maanantai 4. huhtikuuta 2011

Odotettu ja pelätty leikkaus ja siitä toipuminen

Leikkaus on onnellisesti ohi, ja toimenpiteenä se ei ollut niin kauhea
mitä ajattelin/pelkäsin. Ehkä siitä voi kiittää lyhytvaikutteisia rauhoittavia mitä toimenpiteen aikana suoraan suoneen lykättiin. Operoinnin äänistä mulle tuli mieleen hammaslääkäri, äänet kuului vain korvasta. Samanlaista imemistä, luun rapsuttelua tms... Tässä kirjoituksessani käyn vähän läpi tuntemuksiani ja kokemuksiani toimenpiteessä ja toipumisvaiheesta. Tiedot eivät ole välttämättä lääketieteellisesti oikeita, perustuvat siis täysin omiin fiiliksiini. Huomenna tuosta toimenpiteestä tulee kuluneeksi tasan kaksi viikkoa.

Leikkausta edeltävänä viikonloppuna äiti oli luonani kyläilemässä avokin ollessa maalipalloturnauksessa. Äidin kanssa ulkoilimme ja veimme opaskoirani kirmauslenkille. Paluumatkalla jo energiat oli purettu, joten saattoi keskittyä paskan etsimiseen. Koira oli pakko laittaa kiinni loppumatkaksi. Äitini hääri keittiössä ruokaa pakkaseen ettei siitä tarvitsisi leikkauksen jälkeisinä päivinä huolehtia. Se lämmitti kummasti mieltä. Ja sainpa myös lapsuuden suosikkiruokaa puolukkavispipuuroa :D Lauantai-iltana saunoimme ajan kanssa, onhan edessä viikkojen saunomiskielto. Oli rento ja hyvä olla. Tuleva leikkaus ei kaiherrellut mielen pohjalla. Yöt nukuin hyvin.

Leikkausta edeltävänä päivänä oli sellainen olo, että pitäisi tehdä miljoona asiaa; vastata kaikkiin sähköposteihin, ostaa kauppa tyhjäksi, pestä pyykit jne. Aivan kuin avokkini ei voisi käydä kaupassa, laittaa ruokaa, laittaa pyykkikoneen pyörimään jne. Päivän aikana mulla oli vielä kaksi asiakasta joista jälkimmäinen ilahdutti meitä ihanilla itse leipomillaan juustosämpylöillä. Niitä herkuttelimme iltateen kanssa. Päivän aikana olo oli aika levoton ja hermostunut. Olen sellainen, joka jännittää pientäkin toimenpidettä paljon. Illalla olikin vaikea rauhoittua nukkumaan ja hakeuduinkin avokin kainaloon, joka jo kuorsasi tyytyväisenä :D Yö kuitenkin meni eteenpäin tunti tunnilta mun heräillessä varmaan sata kertaa. Vihdoin kello soi 5.30 ja singahdin suihkuun hiusten pesuun. Varttia yli kuusi oli sitten aika lähteä. Aika hiljainen tyttö taksin etupenkillä matkalla Meilahteen. Menin osastolle, en päiväkirugian puolelle, koska pitivät osastoa rauhallisempana paikkana, ja hoitajat ehtisivät paremmin opastamaan minua vessaan jne. Osastolla olikin hiljaista sinne saapuessani. Yöhoitaja otti minut vastaan. Hän näytti minulle sänkyni, vaihdoin sairaalavaatteet ylleni ja sain esilääkityksen neljä Banadolia ja rauhoittavan. Verenpaineen mittaus osoitti sen huitelevan karmeissa lukemissa 111/171. Rauhottavan vaikutusta en paljoakaan huomannut. Ehkä
mulla ei ollut fyysisesti niin paha olo mitä yleensä jännittäessäni. Vessassa tosin ravasin ”muodonvuoksi” jatkuvasti. Muka pissitti aina :)
Palelin hirmuisesti. Sain tukisukat, koska mulla on ollut kaksi ja
puolivuotta sitten veritulppa. Tukisukat toi aamuvuorossa oleva hoitaja.
Osastolta hoitajat veivät minut leikkaussaliin. Sänky parkkeerattiin johonkin toiseen tilaan kuin leikkaussali ja loppumatkan sain kävellä. Leikkauspöytä/peti oli kapea jolle nousin, mutta yllättävän pehmeä. Tuli
tempurtyynyissä käytettävä materiaali mieleen. Päälle oli pöydässä oma kolonsa. Anestesialääkäri ja
hoitajat esittäytyivät ja aloitti heti valmistelut. Vasen käsi laitettiin kiinni kylkeä vasten, turvavyö kiinnitettiin ja oikealle kädelle oli käsilevike. Rintakehään kiinnitettiin lätkät sydänfilmin seuraamista varten ja oikeaan käteen pujotettiin verenpainemittari. Polvien alle sain tyynyn, jotta olisi rennompi olla. Korva puhdistettiin ja hiuksia teipattiin pois tieltä. Pään asento oli sellainen missä leikattava korva oli ylöspäin. Mulla oli edelleen todella kylmä ja laittovatkin jalkopäähän puhaltimen lämmittämään
peiton alle. Laitettiin kanyyli kämmenselkään, jonka kautta lääkintä tapahtui. Anestesialääkäri kysyi jännittääkö mua ja lupasi antaa
lääkettä joka helpottaa. Tulikin rauhallisempi olo, vaikka ei
mitenkään pökkyräinen. Kun sanoin pelkääväni puuduttamista ja
pistämistä yleensä, sain jotain mikä lievitti puuduttamisen kipua.

Lääkäri tuli vasta kun olin jo leikkausliinojen alla ja mulla oli
happinaamari vähän matkan päässä puhaltamassa happea. Ennen puudutusta
pyysin sammuttamaan lämpöpuhaltimen. Alkoi tulla lämmin, johtuiko
lääkkeiden vaikutuksesta jännittämisen lientyessä.
Puudutuksessa tuntui vain ensipisto ja sen jälkeen ei mitään.
Anestesialääkäri kertoi koko ajan istuvansa vieressäni ja jos halusin
jotain puhua tai muuta voin vinkata hälle. Oikean korvan kuulo on
laskenut aika alas, joten en ihan kauheasti kuullut lääkärin
selityksiä tms. Leikattavasta korvasta kuului rutinaa, luun ropinaa,
imemisääntä tms. Laserilla poratessa - en ole ihan varma oliko se vaihe
mitä luulen. Jos - kuului neljä pientä surausta ja se oli siinä.
Mun päällä oli jotain letkuja ja tavaroita. Naureskelivatkin mun
olevan jokin tavarateline. Lääkäri välillä nojasi muhun ihan reilusti
työskennellessään. Sit yht'äkkiä se sano proteesin olevan paikoillaan.
Lääkärin ääni kuulu kirkkaammin, mutta en oikein muusta tiedä. Kokeili
sillä ääniraudalla ja sit totesi, että aletaan lopetella ja
laittavansa vielä tarykalvon paikoilleen. Sit se olikin ohi.

Musta se meni jotenkin kauhean nopeesti kaikkine valmisteluineen. Mut vietiin
vartin yli kasi saliin ja kysyessäni kelloa se oli 9.40 kun kaikki oli
jo ohi. Anestesialääkäri totesi, että lääkkeet mitä sain teki oloni
väliinpitämättömäksi ja usein ajantaju menee, vaikka muistaisikin
kaiken. Mulla ei ollut mitenkään pökkyräinen olo tms. Syke oli koko
toimenpiteen ajan koholla. Kuulin sen itekin, mutta ajattelin että ei
kai hätää kun jatkavat työskentelyään.
Hetken oltua heräämössä pääsin osastolle ja sain vettä ja mehua. Ensin
en tajunnut makuaistissa mitään, mutta myöhemmin syödessäni jugurtin
ja jotain keittoa mietin niiden maistuvan oudolle.
Avokki tuli joskus 12 maissa. Sitä ennen torkahtelin ja join
nesteitä varovasti. Sain vielä tipankin kautta nesteitä, jotta ei
tulisi huonoa oloa paastoamisesta. Lääkäri tuli 12 jälkeen ja kyseli vointia ja antoi luvan lähteä
kotiin. Mulla ei ollut mitään huimauksia tms. Luulen, että proteesin
laittokohdassa mailma heilatti kahdesti lyhyesti. Voi olla myös että
liikauttivat pöytää, mutta ne kaksi pientä vippausta tuntu
erilaisilta. Korva alkoi kipeytyä ja aterian yhteydessä sain särkylääkettä. Korva tuntui tukkoiselta ja tajusin myös miten heikosti kuulen oikeallakin korvalla, sillä oli hankala kuulla lääkäriä, avokkia ja hoitajiakin. Naisäänet on helpommat, koska on korkeammalta taajuudelta.
Kahden jälkeen kotiin. Täällä todella tajusin makuaistissa olevan
häikkää. Söin äidin vispipuuroa ja tuntui oudolta kun
kielen vasen puoli ei maistanutkaan. Hetken mietin mikä vikana, miksi puuro tuntui oudolta :D Sanoivat kuitenkin makuaistin palautuvan ajan kanssa. Käsittääkseni se katkaistaan toimenpiteen aikana. Keittelin teetä ja luin tulleen postin ja katoin Facebookin
kuulumiset. Minäkö tietokoneesta riippuvainen, EN IKINÄ! :O Sitten avokin kainaloon nukkumaan.
Jatkoin uniani avokin noustessa touhuamaan. Taisi sillä yksi asiakaskin olla. Oli ihana tunne kun jännitys hiljalleen laukesi. Pelkäsin stressin lauetessa oksentavani, onneksi niin ei käynyt. Nyt kun olisi elettävä ponnisteluitta ja isompia rasituksia vältellen. Aivastaminen suu auki, ei saa niistää, ei puhaltaa korviin ilmaa, vaikka siltä tuntuisikin, ei kastella korvaa, ei hikoilla jne. Korvassa oli jonkin verran särkyä ja sanoivatkin sitä voivan olla muutaman päivän. Onneksi särkylääkkeillä talttui hyvin. Perjantai-iltana otin viimeisen särkylääkkeen. Avokki illalla keitti mulle
tuorepastaa. Suositeltiin syömään helposti
pureskeltavaa ruokaa parin kolmen päivän ajan. Kovaa pureminen saattaa lisätä korvassa kipua. Ennen kymmentä menin jo yöpuulle ja nukuin aamuun
asti.

Seuraava päivä meni hyvin rauhallisesti Wilbur Smithin kirjaa Noiduttu safari kuunnellen ja välillä nukkuen. Leikatusta korvasta kuului edellisillan tapaan ajoittain melkoista kohinaa, rutinaa ja pauketta. Olo oli niin kuin olisi pöntön sisällä yrittänyt kuulostella omaa ja muidenkin ääniä. Myös oikea korva tuntui jotenkin tukkoiselta, jota ihmettelin. Tuota ”pönttö”fiilistä on kestänyt tähän päivään asti. Ehkä päivä päivältä vähentynyt kuulon kohentuessa. Tuo fiilis oli pahimmillaan aamuisin makuuasennossa oltua pitkään. Korvan rutina ja pauke on vähentynyt päivien saatossa. Nyt ei enään juurikaan rutinoita tunnu, mutta aavistuksen paineentunnetta edelleenkin. Kolmantena vai oliko neljäntenä yönä leikkauksen jälkeen tuntui korvassa olevan melkoiset bileet. Tinnitus on pysynyt ennallaan, valitettavasti. Välillä korvaa kutitti sisäisesti hirmuisesti. Teki mieli napata pumpulituppo korvakäytävän suulta ja raapia jollain. Korvaan ei siis laitettu tamppoonia vaan pumpulituppo, jossa antibiottitippa. Sain ohjeen vaihtaa pumpulin päivittäin ja suihkuun mennessäni lisäämään pumpuliin perusrasvaa. Hiusten pesuun vinkiksi annettiin laittaa pumpulitupon lisäksi juomalasi korvan ympärille. Suojaa hyvin. Toisaalta, hiusten kastelu yhdellä kädellä ja samoin peseminen vähän hankalaa, mutta onnistuu kyllä.

Leikatun korvan tukkoisuuden myötä olen totisesti joutunut toteamaan toisen korvan kuulon huonontuneen hirveästi.Ja siksi pienoinen paniikki nostikin välillä päätään, että jos leikkaus onkin mennyt persiilleen. Rapistelin teepussia korvan vieressä, tukin toisen korvan vetäessäni vessan jne, ja onneksi huomasin korvassa olevan tukkoisuudestaan huolimatta ainakin jonkinlainen kuulo tallella. Sanoivat että menee muutama päivä kuulon palautumiseen. Korvan kuulemma pitää ilmastoitua uudelleen ja
turvotuksen laskea. Tuo paniikki oli ehkä pahimmillaan perjantai-iltana ja etsinkin kuumeisesti netistä ihmisten kokemuksia leikkauksen jälkeen. Suomi24-keskustelupalstoilta löytyikin jonkin verran. Joku kirjoitti korvansa vuotaneen verta tyynyliina märäksi, joka kuulosti tosi hurjalta. Itselläni vuotoa oli ensinmäisinä päivinä vähän. Moni kirjoitti kuulon kohentumisen tapahtuneen vasta korvakäytävän puhdistamisen jälkeen kuivuneesta verestä. Mieli vähän rauhoittui, sillä onhan aika loogista, että kuuleminen hankalaa, jos korvakäytävässä ylimääräistä töhnää. Sitä en itse vaan ollut tullut ajatelleeksi.
Huimauksesta en kärsinyt. Pönttömäisyyskuuluvuuden vuoksi on ollut vähän sellanen höhlä olo välillä, mutta huimauksesta ei kyllä voi puhua.

Torstaina mun ystävä oli seuranani 9vk-ikäisen labbispojan kanssa, josta isona tulee mahdollisesti opaskoira. Se oli todella suloinen kelliessään lattialla selällään tassut viuhtoen joka suuntaan. Mun koiraa se aluksi vähän pelkäsi kun tuo Harmaakuono toohotti niin kauhiasti. Päivä kului rupatellen niitä näitä. Käytiin kävelemässä pieni lenkki ja ystäväni käytti koiraani kirmauslenkillä.

Lauantaina avokkini lähti viettämään miesten iltaa ja luokseni tuli pari ystävääni. Valmistin päivällä salaatin, jossa oli Parmesaani-juustoa, jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, paprikaa, kvinoa, oliiviöljyä ja mustapippuria. Sen kanssa söimme broilerin siipiä ja valkosipulipatonkia. Ystäväni toi kahviherkuiksi karpalokeksejä. Ne kuulemma ”huusivat” haluavansa meille. Ilmeisesti jonkin asteinen terveysintoilu on havaittu ystäväpiirissä :D Illan mittaan napostelimme maissilastuja, karkkia ja vähärasvaisia perunalastuja ja nautiskelimme viiniä. Itse join hitaasti ja koko ajan oloani tarkkaillen. En halunnut ottaa mitään riskiä korvan paranemisen suhteen.

Kuulon suhteen ei tapahtunut mitään oleellista ennen keskiviikkoista jälkitarkastusta, jota alitajuntaisesti jännitin hirmuisesti. Edeltävänä yönä nukuin todella huonosti ja tuo unettomuus on jatkunut siitä lähtien. Tuo keskiviikkoinen lääkärin tapaaminen oli lyhyt. Korvasta poistettiin rasvat, kuten lääkäri asian ilmaisi. Kuuluvuus koheni heti ja stereokuuleminen tuntui oudolta. Noustessani ylös ja siirtyessäni istumaan melkein huimasi ja oli hankala kuulla mistä suunnasta lääkäri puhuu ja mitä puhuu. Sanoinkin, että en saa selvää puheesta, mutta totesi vain vielä homman iloksi muuttuvan. Korvassa ei ollut mitään tulehdukseen viittaavaa, mutta ilmeisesti korva ei ole paineistunut kunnolla. Jos oikein ymmärsin/kuulin siellä on alipainetta, joka korjaantuu ajan mittaan. Oikean korvan tukkoisuuteen lääkäri ei sanonut oikein mitään. Seuraava kontrolli on perjantaina 15. päivä. Torstaina korva taasen ”elämöi” aika tavalla. Välillä tuli omituisia kaikuja, jyrinöitä tms. Jotain selvästi tapahtui, ja kuulo koheni hetkellisesti. Tuolloin torstaina kävin ystävättäreni luona herkuttelemassa pannaria ja vaihtamassa kuulumisia. Alkuun tuntui, että en kertakaikkiaan kuule mitään, että en sopeudu asunnon äänimaisemaan mitenkään, mutta pikkuhiljaa tilanne parani. Ystävän luota siirryin Frientex-vaatekutsuille, jossa puhetta riitti ja sain pinnistellä tosissani kuullakseni edes jotain. Olin aivan rättipoikki päästyäni kotiin. Kutsuilta tein ostoksia. Ostin vihreän topin, mustat tiukahkot stretshousut, mustan pitkän neuletakin ja lilan puseron. Illan emäntä tarjoili patonkia ja teetä, kahvia ja mehua.

