tiistai 31. heinäkuuta 2012

Loppukuun kuulumisia/liikuntakärpäsen surinoita ja mökkipuuhia

Viikonlopun helteistä nautittiin mökillä pihapuuhien merkeissä. Mäkin käyttelin sirppiä lammen rannan raivauksessa. Homma sujui ihan kivasti, paitsi vasurina sirppi oli vääränkätinen mulle. Ranteella joutui tekemään koukkauksen, jotta heinikko leikkaantui. Vähän mua alkuun jänskätti, telonko itseni sirpin kanssa. Viiltoliike kun tehdään itseensä päin. No kumisaappaat jalkan ja varovaisuutta, niin havereitakaan ei sattunut.


  Lammessa olevista lähteistä huolimatta kahlasimme rantavedessä kaislaa pois repien. Oli osaksi aika liejuisen ja ällön tuntusia, Mutta ainahan lampi pysyy parempana, jos sen rantoja jaksaa vaan siistiä.  Sää oli niin helteinen ettei lähdepaikatkaan saaneet palelemaan. Lammen pintavesi oli jopa liian lämmintä.  Ja varmasti sanomattakin selvää, pihatöiden jälkeen tuntui todella huipulta uiskennella lammessa.


Pihassa on jonkin verran kantoja ja avokilla meni puolipäivää eräänkin kannon kanssa. Juuret olivat levittäytyneet pitkälle, joten käsisaha avuksi. Siinä taistelussa rautakankikin vääntyi. Melkoisen ähinän, puhinan, kiroilun ja hikoilun jälkeen vihdoin kanto antautui avokille ja sekös riemastutti meitä :D


Perjantai-iltana nautiskelimme kahdessa erässä tapaksista; aurinkokuivattuja tomaatteja, viininlehtikääryleitä, valkosipulimarinoituja paprikoita, kahta Koudaa, lihapullia ja prinssinakkeja. Ite söin varmaan kahta jälkimmäistä molempia kaksi ekalla kierroksella.  Ilta jatkui nuotion äärellä istuskellen ja rupatellen.


Lauantaina grillattiin lohta foliossa sekä bataattia. Onnistui molemmat tosi hyvin. Kalalle sitruunamelissa ja pinaatti antoivat herkullisen maun. Upeeta istua ulkona aterioimassa kaikessa rauhassa
 terveellistä ruokaa.


Illan saunomista ja uimista häiritsivät polttiaiset. Saunatauolla ei kauaa kärsinyt oleskella kun polttiaiset poltti iholla. Ajoituksemme ei paras mahdollinen siis. Niitä ötököitä taitaa olla eniten päivän painuessa mailleen, sillä sunnuntaina saunoessa ennen kotiin lähtöä ei polttiaiset häirinneet olleskaan.


Iltateetä juodessa korviimme kantautui ukkosen jylinä, joka voimistui hetki hetkeltä ja melkoista ilmaa se aika pitkään pitikin. Harmaakuono ei siitä paljoa välittänyt, tuhisi vain omalla paikallaan. Sunnuntai-iltana täällä kotona oli myös hurja ukkoskuuro. Sadetta tuli koko taivaan täydeltä ja ukkonen jytisti voimalla ja tuo nelitassu makasi olkkarin matolla unihaukkuen. Se tuntui jopa liikuttavalta siinä rajuilmassa.


Sunnuntaina avokin touhutessa pihassa valmistin meille herkullisen salaatin. Inspiroiduin Bregon vinkkauksesta kikherne-broilersalaatista, joten paistoin pannulla broilersuikaleet soija-voi-pippuri-carry-marinadissa. Pilkoin rasiallisen kirsikkatomaatteja, kurkun, puolikkaan jäävuorisalaatin,  
sipulin ja liotin kikherneet yön yli, lisäsin valkosipulin kynnen makua antamaan.
Kastike syntyi turkkilaisesta jogurtista, sitruunasta, avokadosta, pippurista ja Carrysta.
Sitten kaikki sekasin ja salaatti vetäytymään. Ja herkullista tuli!


Ennen salaatilla herkuttelua mökin siivous: imurointi, mattojen pöllytys ja pölyjen pyyhintä. Ruuan jälkeen matot lattialle ja ei muuta kuin saunomaan ja uimaan.


Nyt ollaan taas arjessa tiukasti kiinni. Viimeinen viikko lomalaisten hierontoja menossa, ja tällä viikolla on ollut töitäkin; eilen kuus, tänään neljä, huomenna ilmeisesti viis ja torstai vielä avoin. Avokki ahkeroi eilisiltana oman firman asiakkaiden parissa ja tänään on mun vuoro :D Mä eilen taas ”pommitin” eri tahoja pilottitarveviesteillä ja parilla tutulla on jotkut kaverit joita voisivat kysyä ja eräs ilmottautui suoraan minulle ja hänen kanssaan suunnitelmissa on lenkki perjantaiaamulle.
Aijemmin olen sopinut lenkin torstaille, joka varmistui eilen. Jos nyt kaikki menee kuten pitäis, mulla on kaksi pyörälenkkiä luvassa tällä viikolla. Mä olen ihan fiiliksissä.
Ja muutenkin kroppa huutaa liikuntaa/treeniä. Eli, nyt taitaa olla oikea hetki ”kiristää” tahtia niin liikunnan kuin painon pudotuksenkin suhteen. Ei poppakonstein, vaan liikunnan lisäys ja ruokavalion tarkempi syynäys :D Niillä jatketaan! Kirjoitinkin jokin aika siitä etten ole hypännyt vaa’allakaan paljoa, mutta nyt viime päivinä aamuvaaka on astunut taas matkaan. Ja huomisesta lähtien merkkaan taas painon ylös kerran kahdesti viikossa, riippuu miten mökkeilemme. Vaakaa en nimittäin sinne aio raahata! Elokuussa olisi tarkoitus viettää aikaa mökillä mahdollisimman paljon työtilanne huomioiden. Kuun lopussa on lähtö Lontooseen, joten paljon ihanuuksia tälle syksyä luvassa. Kunhan vaan saan pyöräilykavereita sekä uimaan samoin, olen ikionnellinen.

2 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaapa ihanalle (paitsi ne polttiaiset)!

    Teidän ruuat kuulostaa aina niin ihanille ja erikoisille. Milloinkahan itse jaksaisi vääntää moisia :D

    Toivottavasti pyöräilytsydeemit onnistuu ja saisit tulevaisuudessa vaki-pilottejakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iive!
      Minusta taas välillä tuntuu, että syömme aina samaa ja tylsistyttävää ruokaa. Mökillä olen nyt erityisen innostunut kokkaamisesta ja onneksi kaupasta löyty lohen tilalle kuhaa, vähän vaihtelua edes :D

      Tuo pilottiasia onkin mielenkiintoinen ja haasteellinen. Toivottavasti pilottitilanne paranee koko ajan, tällä hetkellä vaikuttaisi ihan kohtuuhyvältä, ainakin pyöräilytrefejä on kalenteriin merkittynä muutamat :D

      Poista