Ensiksi suunnittelin minkä kokoisen pussukan haluan ja mihin kohden tassukuvio tulee. Silloin vasta aloittanut uusi avustajani pääsi tositoimeen; leikkaamaan kaavoja toiveideni mukaan. Valituksi lopulta tuli kuvan oikeanssa alalaidassa malline.


Valitusta nahasta leikattiin mahdollisimman pieni pala, jolla harjoittelin nahkaan tassukuvion tekemistä. Antura ja varpaat tehtiin siten, että vuorinahka näkyy niistä. Kokeilin leikkaamista niin kirurginveitsellä kuin mattoveitselläkin. Kirurginveitsellä sujui paremmin.

Nahka on kallis materiaali, joten pyrkimys on käyttää sitä mahdollisimman säästeliäästi. Siksipä sen leikkaaminen sokkona on aina vähän jännittävää, vaikka käytettävissä olisikin hyvä malline. Yleensä joudun pyytämään näkevää tekemään viimeistelyn, mutta enemmän tehdessä itsekin varmasti harjaannun.


Kun vuorinahka oli leikattu se liimattiin päälinahan alle. Reikähaarukoilla tehtiin viiltomaiset rei'ät. Ompelu kolminkertaisella pistoilla vahalangalla. Harjoitusversiosta tuli pieni korttikotelo.








Pussukkaan tein ompelua varten viiltomaiset rei'ät apunani käyttäen yhde, kolmen ja neljän piikin reikähaarukoita. Pääsin paukuttamaan vasaralla oikein kunnolla enkä onnistunut lyömään sormillenikaan kuin pikkasen vaan.



Viillot tulivat tiheään, joten niitä sai hyvän tovin paukutella. Kovaäänisen työskentelyn jälkeen alkoi ompelu vahalangalla. Pussukan nahka on verhoilunahkaa, pehmeää ja ohuehkoa. Viillot "sulkeutuivat" helposti tuntumasta sormin. Ompeluun menikin hyvä tovi, sillä pistot tein kolminkertaisina.



Pussukka valmiina

Minulle tehtiin pahvisen sapluunan lisäksi ohuesta muovista oleva sapluuna reikineen. Ajatus on tehdä pussukoita myös kotioloissa. Nyt kun on hyvä tila käsityöpuuhastelullekin. Lisäksi avustaja luonnosteli koirapiirroksia joista voisi kehitellä pussukoihin kuvioita.


Ura käsillä -hankkeen kurssit jatkuvat pitkälle kevääseen. Pääsin mukaan nahkatöiden jatkokurssille, joka on todella hienoa, sillä varmuutta työskentelyyn tarvitaan lisää. Minulla on tällä hetkellä valmiina kaikki muut tarvikkeet paitsi vahalanka, joten nyt vain sitä hurahdusta odotellessa. Nyt ajatukset ovat olleet enemmän puhdistuskuurissa, jolla olen sekä vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalvelumatkoissa ja niiden tulevaisuuden näkymissä. Ja tiedän tämän kässävimman hiljaisuuden menevän pian ohi, joten luottavaisin mielin kohden nahkatyöhaasteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti