tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Kulunut vuosi on ollut ennätyksellinen käsitöiden suhteen. Puikoilta on syntynyt ponchoja, kaulureita, tuubihuiveja ja neulepäällisiä valokransseihin. Kesken jäi elämäni ekat villasukat, mutta jospa nekin valmistuisivat ensi vuoden aikana :D Neulomuksien lisäksi syntyi iso kasa mehiläisvahakynttilöitä ja opin tekemään koirien vetolelun munkinnyöritystekniikalla, vaikka hommasta ei mun suosikkipuuhaa tainnut tullakkaan. Myös iso kasa tyhjiä kahvipusseja odottaa askartelijaansa. Kyllä mä nekin vielä taltutan :) Tosiasia on, että käsitöistä on tullut iso osa elämääni eikä lämmin kesäkään täysin neulomushimoa tauottanut. Ja halu oppia uutta on edelleen hirmuinen. Oppia ymmärtämään erilaisia neulomusohjeita ja siirtämään vieläpä ohjeet käytäntöön :D:D

Käsitöiden merkeissä olen kuluneen vuoden aikana viettänyt monta huippukivaa hetkeä Silmukkasiskojen kanssa. Matkustimmepa porukalla keväällä Tallinnaan lankakauppoja kiertämään ja marraskuussa Tampereelle käsityömessuille sekä monena iltana istuimme porukalla neulomaan ja herkuttelemaan :D Jos lopetettuani maalipallon miltein kolme vuotta sitten, tuntui tyhjältä, ei tunnu enään!!!

Kuluneena vuonna suurimpia asioita mitä elämässämme tapahtui oli opakoirani Harmaakuonon eläköityminen ja uuden oppaan Oton elämäämme tulo. Tuohon koiran vaihtoon on liittynyt paljon suuria tunteita eikä sitä oikein ymmärräkään miten paljon rakkautta sydämeen voi mahtua eläintä kohtaan. Nyt Harmaakuono viettää ansaittuja eläkepäiviä luonamme ja minä koetan kasvaa Oton kanssa koirakoksi ensi vuoden aikana. Koska koirat ovat kovin erilaiset tie ei kovin helppo ole ollut ja vieläkin yhteisiä kilometrejä on taitettava ennen kuin homma sujuu pääsääntöisesti hyvin. Toivottavasti kuitenkin itsekin kasvan muutoksessa ihmisenä ja opin tästä vaiheesta jotain uutta mikä kantaa minua eteenpäin elämässäni.

Olen kuitenkin onnellinen, että Harmaakuono on luonamme vielä hyväkuntoisena vanhuksena samalla peläten päivää milloin on aika hyvästien. En tiedä voiko siihen valmistautua, ehkä sen jollain tasolla hyväksyn, silti se pelottaa. Nyt on kuitenkin syytä nauttia siitä ajasta mitä meillä yhteistä aikaa on. Tänä vuonna olemme kuitenkin saaneet tutustua myös Ottoon ja seurata miten poika ottaa vanhuksesta oppia, ihanaa aikaa!

Ilokseni huomaan, että vuoden aikana ne varhaisaikuisuuden ja teinivuosien ystäväsuhteet ovat heränneet uudelleen henkiin. Yhteydenpito on ollut monen kanssa luvattoman huonoa ilman mitään varsinaista syytä. Arki on rullannut vain omalla painollaan. Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut. Eräänkin ystävän kanssa löysimme toisemme taas opaskoirakurssilla ja myöhemmin ratsastuksen merkeissä. Olen onnellinen siitä. En nimittäin halua kadottaa ystäviä vuosien takaa vain aikuisen arjen pyörittämisen takia, joten ystävät hyvät pidetään ystävyydestämme jatkossakin kiinni! Ja otetaan uusi vuosi vastaan ystäväpariskunnan kanssa täällä mökillä :)

Mökillä olemmekin avokin kanssa viettäneet vapaa-ajastamme suurimman osan. Kesällä ei meitä työpäivien ulkopuolella kaupungissa juuri näkynytkään. Olemme saaneet nauttia aurinkoisista talven, kevää, kesän ja syksynkin päivistä. Keväällä täällä luonto hullaannutti minut täysin ja sisälle malttoi just ja just nukkumaan. Kesän aikana saimme nauttia ihanan monta ateriaa lammen rannalla, istua iltanuotiolla, pulahtaa lammen raikkaaseen veteen, kestitä ystäviämme ja viettää heidän kanssaan rentoa oleskelua unohtamatta. Mökki on ihana ja ei meillä ainakaan turha hankinta.

Blogissa olen myös kirjoittanut niistä hyvistä elämäntavoista, laihduttamisesta ja liikunnasta, joten eipäs sivuuteta aihetta nytkään. Painon pudotus ei ole sujunut olleskaan toivotulla tavalla. Se ei ole onneksi kuitenkaan noussutkaan, joten painonhallinta on kai sinänsä sujunut ainakin tyydyttävästi. Edelleen kuitenkin haluan päästä sinne alle 60 kilon, joten ryhtiliikettä kohden. Lisää reipasta liikuntaa. Kävelylenkit eivät koiran kanssa riitä, eikä pari kertaa kuukaudessa uinnit ja ratsastukset. Teholiikuntaa on lisättävä! Lisäks mökillä saunasiiderit ja ruokailujen yhteydessä olevat viinilasilliset pitää minimoida. Niistä tulee turhia kaloreita ja muutenkin. Pohdinkin avokille joulusaunassa, että mikä siinä onkin niin pirun vaikeaa. Molemmat pidämme treenaamisesta/liikunnasta ja liikunnan jälkeisestä olosta, mutta miksi silti on taas niin vaikeaa saada se tiiviiksi osaksi elämää??? Pitääkö aina olla jokin urheilullinen tavoite, jota kohden ponnistaa, eikö hyvä olo ole riittävä kannustin??? Jospa kuitenkin yhdessä löytäisimme taas sen treenikärpäsen pureman, koska se purema on oikeasti aika magee!!!

Tän loppuvuoden mahtavimpia juttuja on ollut ratsastus ja sen säännöllistyminen. Hevosen selässä oppii uutta omasta kehostaan, keskivartalon hallinta paranee, wouh. Odotan jo tammikuista ratsastustuntia! Ja tällä hetkellä ainakin näyttää ettei ratsastusvarusteiden osto ollut turhaa. Ja ystävän joululahjaksi antama raippakin pääsee käyttöön. Toivottavasti vuoden päästä voisin sanoa tandem-pyörästä samaa. Nyt en päässyt ajelemaan laisinkaan, joten pilottien metsästys on aloitettava hyvissä ajoin kevään häämöttäessä. No jos sitä talvea nyt edes tuleekaan...

Mutta joo, kulunut vuosi on ollut hyvä, vaikka tunnekuohuinen koiran vaihdon myötä. Ulkomailla Tallinnaa lukuun ottamatta en käynyt ja ihmettelen hiukan ettei matkakuume ole iskenyt pahemmin. Nyt tosin tunnen sisimmässäni, että ensi vuonna haluan lentoon ja kokemaan jotain uutta ja mielenkiintoista ulkomaiden kamaralle :) Ehkäpä mökki on hiukan rauhoittanut minuakin... Mene ja tiedä...

Vuoden aikana moni teistä lukijoista on auttanut minua monin eri tavoin, kuka kuvaillut valokuvia, kuka kirjoittanut neuleohjeen kaavat auki jne. Haluan kiittää teitä kaikkia ja lähettää virtuaalisesti, mutta sitäkin lämpimämmät halaukset teille kaikille. Avustanne olen kovin kiitollinen ja haluaisin korvata apunne jotenkin, mutta kukaan teistä ei tunnu korvauksia huolivan :) Olkoon sellainen julkinen kiitos ystävät hyvät!
KIITOS!!!

Ja lopuksi hurjan paljon jokaiselle iloa vuoden vaihteeseen ja onnellisuutta, rakkautta, menestystä tulevaan vuoteen :)

lauantai 28. joulukuuta 2013

Ratsastustunti ennen joulua

Viime sunnuntain ratsastustuntia odotin kuin labpis ruokaansa :D Ja kyllä se taas olikin odottamisen arvoista, IHANAA!!! En juurikaan huomannut vesisateen ripeksintääkään vasta kuin kotona kastuneista ratsastushousuista :D Niin, nyt taika murtui, sateli vettä tunnin aikana. Tosin kovin sade väistyi tieltämme tälläkin kertaa.

Tunti aloitettiin siitä mihin viime kerralla jäätiin. Jalustimet pois jaloista, jalat hevosen kylkiin oikealle kohdalle, istuinkyhmyjen tuntemisharjoituksia, painon siirtoja istuinkyhmyltä toiselle, ja sama käynnissä. Hiljalleen hevoset tuli kuulolle siitä mitä pyysimme, korvat liikkui ja tapahtuipa pientä kääntymistäkin. Kun jalustimet laitettiin takaisin ne tuntuivat lyhyemmiltä mitä aiemmin, joten lonkat taisi aueta edes hiukan :D Ja nyt hyvä ryhti ja oikea istunta pitäisi säilyttää eikä alkaa könöttämään eteenpäin Hepan tapaan :) Harjoittelimme vatsalihaksien avulla pysäyttämistä. Hevoset alkoi hidastamaan pinnistellessämme niitä olemattomia lihojamme ja kun hiukan ohjaksesta nyppäs tapahtui ihkaoikea pysähtyminenkin. Huippuhyvää keskivartalon lihasten treeniä, wauh! Nyt kun meitä on tunnilla vain kaksi sokkoa, ohjaaja ehtii hyvin opettamaan meitä molempia yhdessä ja erikseen. Tunnin aikana töltättiin myös pitkähköjä pätkiä hakien vähän reippaampaa tölttiä ja opeteltiin tuntemaan milloin hevonen yrittää hidastaa ja miten pohkeita napautetaan nopeasti kylkeen heti eikä vasta joskus hamassa tulevaisuudessa. Kokeilimme töltissä painon siirtoja ja olipas mukamas kovin hankalaa vaatia samanaikaisesti tölttiä, ja tehdä painon siirtoja sekä ohjastaa. Liian monta liikkuvaa osaa :D Mutta ah miten mahtavaa!!! Hiljalleen homma sujui paremmin ja paremmin hevosten töltätessä reippaasti ja meidänkin ratsastusasentojen pysyessä suht kasassa. On mielettömän hyvä kun opettaja korjailee virheasentoja sitä mukaan kun niitä tulee. Tutuksi tuli jälleen "Hepa, nojaa taaksepäin, älä könötä, jalat rennoksi, kantapäät alas..." Ehkä sitä kuitenkin hiljalleen oppii huonoista asennoista pois ja hevosen ratsastettavuus kehittyy.

