perjantai 14. joulukuuta 2012

Verkkokauppojen kirous

Olen nyt parina viime iltana taistellut verkkokauppojen kanssa. Valitettavan harva sivusto on ruudunlukua käyttävälle loppuun asti toimiva. Voitte uskoa miten raivostuttavaa ja turhauttavaa on se hetki kun olet ostoskoriin valinnut tuotteet ja siirryt maksamaan. Löydät oikean pankin painikkeen ja tyytyväisenä painat enteriä mennäksesi linkistä eteenpäin, mutta mitään ei tapahdu. Siinä se jöllöttää kuvana ja tarvitset hiiren klikkaukset päästäksesi eteenpäin. Löydän kuitenkin mahdollisuuden maksaa laskulla tai postiennakolla. Molempiin tulee lisäkuluja ja laskutukseen vaaditaan henkilötunnus ja vielä senkin jälkeen kauppa voi muuttaa tilauksen postiennakolla maksettavaksi, jos luotto ei ole kunnossa. Hyvä niin, että väärin perustein tehtyjä ostoksia ennaltaehkäistään, mutta samalla tulee pienelle ryhmälle lisävaivaa. Tilausvahvistuksen olen saanut sähköpostiini ja nyt vain odottelen laskua ja tuotteita saapuvaksi. Olisin halunnut maksaa verkkopankilla siitäkin syystä ettei Aa näe joululahjansa hintaa. Mutta ei auta kuin toivoa ettei hän kiinnitä asiaan huomiota. Onneksi samalla löytyi tuotteita mitä itsekin halusin, joten jospa hän vain katsoisi loppusumman.

Toisessa verkkokaupassa en saanut siirretyksi tuotteita ostoskassiin. Aikani taisteltuani päädyin laittamaan tilauksen asiakaspalvelun sähköpostin kautta toivoen välttäväni lisäkulut. Sainkin seuraavana päivänä tilausvahvistuksen ja puhelinsoiton, jossa lupasivat laittaa sähköpostitse laskun. Ja ilahduttavaa oli ettei tullut ylimääräisiä kuluja.

Käytän erästä verkkokauppaa epäsäännöllisen säännöllisesti. Sivujen uudistuksen jälkeen sielläkään en pääse maksamaan, vaikka tuotteet saan hyvin kerätyksi. Lähetänkin heille ostoskorin sisällöns-postitse. Saan laskun tuotteiden mukana, joten homma toimii hienosti. Silti olisi kivaa, jos voisi samalla hoitaa maksunkin kun ostokset tekee. Etenkin kun verkkopankin käyttö onnistuu itsenäisesti pistekirjoituksella olevan avainlukulistan myötä. Ehkä kismittää siksikin, että haluaa toimia itsenäisesti ilman apua, ja sitten jostain loppujenlopulta hyvin pienestä se onkin mahdotonta. Tai en minä tiedä miten pienestä on kiinni laitetaanko sivulle myös näppäimin toimivat linkit vai käytetäänkö hienoja kuvakkeita. Ehkä ne ovat tyylikkäämpiä, frentikkäämpiä, nykyaikaisempia... PLÄÄÄHHHH!!!

Mutta tänään onnistuin maksamaan yhden kurssimaksun ihan itse! Tosin opiston henkilötietolomakkeen kanssa meinasi hermo mennä, mutta lopulta sain tiedot siihen virheettä ja sain maksutiedot näkyviin ja pääsin kurssin maksamaan. Eli, iloitaan tuosta, ja iloitaan nyt siitäkin, että Makumakun luomukinkkutilaus on tehty ja lasku maksettu. Ja eiköhän Netanttilankin lasku saavu ens viikolla ja saan hakea tuotteet postista.

Lämpimät kiitokset Lappikselle tunnustuksesta!
Se lämmitti kovasti mieltä. Olenhan viime aikoina ollut ihan liian passiivinen kirjoittaja ja muiden blogeja lukeva/kommentoiva, mutta ehkä tämä tästä taas vilkastuu, TOIVOTAAN!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti