maanantai 29. joulukuuta 2014

Marras-joulukuun messuilut/tapahtumat

Marras- ja joulukuun aikana kiertelimme Silmukkasiskojen kanssa monessa eri tapahtumassa alottaen Tampereen Kädentaitomessuista, joissa vierähti kaksi päivää nopeaan parin Siskon kanssa. Kiertelimme standeja kaikessa rauhassa saaden uusia ideoita sekä shoppailtua joululahjoja :DD Nähtävää oli paljon enkä edes yritä muistaa kaikkea, koska se on sula mahdottomuus. Lankoja ostin aika hillitysti, vain kolmea :DD, mutta paperinarua sitäkin enemmän :) Lisäksi innostuimme ostamaan mosaikkikuusen valmistuspaketit. Saas nähdä mitä siitä tulee kun alan liiman ja mosaiikkipalojen kanssa näpräämään. Toiset jo tekivät omat kuusensa ennen joulua. Ehkäpä omani valmistuu ensi jouluksi :DD Yksin en hommaan uskalla ruveta, joten on leväytettävä kalenterit auki ja etsittävä sopivaa aikaa Siskojen kanssa.

Äidille löysin Minna Immosen piirtämän kukkakalenterin tulevalle vuodelle sekä upeat kynttilät. Äiti kyselikin mistä olin löytänyt niin hienot kynttilät ja kalenterin. Lisäksi jo aiemmin ostamani sieniopas sai kehuja.

Avokille löysin Juliartin kellanvihreästä villasta virkatun tölkinjäähdyttimen,tonttuvaarin villasukat, pipon, joka sopii mökkityöläiselle täydellisesti sekä puukon. Sen avokki sai jo kihlapäivänä lahjaksi :D Kuvassa oleva kuumavesipullo ei ole messuilta :)

Mökille ostin villaiset istuinaluset, kynttilöitä, valoja kransseihin jne. Messuviikonloppu oli todella kokemisen arvoinen. Perjantaina kävimme Tampereen kissakahvilassa ja nautiskelimme Hotelli Tornin ravintolassa herkullisen illallisen. Lauantaiaamuna kello soi 6.30 ja 8.30 olimme jo matkalla bussille :DD Koko päivä vierähti messukeskuksessa, paluubussia jouduimme odottelemaan nollakelissä liki tunnin ja se meinasi jo kysyä vähän huumorintajua. Onneksi seurassamme oli mukavia messulaisia ja aika kului rupatellen. Nälkä oli kova ja ruokailun jälkeen vasta heräsi messukoomasta henkiin. Iltaisin tuli neulottua kranssin päällistä. Sunnuntaiaamuna taasen aikaisin ylös ja koko päiväksi kiertelemään. Viiden jälkeen lähdimme väsyneinä, mutta onnellisina ajelemaan kotiin.

Itsenäisyyspäivänä vuorossa oli Wanhassa satamassa Naisten joulumessut. Ns. vanhusten pöydästä löysin veljien lapsille villasukkia jalkoja lämmittämään <3 Avokille löytyi saapassukat. Itselleni ostin ns. hyvinvointisukat, koruja, karvapohjalliset ja mökin saunaan tontun, jonka parrassa tervaa. Karvapohjalliset on päässeet jo testiin ennen joulua olleella ratsastustunnilla.

ranne- ja kaulakorut ovat palmunsiemenistä valmistettu. Korvisten materiaalia en valitettavasti muista. Ovat ostettu eri käsityyöläisiltä. Aika vierähti nopeaan kuten aina kierrellessä. Pari kertaa istahdimme alas teen ja kahvin ääreen kuulumisia vaihtamaan.

Sunnuntaina 14. kiertelimme Porvoon pikkuputiikkeja. Itselläni oli jo lahjat ostettuna, joten ostoskassiin "eksyi" lähinnä herkkuja :D Vanhoissa taloissa olevissa kaupoissa on oma ihana tunnelmansa, oli myös ihanaa tallustaa vanhassa kaupungissa kaakaomukista siemaillen lämmittävää kaakaota. Kävimme myös nauttimassa annokset riisipuuroa. Päivä sujahti nopsaan.

Ja vielä ennen joulua kävimme Kaapelin joulu-tapahtumassa, jossa oli PALJON koruja eri muodoissaan. Avokille ostin takorautaisen kirvesriipuksen, äidille kuivattuja mustia torvisieniä ja mökille kynttilän. Paikassa oli leppoisa tunnelma ja alkuiltapäivä sujahti nopsaan. Lähdin ennen neljää pois, sillä ilta meni äidin vieraana Riihimäellä <3 Piipahdin vielä seuraavana päivänä ystäväni kanssa kiertelemässä tapahtumassa. Todettava on, että kyllä ihmiset osaavat tehdä todella upeita käsitöitä, nämä kaikki tapahtumat osoittivat sen taas. Ja mikä minua myös ilahduttaa kaikissa tapahtumissa sain kosketella esillä olevia tuotteita ja monesti standilla oleva henkilö innostui näyttämään asioita kädestä pitäen. Myös Silmukkasiskojen ahkeruus kertoa mitä kaikkea on, on liikuttavaa ja kiitettävää. Teille rakkaille iso sydän ja kiitos!

perjantai 26. joulukuuta 2014

Syksyn neulomukset

Jatketaan käsityöteemalla, vaikka voisinkin hehkuttaa upeaa talvisäätä. Viime sunnuntaista lähtien ollaan kyllä saatu nauttia hienoista keleistä lumipyryineen, pakkasineen, talvikeleineen.

Tänävuonna olen neulonut hävyttömän vähän, ihan harmittaa. Talvella neuloin pelleriinin, joka on edelleen nappia vaille, punaisen tuubihuivin, sinisen solmumyssyn ja siinä ne sitten olikin. Alkusyksystä opettelin ystävän luona palmikkoa ja innostuinkin tekemään veljen tyttärelle tuubihuivin Lanka: Viking Eco-Alpaca (color429, puikot 5-6, käsinpesu) Neuloin vitosen puikoilla ja sadalla silmukalla helmineuletta paitsi palmikkojen välikerrokset oikeilla silmukoilla ja palmikot samoin. Samaisesta langasta syntyi vielä myssy. Käytin Novitan solmumyssyn ohjetta jättäen solmunauhan pois. Toivottavasti yhdistelmä toimii edes hiukan kymmenvuotiaalla.

Talvella aloitin neulomaan ystävälleni ambitus-kauluria ja sain sen vasta lokakuussa valmiiksi. Kaverini on kuitenkin ollut kauluriinsa todella tyytyväinen. Neuloin Baby Merino-langalla (100% villa, puikot 2,5-3,5, 40 astetta hienopesu) nelosen puikoilla.

Tän syksyn innostus oli neulevalokranssit. Tein niitä vuosi sitten lahjaksi neljä. Neuloin kesällä yhden uuden päällisen. Syksyllä rottinkikerhossa pääsin tunnustelemaan eri tekniikalla valmistettua kranssia, ihastuin ja vinkistä innostuneena tikutin kahdeksan päällistä. Aiemminhan tein päällisen neuloen tasona oikeilla silmukoilla. Nyt teinkin pyöröpuikoilla suljettua neulosta neuloen oikein. Neuloksesta tuli paljon tyylikkäämpi ja pääällisen ompelu putkeksi jäi kokonaan pois. Enemmän valoja ja muhkeampi päällinen. Tein kransseja 40 ja 80 valolla. Olen laittanut Facebookiin kuvia kransseista ja saanut positiivista palautetta. Lahjaksi niitä meni mm. parille asiakkaalle, ystävälle, ratsastuksen ohjaajalle, valokuvien kuvailijalle, yhteistyökumppanille ja oman mökkimme seinälle. Yksi jäi toistaseksi ilman omistajaa.

Otin tänne mökille mukaan langat tuubihuiviin ja ponchoon. En ole vielä neulonut kerrostakaan, mutta saatuani tämän postauksen julkaistua keitän teetä ja aloitan. Olen odottanut hetkeä milloin kuunnella kirjaa kaikessa rauhassa samalla neuloen, ja tänäiltana on se hetki, yes! Avokki nimittäin jo tuolla unituhisee <3

Keramiikka- ja rottinkitöitä

Olen niin onnellinen valkoisesta ja talvisesta joulusta. Vielä viikko sitten en olisi uskonut, että toiveeni toteutuisi. Talvisäästä ollaan nautittu joka päivä reilun tunnin ulkoiluin. Eipä joulupäivänkään 13 asteen pakkanen saanut meitä jäämään mökin lämpöön. Mutta palataan myöhemmin joulutunnelmiin ja siirrytään nyt tämän postauksen otsikon mukaiseen aiheeseen, eli keramiikkaan ja rottinkiin.

