maanantai 29. elokuuta 2011

Painotarkkailua ja pohdintaa laihtumisen vaikeudesta

Tammikuun alusta olen kirjannut painoni aina maanantaisin ja nyt heinäkuussa myös torstaisin. Olen aikaisemminkin pitänyt kirjaa painostani, mutta sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee. Sen verran muistelen kuitenkin, että saan tämän vuodatuksen vuodatettua :D
Syksyllä 2006 aloitin laihduttamisen jälleen kerran, nyt Keventäjät-palvelua käyttäen. Pääsinkin maaliskuussa 2007 65 kg:n paikkeille. Tuolloin oli kova treenitraivi päällänsä, mutta särettyäni varpaan ja selkä- ja pakaravaivojen iskiessä liikunnat jäi vähiin ja ehkä herkuttelu palasi kuvaan :( Painoni nousi jouluun mennessä sinne 70 kg:n pintaville, josta sain sen pudotetuksi parhaimmillaan 64.7 kg:n. Muistan tuon lukeman niin hyvin, koska olin keuhkoveritulpan takia sairaalassa ja siellä minut punnittiin pyörätuolivaa’alla. Kokemus oli nöyryyttävä, vaikka ehkä tilanteessani ymmärrettävä. No joka tapauksessa siitä paino hiljalleen hiipi taas kohden 70 kilon rajapyykkiä ja keväällä 2009 se meni taas rikki :( Alkuvuodestahan liikunnat olivat jääneet vähiin, tein vain jaksamiseni mukaan mitä milloinkin. Paino pysyi 70-72 kilon nurkilla pitkään kunnes alkukesästä 2010 se singahti 74 kiloon ja juhannuksen vieton jälkeen 75 kilon rajapyykki taittui. Viime syksyn aikana sain kiloja karistettua siten, että tämän vuoden tammikuun 3. päivä painoin 72.1 kg.

Voi sanoa, että painonhallinta ei ole ollut minulle koskaan kovinkaan helppoa ja kroppani tuntuu reakoivan kaikkeen :D Nyt tänävuonna on kuitenkin monet asiat muuttuneet. En syö light-tuotteita, en paljoakaan herkuttele, olen liikkunut kohtuullisesti otoskleroosileikkausen jälkeisiä kolmea viikkoa lukuun ottamatta. Mielestäni edellytykset pitäisi olla painon laskuun hyvät, mutta kuten näkyy, ei se vaan ole onnistunut. Pohdituttaakin, missä vika on? Hormonidieetti-luento oli mielenkiintoinen ja melkein tekisi mieleni kokeilla sitä, mutta vaatisi käyntikertoja rasvanmittauksessa, jonka pohjalta analysoidaan hormonitoimintaa, eikä se ole ihan edullistakaan. Olen valmis uskomaan, että hormonitoimintamme tasapainolla on merkitys painonhallinnassamme, mutta riittäisikö minun rahkeeni käydä rahallisesti ja muuten moinen läpi. Minua turvottaa, jos syön hiilaripainotteisesti tai muuten kovin raskaasti. Ruokaremontin yhteydessä hiilarit ovat vähentyneet ja olo parantunut. Kroppani kerää nestettä helposti syötyäni suolaista, käytettyäni alkoholia, etenkin (kemikaalilitkusiiderit tms.) Helteillä, jos juon liian vähän nestettä, sekin turvottaa... Ja ne pirun kuukautiset tuo oman lisänsä...

Olen myös pohtinut voisiko minulla olla diabeteksen tai kilpirauhasen vajaatoiminnan alkuoireita, vai enkö vain ole vielä löytänyt itselleni parasta tapaa elää ja hallita ruokailutottumuksiani? En ole kyllä muita oireita itsessäni huomannut, en ole väsyneempi tai en juo normaalia enemmän, silti sitä asioita tulee pyöriteltyä mielessään. Toivottavasti kysymys on vain siitä ettei painon lasku ole päässyt vauhtiin, ja kun löydän ne minulle oikeat keinot alkaa tapahtumaan. Joskus vaan meinaa usko loppua. Tiedän, kannustan muita ja tsemppaan samojen fiilisten kanssa taistelevia, ja yritän myös opetella itse kärsivällisyyttä. Ja kyllä ehdottomasti haluan laihtua terveellisellä vauhdilla ja hitaammin, mutta pitääkö sen nyt ihan näin hidasta olla?

Tammikuu 2011
3.1. aloituspaino 72.1 kg
Seuranta
3.1. 10.1. 17.1. 24.1. 31.1.
72.1 kg 71.5 kg 71.8 kg 70.8 kg 71 kg

Helmikuu 2011
Aloituspaino 31.1. 71 kg (Kuukautisten aatto)
Seuranta
31.1 7.2. 14.2. 21.2. 28.2.
71 kg 70.8 kg 70.6 kg 70.2 kg 70.9 kg
Jo näistä tammi-helmikuun päivityksistä voi huomata, että kuukautisten päälläolo nostaa kenties pudotetun painon takaisin.
Maalis-huhtikuulta minulla ei ole painolukemia, vaikka sairasteluista huolimatta tarkkailin painoani tiiviisti, eikä siinä onneksi suurempia muutoksia tapahtunut. Helmikuun lopussa painoin tuon 70.9 kg ja vappupäivänä kirjaamisen alottaessani lukemat olivat
71.1 kg. Vuoden alusta neljässä kuukaudessa sentäs YKSI vaivainen kilo selätetty.

Toukokuu 2011
1.5. aloituspaino 71.1 kg (Kuukautisten 3. päivä)
Seuranta
1.5. 9.5. 16.5. 23.5. 31.5.
71.1 kg 69.8 kg 69.5 kg 69.4 kg 69.8 kg
Huomaattehan miten alku näytti taas niin hyvältä, mutta menkat kehiin ja pudotusta vain 300 g.

Kesäkuu 2011
Aloituspaino 1.6. 69.7 kg (Kuukautisten 3 vrk)
Seuranta
1.6.6.6. 13.6. 20.6. 28.6. 30.6.
69.7 kg 70.2 kg 70.1 kg 69.6 kg 69.3 kg
Nyt kuukautisista huolimatta 69.3 kg, tästäkö tämä vihdoinkin lähtee? No alku huippu heinäkuussa, jonka itse pilasin siiderikemikaalilitkuilla, ja tuo kirvelee vieläkin :O Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi. Alkoholi ei kerrassaan ole laihduttajan kaveri! Päätin kokeilla nyt painopäivitysten merkintää ma ja to –päivinä nähdäkseni ja oppiakseni kropastani lisää.

Heinäkuu 2011
30.6. to 69.3 kg
Seuranta maanantai Torstai
4.7. 7.7.
69.2 kg 69.2 kg
Helleviikko, joten hivenen yllättynyt painon aisoissa pysymisestä.
11.7. 14.7.
71 kg 70.5 kg
Viikonlopun siiderit näkyi heti ja nyt on turvotusta koetettu saada laskemaan. La 16.7. 69.8 kg, joten ehkä morkkiskin voi alkaa hellittämään.
18.7. 21.7.
70.4 kg 69.3 kg
Suunta jälleen oikea!
25.7. 28.7. 31.7.
69.7 kg 69.2 kg 70.7 kg
Hienosti paino laski, mutta ihmeellinen singahdus korkeuksiin, kuukautiset omituiset!
Tässä vaiheessa on lohdullista huomata että heinäkuussa 69-numerolla paino toistui aikaisempaa useammin ja useammin. Tuo vikalle päivälle painon singahdus todella harmitti, mutta minkäs kropalle teet.

Elokuussa lomaviikoille tavoitteena oli, että paino ei pääsisi nousemaan. Mökille lähdin tuo kauhulukema 70.7 kg korvissani, ja selväähän se ettei se siitä saisi kohota! Eikä se kohonnutkaan. Väliviikolla merkinnät jäi tekemättä vaikka ramppasin vaa’alla päivittäin. Azoreille lähdin n. 70 kg:n painoisena ja kotona 23.8. tiistaina lukemat 71 kg, 24.8. 70.4 kg ja ”virallisena” punnituspäivänä taas 71 kg ja kuukautiset. Tänään on menkkojen 3.vrk ja paino 70.5 kg. Tän kuun vika päivä häämöttää ja silloin on aika tehdä tavotteita loppuvuodelle.

Elokuu 2011
Seuranta
23.8. 26.8. 29.8.
71 kg 71 kg 70.5 kg

Eli, vuoden alusta miinusta tällä hetkellä 1600 g. Ei totisesti päätä huimaa! Vuotta on mennyt 8 kk ja 4 kk on jäljellä, joten onko tavoitteeni vuoden loppuun mennessä -800 g, eli 69.7 kg, ei! Haluan enemmän, paljon enemmän! Mutta mitä voin tavoitella, mikä on realistista??? Että rakkaat blogisiskot potkikaa mua persaukselle etten luovuta, ja että säilytän uskon tähän juttuun!








sunnuntai 28. elokuuta 2011

Positiivisella energialla syksyyn ja unelmaa puhuvasta sykemittarista

Ollaan avokin kanssa vietetty rauhallinen viikonloppu. Aikaa vietetty kirjojen parissa ja telkusta urheilua seuraillen. Olen lukenut Nora Robertsin kirjaa Punainen lilja, ja voi helvetti millasta tekstiä. En uskalla edes ajatella montako kertaa kirjassa on jo naitu. On tuon kirjasarjan ehdottomasti rasittavin kirja, onneksi toiseksi viimeinen nide menossa, joten kohta se loppuu. Jättäisin kesken ellen haluaisi tietää loppuratkaisua kirjassa esiintyvän haamun suhteen.
Äänikirjana alottelin Petos lautasella-kirjaa ja varmaan kirjan tiimoilta jossain vaiheessa kirjoittelen ihan oman postauksen teidän iloksenne tai harmiksenne :D Nyt jo voi vaan ihmetellä mitä kaikkea moskaa joudummekaan syömään, huh!


Ruuasta puheenollen perjantaina teimme pitkästä aikaa tortilloja. Broilersuikaleita paistettiin pannulla, letun päälle vähän juustoraastetta, lämmityksen jälkeen kurkkua, tomaattia, paprikaa ja kanaa. Salsakastiketta laitoin niukasti luettuani niiden huikeista lisäaineista ja tein kervaviilikastikkeen, johon lisäsin yrttejä. Kumpikin jaksoimme syödä vaan pari lettua... On vissiin vatsalaukut pienentyneet :D Jee, jee!!! Ja tänään tuo tuli taas esille. Maustoin meille broilerinrintafileet. Laitoin oliviöljyä, valkosipulia, kuivattuja yrttejä, suolaa, sitruunan mehua ja Azoreilta ostamaa paprikatahnaa. Marinadi jo tuoksui aivan taivaalliselta. Avokki kuori kahdeksan perunaa ja pilkko ne. Vuokaan kermaa ja valkosipulia reilusti, perunat ja juustoraastetta mukaan. Ja ei kuin maustumaan ja eväät uuniin. Täällä leijaili todella herkullinen tuoksu. Ai joo: sen verran lisäaineita tuli ateriaan, että laitoimme fileiden ympärille pekonisiivut :D Kuuden pintaan söimme ja herkullista oli. Mutta broileria ja perunoita jäi molempia vielä huomiselle :D

Pienen ruokalevon jälkeen lähdimme lenkkeilemään. Kävelimme tunnin raikkaassa syysillassa. Lenkkipolun varrella tuoksui syksy ja tuuli toi syksyn tunteen kohinallaan. Harmaakuonon meno oli vaihtelevaa. Välillä kiskoi minkä vaan kykeni, välillä raahusti eteenpäin. Siinä sitten kovasti yritystä tulkita mikä nyt johtui mistäkin...

Voi miten mä haluaisinkin puhuvan sykemittarin. Olis niin mahtavaa seurata sykettään ja kaloreiden kulutusta liikkuessaan. Sportstrackeriinkin oli tarkoitus tutustua, mutta puhelimeni on ohjelmaan liian vanha. Pitäisi testata minkä verran puhelimessa oleva puheohjelma puhuu numeroina asioita. Ilmeisesti Trackerissa on paljon grafiikkaa ja sehän ei meille sokoille aukea. Olen miettinyt sykemittarin hankkimista, joka kävisi tietokoneen kanssa yhteen, mutta niissäkin tullaan saman ongelman eteen. Tulokset tulee esille graafisina taulukoina, joten... Turhauttavaa. Viime syksyllä kyselin Näkövammaisten keskusliiton Apuvälinemyymälästä Aviriksesta puhuvista sykemittareista, mutta ei sellaisia kaiketikaan oikein ole. Joku malli on ollut, joka vaikutti enemmänkin verenpaineenmittaukseen tms. soveltuvalta laitteelta eikä treeniapuriksi. Tuolloin ystäväni tutkaili nettiä ja ilmeisesti Amerikassa tavallisissa urheiluverkkokaupoissa on ollut ainakin joitain myynnissä. Löydettiinkin hyvältä vaikuttava malli, mutta sen valmistusko oli lopetettu. En muista... Nyt kun syksy on tullut ja ilmat viilenee, ja toivottavasti Harmaakuono jaksaa lenkkeillä halu on taas kasvanut kunnon kehittymisen seuraamiseen, mutta... taitaa tuo puhuva sykemittari edelleen jäädä haaveeksi. Kielitaidoltani olen todella onneton, joten en pysty sivustoja tutkimaan ja etsimään. Uskoisin kuitenkin, jos puhuvan mittarin löytäisin, oppisin käyttämään sitä ja ymmärtämään sen mitä sillä olisi sanottavaa englanniksi minulle. Ehkä unelmasta vielä joskus tulee totta! Kirjoitin äsken Avirikseen tandempyörästä viestiä ja samalla kysyin jälleen sykemittareista. Niin, olen tainnut päättää hankkia tuon tandempyörän, joten sitten alkaakin pilottien metsästys :D Haluan niin paljon monipuolistaa liikuntaa ja tutustua samalla myös uusiin ihmisiin, aloittaa uuden elämän! Ehkä tämä on osaltaan myös maalipallon jättämän aukon täyttämistä. Tänään sain Facen kautta vinkin Jaakko Halmetojan luennosta, joka on vasta 22.11. ja heti laitoin viestiä muutamalle kysyäkseni seurakseni/oppaakseni luennolle. Ja luentoon on aikaa melkein kolme kuukautta, minäkö hätäinen? Kalenterini ei saa näyttää liian tyhjältä :D
Toisaalta olen nyt niin innostunut kaikesta ravitsemukseen liittyvästä ja ennen kaikkea luomuuteen liittyvästä, että haluan varmistaa pääsyni ajoissa luennoille ja minua kiinnostaviin tapahtumiin. Ettei ainakaan homma kaatuisi oppaan puutteeseen.

Mulla on nyt jotenkin kovin positiivinen ja energinen olo, ja haluan saada niin paljon. Nyt on aika painojumituksen loppua ja laihtumisessa tapahtua todellisia tuloksia. Haluan liikkua paljon, tehdä töitä, oppia ravitsemuksesta lisää, löytää juuri itselleni sopivan ruokavalion, tavata ystäviä ja nauttia elämästä. Ja ennen kaikkea haluan tämän fiiliksen kestävän pitkään :)

Valmismarinoidut vs marinoimattomat tuotteet

Näkövammaisten keskusliiton Tiedonhallintapalvelu tuottaa meille näkövammaisille eletronisiajulkaisuja ns. luetusmuodossa. Teksteistä on poistettu kuvat ja monesti myös taulukot tms. vaikealukuiset kohdat. Thp:llä on sopimus joidenkin lehtitalojen ja yksittäisten lehtien kanssa materiaalin toimittamisesta Tiedonhallintapalveluun, jossa ne muokataan ja julkaistaan verkossa jonne vain meillä Tiedonhallintapalvelun asiakkailla on pääsy. Valikoimista löytyy aikakausilehtiä mm. Hyvä terveys, Apteekin hyllyltä, Hymy, Alibi, Kotilääkäri, Kodin kuvalehti, Rumba, Tietokone, Sinäminä, Koululainen. Lehtiä on laidasta laitaan ja varmasti voisi olla vielä paljon muitakin. Itse ehkä lukisin mielelläni Kauneus ja terveys-lehden artikkelit. Niin, lehdistä on poistettu myös selkeät mainokset. Järjestöjulkaisuista löytyy paljon erilaisia näkövammaisyhdistyksien omia lehtiä, sanomalehdistä taas löytyy iltapäivälehdet ja lehtiä ympäri Suomen maan. Tämä palvelu on meille aivan loistava ja lisää tiedon saantimahdollisuuksia kummasti. Kyllähän netistäkin nykyisin paljon löytyy artikkeleita, mutta tuota palvelua käyttäessä ei eksy linkkiviidakkoon. Mua esim. harmittaa Uusi musta-sivusto. Monesti siellä näkyy olevan mielenkiintoisia otsikoita kuten nyt viime maanantaina, että syyskuussa kauppoihin tulossa erä luomukanaa. Innokkaana lukemaan artikkelia, mutta eipä löytynyt. Ylen sivut nyt muutenkin on niin kauhea linkkiviidakko, että sieltä jotain löytääkseen menee ikuisuus.

No nyt alkaa mopo karata käsistä ja mennään koko ajan kauemmaksi tämän postauksen aiheesta. Tällä viikolla eräänä iltana lueskelin Kuluttaja-lehteä. En ole sen sisältöön aikaisemmin perehtynytkään, kai ajatellen sen olevan jotenkin... äh, en tiedä. Yllätys oli joka tapauksessa positiivinen, luin monta hyvää ja mielenkiintoista artikkelia. Luin artikkelin myös marinadeista, valmissellaisista ja inspiroiduin kirjoittaman oman postauksen asiasta. Itse asiassa kirjoitin eilen jo omasta mielestäni hyvän kirjoituksen ja viime metreillä Word jumitti ja teksti katosi. Harmitti ja harmittaa! Nyt uusintayritys ja täytyy muistaa tehdä välitallennuksia :O


Kauppojen hyllyt pursuavat valmismarinadeissa myynnissä olevia liha- ja kalatuotteita. Kuinka moni meistä pysähtyy hyllyn eteen tutkailemaan tarkasti tuoteselosteita ja huomaa marinoidussa tuotteessa voivan olevan parisenkymmentä erilaista ainesosaa lisäaineet mukaan luettuna. Lihaa 70-80 %, marinadi ja silkkaa vettä. Nykyihminen on kiireinen ja elämäntyyli on kovin hektistä, eikä ole aikaa tutkiskeluun, saatika valmistaa ruoka maustamisineen alusta lähtien itse. Ja onhan valmismarinoitu halvempaakin. Vai onko loppujenlopulta sittenkään, kun asiaa ajattelee tarkemmin. Marinoitu liha on halvempaa jopa 10 euroa kilohinnaltaan kuin maustamaton. Mutta mistä maksamme ostaessa marinoidun vaihtoehdon, emme ainakaan 100% lihasta, kanasta tai kalasta. Lihaa on valmismarinoidussa tuotteessa vähemmän, maksamme marinadista ja vedestä, kasasta lisäaineita. Entä jos kalliimmasta hinnasta huolimatta ostammekin maustamattoman vaihtoehdon, saamme useimmiten laadukkaampaa lihaa emmekä maksa lisäaineiden täyttämistä marinadimössöistä vaan itse oikeasta lihasta. ” Vaikka marinoitu liha on halvempaa kuin marinoimaton, kauppias saa marinoidusta tuotteesta paremman katteen. Marinadi ei näet paljon maksa.”

Tehtaassa lihaan ruiskutetaan pienillä neuloilla suolaliuosta tasaisesti, jonka jälkeen liha siirtyy marinoitavaksi isoihin altaisiin tai sekoittajiin, jjoissa isoa lihamäärää rupsutetaan siten, että marinadi levittäytyy jokaiseen suupalaan tasaisesti. Mieleeni nousee heti valmismarinoidut broilerfilesuikaleet, ja se millaista mössöä se nykyään on. On tainnut ”rupsutus” olla aikas tehokasta :D No taitaapa asiaan vaikuttaa myös lihan laatu, joka mielestäni on heikentynyt viime vuosina huomattavasti esim. noissa valmismarinoiduissa broilerfilesuikaleissa.
” Marinadin raaka-aineet - vesi, öljy, etikka ja mausteet - ovat
pitkälti samoja kuin kotonakin. Erona on kuitenkin se, että kun ostaa
kaupasta kermamarinoidun possun-kyljyksen, ei sen valmistuksessa ole
käytetty välttämättä pisaraakaan kermaa. Sen sijaan käytetään
keinotekoisia tai aidosta raaka-aineesta uutettuja aromeja. Aromien suosiminen johtuu Atrian tuotekehityspäällikön Heimo Hattulan mukaan siitä, ettei aitoja raaka-aineita ole teollisissa prosesseissa helppo käyttää. Esimerkiksi kerma säilyy huonosti, eikä se sekoitu
happamien aineiden, kuten etikan kanssa. - Myös tomaatti heikentää säilyvyyttä. Tomaattijauhetta tai –pyreetä käytetään joissakin marinadeissa, hän sanoo.”

Lisäaineiden lista on kauhistuttavan pitkä valmismarinoiduissa tuotteissa. Niiden tarkoituksena on parantaa tuotteen säilyvyyttä, marinadin rakennetta ja ulkonäköä sekä vahvistaa makua. Okei, eihän kukaan meistä halua ostaa epämääräisen näköistä tuotetta. Mennäänkö kuitenkin joskus liian pitkälle ulkonäön korostuksessa? En osaa sanoa, en näe pakkauksien sisältöä, lihatiskien lihoja, mutta moni on kommentoinut tuotteiden näyttävän esim. luonnottoman punaisilta. Eikö tunnu kamalalta ajatus karrikoidusti sanottuna syödä värjättyä lihaa? Entä miten pitkään lihan pitää säilyä, onko normaalia, että se säilyy avaamattomana paketissaan pari viikkoakin? Eihän se ole luonnollista. Entä sitten maun vahvistaminen, eikö sekin tunnu hassulta, että vaikkapa broilerin makua on vahvistettava. Teollisessa tuotannossa maku on kärsinyt ja tuotteeseen on saatava ns. aitoa makua keinotekoisilla aineilla/aromeilla. Natriumglutamaattia vaan, niin avot! Moni lihantuottaja on luopunut kyseisen aromivahvinteen käytöstä korvaten sen hiivauutteella. ” Hiivauute on kasviperäinen arominvahvenne, joka sisältää samaa
glutamaattihappoa kuin natriumglutamaattikin. Sillä ei ole e-koodia,
vaan se merkitään tuoteselosteisiin nimellä hiivauute.” Jo sana ”uute” herättää epäilyn ääniä sisälläni. Mitä kätkeekään ”uute” sisäänsä. Ei lue missään mitä se oikeasti pitää sisällään. Nyt en tarkoita pelkästään tätä natriumglutamaattia korvaavaa hiivauutetta vaan uutteita ylipäätään. Ei ole yhtään hyvä suuntaus, ja meidän kuluttajien pitäisi oikeasti herätä. Onneksi kiinnostus ruuan alkuperästä on lisääntynyt ja artikkelissakin mainitaan maustamattomien tuotteiden kysynnän lisääntyneen ja sen myötä kaupoissa niiden valikoima kasvaa. Ja se on hyvä asia se!
Lihatiedotuksen tekemien tutkimusten mukaan kuluttajat pitävät marinoidusta lihasta, mutta vaihtelua kaivataan. Hunajamarinoitu kana kyllästyttää. No niin minuakin ellen marinoi sitä itse. Maku muuttuu ja paranee huomattavasti.

Joskus keskusteluihin nousee myös epäilyjä siitä, että marinadeilla peiteltäisiin lihan vanhuutta. ”Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen tekemien tarkastusten
perusteella moinen vilppi ei kuitenkaan ole yleistä. Ympäristökeskus
tutki kaksi vuotta sitten 60 pakkausta marinoitua lihaa. Tarkastajat
eivät löytäneet näyttöä vanhentuneen lihan myynnistä. Kaikki liha ei kuitenkaan ollut priimalaatua. 75 % lihasta oli hygieeniseltä laadultaan hyvää ja 88 % hyvää tai välttävää. 10 %:ssa
oli joko tautia aiheuttavia bakteereja, tai ne olivat "yleiseltä
hygieeniseltä laadultaan heikentyneitä".” Maria Sjöman Helsingin kaupungin hygieenikkoeläinlääkärin mukaan ei ollut merkitystä oliko liha teollisesti vai kaupassa marinoitua. Lihan laatu ei kohene marinadilla, mutta sillä voi peittää vanhenevan lihan hapanta hajua. Artikkelissa muistutetaan tuoreessa lihassakin voivan olla erilaisia pöpöjä ja siksi aina pitäisi käsitellä raakaa lihaa eri astioissa ja eri välinein kuin kypsää lihaa. Pakteerit saa taltutettua kypsentämällä lihan kunnolla. Monet laittavat lihan päälle tuon lopun marinadin ja sitä ei pitäisi tehdä. Niitä pöpöjä voi olla marinadissakin.

Kuten olen täällä blogissa kertonutkin, olen myös itse käyttänyt valmismarinoituja tuotteita ja varmasti yhtenä syynä on ollut niiden helppokäyttöisyys ja tietämättömyys mitä kaikkea turhaa ne sisältävät. Olen erittäin tyytyväinen, että olen herännyt ja suuntautunut toisenlaisiin vaihtoehtoihin. Ja oikeasti itse maustaminen ei ole paljoa aikaa vievää tai kovinkaan vaikeaa. Ja kyllä se tuottaa suunnatonta mielihyvää onnistuessaan tekemään hyvänmakuista ja itse maustamaansa ruokaa. Toki eihän maustaminen aina onnistu täydellisesti, mutta seuraavalla kerralla tietää mitä tehdä toisin. Kannustan kokeilemaan, antamaan aikaa ruuan valmistukselle, nauttimiselle hyvälaatuisesta ruuasta. Artikkelin lopussa oli muutama marinadiohje ja tässä yksi, jota itse ajattelin kokeilla:

Jogurttimarinadi broilerille
- 2 dl maustamatonta jogurttia
- 0,5 dl rypsiöljyä
- 2 rkl limen mehua
- 1-2 hienonnettua valkosipulin kynttä
- 1 tl raastettua inkivääriä
- ripaus mustapippuria myllystä
- (1 tl suolaa)

Tämä teksti saattoi paikkapaikoin olla vähän provosoiva ja karrikoitua, mutta toivottavasti aihe herätti sinussakin jonkinlaisia tunteita parempien valintojen suuntaan. Tekstin innoittajana ja tietoa antavana artikkelina oli Kuluttajalehdestä 4/2011 Mitä marinadi kätkee?, jonka on kirjoittanut Merja Itkonen.

perjantai 26. elokuuta 2011

"kurkistus" tulevaisuuteen - MINÄ viiden vuoden päästä

Kuukausi sitten täällä blogissani oli arvonta, jonka myötä sain lukijoiltani aihetoivomuksia mistä kirjoittaa. Hiilarihirmu pyysi minua katsomaan tulevaisuuteen, millainen olen viiden vuoden kuluttua, miten muuttunut, mikä elämäntilanteeni. Tänään (lue to 25.8.) olin yliopistolla Kaisa Jaakkolan yleisöluennolla hormonidieetistä. Hän on julkaissut nyt elokuussa kirjan aiheesta ja luento pohjautui osaltaan kirjaan. Kaisa aloitti illan esittämällä kysymyksen ”millaisessa elämäntilanteessa haluat olla viiden vuoden kuluttua?” Hän kannusti unelmoimaan ja ajattelemaan asiaa, joten ehkä nyt on oiva hetki tarttua tähän Hiilarihirmun antamaan aiheeseen.

Viiden vuoden päästä olen 38-vuotias 10-15 kiloa hoikempi. Olen löytänyt oikean ruokavalion mikä sopii juuri minulle ja kropalleni. Syön pääasiassa luomua ja lisäaineettomia vaihtoehtoja. Liikun monipuolisesti ja nautin elämästä. Tuolloin Harmaakuonoa ei varmastikaan enään ole, ellei herra viettele vuosia eläkepäiviään. Realistista kuitenkin on, että tuo rakas nelitassu kirmailee koirien taivaassa. Joka tapauksessa tuolloin viiden vuoden päästä minulla on uusi opaskoira, on ollut jo 2-3 vuotta, joten ehkäpä yhteistyö sen kanssa alkaa jo sujumaan ja voimme nauttia pitkistä reippaista lenkeistä.

Osastoon unelma kuuluu varmasti ettei kuulo-ongelmat minua vaivaisi, että tuo otoskleroosi viettelisi hiljaiseloa korvissani ja tarvittavat leikkaukset olisi ohi loppuelämäksi. Kuulo on minulle niin tärkeä etten voi edes ajatella miten sen puute minut murentaisi, joten viiden vuoden päästä sellaista vaihtoehtoa ei ole, jos yhtään asiaan pystyn itse uskollani vaikuttamaan :D

Yritykseni voi hyvin ja asiakaskunta on vakiintunut, olen kenties lisäkouluttautunut alallani. Nyt en pitäisi ihmeenä sitäkään, että olisin opiskellut ravitsemusasioita, sillä ne kiinnostavat vahvasti ja näiden elämäntapamuutoksien pyörteissä on varmastikin pysyvämpikin kiinnostuksen aihe. Kirjoitan tuolloinkin blogia elämästäni ja silloisista elämäntavoista toivottavasti myös muita kannustaen löytämään terveellisen ja laadukkaan elämän. Toivottavasti tuolloin kirjallinen ilmaisuni on parantunut ja tekstit syvällisempiä ja sisällökkäämpiä.

Olen mennyt naimisiin tuon rakkaan avokin kanssa, joten minusta on tullut vaimo. Elämme onnellisina. En tiedä onko meillä lasta vai ei. Tuolloin alkaa kuitenkin olla viimeistään päätöksien aika haluaako jälkikasvua vai ei. Maaginen 40v alkaa olla jo huhuilemassa ovella. Lapsi varmasti muuttaa paljon elämää, sen arvoja ja miten elää ja toimii. On niitä tarkan pohdinnan asioita.

Ja viiden vuoden päästä kaivan tämän kirjoituksen esille ja katson miten ennustajaeukon oikein on käynyt :D Onko mitkä asiat toteutuneet hyvin, loistavasti vai ei olleskaan. Mihin lie tämä elämä heitteleekään. Joka tapauksessa kilot kariskoon tästä kropasta jo lähitulevaisuudessa. Hyvinvointi lisääntykööt päiväpäivältä ja otetaan vastaan elämän haasteet.




keskiviikko 24. elokuuta 2011

Arkeen paluu

Olen kotiutunut maanantai-iltana, mutta en vieläkään ole ehtinyt lukemaan yhen yhtä postausta täällä blogimailmassa. Nyt avokki ruuan jälkeen köllii kirjaa kuunnellen ja minä syöksyin koneelle vihdoinkin katsomaan mitä blogisiskoilleni kuuluu. Että enköhän mä taas tässä ajan hermolle pääse hiljalleen :D Ja kyllähän ihanan loman jälkeen vie hetken sopeutua taasen arkiseen elämään. Eilen tosin kävin pikavisiitillä äidin luona viemässä hälle tuliaisia. Tänään olen istunut puhelimessa ja yrittänyt saada seuraavaan opaskerhon tapaamiseen peesareita koirankäyttäjien oppaiksi Raaseborin kirmaukseen hivenen laihoin tuloksin. Ei kuitenkaan heitetä vielä kirvestä kaivoon :O Huomenna arki palaa myös työelämässä neljän asiakkaan voimin. Illalla menen yliopistolle vielä kuuntelemaan Kaisa Jaakkolan luentoa hormonidietistä ihan vaan omasta mielenkiinnosta. Hänhän on julkaissut nyt elokuussa asian tiimoilta kirjankin, joka antaa vinkkejä ruokavalioon yms.

Azoreiden loma oli aivan loistava ja siitä saatte ihan oman postauksen kuvineen kunhan kuvat on valittu ja avustajani on kirjoittanut mulle listan paikan nimiä missä kävimme, jotta saan ne teille tänne oikein kirjoitettuna. Kuulostaa varmaan vähän hassulta tuo, mutta kun ei niiden vieraskielisten paikkojen nimiä ole nähnyt kirjoitettuna sormissaan, ei voi tietää :D Että malttakaa vielä vähän. Voin luvata, että saatte katseltavaksenne huikeita maisemia ja kauniita kukkasia. Eihän valokuvassa se kaikki tietenkään pääse niin oikeuksiinsa kuin oikeassa elämässä. Azoreita voin ehdottomasti suositella lomakohteeksi.

Elokuulta painomerkinnät ovat jääneet. Heinäkuun vikana päivänä painoin 70.7 painettuani edeltävänä torstaina 69.3 kg, joten ihan käsittämätön painon singahdus. Tuolloin myös menkkani oli ihan ihmeelliset, joten saattoi turvotuksella olla selityksensäkin. Mökkiviikolla tavoitteena oli ettei paino nousisi. Kävin vaa’alla 8.8, 11.8. ja 14.8. kuten olin suunnitelmaani kirjannutkin, mutta tohinassa en ole merkannut painoa kirjoihin ja kansiin :( Nyt harmittaa, koska en niitä tarkasti muista. Mökiltä palattuani paino oli vähän laskenut, mutta en muista lukemia, nyyhhh... No joka tapauksessa tavoitteena Azoreilla oli myös ettei paino pääsisi nousemaan. Eilisaamuna lukemat oli 71 kg ja tänään 70.4 kg. Turvotusta oli ja on jonkin verran ja ne pirun menkatkin taas häämöttää... Nyt kuitenkin arkisen elämän koettaessa ja ilmojen vähän viilennyttyä alkaa taas kunnon rutistus. Harmaakuonokin jaksaa helteiden jälkeen taas paremmin liikkua, joten ylimääräkiloille kyytiä, mars!






sunnuntai 14. elokuuta 2011

Mökkiviikko luonnosta ja liikkumisesta nauttien

Sunnuntaiaamuun heräsimme pirteinä edellisillan vieraista huolimatta ja ryhdyimme pakkaamaan mökille lähtöä varten. Vaatetta ja muuta tavaraa tuntui piisaavan :D Oli otettava hellevaatetta, varauduttava viileämpään säähän, ottaa vähän urheiluvaatetta, Harmaakuonolle matkapetiä, kurapyyhkeitä ja muutama herkkuluu. Meille treenivälineiksi neljä kahvakuulaa, sauvakävelysauvat ja vesijuoksuvyö. Mulle pari nidettä pistekirjaa ja tämä tietokone. Ja tietysti vielä hyttysmyrkkyä, aurinkorasvaa, särky- ja allergialääkettä jne. Kyllä vaan sitä tavaraa kertyi. Kahden jälkeen vielä yrttien ”hukutus”, jotta pysyisivät viikon kastelematta hengissä. Sitten tavarat autoon ja matkaan.

Pysähdyttiin Heinolan Cittariin tekemään ruokaostokset. Mukaan tarttui vähän herkkuakin. Todettiin kaupan olevan sikakallis, ei voi suositella hintansa puolesta. Toisaalta ei hirveesti tehty tuotteiden hintavertailuakaan, joten ehkä vähän voi kattoa peiliinsäkin. Noh, ostokset tehtyämme matka jatkui Pertunmaalle ja sinne Mikkelin puoleiselle laidalle.

Perille päästyämme tutustuimme mökkiin, joka oli hirsistä valmistettu.
Alakerrassa oli veranta, makuuhuone, sisävessa, keittiö, iso tupa, pukuhuone, suihkuhuone, sauna, saunaterassi. Yläkerrassa pari makuuhuonetta. Pihapiirissä grillikota, varasto ja kaksikerroksinen aitta. Ihanan iso nurmikenttä, jossa trampoliini ja pihakeinu. Mökin ulko-oven lähellä pirttikalusto pihaversiona ja saunaterassin vieressä penkki. Pihapiiri oli aidattu mökin takaosaa lukuun ottamatta, josta pääsi suoraan metsään. Mökin oli piharakennuksineen ja kalusteineen rakentanut avustajani isä, joten eipä voinut muuta kuin ihailla hänen kättenjälkiään. Upea taito!

Nukuttiin alakerran makkarissa. Latasimme vaatteemme huoneessa olevaan kaappiin ja painuimme pienelle iltatreenille.
Hypin n. 10 min trampoliinilla ja kahvakuulailin päälle vartin.

Itikat vähän häiritsivät urheilutuokiota :D Se tramppa oli sellainen iso ja alkuun vähän jännitin pysynkö keskellä, että en ajaudu liian laitaan ja satuta itseäni. En välttämättä uskaltanut hyppiä mitään huippukorkeita hyppyjä, mutta keskellä pysyin hyppykerroilla oikein hyvin, ja kerta kerralta uskalsi pistää enempi ja enempi poveria peliin. Tosin loppuviikkoa kohden tramppakerrat väheni, kun oli niin paljon kaikkea muuta puuhaa :D

Meille oli jätetty itse leivottuja sämpylöitä, jotka maistuivat herkullisilta. Ruokana oli broilerin rintafilettä ja vihersalaattia. Loman kunniaksi nautiskelimme lasilliset punaviiniä ruokailun yhteydessä. Myöhemmin illalla vielä istuskelimme kaikessa rauhassa teemukillisten äärellä suihkun raikkaana.

Aamuun heräsimme Harmaakuonon innokkaaseen nuolemiseen ja toohotukseen. Nukutti todella hyvin. Nukuin loistavasti koko viikon. Hirsitalon ilma on jotenkin niin ihanan puhdasta ja raikasta, että unimatti viihtyi vierelläni hyvin. Perjantaina loman alkamisen ”kunniaksi” jätin melatoniimin pois, enkä ole sitä vieläkään ottanut. Aamuun oli siis ihana herätä hyvin levänneenä.

Aamupalan jälkeen lähdimme pienelle reilun 3 kilsan lenkille harmaakuonon ja avokin kanssa.


Poika oli mulla valjaissa ja kävely hiekkateitä pitkin oli ihanaa
Lenkin jälkeen vartin tramppatreeni ja avokin piti pistää paremmaks hyppimällä 20 minsaa :D Ja vielä ennen ruokaa vähän rentoa kahvakuulailua. Söimme jauhelihapullia ja uusia perunoita.

Ilta menikin mukavissa merkeissä. Neljän pintaan lähdimme ajelemaan kohden Joutsassa sijaitsevaa Saagan tallia. Siellä tutustuimme issikoihin. Saimme hakea ne tarhasta, harjata niitä ja tarkistaa kavioiden puhtaus.
Tallin pihalla pyöri kissoja joista kaksi oli tallikisuja ja yksi kotikissa sekä sekarotuinen koira. Jostain kuului myös kukon kiekumista. Tallilla on muistaakseni yhdeksän hevosta ja paikkaa pyöritetään lähinnä perheen voimin.
Paikassa oli aikaisemminkin käynyt näkövammaisia ratsastajia, joten emme olleet omistajalle mitään kummajaisia.
Laitoimme hevosille kuolaimet ja ohjakset. Sain kokeilla varovasti miten kuolain on hepan suussa. Ohjakset olivat ohuehkot letitetyt nahkaiset, käteen mukavan tuntuiset. Kypärien valinnan jälkeen olikin aika nousta ratsaille ja lähteä maastoon. Ratsastimme 90 min rauhallista vauhtia metsäteitä ja polkuja pitkin. Välillä oli niin kapeaa, että tuntui jalkojen jäävän oksiin jumiin :D Ilta oli todella kaunis, aurinko paistoi ja tuuli vienosti. Matkan varrella mä ja avokki saimme ohjata hevosta ihan itse. Saimme kokeilla miten hevonen lähtee liikkeelle pohkeita annettaessa ja miten ohjaksista ohjaamalla hevonen kääntyy oikeaan suuntaan, miten saa hevosen pysähtymään ja pois heinäapajilta. Tuntui aikas mahtavalta toimia itsenäisesti. Mun hevosen taluttaja/paikan omistaja kertoi vain mihin suuntaan milloinkin piti ohjastaa. Ihan loppumatkasta otimme jalustimet jaloista ja venyttelimme hevosen selässä. Se tuntui aika jännältä, mutta hyvin selässä pysy. Nyt matkan varrella olleet alamäetkään ei hirvittäneet yhtään. Selvästi, vaikka takana on vasta kolme ratsastuskertaa olen oppinut jotain. Oman kropan hallinta paranee ja omaa keskikroppaansa uskaltaa käyttää rohkeammin ja rohkeammin.

Ratsastuksen jälkeen söimme pihapiirissä eväitä. Mulla oli banaanilla maustettua kookosvettä, joka oli mielestäni ananaskirsikan makuista versiota parempaa. Seurassamme pyöri koira ja kissat. Vaihdoimme ratsastuskokemuksiamme ja palelimme. Tuo ilta oli tosi viilee. Mökille saapuessa oli vaan 13 astetta lämmintä ja se tuntui kylmältä helteiden jälkeen, joten ei muuta kuin teetä lämmikkeeksi ja sauna lämpiämään. Puulämmitteisessä saunassa kylmyys viimeistään karisi. Mä sitten rakastan puulämmitteisessä saunassa saunomista. Siellä jaksaa olla paljon pidempään, ja tietysti saunatauot ulkona kuuluu asiaan. Me nautiskelimme pullollisen Ekkuson-omenasiideriä saunomisen yhteydessä.

Tiistai oli maanantaita lämpimämpi päivä. Varjossa asteita oli parisenkymmentä, mutta aurinko porotti kuumasti. Aamulla nukuimme aika pitkään ja keskipäivän jälkeen lähdimme pitkälle lenkille. Oli tarkoituksena kävellä n. 8 kilsan lenkki sauvakävellen. Eli, harmaakuono normaalisti valjaissa, mutta ei talutinta. Mustekala valjaiden kahvaan kiinni ja toinen pää mun vyötäröllä olevaan toiseen mustekalaan. Näin kädet jää vapaaksi sauvoille.

Pysähdyimme kilsan päässä olevalle rannalle, jotta harmaakuono sai kastautua. Se kahlasikin innolla vedessä eikä olisi malttanut jatkaa matkaa.

Ja aika pian poika röhkikin hirmuisesti ja läähätti. Alkoi hirvittämään. Jatkoimme matkaamme kuitenkin, mutta poika vaan alkoi tuntua väsyneemmältä ja väsyneemmältä. Vettä kului ja paljon. Pysähtelimme, jotta rakas sai levätä. Lenkistä meni nautinto ja mulla oli tosi surkea fiilis. Reilu viisi kilsaa käveltyämme ja loppuvaiheessa tosi hissutellen ja usein pysähdellen päätettiin, että avustajani hakee auton. Jäätiin avokin ja harmaakuonon kanssa odottelemaan. Jätkä käyttäytyi vähän samaan malliin kuin viime kesänä saadessaan lämpöhalvauksen. Siinä pohdittiin kaikkea mahdollista, surin, nytkö työura on loppu. Että eikö jätkä enään jaksa lenkkeillä jne... Odoteltiin parisenkymmentä minuuttia ja autolla mökille päästyämme jätkä haki heti pihassa kepin suuhunsa ja heilutti iloisesti häntäänsä... Läähätti kyllä edelleen aika tavalla. Suunnittelin jo puhelua Opaskoirakoululle jutellakseni jonkun kanssa ja olin alamaissa. Päivä kuitenkin jatkui. Grillasimme lohta ja kasviksia. Avustajani ja avokki yrittivät lohdutella mua parhaansa mukaan.

Iltaa vietettiin mökillä kahden avokin kanssa avustajan mennessä vanhemmilleen. Päätettiin treenata ja se piristikin kummasti mieltä. Hypin trampalla 30 min, joten kulutin kai jotain 100 kaloria, ei mikään huima määrä :D Avokki kahvakuulaili tuon ajan. Ja mun hypittyä osat vaihtuivat ja jatkoin vartin kahvakuulaillen ja avokki hyppien.

Oltiin molemmat aika väsyneitä, juotiin lasilliset punaviiniä ja suihkun jälkeen iltateetä. Nukkumaan painuttiin jo kymmenen jälkeen, ja kyllä taas nukutti niin ihanasti.

Keskiviikkona vietimme ihanan päivän rannalla avustajan ollessa siskonsa ja hänen lastensa kanssa pyöräretkellä. Sää oli aivan ihana, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, joten täydellinen päivä rantapäiväksi. Harmaakuono opasti valjaissa ja jaksoi tuon kilsan matkan hyvin ja jaksoi myös lutrata vedessä :D Ranta sijaitsi sellasessa poukamassa ja aivan ihana hiekkaranta. Rantaan oli vähän ajautunut puuroskaa joita avokki vähän siivoilli ihan rantavedestä pois. Aika kului siivillä. Harmaakuono kahlasi vedessä keppejä kantaen, kävi välillä uimassa, mutta ikääntymisen huomaa, ui aikaisempaa vähemmän. Tyytyy vedessä kahlailuun. Meidän uidessa poika tuli pidemmälle, mutta meidän päästyämme uintisyvyyteen ei tullut pidemmälle.

Kuului niin sydämen särkevä ulvonta. Aivan kuin se olisi sanonut ”älkää jättäkö mua” ”mäkin haluaisin tulla, mutta en jaksa”. Hyvä etten ruvennut sen kuullessani kyynelehtimään, tai kääntynyt takaisin. Harmaakuono painui rantaan kiltisti, mutta jos olimme pidempään uimasillaan se tuli tarkistamaan. Kuulu vaan tuhina sen uidessa meidän luo ja tehdessä kaarroksen ympärillämme ja palatessaan takaisin rantaan. Kävi tarkistamassa varmaan, että kaikki on hyvin. Kyllä mä vaan sitten rakastan tuota nelitassua niin paljon :)

Nyt tuli talviturkki oikein huolella heitetyksi, niin paljon lotasimme siellä vedessä. Mä en olisi malttanut tulla sieltä ollenkaan pois. Uiminen on niin ihanaa.
Järvessä on vaan tärkeetä että tietää koko ajan suunnilleen sijaintinsa, ja että ei ui liian kauaksi. Huutelinkin aina avokilta äänimerkkiä etten ajaudu kovin kauaksi hänestä. Ja tuo oma vesijuoksuvyö on kyllä huippu. Aikasemmin olen käyttänyt vaan uimahallien vöitä, jotka eivät pysy paikallaan. Tämä pysyi ja tuntui tosi hyvältä juosta sen kanssa. Pysy paikallaan loistavasti ja tuntui tehokkaalta, kun ei tarvinnut koko ajan laskea vyötä alemmaksi kainaloista :D

Kyllä elämä vaan tuntui ihanalta auringossa rantapäivää vietellen. Järvessä lutrattiin viis kertaa ja kerrallaan aina keskimäärin puolisen tuntia. Oltiin rannassa yli neljä tuntia. Alkoi Harmaakuonokin uupumaan. Aina vaan pidempiä aikoja jätkä viihtyi rannalla puuta kaluten. Vikalla uintikerralla laitettiin se puuhun kiinni meitä odottamaan. Sen verta väsähtäneeltä se vaikutti, että ajateltiin sen olevan parempi levätä. Olis kuitenkin tullu järveen meidän perässä.





Rannasta uintisyvyyteen oli tosi pitkä matka kahlattavana.

Uituamme poika pääsi vielä kahlaamaan, mutta ei enään ollut kovinkaan innostunut moisesta. käveli kuitenkin reippaasti mökille mua opastellen.

Mökillä keiteltiin teetä, jotka juotiin ulkona lämpimästä alkuillasta nautiskellen. Rannassa meillä oli eväinä pähkinöitä ja Spelttijuustokeksejä. Ruuaksi teehetken jälkeen tehtiin niinkin mahtavaa ruokaa kuin nuudelia ja kananmunia. Ei vaan jaksettu tehdä muuta :D Illalla saunoimme Eccuson-pullollisen nautiskellen. Ja perinteisesti ennen nukkumaan menoa juotiin iltateet.

Torstaina oli ehkä vielä lämpimämpi päivä, joten täydellistä lähteä järvelle melomaan. Ajelimme Mäntyharjulle sijaitsevalle paikalle nimeltä Miekka, josta vuokrasimme intiaanikanootin. Emme uskaltaneet ottaa kameraa mukaan, jottei se kastuisi, joten kuvia sieltä ei ole saatavilla. Se on periaatteessa kahden istuttava, mutta kolmekin siihen mahtuu, ja kun mukaamme ei saatu toista täysin näkevää, lähdimme matkaan yhdellä kanootilla kolmisin. Menomatkalla mä istuin keskellä tekemättä mitään. Avokin ja avustajan melonta ei tahtonut mennä yksiin. Avokki vähän roiskutti ja käytti ehkä turhan paljon voimaa. Hauskaa kuitenkin oli :D Käytiin sillan alla ja kiertelimme ja kaartelimme järvellä. Löysimme erään laavun läheisyydestä sopivan rantautumispaikan, jonne kanootti jätettiin ja käveltiin lyhyt matka laavulle. Laavu oli uusi ja likellä isoa tietä. Erämaan tunnelman pilasi autojen äänet. Laavu sijaitsi kosken rannalla. Sain asetella grilliin puut hirsitalotyyliin ja keskelle laittaa sytykkeet. En kuitenkaan uskaltanut sytyttää tulta, kun pelkäsin etten osu puiden raoista sytykkeisiin. Paistoimme makkaraa ja nautiskelimme kesästä. Kävin kokeilemassa koskessa virtaavaa vettä ihan rannan kivikkoreunasta ja istuskelimme hetken avokin kanssa isolla kivellä.

Paluumatkalla vaihdoimme avokin kanssa osia. Olin nyt etummaisena melomassa. Avustaja piti edelleen perää. Hänen vastuullaan oli ohjaaminen. Meidän melontatahti sopi paremmin yhteen, menimme kuulemma suorempaan mitä oman miehensä kanssa meloessaankaan meni. Olen aikaisemmin melonut kajakilla ja inkkarikanootin melonta oli huomattavasti raskaampaa ja yksipuolisempaa. Mulla tahtoi olla se vika, että nostin melan turhan korkealle ja olka joutui kovalle rasitukselle. Melottua tuli kuitenkin puolisen tuntia ja etenimme reippaasti. On jännää, mutta kanootissa istuessa ei oikein tuntenut sitä vauhtia. Meloessani jouduin vaihtamaan kättä useamman kerran. Avustaja jännitti vähän rantautumista, mutta tulimme nätisti hiekalle, poistuin kanootista ja vedin narusta sitä pidemmälle hiekalle.

Rantauduttuamme menimme teelle ja kahville Miekassa olevaan kahvilaan. Ostettiin kaksi teetä, yksi kahvi, lusikkaleipä, mustikkapiirakka ja iso tuokollinen vadelmia sekä ruisleivän. Arvatkaa paljonko maksoi??? 13.50 € ja siihen päälle neljän tunnin kanoottivuokra hurjat 10 € Täällä Pk-Seudulla tuollaisista hinnoista ei todellakaan tarvitse haaveillakaan. Paikan omistajan vaimo leipoo itse kahvilassa tarjolla olevat tuotteet ja leivät. Istuimme ulkona järven rannalla. Siellä kalaparvet hyppeli. Olisi vaan tarvinnut onkimisvälineet, olisi saanut tuoretta kalaa.

Ajelimme Kuorttiin Abc:lle, josta teille teinki pikasen postauksen :D Käytiin Toivosen savustamossa ostoksilla. Ette usko miten huippua oli saada hyvää palvelua. Tiskin takana nainen kertoi tuotteista ja kaikki mitä siellä oli, tuli lähitiloilta. Hintatasokaan ei ollut mikään järin kallis. Ostettiin konjakki-kylmäsavulohta, joka oli itse tehdyn ruisleivän päällä taivaallista, hirvirasfurtia, joka oli aika rasvasta, mutta hyvää. Ostettiin palvipalana vähän hirveä, joka säästettiin kotiin ja avokki halusi jauhelihapullia, jotka oli kyllä tosi hyviä. Marketista saatavista valmispullista ei voi puhua samana päivänäkään! Grillattavaksi ostettiin hunajapippurimarinoidut kaslerpihvit ja mahdollista laavuretkeä varten lampurinmakkaraa. Avustaja osti chilinakkeja ja taivaallista palvattua kinkkua. Sellaiselle leivänpäällisen pitäisi maistua. Noissa grillimakkaroissa oli ee-numeroita. Varmaan kuulostaa/vaikuttaa siltä, että ostimme koko kaupan tyhjäksi, ei sentään. Nuo oli kaikki pieniä määriä mitä ostimme. Oli vaan pakko saada maistella niin montaa eri tuotetta :D

Jäätiin vielä Chili-nimiseen ravintolaan syömään ennen mökille ajelua. Me saatiin huippuhyvää palvelua. Kaikilla oli joitain erityistoiveita ja ruoka valmistettiin oikeasti paikan päällä alusta alkaen. Mä otin broiskun siipiä ja salaattia, avokki aurajuustoperunoilla tuplalihalla olleen kebapin ja avustaja gluteiinittomana ja maidottomana oman kana-annoksensa. Ruoka oli hyvää ja nätisti aseteltu tarjolle.

Mökillä lämmitettiin sauna ja sen lämpiämistä odotellessa vähän kahvakuulailtiin. Saunajuomana oli tällä kertaa vissyä, viimeistä Eccusonia piti säästellä :D Saunan jälkeen maistui lasi viiniä ja uni painoi raskaasti silmiä jälleen kerran.

Aamulla syötyämme kaikessa rauhassa aamupalaa lähdimme kävellen avustajan vanhempien luo, jonne oli kolmisen kilsaa matkaa. Mentiin sauvakävellen. Harmaakuono jaksoi tiistaita paremmin, mutta oli aika väsähtäneen olonen loppumatkasta. Päästettiin se vapaaksi ja iloinen kirmaus alkoi heti :D Taas pohdintaa mikä uupumisen aiheuttaa. Tultiin lauantain valjaslenkkien jälkeen siihen tulokseen ettei koira kestä auringon paahdetta ja että sauvakävelyssä vauhti nousee turhan kovaksi, ja että ehkä koira joutuu kenties kovemmalle rasitukselle ”vetäessään mua perässään”. Ehkä valjaiden rintaremmi painaa jne... Noh, joka tapauksessa juotuamme mehua aloitimme päivän urakan. Pihassa oli puuklapikasa, joka piti saada pinottua puuliiteriin, joten ei muuta kuin puita kasaamaan. Alkuun keräsin syliin puita ja annoin ne avokille tai avustajalle pinottaviksi,
mutta kun mulla oli lyhythihanen rupesin kasaamaan niitä puutelineeseen, joka aina tyhjennettiin välillä liiteriin. En kuitenkaan tyhjennyksen aikaista taukoa malttanut pitää vaan kasasin pari-kolme sylillistä puita pinottaviksi :D
Välillä toki taukosimme kahvi- ja teehetkeä viettäen. Urakan päätteeksi talon väki tarjosi aamulla pyydettyjä ahvenia, uusia perunoita ja salaattia. Haave tuoreesta kalasta toteutui ja kyllä olikin herkullista.

Paluumatkalla annoin sauvat avokille ja kuljin Harmaakuonon kanssa pelkillä valjailla. Nyt sujui paremmin
vaikka avokin ja avustajan sauvoessa vauhti tahtoi nousta hurjaksi. Mökillä ennen saunaa kevyttä kahvakuulailua, mutta kroppa tuntui aika väsyneeltä. Seuraavana päivänä olikin takareidet aikas jumissa/kipeet. Puuhommien jälkeen saunominen tuntui jotenkin erityisen ihanalta kera vissyn. Tosin paheita harrastettiin saunan jälkeen lasillisella viiniä :D

Lauantaina olikin vähän viileämpi päivä ja aurinko pilviverhon takana sieltä kurkkien
meidän lähtiessä avokin kanssa lenkille. Harmaakuono sai kulkea valjaissa. Alunperin ei ollu tarkotus vetästä niin pitkää ja kovavauhtista lenkkiä kuin vetäsimme. Käveltiin jotain 9-10 kilsaa ja paluumatka ylämäkiä pitkin ja silti takas tultiin reilu viisi minsaa nopeammin :D Kolme taukoa, lyhyttä sellaista pidettiin, jotta koira sai juodakseen. Ja tuo mun rakas opas opasti reippaasti ja vauhdikkaasti. Tuli niin hyvä mieli ja onnellinen olo. Nyt ei aurinko paahtanut eikä ollut sauvojakaan. Avokki oli ihan fiiliksissä myös ja innoissaan kovasta vauhdistamme. Takareisijumitkaan ei tahtia haitanneet.

Mökillä grillattiin kaslerit ja kasvikset. Syötiin ulkona, jonka jälkeen mun oli tarkotus istua keinussa lukemassa pistekirjaa. Muutaman sivun luettuani alkoi satamaan vettä. Oli ekat sateet, vaikka niitä oli luvattu koko viikon :D Ei muuta kuin sisälle keinutuoliin lukua jatkamaan.

Avustajan lähdettyä vanhemmilleen lähdimme tihkusateeseen lenkkeilemään. Taaskaan ei ollut tarkoitus kävellä niin pitkästi mitä innostuttiin kävelemään. Vauhti ei ollut nyt ihan niin kova kuin päivällä, mutta Harmaakuonolla ei mitään väsymyksen merkkejä eikä tarvinnut pysähdellä pitämään juomataukoja. Käveltiin 6-7 kilsaa. Lenkin loppupuolella sade kiihtyi ja loppulta vettä tuli kaatamalla. Tuli vähän mieleen tandemin selässä kastuminen :D Nyt oli parempi varustus, koreteks-puvut kummallakin. Juoksulenkkarit kastu totaalisesti. Kastumisesta huolimatta oli jotenkin ihana fiilis.

Viimesen illan kunniaksi oli aika saunomisen yhteydessä tuhota viimeinen Eccuson. Sade oli parahiksi loppunut, joten sateen jälkeistä tuoksua oli ihana tuoksutella saunatauoilla. Aika hurahti siivillä saunoen yli pari tuntia. Järkytys oli suuri, todetessa kellon olevan yli puoli yksi. Väsytti ihanasti, mutta nautiskelimme lopun viinin mun siirtyessä lasillisen jälkeen iltateehen. Niin vaan kolmen litran pönikkä meni viikossa. Tuntuu kauhean paljolta toisaalta, mutta puoliksihan se juotiin, ehkä avokki vähän enempi... No sama se... Lomalla sai vähän naattiakin...

Sitten koitti lähtöpäivä ja loman loppuminen. Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroita sateen ropinaa kuunnellen. Puolen päivän jälkeen ilma kuitenkin kirkastui ja grillasimme makkarat, jotka savustamosta ostettiin, ja olivat kyllä herkullisia. Niiden kanssa syötiin uusia perunoita, nam.

Avokin ja avustajan siivotessa mä menin mökin takana olevaan metsään mustikkaan. No avokki mut sinne vei. Siellä kyykin ja haroin mättäitä ja aina silloin tällöin löytyi jokunen mustikkakin :D Homma oli aika hidasta ja välillä vähän turhauttavaakin.
Olin jo luovuttamassa kun avokki tuli seurakseni ja alkoi marjoja löytymään vähän paremmin. Sieltä oli kyllä käyty poimurilla keräämässä, joten ehkä näkevämmällekin homma olisi ollut haasteellista. No saatiin ehkä n. 3 desiä kippoon.

Aikaa meni kaksi tuntia ja jos mahdollista takareidet oli vieläkin kipeämmät :D Mutta nyt mulla oli itse poimittuja mustikoita :D Ja olihan metsässä ihanaa, vaikka itikat tuntuivat pitävän minusta.

Mustikkametsän jälkeen avustajan ehdottaessa pikauintia suostuin ilomielin. Mentiin autolla rantaan ja käytiin uimassa, ihanaa. Virkisti kummasti. Vielä ennen lähtöä juotiin teet ja syötiin leipää yms. Seittemältä lähdettiin ajelemaan kotia kohden.

Oli ihana loma. Mustikoista nautin aamupalalla niin monena aamuna kuin niitä riitti luonnonjugurtin kanssa, ja fiilistelin niiden metsän tuoksua ja ihanaa makua :D muistellen ihanaa viikkoa. Lomaviikosta sain valokuvien lisäksi ihania äänikuvia, joista välittyy ihana fiilis. Azoreilta on myös tarkoitus tehdä äänitykset. Ja vaikka tämä postaus on jo ihan sika pitkä ja varmaan ootte jo lopettaneet luvun aikoja sitten, haluan yhden asian sanoa vielä... Nimittäin sen, että tekstissä esiintyy avustaja useammassa kohtaa, niin tää henkilö, joka mulla on ollut miltein kuusi vuotta avustajana on meille kyllä paljon muutakin kuin työsuhteessa. Kyllä me ollaan oikeita ystäviä ja monta ihanaa hetkeä vuosien varrella vietetty. Hän lähtee meille oppaaksi myös tuonne Azoreille. Ja tuosta menneestä lomaviikosta olemme todella onnellisia, että se mahdollistui. Saimme vuokrata mökin ja että avustajalla oli mahdollisuus viettää aikaa kotikonnuilla käyden meidän kanssa esim. ratsastamassa ja melomassa. Oli mukavaa vastaavasti auttaa häntä auttamaan vanhempiaan kokoamalla puut liiteriin. Oli myös mahtavaa kun osasimme käydä myös ilman apuja lenkkeilemässä, että reitit oli niin selkeitä, että avokkini löysi paikasta paikkaan. Eli, kyllä meillä kaikilla oli huippuihana viikko!

perjantai 12. elokuuta 2011

Suomalaisiin suklaisiin lisää Reilunkaupan merkintöjä

Uusi musta linkitti tänään Facebookiin artikkelin otsikolla Suomalaista suklaata tehdään lapsityövoimalla.
http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/08/suomalaista_suklaata_tehdaan_lapsityovoimalla_2754842.html

Teksti antaa jälleen ajattelemisen aihetta. Valvonta kaakaopapuja eniten tuottavassa Länsi-Afrikassa on vaikeaa ja lapsityövoimasta käydään jopa suoranaista ihmiskauppaa. Eikö olekin hirveää. Länsi-Afrikassa kaakaoplantaaseilla viljellään mailman kaakaoista 70% ja siellä on ilmeisesti miljoona lasta raatamassa pitkiä päiviä ilman kouluja, ilman leikkejä. Ja onko työolot kovinkaan turvalliset tai inhimilliset, tuskinpa! Suomessa syödään suklaata ihmismäärään suhteutettuna yhdeksänneksi eniten mailmassa ja kulutuksen arvellaan kasvavan. Tom Lindblad Fazer Makeisten toimitusjohtaja sanoo artikkelissa ”On yksi suklaa-alan suurimpia haasteita valvoa koko tuotantoketjua. Pyrimme välikäsien kautta vaikuttamaan, että toimimme asianmukaisesti. Emme hyväksy lapsityövoiman käyttöä. Mutta fakta on se, että
sataprosenttista varmuutta Länsi-Afrikasta tulevasta kaakaosta ei
kukaan voi antaa.” Puolestaan Finnwatchin
toiminnanjohtaja Janne Sivonen toteaa ”Valvonnalla voi ja pitää rajoittaa lapsityövoiman käyttöä. Tällä
hetkellä suklaateollisuuden toimet asian valvomiseksi ovat olleet aika
vähäisiä ja suorastaan riittämättömiä”. Hänen mielestään valvonta kannattaa jättää kolmannelle osapuolelle. Mailmalla moni suklaan valmistaja on ottanut käyttöön Reilunkaupan merkinnän tuotteisiin. Suomalaisissa tuotteissa sitä on kuitenkin toistaiseksi näkynyt aika vähän. ”Sivosen mukaan sertifioinnit, kuten Reilu kauppa ovat askel parempaan
suuntaan. Reilun kaupan yhdistyksestä kuitenkin kerrotaan, että hekään
eivät voi aukottomasti taata, että sertifioituun suklaaseen ei ole
lasten käsiä tarvittu.” Kaakaosta pitäisi maksaa viljeliälle käypä hinta, jotta lapsityövoiman käyttö ei houkuttelisi. Niinpä! On tavattoman surullista tässä nykyisessä elintarvikebisneksessä se miten monien välikäsien kautta hommat hoidetaan ja miten pienen korvauksen se viljelijä siitä saa ja kuinka paljon ne välikädet vetävät välistä... Onhan suomalainen leipäkin kohtuullisen arvokasta ja viljelijät sanovat ettei niillä tuloilla tahdo elää mitä myydystä viljastaan saavat. Eli, se joka tekee suurimman työn, saakin karkeasti sanottuna kaikkein vähiten. Aika raadollista ja epäoikeuden mukaistakin. Palatakseni kuitenkin vielä tuohon suklaaseen, suklaanvalmistajat sanovat ettei sertifioitua raaka-ainetta ole tarpeeksi saatavilla esim. tuolla Reilunkaupan merkinnällä. Sivonen uskoo, jos halua on riittävästi tuo merkintä saadaan suomalaisiinkin suklaisiin, jos kerran se onnistuu myös Briteissä myydyimpään suklaapatukkaan. Ja on tosi surullista lukea artikkelista, että kaakaon viljelijöille maksetaan aina vain vähemmän ja vähemmän ja kuitenkin kaakaon mailmanmarkkinahinta on korkeempi kuin koskaan. Muutosta voisi saada aikaan erinäisillä poliittisilla päätöksillä ja kauppasopimuksilla. Miksi hitossa joka asiaan pitää vaikuttaa politiikka, ja miksi se niin usein vääristää asioita??? ” Tässä ollaan maailman kauppapolitiikan tärkeiden kysymysten äärellä.
Länsimaisesta tuotannosta ei ole perinteisesti kehitysmaista tulevia
raaka-aineita arvostettu ja tuotanto-olosuhteet ovat usein sellaisia,
että niistä ei kukaan haluaisi edes tietää, sanoo Reilun kaupan
edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa.” Taitaapa Pirjo olla valitettavasti oikeassa. Sen huomaa artikkelia kommentoineiden kirjoituksistakin. Pakko itsekin myöntää ettei asiaa ole aina tullut hirveästi ajatelleeksikaan. Nykyisin tosin haluaa tukea eettisesti ja moraalisesti kestävää toimintaa, ja siihen toimintaan ei kuulu lapsityövoiman käyttö. Mitä enempi kuluttajat kiinnitämme asiaan huomiota ja äänestämme ostopäätöksillämme, ehkä niitä muutoksia saadaan aikaan hitaasti, mutta kuitenkin. En tiedä voiko tuohon esim. Reilunkaupan merkkiinkään satavarmasti luottaa. Toivottavasti pitää paikkansa se, että raaka-aineiden tuottajat saavat paremman hinnan tekemästään työstä. Nyt kun tämä mun kiinnostus laadukkaaseen ruokaan on herännyt, pohtii asioita myös paljon laajemmin. Haluaa raaka-aineiden olevan hyviä, laadukkaita ja vielä eettistä tarkastelua kestäviä.



Suomalaisiin suklaisiin Reilunkauppa-merkintöjen puolesta kerätään adressia, joten käy sinäkin allekirjoittamassa osoitteessa
http://www.adressit.com/reilun_kaupan_suklaata_marketteihin
On askel parempaan, toivottavasti ainakin.

torstai 11. elokuuta 2011

Marjojen makuinen, vispipuuron tuoksuinen elämä

Ihanan lomaviikon jälkeen on ollut toimintaa täynnä oleva työviikko. Huomisaamuna vielä kaksi asiakasta ja taasen voikin virittäytyä lomatunnelmaan :D Maanantai lähestyy ja Azoreiden matka, ihanaa!!!

Tänään oltiin viimeistä päivää hieromassa lomalaisia, joten nyt kuuden viikon urakka on ohi. Lokakuussa on vielä yksi viikko lomalaisten parissa. Tuntuu oikeastaan aika mahtavalta, sillä nyt voi loman jälkeen keskittyä täysipainoisesti oman yrityksen asiakkaisiin ja oman yrityksensä markkinointiin.

Maanantaina avokkini oli lomalaisia hieromassa ja mä täällä kotona pesin pyykkiä ja tein kotihommia. Luin hirveän kasan maileja. Blogeja ja Facebookiakin yritin saada ajan tasalle, mutta blogien luku on vieläkin kesken :D Alkuillasta vietin reilut pari tuntia opaskoirakerhossa käyden puolentunnin kaupunkiliikkumistreenilenkillä. Harmaakuono oli vielä lomatunnelmassa, sillä suojateiden näyttö oli hajamielistä. Jos oli reilu koroke jalkakäytävän reunassa poika pysähtyi, mutta jos reunaa ei ollut jätkä posotteli pysähtymättä eteenpäin :) Pikkutreeni teki siis enemmän kuin hyvää :D

Tiistaina töiden jälkeen rakas äitini tuli vieraaksemme ja vähän jelppimään marjojen pakastamisessa. Kahden paikkeilla soitin Kirkkonummella olevalle marjatilalle ja kysyin vadelmia. Lupasivat poimia valmiiksi, ja että neljän jälkeen voisi hakea. Ja kyllä Anttilan marjatilalta sai huippulaatuisia vadelmia valmiiksi pakasterasioihin pakattuina 7 litraa hintaan 49 €. Kotona tartti vaan pistää kannet päälle ja pakkaseen. Oli pakko jättää rasiallinen tuoreeltaan syöntiin. Mä niin rakastan vadelmia, ne on niin huippuhyviä. Nyt oonkin niitä syönyt luomuluonnonjugurtin kanssa. Alkuviikosta vetelin itse poimimiani mustikoita, jotka tuoksui ja maistui ihanalta metsältä :D Jugurtin ja marjojen sekaan vielä sysmäläistä luomuomenakarpalomysliä, avot! Ja niin mahtavaa syödä tuoreita marjoja joiden alkuperän tietää satavarmasti!

Äiti keräs takapihalta raparperit ja tehtiin raparperimansikkapiirakkaa ja laitettiin raparperia pari rasiaa pakkaseen. Osa oli jo aika puisevaa, joten ne oli laitettava roskiin. Viherpeukalona äiti siisti myös yrttini ja tomaattini. Häntä oli kovin ihanaa nähdä. Pari viikkoa sitten hällä diagnosoitiin sokeritauti. Lääkitys on aloitettu, koska hällä on myös sepelvaltimotauti ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Oli kuitenkin kiva huomata energisyyden, iloisuuden olevan tallella. Kokkailin meille vihersalaatin, jota syötiin patongin ja jauhelihapullien kanssa. Illalla vaan istuskeltiin rupatellen ja teetä lipitellen.

Eilen avokki painui lomalaisia hieromaan ja me käytiin ostamassa pakkaseen laitettavaksi 4 l mansikkaa Suonenjoelta, pensasmustikoita, pari litraa mustikoita, vähän karviaisia ja mustaherukoita. Äiti perkas marjat mun pestessä jälleen pyykkiä ja keitellessä harmaakuonolle riisiä. Tämän jälkeen marjat saatuamme pakkaseen äiti valtasi keittiön.

Tiedättehän vispipuuron??? Äitini tekee mailman parasta ja kuohkeinta vispipuuroa, jossa ei ole marjoista jääneitä roskia. Lapsuudessa vispipuuro merkitsi syksyä ja koulun alkamista. Eilen puuroa tuoksutellessani tuli niin lapsuuden syksyt mieleen ja se miten kurjalta tuntui kun tiesi päivän parin päästä kesäloman loppuvan. Mutta, puuro oli ja on taivaallista. Nyt laitettiin siihen pakastepuolukoita ja tuoreita karviaisia. Taidanpa tämän kirjoitettuani syödä sitä iltapalaksi. Ei ehkä laihduttajan ruokaa, käsittääkseni mannaryynit aika kaloripitoisia, mutta nautin silti puurosta :D

Avokki on puhunut jo parisen viikkoa haluavansa maksasta ruokaa. Osaan tosi huonosti valmistaa perinteisiä kastikkeita. Jauhot paakkuuntuu jne, enkä todellakaan osaa tehdä maksasta mitään. Äitini toteutti avokin haaveet tekemällä maksaa kermakastikkeessa kera uusien perunoiden. Tässä vaiheessa mä olin aloittanut päivän työt ja avokki saapui kotiin parahiksi aterialle. Mun toiveesta äiti teki vielä pakkaseen broilerin jauhelihasta jauhelihapullia :D

Töiden ja kokkailujen jälkeen olikin ihanaa saunoa ajan kanssa välillä takapihalla keinussa istuskellen tauoilla. Ja vielä ennen nukkumaan menoa ja mun tietokonehetkeä joimme iltateetä ja maistelimme piirakkaa.

Aamulla äiti juna-asemalle ja me töihin. Tänään töiden jälkeen on ollut ”omaa aikaa” ja tässä koneella on tullut kökittyä. Olen sentäs tehnyt oikeasti jotain hyödyllistäkin: kirjoittanut kutsun opaskerhon puitteissa syyskuun kerhopäivään. Lähdetään osallistumaan Raaseborin kirmaukseen. Ja onhan hyödyllistä myös lukea blogeja, niistä oppii aina jotain uutta kuten esim. Toppiksen blogista kananmunan rakenteesta :D tuli vinhasti tietoa :D Nyt kuitenkin aikamatkalle lapsuuteen ja vispipuuroa kera maidon naamariin. Ei sokeria! Tosin keittovaiheessa on vähän sokeria lisätty, mutta ei enempää...






keskiviikko 10. elokuuta 2011

Tunnustus


                                                                                                                    Sain Hiilarihirmulta jo aikaa sitten tunnustuksen, kiitos ja anteeksi kun en osaa linkittää nimimerkkiisi blogiasi!
Tunnustuksen saaneen tulee kertoa kolme asiaa
1 Lempiväri: Sinisen ja turkoosin eri sävyt
2 Lempiruoka: Aidoista raaka-aineista valmistetut ruuat :) Grilliherkut, salaatit, falafelit
3 Paikka jossa haluaisin käydä: Niitä on monia. Sydneyssä olen käynyt, mutta haluaisin käydä uudelleen ja kiertää Australiaa enemmänkin. Prahassa olen aina halunnut käydä. Luontomatkailu kiinnostais myös.

Tunnustus pitäisi lähettää 15 bloggaajalle, mutta edelleenkään en osaa linkittää teitä tähän, ja toisekseen moni on jo tämän saanut ja kirjoittanut oman tunnustuksensa. Mutta heitänpä tunnustuksen ilman linkityksiä seuraaville: Piiuli, Inna, Jaunde, Kaunisolo(isosti tervetuloa lukijakseni), Marsaliittus ja Perhonen


1-vuotiaan blogin elämäntapapostaus

Tänään blogini täyttää vuoden, joten päivän kiireistä huolimatta on synttäripostaus ”pakko” lähettää. Äitini on luonamme vierailulla ja kaikkea touua tuntuu riittävän ja postailut jää. Ja vielä on monta blogikirjoitusta viime viikolta lukematta, mutta täältä kyllä tullaan ja päivitytään taasen ajan tasalle kunnes maanantaina karistan Suomen pölyt jaloistani viikon ajaksi.

Ja eikös synttäripostauksen aiheeksi sovi hyvin alla oleva teksti? Blogini on muuttunut yrittäjänaisen harrastuksista aina vain enempi endorfiinisempaan suuntaan ja hyvät, terveelliset elämäntavathan lisää kummasti hyvää fiilistä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tosin kyllä kai ne harrastuksenikin ovat terveyttä ja hyvää oloa edistäneet, mutta kirjoittamiseen on tullut uutta otetta erilaisine näkökulmineen. Mutta nyt asiaan Hepaseni!!!

Jaunde antoi arvonnassani mulle aiheeksi vinkata hyvistä elämän tavoista, siis sellaisista tavoista mitkä olen itse hyväksi havainnut, joten ei muuta kuin tartutaan aiheeseen kiinni.

Joka tuutista tulee meille ihmisille mitä erilaisempia ohjeistuksia siitä miten meidän pitäisi elää. On jos jonkinlaisia suosituksia liikuntamuodoista, liikunnan määrästä, ruokavaliosta jne. Superfoodaajat vannovat superfoodien nimeen, joku toinen taas kannattaa raakaravintoa, joku kehoittaa jättämään rasvat minimiin ja käyttämään light-tuotteita, joku toinen taas suosittelee jättämään hiilarit pois. Jos luet artikkeleita ravitsemuksesta eri suuntauksien kannattajat pyrkivät kumoamaan toistensa tutkimustuloksia. Kyllä pieni ihminen voi olla hyvinkin hukassa siitä mikä on oikeasti se terveellinen ja hyvä ruokavalio. Asioista varmasti väännetään mailman tappiin. Esim. juuri tuo ruokavalio yhdistettynä hyviin elämän tapoihin, sanoisin niin, että jokaisen on etsittävä itse se itselleen toimivin ja paras vaihtoehto. Siinä joutuu käyttämään omaa kehoaan ”koekaniinina”. Siten saa kuitenkin parhaat vastaukset juuri itselleen sopivista vaihtoehdoista. Mun ehdoton suositus ja vinkki on, että kannattaa syödä mahdollisimman laadukasta ruokaa, joka on valmistettu hyvistä raaka-aineista, ja joka on aitoa, ei kemikaaleilla kyllästettyä moskaa. Ee-koodien lukumäärä minimiin ostetuista tuotteista. Lisäaineiden terveysvaikutteista ei hirveästi puhuta, onneksi nykyisin tietoisuus lisääntyy ja me ihmiset kyseenalaistamme niiden käyttöä. Toivon todella, että julkisuuteen tippuu aina vain enemmän todellista tietoa niiden mahdollisista haittavaikutuksista. Kyllähän lisäaineiden puolustajat sanovat ettei ne määrät vielä mitään tee, mutta miten tavallinen kuluttaja seuraa ettei päiväannos nouse liian korkeaksi esim. aspartaamissa, ei mitenkään. On siis parempi jättää kaupan hyllylle tuotteet missä on keinotekoisia makeutusaineita.

Kuten olen täällä kirjoittanutkin, että muutama vuosi sitten laihduttaessani suosittiin lihgt-tuotteita, ja minä kiltisti tottelin. Laihduinkin, mutta ne kilot ovat tulleet takaisin. Nyt pohdin miten paljon kroppani sai kaikkea turhaa kemikaalimoskaa, jolla se ei tee mitään, jota se ei osaa käyttää. Nyt laihdutan jälleen. Paino putoaa tuskastuttavan hitaasti, mutta enään en kevyttuotteita käytä. Ei se paino silloinkaan nopeasti laskenut ja mielummin syön aitoa ruokaa joka tapauksessa. Ja muistetaan, että laihtuakseen kroppa tarvitsee myös rasvaa.

Ylimääräisistä kiloista eroon pääseminenhän tuo paljon hyviä asioita elämään. Nyt kun olen lukenut näitä laihdutusblogeja moni on kirjoittanut miten itsetunto on noussut ja itseinho vähentynyt. Tällöin on paljon parempi olla henkisesti ja varmasti myös se näkyy elämässä energisyytenä, positiivisuutena, rohkeutena jne. Ja kyllä itsekin olen kokenut noita tunteita. Olen kokenut myös onnistumisen riemua, joka on valtavan tärkeää oman elämän hallinnan kannalta. Henkisen hyvinvoinnin lisäksi laihtuminen keventää rasitusta nivelissä ja sydämessä, ulkonäkö kohenee, kunto paranee.

Hyvissä elämäntavoissa varmasti sana säännöllisyys on merkityksellinen. On tärkeää ettei syö ihan milloin sattuu, vaan että tekee sen mahdollisimman säännöllisesti. Syö säännöllisesti, liiku säännöllisesti, nuku säännöllisesti... Kaikki kuulostaa varmasti sangen tutuilta fraaseilta puhuttaessa hyvistä elintavoista. Kyllä se säännöllisyys on varmasti hyväksi, vaikka kyllähän niitä poikkeuksiakin väkisinkin tulee eikä siitä kannata ottaa stressiä. Stressi on muutenkin huono kaveri laihduttajalle ja hyvin tavoin elävälle. Eihän hyvät tavat saa olla stressaavaa ja pakkopullaa. Jos ne on sellaista, homma ei vaan toimi. Muutoksen on lähdettävä omasta itsestään, se halu tultava sydämen pohjasta saakka. Ja niinhän se on laihduttamisessakin. Valitettava totuus taitaa olla, että jokainen laihduttaja kokee painon jumittelua, ottaa enempivähempi takapakkia. Se on raivostuttavaa ja turhauttavaa. Silloin on tärkeää muistaa se oma tavoite, etsiä mikä mättää, miten sen korjata, jotta laskusuunta jatkuu. Ja joskus on annettava kropalle aikaa muutokseen ja sopeutumiseen. Itse laihdun hitaasti, niin itkettävän hitaasti. Olen sen oikeastaan hyväksynyt, vaikka joskus kadehdinkin teitä joilla paino putoaa rivakasti. Hyviin elämän tapoihin kuulunee myös itsensä hyväksyminen, joka ei mielestäni tarkoita kuitenkaan sitä etteikö voisi tavoitella parempaa ja tervellisempää elämää kiloja hoikempana.

Voin paremmin kun olen vähentänyt hiilareiden syömistä, vaikka en karppikaan ole. Nykyisin mulle ei tule ähkyä oloa juuri koskaan, annoskoot ovat tosin pienentyneet. Mulla proteiinipitoinen ruoka pitää nälän paremmin kuin hiilarit. Syödessäni paljon hiilaripitoista, mulla on kohta taas nälkä. Lisäaineettomuus on varmasti osaltaan myös parantanut oloa ja hillinnyt herkuttelua. Herkkuhetkiä en ole kokonaan kieltänyt itseltäni. Syön suklaata, jota rakastan. Syö nykyisin mahdollisimman tummaa tyyliin 85% kaakaopitoisuudella. Ei tarvitse syödä paljoa eikä tule himoa, ja silti se on oikeasti hyvää.

Kun muuttaa elintapojaan terveellisemmäksi ja paremmaksi, ruokailutottumukset kevenevät huomattavasti. Itselläni kasvisten, hedelmien ja marjojen syönti on lisääntynyt hurjasti. Keitetyistä kasviksista en edelleenkään oikein välitä, mutta salaateissa, uunissa, grillissä maistuvat herkullisilta. Kun annoksia pienentää on kuitenkin muistettava syödä tarpeeksi päivässä ettei elimistö joudu säästöliekille/paastotilaan, jossa aineenvaihdunta hidastuu ja painonhallintakin vaikeutuu. Monethan laskevat kaloreita, itselläni nuo kalorilaskurit ei oikein näillä apuvälineillä toimi ja olisi aivan liian työlästäkin luetuttaa jollakin aina kaikkien kalorisisällöt. Olen siis joutunut opettelemaan kropastani milloin mennään missäkin vaiheessa, ja kyllä tuo opettelu on edelleen kesken. Tuosta kalorilaskennasta en ole ottanut stressiä, koska minun tapauksessa se olisi liikaa aikaa vievää, liian hankalaa, joten olen luopunut ajatuksesta, vaikka asia joskus kiinnostaakin.

Hyviin elintapoihin kuuluu ehdottomasti liikunta. Itse lenkkeilen opaskoirani kanssa. Rakastan luonnossa liikkumista. Siellä mieli lepää ja tulee niin endorfiininen olo. Haluaisin ulkoliikuntaa elämääni paljon lisää. Ulkona saa raitista ilmaa ja kunto kohenee reippaillessa. Nyt pohdin ankarasti oman tandemin hankkimista. Saisin ulkoliikuntaan monipuolisuutta kun voisin pyöräillä välillä. Ulkona reippailu tuo paremman yöunen, keuhkoihin raitista ilmaa, joka taas kohentaa muutoin elämänlaatua. Happi kulkee veressä paremmin jne... Ja kyllä mun mielestä myös lihaskuntoharjoittelu on hyvää elämäntapaa, ainakin se saa aikaan hyviä asioita; kiinteyttää vartaloa, tuo voimaa lihaksiin, jaksaa paremmin. Kun fysiikka on kunnossa jaksaa henkisestikin paremmin ja päin vastoin.

Jos ei ole harrastanut liikuntaa, ei kannata haukata liian isoa palaa kakusta kerralla. Tavoitteista pitäisi onnistua tekemään realistiset, mutta sellaiset että niiden eteen joutuu myös jotain tekemäänkin. Ehdottomasti ulkoilua suosittelen ja ulkoliikuntaa mahdollisimman paljon. Ja jos vastoinkäymisiä tulee, ei saa lannistua ja luovuttaa. Sitkeys palkitaan. Jos kroppa tuntuu väsyneeltä ja se tarvitsee lepoa, lepää. Lihakset tarvitsevat lepoa kehittyäkseen ja palautuakseen. Tuossa on tietysti se että on opittava tunnistamaan kropan tarvitsema lepo omasta mahdollisesta laiskamadostaan. Laiskamadolle ei kannata antaa valtaa. Se on aika kurja kaveri mun kokemuksien mukaan.

Itse pidän tupakointia varsin huonona tapana. En kuitenkaan voi kirjoittaa siitä omakohtaisella kokemuksella, sillä en ole koskaan edes maistanut. Mulle ei vaan ole tullut ikinä mieleenkään edes humalassa ollessani, että haluan kokeilla tupakkaa. Sen haju on jo niin vastenmielinen etten vaan halua tietää miltä tuntuu vetää keuhkoihin moista tupakan kautta. Mulle savuttomuus on ehdottomasti hyvän elämään kuuluva asia. Alkoholin kohtuukäyttö on myös oleellinen asia. Mitä vähempi alkoholia sen parempi. En sylje lasiin, mutta vuosi vuodelta alkoholin käyttö on vähentynyt. En juo nykyisin juuri koskaan kemikaalilitkusiidereitä. Juon punaviiniä ruuan kanssa sillointällöin ja joskus iltaa istuttaessa. Laihduttamista ajatellen alkoholi on todella huono juttu. Jos juon useamman siiderin se näkyy vaa’alla heti ja sen pois saaminen onkin viikkojen projekti. Nyt heinäkuussa join pitkästä aikaa useamman siiderin ja paino singahti puolitoistakiloa ylöspäin ja vasta ihan loppukuusta kolmen viikon jälkeen sain painoni siihen missä se jo oli. Eli, pirun raivostuttavaa ja turhauttavaa, ja ei voi syyttää kuin itseään :D En tässä ala alkoholin vaikutuksista sen enempiä paasaamaan. Itse olen huomannut sen heikentävän unenlaatua. Itse kärsin jonkin verran uniongelmista ja alkoholi ei ainakaan paranna niitä. Sinne säännöllisiin asioihin lasken kuuluvaksi myös tuon nukkumisen. Itse olen vain varsin huono toteuttamaan tapaa mennä nukkumaan joka ilta, tai edes lähes joka ilta samoihin aikoihin. Kesäiltoina valvon hyvinkin myöhään. Olen aina ollut yökyöpeli, ja valvominen aiheuttaa taas sen, että jääkaapille mieli halajaa. Olen systemaattisesti vieroittanut itseni moisesta lähes kokonaan. Syön iltapalan ihmisten aikaan ja valvomiseen ei yösyöpöttelyjä tarvita. Pakko on tunnustaa, että joskus on haettava jotain tyyliin maustamatonta jugurttia tms...

Kyllä kai se niin on, että hyvien elämän tapojen oppiminen on koko elämän mittaista, etsitään niitä itselleen sopivia ratkaisuja, kokeillaan jotain uutta saatuamme uutta tietoa jne. Toivottavasti Jaunde sait tästä sekalaisesta kirjoituksesta jotain vinkkiä itsellesi ja mä ainakin pidän sulle peukkuja, että onnistut omassa projektissas. Minäkin jatkan opettelua ja niiden kaikkein toivimimpien elämäntapojen etsimistä. Se miten saan 9-10 kg pois on se minun suuri taisto tällä hetkellä ja sen taiston aion vielä voittaa ennemmin tai myöhemmin, samalla varmasti elämäntavoissani tulee vieläkin muutoksia tapahtumaan. Ja tavoitteenahan on tietysti, että suunta on entistä terveellisempi.

maanantai 8. elokuuta 2011

Miten alkoikaan Hepan rakkaustarina

Olen viettänyt loistavan lomaviikon ulkoillen ja nukkuen paljon. Viikko kotona ja sitten edessä Azoreiden matka, ihanaa!!! Näihin onnellisiin aikoihin sopii Toppiksen ja muutaman muunkin toivoma historiikki miten avokki ja minä kohtasimme. Toppis tosin ensisijaisesti olisi halunnut lukea kvanttifysiikasta, mutta kuulun siihen suureen osaan ihmisistä, jotka ei asiasta tiedä juuri mitään. Eli, valitsin helpoimman tien vastatakseni lupaukseen kirjoittaa arvonnassa annetuista aiheista, joten tässä minun ja avokin tarina arkeen paluun kunniaksi. Ja se lomapostaus tulee myöhemmin, kunhan kirjoitan sen ja saan silmällisen purkamaan kameran ja tekemään kuviin kuvailut, jotta pääsen valikoimaan mitä teille näyttää. Nyt kuitenkin Hepan ja Hepan ritarin tarina :D



Matkustimme Sao Paoloon näkövammaisten mailmankisoihin joissa suomalaislajeina olivat maalipallo, judo ja yleisurheilu. Naisten maalipallojoukkueella ei turnaus sujunut, oli kovin takkuista ja tie nousi pystyyn puolivälierissä kohdatessamme emäntämaan Brasilian häviten. Ja tuo tappio tiesi tavoitteiden murskaantumista ja Pekingin paralympialaisiin ovien sulkeutumista. Vieläkin tuon hetken muisto saa kulkemaan kylmät väreet selkää pitkin. Tappiotkin kuuluu urheiluun, mutta silti se oli kamalaa. Miehillä sujui paremmin ja he saavuttivat paikkansa Pekingiin.

Judossa oli yksi urheilija Suomesta, joka oli varmistanut paikkansa Pekingin kisoihin omassa sarjassaan. Nyt hän oli hakemassa Suomelle toista paikkaa sarjaa ylempää, jossa ehdolla oli kaksi urheilijaa, jos paikka saavutettaisiin. Ja kyllähän judoka hoiti tehtävänsä tyylikkäästi, ja näin avokin Pekingin kisamatka oli askelta lähempänä. Judoka ja hänen valmentajansa olivat joillekin meistä naisten joukkueen ihmisille iso tuki vaikealla hetkellä. Siinä sivussa he puhuivat judon hyödyistä urheilijalle kuin urheilijalle ja sai meistä pari innostumaan asiasta ja ottamaan suuntia tatamille. Niin kävi myös mulle, sillä eräänä syyskuun torstai-iltana löysin kuin löysinkin itseni hikisestä judokämpästä korvikset korvissa aivan uunona. Yllätys, korvikset piti ottaa pois ennen kuin lämmittelyt aloitettiin. En muista oliko avokki noissa ekoissa treeneissä, ilmeisesti ei. Kotiin viemisinä oli kuitenkin musta silmä ja kipeä niska.

Treenit oli joka torstai ja avokinkin kanssa oltiin treeniparina aina silloin tällöin. Avokki oli vähän hiljainen ja musta jotenkin rajuotteinen, yritti kannustaa mua mun räveltäessä jotain sidontoja ja otteita. Mun iloinen hymy ja positiivisuus teki kuulemma vaikutuksen. Kasvot kuulemma loistivat ja vaikka en oikein osannut, yritin koko ajan kaikkeni ja sinnittelin...

Lupauduin tulemaan ylimääräisiin treeneihin eräänä lauantaiaamuna. Tuolloin olimme pitkään parina avokin kanssa. Teimme harjoitusta, jossa hyökättiin jalkojen välistä ja toinen nostikin jaloilla, lantiollaan hyökkääjän hemmettiin yltään. Noh, yritin ja yritin... Sain avokin nousemaan siten, että tämä seisoi päällään, mutta en jaksanut punnata häntä nurin. Treenien vetäjä huuteli mulle, että tee nyt jotain... Ja avokki naureskeli hyväntahtoisesti ja oli siinä pääseisonnassa ties miten kauan tyynen rauhallisena. Lopulta sain työnnetyksi hänet ja sidotuksi alleni...

Seuraavissa treeneissä meitä oli vain kolme avokin ja minun lisäkseni nuori lahjakas poika. Avokki ja tämä toinen judoka vetivät treenit. Mua ujostutti kun tuttua vetäjää ei ollut. Avokki jutteli paljon, kyseli minulta maalipallosta ja toivotteli hyvää turnausta viikonlopulle jne. Kiinnostukseni oli herännyt...

Seuraavalla viikolla tapasin lapsuudenystäväni, jolta avokista kyselin ja hän innostui. Lopulta sovimme menevämme nelisin syömään hänen miehensä ja meidän kahden ujon kesken. Niinpä eräänä maanantai-iltana kävimme syömässä. Lapsuudenystäväni ja hänen miehensä lähtivät aikaista aamuherätystä syytellen heti syötyään pois. Jäimme juttelemaan pariksi tuntia. Puhuimme paljon urheilusta ja treenaamisesta. Ensilumi satoi sillä välin maahan. Vaihdoimme puhelinnumerot ja kotiuduttuani oli pakko laittaa sähköpostia ja kiittää illasta. Seuraavana päivänä sovittiin mun menevän viikonloppuna kyläilemään, teelle... Noh, olin siellä 12 tuntia, ja join ainakin kolmet teet ja tilattiin kebappia ruuaksi. Juteltiin, käytiin lenkittämässä Harmaakuonoa ja taas juteltiin. Juttua vaan riitti ja riitti, ja jälleen sovittiin uudet treffit. Avokki tulisi luokseni seuraavana keskiviikkona. Söimme makaroonisalaattia ja jotain suolaista piirakkaa. Avokki muistutteli mua, että hän ei saa syödä paljoa, koska lauantaina olisi kisat Lahdessa. Tuona iltana oli selvää, että meistä on kehkeytymässä pari. Arvostin avokissa suuresti sitä ettei hän ollut pyrkimässä sänkypuuhiin varhaisessa vaiheessa. Hänen lähdettyään söin suklaata, jota hän toi, enkä voinut riisua neuletakkiani, koska se tuoksui avokilta :D Olin niin pirhanan onnellinen...

Samanaikaisesti tämä Brasseissa ollut judoka ja hänen valmentajansa houkutteli mua kisakatsomoon Lahden kisoihin. Mulla oli aikas hyvä syy lähteä mukaan. Sovittiin luonani vietettävästä illasta kisojen jälkeen... Kisareissussa olin mukana ja hauskaa oli. Illalla saunottiin ja syötiin hyvin luonani. Jossain vaiheessa meiltä kysyttiin onko meillä jotain... Noh, olihan meillä...

Pari viikkoa ennätimme tapailla tiiviisti ennen kuin avokkini matkusti kotipuoleensa joulun ja uudenvuoden viettoon. Itse vietin joulun äitini luona. Joka päivä soittelimme ja äitini kiusasi minua. Voi, se oli niin ihanaa aikaa. Ja kun avokki palasi kotikonnuiltaan olimme entistä tiiviimmin yhdessä. Ei ollut montaakaan yötä erillämme. Valvoimme myöhään, aina meni kahteen, kolmeen... Ja aina päätettiin, että nyt täytyy ryhdistäytyä, että pitää jaksaa treenata jne. Kävimme judotreeneissä ja mä maalipallossa ja oheistreenaaminen oli se mikä eniten kärsi, mutta rakastuminen vaan oli niin ihanaa.

Avokki valittiin Pekingin paralympialaisiin judoamaan. Se oli tietystikin ihan huippujuttu, vaikka parin viikon ero tuntui ajatuksena karmealta. Lähtöpäivänä iski myös tuska siitä miten ite ei voinutkaan olla tavoittelemassa omassa lajissaan mitalia. Se oli alunperin tavoitteenamme. Avokki matkasi Pekingiin ja minä viikkoa myöhemmin äkkilähdöllä Kyprokselle viikon lomalle. Lähtöaamunamme avokin kisapäivä, joka ei putkeen mennyt. Takkiin tuli ekassa ottelussa osittain omaan virheeseen eikä pääsyä keräilyeriinkään. Ja se tunne kun menin vastaan matkalaisia ja sain miehen syleilyyni, ai, ai... Tässä vaiheessa oli päätetty yhteen muutosta virallisesti ja avokin asunto menisi myyntiin. Samalla etsimme isompaa asuntoa, asuntoa johon saisimme työtilan. Löysimmekin aivan ihanan asunnon, mutta mun lähteissä Ruotsiin pelimatkalle avokki avustajani kanssa tuli katsomaan tätä nykyistä ja tämä oli vielä mageempi. Pelireissusta kotiuduttuani heti maanantaina tulin katsomaan. Pohdimme pari päivää, teimme tarjouksen, joka hyväksyttiin.

Kesällä katselimme jo kihlasormuksia ja ihastuimme jo tuolloin valkokultaisiin röpelösormuksiin. Asia tuli lokakuussa ajankohtaiseksi tosissaan ja sormuksia tutkailimme ja lopulta palasimme paikkaan missä kesällä olimme sormuksia hiplailleet. Kihlajaispäiväksi päätettiin marraskuun 22. Ei mistään tunnesyystä vaan oikeastaan siksi, että se oli ainoita vapaita viikonloppuja :D

Ja tuo lauantai olikin ihana päivä. Meillä oli kihlajaisateriana alkupaloina avokadolohipaloja, pääruokana paistia ja itse tehdyt valkosipuliperunat, jälkkäriksi suklaatorttu. Nautiskelimme punaviiniä. Joskus iltamyöhään istuimme sohvalla kuoharin kanssa ja kihlauduimme. Seuraavana päivänä paluu arkeen ja pakoon asuntonäyttöä hirvittävään lumipyryyn.

Olin kärsinyt jo parisen viikkoa rasituksessa tulevasta yskästä ja hengenahdistuksesta. Tuolloin sunnuntaina en pystynyt kävelemään kuin hiljakseen. Muuten tuntui siltä, että tukehdun. Kotona olin aika huonovointinen. Tuohon asti olin ajatellut minua vaivanneen alkavan flunssan. Nyt kuitenkin epäilyt heräsivät, voisiko olla jotain vakavampaa.

Viikko alkoi asuntokaupoilla ja vakuutusasioiden neuvotteluilla. Palelin, olin väsynyt pankissa ja illalla vaan nukuin. Tiistaiaamuna päätin minun olevan pakko päästävän lääkäriin. Iltapäivälle sainkin ajan. Määräys keuhkoröndgeniin, sydänfilmiin ja verikokeisiin keskiviikkoaamuna. Aikas pelottavaa. Noh, iltapäivästä kokeissa käytyäni lääkäri soitti ja käski lähteä sairaalaan keuhkoveritulppaepäiltynä... Ja sehän se keuhkoista löytyi ja viiden vuorokauden sairaalassa olo edessä juuri kihlattuna.

Päästyäni kotiin viettelin rauhallista elämää. Pakkailin hissukseen tavaroita voimieni mukaan. Muutto lähestyi päivä päivältä ja joulun alla sitten muutimme tähän nykyiseen kotiimme. Saimme tämän jopa asuttavaan kuntoon jouluksi. Vietimme ensinmäisen yhteisen joulumme, ja miten olinkaan onnellinen kun jaksoin kävellä Harmaakuonon tahtiin reilun kahden kilsan lenkin. Välipäivinä joimme mun sukulaisteni kanssa kihlajaiskahvit. Avokki lähti vuoden vaihteeksi kotipuoleensa. Sinne munkin piti alunperin lähteä, mutta lentäminen ei ollut tulpan jälkeen suositeltavaa.

Eli, tulevana joulukuussa tulee kolme vuotta tänne muutosta. Yritys pyörii mukavasti ja olemme edelleen onnellisia yhdessä. Judo on jäänyt harrastuksistamme ja nyt myös maalipallo, mutta elämästä nautitaan muun liikunnan muodoin, ja yhdessä olon hetkiä toivotaan paljon, paljon lisää.