tiistai 8. tammikuuta 2013

Kevyesti alkuvuoteen

Vuosi on alkanut kevyellä ruokavaliolla, vaikka jouluaika ei painoon tehnytkään suuria muutoksia. Lueskelin vanhoja muistiinpanojani ja totesin, että vuoden 2011 lokakuun alusta lähtien on paino sahannut 68-69 kilon välillä, ja tähän melkein puolentoistavuoden jaksoon mahtuu 2-3 jaksoa milloin paino on ollut 67 kilon tuntumassa käyden kerran pari jopa sen ali.Olen ottanut asiaa kohtaan erilaisia lähestymistapoja. Viimeisin on ollut jo pitkään. En ole hypännyt jatkuvasti vaa'alla ja en merkinnyt ylös jokaista punnitusta. Tulos on aikalailla plus-miinus-nolla jos verrataan painoa esim. 2012 tammikuun alussa 69.1 kg ja nyt 68.2 kg. 900 g miinusta on törkeän vähän, mutta toisaalta paino ei ole myöskään noussut, vaikka se ei ole koko ajan ollutkaan seurannassa. Ruokavaliossa on tapahtunut hyviä muutoksia. Syksyn 2012 Detox-kurssi toi minulle monta hyvää kasvisruokareseptiä ja ideoita kasvisaterioille ylipäätään. Ja myös jotkut ruuista menee avokillekin, esim kookosmaitoon tehty linssikeitto ja täytetyt munakoisorullat ja tomaattikastike. Täytteessä halloum-juustoa, nam. Linssikeittoa keittelinkin ennen jouluherkuttelua ja nyt meillä on tuota munakoiso-halloumvuokaa. Viime viikolla söimme kanasalaattia, jossa oli limekastike, greippiä ja ananasta. Ohje S-kauppojen lehdestä ja bataatti-porkkanasosekeittoa. Tujaus tuoretta Chiliä tekee keitosta herkullisen. Pinnalle lusikallinen kermaviiliä tuo pehmeyttä ja avokillekin kelpas. Viikonloppuna lämminsavulohisalaattia johon tavissalaattiaineksien lisäks avokaadoa ja Latva-artisokkaa säilykkeenä tosin. Hyvää ja terveellistä, nam! Paljon hyviä rasvoja kalan ja avokaadon ansiosta.

Tavoitteena on jatkaa kevyellä, mutta ravitsevalla ruokavaliolla. Joulusta on joitain pieniä suklaapaketteja jäljellä. Niistä ei kieltäydytä kokonaan, mutta herkuttelu jää yhteen tai kahteen konvehtiin kerrallaan. Eikä niitä kertoja ole kuin pari-kolme viikossa. Eli matka kohden kevyempää minää sen kuin jatkuu edelleen.

Olen huomannut (aikoja sitten) miten negatiivinen vaikutus alkoholilla on painonhallintaan. Siiderit yms. ovatkin varsinaisia kaloripommeja. Olutta en juo laisinkaan, mutta saunasiiderin sillointällöin ja joskus kun kaveriporukalla istutaan iltaa. Valitettavasti siidereiden jälkeen vaa'an lukemat ovat aina tyrmistyttävät. Pahimmillaan paino voi nousta hetkellisesti parikin kiloa, ja en ole huomannut eroa oli siideri lihgtia tai ei. Tosin kevytversioita en juuri harrasta nykyisin niiden hurjien lisäainemäärien vuoksi. Totuus kuitenkin on alkoholi ja laihdutus ei toimi kovinkaan hyvin yksiin. Ehkä kroppa ei ole saanut tarpeeksi harjotusta alkoholista ja siksikin reakoi heti voimakkaasti turvotuksella... No ehkei sitä "harjotusta" ole erityisemmin luvassakaan. Tipatonta tammikuuta en vietä, mutta en alkoholin kanssa "läträilekään" suuria määriä. Ja onneksi on paljon hyviä juomavaihtoehtoja ilman alkoholiakin. Ja se jos mikä on hyvä juttu myös painonhallinnan kannalta. br />
Itse en ole oikein koskaan harrastanut en alkoholillisten tai alkoholittomien juomienkaan valmistusta, mutta nähnyt monia ihania reseptejä. Nykyisin minua kiehtoo eniten terveelliset ja lisäaineettomat vaihtoehdot. Esim. pakuri-inkivääritee on terveysjuomista yksi suosikeistani. Ja sitruuna-inkivääriyhdistelmä toimii myös. Minttu antaa myös ihanan raikkaan maun juomiin.

