maanantai 27. toukokuuta 2013

Osa 3: "Viikonloppuloma" mökkeillen

Lähdin lähes heti vikan harjoituslenkin jälkeen mökille mahassa perhosia. Jännitti miten Harmaakuono ja Otto sopeutuisivat tilanteeseen, miten Harmaakuono oppii olevansa nyt töiltä vapaa. Kun pääsin autosta ulos vanha herra juoksikin luokseni ja hyppäsi minua vasten, vaikka tietääkin sellaisen olevan kiellettyä toimintaa. Pidin Oton hetken kiinni, mutta koirilla oli valtava halu päästä nujuamaan, joten koira vapaaksi. Iloksemme Otto pysyy pihapiirissä hienosti ja koirat kirmasivatkin meidän kierrellessä katselemassa miten kasvit ovat lähteneet kasvamaan. Yhtä vadelmapensasta lukuun ottamatta kaikki näytti hyvältä. Tuntui hyvältä olla rakkaiden keskellä luonnon helmassa. Otolla vauhtia piisas ja Harmaakuono koitti pysyä perässä. Siinä koiria seuratessa todella ymmärsi taas Harmaakuonon olevan oikeasti jo aika vanha. Koirat selvästi vähän kilpaili huomiosta ja jos rapsutin Ottoa Harmaakuono tunki väliin. Jos Harmaakuono oli saamassa hellyyksiä Otto piti pienen välimatkan meihin.

Otto oli hämmentynyt, kovin rauhallinen. Pötkötteli meidän juodessa teetä avokin kanssa ja vaihtaessa kuulumisia. Olin väsähtänyt ja kömminkin päikkäreille, jonka jälkeen tein meille grilliin perunanyytin. Avokki oli ostanut lämminsavulohta. Oton rauhallisuus kummastutti ja sen rauhallisuus selvästi rauhoitti myös Harmaakuonoa. Yö menikin erittäin rauhallisesti. Aamulla heräsin siihen kun toinen haukahti jotain.

Kurssiväsymystä oli ilmassa, joka lineen lähinnä henkistä laatua. Nukuin kellon ympäri, jonka jälkeen käynnistyin hitaasti. Jossain vaiheessa iski alakuloisuus siitä, että elämämme muuttuu, siitä, ettei meillä ole vilkasta uutta koiraa. Kaitpa tuo oli lähinnä hetkellistä tunteiden myllerrystä. Toisena hetkenä Oton rauhallisuus tuntui ihanalta, toisinaan olisi toivonut irrottelevampaa otetta maalaiselämään. Järjellä ajateltuna ei kai ihme, että koira on varautunut muutosten keskellä, jos kerran luonteeltaan on arempi ja varauksellisempi kuin esim. Harmaakuono. Mutta emmeköhän me opi hiljalleen toisiltamme lisää ja oma varautuneisuuskin vaihtuu kiintymykseksi.

Tein meille fetasalaatin, jota söimme pihvien kanssa. Istuimme lammen rannalla alkavasta kesästä nauttien. Edellisiltana nautimme saunan ihanuudesta ja tauoilla hyttysten tuloa kirosimme. Tuolloin lauantaina käytiin koirien kanssa nelisen kilsaa kävelemässä. Harmaakuono olisi mielellään hypännyt valjaisiin niitä Otolle pukiessani.


Onneksi hellyyksiä voi jakaa molemmille vaikkapa samaan aikaan <3 p="">


Taisto kepistä


Oli rentouttavaa viettää aikaa mökillä. Avokki ajeli nurmikon ja minä leikkasin seinän vieriltä pienessä ajassa venähtänyttä heinää. Sunnuntaina jo aamupäivästä oli aika palata kaupunkiin. Tuntui haikealta jättää Harmaakuono. Se kun olisi niin tahtonut mukaan ja miten se jäi surkeana istumaan pihaan. Vasta avokin lepyttelyt ja pihapuuhat oli saaneet koiran taas iloiseksi ja keppien kimppuun.
 Ja minä saatoin lohduttautua ajatuksella, että koira elää ja tuntee juuri siinä hetkessä mikä on käsillä eikä kanna kaunaa, ja perjantaina taas tavatessamme saanen iloiset tervetulohyppelyt.

Otto


Kun saavuimme tänne Iirikseen Otto opasti huoneeseen innokkaan reippaasti. Aivan kuin oltaisiin  tultu johonkin turvalliseen paikkaan. Ehkä tämä on alkanut olla nyt koti koiralle, mene ja tiedä. Joka tapauksessa koiralle kuppiin vettä ja itselle Naisten kymppi-paita päälle ja menoks.

Lähdin ystäväni kanssa kävelemään Naisten kympille. Väkeä oli hirmuisesti, sää pilvinen, mutta lämmin. Taitoimme matkan 1 h 56 min. Alkumatkasta oikea pohje jumitti. Olen tainnut vähän jännittää kävellessäni uuden koiran kanssa, joten alku oli pakko ottaa rauhallisesti. Ja välillä väkeä oli niin paljon ettei haluista huolimatta olisi paljoa kovempaa päässytkään. Kiva oli kuitenkin kävellä ja mietinkin, että joskus olisi kiva testata miten kovaa kymmenen kilsaa pystyy taivaltamaan ilman ruuhkia tms. hidasteita. Matkan varrella oli tanssioita, teatteria, bändejä, puhallinorkestereja tms. Kun saavuimme maalialueelle Olli Lindholm aloitteli esiintymistään. Lähdimme kiiruhtamaan Iirikseen, jotta ehtisin päivälliselle saadakseni päivän lämpimän aterian. Juuressosekeitto tuntui hiukan kevyeltä aterialta kympin jälkeen.

Ilta meni rauhallisesti. Päivällisen jälkeen käytiin jalottelemassa kuten myös iltapalan jälkeen. Otto opasti hienosti. Poika oli aika väsähtänyt. Olihan se viettänyt viikonlopun täysin vieraassa paikassa vieraiden ihmisten ja koiran keskellä. Vähän välillä uskalsi hakea minusta turvaa ja tukea ellei Harmaakuono ottanut edestäni paikkaansa. Nyt jäljellä tämä toinen kurssiviikko ja sitten normielämä alkaa. Odotan sitä jo innolla, vaikka tiedän olevan vielä paljon työtä yhteistyön lujuttumisen eteen edessä. Selvästi tänään treenilenkeillä huomasi kokeilujen alkaneen samalla rohkeuden kasvaessa, joten treeni jatkuu...

lauantai 25. toukokuuta 2013

Osa 2: Kaasukahva käyttöön - sadekeli ällöttää, vesilätäköt inhottaa

Säätilassa tapahtui keskiviikkona valitettava muutos, aurinko väistyi
sateen tieltä. Iltapäivän harjoituslenkillä vettä tulikin tuulen
mukana vaakasuoraan. Otto oli sitä mieltä, että nyt on keli milloin ei
huvita olla ulkona. Liike hidastui ja miltein pysähtyi. Raukka ei
ymmärtänyt, että mitä reippaammin käveltäisiin sitä nopeammin
päästäisiin takaisin sisälle. Lenkkimme lyheni joka tapauksessa
oleellisesti ja treeni jäi vähän olemattomaksi. Kouluttajan mielestä
kulkumme näytti jo sen verran hyvältä ettei syytä paniikkiin.




Kahvin jälkeen meillä alkoi luento koirien terveydenhuollosta. Luennon
piti Opaskoirakoulun kennelpäällikkö ja eläinlääkäri. Välillä käytiin
päivällisellä. Meille jaettiin myös Skalibor-punkkipannat, syksylle
matolääkkeet, kampa ja suka. Itse olen Harmaakuonolla käyttänyt
yrttipantaa jo monen kesän ajan. Tuo lääkepannan myrkky ällöttää, jos
putoaa järveen, tuhoaa pieneliöstöä. Voiko olla kovin turvallinen
koirallekaan. Lääketiede ei kuitenkaan pidä yrttiversiota
luotettavana, mutta itselläni siitä on hyvät kokemukset. Ei ole ollut
punkkeja koirassa.




Koirien ruokinta herättää paljon tunteita ja siitä mielipiteet
vaihtelevat hurjasti. Opaskoirakoulu suosii kuivamuonaa ja lisänä
pieniä määriä kotiruokatyyppistä ruokaa. Oikeiden luiden antamista
tulisi välttää, koska niistä irtoaa teräviä paloja, jotka voi rikkoa
koiran suoliston. No raakaruokintaa suosivathan ajattelevat taas aivan
toisin.




Joka tapauksessa luennon tärkein anti oli ehkä se, että koirien
terveydenhuolto on tärkeää, siihen kannattaa panostaa, koira kannattaa
tunnustella läpi päivittäin esim. iltapissatusten jälkeen. Koirien
hieromista myös suositeltiin ja siitä iloitsen ihan
ammatti-ihmisenäkin. Työkoiran lihashuolto on tärkeää ja jokainen voi
itsekin hieroa koiraansa. Aina se ei vaadi ammattilaista.




Otto oli huoneessa luennon ajan, joten luennon päätyttyä kiiruhdin
antamaan pojalle ruokaa ja olemaan sen kanssa. Iltapalan jälkeen
lähdimme toisen koirankäyttäjän kanssa viemään koiria
koira-aitaukseen. Koirat ovat vielä epävarmoja eikä välttämättä tee
itsenäisiä päätöksiä, tai alkavat muuten vain vähän kokeilla. No joka
tapauksessa kumpikaan koirista ei näyttänyt koira-aitausta meille.
Menimme sen sivusta aina jollein huoltoportille asti. Vettä satoi ja
Ottoa moinen inhotti. Palasimme ulko-ovelle, josta lähdin uudestaan
aitausta kohden ja tällä kertaa porttikin löytyi ja koira pääsi
hädälleen. Olimme aika märkiä sisälle päästessämme, mutta selviydyimme
kuitenkin.




Yö meni rauhallisesti ja aamulla koira-aitaus löytyi helposti.
Jouduimme tovin odottelemaan vuoroamme sateessa. Se tuntui vähän
tylsältä, joten pyysin kouluttajaa näyttämään meille paikan mihin ei
tarvitsisi jonotella.




Aamupäivän lenkillä kiersimme ns. Cittarin lenkin. Kävelimme koko ajan
kuitenkin ulkona. Otto haki hyvin suojatiet, mutta vauhti oli aika
matelua. Treenasimmekin kaasukahvan käyttöä. Eli valjaiden aisa ylös
ja eteen. Heti kun koira lähtee reippaammin liikkumaan kahva alas. Ja
jos valjaiden nosto ei riitä apuun talutin. Se viedään eteen ja
nypytetään kunnes vauhti lisääntyy. Ja kun se lisääntyy talutin
takaisin normaaliin asentoonsa. Alkuun tätä sai toistaa yhtenään ja
liikkeestä tulee vähän pumppaavaa. On aika raskasta tuollainen
hoputtaminen, samalla kun pitäisi itse rennosti kävellä mukautuen
vauhtiin. Syrjä pysyi lisääntyneestä vauhdista huolimatta aika
mukavasti. Mulle tämänlainen toiminta on todella vierasta. Harmaakuonon kanssa välillä kaipasi jarrukahvaa eikä mitään kaasukahvoja :D

Lounaan jälkeen kiersimme siirtolapuutarhalenkin ja taas mentiin samalla teemalla, haettiin Otolle varmuutta ja vauhtia. Kaasukahva olikin ahkerassa käytössä. Olen iloinen siitä, että osasin toimia yllättävän hyvin Oton kanssa ja koira toimi paremmin ja paremmin. Silti minulla oli lenkin jälkeen vähän ristiriitainen olo. Kaipasin vauhtia, kaipasin touhotustakin mitä Otolla ei ole tullut toistaseksi esiin. Kaikilla Oton sisaruksilla on tuota vesikeli-inhoa ja se on näkynyt koulutuksessa, mutta ei näin voimakkaasti. Kouluttajan mukaan Otto ekalla luokalla veti niin paljon, että lapa kipeytyi. No nyt sellaisesta ei ole pelkoa. Rauhallisuus on kai vähän yllättänyt kouluttajankin, mutta niin Oton kouluttaja kuin johtava kouluttajakin vakuutti minulle Oton virkistyvän, ja tämän kaiken johtuvan tästä muutoksesta mikä koiraa nyt kohtaa. Ja onhan se loogista ja ymmärrettävää.

Kahvin jälkeen istuskelimme kurssikavereiden kanssa oleskelutilassa jutellen niitänäitä, pääasiassa koiristamme ja niiden erilaisista metkuista. Koirat lepäsivät huoneissaan. Päivällisen jälkeiselle luennolle otin Oton mukaan harjoittelemaan. Ja hyvinhän jätkä lötkötteli jaloissa muista välittämättä. Oton sisällä käyttäytymistä täytyy kyllä ihailla. Ei touhota ylimääräisiä. Ja liikkuminen tuntuu nautittavalta. Kun huomasin viikolla siitä nauttivan, tunsin sydämessä syyllisyyden pistoksen. Enhän mä nyt saa tuntea tyytyväisyyttä kun Ykki ei ollut niin hyvä sisällä liikkumisessa... Huoh, näitä tunteita. Järki sanoo ettei syyllisyyteen ole mitään aihetta, mutta... No Ykin eloisuudesta pidän kyllä edelleenkin ja toivoisin Otonkin tuosta vielä elostuvan silloin kun viettää ansaittua vapaa-aikaansa.

Iltaluennon aihe oli Opaskoirayhdistys ja sen toiminta. Ehkä oikeampi nimitys on keskustelutilaisuus. Yhdistyksen pj kertoi varainhankintatuotteista, kerhotoiminnasta, vuosikokoustoiminnasta tms. Uudet koiran käyttäjät saivat mahdollisuuden liittyä yhdistykseen. Minullehan tuo kaikki olikin tuttua, mutta olin paikalla kuiteskin.

Iltapalan jälkeen Otto pääsi hetkeksi koira-aitaukseen kirmailemaan siskonsa Oodin ja kurssikaverinsa Jessin kanssa. Varmistaaksemme, että hädät tulis tehdyksi kävelimme vielä tien viertä nurmikentän reunaan hädättämään koirat. Palatessamme sisarukset jämähtivät paikoilleen. Siinä yritimme saada kaasukahvoin koirat liikkeelle ja lopulta Oodi liikahti ja Otto lähti perään. Melkoiset sisarukset :D

Eilisellä Cittari-lenkillä taas haettiin vauhtia Ottoon. Sitä löytyikin lähtökohtaisesti ihan kivasti. Olihan nyt myös kuiva keli :D Vauhdin noustessa opastus muuttui hiukan epävarmemmaksi ja oikean puolen pito ei tahtonut onnistua, joten kouluttaja pidätteli meidät pois pyöräilyalueelta. Suojateiden näytöissä alkoi myös tulla virheitä. Otto paineli läpi tai mateli paikalle. Muutama uusiksi otto ja homma korjaantui. Kokeilua alkaa tulla, joten nyt on itekin oltava tarkkana.

Vielä ennen "viikonloppulomalle" lähtöä kiersimme siirtolapuutarhalenkin kaasutellen ja jutellen. Halusin vahvennusta miten toimin Oton ja Harmaakuonon kohdatessa, miten huomioin koirat jne. Onneksi kouluttaja antoi tukensa sille, että huomioin myös Harmaakuonon. Rakkautta kuulemma mahtuu ja sitä riittää molemmille. Näin minäkin haluan uskoa ja ajattelen. Jotkut vaan sanovat etten saisi huomioida vanhaa opastani ollenkaan. No en sellaiseen pysty enkä edes halua. Nytkin kun saavuin tänne mökille, nousin autosta Harmaakuono juoksi ja hyppäsi vasten. Voitko nyt olla sitten huomioimatta??? En, enkä edes halua! Nyt minulla on kaksi koiraa, toiseen vahva side ja toiseen se side on kehittymässä ja sille kehitykselle haluan antaa mahdollisuuden.

torstai 23. toukokuuta 2013

Hurmaava kevät - puutarhahommia mökillä

Kun Harmaakuono ja äiti oli saatu kyytiin keskiviikkoaamuna (8.5.) ajelimme mökille, jossa nautimme lammen rannalla kahvit ja teet. Ilma lämpeni hyvää vauhtia ja lintukonsertto oli hurmaava. Lähdimme kuitenkin ostamaan omenapuita, marjapensaita, kukkia istutettavaksi ja kylvettäväksi. Lannotteeksi kanan kakkaa, puutarhasakset yms. muuta pientä tarviketta löytyi myös ostoslistalta. Ja onneksi ostokset teimme Mäntsälässä eikä täällä Pk-seudulla. Säästimme ison euromäärän.

Ostosten jälkeen uusi kahvitteluhetki ennen kuin ystävämme, joka kyyti meitä lähti jatkamaan matkaansa. Me jäätiin ihailemaan äidin kanssa kevättä. Lammessa sammakot parittelivat ja välillä nousivat kurnuttamaan äänekkäästi. Käki kukkui jatkuvasti ja lintujen viserrys, piipitys, liverrys huumasi meidät. Äiti leikkasi vanhasta karviaispensaasta huonot oksat pois kuten myös mustaherukkapensaastakin. Uudet sakset olivat hyvät. Harava myös heilui innokkaasti. Valmistin meille parmesa-salaatin ja äiti oli jo kotona kietonut tankoparsaan pekonia, jotka paistettiin pannulla. Istuimme lammen rannalla keväästä nauttien hyvän ruuan äärellä. Punaviinikin maistui niin hyvältä ilta-auringosta nauttien. Illan mittaan pihapuuhastelua ja suunnittelua mihin mikin kasvi istutettaisiin.  Amppelikukka löysikin jo paikkansa terassilta.


lumihiutalekukkaa sekä kerrottu miljoonakello


Vasta kymmenen jälkeen maltoimme mennä sisälle juomaan iltateetä. Tuntui kuin kevät olisi kerralla räjähtänyt syliimme ja sydämiimme. Ei vaan voinut mennä sisälle ennen kuin alkoi palella kunnolla :D Jääkiekostakin ehdimme nähdä vain viimeiset kymmenen minuuttia. Jotenkin ei vaan jaksanut kiinnostaa. Luonnosta nauttiminen oli paljon tärkeämpää. Ja kyllä koko päivän ulkoilun jälkeen uni maistui hyvältä.

Aamulla avokki saapui mökille meidän lopetellessa aamupalaa ja taas ulos, jossa vierähtikin aika lähes kellon ympäri. Avokki ryhtyi kaivamaan kuoppia kahdelle omenapuulle. Maa on kivikkoista ja etenkin toisen kuopan kohdalla kivi yritti ottaa voiton avokista. Melkoisen äherryksen jälkeen kivi nousi ja avokki saattoi huokaista.
 

Avokin ähertäessä omenapuiden kuoppien kimpussa me äidin kanssa haravoimme kasvimaalla. Sain melkein heti rakon käteen, laastaria ja homma jatkui :D Mulla oli rautaharava, jolla vetelin  sammaleetkin lammen rannalta siivotessamme rantaa kasvimaan puolelta. Avokki ja äiti vähän nauroivat innolleni, mutta pitäähän sitä tuntea haravassa konkreettisesti, että tekee jotain hyödyllistä :D



Tilasimme edellisviikon alussa multaa Netraudasta ja jouduimme vähän jännittämään tulisiko säkit ajoissa vai ei. Onneksi rekka ajoi mullat paikoille torstaina. Jo omenapuiden istuttaminen vei melkein kokonaan toisen säkeistä isojen kivien takia.



Omenapuu Maikki






Omenapuu Valkeakuulas




Mökkireissun ainoan aterian söimme sisällä omenapuiden istutuksen jälkeen. Istutuksen aikana tuli sadekuuro, joten katoin sisälle. Äiti paistoi silakkapihvejä. Valmistin meille katkarapusalaatin ja grilliin perunanyyttejä.

Aamupäivällä ennen haravointia äiti istutti kivikkokasveja ja kylvi sekä kehäkukkaa että auringonkukkaa samaan kukkapenkkiin. Kivikkokasvit vielä kovin pieniä ja vaatimattomia, joten näkyvät huonosti.


Ilma kirkastui, joten ruokailun jälkeen nautimme kevätillasta ulkona avokin lämmittäessä saunaa. Oli rento ja hyvä olla. Lintukonsertto huumaava ja Harmaakuono energinen, saihan se vihdoinkin olla vapaana valvotusti. Hammasoperaation vuoksi vapautta oli rajoitettava. Kepit kiinnostaa liikaa.

Puulämmitteinen sauna ja saunatauot mökin kuistilla on parhautta kerrakseen. Menihän se lähes puolille öin ennen kuin päästiin iltateen keittoon ja yöpuulle. Ja arvaattekin varmaan, uni maistui nytkin erittäin hyvin :)

Perjantai kului myös ulkona. Avokki kaivoi herukkapensaille kuoppia minun haravoidessa nurmialuetta ja äidin hääriessä  kukkaistutusten parissa.  Sää oli ihanan lämmin ja meillä onnellinen olo.  Taukoakin maltoimme sentään pitää alkuiltapäivästä kuten edellisenä päivänäkin. Keittelin kahvit ja teet sekä laitoin tarjolle leipää ja jälkkäriksi suklaariisikakkuja. Kyllä vaan ruoka maistuu ulkosalla niin mahtavan hyvälle :D

 Nämä valokuvat eivät varmasti ole kovin näyttäviä, koska istutukset ovat vielä niin pieniä taimia, mutta tässä kuitenkin kasvimaan viereen istutetut herukkapensaat.

Perhe-herukkapensas


Kaksi Mortti -mustaherukkapensasta


Punaherukkapensas


Vielä ennen ruokaa istutettiin syysleimut
Äidin mukaan vanhan ajan hieno kukka. Saas nähdä millaiseksi kasvaa...

Valmistin grillattavaksi peruna- ja bataattinyyttejä, tein kylmäsavulohi-katkarapu-kermaviilidippiä ja tarjolla oli loput edellispäivän katkarapusalaattia. Lisäks herkuteltiin taasen tankoparsalla pekoniin kiedottuina. Ei ollut avokin mieleen. Parsa on pahaa, ennen kaikkea sen koostumus vastenmielinen.

Eihän sitä iltaa osattu viettää istuskellen vaan avokki ryhtyi tekemään puukehikkoa kirsikkatomaattien taimille.

Ja kokeilinpa minäkin naulaamista. Edelliskerrasta onkin aikaa, mutta kyllä naula puuhun upposi kun uskalsin vaan tarpeeksi napakasti naputtaa :D


Pitkiin ruukkuihin kylvettiin tammenlehtisalaattia sekä rukolaa. Pyöreisiin pinaattia ja sitruunamelissaa. Aiemmin esikasvatin kolmeen ruukkuun pasillikaa, jotka jäi kuvasta puuttumaan.


Äiti otti tuolloin perjantai-iltana muutaman pihakuvan. Syksyllä tehty sipulipenkki, lampi kevätillassa, Harmaakuono toipilaana sika suussaan ja nuotiopaikka





Lopulta maltoimme lopettaa päivän työt, mutta ulkona istuskelusta jäimme vielä nautiskelemaan. Suomen jääkiekko-ottelusta näimme taasen viimeiset minuutit keitellessäni iltateetä. Teen jälkeen aika nopeaan uni hiljensi puutarhurit ja uni maistui makoisalta :D

Lauantaiaamusta touhuaminen jatkui. Avokki kaivoi vadelmapensaille kuopat sekä hortenssialle oman paikkansa. Istutimme äidin kanssa kirsikkatomaatit ja kylvettiin herneet isoon purkkiin tomaattien viereen. Valitettavasti tomaattikuva epäonnistui, mutta kehikkoon mahtuu pari taimea lisää tomaattia ja vaikkapa paprikaa etuosaan kolme.



Vadelmapensaat


Ja napsasipa äiti vielä kuvan raparpereista, jotka kasvoivat hurjasti muutaman päivän aikana



Oli huippuihanat päivät mökillä ja oli ihanaa nähdä äiti niin innostuneena
Vielä ennen äidin kotiin lähtöä innostuimme avokin kanssa haravoimaan


Olimme kaikki aika väsyneitä, joten äidin levätessä kotonaan me avokin kanssa rentouduimme mökillä. Saunoimme, nautimme auringosta, söimme grilliruokaa ja kävimme kävelemässä. Sunnuntai-iltana kastelimme istutukset ja siivottiin mökki. Maanantaiaamuna oli aika palata kaupunkiin arkisiin askareisiin. Huomenna pääsen täältä Iiriksestä viikonlopuksi Oton kanssa pois ja suuntaamme mökille. Odotan jo innolla koirien kohtaamista ja rentoutumista mökkimaisemassa luonnon keskellä. Samalla pääsen tutkailemaan mitä istutuksille kuuluu. Avokki on kyllä niitä hoitanut mun ollessa Tallinnassa ja täällä.

Nyt taitaa olla aika mennä syömään ja sen jälkeen taasen Oton kanssa treenilenkille. Aamupalan jälkeen käytiin päivän eka harjoitus, mutta kurssitunnelmista taas omana postauksenaan.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Osa 1: Yhteistoimintakurssin aloitus - koiraan tutustumista

Maanantaina saavuin kurssipaikalle vatsaväänteistä huolimatta, jotka toin Tallinnan reissulta tuliaisina. Lähes heti saavuttuani huoneeseen sain tulevan oppaani luokseni. Kouluttaja jätti meidät hetkeksi kahdestaan. Otto kuljeskeli ympäriinsä läähättäen. Rassu varmasti kummissaan muutoksesta mikä sitä kohtasi. Ei tullut paljoakaan lähelle vaan kierteli minua. Juttelin koiralle niitänäitä rauhoitellen ja tutustellen. Saimme koululta repun, jossa juomakuppi, kynsisakset, heijastinliivit ja köydestä punottu vetolelu. Itse asiassa samalla tekniikalla millä itsekin niitä olen opetellut tekemään. Kouluttaja kokosi meille valjaat. uudet ovat valkoiset. Ensiksi aisaosa oli aivan liian pitkä, joten se iltapäivällä vielä vaihdettiin. On tärkeää, että aisa on oikean mittainen, jos liian pitkä koiraan huono tuntuma, tai jos liian lyhyt, ei sekään toimi.  Saatiin ruokasäkki. Huoneessa oli valmiina nahkainen kaukalon mallinen koiran peti, jossa Otto ei ole ihan hirveän hyvin viihtynyt. Huoneet ovat kuumat. Onneksi saatiin pöytätuulettimia käyttöön.

Lounaan jälkeen kokoonnuimme yhteen koko kurssiporukka. Majotuksen vastaava selvitti majotuksen sääntöjä ja asioita mitä tulee huomioida, jonka jälkeen koulun väki kävi läpi kurssiohjelmaamme. Yhden jälkeen pääsimme vihdoin itse asiaan - harjoittelemaan pissatuspaikalle menoa. Otto kulki mukavasti, vaikkakin varsin rauhallisesti. Kulmauksissa sisätiloissa vie liian läheltä seiniä, mutta se varmasti tarkentuu kurssin aikana. Ekan pissatuksen tarkoitus oli lähinnä tutustua hommaan ja toisiimme. Kouluttaja katsoi ettei isompia virheitä pääse syntymään, jotta koiran ja minun itseluottamus kasvaisi ja päästäisiin hyvään alkuun. Reitti ehdittiin harjoitella vielä toistamiseen ennen päiväkahvia ja kolmannen kerran kahvin jälkeen :D Siinä olikin päivän koulutuksellinen anti. Loppupäivälle ei ollut erityisempää ohjelmaa. Tarkoitus olla mahdollisimman paljon koiran kanssa - antaa tutustumiselle ja alkavalle kiintymykselle aikaa.

Otto ei ainakaan toistaiseksi hirveästi hae läheisyyttä minusta. Ei tule jalkojeni juureen istumaan ja hakemaan rapsutuksia. Ei ole niin avoin ja sosiaalinen kuin Harmaakuono. Otto oikeastaan vetäytyy sentin kauemmaksi kun rapsutan tai tunnustelen sitä. Ruokaa antaessa pyydän sen istumaan kuten Harmaakuononkin. Harmaakuonoa olen tottunut kokeilemaan kevyesti istuuko se vai ei. Otolle se on outoa, koskettaessani sitä se maiskuttaa suutaan ja heilauttaa kuononsa kohti kattoa kärsimättömänä. Ei muuten kuitenkaan vaikuta erityisen kiinnostuneelta ruuasta.

Tuolloin maanantai-iltana vietimme aikaa vähän leikkien köysilelulla, rapsutellen ja jutellen. Päivällisen jälkeen vatsani vänne rauhoittui mutta tilalle närästys. Rento ilta oli paikallaan. Iltajaloittelulla käytiin kouluttajan valvonnassa. Ja ensinmmäinen yö meni rauhallisesti. Otto on niin erilainen kuin Harmaakuono. Se ei töhötä eikä tohota juurikaan. Köllöttelee rauhassa. Kyllä se pari kertaa on livahtanut oven raosta kuullessaan kouluttajansa äänen jostain kauempaa.

Eilisaamuna aamujalottelu valvotusti ja aamupalan jälkeen oman kouluttajan kanssa ekalle pidemmälle lenkille. Sitä kaipasi jo oma kroppa ja mielenikin. Tuntui hyvältä kävellä raittiissa kevätaamussa ja tuntea koiran pehmeän liikkeen. Otto kuunteli minuakin jo aika kivasti. Koira toimii parhaiten kehumalla, kannustamalla ja puhumalla. Uusissa tilanteissa se liikkuu hitaasti epäröiden. Harmaakuono taas vouhkaten ja vetäen. Kovin erilaisia ovat. Rauhallisuus tuntuu samalla kertaa ihanalta ja oudolta. Olen iloinen että olen kuitenkin osannut suhtautua Ottoon oikein ja pystynyt toimimaan suht oikein sen kanssa. Ainakin se saadessaan lisää varmuutta häntä nousee heilumaan ja askeleissa tuntuu lisääntyvä varmuus reippautena ja määrätietoisuutena. Mielenkiintoista tutustua niin erilaiseen koiraan.

Lenkin jälkeen liikkumistaidon ohjaajan kanssa katsoimme reitin luentotilaan. Edellispäivänä tutustuimme jo reittiin ruokalaan. Minulle tämä Iiris onkin aika tuttu, joten kaikkea ei tarvinnut opetella alusta lähtien. Majotus on tosin täysin vierasta aluetta, mutta tullut jo tutuksi niiltä osin mitä reittejä tarvitsen.

Iltapäivällä kävelimme toisen lenkin, nyt kiertäen Itäkeskuksen kauppakeskuksessa Itiksessä. Ihmisiä oli jonkin verran ja Otto työskenteli rauhallisesti kannustusten saattelemana. Taas sujuvuus oli astetta parempaa ja varmempaa. Vielä ei tullut kokeiluja kuka on kuka :D Kauppakeskuksessa liikuttaessa tuntui hyvältä rauhallinen meno, mutta ulkona liikuttaessa tassut voisi kulkea vähän ripeämmin. Eiköhän varmuuden myötä saada vauhtia lisää, ainakin kouluttaja uskoo niin. Ja siihenhän sitä on tässä vaiheessa luotettava :)

Kahvin jälkeen oli ensinmmäinen luento ja aiheena koirahieronta ja me koirankäyttäjät pääsimme kokeilemaan erilaisia hierontaotteita omille oppaillemme. Minullehan aihe on tuttu, mutta ainahan toiselta ammattilaiselta oppii jotain uutta. Otto oli ajoittain vähän levoton. Kireyksiäkin löytyi niskasta, lavasta ja keskiselän kohdalta selkärangan vierestä. Hierontaa on hyvä tehdä omalle koiralleen myös kiintymyksen lujuttamisena, suhteen parantamiseksi, kehittämiseksi. Venyttäessä Otolta pitkiä selkälihaksia sillä oli silmät ummessa, tais tehdä hyvää. Välillä poika kölli pää mun sylissä, joten ehkä kiintyminen on aluillaan. Koiran kanssa kun tätä kahden oloa on aika paljon, ajattelin kokeilla hierontaa Otolle kaikessa rauhassa. Ehkä 10 muuta koiraa ja 15 ihmistä ei ole se rauhallisin hetki hieronnalle Oton mielestä, joten tutustuminen jatkuu.

Luennon jälkeen käytimme koirat tarpeillaan, koska hierontahoito kiihdyttää usein aineenvaihduntaa kuten meillä ihmisilläkin. Päivällisen jälkeen olikin taasen vapaata oleskelua.

Luonani piipahti Ykin veljen perhe. Oton rauhallisuutta kummasteltiin ja he kertoivat miten Otto nukkui :D Herralla värisi viikset, otsa rytistyi ja tassut juoksivat ja kuuluipa pienet unipuhahdushaukutkin.  Poika osaa ottaa rennosti.

Iltapalan jälkeen kävelin kahdestaan Oton kanssa pissatuspaikalle, jos iltapäivystäjä katsoi kaikkien kurssilaisten löytävän sinne ja takaisin. Otto opasti aika kivasti. Paluumatkalla hissistä mentiin ohi, mutta muuten. Nyt aamulla motivoijana taisi olla odottamassa oleva ruokakuppi, sillä opastus sujui miltein virheittä.

Toinenkin yö meni rauhallisesti. Joskus kuuden aikoihin poika tökkäs minua kuonollaan huomattuaan olevani hereillä. Aamulla kun nousen Otto ei ala tohottaan vaan ottaa edelleen rennon tasapainoisesti.  Aikas söpö tyyppi.

Aamupäivällä kävimme treenilenkillä. Kulku suuntautui taasen Itikseen. Suojatiet näytettiin vähän hiipimällä, syrjässä ei ollut (tien vasen reuna)  kiva kulkea - tassut kastui ja portaissa piti tahmatassuilla. Mutta silti poika oli rennompi ja välillä varmemmankin oloinen kuin eilen. Kauppakeskuksessa opasti hienosti sekä rakennustyömaan läpi, joka olikin melkoinen kapeikko kierrettävine esteineen. Otto on niin korkea, että sitä ylttää kumartumatta rapsuttamaan valjaskädellä pyllyn päältä ja siitä se tykkää ja tuo onnistumisen riemua koiralle. Jatkossa aletaan hakemaan lisää varmuutta, vauhtia ja tarkentelemaan eri asioiden näyttöjä ovet, portaat, suojatiet jne. Poikahan kyllä ne osaa jo, mutta ei nyt mulle näytä täydellisesti taitojaan :D:D Mutta tästä tämä alkaa koirakoksi kasvaminen. 

tiistai 21. toukokuuta 2013

Viikonloppu Tallinnassa

Lauantaiaamuna 7.15 treffit satamassa, joten ennen kuutta sängystä ylös, vähän aamupalaa ja menoks. Menimme Lindalinella 90min Tallinnaan. Matka kului rupatellen ja teetä juoden.

Tallinnassa oli hirmuinen sumu, näkyvyys lähes olematon. Lähdimme kävelemään hotellille, jonne löysimmekin pienen mutkittelun jälkeen. Yksi huoneistamme oli jo valmis, joten matkatavarat saimme sinne säilytykseen. Nälkä kurni vatsassa, joten syömään. Olimme vanhasta kaupungista vähän sivussa, löysimme Matkahuollon, jossa söin kanasalaatin.

Aterioinnin jälkeen kävelimme paljon kehuttuun lankakauppaan Karnaluksiin, ja kyllähän se melkoinen paikka olikin. Hirveästi lankoja ja ihan liian paljon keinokuituisia keriä. Ei tullut sellaista "ihania lankoja"-oloa. Angoralankaa ostin sekä kerän puhdasta paikallista villalankaa. Kiertelimme kaupassa reilu pari tuntia. Käytiin myös toisessa kaupassa, jossa lankoja oli vähän. Sieltä ostin Mohairia kolme kerää. Hintaakin oli jo Karnaluksiin verrattuna enemmän.

Kävelimme vanhaan kaupunkiin kahvilaravintolaan, jossa istuimme terassilla lämpövastuksien alla. Joimme pullollisen valkoviiniä viiteen henkeen ja nautiskelimme välipalaa. Itse söin Siskon kanssa juustoja ja mansikoita. Nam.

Sää oli ihmeellinen koko päivän. Sumun hälvettyä tuli sade, iltapäivällä taas lämmin ja lähtiessämme taas kiertelemään kohden satamaa kylmä viima.  Eräs Siskoista joutui ostamaan pitkähihasen. Käytiin ruokakaupassa, josta ostin sitrusvettä, paikallista suklaata ja pienen pullon valkkaria, jota ei illalla jaksanutkaan nautiskella.

Osa siskoista lähti viemään ostoksia hotellille ja me loput jäätiin vanhaan kaupunkiin yksille. Siinä vaiheessa satoi ja ukkosti. Hotellilta Siskojen palattua kävelimme illalliselle. Sää oli muuttunut aurinkoiseksi ja lämpimäksi.

Ruokailimme mukavassa vanhan kaupungin ravintolassa, jossa minunkin gluteeinittomuus osattiin huomioida oikein. Söin lammasta ja jälkkäriksi jäätelöannoksen. Paikka alkoi mennä jo kiinni kun saimme syödyksi. Ennen puolta yötä oltiin hotellilla aika uupuneina. Suomen Euroviisumenestyskin selvis vasta aamulla.

Aamupalan jälkeen kävelimme Kaupamajaan, jonka lankakaupasta löysin monisinisävylankaa, joka on täyttä villaa. Sitä ostin pari vyyhtiä. Luomukaupasta tarttui mukaan teetä, viinipullo ja suihkusaippuaa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, josta teekaupasta löysin ihania teelaatuja ja homma meinasi karata vähän lapasesta. Ostin nimittäin neljää eri teetä ja luomukaupan pari teetä siihen päälle. Noh, kovana teen juojana ei varmasti muodostu teet ongelmaksi.

Vielä ennen hotellille paluuta kävimme mm. pienessä keskiaikaisessa paikassa, jossa juomat ja ruoka tarjoiltiin saviastioista. Puolukkamehu oli hyvää savisesta tuopista eikä häränlihamakkarassakaan vikaa ollut. Piirakat olisi varmasti olleet myös herkullisia, mutta ei gluteeinittomia, joten kävin syömässä kanasalaatin lähiravintolassa.

Kotimatka sujui rauhallisesti. Ehkä hiukan väsymystä ilmassa kahden vilkkaan päivän tuloksena. Kotona purin kassin ja pakkasin uudelleen opaskoirakurssia varten. Samalla puhuin puhelimessa mikä ei ehkä ajatusten koossa pitämisen kannalta siinä väsymystilassa ollut ehkä fiksuinta. Vielä en kuitenkaan ole huomannut puuttuvan mitään oleellista.

Tallinnan tuliaisena sain jonkin pöpön. Kahdella Siskolla oli myös vatsan kanssa ongelmia. Heräsin yöllä hirveään vatsakipuun ja väänteeseen. Istuin vessassa hikoillen vajaan tunnin. Välillä sattui niin paljon, että oli pakko uikuttaa. En koskaan ole kokenut vastaavaa.Lopulta olo helpotti sen verran, että palasin sänkyyn. Pelkäsin etten pystyisi osaloittamaan opaskoirakurssia. Onneksi vääntö vaimeni kaiherrukseksi ja olo koheni. Aamulla pakkasin loput tavarat ja lähdin kurssille. Onneksi eilinen oli toiminnallisesti rauhallinen päivä, joten pärjäsin kaiherruksen kanssa, joka tosin alkuillasta muuttui närästykseksi. Siinä vaiheessa huumori oli kyllä koetuksella.

Mutta joka tapauksessa kiva matka Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Karnaluks vähän pettymys aidoista raaka-aineista pitävälle, mutta ehkä toisella kertaa löytyy muita lankakauppoja missä käydä. Nytkin oli useampi listalla, mutta Karnaluksin lisäksi vain pariin ehdittiin, toisaalta alkoi olla jo aikamoinen lankaähky sen Karnaluksin lankapaljouden jälkeen.


lauantai 18. toukokuuta 2013

Miltä pulla pimeässä maistuu?

      Näkövammaiset nuoret opastavat kävijät hetkeksi näkövammaisten
maailmaan. Pimé Caféssa kävijä voi tutustua leivonnaisen ja juoman
äärellä näkövammaisuuteen helposti ja turvallisesti.

      Pime Cafe
Pimé Café
Eu:n nuorisoviikolla­ järjestetään yleisökahviloit­a. Tervetuloa Pimé
Caféseen:
28.5.2013 Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiris, Helsinki
klo 12.00-19.00
28.5.2013 Aleksiskivenkat­u 30, Tampere klo 12.00-18.00
28.5.2013 Veturitallit, Veturitallinkat­u 6, Jyväskylä klo 14.00-19.00
(toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluj­en
kanssa)
29.5.2013 Turun yliopisto, Educarium, seminaarihuone 355, klo 13-17,
Assistentinkatu­ 5, Turku (toteutetaan yhteistyössä TYYn
Saavutettavuust­yöryhmän kanssa)
Tapahtuma on osa Euroopan nuorisoviikkoa.

      Viikon painopisteenä on nuorten osallisuuden edistäminen ja
aktiivinen kansalaisuus.

Euroopan nuorisoviikkoa vietetään 26.5.-2.6.2013. Sen
tarkoituksena on tehdä EU:n nuorisopolitiikkaa ja Euroopan
nuorisotoimintaohjelmaa tutuksi. Euroopan nuorisoviikko on järjestetty
vuodesta 2005 lähtien noin kahden vuoden välein.

      Lisätietoja Pimé Cafésta:
      nuorisosihteeri Jutta Kivimäki, 09 3960 4653, 050 569 5022,
jutta.kivimaki@nkl.fi

      . lisätietoja Youth in Action -ohjelmasta:
      . www.cimo.fi I Ohjelmat I EU:n nuorisotoimintaohjelma Youth in
Acti-on

torstai 16. toukokuuta 2013

Vikat lenkit valjaissa

Päivällä puin viimeistä kertaa Harmaakuonolle työvermeet (valjaat) päälle ja kävelimme aurinkoisessa, kesäisessä säässä pienen lenkin. Linnut lauloi ja tunsin haikeutta, jopa surua. Sisälle tultuamme riisuin valjaat Harmaakuonolta ja halasin koiraa koko sydämelläni rakastaen. Harmaakuono taisi olla hiukan hämmentynyt. Istui hiljaa paikoillaan, tassutteli tänne kodinhoitohuoneeseen köllähtäen huokaisten. Hetken jouduin taasen kokoamaan itseäni.

Eilen kyläilimme työparini luona. Kävimme koirien kanssa lenkillä nuoremman loikkien vapaana ollessa pitkin ja korkein askelin. Harmaakuono tyytyi edellä jolkottamiseen. Se oli se viimeinen vieraan paikan opastuslenkki mihin sisältyi tuo koirien kirmaushetki.

Ulkoilun jälkeen nautimme herkullisen aterian rupatellen innokkaina koirista ja sain ihanaa vertaistukea työpariltani. Hänellä on jo neljäs vai viides opaskoira. Vietimme rennon ja mukavan illan. Minäkin unohdin hetkeksi haikeuden ja tämän tuskan.

Iltapäivällä istuin takapihallamme rapsutellen Harmaakuonoa. Olin jo tiistai-iltana kiukutellut avokille hänen päätöksestään lähteä jo tänäiltana mökille eikä huomisaamuna kuten ajattelin. Sain tänään tunnustetuksi kiukun syyn, Harmaakuono. Olisin halunnut pitää koiran lähelläni vielä vähän pidempään. Samalla tajuan kuitenkin olevan hyvä asia tämän muutaman päivän ero ennen kuin lähden uuden oppaan kanssa liikkumaan. Minulla on nyt aikaa koota itseni, aikaa sopeutua Harmaakuonon eläkerooliin ja ennen kaikkea antaa tilaa nuorukaiselle tulla sellaisena kuin se on.

Avokki ja Harmaakuono lähtivät minun tehdessäni töitä. Mieleni teki rynnätä työhuoneesta vielä taputtamaan ja halimaan koira, mutta onneksi järki voitti. En uskalla ajatella miltä tämä tuntuisi, jos Harmaakuono olisi lähtenyt uuteen kotiin. Nytkin tämä tuntuu jotenkin niin kuohuttavalta. Onneksi elämäntilanteemme on sellainen, että Harmaakuonon eläkepäivät on luonamme ja samalla voin jatkaa liikkumista nuoren koiran kanssa.

Arvasin tämän illan olevan vaikea, ehkä vaikein. Huomiselle on puuhaa ja lauantaiaamuna Tallinna kutsuu Siskoja, joten lankojen mailmaan sukellan ja pää levätköön koira-asioista. Viime aikoina olen täällä kuin Facebookissakin jauhanut aiheesta varmasti kyllästymiseen asti. Uskokaa, silti tulee aika milloin aihe painuu taka-alalle ja Hepan sydämellä on muutakin asiaa.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Blogimiitti Helsingissä 9.6.

On kesäisen blogimiitin aika. Bloggaajat ja lukijat kokoontuvat Helsinkiin 9.6. sunnuntaina. Tapaamispaikkana on rautatieasema klo 14.00, josta iloinen joukko jatkaa matkaa Suomenlinnaan nauttimaan alkukesän tunnelmasta. Tarkoitus on käydä syömässä joko Suokissa tai Hesan keskustassa. Paikkaa ei ole vielä päätetty. Miittiin ovat kaikki bloggaajat ja lukijat tervetulleita. Lisäinfoa löytyy mm.
täältä. Ja halutessasi voit laittaa liittymispyynnön Facebook-ryhmään HBM 2013. Siellä sovitaan mm. ruokapaikka tms.

 Itse olin viime vuoden toukokuun blogimiitissä, joka järjestettiin Jyväskylässä. Oli lämminhenkinen ja mukava päivä. Jännitin päivää paljon, mutta onneksi junalippu oli hyvissä ajoissa taskussa, niin en jänistänyt :D
Nyt kun miitti on melkein kotikonnuilla tuloani en pysty varmistamaan lipun ostolla. Ja taas jännittää, vaikka vuoden takaisesta on vain hyviä muistoja. Nyt ehkä lisäjännitystä tuo uusi opaskoira. Mietin pärjäänkö sen kanssa isossa ryhmässä ja pelkään, että vien liikaa jonkun aikaa, jos koiran opastus ei ole vielä ihan uomissaan. Ja kai vähän jännittää myös uudet ihmiset joita en ole tavannut. Mutta mukaan olen ilmottautunut, joten eiköhän Hepakin paikalle ilmesty uuden opaskoiransa kanssa. Toivottavasti teistäkin mahdollisimman moni innostuu ja lähtee mukaan.

Kohta lähden Harmaakuonon kanssa viimeiselle vieraan paikan lenkille ja sen jälkeen aterioimaan poronkäristystä, joten tästä tulee hieno päivä :) 

tiistai 14. toukokuuta 2013

Sydän täynnä rakkautta

Eilen Opaskoirakerhomme järjesti koirakoille tottistreenit. Vantaan koululta saatiin paikalle kaksi kouluttajaa ohjaamaan kymmentä koirakkoa. Lisäksi mukana oli peesareita ja muita avustajia. Itse seisoskelin sateessa ilman koiraa. Pohdin päivästä toiseen vienkö Harmaakuonon treeneihin vai en. Onhan uuden oppaan kanssa yhteisen taipaleen aloittamiseen viikko aikaa. Arvelin Harmaakuonon treenin "kestävän", mutta omista tunteistani en ollut varma. Lopulta soitin kouluttajalle ja sain tukea jättää Harmaakuono kotiin harjoittelemaan eläkekoiran virkaa. Sitä se onkin saanut harjoitella jo oikeastaan pari viikkoa.

Vappu ja sen jälkeiset päivät meni mökillä. Minä flunssaisena ja surullisena. Puhuin paljon puhelimessa ja viesteilin ystävien kanssa. Perjantaina Harmaakuonon veli sekä velipuoli lähtivät viimeiselle matkalleen. Elin hengessä voimakkaasti mukana ja lopulta aloin pelätä omanikin puolesta. Olihan Harmaakuonolla hammasoperaatio edessään ja nukuttamisessa riskinsä, joten sanonta "ei kahta ilman kolmatta" änkeytyi väkisinkin mieleen. Flunssaisena paijailin Harmaakuonoa aina kun se malttoi olla lähelläni. Avokin kanssa ulkotöissä oli paljon mielenkiintoisempaa kuin flunssaisen ja surullisen meikäläisen kanssa. Noina päivinä opin taas paljon lisää mitä kaikkea koirakoiden matkoille mahtuukaan, miten paljon tunteita, kiintymystä, rakkautta, hellyyttä, välittämistä.



Avokki mökkipäivinä puuhaili pihapuuhien parissa. Keräsi kasvimaalta ison kasan heinää pois. Tälle kesää siihen ei voi vielä istuttaa tai kylvää, maa on käännettävä ja rikkakasvit häädettävä.


Eipä kovin edustava raivauksenkaan jälkeen, mutta Harmaakuono paikalla tottakai karahka suussaan :D

Perjantaina olo oli jo parempi, joten nautin ulkoilusta minäkin. Lintujen konserttia kuuntelin ja ajattelin koiraystäviämme niiden viimeisinä hetkinään. Oli rankkaa tietää kellon ajat milloin se kaikki tapahtuu. Toisaalta olen kuitenkin kiitollinen, että ystävämme halusivat jakaa nuo hetket kanssani. Vielä saunan jälkeen poltimme mehiläisvahakynttilän veljien muistolle.

Lauantaina palasimme kotiin. Täällä keittiöremppa eteni seinien levytyksellä. Harmaakuono joutui taas tyytymään pienempään elinympäristöön. Ja kun me lähdimme vielä juhlimaan nelikymppisiä, ei Harmaakuono voinut riemusta pomppia. Onneksi takapiha antaa lisätilaa kölliä siellä aina kotona ollessamme.

Maanantai-iltana panikoin hammasoperaation onnistumista ja kehittelin mielessäni kauhukuvia sen epäonnistumisesta, tai ehkä lähinnä siitä ettei Harmaakuono heräisikään uniltaan. Olin niin hermostunut, että heräsin varttia yli neljä enkä saanut enään nukutuksi. Ennen kahdeksaa olinkin jo Opaskoirakoululla, josta lähdimme kennelpäällikön kanssa viemään Harmaakuonoa hoidettavaksi. Juttelimme matkalla ja kerroin pelostani. Harmaakuono tassutteli lääkäriin reippaasti. Vastaanottoaulassa odottelimme tovin, jonka jälkeen menimme huoneeseen missä hampaita katsotiin ja sydäntä kuunneltiin. Me lähdimme pois ja koira hoitajan kanssa käytävää pitkin jonnekin hoitotilaan. Kennelpäällikkö lupasi soittaa heti kun saa tiedon koiran heräämisestä. Niin myös tapahtui ennen kolmea iltapäivällä. Se oli suuri helpotus ja illan työt sujui rauhallisin mielin. Koira yöpyi koululla, jotta nähtiin toipumisen alkavan hyvin. Mulla oli illalla jo herraa hirmuinen ikävä. Teki mieli soittaa päivystäjälle ja varmistaa Harmaakuonon vointi. Järki voitti ja sain oltua soittelematta. Ehkä siihen auttoi kaksi pitkää puhelua kahden ystävän kanssa.

Keskiviikkoaamuna menin sovitusti koululle kahdeksaksi ja sain rakkaan koiran luokseni. Se pomppi tullessaan. Oli kuulemma ollut innoissaan myös edellispäivänä kun kennelpäällikkö oli koiraa hakenut lääkäriltä. Peräpää vain keikkui kuulemma kun jalat eivät vielä ihan kantaneet. Toipuminen oli vauhdissa ja koira iloinen. Tuntui niin hyvältä ja onnelliselta. Saatiin hoito-ohjeet ja matka mökille saattoi alkaa. Äiti asemalta kyytiin ja menoks.

Harmaakuono rakastaa keppejä kuten kuvista varmasti on tullut selväksikin. Nyt oli pakko pitää herraa kiinni, jotta hampaiden poistokohdat saisi parantua rauhassa. Viis hammastahan sieltä purukalustosta lähti. Valvotusti sai olla vapaanakin ja ilmeisesti särkylääke oli väsyttävää, koska poika oli aika raukea muutaman tunnin sen jälkeen.

Päivät sujahti puutarhapuuhissa ja keväästä nauttien. Eilisaamuna ei millään olisi tahtonut tulla kaupunkiin. Nyt kuitenkin Harmaakuonolla viimeiset päivät opaskoira-statuksella. Eilen tottistreenejä seuratessa koin taas koiran vaihtoon liittyvien tunteiden moninaisuuden. Kiehtoi ajatus treenata uuden koiran kanssa niitä harjotteita mitä nyt tehtiin. Samalla kertaa kaipasin Harmaakuonoa rinnalleni, mutta uskon ratkaisun jättää koira kotiin olleen oikean.

Perjantaiaamuna avokki ja Harmaakuono lähtevät mökille remppaa pakoon. Itse lähden lauantaiaamuna Silmukkasiskojen kanssa Tallinnaan. Tunnen jotenkin tuon perjantaiaamun merkittäväksi, silloin Harmaakuono lähtee eläkepoikana mökkeilemään ja seuraavan kerran tavatessa sen olen uuden oppaan kanssa ja Harmaakuono eläkeläinen. Kun tuota ajattelen kyyneleet nousevat silmään. Samalla muistan, että elämässäni kääntyy uusi lehti kera uuden opastajan, kiehtovaa, jännittävää. 
Mutta miten paljon voikin rakkautta mahtua sydämeen, rakkautta koiraa kohtaan. Ja kohta sitä rakkautta saa myös toinen koira. En usko ettenkö voisi rakastaa myös tulevaa opasta yhtä kiinteästi ja vahvasti kuin Harmaakuonoa. Eihän se tietenkään päivässä tapahdu, mutta rakastun kuitenkin, eikä se ole Harmaakuonolta pois. Meidän rakkauttamme ei estä eikä riko mikään. Kyllä sydämeen mahtuu toinen ja joskus se kolmaskin rakas koira. Sinne mahtuu toki myös ne ystävärakkaudet ja avokkirakkaus. Rakkautta mahtuu niin paljon sydämeen kuin tarve vaatii. Rakastetaan paljon niin meidän kaikkien on hyvä olla.