat kuusensa ennen joulua. Ehkäpä omani valmistuu ensi jouluksi :DD Yksin en hommaan uskalla ruveta, joten on leväytettävä kalenterit auki ja etsittävä sopivaa aikaa Siskojen kanssa.

Äidille löysin Minna Immosen piirtämän kukkakalenterin tulevalle vuodelle sekä upeat kynttilät. Äiti kyselikin mistä olin löytänyt niin hienot kynttilät ja kalenterin. Lisäksi jo aiemmin ostamani sieniopas sai kehuja.

Avokille löysin Juliartin kellanvihreästä villasta virkatun tölkinjäähdyttimen,tonttuvaarin villasukat, pipon, joka sopii mökkityöläiselle täydellisesti sekä puukon. Sen avokki sai jo kihlapäivänä lahjaksi :D Kuvassa oleva kuumavesipullo ei ole messuilta :)

Mökille ostin villaiset istuinaluset, kynttilöitä, valoja kransseihin jne. Messuviikonloppu oli todella kokemisen arvoinen. Perjantaina kävimme Tampereen kissakahvilassa ja nautiskelimme Hotelli Tornin ravintolassa herkullisen illallisen. Lauantaiaamuna kello soi 6.30 ja 8.30 olimme jo matkalla bussille :DD Koko päivä vierähti messukeskuksessa, paluubussia jouduimme odottelemaan nollakelissä liki tunnin ja se meinasi jo kysyä vähän huumorintajua. Onneksi seurassamme oli mukavia messulaisia ja aika kului rupatellen. Nälkä oli kova ja ruokailun jälkeen vasta heräsi messukoomasta henkiin. Iltaisin tuli neulottua kranssin päällistä. Sunnuntaiaamuna taasen aikaisin ylös ja koko päiväksi kiertelemään. Viiden jälkeen lähdimme väsyneinä, mutta onnellisina ajelemaan kotiin.

Itsenäisyyspäivänä vuorossa oli Wanhassa satamassa Naisten joulumessut. Ns. vanhusten pöydästä löysin veljien lapsille villasukkia jalkoja lämmittämään <3 Avokille löytyi saapassukat. Itselleni ostin ns. hyvinvointisukat, koruja, karvapohjalliset ja mökin saunaan tontun, jonka parrassa tervaa. Karvapohjalliset on päässeet jo testiin ennen joulua olleella ratsastustunnilla.

ranne- ja kaulakorut ovat palmunsiemenistä valmistettu. Korvisten materiaalia en valitettavasti muista. Ovat ostettu eri käsityyöläisiltä. Aika vierähti nopeaan kuten aina kierrellessä. Pari kertaa istahdimme alas teen ja kahvin ääreen kuulumisia vaihtamaan.

Sunnuntaina 14. kiertelimme Porvoon pikkuputiikkeja. Itselläni oli jo lahjat ostettuna, joten ostoskassiin "eksyi" lähinnä herkkuja :D Vanhoissa taloissa olevissa kaupoissa on oma ihana tunnelmansa, oli myös ihanaa tallustaa vanhassa kaupungissa kaakaomukista siemaillen lämmittävää kaakaota. Kävimme myös nauttimassa annokset riisipuuroa. Päivä sujahti nopsaan.

Ja vielä ennen joulua kävimme Kaapelin joulu-tapahtumassa, jossa oli PALJON koruja eri muodoissaan. Avokille ostin takorautaisen kirvesriipuksen, äidille kuivattuja mustia torvisieniä ja mökille kynttilän. Paikassa oli leppoisa tunnelma ja alkuiltapäivä sujahti nopsaan. Lähdin ennen neljää pois, sillä ilta meni äidin vieraana Riihimäellä <3 Piipahdin vielä seuraavana päivänä ystäväni kanssa kiertelemässä tapahtumassa. Todettava on, että kyllä ihmiset osaavat tehdä todella upeita käsitöitä, nämä kaikki tapahtumat osoittivat sen taas. Ja mikä minua myös ilahduttaa kaikissa tapahtumissa sain kosketella esillä olevia tuotteita ja monesti standilla oleva henkilö innostui näyttämään asioita kädestä pitäen. Myös Silmukkasiskojen ahkeruus kertoa mitä kaikkea on, on liikuttavaa ja kiitettävää. Teille rakkaille iso sydän ja kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti