tiistai 8. elokuuta 2017

Lomalla luettu 11 kirjaa

Kesäloman alkaessa (30.6.) aloitin Enni Mustosen kirjan Ruokarouvan tytär, joka on Syrjästä katsojan tarinoita-sarjan viimeinen osa. Kirjasarjahan alkoi Paimentyttö-nimisellä kirjalla, jossa hyvin nuori Iida lähti palvelukseen äitinsä kuoltua. Navettapiiasta piikatytön askeleet alkoivat. Kirjasarjan edetessä Iidan palveluspaikka vaihtui kulttuurihenkilöiden sisäpiiaksi ja lopulta hän perusti oman täysihoitolansa Espooseen. Ruokarouvan tytär-kirjan päähenkilönä on Iidan tytär Kirsti, joka menettää kasvinkumppaninsa Allin,Kirsti ihastuu, mutta ei rakastu nuoreen isäntään. Pariisissa ollessaan hän kohtaa lopulta rakkautensa. Tosin he ovat jo tavanneet aiemminkin teatterikierroksella, jolla Kirsti oli mukana. Kirja oli hyvä ja kiehtova. Mielestäni Enni Mustonen on parhaimmillaan kun hän kirjoittaa kirjoja 1800-1900-lukujen lopulta-alusta. Hän osaa kuvailla sen aikaista elämää uskottavasti ja mukaansa tempaavasti.

Espanjalaisnaisen kesä Catherine Gaskin:in kirja vei mukanaan. Irlannissa asuva äiti ja tytär joutuvat lähtemään kotitilaltaan ja he matkustavat Espanjaan, jossa äidillä on isänsä jättämä talo. Tytär kasvaa nopeasti naiseksi ja avioituu mahtimiehen suosikkipojan kanssa. Liitto ei ole onnellinen. Kirja on kirjoitettu hyvin ja mukaansa tempaavasti. Tarinan mukana kulkee sen ajan ilmiöitä kuten Espanjan sisällissota. Ihan loppuvaiheessa mietin onko kirjaa pitkitettävä niin paljoa, mutta siltikin jäi avoimia kysymyksiä. Miten elämä sodan jälkeen?

Yövyimme äitini luona kaksien eri juhlien välillä. Uni jätti minut heti yhden jälkeen, joten yö kului kuunnellen melkein kokonaan Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia-kirjan. Olen lukenut aiemmin kirjat Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä. Pidin enemmän Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta. Tarina oli koskettava. Kirjan päähenkilöstä tuli pyörätuolissa istuvan miehen avustaja. Mies oli päätöksensä tehnyt matkustaa Sveitsiin klinikalle, jossa häntä autetaan kuolemaan. Tuollainen päätös arvatenkin synnyttää monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Jälkimmäinen kirja Jos olisit tässä oli jotenkin lässähtänyt pannukakku ja jotenkin... Kyllä sen luki, mutta ei se sykähdyttänyt eikä sytyttänyt. Alottaessani tätä kolmatta kirjaa odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta kirja osottautuikin hyväksi. Jess Thomas haaveilee paremmasta elämästä, asuu tyttärensä ja miehensä pojan kanssa. Tytär on matemaattisesti hyvin lahjakas ja se käynnistääkin retken matikkakisoihin. Yrittäjä Ed kietoutuu tarinaan mukaan ja seikkailu on valmis. Kirjassa kuvaillaan ihastuttavasti myös perheen koiraa. Kirjaa kuunnellessa ei välillä voinut nauramatta olla.

Seuraavaksi ahmin Colleen McCulloughin kirjan Kullan kosketus, Alexander Kinross haluaa kohota korkealle elämässään. Hän lähtee kotoaan päätyen lopulta Austraaliaan, jonne hän hankkii vaimon, nuoren tytön. Samalla hänellä on kuitenkin rakkaussuhde toiseen naiseen. Kirjassa henkilöt kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Miten vaimo ja rakastajatar ystävystyvät keskenään, miten rakkaudeton avioliitto kestää, vai onko siinä sittenkin rakkautta ainakin toisella osapuolella. Loppuratkaisu ei jättänyt kylmäksi. Viime talvena luin klassikkona pidetyn Okalinnut, joka oli myöskin hyvä, vaikkakin paikkapaikoin pitkäveteinen. Tässä Kullan kosketuksessa ei pitkävetisyyttä ollut.

Cathy Kellyn kirja Sisarten kesken kertoi Cassiesta, joka halusi olla täydellinen äiti, mutta joka kärsi kovin oman äitinsä menetyksestä. Kirjan toinen päähenkilö Coco ei taas ole ollut kiinnostunut perhe-elämästäeikä lapsien saamisesta. Sisarusten äidin poistuminen kuvioista on tapahtunut jo 30-vuotta sitten, isoäidillä on salaisuutensa. Mikä onkaan totuus ja miten kaikki selviää, lue itse. Kirja oli mukavaa kevyttä luettavaa, sopii siis lomatunnelmaan vallan mainiosti.

Pistekirjojen luku sopii myös kiireettömään tunnelmaan. Mikä mukavempaa kuin istua ulkona lukemassa luonnon ääniä kuunnellen. Pistekirjoja tulee vain lainatuksi kovin harvoin. a. ne vievät paljon tilaa b. on nykykäytäntö järjettömän epäekolokinen. Kirjat tulee vihkoina, jotka lukemisen jälkeen hävitetään. Aikaisemmin Näkövammaisten kirjastosta pistekirjat tulivat kierrevihkoina kirjasalkussa. Lukemisen jälkeen ne palautettiin kirjastoon. Nykyseltään palauttamisen sijaan ne tulee hävittää. Nyt kuitenkin päätin lainata myös pisteillä luettavaa lomalle. Jos Sisarten kesken oli kevyttä ja viihdyttävää lomalukemista samaa ei voi sanoa Jonna Monosen Hiljaa pimeässä-kirjasta. Keveys oli nimittäin todella kaukana. Kirja kertoo saksalaisista turisteista, jotka jäävät henkiin tippukiviluolan sortumisessa. Heidän on opittava liikkumaan pimeässä luolastossa, jaettava vähäiset ruokavaransa. Henkilöt ovat pääosin aika inhottavia ihmisiä ja kaikilla tuntuu olevan oma salaisuutensa, jota oli varjeltava. Ehkä hivenen irrallisena tulee vaikutelma, että luolassa turistien lisäksi on vielä jotain muuta mikä ei minulle oikein selvinnyt. Toisaalta oliko se lie jonkun ihmisen päänsisältä... Kirjassa kuvaillaan hajuja ja ääniä hyvin. Siitä ehkä huomaa kirjailijan itsensä olevan sokea. Luolan pimeydestäkin toki puhutaan, mutta oudon helposti turistit siellä oppivat liikkumaan. Kaipasin ehkä vähän enemmän kuvailua miten näkevä sen pimeyden tuntee ja kokee. Kirjassa on hurjia kauhistuttavia kuvauksia, jotka eivät todella sovi heikkohermoiselle lukijalle. Kyllä kirja piti ahmia saadakseen tietää loppuratkaisun, vaikka välillä kirja ei ehkä ihan minun suosikkikentrejäni ole, se oli kiehtova lukukokemus. Olen seurannut Jonnan Facebook-profiilin kautta hänen kirjaprojektejaan ja odotan innolla esim. milloin Radiopoika saadaan luettavaksemme.

Kate Morton vei puolestaan kirjassaan Salaisuuden kantaja tutkailemaan yli 60-vuotiaan näyttelijäLaurelin n äidin elämäntarinaa. Laurel itse näkee lapsuudessaan jotain sellaista mitä ei kenenkään pitäisi joutua näkemään. Asia vaivaa häntä ja suunnitellessaan hyvin vanhan ja sairaan äitinsä Dorothyn syntymäpäiväjuhlia tajuaa asioiden selvittämiseen olevan aikaa hyvin vähän. Asiat alkavat selvitä ja kirjaan kutoutuu kiehtova tarina. Olen pitänyt Mortonin aikaisemmistakin kirjoista Hylätty puutarha, Paluu Rivertoniin ja Kaukaiset hetket. Kaikissa kirjoissa selvitellään menneisyyden salaisuuksia.

Wilbur Smithin (uusin kirja) Kultainen leijona vie meriseikkailuun. Nuori kapteeni Hal Courtney purjehtii kohti Sansibaria löytääkseen edesmenneen isänsä kätkemän aarteen. Raakalaismainen vihollinen on kuitenkin kintereillä, ja takaa-ajo vie kapteenin Intian valtamereltä aavikolle, maharadžan hoviin ja orjamarkkinoille. Kirja on jatkoa Haukka-sarjalle. Tosin Haukka-sarja on kirjoitettu aikoja sitten ja kirjat olivat paljon pidempiä kuin tämä. Nytkin Smith vei mukaansa taitavalla kuvailullaan, mutta välillä kirjassa oli kiireen tuntu. Olen lukenut kaikki Smithin kirjat mitä äänikirjoiksi on luettu. Joskus sodan raakuuksia on ollut aivan liian paljon, mutta pääosin olen rakastanut Wilburin kirjoja. Ne täytyy ahnehtia, ja niin tämä Kultainen leijonakin.

Beth Lewiksen Suden tie oli hiukan omaperäinen, enkä aluksi meinannut päästä kirjaan sisälle. Kirja kertoo nuoresta Elgasta, joka elää ansastajan kanssa. Elgalle kuitenkin selviää miehestä kamalia asioita ja niin alkaa pakomatka halki erämaiden. Alkutakkuisuuden jälkeen kirja vei mennessään ja kuuntelu kohti loppuratkaisuja tapahtui jopa uittaessani laiturin päässä pohkeitani hyisessä lammen vedessä.

Stephenie Meyerilta luin keväällä Kemisti-nimisen huippuhyvän ja jännittävän kirjan. Loman lopuksi aloitin neli-osaisen kirjasarjan Isabellan ja Edwardin rakkaustarinan. Ensinmmäisessä osassa Houkutus lukiolaiset tapaavat toisensa ja Edward suhtautuu Isabellaan kumman vihamielisesti. Heidän välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Edward ja koko hänen perheensä on hyvin erilainen muihin verrattuna. Heillä on salaisuus, jota varjellaan. Lopulta kuitenkin totuus selviää miksi he ovat niin erilaisia. Koko perhe on vampyyreja. Isabellakin joutuu vaaraan sen vuoksi. Toisessa osassaUusikuu perhe lähtee paikkakunnalta pois. Isabellan ikävä ja tuska ovat hurjat ja hän haluaa joutua vaaratilanteisiin kuullakseen Edwardin äänen. Isabella lähentyy murrosikäisen pojan kanssa, joka kokee muodon muutoksen. Hänestä tulee ihmissusi, joka suojelee väkeä vampyyreilta. Isabellan vaaratilanteisiin heittäytyminen tuo vampyyriperheen sisaren Isabellan luo ja he yhdessä lähtevät Edwardin luo estääkseen tämän epätoivoiset aikomuksensa. Eilisiltana sain tuon toisen kirjan loppuun, jäljellä ovat vielä Epäilys ja Aamunkoi. En ikinä olisi kuvitellut heittäytyväni vampyyri-kirjallisuuden vietäväksi. Ei todellakaan ole ollut minun juttuni, mutta nyt haluan tietää miten tarina päättyy. On siis pakko lukea vielä nuo kaksi kirjaa. Ehkä suuri tekijä on, että kirjat ovat hyvin kirjoitettuja ja tarinaa kuljetetaan kiehtovasti eteenpäin.

Loma on päättynyt (6.8.) ja sen aikana ehdin lukemaan 11 kirjaa, kertonee kenties sateisesta kesästä.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Minna Pyykön Maailma: Millaista on harrastaa luontoa näkövammaisena?

Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry ja Hannes Tiira järjestivät 9.-10.6. lintujen yö-tapahtuman. Edellisen kerran vastaava tapahtuma järjestettiin toukokuussa 2016 ja silloin olin ensikertaa mukana. Nyt huomaan paljon kehitystä tapahtuneen omassani kyvyssäni tunnistaa lintuja. Reilu viikko sitten järjestetyssä Lintujen yö-tapahtumassa minulle ei tullut uusia tunnistamattomuuksia kuulolle. Sain kokea tunnistamisen riemua mm. vihervarpunen, rautiainen, sirittäjä jotka kaikki olen oppinut tämän kevään ja alkukesän aikana.

Kokoonnuimme perjantaina 9.6. Majatalo Onnelaan viideltä alkaneelle päivälliselle. Sitä ennen ehdimme tovin ulkosalla tutustua toisiimme. Edelliskerran tapahtumasta osallistujat olivat aikalailla vaihtuneet. Itse asiaan pääsimme päivällisen jälkeen milloin seurueeseemme liittyi Yle:n toimittaja Minna Pyykkö. Hän teki ohjelmaansa Minna Pyykön mailma jutun näkövammaisena luontoharrastaminen. Kävelimme rauhalliseen tahtiin Aleksis Kiven kuolinmökin pihaan. Matkalla sinne kuulimme mm. mustarastasta, peippoa, räkättirastasta, vihervarpusta ja viherpeippoa. Samalla Minna jututti allekirjoittanutta lintujen tallentamisesta. Aleksis Kiven kuolinmökin pihassa syvennyimme todella mielenkiintoiseen ja kiehtovaankin keskusteluun osallistujien kanssa. Miten kokea luontoa kun näköaisti puuttuu tai se on hyvin rajallinen. Millaiset asiat merkitsevät luontokokemuksissa eniten, tunnistaako tuoksuista lehtometsän, suoalueen, havumetsän. Miten eri säätilat vaikuttavat aistimiseen. Jäämmekö jostakin paitsi luontokokemuksessamme ilman näköä vai saammeko jopa kokemuksesta enemmän... Minna Pyykkö upealla tavalla jututti meitä eikä käyttänyt aikaa taivasteluun miten mikin on mahdollista tai surkutteluun näön puuttumisesta. Keskustelimme erittäin lämminhenkisessä ja avoimessa tunnelmassa taustalla lintujen laulaessa.

Minna Pyykön mailma tulee sunnuntaisin Radio Suomesta klo 13.30. Eilen istuin mökin pihassa ohjelmaa kuunnellen ja olihan se vähän jänskää kuunnella omia puheitaan niinkin paljon ohjelmassa.Ohjelma on saanut kuitenkin paljon positiivista palautetta positiivisuudestaan ja rennosta jutustelustaan. Itse arvostan Minnan ammattitaitoa työstää puolisentoista tuntia kestäneestä rupattelutuokiosta alle 30 min selkeä, johdonmukainen radio-ohjelma. Kuten muitakin jaksoja myös eilinen jakso on kuunneltavissa Yleareenassa.

Palatessamme takaisin Onnelan pihapiiriin kuulimme mm. kirjosiepon, punakylkirastaan ja tervapääskyjen äänet. Pihapiirissä porukka hajaantui. Kirsin kanssa kävimme vielä rannempana kuulostelemassa lintulajistoa ja yrittämässä tallettaa tervapääskyjä. Eivät kirskuneet tietenkään tallennuksen ollessa käynnissä. Kauempana laulurastas veteli komeasti säveliään. Hyttyset inisivät ja pistelivät. Oli aika lähteä yöpuulle.

Aamuneljältä starttasimme Onnelan pihasta pikkubussilla kohti Järvenpäässä sijaitsevaa lemmenlaaksoa. Siellä nautimme ensiksi eväät ennen kuin lähdimme lintuja kuulostelemaan. Parkkipaikan läheisyydessä tiltaltti soitteli kohtuu nopeatempoisesti säveltään. Oli kuitenkin niin metsän uumenissa hukkuen liiaksi peippojen yms. kovaäänisien taustalle ettei kovin kummosta tallennusta tullut. Kävelymme aikana kuulimme paljon sirittäjiä. Niitä tuntui olevan jokapuolellamme. Laulelipa myös mustapääkerttu, punarinta, hippiäinen, rautiainen perinteisten peippojen lisäksi. Loppuvaiheessa pääsimme kuuntelemaan pajulintuakin. Metsässä tuoksut olivat vahvat ja ah niin voimaannuttavat. Tuomi, koivu, pihlaja, yökaste. Tallennuksia ei tullut, mutta saimme upean luontokokemuksen kesäaamussa. Pääsinpä tunnustelemaan puun runkoa, jota tikat olivat rummutelleet isoille loville. Aina jos luonnossa pääsee tunnustelemaan asioita, se tuo lisäarvoa ja syvyyttä kokemukseen. Tuntuu kovin hyvältä päästä tuoksuttelemaan ja tunnustelemaan kasveja. Eläimiä ei valitettavasti samalla tapaa pääse koskettelemaan. Tosin ilmeisesti luonnonmuseossa sekin on ainakin joidenkin lajien suhteen mahdollista. Olenhan lapsena koulussa täytettyjä eläimiä tunnustellut, mutta motivaatio ei tainnut olla ihan samaa luokkaa niiden tutkimiseen mitä nyt on. Hannes on kertonut paljon kokemuksistaan kun on saanut rengastajatovereidensa kautta olla mukana rengastustilanteissa ja päässyt näin pitämään lintuja kädellään. Se on jotain sellaista minkä minäkin haluaisin joskus vielä kokea.

Hiljalleen oli aika palailla takaisin Onnelaan. Aurinko paistoi ja lämmin kesäpäivä oli noussut ilahduttamaan meitä. Aamuseitsemän jälkeen retkemme oli ohi ja oli kotimatkan aika, joka jatkui meikäläisellä matkalla mökille.

Toivottavasti alkanut kesä tuo paljon upeita luontokokemuksia olivatpa ne lintuihin, kasveihin tai muihin eläimiin liittyvää. Isot kiitokset jälleen Lintujen yö-tapahtuman järjestäjille sekä Minna Pyykölle hienosti kootusta radio-ohjelmasta.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Ura käsillä -hanke - Nahkatyöt 27.-31.3.2017

Maaliskuun viimeisellä viikolla vuorossa oli Ura käsillä -hankkeen Nahkatyökurssi, jonka ohjaajana toimi kokenut näkövammaisten käsityöopettaja Tarja Hentilä. Kurssi oli yksi eniten odottamistani kursseista. Se oli myös hyvin innostava ja nyt kevään aikana olen hankkinut tarvittavia välineitä mitä nahkatöiden tekemiseen tarvitsee. Lisäksi sain kurssikaverilta nahkapaloja, joten näiden kevään kiireiden jälkeen pääsen kesälomalla työstämään nahkasta jotain oikein mukavaa.

Tällä kerralla olimme aloituspäivän aamuna jo yhdeksän jälkeen tutkimassa erilaisia nahkoja ja valmiita nahkatöitä Tarjan kertoessa eri vaiheista mitä nahkaan tehdään ennen kuin se on käsityöntekijän käsissä. On parkitsemista, värjäystä yms. Ei ihme, että nahka on kallis materiaali. Nahkaa on hyvä käyttää säästeliäästi ja siksi aina on hyvä tehdä sapluunat/kaavat sille mitä on tekemässä, suunnitella työ loppuun asti mittoineen.

Ensinmmäinen työmme oli nahkavyö ja siihen tehtävä sapluuna mihin tulee vyösoljen paikka, soljen kielen paikka, niittien paikat jne.
Vyön kulkurilenkit leikkaamisen jälkeen hiottiin reunoiltaan.
On tarkasti mitattava, jotta kulkurista tulee oikean kokoinen, missä itse vyö mahtuu kulkemaan. Tarkkuutta vaaditaan myös soljen paikan teossa, jotta kieli mahtuu liikkumaan hyvin. Sapluunan avulla katsottiin oikeat kohdat ja reikäsaksilla tehtiin itse vyöhön reiät. Nepparikoneella painettiin niitit paikoilleen. Ja tässä valmis vyö :)

Tiistaiaamuna teimme pajaohjaajan Ritvan ohjauksessa lehtiavaimenperän. Saimme valmiiksi leikatun lehden muotoisen pahvimuotin, jota myötäillen nahkan leikkaaminen sujui sokoltakin.Viillot leikattiin joko saksilla tai mattoveitseä apuna käyttäen. En kyllä muista kummalla työ sujui itseltäni paremmin. Tässä avaimenperä kuitenkin valmiina.