Syyskuussa aloitin keramiikkaryhmässä, kymmenestä kerrasta ehdin kahdeksan kertaa paikalle. Käsissäni syntyi lähinnä lautasia ja kuppeja. Parista valmiista työstä tulee kuvat myöhemmin johonkin toiseen postaukseen. Ja eihän viimeisten parin kerran työt ehtineet raaka- ja lasituspolttoon, joten aiheeseen palataan myöhemmin uudelleen. Tässä kuitenkin lahjaksi menneitä töitä.

Tein toisella kerralla teemukin ja aluslautasen. Alunperin oli tarkoitus astioista tulla keramiikkatilaan tauoille teekuppi teehetkiin. Totesin kuitenkin, että haluan antaa kupin ja lautasen ystävälleni Marialle. Lasituksessa sinisyys jäi ilmeisesti vähän hailakaksi, mutta toivottavasti ei kuitenkaan ole liian hailakka/tylsä/aneeminen.

Tein sitten uuden teemukin ja aluslautasen teehetkiin keramiikkatilaan

Savesta työstetyt esineet pienenevät raaka- ja lasituspoltossa 10-15 % ja enhän minä sitä ole vielä oikein oppinut huomioimaan. Tein omaan käteeni lähes täydelliseltä tuntuneen tuikkukipon. Siinä ei ole sormen jälkiä eikä muitakaan epätasaisuuksia tai painalluksia, mutta tuikku ei mahdu suusta kupin pohjalle! Harmittaa, mutta tekemällä vain oppii. Nyt minun pitäisi keksiä tälle käyttöä. Ideoita?

Vietimme marraskuun lopussa pikkujoulua Silmukkasiskon Caron luona. Mietin mitä voisin hänelle viedä "emännänlahjaksi" ja päädyin tähän vihreään kupposeen. Käden jälkeäni kohtaan olin ja olen erittäin kriittinen, joten mietin pitkään voinko antaa tätä lahjaksi vai en. Samaa olen miettinyt kaikkien muidenkin keramiikkatöideni kohdalla. Olen yrittänyt sanoa itselleni, että käsityö saa ja pitääkin tuntua ja näyttää käsityöltä. Sen ei tarvitse olla tehtaan sileä ja kaikki muodot priimaa, mutta kun täydellisyyteen pyritään. Lopulta kuitenkin vihreä kuppi sai kodin Caron luota.

Näiden keltaisten pikkukuppien kohdalla mietin myös pitkään voinko antaa lahjaksi vai en. Toinen on aavistuksen isompi eikä tuikku mahdu kumpaankaan mikä oli alunperin tarkoitus. Tiesin kuitenkin, että ne lasitetaan keltaisella ja että kupit löytävät käsityötä arvostavalle Lauralle tiensä, ja niin kävi. Toivottavasti hän keksii kupeille käyttöä vaikkapa suola-astioina tms.

Rottinkikerho kokoontui varmastikin ainakin 15 kertaa syksyn aikana ja korejakin syntyi aika monta. Tässä nyt joululahjoiksi menneitä koreja. Laura löysi keramiikkakupit voirasiakorista :D

Syksyn mittaan tein kaksi ns. viinipullokoria. Kori, jossa on vihreää aaltoilee vähän, koska helmasyntini punoa liian tiukkaan meinasi ottaa vallan eikä silloin pullo olisi mahtunut koriin. Taisteltuani itseni kanssa totesin, että se on minun taideteos viinipullokori. Kori on punottu 2 millin rottingilla. Valitettavasti värjätyt rottingit usein ovat katkeilevia ja vähän heikkolaatuisia. Käyttäisin värejä ehkä enemmänkin, jos värilliset olisivat kestävämpiä. Toinen pullokori on punottu 2.5 mm rottingilla eikä yläreunassa ole lettiä. Kori on huomattavasti suorempi.

Sydänkorit saivat ystäväpariskunta sekä sydämellinen ihana Silmukkasisko Jonnu. Kolmas sydän onkin esitelty jo aiemmin, joka meni myöskin ihanalle Silmukkasiskolle 60-vuotislahjaksi.

Iso ovaalikori meni yhdeksän vuotta minulla avustajana olleelle ja patonkikori ihanalle Marjalle. Koreihin mukaan vähän herkkuja, kuten sydänkoreihinkin.

Jatkan tammikuussa sekä keramiikkaryhmässä että rottinkikerhossa. Olen varannut kaksi sienikorin pohjaa, joten sienikorien kanssa menee varmastikin jokunen kerhokerta, sillä koreihin tulee kaksi väliseinää. Toinen kori menee äidille ja toinen hänen ystävälleen. Keramiikassa olen ajatellut tekeväni mm. tuikkukuppeja paremmalla menestyksellä mitä tänä syksynä :DD Lisäksi haluaisin kokeilla teepannun tekoa.

perjantai 12. joulukuuta 2014

13 vuotias rakas Harmaakuono

Hepan blogin 500. postaus - aika huikeeta!
Mikäpä hienompi aihe tälle tasasataluvulle kuin rakas Harmaakuono <3 Nimittäin keskiviikkona vanha sydänten murskaaja täytti 13 vuotta. Lahjaksi sai uuden juomakupin :DD Harmaakuonolla on kolme sisarusta joista tiedän Yden nukkuneen pois reilu puolitoistavuotta sitten. Jokin aika sitten ystäväni luki jostain Ykkin sisaruksen osallistuneen joihinkin senjorikisoihin. Neljännen kohtalosta ei tietoa. Ykki ja Yde valmistuivat aikanaan opaskoiran työhön. Ja täällä tuo Ykki touhukkaana edelleen heiluttaa häntää ja haastaa Oton leikkimään. Harmaakuono on ominut kuvissakin näkyvän villaviltin ja syksyn mittaan se on saanut kyytiä. On mennyt aika moneen osaan eikä enään montaa palaa ole jäljellä :DD
Tässä kaksi videopätkää marraskuulta.

Edelleen kun meille tulee vieraita Harmaakuono ottaa heidät innokkaana vastaan, tunkee itseään liki ja hakee huomiota itselleen, esittelee lelujaan ja vilttiään. Ja jos omia tavaroitaan ei ole saatavilla haetaan kenkä tai sukat :DD Suussa on niin ihanaa kantaa ja esitellä aarteita kaikille :DD

Ulos lähdetään hirmuisella innolla joskus vähän jopa hypähdellen. Vielä jaksaa vähän ponnistaa. Monesti huomaa miten mieli lentäis ja menis, mutta kroppa ei pysy mukana. Lenkkeillessämmekin herralla on välillä todella hurja vauhti. Välillä todella ihmettelemme koiran energiaa ja intoa, mistä sitä riittää. Tuntuu kuin koira hymyilisi koko naamallaan. Mutta unikin tulee nopeasti, leikin jälkeen menee hetki ja koira kuorsaa. Harmaakuono nuorempana harvoin kuorsasi, mutta nykyään kuorsaus on välillä aika äänekästäkin. Ja voi miten se vanha koira voikin olla hellyyttävä nukkuessaan tai tullessaan viereen istumaan hellyyksiä hakemaan, tai kun se haastaa Oton leikkiin onnesta muristen. Se tuntuu niin pakahduttavalta. Monesti mietin kuinka paljon voi koiraa rakastaa - se on sanomattoman paljon <3
Ykin jaksaminen johtuu varmasti myös vuoden ajasta, ei ole liian kuuma. Viime kesänä heinäkuussa olin koirasta jo todella huolissani, mutta niin vaan herra piristyi ja ihotulehdus saatuamme aisoihin menohaluja on riittänyt. Totuus kuitenkin on, että Ykki ei täällä enään vuositolkulla luonamme ole. Ajatus pelottaa ja surettaa. Toisina päivinä tunnen olevani valmis Ykkin lähtöön, tai niin valmis kuin siihen voi olla. Tiedän koiran eläneen pitkän hyvän elämän, ja että on luonnollista sen poistuvan luotamme todennäköisesti parin seuraavan vuoden aikana. Onhan 13 vuotta huikea ikä labbikselle, vaikka onhan niitä toki elänyt paljon vanhemmaksikin. Välillä murehdin osaanko tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan, tiedänkö milloin on aika ystävän aika lähteä. Kun taas seuraan Harmaakuonon touhuamista, iloa, energiaa, sosiaalisuuutta tajuan, että kyllä minä taidan tietää milloin on tullut aika. Kun koira menettää elämän ilonsa, sosiaalisuutensa, energisyytensä tms. ei ole enään Ykkin arvoista elämää, tai jos liikkuminen tai kivut käyvät koviksi ja koira kärsii Harmaakuono saa mennä rauhaan. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, joten nyt nautimme yhteisistä päivistä ja kuukausista. Osaisikin olla murehtimatta etukäteen. Hyvä silti tiedostaa ja hyväksyä tosiasiat. Mutta nyt rakas Ykki on 13-vuotias ja hurmaa meidät vielä monta kertaa.
Onnea harmaatassu-Harmaakuono Ykki-Tykki-pykki <3 Kuvat otettu Ykkin syntymäpäivänä 10.12.2014 ja lähetetty Ykkin pentukoteihin sekä kouluttajalle Korrin Pekalle.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Pt-treeni liian pitkän tauon jälkeen

Ihan liian pitkän tauon jälkeen mulla oli treeni Jannan kanssa. Melkein kuukauden päivät vierähti edelliskerran treenistä. Varmasti herää kysymys miksi, ja ehkä se on ihan aiheellinenkin. Perjantaille 21.11. sovimme treenin, mutta luonto piti huolen etten ollut treenikunnossa, joten en päässyt hikoilemaan. Taukoon varmasti vaikutti myös ongelmat Oton kanssa ja melkoinen kiirus. Kiire ei ole hellittänyt, hellittää vasta kahden viikon päästä, mutta kalenteriin on merkitty kolmet treenit Jannan kanssa, ja niistä ensinmmäinen oli perjantaina.

Aloitimme treenin tutusti Crosstrainerilla, sutkutin 4-5 -vastuksilla. Samalla vaihdettiin kuulumisia Jannan jututtaen minua, jotta sai infoa hengästymisestäni tms. Ennen treeniä kerroin, että selkä-hartia-niska -seutu on jumissa, joten treenistä tuli yläkroppapainotteinen. Paineilmalaitteilla teimme myös reisien ojennukset/koukistukset sekä lähentäjät/loitontajat. Yläkropalle kulmasoutupenkki painopakkalaitteella ja ilmanpainelaitteilla ylös vientejä/alas tuonteja. Lopuksi vatsalihaksia neljän kilon pallo polvien välissä, jalkojen sivulle vienti ja nosto takaisin keskiasentoon vatsalihaksia käyttäen. Treenin aikana useammassa liikkeessä tuntemukset olivat ihan jossain muualla kuin piti. Rintaprässissä sattui vasempaan olkaan, tai sen etuosaan, jalkojen lähennyksessä alaselkään jne. Kroppa tuntui jumiselta ja oli vähän sellainen olo, että voimaa olisi ehkä ollut kovempiinkin vastuksiin, mutta ei tehoja, ei vaan lähtenyt... Jälkeenpäin kulmasoutu liike tuntui selvästi elvyttävän lapojen väliä ja olo kropassa koheni. Toivottavasti seuraavalla kerralla irtoaa enemmän, ja että treenin jälkeisiä tuntemuksiakin tulee enemmän. Nyt tuntui jonkin verran etureisissä, lähentäjissä, kyljissä ja lapojen välissä.

Treenin jälkeen kävimme hyvän keskustelun Jannan kanssa. Tokihan olisi tarkoitus, että voisin treenata myös ilman Jannaa Vidalla. Minulle se on kuitenkin iso kynnys, koska jännitän salilla haahuamista, ihmisiin törmäilyä yrittäessä löytää laitteelta toiselle ja selvittääkseni onko laite vapaana. Ongelma ei ole välttämättä kanssatreenaajissani tai heidän asenteissaan, vaan se on minun pään sisälläni. Pohdimme myös, että nyt voisin käydä treenaamassa uuden avustajani opastuksessa, joka onkin hyvä ajatus, mutta murehdin jo sitä (en keskustelussamme Jannan kanssa) että miten sitten kun uusi avustajani hän tod.näk. siirtyy keväällä oman alansa töihin. Olisinko siihen mennessä saanut niin paljon rohkeutta ja itseluottamusta, että haahuilisin salilla ihan omin nokkinenikin??? Pohdimme myös mahdollisuutta minun treenata kotisalillamme osan treeneistäni, ja jos pääsisin spinningtunneille, kenties pilatekseenkin. Nyt olisi vaan tärkeää käydä kokeilemassa ja voittamassa jännityksensä. Molemmat ovat sellaisia mitkä minua kiinnostaa. Ja kyllä mua kiinnostaa monet muutkin ryhmäliikuntamuodot, mutta aluksi olisi kiva kun olisi treenikaveri. Varmasti hiljalleen voittaisin pelkoni ja ujoutenikin. Ryhmäliikuntatunneille osallistumistani rajoittaa myös iltoihin painottuva työni. Jos en tee iltatöitä ei tule rahaakaan. Päivätyötä on, mutta vähemmän. Odotankin innolla kevään aikataulua Vidalla ja miten saisin viikko-ohjelmani sellaiseksi, että tunneille osallistuminen onnistuu. Mutta se vaatii myös rohkaistumista, uskaltautumista heittäytyä mukaan! Minun ei pitäisi jännittää näin paljoa, sillä mitä olen tavannut Vidan henkilökuntaa kaikki vaikuttavat mukavilta, lämpimiltä ihmisiltä, joten varmasti apua saan tarvittaessa. En kuitenkaan halua olla muille asiakkaille rasite, haitta tms enkä toki myös henkilökunnallekaan. Ehkä minua pitäisi kajauttaa jollakin päähän etten ajattelisi liikaa...

Joka tapauksessa Jannaa oli ihana nähdä ja treenata hänen ohjauksessaan pitkästä aikaa. Ja nyt ei ollut reittihuoliakaan, sillä avustajani ja avokkini toivat ja hakivat minut kauppareissullaan. Meillä oli paljon puuhaa samalle päivää, joten ei ollut aikaa eksymisille. Treenin jälkeen olikin nimittäin aika valmistautua ystävien luo illalliselle. Alkupaloina etanoita ja leipää, pääruokana vihersalaattia ja merellistä pataa, jälkkäriksi kahta eri jäätelöä. Ja aterialla tarjottiin myös juomia ja ilta venyikin yöhön asti. Aamulla oli väsynyt olo kun suuntasin Naisten joulumessuille Wanhaan satamaan Silmukkasiskojen kanssa. Nyt mökillä levätty äänikirjojen ja neulomusten parissa. Keli on ollut surkea, joten takassa tuli ja relaillen.

torstai 4. joulukuuta 2014

Marraskuu taltutettu :D

Vaikka marraskuu oli pimeä ja synkkä säältään, se sujahti nopeaan. Alkukuusta meinasi uniongelmat hyökätä kimppuun, mutta iltaisin otetut melatoniini ja magnesium ovat tuoneet hyvät ja pitkät yöunet. Aamuisin d-vitamiinisuihkaus ja teehetki kirkasvalon äärellä on saaneet aamuista vähän helpommat ja nyt uskaltaa taas sopia aamuihinkin menoja. Oton märkyysinho on tuonut huolta ja murhetta, mutta tällä hetkellä sujuu paremmin, on sujunut jo viikon verran. Tällä viikolla koiran kiintymys minuun on ollut jotain käsittämätöntä. En pääse lähtemään ovesta ulos ilman Ottoa ilman koiran ulvontakonserttia. Tänään jätin pojan kotiin, koska en halua viedä sitä hirveisiin jouluruuhkiin. Pukiessani takkia yläkerrassa koira ulvoi perääni. Se oli aika sydäntä särkevää.

Tänään uusi avustajani aloitti työnsä. Piipahdimme Helsingin ja UUdenmaan näkövammaiset ry:n järjestämissä myyjäisissä. Siellä näkövammaiset yhdistyksen jäsenet myivät omatekemiään tuotteita lähinnä leipomuksia ja käsitöitä. Löysin itselleni sopivan kokoiset lapaset, raakasuklaata, toffeeta sekä pari joulumuistamista. Myynnissä oli paljon erilaisia rottinkikoreja, mehiläisvahakynttilöitä, neulevalokransseja, neuleita, poppanoita, saippuoita, kylttejä jne. Leivontapuoleen en paljoakaan kiinnittänyt huomiota. Avustajan kanssa oli kiva kierrellä ja samalla jutskailla muutaman tuttavankin kanssa. Kahvi/teehetken jälkeen matka Iiriksestä jatkui Itikseen ostamaan mm. täydennystä pariin herkkukoriin, itselle magnesiumia, avokille pesuaineita tms. Iltapäivä kului rattoisasti, ja ehdinpä hyvin kotiin töitä jatkamaan.

Pt-treenejä mulla ei ole ollut sitten marraskuun 10. päivän jälkeen, harmi. Jouduin perumaan yhdet treenit naisten riesojen takia ja Oton ongelmien takia en jaksanut olla aktiivinen ja etsiä uutta aikaa. Nyt kuitenkin on sovittu kolmet treenit ennen joulua ja huomenna niistä eka treeni. Odotan treeniä innolla. Olisi mahtavaa saada treeni säännölliseksi viikko-ohjelmaan ja muutenkin haluaisin taas liikuntaa elämääni enemmän. Nyt joulukuussa on niin paljon ohjelmaa, että taidan joutua tyytymään kolmeen pt-treeniin ja koiran kanssa tehtäviin lenkkeihin. Olen jo nyt aloittanut itseni psyykkaamisen ajatukseen, että tammikuun alusta otetaan tiukempi vaihde niin liikkumisen kuin ravitsemuksenkin suhteen.

Marraskuussa minulla oli mahdollisuus päästä spinningmaratonille ja niinhän siinä kävi, että jouduin perumaan osallistumiseni samasta syystä kuin pt-treeninkin. Arvatkaa vaan harmittiko? Harmitti ja harmittaa vieläkin. Olen jo pitkään haaveillut spinningmaratonista ja vieläkin se piruvie jäi kokematta. Ratsastamaan sentäs pääsin tuona viikonloppuna. Ratsastimme lumisella kentällä. Harjoittelimme suoraan töltistä pysähtymistä ja suoraan tölttiin lähtemistä. Ratsastettiin kahdella eri hevosella Pipsalla ja Sebulla. Toki myös ravattiin. Laukattu ei. Ja mikä lämmitti mieltä oli se että Lettu totesi meidän kehittyneen niin paljon, että oli todella mietittävä meille harjoituksia laukkaamisen tilalle. Eipä ole mennyt tunnit hukkaan! Odotan seuraavaa kertaa innolla!

Nyt alkaa uni silmiä painamaan, joten melatoniini tekee tehokkaasti tehtäväänsä. On aika siirtyä lakanoiden väliin unille. Huomenna pt-treenin lisäksi avustajan kanssa touhuamista ja illalla illastamaan kaveripariskunnan luo etanoita ja merellistä pataa.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Otto-koiran märkyysinhoamiskuulumiset

Litinää ja lätinää jalkojen alla
tiuhaa tihkusadetta
märkää ja pimeää
Otto kävelee pää alhalla ilmeellä, ettei voisi kulku säässä vähempää innostaa. Oi lumi miksi sulit pois?
6-vuotiskihlapäivä toissalauantaina oli ihana aloittaa lenkillä koirien ja avokin kanssa. Ottokin kulki määrätietoisesti liukkauksia varoen ja mennessämme Metsolansuon sisälle poluille kävelemään, poika opasti häntä pystyssä tarkasti ja minua suojaten "vaaroilta". Jos edessä oli juurakko koira hidasti, tarvittaessa pysähtyi. jos edessä kanto kiersi sen pitäen huolen etten kolhi itseäni mihinkään. Jos maassa kuoppa/oja koira laskeutui siihen pysähtyen pohjalle odottaen minut rinnalleen ennen kuin nousi ylös. Kyseli kuonolla tökkien ja varovaisuutta vaadittavissa paikoissa Otto kävi eteeni poikittain. Sydämessä läikähti ilo ja onnellisuus hyvin toimivasta opaskoirasta. Valitettavasti kuitenkin lumet suli pois.

