tiistai 29. lokakuuta 2013

Kenttätunnilla hepostelemassa

Nyt pahasti näyttää siltä, että olen hurahtamassa tai ehkäpä jo hurahtanut ratsastukseen. Keskiviikkona kun kypärää ei löytynyt (mukaan lähti housut) kävimme perjantaina Horzessa ostoksilla. Sopiva kypärä löytyi, mutta pään muotoni vuoksi jouduin ostamaan enempi soikean kuin pyöreän mallin. Hinta nousi, mutta enhän voi ratsastaa kypärällä, joka painaa otsaa ja sivuilta on liian iso. Siispä ostin 95 € maksavan soikeamman vaihtoehdon. KIRPAISI, ja mietinkin tulleeni hulluksi. Ja suusta vielä lipsahti, että kenkiäkin voisin katsoa :) No löysin nahkaiset jalkaan vedettävät nilkkurit joissa paksut pohjat ja pohjallisessa lämpöä tuomassa karvaa. Jalkani on pieni ja saapasmalleihin ei pohkeeni mahdu, mutta kyllä kengät asiansa ajoivat ilman saapasvarsiakin.

Tallin piha ja kenttä olikin melkoisen märkä pe-la -yön ja la-päivän sateiden jäljiltä, joten onneksi olin shoppaillut vielä nuo viidenkympin kengätkin... Ja onneksi tuo ratsastustunti oli sunnuntaina eikä lauantaina. Nimittäin jälleen kerran saimme nauttia sateettomasta säästä. Nyt ryhmässämme oli kolme sokkoa, ratsastuskokemusta yhdellä meistä selvästi enemmän, mutta pitkä tauko edelliskerroista. Päästyämme hevosten selkään kiersimme kentän pariin kertaan ympäri siten että tunnin ohjaaja kertoi millä sivulla milloinkin ollaan. Mukana oli myös toinen henkilö vähän ohjaamassa ja suuntia antamassa. Hevoset hyvin mielellään hipsivät kentän keskustaa kohden, joten aidan viereen sai olla ohjastamassa koko ajan. Tunnin aikana kuului monta kertaa "oikea ohjas ja vasen pohje" ja käännyttyämme kulkemaan toisinpäin "vasen ohjas ja oikea pohje". Tunnin aikana kiinnitettiin huomiota ratsastusasentoon ja me kaikki saatiin todella hyvin palautetta siitä. Itselläni tahtoo leuka jäädä vähän alas ja painonsiirto taakse. Harjoittelimme pysähdyksiä jännittämällä syvät vatsalihakset. Helmasyntini on pitää kantapäitä liian ylhällä, joten kuulin myös useasti "kantapäät alas" tunnin aikana.

Hevoset ovat vaihtaneet jo talvikarvan, joten 12 asteen lämmössä niillä oli kuuma ja laiskuus. Kuulemma olivat olleet aika vetämättömissä koko päivän. Noh, saipahan todella tehdä töitä saadakseen hevosen tölttäämään. Töltti tuntui kovin väkinäiseltä ja niin hitaalta, että koin sen käynniksi. Pohkeita, pohkeita annettiin, korjattiin asentoa ryhdikkäämmäksi ja nautittiin. Lopputunnista kokenein ratsastaja halusi kokeilla laukkaa ja me muut perässä :D Jokainen pääsi kokemaan hetkeksi laukan hurmaa. Laukka nostettiin aina tietyllä suoralla eikä se pätkä kovin pitkä ollut. Minun pitäisi vaan rohkeammin nojata taakse ja pitää harjasta kiinni. Nyt kuitenkin voin sanoa laukanneeni myös kentällä!!! Tunnin vetäjä ja avustajamme oli aivan innoissaan rohkeudestamme, ja vetäjä totesikin "Kyllä te ootte ihan hulluja" :D:D Me todettiin puolestaan "sinä vasta hullu oletkin, kun otat tällaisen ryhmän ohjattavaksi". Vakavasti ottaen hyöty on varmasti molemminpuolinen. Ohjaajamme saa omaan työhönsä kenties uutta näkökulmaa, oppii vammaisten ratsastajien mahdollisuuksista jne. Me taas saadaan oppia ratsastamiseen ja siinä sivussa koordinaatio, tasapaino ja kehonhallintatreeniä. Wouh!!! Menis pari viikkoa nopsaan, niin päästäisiin uudelleen.

Tunnin jälkeen talutimme hevoset kentältä ja saimme olla mukana ohjien ja kuolaimien riisumisessa. Tunnista jäi käsittämättömän hyvä fiilis varmasti meille kaikille, myös vetäjälle - ainakin toivon niin. Ja tuollaisella huippufiiliksellä olikin mukavaa lähteä viettämään lomaviikkoa mökille.

Eilisiltana ei tehty kuin ruoka: uunilohta ja perunoita. Lohen maustoin kuivatulla tillillä, savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella. Pilkoin uunivuokaan kirsikkatomaatteja, kaadoin pussista pakastekatkaravut ja kermaa. Perunat maustettiin kesäiseen tapaan ja grilliin nyyttiin paistumaan. Takassa loimotti tuli ja meitä vaivasi väsymys. Olimme nimittäin lauantaina ystäväpariskunnan luona iltaa viettämässä. Söimme herkullista kanasalaattia, jonka kanssa oli tarjolla Semperin gluteeinittomia aamiaissämpylöitä. Sämpylät olivat jännän makeita. Kahvin ja teen kanssa syötiin minun tekemääni pannaria kera mustikoiden. Illan aikana nautittiin jokunen lasi punaviiniä. Onneksi krapulaa ei ollut, ratsastustunti olisi saattanut olla aika kurja muussa tapauksessa. Mutta ystäviä oli mukavaa tavata.

Pitkien yöunien jälkeen olo on ollut pirteä ja aamupalan jälkeen lähdimmekin kävelemään. Koirat saivat juosta vapaina. Oli todella märkää joka paikassa. Jostain kauempaa kuului jänisten ajossa käytettävien koirien haukku. Omamme ei onneksi niistä välittäneet, joten saivat olla vapaana koko reilun kahden tunnin lenkin. Loppumatkasta aavistuksen tihutti vettä. Kävellessämme metsäautoteitä pitkin tuoksuttelimme syksyisen metsän tuoksua. Siinä on jotain rauhoittavaa ja koskettavaa. Käytiin myös tunnustelemassa hirvimiesten tähystys/ampumislavaa, kun en tiennyt millainen se on. Ei kiivetty lavalle, mutta ylsin juuri ja juuri lavan reunaan. Nytpä tiedän millainen tuokin hökötys on - ainakin suunnilleen.

Ruuaksi valmistin linssi-kookoskeiton ja siemenrieskaa, joten terveellinen ja ravitseva ateria kynttilän valossa. Päivän kruunasi sauna. Lampeen menemistä harkitsimme, mutta kumpikaan ei kyennyt veteen. Kastauduimme pohkeitamme myöden, mutta pulahdus jäi tekemättä. Saunominen oli ihanaa ajan kanssa, ei ollut kiirettä mihinkään. Sen jälkeen maistuikin iltatee. Olen niin lomatunnelmissa kuin vaan. Nyt kuitenkin kirja korville ja unille.

torstai 24. lokakuuta 2013

Hektistä elämää

Voi miten harmaata ja sateista onkaan. Nyt ne syksyn kurjat kelit ovat saapuneet. Pitkään saimmekin nauttia aurinkoisista kuulaista upeista syyspäivistä. Matalapaineen mukana on iskenyt karmea väsymys, eikä kiireinen elämä yhtään sitä helpota. No onneksi olen melatoniinin avulla nukkunut, en välttämättä huippuhyvin, mutta nukkunut kuitenkin. Olen nimittäin heräillyt öisin todella monta kertaa ja se on aika rasittavaa.

Viikonloppuna vietin "naisenergiset" päivät avokin lähtiessä lauantaiaamusta mökille evakkoon :D Järjestin luonani Evelace-alusvaatekutsut. Alkuun väkeä piti tulla huomattavasti enemmän, mutta erinäisten sattumusten vuoksi kutsut menivät pienemmällä porukalla. Kahdet uudet liivit innostuin tilaamaan. Ostosten lomassa kahviteltiin. Tarjolla oli pinaatti-fetarullia, siemenrieskaa ja mustikkapiirakkaa. Kutsujen jälkeen jatkoin iltaa lapsuudenystäväni kanssa punaviinistä ja juustoista nauttien, ja mikä ihan parasta, ehdittiin jutella kaikessa rauhassa tuntitolkulla :D

Sunnuntaina puolestaan Silmukkasiskot saapui luokseni neulomaan. Iltapäivän puikot heilui ja juttua riitti. Välillä toki taas herkuteltiin nyyttärituomisia. Neuloin ponchoa, joka alkaakin olla viimeisiä kerroksia vaille valmis. Olo ei myöskään pirtein mahdollinen ollut, sillä yöunet jäi vähän lyhyiksi :D Silti Silmukkasiskojen kanssa aika sujahti vauhdilla.

Ja nyt onkin ollut aika kiireinen viikko. Joka päivälle on riittänyt asiakkaita, josta olen erityisen iloinen. Opaskoira-asiat ovat myös vieneet aikaa. Maanantai-iltana kokoonnuimme alueelliseen tapahtumaan, jossa teimme kaupunkiopastusharjoituslenkkejä ja lopuksi juotiin kahvit sekä kyseltiin toiveita ensi vuoden ohjelmasta. Otto treenilenkillä opasti aika mukavasti. Pari ekaa suojatietä meinasi unohtua pysähtyä, mutta reitin edetessä pojan opastus tarkentui huomattavasti. Ja maininnan ansaitsee myös se ettei tahmatassuilusta ollut tietoakaan :D Seuraavana päivänä istuimme yli kolmen tunnin kokouksen, josta kiireellä kotiin asiakkaita hoitamaan. Mielestäni on hyvä kun me hallituslaiset keskustelemme asioista huolella, joten harmitti kiireen iskiessä niskaan Mutta ei ne kokoukset Opaskoirayhdistyksen hallituksen kokoukseen loppuneet, nimittäin eilisaamuna osallistuin Opaskoirakoulun uusittavien kotisivujen suunnittelutyöhön kertomalla ruudunlukuohjelmaa käyttävän näkökulmia mitä sivuja tehtäessä tulisi huomioida. Oli mielenkiintoista ja tapaamme marraskuun loppupuolella uudestaan. Sitä ennen saan kommentoitavaksi tekeillä olevia sivuja. Kotisivupalverista kotiin, jonne saapui Lemmikit-lehdestä toimittaja ja valokuvaaja. Juttelimme koirista teen ja kahvin äärellä, jonka jälkeen ulkona kuvasimme koiria. Ilmeisesti joulukuun numerossa juttu sitten on :)

Ja illalla töiden jälkeen lähdin ystäväni kanssa ostamaan ratsastuskypärää. Sopivaa kypärää ei löytynyt, mutta löytyi ratsastushousut puoleen hintaan, 35 € Hantterssin housut. Kypärän metsästykseen lähdetään huomenna uudemman kerran :D Sunnuntaina on nimittäin eka kenttätunti ja tälle vuotta niitä on sovittuna kaikenkaikkiaan viisi ja niiden lisäks yksi vaellus. Tähän asti olen käyttänyt tallin kypäröitä, mutta haluan oman jo hygieenisyistä ja ainahan oma on OMA :D:D Olen todella onnellinen jo etukäteen tulevista ratsastuskerroista.

Vaikka aamulla olo oli hyvin takkuinen ja tuntui siltä etten jaksa uida metriäkään, olen onnellinen uimatreffeistä. Viime viikko jäi väliin ja ens viikkokin jää, joten onneksi takkuisuudesta huolimatta päästiin polskuttamaan. Polskin 1400m/80min, joten edelliskerran vauhtiin en ihan tänään yltänyt, mutta alussa ajattelin kilsan tekevän jo tiukkaa, joten siihen nähden kai voinen olla suht tyytyväinen. Ens kerralla sitten taas paremmin! Mut joo... Tälle viikolle tyypilliseen tapaan, vauhdilla uimasta kotiin asiakkaita hoitamaan. Nyt vietän taukoa ja kohta saapuvat kutsuilla tilatut tuotteet ja sen jälkeen työpäivä jatkuukin yli kahdeksaan.

Jossain vaiheessa lukiessani blogipostauksia ja kirjottaessani kommentteja huomasin, että en saa kommentointiseurantaa enään sähköpostiin, joka oli todella kätevää silloin kun halusi seurata jatkuuko kommentit edelleen... Jokin muutos on siis tapahtunut täällä bloggerissa, nyyyhhh... Vai onko tämä vain jokin ruudunlukuun liittyvä ongelma?

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kun valo vähenee

Vaikka ollaan saatu nauttia upeista aurinkoisista syyspäivistä päivät lyhenevät vääjäämättä ja tuo univaikeudet pimeän ajan seuralaisina. Oli aika milloin unettomuus iski vasta joulukuussa, oli aika milloin se iski marraskuussa... Ja nyt on aika milloin oireilu alkaa jo lokakuussa :( Vuosia sitten kärsin pimeän ajan yli univaikeuksieni kanssa ja välillä olin sekaisin kuin seinäkello. En osannut ongelmaa yhdistää oikein mihinkään. Tiesin, että näkövammaisilla on ehkä normaalia enemmän unettomuutta, mutta vasta kolme vuotta (onko siitäkin jo niin kauan?) juteltuani erään tuttavani kanssa valvomisesta sain vinkin kokeilla melatoniinia. Ja minähän marssin luontaistuotekauppaan ostoksille. Tuolloin reseptivapaana sain 3mg vahvusta melatoniinia. Tuon jälkeen raja on laskenut ja muuttunut useampaan kertaan. Muistan vieläkin sen autuaallisen tunteen otettua ensinmäisen pillerin. Nukuin heräilemättä ja olo oli levännyt.

Siitä lähtien olen yrittänyt huolehtia, että minulla on melatoniinia aina kaiken varalta. Pimeimpään aikaan tarvitsen sitä eniten ja pidempiä kuureja. Kesällä onneksi harvoin, mutta joskus silloinkin. Selvästi kuitenkin ongelma on loka-helmikuussa pahimmillaan. Koskaan en ole lääkärissä käynyt, vaikka melatoniini tulisi reseptillä edullisemmaksi.

En koskaan aloita yhden huonosti nukutun yön jälkeen melatoniinikuuria enkä ota pilleriä myöskään keskellä yötä todettuani, että uni ei tule. Jos unettomuus jatkuu useamman yön aloitan kuurin, ja niin tein maanantaina. Viime viikolla yö yöltä uni huononi ja väheni, joten totesin pimeän ajan alkaneen ja melatoniinini ei vaan riitä ja apuja tarvitaan purkista. Kyllähän minulle on suositeltu myös nukahtamis- tai unilääkkeitä. Sellaisia en halua syödä. En halua tulla riippuvaiseksi niistä enkä nukkua kemiallista unta. Melatoniinista ei tule sivuoireita painajaisten lisääntymistä lukuun ottamatta. Ja painajainenkin on ehkä liian vahva ilmaisu unille mitä näen. Ne ovat inhottavan todellisia ja usein vähän ahdistavia. Unien näkeminen ylipäätään lisääntyy hurjasti.

Uniongelmien aikaan usein myös levottomat jalat pahenevat, ja niin tälläkin kertaa. Mangnesiumista on siihen suuri apu. Ei kuitenkaan ole ihan sama mitä magnesiumia syön. Parhaaksi olen todennut toistaseksi Pioteekin Super Mg-valmisteen, jossa magnesiumia per pilleri 375 mg. Viime viikolla söin jotain toista ja hyöty oli laiha. Nyt on ihana köllähtää unille kun tietää ettei levottomat koivet häiritse unia. Levottomiin jalkoihin vaikuttaa myös mitä illalla suuhuni laitan. Jos iltapala on kovin hiilaripitoinen oireita riittää. Nyt pitäisikin taas ryhdistäytyä illalla syömään jogurttia tai rahkaa marjoilla ja jättämään tattarinäkkärit vähemmälle.

Käydessäni viime viikolla Thehuoneella teeostoksilla ostin SLEEP WELL -yrttiteesekoitusta, jossa aineksina rooibostee, tulsitee, melissa, sitruuna-verbena, anis, fenkoli, piparmintunlehdet ja lakritsijuuri. Tee haudutetaan 95 asteessa 7-8 min. Minulla ei ole mitään puhuvaa veden lämpötilaa mittaavaa mittaria, joten enpä kovin pääse hienostelemaan oikeiden lämpötilojen kanssa :D Nyt olen yrttisekoitusta nauttinut iltaisin. Mielestäni tee on miellyttävän pehmeän yrttisen makuista. Joskus yrttitee maistuu ehkä liiaksi heinältä, mutta tämä sekoitus on myös maultaan onnistunut ja myöskin rauhoittavilta yrteiltään toimiva. Yrttiteen huono puoli on, että se lisää pissalla juoksemista, joten yritän iltateestä nauttia hyvissä ajoin ennen nukkumaan menemistä.

Univaikeudet on todella kurja vaiva ja oikean avun saamiseksi kannattaa kyllä nähdä vaivaa. Se painostava väsymys on jotain todella kamalaa. Ja inhoan myös aamuja milloin olo on niin kuollut väsymyksen takia, että sovittu tapaaminen on pakko peruuttaa. Ei vaan jaksa lähteä tai on nukuttava aamupäivästä kun sattuu nukuttamaan. Ja sekään kun ei helpota nukkua päivällä. Seuraava yö on vielä hirveämpi. Toisaalta kun niitä hirveitä öitä on viikkotolkulla on pakko nukahtaa lopulta silloin kun uni on tullakseen. Onneksi tällä hetkellä ongelma ei ole niin pitkällä, eikä ole ollut melatoniinin löydettyäni. Joskus sovitun tapaamisen olen joutunut perumaan ja inhoan sellaista. Uniongelmista kärsivä voi varmasti syyn ymmärtää, mutta ymmärtääkö ihminen, joka nukkuu lähes aina heräilemättä yössä 8-9 tuntia onkin sitten toinen juttu.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Vauhtia löytyy ehkä sittenkin...

Reilu viikko sitten tunsin epätoivoa Oton kanssa. Lenkkimme oli kamalaa tahmatassuilua. Koira kun päätti, että nyt maleksitaan tai suorastaan seisoskellaan, niin sitä sitten tehtiin, HUOH! Mun kärsivällisyys ja koiran ohjaustaidot oli todella kovilla. Maanantai-illan lenkki ystävän kanssa meni asiasta purnaamiseen ja Oton jumitteluun. Käveltiin 6.8 km/1 h 50 min, kun edellistiistaina kuljettiin reilussa kahdessa tunnissa yli kolme kilometriä enemmän. Olen ystäväni kärsivällisyydestä ja tuesta todella kiitollinen. Siinä hetkessä tuntui helpottavalle kun oli ihminen joka jaksoi kuunnella murheeni ja huoleni. Pohdin onko kyseessä jokin fyysinen vaiva koiralla, onko jumittelu kokeilua kuka päättää ja mitä, olenko epäonnistunut Oton kanssa jne. Pohdinnat ja tunteet kulki laidasta laitaan, huolesta turhautumiseen, ärsytyksestä rakkauteen koiraa kohtaan. Ja vauhti, se oli melkoista matelua ja senkin ystäväni kesti, vaikka normaalisti kulkee reippaammin. Kotiuduttuani ja iltatoimet tehtyäni istuin tietokoneelle ja kirjoitin Oton kouluttajalle pitkähkön vuodatuksen tilanteesta. Hän sanoikin torstaina tavatessamme, että viestin edetessä selvästi lepyin niin itselleni kuin koirallekin. :D :D Ehkä vaan helpotti kun sain huolen purettua ulos itsestäni.

Seuraavana aamuna lähdin Helsingin keskustaan. Harkitsin kahdesti otanko Oton mukaan vai en. Päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista, ja onneksi tartuin, nimittäin Otto kulki hienosti. Treffasin kaverini Kampissa Narinkkatorilla, josta noustiin portaat ylös. Ennen portaita Otto olisi näyttänyt hyvin mieluusti kaikki oikealla puolella olevat ovet, mutta portaat noustuamme kadulle pojan ilme parani ja itsevarmuus lisääntyi hurjasti. IHANAA! Kävimme askarteluliikkeestä ostamassa paperinarua ja kehykset neulevalokransseihin. Otto käyttäyti sisätilassa hienosti. Opasti Eerikinkadulla olevaan Theehuoneeseen, jossa maistelimme vihreää teetä rupatellen. Otto köllötteli jaloissa rauhallisena.

Teehetken ja teeshoppailujen jälkeen treenin vuoksi menimme pysäkin välin Kaisaniemen suuntaan. Loppumatka Kaisaniemen Tarjoustaloon käveltiin. Päästiin siis Kaisaniemen tunneliin kävelemään. Taas Otto kulki varmasti ja rauhallisesti. Tarjoustalosta löydettiin valot kransseihin, joten käsityöshoppailut päättyi onnistuneesti. Samaa ei voi sanoa iltalenkistä. Otto maleksi ja eksytti minut. Olin todella turhautunut ja ahdistunut.