Päivä jatkui Tarjan ohjauksessa ja itse aloitin tekemään hapsukorvakoruja. Hapsujen leikkaaminen suoraan ja riittävän ohuiksi oli sokeana vaikeaa ja aika kriittisenä ihmisenä en meinannut olla lopputulokseen oikein tyytyväinen. Hapsut leikattua lisättiin muutaman hapsun päähän puuhelmet. Liimaamalla varmistettiin hapsun päässä olevan solmun kiinni pysyminen. Tämän jälkeen nahkalenkin ympärille rullattiin hapsujen yläreunassa oleva kaistale.Korvakorukoukku pujotetaan nahkalenkkiin ja näin korvakorut ovat valmiit :)Korvikset tein verhoilunahkasta, joka on parkkinahkaa pehmeämpää.

Halusin opetella tekemään kuvioita nahkaan stanssaamalla, eli punsseleita apuna käyttäen. Kuviointia harjoittelin ennen varsinaisen työn tekemistä. Huomasin eri kuvioiden olevan hankaluudeltaan erilaisia tuottaa. Vasaralla oli tärkeää osua punsseliin tasaisesti eikä siten, että toinen reuna kuviosta jäisi himmeämmäksi.Kuvioinnin jälkeen mitataan päätetään mihin kohti tulee neppari, jolla koru kiinnitetään ranteeseen. Reikien teon jälkeen neppari kiinnitetään nepparikonetta apuna käyttäen. Korun päät muotoillaan leikkaamalla ja siistimällä ne. Näin on valmis rannekoru kapearanteiselle henkilölle.

Iltapäivästä aloitin nahkalaukun suunnittelun. Halusin laukusta n. 30 cm leveän ja 20 cm korkean. Kun laukun koon olin päättänyt ohuesta kartongista leikattiin kaava.Kaava leikattiin siten, että yhdessä kartongissa oli laukun etu- ja takaosa sekä läppä. Leikkaamisen jälkeen piti päättää miten kauas reunasta punoksen haluaa. Sitä onneksi pystyi vielä muuttamaan, sillä totesimme punontaa harjoitellessamme, että rei'ät tulevat liian kauaksi reunasta. Työharjoittelijan Marjon avustuksella merkkasimme kaavaan reikien paikat ja ei muuta kuin rei'ittämään.

Tiistaina ehdin saamaan valmiiksi kaavan reikineen, joten keskiviikkoaamuna pääsin seuraavaan vaiheeseen. Kun kaavaan saatu reiät reunoihin, on aika asetella se nahkan päälle nahkan reunoja hyväksi käyttäen. Näin pystytään käyttämään nahkaa taloudellisesti. . Kiinnitys tapahtui maalarinteipillä pyrkimyksenä laittamaan teippiä mahdollisimman vähän nahkaan, koska parkkinahka ei pidä liimapinnasta.

Tovin jouduin hakemaan miten parhaiden nahkan leikkaaminen kaavaa myöden onnistuisi parhaiten. Ja löytyihän se toimiva tapa.

Kun nahkapala leikattu kaavaa apuna käyttäen lisätään reiät reunaan.

Reikien teon jälkeen arviointi paljonko nahkanyöriä kuluu punomiseen. Tein laukkuun kaksinkertaisen neuloksen tarkottaen kahdesti pujotusta samasta reiästä. Ennen punomisen aloittamista laukun reunoihin laitettiin ns. tukiliima. Punomisen aloitin keskeltä läppää ensiksi punoen toiseen laukun alareunaan ja sen jälkeen jatkaen toisella nauhan päällä toiseen laukun alakulmaan.

Viimeinen reikä jätetään punomatta, jotta päättelystä tulee mahdollisiman samannäköinen molemmilta puolilta. Opettajan kanssa päätös yhteistyössä. Nahkanauhaa hiottiin, jotta tarttuisi liima siihen paremmin. Tämän jälkeen nnahkanauha viedään kulmasta laukun sisälle ja vedetään sieltä ulos. Lopuksi asetellaan ommel kuten muutkin ompeleet ovat.

Punosta tehtäessä on huolehdittava ettei siitä tule liian löysä. Muutamien pistojen välein on hyvä kiristää sitä, että jonnekin ei jää löysiä kohtia.

Kassi on valmis, lukko puuttuu, joten läpän keskikohdan merkitseminen, päätös mille korkeudelle lukko tulee.

Lukko kiinnitettiin paikoilleen nepparikoneella. Kuvaushetkellä toinen niiteistä on vielä koholla, joten uudelleen puristus.

Lopuksi laukku öljyttiin ja sitten se onkin valmis. Näin sain itsellene nahkatyökaluille pienen laukun.

Keskiviikko-iltapäivästä kurssilaiset lähtivät museokäynnille. Itse jäin sieltä pois, koska iltamenoni takia aikataulutus ei toiminut. Torstaiaamuna työharjottelija Marjo veti rentoutushetken. Laukun sain valmiiksi torstaina iltapäivästä. Kurssin lopuksi ehdin tekemään verhoilunahasta kolmella letitettyjä rannekoruja. Verhoilunahka on ehkä vähän liian pehmeää rannekoruiksi, väri sai valitsemaan sen kuitenkin. Ensiksi leikattiin nahkasuikaleet kolmen suikaleen leikkurilla siten, että molempiin päihin jäi osio missä leikkausviiltoja ei ollut. Letitys tehtiin tietyllä tapaa, josta valitettavasti kuvia ei ole. Tässä kuitenkin kuva kolmesta nahkanauhasta, jotka letitetty sekä kuva valmiista rannekorusta, joka on ranteessa kaksinkertaisena.

Perjantaille jäi töiden viimeistely, palautekeskustelu ja luppoaikaa. Innostuin nahkatöistä kovasti ja haluankin tehdä niitä jatkossakin. On kuitenkin hyvä miettiä millaisia tuotteita tekee, sillä on paljon työvaiheita missä näkevän apu on tarpeen. Opettajamme sanoikin "on hyvä miettiä paljonko käyttää aikaa mihinkin työvaiheeseen selviytyäkseen siitä itse vai käyttääkö joissain kohdin apua". On totta, että on asioita mitä sokeana on äärimmäisen hankala tehdä, se on toivottoman hidasta tai lähes mahdotonta. Jos käsissä on muutoin valmis työ ja tarvitset jonkin pienen yksityiskohdan kiinnittämiseen liimaa. Oletko rohkea ja koetat tehdä sen itse. Otatko riskin, että vahingossa sokeana liimaatkin liian isolta alalta tai törkkään liiman väärään kohti. On hyvä ja hienoa haluta tehdä mahdollisimman paljon itse työvaiheita, mutta pitääkö siinä olla jääräpäinen mihin asti...
Tai olet leikkaamassa kalliista materiaalista suoraan tai jonkin muotoista palaa. Materiaalia ei soisi menevän hukkaan ja työn kannalta on tärkeää muodon olevan oikeanlainen. Missä menee raja milloin pyydät jotakuta näkevää tekemään sen puolestasi. Kurssilla metalliviivain auttoi paljon itsenäiseen leikkaamiseen mattoveitsellä. Sittenkin halusin reunan viimeistelyyn apua. Joskus mietin olevani aivan liian tarkka työn jäljestä. Teen oman tekemiseni vaikeaksi ja samalla vaikeutan avustavaa henkilöä vaatimuksineni. Toisaalta, etenkin jos tuotteita tekee myyntiin, laadun on oltava korkealla tasolla.

Saas nähdä pääsenkö nahkatyökurssin jatko-osiolle mukaan, toivon niin. Saisin lisää varmuutta ja ehkäpä löytäisin sen oman juttuni mitä ruveta tekemään. Kesällä pääsen onneksi testailemaan loman aikana mitä syntyy.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Toiminnan täyteinen kevät

Kesässä ollaan, vaikka lämpömittaria viime päivinä katsoessa on joutunut miettimään onko sittenkin syystuulet alkaneet puhaltamaan. Tulevalla viikolla PITÄISI sään lämmetä, joten josko kesä alkaisi tuntumaan kesältä.

En tiedä johtuuko blogihiljaisuus kiireisestä keväästä vai heittäytymisestä lintujen nauhoitteluun. Toivottavasti kirjoitustahti nyt tästä paranee. Niin tosin kuvittelin jo toukokuussa esitellessäni keramiikkatöitä, ja nyt huomaan taas melkein kuukauden vierähtäneen siitäkin kirjoituksesta. Nyt on syytä kertoilla mitä mulle oikein kuuluu.