Ja jos on aihetta juhlaan, alkoholittomista kuohujuomista suosikkejani on ehdottomasti kuusenkerkkä-kuohujuoma sekä karpalokuohu. Niistä ollaankin parit kerrat nautittu ystäväpariskunnan kanssa treffatessamme. Mut siis... alkoholi ja laihdutus ei mulla ainakaan vörki. Onneksi alkoholi ei kuitenkaan ole ongelma, joten ehkä ne parit viinilasilliset jatkossakin nautin hyvällä omalla tunnolla. Siiderien juonti on se mistä nipistetään tarvittaessa :D

Painonhallinnassa ruualla on iso merkitys ja myös sillä mitä juo. Itseltäni sokeripitoiset juomat on jääneet pois lähes kokonaan. Vettä menee sitäkin enemmän. Veden juonti onkin tärkeää. Muistakaa juoda riittävästi 2-3 litraa vuorokaudessa. Se auttaa myös kokemukseni mukaan painonhallinnassa.

Myös liikunta on ainakin minulle toimiva juttu painoa ajatellen. Tavoite onkin lisätä liikuntaa roimasti. Sieltä neulomuksen ääreltä on syytä lähteä välillä liikuttamaan lihojaan :D Neulominen on imaissut mukaansa aika pahasti juuri tällä hetkellä. Se tuntuu niska-hartiaseudussa, joten suutarin lapselta taitaa ne kengät puuttua. Onneksi helpotusta sain avokin hierottua hartiani. Lupasin itselleni ja avokillekin etten tänään istu neulomuksen ääreen. Onko tää tietokone sitten jotenkin parempi??? TUSKINPA :O

Mutta vielä ennen kuin lopetan toivotan uudet lukijat tervetulleeksi. Oli mukava yllätys huomata lukijoiden määrän lisääntyneen, vaikka kirjoitustahti onkin viime aikoina ollut vähän hitaanlainen. Mut toivottavasti viihdytte täällä ja juttuvinkkejä/toiveita saa heitellä vaikkapa tämän postauksen kommentteihin.

3 kommenttia:

  1. Alkoholi on kyllä aika bad thing :( kaikille, ei vain laihduttajille. Ymmärrän alkoholin käytön kun sitä käytetään harvoin max. 1-2 alkoholiannosta kerrallaan, mutta enempi alkaa olla jo aikalailla turhaa ja haitallista ihan kaikkien kannalta.
    En itsekään edes tiedä miksi olen ruennut ajattelemaan näin, sillä ennen saatoin nauttia alkoholia suht runsaitakin määriä illanistujaisissa tai ravintolassa. Kuitenkaan en enää kaipaa alkoholin tuomaa humala tai saati seuraavan päivän krapula-olotilaa.
    Minulla on paljon kivempaa ilman sitäkin!

    Ja painon kanssa kamppailevillehan alkoholi ei sovi yhtään. Pelkkiä tyhjiä kaloreita, jotka vielä jotenkin kummallisesti saavat ihmisen ylisyömään varsin epäterveellisesti. Vai onko kuultu kenestäkään, joka himoitsisi alkoholin kanssa vaikkapa salaattia tai hedelmää? Yleensä se taitaa olla vaan jotain rasvaista ja suolaista. Ja siinäpä ne painovaikutukset sitten kertautuvatkin oikein kertaheitolla!

    Huh, tulipas avautuminen. Joskus vain olen niin kyllästynyt koko alkoholiin kun ei se loppujen lopuksi saa kuin pahaa aikaiseksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, nyt taisin kirjoittaa aiheesta vähän kapea-alaisesti. Tottakai myös sillä on merkitystä mitä syö alkoholin nauttimisen yhteydessä. Ja tottakai alkoholilla on negatiivisia vaikutuksia muillekin kuin laihduttajille, jos sitä enempi nauttii. Toivottavasti postauksesta ei nyt tullut sellainen olo, että tuo juo ja jos ei juo, niin vaan laihduttamisen takia. Alkoholi ei kovin isoa osaa elämässäni näyttele, mutta ruuan kanssa nautin kyllä viinistä sillointällöin ja saunasiiderin mökillä.

      Poista
    2. Ei toki, en saanut sellaista käsitystä. Laajensin vain tuota pointtiasi alkoholin kaloreista kun siihen saa nuo kivat kylkiäisetkin mukana eli roskaruuan.

      Ja jotenkin tää on mulle sellainen aihe, että mun puolesta alkoholin vois vaikka poistaa täysin maailmasta, jopa viinit. En edes tiedä miksi tuntuu tältä...

      Poista