Keskiviikkona juttelin Oton kouluttajan kanssa ja sovimme seuraavalle päivää treffit. Aivan kuin Otto olisi ymmärtänyt tuon, sillä aamulenkillä poika painoi hirvittävää vauhtia. Kierrettiin Metsolan suo alle puoleentuntiin, matkaa tulee karvan auki kolme kilsaa. En muista milloin oltas päästy tuollaiseen vauhtiin. Pohkeet jumitti, maitohapotti mutta nautin ja lähdin lenkin jälkeen onnellisena uimaan. Ja lenkki antoi ilmeisesti hyvät lämmöt kroppaan, sillä vetäsin 1650m/80min. Uinnin jälkeen toivoin, että olisin syönyt vahvemman aamupalan :D Mutta päivä jatkui: kotiin ja pikaisesti hedelmäsalaattia ja koulutuslenkille. Kierrettiin Ankkalammen lenkki (4.4km) Oton ja kouluttajan kanssa. Reitin alkuvaiheessa Otto yritti jumitella, mutta uusin konstein päästiin eteenpäin. Nyt ei nosteta valjaita yhtään, annetaan valjaskäden olla rentona ja toisella kädellä otetaan talutin lyhyeksi ja viedään se eteenpäin nypyttäen lyhyesti taluttimesta. TOIMI! Alkuun koira uskoi vain kouluttajaa, mutta lopulta sain itsekin toivotun tuloksen aikaan. Ankkalammella koira olisi aina kääntynyt oikealle vaikka pitää mennä tienhaarasta vasemmalle. Noita kahta haaraa treenattiin ja ei annettu periksi. Niistä kun pääsimme lopulta onnistuneesti Oton työskentely parani huomattavasti. Ja jos vauhti yritti pudota mateluksi sain nypytyksin Oton nostamaan vauhtia. Paluumatkalla viimeisessä ylämäessä homma meni mateluksi, mutta kouluttajan mielestä lenkki oli koulutuksellisesti hyvä. Saatiin koira liikkumaan ilman kouluttajan käskytystä. Käskytys tuli minulta. Hankalissa paikoissa kouluttaja pysyi kauempana takanamme ja hiljaa. Koiran askellus on kaunista ja ei näyttäisi fyysisiä vaivoja olevan. Kouluttaja uskoi kyseessä olevan ennemminkin testailuvaihe, että ei muuta kuin taistoon kuka on kuka :D:D

Joka tapauksessa lenkin jälkeen olo oli taas luottavaisempi ja parempi. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Viikonloppuna päästiin kulkemaan pienin tahmatassuiluin ja nyt alkuviikosta sujuvuus on ollut koko ajan parempaa ja parempaa. Eipä kirvestä jouda kaivoon viskaamaan, vaikka silloin viikko sitten aika likellä olikin.

Lauantaina olimme Opaskoira laulaa oodin -juhlakonsertissa. Näkövammaisen muusikon Riikka Hännisen opaskoira Kessu laulaa Riikan soittaessa pianoa. Koira on nyt kymmenvuotias, joten oli aika juhlakonsertin. Ensinmäisellä puoliajalla esiintyi Kessun Jauhelihaorkesteri, jossa oli niin näkeviä kuin näkövammaisia muusikoita. Konsertti alkoi Moozartilla, jota Riikka soitti pianolla mihin Kessu-herra yhtyi. Siinä hetkessä kun Kessu alkoi laulun Otto ponnahti istumaan ja aloitti vastausuikutuksen ja puhahtelun :D Kun konsertti jatkui bändin osuudella Otto pötkötteli jaloissani rauhallisesti. Muusikot olivat tehneet laulut pentujen hoitokotiajasta, koulutukseen menosta ja työssä olosta. Hyviä sanotuksia opaskoiran elämästä.

Konsertissa esiintyi myös Kessun poika Ärri isäntänsä kanssa. Isäntä oli tehnyt Kessulle oman laulun. Ärri ei laula pianon säestyksellä, mutta huuliharpulla kylläkin. Nyt tosin Ärri ei kovin innokas laulupoika ollut, taisipa välillä käydä pötköttelemäänkin... Toisen laulun aikana, joka oli blues, jonka tahdissa me ihmisetkin bluesmeiningillä haukuimme, Otto taas ponnahti pystyyn ja laittoi edessä olevien selkänojien päälle päänsä, josta katseli lavalle erittäin kiinnostuneena osallistuen blueshaukuntaan :D Tämän jälkeen olikin vuorossa Kessun laulukoulu, jonka aikana Riikka soitti pianoa ja Kessu haukutti meitä. Otto oli juonessa mukana :D:D Lopuksi vielä bändi esitti laulun opaskoirien eläkeajasta, joka oli kovin koskettava.

Toisella puoliajalla siirryttiin Tarukin esityksiin, kolmen naisen lauluyhtye ja teemana maatiaiseläimet. Lauluesityksien lisäksi katsoimme multivideoesityksen johon Riikka kumppaneineen oli tehnyt musiikin. Lopuksi vielä Kessu pääsi laulamaan. Konsertin jälkeen menimme vielä syömään ja Otto pötkötteli taasen mallikkaasti pöydän alla. Mitä nyt välillä piti nuolla lattiaa, josko sieltä irtoisi jotain suuhun asti :)

Tänään käytiin treffaamassa 11 viikkoista opaskoiran alkua. Koirat pääsivät leikkimään pihalla. Vauhti oli melkoinen. Ei Likka aina meinannut ihan pysyä Oton vauhdissa. Ja välillä piti tulla meidän ihmisten jalkoihin turvaan. Hetken päästä kuitenkin taasen uhittelemaan. Ja jos leikki kävi liian pelottavaksi tai rajuksi pentu päästi melkoisen vingahduksen. Sisällä Oton syödessä luuta pentu yritti saada huomion juuri oppimallaan taidollaan, haukkumalla. Ja kyllähän sisälläkin vähän energiaa riitti leikkimiseen, mutta koirat viihtyivät myös omissa oloissaan meidän nauttiessa teestä ja suklaasta.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Issikkavaelluksella

Tätä iltaa olen odottanut, sillä viimeisimmästä ratsastuskerrasta on aikaa seitsemisen kuukautta, joten ihan liian kauan. Nyt kuitenkin vihdoinkin pääsin issikkavaellukselle ja hinkuan jo uudestaan ratsastamaan. Etenkin kun sunnuntaisin voisi olla mahdollisuus päästä kenttätunneille 2-3 hengen ryhmässä, jos ei joka viikko, niin ainakin silloin tällöin. Minun pitäisi nyt vain löytää kiinnostuneita mukaan. Ja kyllähän näitä issikkavaelluksiakin jatketaan kunhan saadaan riittävästi porukkaa mukaan. Ainahan se maastossa hepostelu on ihaninta, mutta ehkä kenttätunneilla saisi lisävalmiuksia kehittyä ratsastajana ja haluaisin katsoa miten kehityn. Nyt kun taukoa oli yli puoli vuotta, alkuun touhu oli vähän hakemista. Vasta kolmannella laukkapätkällä löysin oikean rytmin ja pystyin siitä todella nauttimaan. Eka meni siihen, että hevonen kiihdytti töltissä vauhtia, mutta ei nostanut laukkaa. Vauhti alkoi tuntua hirmuiselta, joten laukkaa en edes oikein uskaltanut pohkein vaatia. Toisella laukkapätkällä tasapainotuksen kanssa oli ongelmia enkä päässyt rytmiin vasta kuin ihan loppupätkällä, mutta sitten siirryttiinkin käyntiin. Mutta onneksi kolmas kerta onnistui ja tuntui ihanalta. Mieltä lämmitti kahden ystävän kannustus ja sydämestä tullut ilo onnistumisesta.

Pukeutuminen onnistui aika kivasti. Ei ollut liian kuuma eikä kylmäkään. Nautin ratsailla syksyn tuoksuista ja vielä vähän lämmittävästä auringosta. Meillä on ollut aina mieletön tuuri sään suhteen. Kertaakaan ei olla saatu vettä niskaan. Nyt vaan haluan useammin hepostelemaan, joten jos toive toteutuu vesikelinkin on pakko joskus osua kohdalle:D

Ratsastuksen jälkeen sain autella hevosen hoidossa. Nostin jalustimet ylös, irrotin satulan, sain ottaa kuolaimet, pestä ne ja harjata hevosta. Mukavaa puuhaa ja miksipä ei hoidella kiitokseksi hyvästä hepostelusta ja toki muutenkin. Kyllä oli taas ihana pari tuntinen tallilla ja maastossa. Katkaisi kivasti kaiken ajatusryöpyn päässäni.

Otto on viime aikoina alkanut matelemaan aika paljon, ja välillä pysähtyy täysin, liikkeelle lähtö on takkuista jne. Asia mietityttää ja murehduttaakin. Voihan kyseessä olla vain taasen jokin kokeilukausi, mutta varmasti saan opaskoirakoululta apuja tarvittaessa. Itse asiassa perjantaina luonani kävi koulun uusi kouluttaja, joka suoritti näyttötutkintoa eläintenkoulutus-opinnoistaan ja sain olla hänen koirakkonsa näytössä. Juttelimme asiasta ja kyllähän tuo hidastelu/matelu tuli myös etenkin lenkkimme loppupätkälle hyvin vahvana esille. Keväällä oppimastanai "kaasukahvastakaan" ei ollut apua, melkeinpä päinvastoin. Kouluttaja lupasi viedä terveiset Oton kouluttajalle ja varmasti asiaan palataan lähipäivinä. Ja tottahantoki olen myös ite yhteydessä asian tiimoilta Oton kouluttajaan. Se kuitenkin tuntee ehkä vielä parhaiten koulutettavansa. En usko, että tässä synkkyyteen vielä kannattaa vaipua tai olla ylipäätään paniikissa. Silti vaan huonoina hetkinään jää miettimään onko vika minussa, olenko epäonnistunut koiran kanssa. Järjellä ajateltuna on hyvä taas muistaa ettei yhteistyötä vielä ole takana puolta vuottakaan, eli katsellaan rauhassa, treenataan ja opitaan tuntemaan toisiamme vielä paremmin.

Aika kiireisen viikon jälkeen ollaan vietetty rauhallinen viikonloppu. Eilen siivottiin ja pestiin pyykkiä. Innostuin leipomaan elämäni ekan pannarin ja gluteeinittomana. Olipas kylmäsavulohikeiton jälkeen herkullista kera pakastemustikoiden. Avokki söi nyt illalla viimeisen palan ja totesi "leivo huomenna lisää". Noh, ehkä en kuitenkaan :D:D Ei makiaa mahan täydeltä :D

Muuten aika on sujahtanut eilisiltana saunoen ja perjantai-iltana katsellen Vain elämää ja nautiskellen tapaksia. Ponchoa olen neulonut päivien aikana jonkin verran ja siinä samalla lukenut blogipostauksia.

huomaatteko, ollaan vietetty viikonloppu kaupungissa eikä mökillä :O Aika uskomatonta, vai mitä???

tiistai 1. lokakuuta 2013

Liikunnasta onnellisena

Tänään liikuntaa yhteensä reilu kolme tuntia ja kropassa ihana liikkumisen jälkeinen olo. Tätä tunnetta olen kaivannut ja vihdoin pitkästä aikaa nyt kroppa ja mieli nautiskelee endorfiinista.

Syyskuussa aiemmin mulla ja kaverilla oli sovittuna kahteen kertaan uintitreffit ja molemmilla kerroilla ne peruuntui. Onneksi viime torstaina esteitä ei ollut ja päästiin vihdoin uimaan. Uin 1250m/70min ja olin iloinen uimisen tuomasta energisestä olosta. Sovittiin uudet treffit tälle aamupäivää ja nyt polskutin 1550m/80min ja nautin olosta. Vauhdilla kotiin, nassuun iso lautasellinen hedelmäsalaattia ja hieromaan. Asiakkaita oli yhdestä kuuteen.

Torstaina uimahallissa oli todella vähän väkeä ja samalla radalla ei muita uimareita ollutkaan. Tänään oli koululaisryhmiä ja eläkelläisten vesijumppia. Radalla oli kaverini ja mun lisäks ainakin pari muuta uimaria. Meteli oli melkoinen, mutta vaikka radalla oli vieraita uimareita, ei törmäyksiä tullut. Uidessani mietin, että joskus haluaisin uintitekniikkakurssille. Uin kloorin ja koiran sekotusta, käytännössä en hengitä oikein vapaassa ja niskat jännittyvät hurjasti. Joku sanoikin joskus uintityylini olevan todella raskas, ja jos uisin samalla intesiteetillä rintaa tai oikeaoppisesti vapaata, vauhti olisi kovempi ja uidut matkat pidempiä. Haluaisin joskus testata kuinka kauan menee kun uin kaksi kilsaa. No eihän tänpäiväisestä puuttunut kuin 450m :D:D Ens viikolla sitten taas pulahdetaan! Voi kun onnistuis käydä jouluun asti viikottain uimassa, mutta tiedän jo nyt ettei se täysin onnistu. Loka-marraskuun vaihteessa vietämme lomaviikon mökillä, mutta jospa muuten...

Kun päivän työt sain tehdyksi söin mussakaa ja lähdin toisen kaverini kanssa lenkkeilemään. Käytiin niillä seuduilla missä ulkoilin asuessani edellisessä asuinpaikassani. Käytiin matkan varrella myös minulle oudoilla alueilla. Alkumatkasta Otto kulki aika rauhallisesti, mutta hiekkatieosuuksilla päästiin jo menemään vauhdilla. Alussa suojateiden näytöissä poika hiiviskeli, loppulenkistä useimmiten pysähtyi hienosti oikeaan kohtaan. Häntä heilui koko lenkin ajan, paitsi käännöksissä piti vähän miettiä kuinkas tämä nyt olikaan. Muita kulkioita oli yllättävän vähän. Saimme nauttia mukavasta syysillasta kivassa säässä. Ei ollut liian viileääkään. Kilsoja taittui 10.2 km ja aikaa meni 2 h 14 min. Parit suojatien näytöt otettiin uusiks ja pääsihän Otto myös tarpeilleen muutaman kerran ja ihan lopuksi hetkeksi nuuskimaan.Kylläpä oli ihanaa lenkkeillä ystävän kanssa rupatellen, lisää tällaisia ihania pitkiä iltalenkkejä!!! Nyt on niin hyvä olo. Suihkussa käyty, teestä nautittu, joten ehkäpä hetkeksi voisin ottaa neulomuksen esille samalla kuunnellessani kirjaa ja rentoutua :)