tiistai 26. kesäkuuta 2012

Juhannus - rentoutuen ja kokkaillen

Avokki mietti joskus toukokuussa, että olisipa mahtavaa viettää juhannus omalla mökillä.
No tuo miete toteutui, sillä juhannusviikolla saimme mökin oleskelukuntoon. Itse tosin loistin poissaololla tiistaina avokin heiluessa pihapiirissä ruohoraivaussahan kanssa. Jäin kotiin tekemään töitä ja koomailemaan valvottuani melkein kokonaan edellisyön. Avokin kotiuduttua pakkasin parit kassilliset mökille vietävää. Olkkarin nurkka alkoi olla jo aika buukattu mökkitavarasta :D


Keskiviikosta muodostui kaikille aika pitkä päivä. Alotin aamulla päivän työt hieromalla pari asiakasta avokin ja Aa:n lähtiessä ruokaostoksille.  Ystävä toi koiransa päivähoitoon ja työpäivä jatkui avokin ja Aa:n lähtiessä möksälle siivoamaan ja lajittelemaan tavaroita mitä jää sinne ja mitä hävitetään.  Iltapäivästä singahdin käymään Porvoon Onnimannista ostamassa kaksi mäntypuuta olevaa ekotuolia mökille ja samalla reissulla hain Hyvinvoinnin tavaratalosta tulleen paketin postista. Kotiuduttua koirien kanssa jalottelulenkille, itelle salaattia napaan ja työt jatkui vielä asiakkaan verran. Vaatteiden vaihto ja lähtö ratsastamaan. Kotona joskus puolkympin maissa ja hämmennys suuri kun avokki ei ollut vielä kotiutunut. VÄSYTTI!!!


Torstaina pakkailuja mökille lähtöä varten, viljelyksien kastelua ja leikkaamista. Otin juhannusruokiin rukolaa, sitruunamelissaa, pinaattia ja ruohosipulia.

Mökille saavuttaessa sänkymme ja astiakaappi saapuivat samaan aikaan, joten ruuat jääkaappiin ja sängyn kokoaminen, kaapin paikalleen laittoa jne. Valkoinen senkki on muuten edelleen mökillä ja se vaikuttais olevan aika hyvä säilytyspaikka tavaroille. Astiakaappi on tumma, joten senkin siistimisessä joutunee miettimään sen värjäämistä, jotta käy yhteen astiakaapin kanssa. Se on sellanen kantrihenkinen kaappi. Vetimet ovat hyvin samanlaiset kuin senkissäkin.


Juhannusruuat valmistui kätevästi muurikassa. Tuolloin torstaina laitoin lohta folion sisään. Maustoin sitruunamelissalla, pinaatilla, sitruunanmehulla, suolalla ja mustapippurilla. Foljon sisällä paistoimme myös uusia perunoita joihin laitoin Barbique-maustetta ja luomuvoita. Ja tein vielä pienen fetasalaatin, jota riitti aattoillallekin. Ruokailtiin lammen rannassa olevan pöydän ääressä luonnosta nauttien. Käytiin vähän kävelemässä ja pulahdettiin ensikerran lampeen.

Aamupalaa nautimme myös lammen rannalla aattoaamuna. Kyllä luonnon keskellä käen kukkuessa maustamaton jogurtti ja vadelmat maistuivat herkullisilta :D Ja teestä sai nautiskella kiireettä kesän tuoksuja tuoksutellen. Avokki innostui aamuhetken jälkeen ottamaan raivaussahan esille ja surruuttelemaan sillä tunnin verran sekä sen jälkeen haravoimaan jälkensä.


Aattona ensikertaa lämmitettiin mökin sauna. Se on kertalämmitteinen. Eli, saunan pesässä poltetaan pesällinen tai kaksi ja pellit suljetaan hiillosvaiheessa kun häkävaara on ohi. Heitetään häkälöylyt ja n. 20 minsaa ja saunominen alkakoon :D Kiukaan luukku aukaistaan ja kiville heitetään vettä normaaliin tapaan. Joku sanoikin tuollaista saunaa köyhän miehen savusaunaksi :D


Harmaakuono oli vallan energinen. Kantoi keppejä pitkin pihaa ja halusi niitä heitettävän lampeen. Alkuun tullessaan lammesta muisti ravistaa matkalla, mutta innon ja kiihkon lisääntyessä ravistamiset jäi. Vinkunavolina oli melkoinen kun vanha herra oli mieliharrastuksensa parissa. Itekin pulahdettiin muutaman kerran lampeen. Pintavesi oli lämmintä, mutta syvemmällä todella kylmiä kohtia. Ja sellanenhan oli tietenkin laiturin päässä :D


Aattoateriana meillä oli kaslerpihvit ja kasvisnyyttejä joissa oli perunaa, punajuurta, kevätsipulia, paprikaa, valkosipulia, luomuvoita. Punajuuri oli nyytissä vähän liian hallitseva. Sitä olisi pitänyt laittaa selkeesti vähemmän ja pienempinä paloina. Kauniista ja lämpimästä kesäillasta huolimatta aterian jälkeen oli pakko siirtyä sisälle hyttysiä, itikoita ja mäkäräisiä pakoon. HARMITTI. Ei auttanut hyttyssavu eikä kovasti mainostettu hyttyskarkoteranneke. No kuluhan se ilta sisälläkin rennosti rupatellen.


