torstai 12. elokuuta 2010

7vk:n työrupeaman päättymisen kunniaksi relausilta

Tänään vietimme viimeistä työpäivää lomakodilla; nyt seitsemän viikon urakka on ohi! Melkein kolme rullaa paperia,melkein litra hierontaöljyä, purkkikäsidesiä, puolitoistarullaa pyyhepaperia, rulla talouspaperia, kertakäyttötyynyliinoja, muutama kertakäyttömyssy...

Ovat näiden viikkojen aikana kuluneet. Pari viikkoa sitten kävin itse asiassa täydentämässä firman tarvikevarastoa.Olen ostanut hierontatarvikkeet

www.novakari.fi sijaitsee Helsingissä Hämeentiellä. Suklaahierontaan tarvittavan suklaavoiteen olen ostanut perheyritykseltä Seinäjoelta. Suklaahierontoja on kuitenkin niin vähän ettei vielä ole tarvinnut uutta tilausta tehdä. Niitä en tehnyt tuolla lomakodilla ollenkaan. Näin kuumina ilmoina tuntuu ettei muutenkaan nuo hemmotteluhoidot ole suosiossa. Suklaahierontaan tullaan mielummin syyspimeinä tai talvipakkasilla. Niin se menee myös kuumakivihieronnassakin. Molemmat hoitomuodot ovat ihania tehdä. Jotenkin tuntuu aina, että itsekin rentoutuu siinä samalla.



Tykkään kun on paljon töitä ja tekemistä. En kestä sohvalla löffäilyä kovinkaan montaa iltaa. On kyllä myös todettava, että on ollut aika raskas työrupeama. Ensin lomakodin hieronnat ysistä iltapäivään, asiakkaita 5-7 per päivä. Sitten kipinkapin kotiin töitä jatkamaan. Päivän pituus helposti 9 asiakasta, n. 11 tuntia. On ollut mukavaa kun saimme tuon työkeikan, vaikka nyt tunnenkin helpotusta sen loppumisesta. On aikaa paneutua nyt omaan firmaan paremmin ja voi antaa aikoja myös aamupäivästä, sillä niitäkin kysytään.

Tuo tämän kesän helle yllätti täysin. Emme varmasti ainoita. Se taatusti toi oman raskautensa työskentelyyn. Eniten ehkä siinä harmittaa, että liikunta jäi niin vähälle. Toisaalta nyt ilmojen viilennettyäkin liikuntakin maistuu paremmalta. Ei siis ehkä kannata tässä kovin pahasti potea huonoa fiilistä moisesta.

Nyt hyvä lepo ja sitten rautaan käsiksi, pyörään vauhtia, vesi roiskumaan, tatamille hikoilemaan...



Ollaan vietetty ihanan rauhallinen ja rento ilta. Saunottiin ajan kanssa, jonka jälkeen neljän ja puolen viikon alkoholilakko särkyi. Avattiin nimittäin kuoharipullo työputken päättymisen kunniaksi. Nautiskeltiin pari lasia. Naposteltiin ruissipsejä ja zazikia.

Alkoholilakkoon päädyttiin helpottaaksemme painonpudotusprojektia. Tavotteeseen painojemme suhteen ei vielä tosin olla päästy. Lakko siis saanee vielä jatkoa. Ajatus siitä, että yhden siiderin kalorimäärän kuluttamiseen pitää juosta n. 30 min on aika pöyristyttävä. Meille ei koskaan juopottelu ole ollut mitenkään ongelma ja määrät alkoholia mitä nautimme on hyvinkin kohtuullisia. Joka tapauksessa kesällä grillailun yhteydessä nautittu siideri tai kaksi, viinilasi tms. alkoi tuntumaan, että sen mitä on saanut painoa tiputetuksi tulee takaisin korkojen kanssa. Kesästä huolimatta teimme tuon lakon. Nyt kuitenkin teki mieli juhlistaa ja relata vähän. Noh, muutenkin tästä joutaa kuntokuurille, joten vielä yksi vaihde silmään ja kuoharin kalorit palamaan :D

2 kommenttia:

  1. Onpa sinun kesäsi ollut työn täyteinen. Ja on mahtanut olla hieronta tuskaista työtä tänä kesänä, kun on ollut niin kovat helteet.

    Pisteet sinulle siitä,että sinulla on noin mahtava itsekuri tuon alkolakon suhteen! Itselllä kyllä tulee kesällä juotua, ei kohtuuttomia määriä, ei edes humalahakuisesti, mutta juuri tuo, että muutama siideri saunan jälkeen.. tai lasi punaviiniä, tai jotain pientä.

    Tsemppiä jatkossakin alkolakon kanssa.

    VastaaPoista
  2. Yllättävän vähän itsekuria tuo alkoholilakko on vaatinut. Ei kertakaikkiaan osta kaupasta mitään :D No kyllä meillä viinitelineessä on viinejä ja joku liköörikin, mutta torstaisen kuoharinautinnon jälkeen saavat taas olla kaikessa rauhassa.

    VastaaPoista