perjantai 1. maaliskuuta 2013

Herkullista siemenrieskaa

Tänään on ollut välipäivä liikunnallisista suoritteista. Iltapäivän ja alkuillan sateli vettä, joten paistoin meille siemenrieskaa. Mittasin jauhot ja siemenet jo kotona valmiiksi pussiin. Seos vaan kulhoon, lisäks juustoraastetta, kananmunia ja vettä. Sekasin ja pellille...
Sain ohjeen jo marraskuussa ystävältäni. Hänen luonaan maistoin rieskaa ja ihastuin. Tehtiin sitä marraskuisille alusvaatekutsuille ja kerran ihan muuten vaan. Mulla ei ole millä jauhaa siemenet tai pähkinät, joten pistin sellaisenaan. Laitoin ohjeen mukasesti siemenet ja jauhot, ja kun desin verran ns. vapaavalintaisia laitoin karpalojauhetta, pellavansiemenrouhetta ja kurpitsan siemeniä. Rieska onnistui hyvin ja oli herkullista kylmäsavulohen ja viher/fetasalaatin kanssa. Tässä ohje teillekin:

1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl muita siemeniä/pähkinöitä
(siemenet ja pähkinät jauhettuna)
3 rkl kauraleseitä
0,5 dl tattarijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl juustoraastetta
n. 2,5 dl vettä
2 kananmunaa
suolaa+ muita mausteita

Kaikki sekaisin ja uuniin 200-225/n.25-30 min

Ohje on suuntaa-antava. Käytä mitä kaapista löydät. Voit tehdä ilman leseitä tai tattarijauhoja. Voit lisätä nokkosta tai karpalojauhoja. Tämä rieska onnistuu aina! Kun olet muutaman kerran tehnyt, niin opit tuntemaan koostumuksesta veden määrän tai pitääkö lisätä esim. jauhoja. Annoksesta tulee uunipellillinen.

Sadepäivän "iloihin" kuuluu näemmä myös purkoosi. Jouduin purkamaan 15 cm ponchoa. Onneksi lanka on niin paksua, että pystyin purkamaan ite ja sain työn takasin puikollekin. Ensin purin silmukka silmukalta, mutta kyllästyin ja vetelin lankaa raasti purkaen aina edelliseen levennykseen saakka. Mutta loppu hyvin, joten taas voi purkoosin tilalle vaihtaa neuloosin. Ja jos tästä purkoosista haluaa löytää positiivisia puolia, niin ehdottomasti tuo, että sain homman neulomiskuntoon ihan itse :O :DD

Onneksi sade loppui ja pääsimme ulkoilemaan. Avokki sytytti nuotion, paistettiin makkarat. Nykyisin en tosin hirveästi makkaroista välitä, mutta haaveilin jo joululomalla talvinuotiosta ja nuotiomakkarasta. Olihan se hyvää, mutta en yhtään enempää olisi tahtonut makkaraa. Mukavaa oli olla ulkona, kuunnella tulen rätinää, tuntea nuotion lämpö, tuoksutella savun tuoksua, leikkiä Harmaakuonon kanssa, nauttia kevätalven illasta.  Nauttiminen sai jatkoa nuotiohetken jälkeen saunomisen merkeissä. Avokki oli tosin aika tasarahaväsy, joten jutustelu aika vähäistä. Teehetken jälkeen painuikin jo pehkuun. Ite taidan noudattaa esimerkkiä, vaikka vähän tekisi mieli istahtaa neulomus käsissä sohvalle ja tehdä purettua osuutta takaisin. Kiire ei kuitenkaan ole, joten ehtis kyllä huomennakin.

2 kommenttia:

  1. Oi! Vaikuttaapa herkulliselta toi rieska, täytyy testiä! :) Hyvä jos leseet ei oo välttämättömyys, niin saa gluteenittoman version, vois kokeilla siihen vaikka mantelijauhoja tms.

    VastaaPoista
  2. Mulla on sellanen käsitys, että kaura käy useimmille gluteeinittomille, pitää vaan olla varma, että se on myllätty eri myllyissä kuin vehnä, ruis, ohra. Ite olen ollut kohta pari kuukautta gluteeinittomalla, mutta tuohon rieskaan laitoin noita kaurajuttuja :D
    Mut tuota mantelijauhookin vois kokeilla. Seuraavaan satsiin aion laittaa nokkosta :D

    VastaaPoista