Alkuviikosta räimikin jo vettä ja kadut olivat sohjossa. Paluu "arkeen" oli edessä ja jumitteleva Otto. Lähdimme kuitenkin eräänä iltana avokin, ystävän ja koirien kanssa Keinukallioille tallustelemaan. Vauhti ei totisesti päätä huimannut. Karvan alta yhdeksään kilometriin aikaa meni pari tuntia. Otolle märkyys oli taasen kamalaakin kalamempaa. Koira kulki pää alhalla, selkä köyryssä etutassuilla varvistellen. Märät ruohotuppaat oli kierrettävä kaukaa. MATELIMME ja oloni alkoi käydä taasen epätoivoiseksi. Onneksi ystäväni ja avokkini jaksoivat kuunnella huoltani ja tuskaani.

Seuraavana päivänä sovitusti Oton kouluttaja saapui luoksemme. Kerroin taaperruksestamme mieli maassa. Lähdimme tihkusateeseen märkään keliin taivaltamaan reittiä Vidaan.
Ja mitä ihmettä??? Otto käveli paljon reippaammin mitä paria viikkoa aikaisemmin harjoituslenkillämme, vaikka nyt oli paljon märempää. Märkien lehtien ja vesilätäköiden kohdalla sai toki vähän patistella ja alkumatkasta koira kyseli kouluttajalta onko nyt todella lätäkön viertä mentävä. Lenkin edetessä Otto alkoi kuitenkin ottamaan hoputuksen minulta eikä jämähdellyt aloilleen lätäköitä inhoamaan. Portaan haku sujui hienosti ja palatessa myös alikulku tyydyttävästi. Vauhti pysyi lähes koko ajan hyvänä. Kouluttaja oli selvästi iloinen näkemästään ja totesikin ettei vielä luovuteta. Ja kyllähän minullekin tuli parempi ja luottavaisempi mieli.

Ja tuon jälkeen Otto on toiminut kuin unelma. Lähdimme koulutuslenkin jälkeen Jumboon joulutontun asioille. Monessa eri kaupassa Otto sai kehuja myyjiltä rauhallisuudestaan ja upeasta olemuksestaan :DD Ja hyvin poika jaksoi mukana kulkea viitisen tuntia. Ruokaostoksia tehdessämme huomasi, että shoppailu taisi jo koiraa kyllästyttää. Mukava iltapäivä kuitenkin shoppaillen kaverin ja koiran kanssa.

Lauantaina olimme ensiksi kuuntelemassa Iiriksessä Vantaan Opaskoirakoulun johtajan Riitta Liimataisen luentoa liittyen opaskoirien jalostukseen. Luennolla muiden koirien tapaan Otto otti nokoset :) Luennon jälkeen olikin kiva lähteä reippaana koirana Itiksen hulinaan. Tavattiin kaveria teen merkeissä rupatellen. Eikä päivän ohjelma vielä siinä ollut, sillä matka jatkui Silmukkasiskojen pikkujouluun. Siellä Otto sai jo olla vapaammin, nauttia rapsutuksista ja vähän herkuistakin :DD Ja kyllä poika nauttikin :DD

Eilen puoliltapäivin kävimme taasen Vidan ovella, nyt Oton ja avokin kanssa. Otto kulki reippaasti koko reitin mennen tullen. Alikulkua ei meinannut näyttää, mutta osasin itsekin olla paremmin hereillä ja pääsimme haluamaani suuntaan ilman avokin "puuttumista" asiaan. Ulkoilimme siis hyvillä mielin pikkupakkasessa nauttien Oton reippaasta kulusta häntä ja pää ylhällä. Häntä heilui ja välillä pyöri, joten Otto taisi nauttia olostaan. Nyt olikin kuivaa!

On varmaan selvää, että täällä odotetaan lunta maahan ja noiden märkien kelien loppumista. Valitettavasti ilmeisesti loppuviikosta kuitenkin taas lämpenee, joten mahdolliset sateet tulee vetenä. Mutta joka tapauksessa toivon sydämestäni, että Oton märkäinho saataisiin siedettävälle tasolle ja nyt taas vaikuttaisi lupaavalta.