torstai 17. tammikuuta 2013

Ensiaskel kohti Harmaakuonon eläköitymistä ja uuden kuonokkaan saamista

Loppujenlopulta ei ole vielä paljoa kerrottavaa, mutta ensiaskel on otettu kohti Harmaakuonon eläkkeelle siirtymistä ja uuden oppaan hakemista. Askel on pieni, mutta sisälläni myllerrys melkoinen. Ehkä juuri siksi kirjoitankin.

Olen järjestänyt Opaskoirakerhon vieraaksi Hussin liikkumistaidon ohjaajan, joka tulee kertomaan muuttuneista käytänteistä ja vastailemaan kysymyksiimme. Muutoksia on tullut, koska tällä hetkellä Suomessa on kolme opaskoiria kouluttavaa tahoa yhden sijasta. Miten jatkossa opaskoiria hakevien jono etenee, miten valikoituu miltä tuottajalta koira tulee käyttäjälleen jne. En näihin kiemuroihin puutu sen enempää, koska kaikki ei ole itsellenikään täysin selvää. En halua antaa väärää tietoa, joten... Ja tuskinpa tuo pyrokratia on se mielenkiintoisin juttu. Helmikuisen vierailun jälkeen olen varmasti itsekin viisaampi. Ja kun itse joudun koiran vaihdon lähestyessä asian kanssa ihan käytännössä tekemisiin. Viesteillessäni kerhotapaamisen tiimoilla liikkumistaidonohjaajan kanssa sain hyvän tilaisuuden ottaa esille oma tilanteenikin. Kirpaisihan se vähän kirjoittaa, että Harmaakuono eläköityy tämän vuoden aikana ja että haluan uuden opastajan. Seuraava askel on, että minun luokseni tullaan kotikäynnille. Silloin jutellaan tilanteestani (terveydentila, liikkumisvalmius, koiran tarve ja mitä kaikkea lie) ja käydään tekemässä puolen tunnin lenkki, jotta liikkumistaidon ohjaaja näkee miten liikun ja millaiset liikkumisvalmiuteni koiran kanssa on.

Kun anoin opaskoiraa 2002 (huih, 11 vuotta sitten) ei ollut tätä käytäntöä tavata sairaanhoitopiirinsä kuntoutusohjaaja kotikäynnin merkeissä. Muistaakseni kävin silloista kuntoutusohjaajaa tapaamassa hänen työpaikallaan ja silmälääkärissä toteamassa sokeuteni. Esikurssilla koiran kouluttajat kävelytti parin kolmen erilaisen koiran kanssa ja katsoi millainen koira minulle sopii vai sopiiko olleskaan. Lisäksi minua haastateltiin ja päätös koiran saamisesta tehtiin. Tällöin maksusitoomus oli jo olemassa. Nyt systeemit on muuttuneet ja sairaanhoitopiirien kuntoutusohjaajat tapaavat asiakkaansa heidän kodeissaan. Näin tapahtuu myös koiran vaihtajille. Onhan terveydentilassa tai elämäntilanteessa voinut tapahtua sellaisia muutoksia mitkä estävätkin koiran kanssa liikkumisen omista haluamisistaan huolimatta.

On ehkä jotenkin hassua, mutta minua jännittää tuo tapaaminen, että minun kotiin tullaan "tarkkailemaan" tilannettani, tullaan katsomaan miten liikun jne. Olen perusterve, elän terveellistä elämää, olen tasapainoinen jne. En tiedä mitään syytä miksi en voisi saada uuteen oppaaseen maksusitoomusta. Silti jännittää. Samalla tunnen hienoista kutkuttavaa odotusta uudesta mahdollisesta opastajasta. Toisaalla taas syvää surua, haikeutta Harmaakuonon vuoksi. Että "syrjäytän" sen nuoremman tilalta. Pelkään päivää milloin Harmaakuonolle en pue valjaita, pelkään lähteä uuden oppaan opastettavaksi, vaikka toisaalta se kutkuttaakin.

Olen tiennyt tämän prosessin käynnistyvän, silti mielentilan vaihtelu asiaa kohtaan on yllättänyt, ja taitaa olla tosiasia, että tämä kaikki on vasta alkua. Onneksi lohdullinen tieto on, että Harmaakuono jää kotiimme eläkepäiviään viettämään. Niin on ainakin suunniteltu ja avokin kanssa sovittu. Toki lopullisesti asia ratkeaa siinä vaiheessa miten herra sopeutuu uuteen tilanteeseen. Uskon, että asiassa saan neuvoa ja tukea opaskoirakoululta. Ylipäätään on muistettava etten ole yksin, vertaistukea on tarjolla, kouluttajilta saa tukea ja apua jne. Eli, nyt on vaan aika kohdata vuosi 2013 Harmaakuonon eläköitymisvuotena ja uuden koirasuhteen alkamisvuotena. Se kuuluu elämään ja koiran kanssa, jos haluaa liikkua tämäkin vaihe on läpi käytävä, huh!

Huomaan, että menen silittelemään Harmaakuonoa ja juttelemaan sille tilanteesta. Haen ehkä hänen pehmeästä turkistaan, koiran lämmöstä lohtua ja turvaa, ehkä jopa voimaa. Joskus minusta tuntuu, että koira tietää miksi. Se toki voi olla ja varmaan onkin inhimillistämistä ja monen mielestä liiallista sellaista. Se tunne kun toinen painaa päänsä syliin ja nojaa jalkaan, on lähellä lohduttavana, liikuttavana tekee olon inhimillistäjäksi.

Lukijat, varoituksen sana :D
Tämä on varmasti aihe mitä ei voi välttää, jos tätä blogia lukee. Tiedän jo nyt,  että tulen tästä elämänvaiheestani kirjoittamaan paljon asioiden edetessä. Nyt asia on liikkumistaidon ohjaajan tiedossa, seuraavaksi sovimme kotikäynnin ajankohdan ja siitä se sitten käynnistyy vääjäämättä.

5 kommenttia:

  1. Tuo on varmasti, kuten kuvasitkin, hyvin monitahoinen tilanne. Opaskoiran kanssa tulee varmaan aivan mielettömän tiivis suhde, jota ei voi kuvitellakaan sellainen jolla tuota suhdetta ei ole.
    Jännityksellä odotetaan millainen kuono perheeseen ilmaantuu harmaakuonon tilalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja heti korjaan viimeisen sanan. Ensin rinnalle, sitten oppaaksi tilalle, sillä ihan oma paikkansa sydämessäsi ja elämässä tuo uusi kuono tulee varmaankin saamaan.

      Poista
  2. Ihan varmasti uusi kuonokas löytää paikkansa sydämestäni, jos sitä epäilisin en uutta koiraa voisi ottaa. Harmaakuonolla on aina oma paikkansa sydämessä, onhan se eka oppaani, mutta niin kaikilla seuraajillaankin se paikka löytyy.

    Onhan se suhde ja kiintymys jotain sellasta mikä opaskoiran ja opastettavan välille syntyy, että sitä on vaikea edes sanoiksi pukea. Tai siltä ainakin minusta tuntuu ja näitä tuntemuksia varmasti riittää tässä muutoksen vuodessa.

    VastaaPoista
  3. Voi, tästä asiasta saat ehdottomasti kertoa lisääkin, kunhan asiat etenee. Tosi mielenkiintoista päästä seuraamaan tällaista prosessia!

    Varmasti monenlaisia tunteita herättää Harmaakuonon eläköityminen ja uuden opaskoiran tuleminen. Onneksi Harmaakuono saa jäädä teille, toivottavasti se ja uusi opaskoira tulevat hyvin juttuun. Mielenkiintoista kuulla myös miten Harmaakuono suhtautuu siihen, että se ei olekaan enää opas.

    VastaaPoista
  4. Nuo kaikki on mielenkiintoisia ja jännittäviä asioita kohdata. Ja kiva kun aihe kiinnostaa.

    VastaaPoista