sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kuulumisia viikon varrelta

Tällä viikolla on kalenteriin merkattu kaksi matkaa. Toinen on päivän reissu Porvooseen näkövammaiskäsityöporukan kanssa. Päästään shoppailemaan lankoja TT-shopista ja kiertelemään oman halunsa mukaan toki myös vanhassa kaupungissa pikkubutiikeissa. Samaisella viikolla Helsingin messukeskuksessa on mm. Kädentaito-tapahtuma, luomu- ja lähiruoka, sekä outlet-messut. Muovi raha ja lompakko kiittää ;) Ne kiittää myös toukokuullle varatusta Silmukkasiskojen kanssa tehtävästä  Tallinnan matkasta.  Yövymme siellä, jotta ehdimme kiertelemään paremmin ja nautiskelemaan myös hyvästä ruuasta ja yhdessä olosta.

Eilen vietin hauskan iltapäivän kahden Siskon kanssa. Käytiin palauttamassa vieallista lankaa Novitan lankaDeliin. Sain hyvityksenä samaista lankaa pari kerää, tosin eri väriä. Tummanruskeaa ei enään ollut saatavilla. Samalla kiersimme tarkasti lankahyllyt hypistellen lankoja ja neuletilkkuja. Pariin huiviin löysin langat sekä huovutettavaan kassiin.

Käytiin toisessakin lankakaupassa, josta maltoin olla tekemättä ostoksia. Entisiäkin lankoja on niin paljon vielä neulomatta, että joskus on vaan järjen voitettava lankahingut :D

Lopuksi istuskeltiin Thehuoneella nauttien valkoisesta appelsiininkukkateestä kera kuivattujen litsi-marjojen. Ne olivatkin mulle uusi tuttavuus. Siskojen syödessä siemenkroisantteja melkein kuola valui, niin herkullisilta ne tuoksui. Ja muistan miten hyviä ne on. Litsit oli ihan  hyviä, ei ehkä kuitenkaan uus herkku. Mut kiva oli viettää aikaa Siskojen kanssa!

Kotiuduttuani päättelin tuubihuivin, jotta pääsin aloittamaan uusista langoista huivin. Teen korinpohjamallilla (1-4 kerrokset: 3o,3n ja 5-8 kerrokset 3n,3o) 120 silmukalla 8mm pyöröllä. Kaverini on pyytänyt vaaleaa tuubihuivia, joten katsotaan tuleeko huivista sellainen minkä hän haluaa.

Viikolla tehtiin hintavertailuja keittiölaattojen ja lattian tekiöiden suhteen. Huomenna avokki ja Aa käyvät parissa paikassa pyytämässä hinta-arviot ja toivottavasti myös jo tilaamassa tarvikkeet. Lattia teetetään jollain laatottajalla. Laatotus tulee n. 15 neliölle. Soviteltiin aikatauluja sellaisiksi, että meille jää firman pyörittämisaikaa ja remontin tekijöille riittävästi remonttiaikaa. Ollaan pähkäilty induktiotasojen vaihtoehtoja, ja ollaan kallistumassa tasoon, jossa kolme levyä rinnakkain ja taakse jää alue missä voi säilyttää esim. mausteita. Mutta katsotaan miten vielä suunnitelmat asettuvat ennen rempan alkamista.

Harmaakuonon veriarvot ovat kaikki viitearvojen sisällä. Itse asiassa sain tiedon jo lääkärikäynnin seuraavana päivänä. Ihanaa kun koira on terve ja oikeasti voi nauttia eläkeläisenä olemisesta tervein paperein. Hammaslääkärikäynnin ajankohta on vielä avoin. Toivottavasti ennen remontin alkamista. Tuossa se pötköttelee tuolini vieressä ja vahtii milloin painun avokin viereen yöpuulle.

Jälleen teidän lukijoiden joukkoon on liittynyt uusi. Minä iloitsen asiasta ja toivon sinunkin viihtyvän täällä. TERVETULOA! 

3 kommenttia:

  1. Olen miettinyt tätä jo pidemmän aikaa, joten on pakko kysyä. Onko sulla yhtään näköä tallella? Ja jos ei ole, millä perusteella valitset värit neuleisiisi? Kuulin kerran väitteen, että värit voi tunnistaa niitä näkemättäkin. Ei onnistu minulta, mutta ehkäpä aistini ovat liian rajoittuneet siihen puuhaan...

    VastaaPoista
  2. Ei, en tunnista värejä tuntoaistin avulla. Sitä taitoa minulle ei ole kehittynyt. En näe mitään, en edes valoa. Värit valikoin osittain niiden muistikuvien ajalta kun näin, vähän. Osittain taas muiden kertoman perusteella. Lankaostoksilla luotto toisen sanomaan on avain asemassa. Kotona merkitsen avustajan kanssa lankojen vyötteisiin kontaktimuovilla pistekirjoituksella langan nimen, puikkosuosituksen ja värin. Olen tehnyt moniväritöitä tähän mennessä vain kaksi ponchoa. M.m kirjoitan näkövammaisuudesta historiikissa, jonka löydät heinäkuun 2011 kirjoituksista. Nyt en ehdi etsimään tekstiin suoraa linkkiä. Tekstissä kerron keskosuudestani, näkövammastani jne... Blogin kahlaamistahan se tietää, ja jos liian hankalaa, voin toki kirjoittaa sulle asiasta, jos se kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, aloin eilen kaivella blogiasi enkä meinannut nukkumaan illalla malttaa! Kauheasti en ehtinyt vielä lukea, mutta ihan satavarmasti luen kunhan sopivia taukoja päivien varrelta löytyy. :)

      Poista