Muuten viikko kuluikin kotosalla. Alkuviikosta kokkailin kanafetapiirkan ja mustikkavadelmarahkapiiraan. Aika meinasi käydä pitkäksi ja turhautuminen iskeä. Ihmisiä teki mieli tavata, mutta kuulemattomuus otti voimille eikä torstain tapaamisia lukuun ottamatta muuta ohjelmaa tullut järjestetyksi. Keskiviikkona nautimme avokin kanssa ihanasta keväisestä säästä ja auringon paisteesta kävellen rauhallisesti mukava lenkki. Olen valvonut paljon, joten kirjoja on mennyt jokunen sairaslomani aikana. Wilbur Smithin Noiduttu safari-kirjan jälkeen kuuntelin Sally Beumannin kirjan Intohimo ja valhe ja nyt on saman kirjailijan kirja Valkea kyyhky kuuntelussa. Tässä tietokoneella olen tietysti myös majaillut ehkä ihan liikaakin :( Kirjan kuuntelusta voisin mainita sen verran, että kuuntelen kuulokkeilla ja vain yhdellä nappikuulokkeella. En ole pitkiin, pitkiin aikoihin kuunnellut kirjaa nappi vasemmassa korvassa ja nyt olen parina kolmena iltana voinut tehdä niin, ja se jos mikä ilahduttaa ja antaa uskoa korvan kohenemiseen. Lukijan ääni vähän vääristyy, muuttuu pikkuoravamaisen kirkkaaksi :D Sama on puhelimen puheohjelman ja tietokoneen puhesynten laita.

Perjantai ja lauantai oli aikamoisia masispäiviä. En ole mikään masentujatyyppi, mutta jotenkin vaan tuntui ettei tästä taida tulla mitään. Kuitenkin huomaan kuulossa tapahtuneen kohentumista päivien kuluessa. Tänään jopa imurin ääni tuntui kovalta. Tänään onkin ollut selkeästi kuulevin päivä leikkauksen jälkeen, joten eteenpäin mennään ja toivotaan korvan paineistuan oikeanlaiseksi ja kuulon jatkavan nousuaan. Vielä kun sitä oppii taas käyttämään, suunnistamaan sen avulla jne. On haasteellista ja saa tuonne liikenteeseen lähteä varovaisin mielin ennen kuin tähän taas tottuu. Noh, vielä on hyvään kuulemiseen matkaa, mutta sitä kohti ponnistellaan.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla luin kokemuksiasi otoskleroosileikkauksesta. Itselläni kyseinen toimenpide on edessä ensi perjantaina ja kieltämättä jännittää, mutta blogisi lukeminen sai minut vähän rauhoittumaan sen suhteen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, jos tekstini on yhtään oloasi rauhoittanut. Onhan se todella jännittävää, pelottavaakin, mutta on se ollut sen arvoistakin. En tiedä, huomasitko myös postauksen toisen korvani leikkauksesta? Löytyy joulukuulta 2011.
      Itselläni on ens maanantaina kuulotestit ja leikanneen lääkärin tapaaminen. Vähän alkaa jännitys hiipimään puseroon.

      Sinulle tsemppiä leikkaukseen. Kyllä varmasti kaikki menee hyvin ja voit olla rauhallisin mielin. Ja jos mielesi tekee kertoa tuntemuksista tms. luen mielelläni. Löydät sähköpostiosoitteeni Ota yhteyttä-sivulta. Tai jos haluat pitää henkilöllisyytesi salassa, kommentoi tänne blogiin.

      Poista
  2. Hyvin olet kirjoittanut leikkauksestasi. Itsellä toinen päivä leikkauksesta ja korva tukkoinen tampoonista johtuen ja särkevä. Korva oli sisältä todella luutunut, joten ei ihme, että en kuullut mitään. Kuulolaitteiden avulla hieman kuulo kohentui. Nyt vartoon sitten miten käy tämän leikatun korvan kanssa, kuntoutuuko se "normaalille" tasolle. Toisen korvan leikkaus vuorossa ensi vuonna ja siinä ihan yhtä huono kuulo kuin leikatussakin. Ja tämä minun kuuuloni meni 3 vuodessa ja vasta vuosi sitten sai diagnoosin ja kuulolaitteet, kun en enää pärjännyt sosiaalisissa kanssakäymisissä. Ja olen vasta 35-v. Tsemppiä sinulle jatkossa! =)

    VastaaPoista
  3. Eli, saman ikäisiä ollaan. Mulla 2010 alkoi tää otoskleroositouhu. Nyt molemmat korvat on operoitu ja jälkimmäisen korvan leikkaus onnistui vasempaa paremmin. Kuulotestien mukaan noin 10 desibelin ero. Olen kuitenkin todella tyytyväinen saamastani avusta. Tinnituksesta en valitettavasti päässyt eroon, mutta mikä parasta normitilanteissa kuulen taas ja pärjään ilman kuulokojetta.

    VastaaPoista