Tunnin jälkeen jaloissa oli hyvä ja treenannut olo :D :) Tahtoo lisää, ja onneksi seuraavat kerrat onkin jo sovittu. Olen tainnut hurahtaa ratsastukseen. Ainakin ystäväni on sen huomannut, sillä sain häneltä joululahjaksi raipan.

Toivottavasti kuvista edes hiukan välittyy se hyvä olo mitä hepostellessani tunnen.

torstai 26. joulukuuta 2013

Joululahjaneulomuksia

Olipas mukavaa neuloa joululahjoja. Ja ylipäätään ostettuja lahjoja tuli annettua aika vähän. Ja ne mitä ostin, ostin muilta käsityöihmisiltä. Massatuotannolla tuotetut materiat jäi siis kauppaan. Mehiläisvahakynttilät, neulomukset ja neulevalokranssit oli tämän joulun muistamisien selkeät teemat. Tässä nyt "esittelen" neulomani tuubihuivit, kaulurit ja ponchot, jotka annoin lahjaksi.

Tuubihuivi ystävälle
Langat: Novitan Teddy ja Säde
Teddy (45% villa, 55% keinokuituja, puikot 7-8, käsinpesu)
Säde (58% akryyli, 28% polyesteri, 7% mohair ja 7%polyamidi, puikot 5, käsinpesu)
Alkuperäisessä Novitan ohjeessa tuubihuibi neulotaan tasona koko ajan oikeaa neuloen ja päät ommellaan yhteen. Koskapa en koe ompelemisen olevan vahvuuksiani tein huivin pyöröpuikolla suljettuna neuleena:
100 silmukkaa/8mm pyöröpuikko
1 kerros oikein
2 kerros nurin
Kerroksia 1 ja 2 toistetaan kunnes huivi halutun korkuinen. Aina vähän jänskättää miten värien yhdistely onnistuu. Minulla oli kaksi kerää vaalean harmaata ja neljä kerää mustaa Sädettä. Mietin mitä langoista tekisin ja muistin hämärästi joskus nähneeni Novitan sivuilla ohjeita missä kahta eri lankaa on yhdistetty samaan neulokseen. Muistini ei pettänyt, löysin kuin löysinkin tuubihuivin ohjeen missä Teddyä ja Sädettä. Pohdiskelin mielessäni, että yhdistämällä Yön sinisen Teddyn ja mustan Säteen, luultavasti ei synny toimivaa väriyhdistelmää. Kyselin Facebookissakin mielipidettä voisiko vaalean harmaa toimia yön sinisen kanssa. No tässä lopputulos. Mitä sanotte? Toimiiko?

Toisen tuubihuivin neuloin teetee blanka-langasta (50%villa 47%akryyli 3%polyesteri, puikot 10-12, käsinpesu 30 astetta) Loin 80 silmukkaa 12 mm pyöröpuikolle. Neuloin 1-2 kerrokset oikeaa ja 3-4 kerrokset nurin. Näitä toistin kunnes huivi halutun korkuinen. Lankaa meni kaksi kerää. Väri ei pääse kuvassa oikeuksiinsa, mutta väriä kehuttiin Silmukkasiskojen toimesta syyskuisilla Kädentaitomessuilla - viininpunaista hopeakiilteellä. Joka tapauksessa lanka on ihanan pehmeää ja helppoa neulottavaa. Huivi syntyi illassa. Toivottavasti lahjan saaja (peesari/työparini yhteyshenkilötoiminnassa) ei hätkähdä kiilteestä.

Toiselle työparille ostin Helsingin Messukeskuksesta Outlet-messuilta puisen pannunalusen, jossa kolme kalaa rinnakkain sekä Pukin pusu-nimistä vihreää jouluteetä. Tiedän hänenkin arvostavan itse tehtyä käsityötä ja pitävän teestä.

Ne jotka ovat käsityöjuttujani seuraillut jo vuoden alusta tietävätkin, että taistelin Ambitus-kaulurin kanssa, jota neuloin avokille viime talvena. Ensiksi levennyksissä tehdessäni nurjia levennyksiä neulokseen tuli liian isoja reikiä. Erään Silmukkasiskon kanssa kuitenkin ongelma ratkesi ja opin tekemään levennyksen siten ettei neulokseen jää reikää. Seuraavilla levennyskerroksilla sekoilin silmukoiden kanssa ja olipa lankakin haljennut ja aiheuttanut hämäännyksiä... Lopulta avokin Ambitus valmistui. Jo tuolloin talvella päätin, että haluan tehdä kaulurin uudestaan. Niinpä alkusyksystä tartuin tuumasta toimeen :D Neuloin alkuperäisen aloitussilmukkamäärän mukaan (alottaen 116 silmukalla, avokin kauluri alkoi 96 silmukalla). En vaihtanut puikkoa suurempaan levennysten alkaessa. Annoin mennä koko kaulurin 3.5mm puikolla. Lanka: Sandnes alpakka (100%alpakka, puikot 3,5, 30astetta hienopesu)
Nyt levennyksetkin onnistui lähes ongelmitta. Kolmannella levennyskerroksella sekoilin yhdessä kohden, mutta onnistuin itse korjaamaan sotkuni :D AALTOJA! Toivottavasti kaulurista on urheilijaystävälleni iloa treenatessaan Suomen talvessa ja alkukeväässä.

Ja kun ilmeisesti olen hullu tein vielä kolmannenkin Ambituksen lapsuuden ystävälleni. Hän toivoi pinkkiä kaulaliinaa viime vuonna. Tuolloin en löytänyt tarpeeksi pinkkiä ja harputtelin vaaleanpunaisen huivin. Nyt marraskuussa järjestellessäni lankalaatikoita "löysin" kaksi kerää 100% merinovillaa, jota olen Haapsalusta ostanut. Samaa lankaa kuin avokin kaulurissa, avokilla vaan mustaa. Alunperin kai ajatus oli tehdä jotain mihin tulisi molempia värejä, mutta suunnitelmat muuttuvat :D Näin ystäväni sai suklaa-chiliteen lisäksi pinkin kaulurin :) Tein kaulurin alottaen 116 silmukalla ja levennysvaiheessa vaihdoin 3mm puikon vahingossa 4mm, (piti olla 3.5mm), mutta tajusin vasta kun olin jo ahkeroinut levennyskerroksia useamman, joten päätin tyytyä hivenen harvempaan neulokseen. Toivottavasti kauluri kuitenkin lämmittää riittävästi.

Pohdin kovasti mitä voisin tehdä veljieni lapsille. Kyseltyäni äideiltä päädyin tytöille tekemään joustinneuleponchot. Nuoremmalle (9v) tein ponchon, jossa pääväri on lila ja yönsiniraidat levennyksien kohdalla. Raidan neuloin viiden kerroksen levyiseksi ja levennyksen neuloin kolmannella kerroksella raitaa. Toisen veljen tytölle (13 vuotta) neuloin aikuisen koolla, eli alottaen 60 silmukalla kun tuossa pienemmässä aloitin 56 silmukalla. Värit laitoin myös toisinpäin, joten pääväri sininen. Raidat tein nyt seitsemän kerroksen levyisiksi ja neljäs kerros raidalla oli levennyskerros. Teddy-lankaa (yönsini- ja punaliila) on jäljellä molempia ainakin kolme kerää, sinistä saattaa olla neljäskin. Nyt kuitenkin joustinneuleponchoista ja Teddy-langasta pieni tauko. Olen tehnyt tänä vuonna kuusi joustinneuleponchoa ja yhden oman sovellukseni joista kahdessa on ollut muuta kuin Teddy-lankaa. No tottahan teen ponchojakin lisää, tarvittaessa, mutta vasta ensi vuoden puolella :D

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Mehiläisvahakynttilät

Vuoden pimeämpään aikaan on ihana polttaa kynttilöitä. Vaikka itse en kynttilän luomaa valoa näe, haluan kynttilöiden palavan iltaisin ja vähänkin juhlavammissa ruokailuhetkissä. Tälläkin hetkellä kaksi isoa pöytäkynttilää palaa tuossa pirtin pöydällä. Eilen tuikkuja laitettiin myös takan päälle sekä ulos kolme ulkotulta. Rakastan kynttilöiden tuomaa tunnelmaa ja tuoksua. Ja riemuitsen taidosta tehdä itse kynttilöitä mehiläisvahalevyistä. Vuosi sitten kirjoittelin postauksen miten kynttilöitä valmistetaan. Sen voit lukea

Nyt syksyllä tilasin hunajan keltaista, punaista, vihreääpaketit sekä erään Silmukkasiskon kanssa puoliksi oranssin paketin. Kussakin paketissa on 12 levyä/1kg. Eniten tein ns. keskikokoisia kynttilöitä.
Keskikokoisia sekä vihreitä kuusen muotoisia kynttilöitä meni meidän vakioasiakkaille sekä mm. ratsastuksen ohjaajalle, muutamalle ystävälle ja yhteistyökumppanille.
Lisäks tein pitkiä ja ohuita kynttilöitä. Kahdeksan kynttilän paketti meni veljeni perheelle ja kuuden paketti puolestaan eräälle Silmukkasiskolle.
Selvästi tykkään tehdä eniten keskikokoisia kynttilöitä. Niissä pystyy hallitsemaan hyvin ettei rullaus lähde liian vinoon. Kuusen muotoisessa taas rullattavaa on niin paljon, että vinoutuma meinaa lähteä aina liikkeelle. Pitkissä vinoutumaa rullauksessa ei ehdi tulla, mutta koska kynttilöistä tulee kovin ohuita niiden suoraksi saaminen onkin oma lukunsa. Avustajani paketoi kynttilät sellofaaniin ja samalla paritti ne. Neljä kuusta meni hylkyyn/meille itse poltettavaksi. Selvää kehitystä viime vuodesta. Silloin itselle poltettavaksi jäi huomattavasti enemmän. Ja nyt tuli tilattua oikea määrä mehiläisvahoja, sillä vain parit kolmet kynttilät jäi varastoon.

Mielestäni kynttilät on mukava pikkumuistaminen niin vakituisille asiakkaille kuin ihmisille joiden kanssa teen yhteistyötä milloin minkäkin asian merkeissä. Toivottavasti myös kynttilöiden saajat kokevat asian kutakuinkin samoin. Omin käsin tehty on aina arvokasta ja persoonallista. Aivan jämptilleen samanlaista ei toisilla ole.

Ihanaa joulun jatkoa jokaiselle!

tiistai 17. joulukuuta 2013

Messari-viikonloppu ja ystävien treffausta - kiireistä, mutta ihanaa :D

Viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa oli mailman suurin koiratapahtuma, Messarit. Olen joskus vuosia sitten piipahtanut messuilla, mutta nyt vietin aikaani sielä kaikkina kolmena päivänä. Ja jos Otto oli väsynyt messurupeamasta, olin minäkin. Tosin viikonloppuun mahtui paljon muutakin mikä varmasti osasyynä hurjaan väsymykseen. Silti yhtäkään ystävä- ja sukulaistreffausta en olisi tahtonut jättää toiseen kertaan. Teitä kaikkia oli mukavaa nähdä vielä ennen joulua.

Perjantaina lähdin Oton kanssa kotoa ennen puolta päivää Opaskoirakoululle, josta lähdin erään kouluttajan ja toimistosihteerin kanssa kohti Messukeskusta. Koululla oli käynnissä paukkutestit testeissä oleville koirille. Varmasti olisi ollut sekin mielenkiintoista seurattavaa. Kouluttajalla oli mukanaan siitosnarttu Viivi. Molemmat koirat olivat täpinöissään Messukeskuksen parkkipaikalle päästyämme. Koiria oli joka puolella ja melske melkoinen. Kulkuluvat ja koirien passit tarkistettua päästiin itse messuhalliin. Pohdimme miten kulkeminen sujuisi parhaiten. Koiralle ihan liikaa erilaisia ärsykkeitä toisten koirien, lelujen, ruuan ja ihmisten muodossa. Päädyimme kulkemaan ihmisopastuksessa Oton ollessa seurauksessa. Noh, seuraaminen ei mennyt kuin oppikirjassa, mutta Hyötykoiraosastolle päästiin. Opaskoirakoulun päivystysaika alkoi klo 13. Ylimääräistä tilaa ei juurikaan ollut. Vieressämme Kaverikoirat esittelivät toimintaansa, toisella puolella puolestaan poliisikoirat. Tapasimme myös avustajakoira-väkeä. Ohitsemme kulki paljon ihmisiä ja paljon koiria. Otto seisoskeli lähes koko pari tuntisen. Isot ja pörröiset koirat sai pojan haukahtamaan kerran kumeasti, mutta hyvin aloillaan pysyen. Muutama ihminen pysähtyi kyselemään meiltäkin opaskoirista ja kävipä meitä moikkaamassa myös ystäväni, jolla on myös siitosnarttu sekä eräs Silmukkasiskoista.

Päivystysaikamme loppuhetkillä vasta Otto malttoi hetkeksi köllähtää ja ottaa vähän rennommin. Onneksi kotona ehti lepäillä parisen tuntia ennen iltaohjelmaa :D Lähdimme ystäväpariskunnan luo viettämään iltaa. Ja olikin hauska ilta, herkullinen tapasillallinen, saunomista, kuulumisien vaihtoa jne. Harmaakuono haki koko ajan huomiota tassuttamalla milloin ketäkin ja pyytämällä ulos, vaikka minuutti sitten sieltä oli tullut :D Otto oli rauhallisempi, vaikka keittiössä pitikin tarkkailla ruokien viimeistelyä. Saimme myös hyvät naurut kuunnellessamme vanhoja äänityksiä vuosien takaa. Kyllä ystäviä on kiva nähdä, vaikka valitettavan harvoin. Onneksi homma lähtee käyntiin aina siitä mihin viime kerralla on jääty ja välissä ollut aika katoaa. Se sitä oikeaa ystävyyttä parhaimmillaan on. Kotiin oli kuitenkin lähdettävä, jotta seuraavaan messupäivään jaksoimme. Yöunet jäi reiluun viiteen tuntiin, mutta oli se sen arvoistakin.

Lauantaiaamuna matkasimme Oton kanssa kymmeneksi Messukeskukselle, jossa yksi kouluttajista oli minua vastassa. Liikuimme messutilassa edellispäivän tapaan. Hakeuduimme tapahtumakehän laidalle. Huih, haastattelu lähestyi. Tapasimme toisen haastateltavan avustajakoiran käyttäjän Chili-koiransa kanssa ja haastattelijan Heidin. Saimme hedsetit päähämme ja osuutemme alkoi 10.30 Heidin kertoessa alkuun yleistä hyötykoirista. Meidän haastattelumme oli ensiksi vuorossa. Kerroimme itsestämme ja koiristamme lyhyesti, kuka voi saada opas- tai avustajakoiran, mitkä tahot niitä tuottavat, kuinka paljon Suomessa koiria on jne. Miten kanssakulkijoiden tulisi koiriin suhtautua, mitä koirilta vaaditaan, mitä koirat tekevät avuksemme. Yleisöäkin oli jonkin verran paikalla, joten ei ihan tyhjälle katsomolle tarvinnut rupatella. Osuutemme jälkeen toiminnastaan kertoivat mm. kaverikoirat, pelastuskoirat ja sotakoirat. Otolle oli sotakoiran esitys kestämätön paikka. Sota koira komennettiin maahan ja sotilas(varusmies) lähti ryömimään lattiaa pitkin koiran liittyessä mukaan. Etenivät heitettyä palloa kohden hitaasti ryömien ja varusmiehen pyssyllä palloa osottaen. Otto istui aloillaan, mutta ulvoi äänekkäästi. Sama toistui sunnuntaina, mutta silloin haukunnan kera. Mietimme pojan reaktiota. Ehkä Otto koki sen uhkaavaksi, jännittyneeksi, latautuneeksi tms. Sotakoiran (oikeammin varmaankin rajavartioston koira) otettua pallon suuhunsa Ottokin rauhoittui, tosin sunnuntaina jatkoi hiljaisempaa ulinaa vielä vähän pidempään.

Hyötykoiraesityksen jälkeen pujottelimme taasen standillemme, jossa oli esillä rajalaitoksen koirat, kaverikoirat jne. Kouluttajan lisäksi mulla oli seurana peesarikaveri, joka oli tullut Messareihin fb-päivityksen innoittamana. Hänen kanssaan tehtiin pieni shoppailukierros. Ostin kympillä kymmenen siankorvaa, kympillä viis isohkoa nahkarullaluuta, kympillä kolme röhkivää possulelua ja Otolle joululahjaksi lelun, joka on luun muotoinen, ja jonka päällä on ”taskuja” minne saa herkkuja piiloon. Ja ne ”taskut” limitetään yhteen. Koira saa lisähaastetta. Peesari halusi maksaa Ykin lahjan, pallon, josta lähtee pitkä paksu karvahäntä. Piipahdettiin teellä ”henkilökunnan” kahviossa ja Otolle se olikin hyvä hetken rentoutumisen paikka. Tuntui ihan pahalta herätellä poika taas hommiin. Standilla päivystettiin yhdestä kolmeen. Nyt Ottokin malttoi välillä köllötellä kaikessa rauhassa. Kuulokoirista kyseltiin paljon, mutta heidän edustusta ei paikalla näkynyt. Oli vain esitteitä. Erään naisen kanssa keskustelimme opaskoirilla käytettävistä valjaista. Joku kyseli miten voin ylittää kadun, jos risteyksessä ei ole ääniohjattuja liikennevaloja. Noh, tarkkaavainen kuuntelu ja rohkeasti yli, HUIH! Kysyjä kuitenkin tiedosti ettei koira osaa arvioida autojen etäisyyksiä ja nopeuksia, ettei koira tee sitä ratkaisua milloin katu ylitetään. Sen ratkaisun teen minä siellä valjaiden yläpäässä.

Ruokakaupan kautta kotiin ja ystävää treffaamaan. Keiteltiin kahvit ja teet, jonka jälkeen ystäväni loi minulle aple-tilin, ladattiin Iphoneen näkövammaisille tarkoitettuja ohjelmia. Palaan aiheeseen vielä tarkemmin omana postauksenaan, mutta todettakoon minun saaneen etukäteisjoululahjaksi Iphonen avokilta juuri noiden näkövammaisohjelmien vuoksi. Toistaseksi käyttötaito ei kovin kaksinen ole ja edelleen vanha Nokiani on käytössä, jotta saan puhelut ja tekstarit hoidetuksi :D:D Joka tapauksessa ilta meni Iphonen merkeissä. Otto nukkui jaloissa, säpsähteli ja tassut univilistivät. Harmaakuono haki tietystikin ystävältämme hellyyksiä.

Sunnuntaina taasen kymmeneksi Messukeskukseen ja siellä tapahtumakehän laidalle odottelemaan haastattelun alkamista. Avustajakoiran käyttäjä oli vaihtunut, mutta itse haastattelu meni samalla rungolla kuin edellispäivänä. Nyt muutama pitkä kuulutus tosin keskeytti juttutuokiomme pariinkin kertaan. Saimme kuulijoilta hyvää palautetta kuten edellispäivänäkin, joten kaiketikin esitykset menivät hyvin. Otto oli haastattelun aikana katsellut kaihoisasti viereisen kehän agilityradalla tehtyjä harjoituksia. Otto vaikutti väsyneeltä, joten kouluttaja vei koiran opaskoiran autoon nukkumaan reiluksi tunniksi, sillä olin messuilta lähdössä vielä keskustaan ystävää tapaamaan. Oton levätessä kiertelimme shoppailukojuja, mutta itse en enään ostanut mitään. Käytiin myös teellä. Ennen yhtä sitten matkani jatkui seuraavaan tapaamiseen. Messarit oli mielenkiintoinen, vaikkakin aika raskas (mielettön hälinä) kokemus. Ihmiset ja koirat olivat mukavia ja heidän kanssaan oli kiva jutella. Ja ehkä taas muutamille tuli myös lisätietoutta opaskoirista.

Tarkoitus oli kierrellä keskustan kivijalkaliikkeitä, mutta suurimmaksi osaksi ne olivat kiinni. Otto oli rättipoikkiväsynyt, todella haluton opas. Kulku oli haahuamista. Käytiin Ruohonjuuressa, josta ostin vadelmamarmeladeja seuraavan päivän kaveritapaamiseen, itelleni dödöä, Clipperin luomukaakaota, Frantsilan saunatuoksun Sininen hetki sekä pari suklaapatukkaa illan ystävän kanssa vietettävää teehetkeen. Kun kivijalkakaupat eivät olleet auki päädyimme Kamppiin kiertelemään. Jos oli Otto väsynyt, aloin olla minäkin. Ihmisvilinä ja hälinä uuvutti. En ostanut mistään muualta mitään. Lopuksi kävimme kaakaolla. Neljän maissa suuntasimme kotiin. Avokki oli valmistanut ruokaa, ihanaa. Illalla vielä ystäväni tuli teelle. Pari tuntia hujahti nopsaan jutellen ja koirien kynnetkin tuli leikatuksi. Koirat oli vieraasta innoissaan. Oton hepulointi saattoi olla myös stressin laukeamista.

Vaikka messut olikin messuiltu vielä yksi kiireinen päivä edessä. Koska Otto oli naatti päätin suoda sille vapaapäivän, jonka koira varmasti ansaitsi. Avokin kanssa nuuskuttelulenkki ja lepäilyä, kyllä kelpas. Itse lähdin taas keskustaan treffaukseen. Käytiin Punnitse & säästä-Kampin uudessa isossa myymälässä. Sorruin ostamaan tummalla suklaalla päällystettyjä manteleita, ananasta ja mansikoita. Tiimarista löytyi vielä ulkotulia, maksoin neljästä isosta ulkotulesta hurjat 2.40 €Istuskelimme hyvän tovin jutellen Thehuoneella juoden jouluista teetä. Mukava, rento hetki. Sitten mun matka jatkui Riihimäelle äidin luo. Samalla tapasin toiseksi vanhimman veljeni perheineen. Vein joulumuistamiset Riksun sakille, juotiin teet ja rupateltiin. Äidiltä sain isohkon joulukukka-asetelman, jossa hyasintteja ja punalatvaa, avokille kahvia ja joulutorttuja, yhteisesti kynttilöitä, mehua ja hilloja. Ja vielä ennen kotiutumista kävin moikkaamassa ystävää. Teetä ja siemenrieskaa, nam. Teetä tuli juoduksi aika paljon tuon päivän aikana :D:D Hiukan ennen yhtätoista olin kotona, tavarat purettuani ja suihkussa käytyäni kutsui sänky.

Takana hektiset päivät, mutta ihana oli kaiken tohinan keskellä tavata teidät kaikki ja kokea Oton kanssa messuelämää. Kiitos kun saimme olla Messareissakin mukana. Nyt on tuntunut hyvältä viettää normityöpäivää ja asiakkaiden välillä kirjoitella tätä postausta. Päivällä aiemmin julkaistun joulukorttipostauksen kirjoittelin jo viime torstaina.

Joulukortit

Luin alkusyksystä, että Inkun ideapajassa järjestetään kerran kuukaudessa näkövammaisille askarteluilta ja saatuani iltojen teemat ilostuin joulukorttien tekemismahdollisuudesta, ilmoitin kiinnostukseni ja varasin päivän kalenteriin. Myöhemmin syksyllä sain ilmoituksen päivän vaihtuneen, mutta onneksi uusi päiväkin sopi minulle. Niinpä äitini kanssa kävelimme paikalle ja tapasimme Inkun itsensä. Muita ei ollutkaan ja se tuntui hiukan hämmentävältä. Hämmennystä lisäsi kun Inkku ryhtyi esittelemään joulutonttuja joita oli tehty käpyyn ja piipunrassiin. Mieleen hiipi ajatus sekaannuksesta ja oli "pakko" avata suunsa ja kertoa tulleensa tekemään joulukortteja ilmoituksen mukaan. Hämmennys oli suuri, mutta Inkku toisen ohjaajan kanssa ryhtyivät tuumasta toimeen. Haettiin korttipohjia, sakset, vanhoja joulukortteja, muotteja jne. Toinen ohjaaja, joka lähtikin työpäivänsä päätyttyä pois, ohjasi miten reikäleikkurilla toimitaan. En valitettavasti muista leikkurin virallista nimeä. Joka tapauksessa vanhoista korteista valittiin sopivia, jotka leikkurin läpi vietiin. Kortti laitettiin muottilevyjen väliin ja veivattiin leikkurin läpi. Valittiin sopivan väriset korttipohjat mihin leikatut ja rei'ät nypittyä kuvista liimattiin ja taputeltiin tiiviisti korttipohjaan kiinni. Oma osuuteni oli aika pieni, kerran sain asetella leikkuriin levyt oikein ja veivata kortin kuvan sen läpi. Yhteen korttiin laitoin enkelin siivet kiinni haaraniitillä. Kuvat sain liimata korttipohjiin, tosin ohjaajan pitäen melkein koko ajan kädestä kiinni. Se oli vähän turhauttavaa, vaikka varmasti hyvää tarkoittikin. Muuten hän oli valloittava persoona ja se miten hänelle askartelu ja käsityöt ylipäätään on elämän työ uhkui persoonastaan.

Inkun ideapaja on liki 40 vuotta vanha yritys ja kierrellessämme tiloja näimme monenlaisia kierrätysmateriaaleista tehtyjä töitä. Osa valtavan ihania, osa ei taas välttämättä sykähdyttäneet minua. Niinhän se on, että kaikki eivät pidä kaikesta. Joka tapauksessa on upeaa kun ihmisellä on käsillä tekemisen taito ja siihen vielä mielikuvitusta tehdä miltein mitä vaan mistä vaan. Taito on myös ohjata ja opettaa askartelutaitoja erilaisille ihmisille. Inkku on tehnyt askartelukirjan näkövammaisille, jota selailin. Siellä oli monta kivaa ohjetta ja ajattelin, että ehkäpä kirjan voisi hankkia itsellekin.

Kun valitsimme kuvia kortteihin äidistä oli siinä iso apu. En halunnut joulupukkikortteja, halusin enemmän joulun rauhallisempaa puolta, vaikka en mikään kovin harras ihminen ole. Kahdelle ystävälleni lähetin joululahjojen mukana enkelin siivet-kortit. Toinen heistä kerää enkeleitä ja molemmille joulun sanoma on tärkeä asia myös uskonnolliselta kannalta. Toinen heistä harrastaa myös laulamista ja musisointia, joten miksipä ei lapset soittamassa ja laulamassa enkelin siipien suojassa Kun minulle kuvailtiin korttien kuvia itse mietin korttipohjan värin. Äiti ja Inkku sitten testasivat ja arvioivat sopivatko kuva ja korttipohja väriltään yhteen. Yleensä tein hyvät ja oikeat valinnat.

Enkelin siipien lisäksi teimme kortteja myös toisella muotilla, perinteinen piparkakku, jossa siemenen muotoisia reikiä, ja niistä tuli tällaisia:

Kaikkia kuvia ei haluttu"rikkoa", kuten ei enkelin siipi-korteissakaan tehty, joten vanhasta kortista kuva leikattiin uuteen korttipohjaan. Lähetin Oton hoitoperheelle tuon koirakortin :D:D Nuo korteissa olevat tarrat "hyvää joulua" ja tähdet ovat äidin ja Inkun liimaamia. Ne oli erittäin vaikeaa saada alustastaan irti... Ja enkelin siipien hilettä olen laittanut itse tosin kädestä ohjattuna.

Lopuksi tein vielä yhden tonttukortin, jonka leikkasin paperista, tosin ohjaajan kädestä pitäen, mutta silmät ja suu ovat täysin "käsialaani" :D
Ilta oli mukavan leppoisa, vaikka en päässytkään tekemään itse niin paljoa kuin olisin toivonut. Kuitenkin saimme tehdyksi monta lämminhenkistä, kaunista joulurauhaa huokuvaa korttia. Ja kiva kun äiti lähti mukaan epäröinnistään huolimatta. Ei nimittäin ole askartelu/käsityöihmisiä. Nyt kuitenkin osa jolukorteista joita lähetin on ainakin osittain itse tehtyjä ja se tuntuu hyvältä.

tiistai 10. joulukuuta 2013

Rakas Harmaakuono tänään 12 vuotta

12 vuotta sitten syntyi Vantaan opaskoirakoululle Opas Ponitalle 4 pentua joista kahdesta tuli opas. Ykin kanssa tiemme kohtasi pojan ollessa reilu 2-vuotias. Sain tutustua erittäin vilkkaaseen ja energiseen koiraan, joka sulatti sydämeni melkeinpä kertaheitolla. Taistelin vasten hyppimistä ja liikavetoa vastaan toisen taltuttaen, mutta veto etenkin vieraissa paikoissa jäi. Silti vietin ihanat yhdeksän vuotta koirakkona Ykin kanssa ja viime keväänä kun vanha herra eläköityi tunsin luopuvani ensinmäisen kerran koirasta, luovuin koirakkoudestamme ja Ykin opaskoirastatuksesta lähteäkseni uuteen koirakkosuhteeseen nuoren Otto-pojan kanssa. Luopuminen koski, mutta lohduttavaa oli se, että rakas koira jää luoksemme viettämään eläkepäiviään, tuhisemaan, sipsuttamaan ja huomiota kerjäämään Nyt on reilu puoli vuotta opeteltu puolin ja toisin uutta suhdettamme Oton opastellessa minua. Välillä Ykille iskee mustasukkaisuus ja vanhus haluaisi väkisin valjaisiin häntä heiluen. Ja jos nuori Otto saa Ykin mielestä liikaa hellyyksiä on aika tulla väliin ja ottaa komentava haukahdus käyttöön ja ilmoittaa kuka se on oikeastaan se koirien koira. Toisaalta kaksikko köllöttelee välillä rintarinnan, tassuttelee kuono-persustuntumalla toisissaan kiinni mökin ovesta sisään, leikkivät yhdessä ja ovat selvästi ystävystyneet.

Harmaantuminen lisääntyy koko ajan. Ei riitä harmaa kuono vaan tassut, vatsan alunen takamusta myöden ovat harmaantuneet. Iloisuus on tallella ja Ykillä hyvä olla. Paljon onnea ja rapsutuksia komeaan ikään päässyt eläkepappa. Nautitaan ystävyydestämme ja yhdestä olosta niin kauan kuin sinun on hyvä olla luonamme.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Hepan kynttilätehdas ja neulomo hiljentyneet joulumuistamisien osalta

Mukissa joulumaustein maustettua vihreää teetä ja vieressä pari palaa tummaa minttusuklaata. Siitä onkin hetki kun käsien ulottuvilla ei ole ollut keskeneräistä neulomusta. Olo on hivenen tyhjiin puristettu. Eihän joulusta ja joulumuistamisista saisi ottaa stressiä, mutta sellainen meinasi vähän iskeä. Avustajani lähtee viiden viikon matkalle ja oli tänään viimeistä päivää ennen sitä töissä. Tarkoitus oli saada joulujutut valmiiksi ja lopulta saatiinkin. Avustajan hammasvaivat pyrki tehokkaasti häiritsemään, mutta nyt voidaan huokaista. Halusin avustajani paketoivan sellofaaniin mehiläisvahakynttilöitä, laittavan hapsut ponchoihin, kirjoittavan joulukortteja apunani jne. Avustajani vei paljon töitä kotiinsa ja toipuillessaan teki valokuvauksia käsitöistäni ja paketoi ne. Olen todella kiitollinen hänelle kaikesta ja riemuitsen, että pääsee lähtemään matkalleen. Ja samalla olen onnellinen, että jouluvalmistelut lahjojen osalta on valmiina ja nyt voin nauttia kaikesta muusta ennen joulua. Lahjojen tekeminen ja antaminen on ihanaa ihmisille joista välittää ja siksipä tämänkin stressin poikasen sai kohtuullisesti taltutetuksi positiivisin mielin.

Marraskuun vikalla viikolla sain sekä avustajaltani että Silmukkasiskolta oikean väristä Teddy-lankaa veljien tyttärien ponchoihin. Keskiviikkoisella Tallinnan matkalla neuloinkin lähes kokonaan pienemmän ponchon. Itse Tallinnan matkasta ei paljoa kerrottavaa ole. Laivassa neuloin, söin herkullisen gluteeinittoman lohileivän, istuin autossa, ostin vähän alkoholijuomia, käytiin syömässä sataman lähellä, taas autossa odottelua laivaan pääsyä. Siinähän pystyi kivasti samalla neulomaan :D Paluumatkalla neuloin. Ponchon päättelin torstai-iltana ensiksi tehtyäni viimeiset vihreät kuusikynttilät. Tiistaina tein yhdeksän asiakkaan työpäivän ja aherrettavaa riitti torstaillekin.

Viikonloppuun mahtui opaskoirapikkujoulut. Perjantaiaamuna peesarin kanssa Prismaan tekemään hurjat ruokaostokset, aikaa meni yli pari tuntia ja sen jälkeen mennessäni omille ruokaostoksilleni, ei millään jaksanut inspiroida koko touhu :D:D Kotona alkuillasta Oton kanssa hortoilua ja toisen ponchon aloitusta. Lauantaina leivoin pikkujouluihin kolme siemenrieskaa ja tein pitkiä mehiläisvahakynttilöitä. Ilta menikin liki 30 ihmisen ja 17 koiran kanssa juhliessa :D Peesareita muistimme kotimaisella hunajalla.

Ja sunnuntaina ehdottomasti viikon kohokohta - ratsastus! Kiitos Annalle ja Quantinalle edellisen postauksen kommenteista. Nyt meillä oli kenttätunti ja hevosilla hokit jalassa. Ja oih, oli IHANAA!!! Ensiksi otettiin kenttä "haltuun", joka oli nyt normaalia pienempi. Aloimme harjoitella vatsalihaksilla hevosen pysäyttämistä ja taas liikkeelle lähtöä. Töltättiin ja kiinnitettiin oikeaan istuntaan huomiota. Lopputunnista otettiin jalustimet pois ja haettiin oikea istunta, kokeiltiin virheasentomme ja samat hommat jalustimilla. Koska kenttä oli jäinen emme laukanneet, mutta oli vaan niin IHANAA!!! Edellissunnuntain paska reissu unohtui kertaheitolla, yes. Illalla jaksoikin ahkeroida viimeiset mehiläisvahakynttilät ja näin kynttiläpaja sulkeutui tältä vuodelta.

Viime viikolla saimme äidin vieraaksemme. Maanantai-iltana olimme tekemässä Inkun ideapajassa joulukortteja (joulukorttipostaus myöhemmin) ja tiistaina ikkunoiden pesua ja mulla ohessa töitä. Avokki sai ruuaksi rakastamaansa maksakastiketta ja riemun puhtaista ikkunoista :D Illalla rentoa yhdessä oloa ja saunomista.

Vietimme mökillä pidennetyn viikonlopun lähtien sinne torstaiaamusta. Mäntsälässä olikin satanut muutaman centin lunta ja sekös hullaannutti koirat. Molemmat kirmailivat innoissaan pitkin mökin pihaa. Takassa tuli ja rento, hyvä olla. Ruuaksi nieriää Mäntsälän S-marketista, jossa on mielettömän hyvä kalatiski, SUOSITTELEN! Koskaan ei ole tarvinnut pettyä. Maustoin kalan savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella ja kuivatulla tillillä. Uuniin ja sen kanssa perunamuussia. Pitkin päivää neuloskelin pinkkiä ambitusta ja ponchoa.

Itsenäisyyspäivänä vietimme meidän juhlaamme (5v-kihla ja 6v-seurustelu) hyvän ruuan merkeissä. Herättyämme ja vähän neulottuani valmistin alkupaloiksi kylmäsavulohirullia joidenka sisään yrttituorejuustoa. Maustoin broilerin rintafileet soijalla, carryllä ja valkosipulilla ja tein salaatin. Jälkkäriksi pilkoin juustoja, mutta juustot jaksettiin vasta seuraavana päivänä. Mun kokatessa avokki lämmitti saunaa. Saunatauoilla istuimme kuistilla hiljaisuutta kuunnellen. Ulkotulista kuului vain pientä rätinää. Ennen ruokailua sytytimme kynttilöitä takan päälle ja pirtin pöydälle. Söimme rauhalliseen tahtiin jutellen ja muutama viinilasillinen nauttien. Vielä ennen kymmentä mentiin ulos nuotiolle nauttimaan olosta. Ihana, rento päivä!

Muuten päivät kului käsitöiden merkeissä ja eilen siivoten. Odotan jo joulua milloin pääsee taas mökille rauhoittumaan. Sitä ennen on aika tiiviit miltein pari viikkoa, mutta näiden viikkojen aikana tapaamme monta hyvää ystäväämme, teemme töitä jne... Viikonloppuna minut voi löytää Hyötykoirien osastolta missä olen kertomassa opaskoiran kanssa elämisestä. Haastattelut la ja su 10.30 ja messuosastolla olen lupautunut olemaan pe 13-15 sekä la 13-15. Sunnuntaina olen menossa kahdeksi toiseen tapahtumaan, joten silloin joudun lähtemään jo aiemmin pois messuilta.

Ja lopuksi Lemmikit-lehden ystäville vinkki: 2.12. ilmestyneessä numerossa on juttu minusta ja ihanista koiristani. Jutussa on kaksi kuvaa. Toisessa Otto ja Harmaakuono ja toisessa itse kävelen Oton kanssa hiekkatietä pitkin.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Epäonnistunut issikkavaellus

Eilisen vaelluksen jälkeen en ollut endorfiinihuuruissa, pikemminkin valitettavasti päinvastoin. Aina ei vaan hommat mene putkeen. Pikkupakkanen taisi tulla yllätyksenä kaikille ja se, että maasto on jäistä, paikkapaikoin todella liukasta. Meitä oli ratsailla kuuden hengen ryhmä + ohjaaja ja joku toinen tallin ihminen. Minulle ja ystävälleni sattui hevoset joille ei oltu vielä laitettu hokkeja jalkaan. Ennen maastoon pääsyä on ylitettävä asfalttitie, joka on kalteva, laskee alaspäin tien reunoja kohden. Tielle päästyämme hevoseni liukasteli ja pysähtyi. Olo oli todella epävarma ja pelottava. Laskeuduimme ystäväni kanssa hevostemme selästä ja talutimme hyvin varovasti kipittävät hevoset tien yli. Takas selkään ja maastoon. Hevosemme edelleen liukasteli ja nautinto hepostelusta kaukana. Eräässä alamäessäkin olin satavarma, että kohta kaadutaan ryminällä. Ei kaaduttu!!!

Ohjaaja ehdotti tölttäämistä päästyämme vähän sulempaan maastoon. Oloni oli todella epävarma enkä ollut yhtään innostunut niinpä jatkoimme käyntiä. Tuntui jotenkin kamalan pahalta, että minun takia himmailtiin. Tosin ystäväni totesi, että vaikka näkeekin ei ole kovin innokas tölttäämään liukastelevalla hevosella. Jonkin aikaa ratsastettuamme tuli täysin sula kohta ja minäkin rohkaistuin ja pääsimme tölttäämään. Minulla oli tosin hevonen, joka ravaa. Pääsin treenaamaan keventämistä ja se sujuikin hyvin. Se olikin itselleni se ainoa positiivinen asia vaelluksen aikana. Ryhmässämme oli pari vierasta henkilöä, jotka kai kokeneempia ratsastajia ja ystäväni oli huolissaan vauhdistamme ja siitä ettei he saa vaelluksesta tarpeeksi. Jakaannuimme. Jäimme hokittomien hevosten kanssa perän pitäjiksi ja kun tulimme tölttäys- ja laukka-paikoille lähdimme tallustelemaan kohti tallia. Mieli maassa, mutta turvallisesti pääsimme tallin pihaan. Taasen tien ylityksessä laskeuduimme hevosten selästä alas. Ja voi miten varovasti ne sipsutti eteenpäin ja niitä sai kannustaa kulkemaan. Tallin pihassa vermeet pois ja harjailua. Harmitus mielin, mutta onneksi näkövammainen ystäväni pääsi kokemaan laukan hurman muiden hokillisten hevosten kanssa.

No ens sunnuntaina harjoitukset jatkuvat kenttätunnin merkeissä. Toivottavasti tuolloin kotiin palaa taas iloinen Hepa ratsastuksen jälkeen. En vielä luovuta!!!

Kotona suihkuun ja syömään avokin valmistamaa pasta-ateriaa, jonka jälkeen matkasin Silmukkasiskomiittiin Oton kanssa. Kukaan ei voinut olla huomaamatta saapumistamme. Otto oli hurjan innostunut kahdesta kissasta, mutta kissat eivät Otosta. Hetkellinen kaaos, uikuttava koira, tassut rapisten lattiassa, sihisevät kissat ja huutoa "kohta puree" ja "nyt se puri". HUIH!!! Toinen kissa purasi isäntäänsä tämän ottaessa sitä Oton ulottuvilta pois. Otto istui eteisessä ulisten kun kissat vietiin yläkertaan. Ei yrittänyt perään, ehkä tiedosti olevansa kissojen mielestä talossa liikaa. Onneksi tilanne normalisoitui, mutta hetkellisesti oli sellainen olo ettei eilen olisi kannattanut liikahtaa kotoa mihinkään. Onneksi Siskojen seurassa saa terapiahoitoa huonommankin päivän jälkeen. Neuloskelua ja kynttilöiden pyörittelyä. Siinä kului muutama tunti mukavasti ja nopsaan. Kotiin palatessa oli taas jo hyvä mieli, vaikka toki Oton käytös harmittikin. Toisaalta eläimet on eläimiä reakoivat aidosti miltä niistä milloinkin tuntuu.

torstai 21. marraskuuta 2013

Kädentaito-messut Tampereella

Ei sitten olleetkaan ihan pienet messut :D :O NELJÄ ISOA HALLIA, jos lasketaan myös Kivi ja Korut-tapahtuma mukaan. Ja vaikka ei laskettaisikaan, silti hengästyttävän isot messut. Viikolla aiemmin tutkaillessani näytteilleasettajien luetteloa sain pienen aavistuksen messujen koosta. Siitä huolimatta väen paljous ja hallien koko yllätti.

Lauantaiaamuna lähdimme matkaan kolmen Silmukkasiskon kanssa. Neuloin reippaana tyttönä kauluria koko matkan ajan. Messukeskuksen tuntumaan päästyämme järkytyimme autojen paljoudesta. Parkkipaikat olivat täynnä. Yllättävän nopeasti kuitenkin saimme ostetuksi messuille liput ja takit narikkaan.

Ensiksi suuntasimme C-halliin, joka oli kait se toiseksi isoin halli. Etenimme hiljalleen standilta toiselle. Novitalla oli iso messuosasto ja siellä myös hirmuisesti väkeä. Ostin sieltä veljieni tyttärien lahjoihin lankaa, mutta nyt viikolla tulikin ilmi, että väärän väristä. Nyt on pakko saada oikeaa lankaa mahdollisimman pian, jotta saan neulomukset valmiiksi ajoissa. Huomenna olen menossa Helsingin messukeskuksessa oleville messuille missä myös Kädentaito-puoli. Kauhukseni totesin ettei Novita ole siellä, joten lankaongelma ei ratkennutkaan niin kätevästi kuin toivoin. Päätin nimittäin tytöille neuloa ponchot ja olisin tarvinnut lisää Teddy-langasta punaliilaa, mutta joko minä ymmärsin värien kuvailut väärin tai Sisko langan värin mitä hain. Yön sinistä Teddyä on nyt sitten muutama kerä lisää ja sitä on ennestäänkin ponchoihin riittävästi. Mutta, toivottavasti pääsen pian ostamaan punaliilaa ja ehdin saamaan ponchot vielä valmiiksikinNovitalla oli kahdella eurolla pyöröpuikkoja ja virkkuukoukkuja. Ostin 4mm ja 5mm pyöröt bambusina. En oikein muilla nykysin haluaisi neuloakkaan. Toki messuilla oli paljon muitakin firmoja, jotka myivät lankoja lankojen hintojen vaihdellessa suuresti. Sorruin ostamaan mm. lenkkimohairia punaisena, sekä löysin sopivat langat kaverini kauluriin. Pari joululahjaakin sain ostetuksi. Avokille löysin 100% merinovillaa olevat karvatossut tummanharmaana. Täydelliset mökkikäyttöön :d

Päivän aikana pidimme kaksi taukoa. C-hallin kiertämiseen meni monta tuntia. Katselimme mm. miten mehiläisvahaöljystä piirrettiin kortteihin kuvia. Monilla oli erilaisia näytöksiä käsityötekniikoista. Paljon niksejä paperiaskarteluun, korttien tekoon. Esiteltiin keramiikkaa, helmikorujen valmistusta jne. Paljon myös vaate- ja sisustusmyyntiä koruja unohtamatta. Siinä Siskojen opastuksessa kulkiessa huomasi heidän luetellessa mitä kaikkea on, luettelo alkoi toistamaan itseään.

A-halli, joka oli isoin halli piti kiertää jo vähän valikoiden ja joutusammin. E-hallia ehdimme hiukan vilkaisemaan. Siellä olisi ollut ruokia. Suklaata ostinkin. Sitten messut sulkeutuikin siltä päivältä. Eli, yksi päivä ei riitä perusteelliseen kiertelyyn, mutta ihana päivä siitä huolimatta.

Mukava päivä jatkui majottautumisella Omena-hotelliin. Matkan varrelta piti parin Siskon napata parit Ceo-kätköt :D:D ja hotellihuoneisiin vietyämme tavarat he lähtivät viemään auton parkkiin ja palatessaan kätköilemään. Me jäätiin toisen Siskon kanssa neulomaan.

Siinä neuloessa nälkä keräili voimiaan ja lähdimmekin Plehnaan syömään, jossa olikin herkullinen ruoka ja todella ystävällinen palvelu.

Hotellille palatessamme etsiskelimme tovin jotain web-kameraa, joka liittyi Ceo-kätköilyyn. Siltä erää kameraa ei löytynyt, mutta aamulla tytöt löysivät sen. Kätköily ilmeisen koukuttavaa :D:D Ehkä itsestäkin, jos olisi voinut jotenkin osallistua etsimiseen.

Jäin nukkumaan aamulla parin Siskon suuntaessa kätköjä etsimään. Aamupalan jälkeen neuloimme ennen "lähtökahveille" menoa ja sainkin kaulurin tehdyksi levennyksiin asti kotimatkan aikana. Sää oli tuulinen Einon riepotellessa vähän kaikkea. Auton ratista sai varmasti pitää lujasti kiinni. Joka tapauksessa hieno viikonloppu Silmukkasiskojen kanssa. Ihanan kärsivällisesti he opastelivat minua ja kertoili mitä kaikkea messuilla on, lukivat ruokalistoja jne.

Kotona oli hiljaista, sillä avokki oli mökillä koirien kanssa. Sunnuntai-iltana ei rapissut tassut eikä koirat huokailleet, eikä avokkikaan äännellyt... Katselin telkkaria ja neuloin neulekranssiin päällistä. Sen sainkin maanantai-iltana valmiiksi. Nyt puikoilla on jo toinen päällinen ja kauluriin eka levennys tehty. Tuo väärien lankojen osto harmitti ja lamaannutti hetkeksi käsityöt. Tiistaina töiden lomassa loin silmukat ponchoon ja neuloinkin muutaman kerroksen. Eilen valitessani lankoja mukaan päivän tohinoihin, totuus valkenikin KAIKKI onkin Yön sinistä... Mutta näitä sattuu ja kyllä nuokin langat tulee varmasti neulotuksi. Nyt kuitenkin treffailemaan Nukkumattia, jotta jaksaa messuilla ja illalla vielä raakasuklaa-kurssille.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Lopettamispäätös

Olen kirjoittanut tätä blogia kolme vuotta ja reilut kolme kuukautta. Aika tarkalleen vuoden kauemmin olen toiminut alueellisen opaskoiratoiminnan yhteyshenkilönä täällä pääkaupunkiseudulla. Vuosittain olemme järjestäneet paljon erilaisia tapahtumia luontoretkistä kaupunkiliikkumisharjoituksiin, teemailloista pikkujouluihin, peesarikoulutuksiin jne. Vuosittain tapahtumia on ollut toistakymmentä, joten järjesteltävää on riittänyt. Tämä aika on ollut mielenkiintoista ja opettavaistakin, mutta on tullut aika muutoksen. Jatkossa haluan osallistua niihin tapahtumiin mitkä minua kiinnostaa ja ilman järjestäjän vastuita. Haluan olla tavallinen koirakko Oton kanssa muiden koirakoiden joukossa. Vapaaehtoistyöstä ei saa tulla taakkaa eikä se saa alkaa ahdistamaan. Peli on vihellettävä ajoissa poikki, marttyyriksi ei tarvitse ruveta. Jos jatkajaa ei heti löydy, se löytyy aikanaan. Tätä ajatusta olen viljellyt aina ja nyt toteutan omalta kohdaltani.

Hiljalleen huomasin etten enään nauti järjestämisestä, ja että ahdistun minulle heitettäessä ideoita tai toiveita siitä mitä voitaisiin tapaamisissa puuhata. Pohdin lopettamista pitkään, pohdin sitä paljon, jauhoin asiasta avokille varmasti kyllästymiseen asti. Lopulta annoin itselleni aikaa lomaviikkomme loppuun tehdä päätös. Ja sain päätetyksi, lopetan yhteyshenkilönä toimimisen. Sovimme muiden työryhmässä olevien kanssa, että jään pois helmikuun ekana viikonloppuna olevan viikonloppukurssin jälkeen. Olen ollut hotelliin yhteyksissä tms. hoitanut alustavia valmisteluja viikonloppua ajatellen, joten hoidan osaltani hommat loppuun. Sen jälkeen on jonkun toisen vuoro astua remmiin.

Päätöksen jälkeen on ollut vähän haikeakin olo, mutta suurin tunne on helpotus. Asian vatvominen ja pohtiminen oli yllättävän kuluttavaa. Nyt päätös on ja sen mukaan eletään. Hoidan kaiken mitä olen luvannutkin ja annan toiminnalle oman panokseni ja helmikuun alussa voin todeta toimineeni 4.5 vuotta ja siirtyä hyvällä mielellä sivuun järjestäjän vastuista, IHANAA!!

lauantai 16. marraskuuta 2013

Keittiö ennen ja nyt

Meillä tehtiin viime keväänä keittiöremontti. Kaikki uusittiin jääkaappia ja pakastinta lukuun ottamatta. Suurin syy remontille oli keittiön epäkäytännöllisyys; korkeita kaappeja joissa kapeat hyllyt. Itselläni mittaa vain 156 cm eikä tuo avokkikaan ole minua kuin 11 cm pidempi. Keittiöjakkara siis molemmilla ahkerassa käytössä ja esim. kuiva-aineiden saaminen jo toiselta hyllyltä hankalaa. Lisäksi työtasoissa oli jo jonkinlaisia kulumia ja tiskikone hajoamispisteessä. Parkettilattia keittiössä kahden koiran taloudessa ei myöskään kovin toimiva ratkaisu. Etenkin tuo Harmaakuono kuljettaa vettä suussaan ja sitä tippuu lattialle :D Kynsien jälkiä oli riittämiin ja niitä on edelleenkin muissa yläkerran huoneissa. Joskus on aika hioo lattiat.

Vanha keittiö

Parketti sai väistyä laattalattian tieltä, korkeat kaapit vaihtui vaakakaappeihin, keraaminen liesi induktioon, valkoinen lipasto työtason jatkeeseen, jonka alla koirien ruokailupaikka laatikostojen välissä.