Lauantai oli kokkailupäivä, sillä meille tuli iltapäivällä vieraita juhannuskahville :D Olin jo aikasemmin päättänyt leipoa raparperipiirakkaa sekä karppiteeleipää. Oli siis kiva kun saatiin herkuille muitakin suita syömään kuin omamme :)


RAPARPERIPIIRAKKA (alkuperänen ohje)


Pohja:
150 g Voita tai margariinia
1 dl Sokeria
1 Muna
3,5 dl Vehnäjauhoja
1 tl Leivinjauhetta
(vähän vaniljasok jos haluu)

Täyte:
1 pussi vaniljakastikejauhetta
2 dl maitoa
1 purkki vanilja rahkaa
2 munaa
4 dl raparperiviipaleita

Ohje:
Vaahdota voi ja sokeri
Vatkaa munat joukkoon
Lisää jauho- leivinjauhoseosja sekoita taikinaksi.
Painele taikina voideltun pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita vaniljavanukasjauhe maitoon ja anna turvota muutaman minuutin
ajan.
Lisää munat ja rahka ja kaada seos piirakkapohjan pinnalle ja tasoita
pinta.
Levitä raparperiviipaleet pinnalle.
Paista piirakkaa 200 asteessa noin 25-30 min


Olisin halunnut korvata vehnäjauhon vaikkapa speltillä, mutta ei ollut enkä ehtinyt etsimään viikolla karpimpaakaan ohjetta, joten pohja meni ohjeen mukaan. Täyte ei. Sekoitin purkilliseen maitorahkaa pakasterasiallisen mansikoita ja sokeria ehkä 3 rkl. Levitin taikinan päälle seoksen ja sen päälle kuoritut ja siivutetut raparperit. En lisännyt muniakaantäytteeseen.


Vyötärönmetsästäjän pizzapohja karppityyliin
1 prk maitorahkaa 
1 pss (150 g) juustoraastetta
2 kananmunaa
4 rkl jotain leseitä (vehnä/ruis/kaura tms.)
3 rkl ruisjauhoja
Sekoita kaikki aineet kulhossa sekaisin ja levitä leivinpaperilla ohueksi levyksi. Paista 200 asteessa uunissa n. 15min. Jos käytät pizzapohjana,paista ensin pelkkää pohjaa n. 10min. levitä sitten täytteeet päälle, ja paista vielä toiset 10min.


Mulla oli kauraleseitä, jauhoissa jouduin tyytymään sämpyläsiemenjauhoihin. En halunnut laittaa pelkkää vehnäjauhoakaan :D
Lisäsin taikinaan vielä yrttimausteseosta ja tarjoilin luomuvoin kanssa.
Avokki innostui leivästä ja mietti jo miten hyvää pitsaa tuolla pohjalla saisikaan. Täytyy kokeilla joskus sitäkin.


Kahviteltiin hivenen tuulisessa säässä lammen rannalla vieraiden kanssa rupatellen.
Sitten olikin aika palata keittiöön kokkailemaan salaatti. Avokki halusi saada palan kylmäsavuporoa, joten tein salaatin johon tuli tuota kallista lihaa, leipäjuustoa, rukolaa, kirsikkatomaatteja, jäävuorisalaattia, viinirypäleitä ja kurkkua. Nyt nyytteihin laitettiin loput uudet potut, sipulit ja paprikat. Grillattiin ulkofilepihvit.


Grillaillessa ja saunaa lämmittäessä vesisade vei kauniin juhannussään, joten söimme sisällä. Vielä ennen saunaa keiteltiin teet ja syötiin piirakkaa. Sauna oli edellispäivää paljon kuumempi, joten taukoja pidettiin tiuhempaan. Käytiinpä uimassakin vesisateessa. Lammen vesi oli tasasen kylmää :D Vesisateessa kävely oli itse asiassa ihanaa!


Sunnuntaina siivoilimme, pakkailimme ja grillasimme broilerfilepihvit, jotka maustoin Barbiquella, soijalla ja luomuvoilla. Pihvien kanssa söimme lopun salaatin ja bataattia, namsk!


Takana erittäin rauhallinen, mutta rento ihana juhannus. Outoa oli ajatella sen mökin olevan meidän, että ei oltu vaan kylässä jossain… Harmaakuono nautti olostaan. Sai juoksennella vapaana, uida lammessa, olla ihan tavallinen koiraherra. Tänään muuten Ajankohtasessa kakkosessa tulee asiaa opaskoirista. Ohjelma alkaa klo 21.00 ja on varmaankin katsottavissa myös Areenalta jälkikäteen jonkin aikaa.

2 kommenttia:

  1. Kyllä teillä on ollut ihana juhannus omalla mökillä :)
    Jokos oot päässyt mökkiympäristön lenkkimaastoja tsekkailemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla vielä ehditty tutustumaan. Sen tiedän, että metsäautotietä on kahdeksan kilsaa ja se haarautuu monessa kohtaa. Mutta en tiedä pystyykö tekemään lenkkilenkkiä vai joutuuko tulemaan omia jälkiään takaisin.
      Ja siellä metsäautotiellä on tosi vähän liikennettä, joten rennosti voi kulkea.

      Poista