perjantai 27. helmikuuta 2015

Päivänsankari Otto

Otto 8vk Kuvat sain Oton ensinmmäiseltä hoitoperheeltä ja heidän luvallaan ovat nyt myös teidän katsottavissa. Noiden kuvien ottamishetkeen kun lisätään kahdeksan viikkoa vaille neljä vuotta tähän päivään, Otto näyttää tältä

Ystäväni tuli opaskoiransa kanssa eilisiltana meille yökylään. Lähdimme reippaalle lenkille, ja oikeasti lenkistä tuli reipasvauhtinen kelistä huolimatta. Kuljimme Oton kanssa edellä avokin ollessa perässä ja hänen takanaan ystävämme koiransa kanssa. Otto piti hyvää ja reipasta vauhtia koko lenkin ajan. Kävli lätäköistä, loskassa, jäätiköllä, hiekotushiekalla. Toimi kuten keskiviikon koulutuslenkillä. Pitkästä aikaan sydän pomppi onnesta reippaasta kävelyvauhdista. Teimme ns. Lidli-lenkin ja hyvän fiiliksen huumaamana jatkoimme vielä Metsolansuon oikopolulle luikastelemaan. Yli seitsemän kilsaa keskinopeuden ollessa 4.8 km/h. Olen todella iloinen, VIELÄKIN!

Tänään emäntä on paiskinut töitä koko päivän, joten ulkoilut ovat olleet lyhyitä lenkityksiä joista avokki huolehtinut osansa. Sankari on nautiskellut paijauksista ja lähellä olosta minun illalla istuessa neule sylissä. Täällä on nimittäin neuloosi, joka oirehtii pahasti. Aloitin tiistaina elämäni ensinmmäistä villapaitaa ylösalaisinneuleena. HUIH! Saas nähdä miten mun käy.

Mutta Otto <3 Vaikka meillä välillä meno takkuaa, rakkaus ja välittäminen sydämessä, ja niin toivon meidän koirakkouden syvenevän ja vahvistuvan. Eikös sitä sanota, että vaikeuksien kautta voittoon, ja sillä tiellä ollaan. Ja jos jumittelu hiipii kimppuun yhteys koululle. Apua ja tukea saadaan! Aamulla puhuin johtavan kouluttajan kanssa ja sydäntä lämmitti miten hän ilostui kuullessaan eilisestä onnistuneesta reippailusta. Opaskoirakoululla tehdään asioita sydämellä ja eletään, tunnetaan asiakkaiden iloissa kuin suruissakin mukana.

Sydämestäni sulle onnea toivotan
sä mulle häntää heilutat
mua opastat iloiten
vaikka sulta vaadinkin
patistan kulkemaan inhokkipaikoista märkyydestä karheaan
hiekkaan Mutta sulle isot kehut annan
ne sydämestäni sulle riehutan
Hyvää syntymäpäivää nelivuotias Opas Otto

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Epätoivosta toivoon

Lähestyn suojatietä, jonka edessä vesilätäkkö, Otto hidastaa varhain ja pysähtyy niin ettei joudu lätäköstä menemään. Emme välttämättä ole suojatien kohdalla vaan sen sivussa. Ylityksestä selvitään, matka jatkuu. Käännytään oikealle tielle, joka laskeutuu. Märkää, hiekotushiekkaa, kuraa, lätäköitä... Eipäs tuosta huvita mennä, Otto tekee suunnan muutoksen välttääkseen tien inhottavuudet ja löydän itseni joltain aukealta. Onneksi kuulin junan äänen ja sain komennettua Oton takaisin tielle... Näin alkoi meidän viime torstainen matka salille. Maanantaina pääsimme laskeutuvalle tielle ja kääntymään vasemmalle radan varteen. Radan varressa kuljetaan haettaviin portaisiin asti. Vasemmalla on silta, josta pääsee autotien varteen, sinnehän Oton mieli halajas. Ehkä himpun kuivempaa. Ei kun takasin radan varteen ja tottakai väärään suuntaan, joten ympäri ja uudestaan. Lopulta portaat alas ja alikulkuun hitain maleksivin askelin. Paluumatkalla maleksien alikulkuun, mutta se löytyi kuin löytyikin. Portaat ylös ja radan varteen maleksimaan. Avokki ja avustaja tulivat meitä vastaan. Ottoon en saanut minkäänlaista vauhtia ja olo oli toivoton.

Eilen oli todella märkää, kumisaappaat ainoat oikeat jalkineet. Oton kulku oli luokatonta, joten pissalenkkeihin liikkumiset jäi. Tänään aamulenkki loi jo uskoa parempaan. Ja puoliltapäivin pääsimme koulutuslenkille. Koira vaadittiin liikkumaan niin hiekalla kuin lätäköissäkin. Järvilätäköt toki sai kiertää, mutta maleksimaan ei saanut jäädä yhtään. Koiralla heilui häntä korkealla koko lenkin ajan, vaikka Otto joutui kulkemaan sellaisista paikoista mitä inhoaa. Koiraa tietysti kehuttiin aina onnistumisen jälkeen. Liikkumiseen käytettiin kyynärvarsilukitusta, hihnasta nyppäsyjä, valjaiden helistelyä yms. Ei siis mitään koiraa satuttavaa. Äänenkäyttö oli myös tärkeässä roolissa. Mitä enemmän vaadittiin sitä enemmän kehuttiin. Ja minun on muistettava aina etten lähde ohjaamaan koiraa vaan pistän sen liikkeelle käskyin, kenties valjaita nostaen. Oton jumitteluiden myötä monesti ajaudun liian eteen koiraa nähden ja silloin väännän valjaista, jota ei saa tapahtua. Sama ylityksissä, koira liikkeelle ja sitten minä. Ette usko miten hyvältä tuntui kun koira alkoi tajuta, että nyt mennään eikä meinata, silti häntä heilui ja kaikilla oli hyvä olla. Samalla minulle opin paikka siitä, että voin olla napakampi ja vaativampi, Otto ei mene rikki siitä. Tuntuu vain piristyvän :D

Ongelmat ei varmasti ole taltutettu kahdella koulutuslenkillä. Edellinen oli jo toissalauantaina. Otto varmasti kokeilee jatkossa minua missä se aita nyt olisikaan matalimmillaan, mutta minun on oltava vaan tiukkana, niin tiukkana ja vaativana kuin vaan yksikseni liikenteessä voin ja uskallan ilman, että aiheutan vaaratilanteita. Ja lisäkoulutuslenkkejä tullaan varmasti tekemään tämän kevättalven mittaan.

Maanantaina ja eilen minusta tuntui, että ei meidän koirakkous kestä kauaa, että ei tästä vaan tule mitään. Surin jo kaikki mahdollisuudet. Tänään jaksan taas uskoa parempaan huomiseen. Soitto heti koululle kun tökkii ja sitten taas treenataan. Ja treenaan itekseni ja aina kun mukanani on joku näkevä, joutunee peesaushommiin :D Että kyllä vielä taisto jatkuu, jotta perjantaina neljä vuotta täyttävä Otto on luonani vielä vuosienkin päästä. Tämä kaikki kertoo vaan siitä, että joskus opaskoirakoksi kasvamisen eteen joutuu tekemään helkkaristi työtä, joskus se kestää pidempään, joskus on vaikeaa jne. Mutta kun se työ alkaa palkita, onnella ja hymyllä ei rajoja! Onneksi Suomessa on myös huippuammattitaitoisia kouluttajia, jotka auttavat meitä koirakoita.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ratsastusta ja lenkkeilyä

Avokki aamuherätykseksi avasi parvekkeen oven. Ulkoa kantautui kovanja puuskaisan tuulen kohina kera reippaan vesisateen. Onneksi kuitenkin sade ja tuulikin laantui ratsastustamme ennen. Muutama räntäräimäke putoili ollessamme hevosten selässä, toisaalta myös aurinko näyttäytyi.

Ratsastin tänään Aaveella, joka on hoikahko poika ja jolla Tiina on paljon ratsastanut. Aluksi teimme pysähtymisharjoituksia, Aave jolkotteli pidätteen läpi. En saanut hevosta pysähtymään. Kiersin varmasti ainakin kolme kierrosta ennen kuin Letun tultua hevosen eteen se pysähtyi, ja sen jälkeen vielä pysähdytin sen muutaman kerran omatoimisesti. Edellinen ratsastaja oli ollut pieni tyttö, joten pidätteestä saattoi kävellä läpi. Saatuani Aaveen kuulolle aloitimmekin harjoitella tölttiä. Aaveella on vähän huono töltti, joten töitä sai todella tehdä sen kanssa. Satula vähän kippaseen eteenpäin, joten suorassa pysymisessäkin oli tekemistä etten könöttäisi liiaksi edessä. Ravityöskentely sujui paljon paremmin ja kevennys löytyi hyvin. Jossain vaiheessa kadotin hetkeksi rytmin jostain syystä, mutta löysin sen vauhdissa uudelleen. Teimme lisää tölttiharjoituksia mm. töltistä viiden askeleen käyntiin ja paluu tölttiin. Ei aina ihan onnistunut. Käyntiaskeleita tuli paljon enemmän. Kuulinkin monta kertaa Letun suusta "pidäte ja pohje".

Tänään harjoittelimme laukan nostoja, pidäte, sisäpohje, nauttimaan. Koko kierrosta emme voineet laukata emmekä kuin toiseen suuntaan. Minä onneton iskin polveni aidan tolppaan Aaveen oikaistessa muiden perään. Hetken sattui helvetisti ja oli pysähdyttävä laukan noston jälkeen huokaamaan. Mutta ei muuta kuin uudestaan nostoja tekemään. Tosin vähän tulin tolpan luo turhan varovaisesti ja pidätteet jäi huonoiksi. Oli kuitenkin kiva päästä harjoittelemaan asiaa. Istunta laukassa on kuulemma meillä molemmilla Tiinan kanssa parantunut hurjasti. Jeeee!!!! Kehitystä tapahtuu.

Jatkoimme vielä ravi- ja tölttiharjoituksilla. Menimme mm. harjotusravia tavoitteena joustaa rennosti ristiselästä. En oikein tainnut onnistua, mutta tulipahan kokeiltua :D Loppukäynnit menimme ilman satulaa. Se ei tuntunut laisinkaan niin kiikkerältä kuin vuosi sitten ekoja kertoja ilman satulaa ratsastaessamme. Kun vaan paino pysyi riittävän takana selässä pysyi hyvin. Aika nopeasti uskalsin rentoutua ja nauttia hevosen lämmöstä. Niin ja puhua tietysti jostain ihan muusta :D Eli, taaskin huomasin kehitystä tapahtuneen, yes!

Kotona ehdin syödä ja hetken hengähtää. Lähdin ystäväni Marian kanssa reippailemaan märkään keliin. Otolle lätäköt oli hirvityksen kohtia ja välillä piti yrittää jumittaa, mutta alkuun päästyämme vauhti pysyi mukavana kannustuksin ja kyynärvarsilukituksin. Reippailtiin liki kahdeksan kilsan lenkki samalla kuulumisia vaihtaen. Mulla oli ihan liikaa päällä, joten hiki virtasi. Kotona olikin miellyttävää istahtaa saunan lauteille rentoutumaan. Sykemittari oli yhteydessä kun laitoin sen päälle. Luotin ja lenkille lähdettiin. No kappas vaan, eipä ollutkaan ottanut lenkin aikana sykettä. Ei taas voinut virta olla vähissä. Sen pitäisi kestää n. 40 h ilman lataamista, ja latasin sen viimeksi ennen maanantain lumikenkälenkkiä ja ehkä torstaina ennen spinnua. Ärsyttävää miten epäluotettavaksi tuo on nyt osottautumassa. Pääasia kuitenkin, että päästiin Marian kanssa lenkkeilemään ja kuulumisia vaihtamaan. Silti tuollainen toimimattomuus pännii. Katsotaan taas huomenna miten pt-treenissä käy.

Eilisestäkin tuli liikunnasta vapaa päivä. Tavattiin Silmukkasiskojen kanssa erään Siskon kotona neulomuksien merkeissä. Mä tein viimeisen levennyksen ponchoon. Illalla sainkin ponchon valmiiksi. Mukava iltapäivä herkutellen ja neuloen. Mukavuus jatkui kotona kun saimme vieraaksemme pitkäaikaisen kaverimme. Hän teki avokille atk-kartotuksen, päivitti Iphonea. Kahviteltiin (minulla teetä) kera herkkujen, tilattiin pitsat ja miehet nautiskelivat muutaman oluen minun nauttiessa pari lasia punaviiniä. Mukava rento, rauhallinen ilta.

Tästä onkin hyvä ponnistaa uuteen viikkoon ja aloittaa se huomenna pt-treenillä. Toivottavasti polvi ei hidasta tahtia. On nimittäin mustelmainen ja arka. Nyt kuitenkin on aika siirtyä höyhensaarille Vain aurinko muistaa -nimistä kirjaa kuunnellen.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Yläkroppatreeni Jannan ohjauksessa

Tänään olen viettänyt liikunnasta vapaata päivää käyden shoppailemassa. Theehuoneelta kolmea eri teetä: iltayrttitee, kermaisa vihreä tee sekä matea, jossa ginsengiä. Lankakauppa Snurresta tarttui ihana petroolinsininen pörröalpakka, josta teen kuohkean huivin :D Punnitse & säästästä ostin kaurapatukoita, mansikka- ja karpalomehua, jotka ovat kylmäpuristettuja eikä niissä ole lisättyä sokeria. Lisäks mukaan tarttui tummalla suklaalla päällystettyjä manteleita, kurpitsan siemeniä ja omenarenkaita :D Kävimme tovin istuskelemassa rauhallisessa kahvilassa herkulliset salaatit syöden. Lopuksi vielä ostamaan kopiopaperia, apteekkivisiitti sekä ruokakauppa. Sää on ollut harmaa ja väsyttävä. Aamulla tuntui etten käynnistyisi laisinkaan. Toki kropassa saattaa olla hiukan treeniväsymystäkin, joten ehkäpä tämä välipäivä on ihan paikallaan.

Keskiviikkona mulla oli treenit Jannan kanssa. Koska olin lumikenkäillyt ja seuraavana päivänä menossa spinnuun, keskityimme olakroppaan. Haluttiin sinne edelliskertaa enemmän tuntemuksia. Ja kyllä kiitos, niitä saatiin. Rintalihakset ovat tätä kirjottaessakin aika arat. Tuntemuksia myös vähän (ei tarpeeksi :DD ) ojentajissa ja lavoissa. Treeni aloitettiin tutusti Crossilla, jolla sutkutin 11 min pää osin vitos levelillä speedin noustessa parhaimmillaan 16.1. Loppusykenostatuksessa treenin jälkeen yrityksestä huolimatta ei speed noussut paljoa yli 14 :(

-ylätalja 3*10toistoa vastus 25+2,3kg ns välikiekko Aloitimme 32 kilolla, mutta veto jäi vähän liian ylös, joten pudotettiin vastusta hiukan.
-Pull over koukkuselinmakuulla penkillä 7kg käsipainolla suorin käsin Oli minulle uusi liike. Aluksi vaihdoimme 7 kilon käsipainon 6 kiloon, mutta liian helppoa, joten takaisin seiskaan. Ja kyllähän se sujui. Liike tehtiin niin pitkälle kuin alaselkä pysyi alustassa ja kädet suorina. Alkuun painon hallinta tuntui haastavalta, mutta koko ajan vapina ja vaapunta väheni. Tuollaiset treeniliikkeet tekee kyllä meikäläisen kropan hallinnalle ja koordinaatiolle hyvää.
-penkkipunnerrus 3*8toistoa 30kg Minulle tuttu liike, mutta silti yllätti positiivisesti, sillä eka kympin sarja 25 kilolla meni helpolla oikean liikeradan löydettyä. Näytti helpolta, joten Janna latasi viisi kiloa lisää ja kolme kahdeksan toiston sarjaa. Kahdessa sarjassa parissa viimeisessä Janna vähän auttoi, mutta silti. En olisi uskonut tällä hetkellä nostavani noinkin monta kertaa noin paljon :)
-Rinta käsipainoilla penkillä koukkuselinmakuulla 5kg käsipainot (viparina sivulle miltei suorin käsin) Hyvä liike ja pysyi hyvin hallinnassa, yes!
-ojentajat taljassa narulla 18kg Tuntui tehokkaammalta kuin tangon kanssa. Liikkeessä meni enemmän alas ja kääntyi sivulle. 18 kg oli tarpeeksi :) Odotin kyllä ojentajiin ennemmän jälkituntemuksia, sillä lopuksi vielä
-ojentajat kahvakuulalla 6kg seisten pään takaa. Jos käsiliikkeitä ei olisi ollut takana noin montaa ehkä kahdeksan kilon kuulallakin olisi mennyt. Nyt kuitenkin kuuden kilon möykky oli riittävästi kolmeen sarjaan.

Lopuksi paluu crossariin kymmeneksi minuutiksi. Speed pysyi 14 tuntumassa levelin ollessa vitosessa. Kovasti yritin Jannan kannustamana päästä sinne 16 speedin tuntumaan, mutta ei vaan onnistunut. Leveliä pudotettiin hetkeksi ja sutkutus jatkui ja huohotus lisääntyi. Janna muistutteli miten mahtava fiilis tulee kun homma on ohi, ja etten nyt halua luovuttaa. Ihana piiskuri, kiitos Janna! Puolivälissä kymppiminsaa pidin hetken kiinni crossin sykekahvoista ja tuolloin syke oli 168, mutta taatusti lopussa paukkui maksimit uusiksi. Valitettavasti omassa sykemittarissa oli jotain feelua, kenties liikkunut treenin aikana, sillä maksimiksi näkyi 142 ja se ei totisesti pidä paikkaansa eikä vain reilun kolmen sadan kalorikulutus. Harmi, kun en saanut todellisia lukemia, mutta sain mahtavan treenin! Ja eihän sitä voinut luovuttaa kun oli niin huippu piiskuri vieressä kannustamassa. Janna vain varmisti, että ei ole paha olo tai kipuja, että on kyse vaan väsymisestä. Treenin jälkeen endorfiini jylläsi aurinkoisessa säässä Oton kanssa kävellessämme. Pinna tosin kiristyi kun alikulkua koira ei välittänyt näyttää ja homma meni haahuamiseksi. Onneksi kuitenkin avokki löysi meidät ja ehdin syödä ennen asiakkaita.

Eilen jännitti lähteä matkaan, märkäkeli on tuonut jumittelevan Oton takaisin. Ehdimme kuitenkin ajoissa Vidaan. Tosin Otto olisi vienyt minut Leppäkorven koululle välttääkseen tiellä olevan vesilätäkön. Onneksi kuulin junan äänen ja onnistuin vaatimaan meidät oikeaan suuntaan. Portaiden ohikin koetettiin hiipiä, mutta huomasin. Vidassa kuitenkin ajallaan. Lipukkeet tunneille, koira toimistoon ja minä alakertaan kamoja vaihtamaan. Spinnusalissa olin hyvissä ajoin ja ehdin kaikessa rauhassa säätelemään pyörää. Oli kivaa polkea, vaikka jalat ehkä vähän väsyneet. Caloreita paloi 514. Ai-ai, taas lukema putosi. Seuraavalla kerralla täytyy pistää itsestään vielä enempi likoon. Keskisyke 140 ja maksimi 172.

Ehdin nyt hyvin rolleriin. Rullailu teki lihaksistolle oikein hyvää. Tosin yö oli levoton kuten ekan rollerkerrankin jälkeen. Silloin jalkoja särki ja olivat todella levottomat. Nyt särkyä ei ollut, mutta epämääräistä levottomuutta. En tiedä onko rollerilla mitään tekemistä. Kärsinhän muutenkin levottomista jaloista aika-ajoin. Tuo on kuitenkin vähän erilaista. Vaikea selittää. Tykkään kuitenkin rullailusta ja siitä miten tuntee siitä saatavan hyödyn.

Jatkoin pilatestunnille, jossa käytimme monessa liikkeessä kuminauhaa ohjaamassa liikettä samalla havainnollistaen liikesuuntia yms. Osa liikkeistä oli tuttuja viime kerrasta, osa täysin uusia. Osassa ymmärsin sanallisesta ohjauksesta, osassa taas Iran tarvitsi tulla ohjaamaan. Liikesarjat oli ehkä haastavimmat. Piti koettaa muistaa mitä missäkin vaiheessa tehdään ja vielä se hengityskin mukaan. Uskon kuitenkin, että siitä on vähän apua kun vuosia sitten olin Fatiman pilateksessa Finnbodylla. Siellä tosin ei taidettu koskaan olla seisoma-asennossa, istuma-asento oli varmastikin korkein mitä minun käyntiaikana oli. Eikä tuolloin käytetty mitään palloja tai kuminauhoja. Pilates on kuitenkin mielenkiintoista ja haastavaa, varmasti myös kehittävää niin koordinaatiolle kuin keskivartalon hallinnallekin. Aion kyllä käydä jatkossakin. Pidän kovasti Iran tavasta ohjata ja ohjata ihmisiä - muitakin kuin minua - henkilökohtaisesti. Että Ira joutunet kattelemaan mua jatkossakin torstaisin spinning-roller-pilates ketjussa :D

Avokki tuli Harmaakuonon kanssa vastaan ja tottahan toki silloin Otto opasti minut alikulkuun ja portaiden luota löytyi avokki. Litsislätsiskelissä kulku rauhallista, mutta tyystiä jumia ei tullut, huoh!!! Kotona suihku ja iltapalaa. Sänky kutsui luokseen aika rajusti, vaikka uni ei lopulta kovin nopeaan tullutkaan.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Liikunnasta onnellisena

Torstaina kostean kelin vuoksi minua hivenen jännitti miten Oton kanssa matka Vidaan sujuisi. Koira yllätti minut positiivisesti, liikkui kohtuureippaasti kosteudesta huolimatta. Perille ennätin jo ennen viittä, joten oli hyvää aikaa ostaa lisäkertoja kortille, viedä Otto toimistokoppiin odottelemaan ja pukuhuoneessa vaihtaa spinningkamppeet ylle. Sykemittari toimintavalmiuteen ja hipsin spinningsaliin, pyörä löytyi, säädöt kuntoon ja Sports Tracker päälle. Sitten ei muuta kuin polkemaan. Yes!!! Jalat tuntuivat ehkä vähän väsyneiltä, mutta silti polkeminen maistui keskisykkeen ollessa 145, maksimi 176, kaloreita paloi 525. Oli muuten alhaisin kalorikulutus mitä minulla on sykemittari spinningissä ollut. Joka tapauksessa hyvällä fiiliksellä iltaa jatkamaan. Pukuhuoneessa kuivat vaatteet ylle ja tohinassa onnistuin hukkaamaan seuraavien tuntien lipukkeet. Ensiksi meinasin hätääntyä, mutta sitten päätin lippujen antaa olevan missä on, että ehkäpä Ira uskoo minun ne ottaneen ja niinhän siinä kävi. Jatkoin rolleriin ja vielä uutena pilatekseen. Rollerissa nyt minulla oli pikkupallo sellainen kova pallo, joka tuntuikin imakalta osuessaan sopiviin kohtiin. Rollerissa aloitimme taasen jalkapohjan hoidolla, siirtyen rullailemaan sääret, reidet, pohkeet,pakarat. Pikkupallon kanssa aukasimme lantion aluetta ja ero oli huomattava. Teimme myös pikkupallo lavan ja selkärangan välissä liikuttaen yläraajaa. Avaa mukavasti hartiaseutua. Ehdimmepä vielä pötkötellä rullan päällä, rentoutua teeasennossa jne.

Pilates aloitettiin istumalla ison jumppapallon päällä. Tunnin aikana teimme monenlaisia liikkeitä joita en millään kaikkia muista. Muutamissa liikkeissä Ira ohjasi minulle miten ne tehdään, ja muutoin pysyin aika hyvin jyvällä tehtävistä asioista. Jos liike jatkui suoraan toiseen ja jopa kolmanteen liikkeeseen tarvitsin neuvontaa. Kiitos Ira! Kuten pumpissakaan, ei minua hävettänyt osaamattomuuteni tai ymmärtämättömyyteni. Kiltisti odotin tunteilematta/panikoitumatta ohjaajan ohjausta. Minua liikutti kovasti ihmisten avulaisuus. Kun saavuin rolleriin heti minulle avuliaat kanssatreenajat toi mattoa, palloa ja rullaa. Pilateksen alussa sain ison pallon ja toisen tarvittavan pallon. Tuntien jälkeen joku oli heti ottamassa välineitä viedäkseen ne paikoilleen. KIITOS teille. Moni tuntee jo minut nimeltä ja kuulenkin tervehdyksiä nimelläni. Moni ääni tuntuu jo tutulta, mutta keitä mahtaakaan olla äänien takana. Edelleen olen kovin positiivisesti yllättynyt siitä miten paljon Vidassa olen kohdannut ystävällisyyttä vammastani huolimatta. Kiitos siitä!

Seuraavana päivänä mahtava meno jatkui Jannan kanssa treenatessa. Nyt minulla oli pt-treenissä ensikertaa sykemittari päällä. Lämmittely Crossilla 12 min 4-5 vastuksella. Crossarille löysin itsenäisesti, jeee... Varsinainen treeni aloitettiin vinopenkkipunnerruksilla smithissä 7.5 kg per pääty. Jatkoimme samaisessa laitteessa leveillä kyykyillä, ensiksi ilman lisäpainoa, näytti helpolta. Lisäsikö Janna kerran vai kahdesti painoa. Nilkka-polvilinja pysyi suorassa, ylipäätään asento oli minusta yllättävän hyvä. Olen aina ollut sitä mieltä, että olen onneton kyykkääjä, mutta ehkä olen jotain vähän oppinut. Lopulta tein kyykkyjä 12.5 kg per pää-painolla. Sain tuntumaan persausta myöden. Takareidet ja pakarat oli treenin jälkeen ne kipeimmät paikat, mutta lumikenkäillessä vertyi hyvin.

Ristikkäistaljassa teimme useamman liikkeet alottaen ojentajista 23 kilolla jatkaen hauiskääntöihin samalla kilomäärällä. Alataljasoutu taljassa, steplaudan päällä istuen, kolmiokahvalla kiloja olikin lisättävä yllättävänkin paljon ennen kuin alkoi tuntumaan. Tein lopulta 45kg. Kummastelen vähän ettei käsivarret kipeytyneet nyt ollenkaan. Lapojen välissä vähän tuntemuksia. Pumpin jälkeisen treenikivun jäljiltä olin satavarma kärsiväni, mutta ei. Vielä ennen loppuverryttelyä ehdimme tekemään vartalon kiertoja ilmanpainelaitteella ja selkäpenkissä selän ojennuksia suoraan ja kiertäen. Tuntui alaselässä, yes! Lopuksi crossarilla 10 min loppuverryttelyt ja sykkeen nostatukset. Treeniaika 1 h 20 min, keskisyke 133 ja maksimi 179 ja kalorikulutus 636.

Suihkun jälkeen kävely aurinkoisessa säässä kotiin Oton opastaessa hienosti. Sisälläni kupli onnellisuus ja tyytyväisyys. Minulla oli hyvä endorfiininen olo. Lisäksi olin ja olen niin onnellinen kun minulla on oma sali missä käydä kävelymatkan päässä. Kotona salaattia ja paperitöitä, pakkaamista mökille lähtöä varten.

Lähdimme extempore mökille viettämään upeita talvipäiviä. Sunnuntaina ja maanantaina oli täydellinen sää ulkoiluu. Sunnuntaina lumikenkäilimme kolme ja eilen kaksi tuntia. Sunnuntaina kiertelimme peltojen lisäksi suoalueella ja vähän hankalammassa maastossa. Matkaa taittui 6.05 km. Sykemittarista loppui kesken akku, kalorikulutus oli yli 1400. Eilisellä lenkillä kulutus 1121 cal, keskisykkeen ollessa 140 ja maksimi 165. Keskinopeus 2.9 km/h. Sunnuntaina keskivauhti oli 2km. Eilen kävelimme 5.8 km. Lumihanki oli puoliupottavaa. Aika raskasta, mutta ihanaa! Kyllä sunnuntaina maistui kylmäsavulohi-katkispasta ja illalla pannari mansikoiden ja kermavaahdon kanssa. Eilen nautiskelimme saunan lämmöstä. Onneksi lähdimme mökkeilemään, saimme kaksi upeaa talvipäivää viettää ulkoillen. Koirat kulkivat mukanamme. Harmaakuono tosin hyytyi sunnuntain lenkillä, joten toimme vanhuksen välillä lepäämään. Eilen se kuitenkin paineli menemään meidän jäljissämme. Otto puolestaan vaikutti väsyneeltä. Ehkä sunnuntain lenkki painoi nuorukaista.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Hepostelua tuulen tuiverruksessa

Sunnuntaina oli kolmen viikon tauon jälkeen aika hypätä issikan selkään. Ratsastin Plesillä ja lähdimme maastoon. Harjoituskenttä oli kovin möykkelikköinen ja huonokuntoinen. Eihän maastossa sen paremmat olosuhteet olleet, mutta ehkä siellä saimme tunnista enemmän tasapaino- ja keskivartalotreenin myötä. Maastolenkkiin tuli lisäjännitystä kovasta tuulesta, joka vei ajoittain kuuluvuuden ja siten ympäristönsä hahmottamismahdollisuuden lähes kokonaan. Kulkiessamme pienen matkaa maantien laitaa ei pystynyt kuulemaan missä tien sivu on, onko tie ylitetty. Oli vain luotettava hevosen kulkevan edellä kulkijan perässä. Maastoon päästyämme melkein heti lähdimme nousemaan jyrkkää mäkeä ja viima vain harjan päälle päästyämme yltyi ja kuuluvuus katosi. Olin todella poissa mukavuusalueeltani ja ratsastin jäykin käsin. Lettu muistutteli meitä keskikropan tiukkana pidosta. Ei siellä hevosen selässä ilman tasapainoilua ja keskikropan jämäkkyyttä olisi pysynytkään, sen verran epätasaista menoa. Siitä huolimatta selvisimme niin ylä- kuin alamäistäkin. Otimme myös ravipätkän ja se oli aika jännittävää. En uskaltanut paljoa hoputtaa Plesiä joten kuljimme hitaanlaista ravia. Välillä tarvoimme hangessa missä lunta oli hevosia polviin. Välillä lumi petti kavioiden alta, joten tyhjiä askeleita tuli paljon. Hiljalleen tuohon epätasaiseen menoon tottui ja pystyi ratsastamaan rennommin ja rennommin. Toinen ravipätkä menikin jo vauhdikkaammin ja rennommin. Sillonkaan en kokonaan uskaltanut irrottaa käsiä satulasta.

Ratsastaessamme harjujen välissä kuuntelimme tuulen puhallusta kauempaa. Aurinko lämmitti, tuli hyvä olo, onnistumisen riemu. Mä uskalsin ratsastaa kovassa tuulessa epätasaisessa maastossa, vaikka toinenkin aisti oli melkein pelistä pois. Epävarmuus katosi eikä tuulen tuiverrus tuntunut enään niin pahalta. Matkalla tallille takaisin asiaa pystyi jopa analysoimaan tien viertä kulkiessamme.

Kyllä seuraavana päivänä tiesi ratsastaneensa möykkelikkömaastossa, sillä jalat olivat kipeät. Toki ne oli kipeät lauantain pumpistakin, mutta kyllä sisäreidet oli saanut osansa. Eilisaamuna hyppäsinkin kipein lihaksin uima-altaaseen. Kaikkein eniten tuntui rintalihaksissa ja olkavarsissa ojentajapuolella. Ensinmmäiset sata metriä oli tuskaa, mutta hiljalleen tuska väheni ja uinti tuntui kipeissä lihaksissa hyvältä. Polskutimme 75 min, uin 1400 m.

Vieläkin käsivarret ovat kipeät. Viime yönä en oikein tiennyt missä asennossa nukkuisin, koska sattui olkavarren alaosiin ojentajapuolelle. Tämän päivän aikana kipu on muuttunut paikallisesta kasvusäryn tuntuiseksi tuntemukseksi. Eiliset kuusi asiakasta ei varmaankaan helpottaneet palautumista. Tänään asiakkaita oli kolme, mutta käsille riitti puuhaa keramiikassa ja rottingissa. Sienikorin kanssa taistelu jatkuu. Kohta kori on sellaisessa korkeudessa, että väliseinät ovat riittävän korkeat ja niistä kun pääsee eroon, homma helpottuu huomattavasti.

Keramiikassa tein pikarin ja lautasen. Edelliskerralla valmistui muki. Lasituspolttoon menivät tänään tekemäni lautanen, koiramuki ja kulho. Ens tiistaina onkin vain rottinki, sillä keramiikka on hiihtolomatauolla.

Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry järjestää blogikirjoittamisen verkkokurssin. Ilmottauduin ja mahduin mukaan. Torstaina saamme ensinmmäiset materiaalit/tehtävät. Kurssi kestää toukokuulle. Saas nähdä mitä uutta siellä opin ja miten se kenties vaikuttaa blogiini.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Aamupäivän treenit

Jälleen kerran olen myyty ihanalle treenin jälkeiselle fiilikselle. Marin houkuttelemana lähdin Vidan lauantaiaamun pumppitunnille, joka on ennen spinningiä. Kello soi kahdeksalta ja vapaaehtoisesti nousin ylös ja löysin itseni jumppasalista 9.30 edessäni kaksi eri painoista tankoa, steppilauta, käsipainot, jumppamatto, juomapullo, hikipyyhe ja tietystikin pussukassaan Iphone, jossa Sports Tracker päällä ja sykevyö yllä. Lokakuussa olen edellisen kerran ollut pumpissa eikä musta nyt kyseisen konseptin fania tullut silloin eikä nytkään. Kivaa vaihtelua ja omien rajojensa rikkomista, uskaltautumista ryhmäliikuntatunnille ja kokea onnistumisia. Nytkään en aina ihan kaikissa liikkeissä pysynyt mukana. Olen oppinut esim. että kulmasoutu tehdään selkä paikoillaan ja nyt se olikin suoristettava välillä, jos nyt tajusin yhtään oikein. Ohjaaja Tanja ohjasi kyllä ihan selkeästi, mutta ne eri rytmissä tehtävät jutut tuntui oudoilta. Joo, ymmärsin hitaat nostot ja laskut kolmosilla, mutta esim. soudussa soudettiinkin kolmasti ja selän suoritustus. Terminologia ei ollut tuttua ja siksi varmasti välillä olin vähän hukassa. Uutta oli se, että minua ei hävettänyt moinen. Eikä minua hävettänyt liikkuvissa askelkyykyissäkään etten tehnyt kovin pitkillä askeleilla, koska pelkäsin hukkaavani paikkani ja menettäväni tasapainoni. Normikyykkyjä uskalsin tehdä lokakuuta tehokkaammin. Yläkropan liikkeissä koin olevani enemmän vahvoilla. Ojentajaliikkeet, penkkipunnerrus nosti itseluottamusta. Yllätyin miten hyvin pysyin lankussa vatsalla ja kyljellä. Kylkilankussa ohjaaja korjasi jalan asentoa. Teimme myös vatsarutistuksia vinoin vatsalihaksin, jalan nostoja kohden kattoa ja tunnin alkuvaiheessa maastovetoja.

Ehkä kokemuksen puutteestakin johtuu ettei pumpissa saa itsestään ihan kaikkea tehoa irti. Menee valtavasti energiaa keskittymiseen miten liikkeet tehdään oikein, keskittymiseen ohjauksen kuuntelemiseen ja ymmärtämiseen, paikkansa säilyttämiseen jne. Ei minusta nytkään tullut pumppifania, mutta vaihtelua ja sitä kautta mukavaa. Kyllä joskus voin mennä uudestaankin, mutta tuskin säännöllistä pumppaajaa minusta tulee. Mari, kysele vaan jatkossakin minua rajoja rikkomaan!

Pumpin jälkeen vauhdilla vaihtamaan spinnukamat ylle ja satulaan. Ohjaaja Tanjan kanssa vaihdoimme muutaman sanan pumpista, mutta nyt olin tutulla alueella spinningpyörän päällä, yes! Nyt joutui seuraamaan ehkä hiukan tarkemmin omaa jaksamistaan, koska se pumppi oli alla. Teimme kolme työosuutta 13 mittaisina. Väleissä kolmen minuutin palautukset joidenka aikana halutessaan saattoi nousta hölkälle halutessaan. Ja minähän halusin :O Mahtavaa haastaa itseään, polkea satulassa, seisten, tehdä kiihdytyksiä, polkea raskaalla vastuksella. Hiki virtasi ja syke sykki korkealla. Kyllä vaan treeni tekee hyvää! Kiitos Tanjalle mahtavista aamutreeneistä pumpista ja spinningistä. Varmasti tavataan tulevaisuudessakin, sillä olen kaavaillut käyväni jatkossa mahdollisimman usein lauantaisin spinnussa ja ehkä joskus kaverin kanssa pumpissakin. Pumppiin en suostu yksin menemään.

Aamulla plendasin smoothieksen mihin laitoin avokilta protskua, maustamatonta jogurttia, persikkaa, puolukoita, chian siemeniä, kaakaojauhetta ja salaatin lehtiä. Tuo energialähde oli kyllä tarpeen ja saunassa oli mukava istua naisjoukolla smoothies- ja vesipullo ulottuvilla. Kotiin päästyä tein koirahieronnan, söin välipalaa, valmistin ruuan ja nukahdin äänikirjan pariin.

Spinningissä keskisyke oli 155, joten turhan kova. Maksimi 178, kalorikulutus 151. Pumpissa kulutus 512 cal, keskisyke 120 ja maksimi 165. Kulutus yhteensä 1063 cal. Pumppi varmasti vähän verotti spinningin kulutusta. Olen joka tapauksessa tyytyväinen. En halua vertailla kenenkään toisen kulutusta tms, mutta keskustelimme Marin kanssa aiheesta ja meillä oli hyvin erilaiset lukemat, sanoisin huomattavan erilaiset. Ikäeroakin toki on reilu kymmenen vuotta, mutta yli 600 ero tuntuu hurjalta. Molemmat ovat sitä mieltä, että syötetyt tiedot on oikein omissa mittareissamme. Jäin kuitenkin miettimään onko tuo Sports Tracker oikeasti miten luotettava, onko minulla siinä jokin häikkä vai treenaammeko vain niin eri intesiteetilla. Ja tämä ei todellakaan ole mikään vertailuasia, vaan pohdintaa suurien erojen syistä.

Viikolla Näkövammaisten keskusliitto ry:n Airut-lehdessä julkaistiin kolumni sokeana kuntosalilla-aiheella. Tekstistä paistaa järkyttävä asennevamma sokeaa kohtaan ja mietinkin onko kirjoittaja todella kokenut tuon. Itsekin olen jännittänyt sokeana julkisella salilla olemista, tunneille osallistumista jne. En kuitenkaan ole kokenut koskaan vastaavaa. Ja nyt Vidalla kokemukset ovat olleet yltiöpositiiviset. Palaan aina sieltä hyväntuulisena, iloisena, onnellisena kotiin. Olen todella iloinen, että syyskuussa kirjoitin Korso-ryhmään halusta päästä spinningiin ja että Janna otti minuun yhteyttä. Siitähän tämä kaikki lähti. Jannan kannustuksella, patistuksella on iso osa. Iso osa on myös onnistuneissa kokemuksissa spinnussa, rollerissa ja pumpissakin. Nyt olen vakavasti harkitsemassa, että tulevana torstaina osallistuisin spinnun ja rollerin lisäksi pilatekseen. Uskallanko vai en, jää nähtäväksi, mutta pyrkimys on kova. Mutta tässä tämä teksti

Eilenkin vietin tovin Vidalla. Kuten jo aiemmin kirjoitin, olen päättänyt jatkaa Jannan kanssa yhteystyötä, joten istuimme alas ja teimme sopimuksen ja merkkailimme kalenteriin treeniaikoja. Olen todella iloinen yhteistyömme jatkumisesta. Jatkossakin saatte tai joudutte lukemaan pt-treenikuulumisia täällä. Ja toki muitakin liikuntajuttuja, kuten metsässä liikkumisista. Avokin eksymisen jälkeen olemme monen näkevän suusta kuulleet eittei heikolla näöllä saa mennä metsään. Menemme sinne jatkossakin. Eilen muuten tilattiin puhuva kompassi ja ajastin Jenkkilästä. Ajastin ei nyt liity metsässä liikkumiseen mitenkään, mutta joskus jos haluu treenata kahvakuulilla tyyliin 1 min etuheilautus, 1 min pystypunnerrus tms. Tuo aika nyt oli vaan esimerkki siitä mihin ajastinta käytetään. Aika voi olla vaikka 30 sek.

torstai 5. helmikuuta 2015

Kuulumisia kera jännityksen

Mökkiviikonloppumme ei mennyt ihan suunnitellusti. Minun lumikenkäilyt jäi siihen reilun tunnin lenkkiin. Avokki teki toisen lenkin, joka venähti 11 tunnin mittaiseksi. En pahimmalle vihamiehellenikaan toivoisi sitä kokemusta, jonka lenkin myötä koin. Jäin mökkiin Harmaakuonon kanssa potemaan äänikirjaa kuunnellen. Jossain vaiheessa mietin avokin innostuneen pidemmällekin lenkille. Hiljalleen ärtymys alkoi hiipiä siitä ettei miestä näkynyt takaisin. Ärtymys muuttui nopeasti huoleksi, ja kun huoli iski kyntensä minuun en enään kyennyt keskittymään mihinkään. Soitin äidille ja tämä käski minun syödä. Söin lauantaina tekemääni jauhelihamakaroonilaatikkoa, joka ei maistunut. Kävin ulkona huutelemassa avokkia ja Ottoa. Tuli aika soittaa hätänumeroon ja kertoa tilanne. Siitä käynnistyikin sitten etsintä. Poliisi soitti minulle ja tuli käymään, jonka jälkeen puheluita tuli noin tunnin välein. Aina sain kuulla lumikenkäjälkiä löytyneen ja vaikutelma oli eksyneen ihmisen etsinnästä. Poliisipartioiden lisäksi etsijöihin liittyi iso vapaaehtoisporukka. Puhuin äidin kanssa puhelimessa, chattasin kahden ystäväni kanssa Facebookissa. Hetkittäin olin aika rauhallinen, välillä iski paniikki, pelko siitä mitä olisi oikein sattunut. Koin pelkoa avokin menettämisestä. Toki huoli oli Otostakin, mutta pakko myöntää koiran jääneen vähän unhoon. Ajattelin kai, että jos avokki pärjää, pärjää Ottokin ja päinvastoin. Sain sentäs ilmotettua Opaskoirakoulun päivystykseen tilanteesta. Ystäväni olisi ollut valmis tulemaan luokseni, jota todella arvostan ja jota en varmaan siinä hetkessä osannut oikein edes sanoa. Keli oli kuitenkin huono ja mökkitie erittäin huonossa kunnossa, joten oli parempi ystävän jäädä kotiin. Helpotti kun sai kirjotella chatissa ja välillä puhua puhelimessa. Tosin puhelimessa ei kauaa viitsinyt puhua, jotta viranomaiset saisivat minut heti tarvittaessa kiinni. Minulle kerrottiin, että saisin luokseni vapaaehtoisia kriisiapua antavia henkilöitä. Arvelin kuitenkin pärjääväni. Kymmenen jälkeen poliisi sanoi luokseni tulevan kaksi vapaaehtoista juttelemaan. Heitä odotellessa alkoi paniikki taas nousta pintaan, mutta heidän saapuessa pysyin rauhallisena. Istuimme pirtin pöydän ääressä jutellen välillä tilanteesta missä olimme, välillä taas jostain ihan muusta. Hiukan ennen puolta yötä he saivat viestin etsintäoperaation päättymisestä kera kiitoksin osallistumisesta. Jäimme odottamaan miten etsintä oli päättynyt. Tuskin meni montaakaan minuuttia, vaikka minusta tuntui ikuisuudelta kun tuli odotettu soitto. Mies oli löytynyt ja kävelee kohti mökkiä. Itku naisvapaaehtoisen halauksessa helpotuksesta ja jännityksen laukeamisesta. Ensiksi sisälle syöksyi märkä Otto. Heittäytyi jalkoihin selälleen kellimään ja kohta kuului avokinkin ääni. Halaus! Räntäsateesta ja hiestä märkä mies, mutta hyvävoimaisena. Oli eksynyt metsään, kiertänyt ympyrää, joutunut ryteikköön ja lopulta löytänyt tielle. Minä soittamaan äidille, avokin isälle ja Opaskoirakoululle miehen ja koiran löytyneen kunnossa avokin riisuessa litimärät vaatteet yltään. Vointia kyseltiin, mutta nopeaan mökki tyhjeni ja jäimme odottamaan ambulanssimiehiä, jotka tulivatkin pian. Tarkistettiin verenpaine, lämpö, sokeri, hapen saanti, otettiin sydänfilmi ja jututettiin selvittääkseen avokin henkisen tilan. Kaikki vaikutti olevan kunnossa ja jäimme kahden. Kuuma suihku ja takkaan tulet. Väsymys oli tipotiessään, ei ollut tajua miten paljon kello oli. Vasta neljän maissa väsy tuli ja kykeni rauhoittumaan unille. Seuraava päivä meni kokien levottomuutta ja tyhjiin puristuneisuutta. Ei pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Avokki oli ihmeän pirteä, vasta syötyämme väsymys iski. Nyt ollaan kuitenkin toivuttu ja päästy arkeen kiinni. Pari ensinmmäistä päivää piti halailla ja käydä koskettamassa toista, ihan kuin varmistaakseen toisen todella olevan siinä.

Kokemus oli varmasti meille molemmille melkoinen. Onneksi avokki ja Otto jaksoivat pysyä liikkeessä, ja että miehellä on hyvä kunto. Nyt eksymisiä estääksemme olemme miettineet apuvälineitä metsässä liikkumiseen, koska sitä emme halua lopettaa tulevaisuudessa, vaikka lähimmäisiä se pelottaakin. Eilen löysimme Braillestoresta puhuvan digitaalisen kompassin ja myöskin Iphonessa on sellainen. Haluaisimme kuitenkin gps-riippumattoman kompassin, koska katvealueita mökin ympäristössä on aika paljon.

Lopuksi haluamme kiittää kaikkia niin poliiseja kuin vapaaehtoisiakin, jotka etsintään osallistuivat. KIITOS <3 Kiitos myös ystäville ja läheisille tuesta <3

maanantai 2. helmikuuta 2015

Tammikuun liikunnat 12/31

Useampana vuonna olen intoa pursuten laittanut liikuntayhteenvetoja tammi- ja vielä helmikuultakin. Sitten homma on jäänyt yksittäisiä yhteenvetoja lukuun ottamatta. Kuten aiemminkin tavoite on saada liikunta säännölliseksi osaksi ympäri vuoden, ei vain alkuvuodesta tai alkusyksystä. Vuosi 2014 oli jo edistyksillinen tavoitteessa. Kirjoitin läpi vuoden liikunnat ylös, vaikka blogiin taisin laittaa vain tammihelmikuulta yhteenvedon. En tiedä miten tänä vuonna käy kuinka monen kuukauden liikuntayhteenvedot täältä löydätte, mutta tarkoitus on kirjata ainakin itselle koko vuoden treenit ylös. Joka tapauksessa tässä tammikuulta yhteenveto. Siitä puuttuu ma 5.1. 25 min luistelu, koska alle 30 min suorituksia en ole merkannut. En ole merkannut myöskään läheskään kaikkia koiralenkkejä. Merkattu on hikitreenit :DD
Tammikuussa liikuin 12 päivänä 31 mahdollisesta, joten liian vähän. Tilanteen pitäisi helmikuussa korjaantua sillä tällä hetkellä näyttäisi siltä, että hyppään ainakin kolmasti uima-altaaseen, nousen kahdesti hevosen selkään, poljen useammallakin spinningtunnilla. Olen päättänyt jatkaa yhteistyötä Jannan kanssa, joten treenikertoja tulee sitäkin kautta.

Tammikuun yhteenveto
3.1. 15.00 Rentoa ulkoilua metsäteitä talloen 1 h
4.1. 14.15 ns. ympyrälenkki 1 h 10 min 4.5 km
8.1. 11.30 Pt-treeni 1 h
10.1. 10.35 Spinning 55 min
12.1. 9.50 Uinti 1350 m 70 min
14.1. 12.00 Lenkki 4 km 47 min (5 km/h)
15.1. 17.30 Spinning 55 min (555 cal, keski146 jamaksimisyke178) 18.35 Roller 35 min
18.1. 14.00 Ratsastus 1h
19.1. 19.30 Kahvakuula 40 min
21.1 10.30 Crosstraine 10 min+45min
22.1. 17.30 Spinning 55 min (587 cal, keski148 ja maksimisyke 176) 18.35 roller 35 mim
30.1. 16.15 Lumikenkälenkki pelloilla 4.15 km 1 h 18 min (3.2km/h, 777 cal, keski146 ja maksimisyke162)