Työtasoja laskettiin viisi centtiä standardista. Puutaso tuntuu käteen mukavalta ja tuo lämpöä ja kodikkuutta keittiöön. Olen ihastunut työtasojen alapuolella oleviin laatikostoihin, isoja laatikoita minne mahtuu hyvään järjestykseen niin astiat kuin kuiva-aineetkin. Laatikot pysyvät paljon paremmin järjestyksessä kuin liian korkeat kapeilla hyllyillä varustetut kaapit. Ja nuo vaakakaapit on myös huiput. Ovi nousee ylöspäin ja pysyy avoinna stopparinsa ansiosta, ei tarvitse pelätä saavansa ovea naamaansa, tai lyövänsä päätään siihen. Esim. lieden oikealla puolella olevassa kaapissa on yleisimmät mausteet. Kokatessa ovi voi olla avoinna ja kun valmista, ovi kiinni :D Tykkään myös työtason jatko-osasta, jossa kaksi laatikostoa joidenka välissä koirien ruoka- ja juomapaikka. Kapea hylly purkeille on kätevä. Purkeista saa helposti napsittua simenet yms. mitä haluaa. Korotettu tiskikone on myös paikkansa ansainnut.

Valokuvat uudesta keittiöstä otettiin vasta jokin viikko sitten. Auringon valo tulee kovin alhalta eikä Aa ollut tyytyväinen kuviin. Ilmeisesti kaikki ei kuvissa näytä edukseen, esim. nuo maitolasiset vaakakaapit, mutta ehkä näistä kuitenkin muutoksen huomaa??
Monethan ovat vannoutuneita vaaleiden keittiöiden ystäviä, vaikka nykyisin myös värillisille kannattajansa löytyy. Avokki on mieltynyt erityisesti ruskeaan. Pohdimmekin paljon tuleeko keittiöstä liian ruskea tai synkkä, mutta vaaleneehan keittiö ylöspäin ja ehkä sitä kautta tuo avaruutta. Palaute on ollut ihastelua keittiöstä ihmisiltä keitä luonamme on käynyt. Eihän tokikaan kaikki varmaan pidä lopputuloksesta eikä tarvikkaan, mutta meille keittiö on toimiva eikä avokkikaan joudu kärsimään häikäsystä tai vääränlaisista kontrahdeista. Olemme tyytyväisiä ja päivä päivältä pidän lopputuloksesta enemmän ja enemmän etenkin nyt kun tavarat, ruoka-aineet ovat löytäneet paikkansa. Nyt ei muuta kuin nauttimaan herkullisen ruuan valmistuksesta uudessa toimivassa keittiössä.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Viikon teema KÄSITYÖT

Vaikka viikko on vasta puolessa on jo nyt selvää, että käsityöteemalla mennään. Työrintamalla on kovin hiljaista huomista lukuun ottamatta, joten on ollut aikaa paljon tehdä käsillään. Tosin eilinen meni vähän harakoille menkkavitutuksen ja harmaansään ahdistuksessa. Onneksi sain jonkin verran neulottua kauluria, joka menee pukin konttiin samalla kun kävin äänilehtiä läpi, mitä artikkeleita niistä haluan säilyttää ja mitkä menevät suorilta roskiin. Tarkotus oli tehdä mehiläisvahakynttilöitä, tumman vihreästä mehiläisvahasta kuusen muotoisia kynttilöitä. Maanantaina avokin ja Aa:n shoppaillessa tein hunajan värisiä keskipitkiä ja pitkiä kynttilöitä. Avasin ruokailutilan ikkunasta säleverhot ja nostin ne ylös, annoin auringon paistaa sisään. Tuli ihan kevättalvinen olo, vaikka marraskuun alkupuolella ollaankin. Oli kiva fiilis ahkeroida kynttilöiden parissa ja hunaja-levyt jo loppuivatkin. Nyt kuuset odottaa vielä tekiäänsä :D:D

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä loin silmukat tuubihuiviin, jossa neulon Yön sinisellä Teddy ja vaalean harmaalla -Säde -langoilla. Tuolloin alotin myös tuon pinkin kaulurin, joka menee lapsuuden ystävälle joulumuistamisena. Noiden kahden neuleen välillä olen näinä päivinä sitten vaihdellut. Tuubihan tulee nopsaan, koska Teddy on niin paksua lankaa ja mukana kulkee vielä toinenkin lanka. Kauluria väännän 3mm puikoilla, joten ei ihan niin nopsaan synnykään. Ja kyseessä on tuo Ambitus-kauluri, mutta vielä en ole levennyksissä. Kahdella aikaisemmalla kerrallahan olen niiden kanssa takunnut. Nyt jännittää miten käy. Joko olisin oppinut???

Jo kesällä neuloin ekan neuleen paperinarusta, joka tulee valokranssiin. Tein neuloksen 56 silmukalla ja 12 mm puikoilla aina oikeaa-neulosta kunnes neulos 50 cm korkea. Nyt viimeksi ollessamme mökillä sain aikaan toisen neuleen ja kolmattakin alotin. Siinä oli vaan vääränlaista paperinarua, joten se neulos ei toiminut. Joka tapauksessa olin tänään kaverini luona tekemässä kaksi valokranssia valmiiksi. Aika sujahti nopsaan ja mukavasti teetä hörppien ja käsitöitä tehden.

Ensiksi led-valot kieputellaan renkaan ympärille, tulee renkaan koosta riippuen kaksi tai jopa kolmekin kierrosta. Paperinarusta neulottu neulos taitellaan kaksinkerroin ja ommellaan käsin putkeksi renkaan ympärille. Ompeleen ei tarvitse olla kovin tiukka. Ja kun putki on valmis se venytetään renkaassa kohtaamaan päät ja ne ommellaan lopuksi yhteen. Led-valot, jotka kransseissa ovat toimivat paristoilla, 4 aa-paristoa. Tokihan kranssiin voi laittaa myös sähköllä toimivat valot. Kävin ostamassa valot heti lokakuun alussa ja silloin ei vielä kaikki jouluvalovalikoimat vielä olleet saatavilla. Avokki ja Aa toivat maanantaina oikeanlaista paperinarua, joten pariin kranssiin pitäisi vielä neulokset neuloa.

Jos alkuviikko on mennyt käsityöjuttujen merkeissä, niin menee loppuviikkokin. Huomenna ehtii ehkä vähemmän, mutta lauantaiaamuna matkaamme ihanien Silmukkasiskojen kanssa Tampereen Kädentaito-messuille. Eilisiltana kävin tapahtuman kotisivuilla ja kyllä taitaa olla luvassa paljon kaikkea ihanaa langoista ja uusista ideoista alkaen. Osaakohan sitä olla järkevä? Jos olisin fiksu, mutta kun en ole... En lähtisi koko messuille. Lauantaina järjestelin lankalaatikkoni ja totesin niitä olevan ihan kohtuullisen paljon. Järkeväähän olisi neuloa entiset pois ja sitten vasta harkita uusien ostoa, mutta kun... mennään messuilemaan, niin... Voih!!! Tää taitaa kuiteskin olla aika ihanaa hulluutta ja moni neuloosista kärsivä varmasti tunnistaa oireet???

maanantai 11. marraskuuta 2013

Labpisenergiaa neljän koiran voimin :D

Toissalauantaina saimme mökille vieraaksi kavereiden mukana kaksi ihastuttavaa labpisnuorukaista. Nelisen tuntia pieniä rauhottumisen hetkiä lukuun ottamatta koirat leikkivät, painivat, nujusivat keskenään. Meidän ihmisten nauttiessa salaattia ja siemenrieskaa sekä myöhemmin kahvin kanssa pannaria koirat malttoi kutakuinkin pysyä aloillaan. Sisätiloissa kun ei riehuta - ei ainakaan paljoa :D Mutta ulkona senkin edestä :D:D

Koirista pienin on alle kuusi kuukautta, mutta isompien kanssa leikkiminen oli selvästi ihan parasta puuhaa. Vaalea uros on vuoden ja reilut kolme kuukautta. Otto taas 2.5v, joten nuorta innokasta energiaa riitti. Harmaakuono miltein 12-vuotiaana ei riehunaan jaksanut niin osallistua. Toi kyllä meille keppiä, jotta sitä heitettäisiin. Vieraiden tehdessä lähtöä Harmaakuono haastoi nuorukaisia leikkiin :D Mukava iltapäivä koirien parissa. Arvatkaapa vaan oliko meillä vieraiden lähdettyä väsyneitä koiria? Ja niin myös kuulemma vieraidemme kotona rauhallisia karvakasoja :D

Nuorin saa kunnon höykyytystä

Otto valmiina hyökkäykseen :O
Marraskuussakin voi kastautua lähdepohjaisessa lammessa, eikä veden kylmyys tahtia haittaa :)

Rakas Harmaakuono <3

Ja nuoriso hyväntuulisena painimassa

Otto velmuilemassa

Harmaakuonon ikioma aarre -keppi

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Jos sade tympii...

Tilaa Hepa paikalle ratsastamaan :D
Oikeasti, se kannattaa!!!

Täällä etelässä eilisiltana alkoi tuuli tuivertaan ja vettä tulla riittämiin. Vielä aamulla keli vaikutti todella karsealta ja mietinkin valmistautuessani lähtöön kohden ratsastustuntia, että pidänkö hepostelusta niin paljon, että haluan kastua läpimäräksi vapaa-ehtoisesti??? No ei muuta kuin lämpimästi päälle ja kalvotakki, joka pitää niin tuulta kuin vettäkin, ylle ja menoks. Ja kas kummaa, sade oli loppunut perille päästyämme, IHANAA!!!

Meitä oli tänään vain kaksi ratsastamassa ja vakio-ohjaajamme sairastuttua meillä oli sijainen. Aluksi taasen kiertelimme kentällä käyntiä hahmotellen kentän muotoa, jonka jälkeen alettiin kiinnittämään huomiota oikeaan istuntaan hevosen selässä. Jälleen sain ohjeistusta nojata enemmän taaksepäin ja uutena pitää käsiä koholla about navan korkuudella. Harjoittelimme taasen pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä. On jännää miten hevonen pysähtyy syvien vatsalihaksien jännittämisellä ja ohjista hiukan pidättämällä. Tehdessämme käännöksiä ja voltteja huomasi miten usein liian vahvasti kädellä vetää ohjasta ja pohjetyöskentely on vajavaisempaa, vaikka ilmeisesti ohjista ohjauksen pitäisi olla aika pieniliikkeistä ja käskytykset tulla pohkeilla. Tälläkin kertaa hevoset yrittivät fuskata hakeutumalla keskelle kenttää, mutta ei niin paljoa kuin viimeksi.

Ratsastin hevosella, joka ei tölttää vaan ravaa. Pääsinpä muistelemaan keventämistä ja kyllähän se oikea rytmi löytyikin aika helposti. Kai se on vähän kuin uimaan oppiminen, kerran opittua, se tulee tuolta jostain takaraivosta jatkossa pienen hakemisen jälkeen. Haastavaa oli pitää ravi yllä, keventäessä tahtoo unohtua käskytys pohkeilla, tai ehkä oikeammin ei vaan osaa tehdä montaa asiaa saman aikaisesti jaloilla; pumpata etureisillä ja puristaa pohkeita. Eiköhän sekin sieltä tule kun riittävästi harjoittelee.

Nyt kun meitä oli vain kaksi saimme yksilöllisempää ohjausta ja jälleen taisi oppien arkkuun jäädä jotain uutta. On ihanaa ratsastaa, tuntea hevosen kanssa yhteen kuuluvaisuutta, huomata kehityksen, oppia lisää ratsastamisen hienoudesta. Tunnilla kaikki muu unohtuu, joten samalla ratsastus toimii hyvänä pään nollaajana. Hieno harrastus siis!

Nyt näin ratsastus-endorfiineissani voisinkin käynnistellä kynttilätehtaan ja antaa sen jälkeen neuloosille vallan. Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille tuulesta huolimatta.

lauantai 9. marraskuuta 2013

HAND-I-HAND-IKAPP-päivässä

Eilen vietettiin kolmella Espoon ruotsin kielisellä koululla HAND-I-HAND-IKAPP-päivää ja minua pyydettiin Sökövikens skola,:niin puhumaan opaskoirista ja näkövammaisuudesta seiskaluokkalaisille. Koululle oli kokoontunut päivää viettämään kaikki kolmen ruotsin kielisen koulun seiskat. Olen ollut samassa tapahtumassa joskus vuosia sitten esittelemässä maalipalloa. Pelasimme näytösottelun, jonka jälkeen oppilaat pääsivät itse lajia kokeilemaan. Nyt saavuin paikalle Oton kanssa, jolla häntä heilui iloisesti ja opettajien huoneen naulakolla yritti kovasti työkaverin Pekon kanssa ottaa painimatsia :D Koirat rauhoittuivat ja siirryimme avajaisiin.

Avajaisissa esiintyi näkövammainen muusikko Riikka Hänninen ja loppuhuipentumana opaskoiransa Kessu pääsi laulamaan. Oppilaat hiljentyivät hienosti kuuntelemaan. Välillä puheen sorina kohosi Riikan jututettua tai laulatettua yleisöä. Oton piti ihan hiljaa vastata Kessulle tämän vedettyä soolonsa :D

Liikuntasalista avajaisista siirryimme luokkahuoneisiin ryhmiemme kanssa. Päivän aikana puhuin kahdelle eri ryhmälle. Kielitaito ei todellakaan riittäisi ruotsiksi opaskoirista eikä näkövammastakaan kertomaan. Puhuin suomeksi ja ilmeisesti kaikki ymmärsivät. Otto köllötti vierelläni rauhallisena valjaissa. Puhuin siitä ettei opaskoiraan saa ottaa kontaktia silloin kun sillä on valjaat. Loppupuolella tuntia otin Otolta valjaat pois ja oppilaat saivat rapsutella koiraa ja Otto kulkikin nuoren luota toisen nuoren luo häntä heiluen. Taisi poika nauttia saamastaan huomiosta. Vielä oppilaiden tehdessä lähtöä luokasta yksi poika kysyi "saanko vielä vähän rapsuttaa", ja saihan poika kun valjaat oli vielä tuolin selkänojalla :D:D

Oppilaat saivat myös kysellä minulta. Ekassa ryhmässä kysymyksiä tuli enemmän. Kysyttiin mm. "Miten maksat kaupassa", ", "kuunteletko musiikkia tai radiota", "Miten voit matkustaa" jne... Kysyttiinpä myös opaskoiraksi sopivia rotuja ja miten peesariksi pääsee. Ihailtavaa oli miten rauhallisia oppilaat olivat, ylimääräistä pulinaa ei juurikaan kuulunut. Heidän asiallisuuttaan ja ystävällisyyttään arvostan suuresti. Eräskin tyttö tarjoutui jakamaan muille oppilaille esitteet, jotka minulla oli mukana. Toinen puolestaan toi käteen pistekelloni, joka kiersi oppilailla minulta kysytyn kysymyksen "mistä tiedät paljonko kello on" jälkeen. Kokemus oli miellyttävä ja ehdottomasti jos on tarvetta voin osallistua uudestaankin. Minua nimittäin etukäteen vähän jännitti mitä touhusta tulee, sillä joskus vuosia sitten olin jollain helsinkiläisellä koululla maalipalloesittelyä pitämässä toisten kanssa. Muut olivat myöhässä pahasti ja ennen käytännön kokeilua minun piti kertoa lajista oppilaille. Ryhmä möykkäsi koko ajan ja vitut ja haistattelut lensivät. Ei siis minulle, mutta eivät he kyllä minua kuunnelleetkaan. Nyt oli aivan erilaista ja tykästyin nuoriin.

Tuntien vä lissä oli ruokailu kouluruokalassa. Siellä tapasimme naisen, joka oli kertomassa viittomakielestä. Opettajainhuoneessa tavattiin myös liikuntavammaisia, jotka olivat samalla tapaa pitämässä esitelmää jostakin vammaansa liittyvästä. Minusta on todella upeaa, että tällaisia koulupäiviä järjestetään ja toivottavasti se karkoittaa edes hiukan ennakkoluuloja, pelkoja erilaisuutta kohtaan ja lisää suvaitsevaisuutta. Ja jos voin omalta osaltani vaikuttaa asenteisiin positiivisempaan suuntaan erilaisuutta kohtaan osallistun mielelläni omalla pienellä panoksellani. Lähden kyllä siis uudestaankin opaskoirista tai näkövammaisuudesta ylipäätään kouluille kertomaan. En toki siitä halua elämän tehtävää, mutta sillointällöin. Kyllä pääsääntöisesti haluan olla ihminen, joka muistetaan muusta kuin vammaisuudestani.

Jos huomenna liikutte Tampereella, menkää ihmeessä Apuvälinemessuille, pääsette Liikuntamaassa kokeilemaan erilaisia vammaisurheilulajeja, Pime Cafessa nauttimaan kahvit ja pullat pimeässä huoneessa jne.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Kolmen ponchon kuukausi :)

Lokakuun aikana valmistui kolme ponchoa, joten eiköhän hetkeksi ole ponchoja neulottu riittävästi :D:D

Ystäväni pyysi minua jo kesällä neulomaan äidilleen joustinneuleponchon Talvella neuloin samoilla väreillä joustinneuleponchon Teddy-langasta. Nyt levennykset on neulottu punaliila-langalla. Työ aloitetaan 60 silmukalla ja levennykset tehdään viimeisestä oikeasta silmukasta ennen kahta nurjaa, ja jälkimmäisen nurjasta silmukasta. Eli, tuo kaksi nurjaa pysyy samana koko työn läpi. Oikeat silmukat lisääntyvät ja näin oikeasilmukkaraidat leventyvät.

Toinen ystäväni halusi puolestaan lapselleen ponchon, jonka neuloin samalla ohjeella, mutta alotus 52 silmukalla. Eikä mulla ollut tarpeeksi lyhyellä kaapelilla olevaa 8mm puikkoa, joten siirryin suoraan kaula-aukon "tiukennukseen" vitosen pyöröllä. Nyt minua jännittää tuliko ponchosta sopivan kokoinen. En ole aiemmin tehnyt lapsen koon vaatteita. Tyttö käyttää 128 cm vaatekokoa, joten toivotaan parasta. Lupasin ystävälleni, että saa palauttaa, jos koko on mennyt vikaan.

Hulluuksissani päätin soveltaa joustinneuleponchon ohjetta. Lopputulos on ehkä hiukan liian leveällä kaula-aukolla oleva poncho. Lanka: Drops Andes mix (65%villa 35%alpakka, puikot 9, 30 astetta)
Loin 8mm pyörölle 60 silmukkaa, neuloin 4 kerrosta oikeaa silmukkaa ja värin vaihtuessa tumman siniseen vaihdoin vitosen pyörön ja aloin neulomaan joustinneuletta *2o, 2n* Levennykset tein joustinneuleponchon ohjeen silmukkamäärillä, mutta nurjat tein oikeina. Ja ensinmmäisestä levennyksestä eteenpäin neuloin sileää neulosta harmaita raitoja lukuun ottamatta, jotka tein nurjin silmukoin viiden kerroksen raitoina.

Syyskuun puolella neuloin äidin ollessa mökillä seuranani tilaustyönä uusvillasta tuubihuivin. Toivomuksena oli ettei villa kutita, ja että huivi on korinpohjaneuloksena.
Lanka: Ara Dalegarn (100%villa, puikot 7-8, käsinpesu)
Neuloin kasin pyöröllä ja 120 silmukalla
Kerrokset:
1-4 *3o, 3n*
5-8 *3n, 3o*
Langan paksuus vaihtelee samaan tapaan kuin Novitan Sylvia-langassa, jota ei kai nykyisin ole enään saatavana. Lanka ja siitä tullut neulos tuntui pehmeältä ihoa vasten eikä onneksi saajaakaan kutita.

Mökillä ollessani joskus syyskuussa tein elämäni ensinmäisen kaulurin, johon tuli etu- ja takakappaleet ja tietystikin pääaukko :D Lanka: Drops You mix (50%alpakka, 40%villa, 10%pellava, puikot 9, 30 astetta käsinpesu)
45 silmukkaa
3 kerrosta oikein, jonka jälkeen jatkuu sileänä neuloksena.
Kaula-aukon kohdalla neulotaan 7 silmukkaa, päätellään 31 silmukkaa, neulotaan 7 silmukkaa
Seuraavalla kerroksella neulotaan 7 silmukkaa, luodaan 31 silmukkaa ja neulotaan 7.
Takaosa on pidempi kuin etuosa. Viimeiset kerrokset ennen päättelyä neulotaan oikealla silmukalla. Poimitaan silmukat kaula-aukkoa varten, Ensinmäisellä kerroksella tarvittavat kavennukset, jonka jälkeen joustinneule *2 o, 2n* jatketaan haluttuun korkeuteen.

Näin joulun alla tonttulassa on pakko miettiä tarkasti mitä uskaltaa julkaista ettei mahdolliset lahjan saajat vaan pääse näkemään lahjaansa ennakkoon, joten loput työt esittelyssä myöhemmin :D