Ura käsillä -hankkeen kursseja maaliskuun lopulta toukokuun loppuun mahtui viisi: nahkatyö, varjostin, ryijy, huovutus-jatko ja viska. Kurssipäivinä kotiuduttuani iltaisin hieroin kahdesta kolmeen asiakasta. Hieronta-asiakkaita onkin ollut ennätyksellisen paljon. Herättyäni 6.30 pitkien päivien jälkeen sänky kutsui useasti jo ennen kymmentä, joten bloggaaminen jäi. Käsityökursseista ehkä minun kiinnostukseni kasvoi eniten nahkatöitä ja huovutusta kohtaan. Olenkin hiljalleen hankkinut nahkatyötarvikkeita ja tehnyt huovutusvillatilauksen. Kesälomalla toivottavasti pääsen kehittelemään jotain kivaa tuotetta ehkäpä jopa myytäväksi asti.

Projektimme tallettaa sadan eri lintulajin äänet etenee mukavasti. Tällä hetkellä julkaistuna on 44 lintulajia ja tallenteita on niin monta teksteihin tulossa, että 60 menee rikki näinä päivinä. Olen retkeillyt kolmasti Vanhankaupunginlahdella, joka on upea paikka. Viimeisimmällä retkellämme lumouduin täysin satakielistä, punavarpusista, ruokokerttusista. Talosaaressa pääsin tallentamaan mm. silkkiuikkujen soidinta, Petikossa metsäviklon piipityksiä ja lentolaulua. Viimesin retki suuntautui Sipooseen ja pääsimme kokemaan kehrääjän kehräystä. Samanaikaisesti vielä teerit kukersivat soitimella ja käki kukkui jossain kauempana.

Mökillä olemme viettäneet kylmän pääsiäisen ja vapun. Toukokuun puolella täällä on oltu kaikki mahdollinen vapaa-aika. Pihapiiristä olen tallettanut mm. upean sammakkokonsertin, punarinnan, punakylkirastaan, hippiäisen, lehtokurpan, laulurastaan, töyhtöhyypän jne... Digisanelin ja parapoloidi ovat olleet ahkerassa käytössä ja se tarkoittaa myös, että tallennuksien kuunteluun ja editoimiseen on kulunut paljon aikaa. Ja koska arki on ollut kiireistä myös lepoon/nukkumiseen on mennyt aikaa. En ole istuskellut iltaisin näin myöhään tietokoneella.

Tällä viikolla vihdoin saimme puutarhapuuhat tehdyksi, vaikka sää viilenikin huomattavasti. Nyt kasvihuoneessa kasvaa yrttejä, salaattia, chiliä, tomaattia jne. Äiti vietti täällä tiistaista eiliseen. Torstaista eteenpäin ulkoilu väheni kylmän tuulen tuivertaessa, mutta ruusut yms. saatiin istutettua.

Koleasta keväästä huolimatta talviturkki on heitetty, avokki heitti sen 2.5. ja meikäläinen vasta 18.5. Toukokuun toisella viikolla minun ollessani täällä viettämässä paria vapaata yöpakkaset paukkuivat kuudessa asteessa. Pakkasia riitti myös pääsiäisenä milloin nousin ennen kuutta ylös, pukeuduin ja lähdin lintuja kuuntelemaan. Vappuaatonaattona satoi yli viisi centtiä lunta.

Ura käsillä -hankkeen kurssien lisäksi muuten käsitöiden tekeminen on ollut seisahduksissa. Puikoilla ei ole työt edistyneet eikä korujakaan valmistunut. Keramiikka ja rottinki jäivät jo pääsiäisen jälkeen kesätauolle. Käsityömyynninkin puolella on ollut hiljaista. Pitäisi ryhtyä taasen markkinoimaan aktiivisemmin. Vantaan näkövammaiset ry järjesti toukokuun puolessa käsityömyyjäiset ja siellä sain muutamat kynttilät ja pari rottinkikoria myydyksi.

Elämässämme tapahtui huhtikuussa iso muutos, sillä avustajamme vaihtui. Nyt totuttelemme touhuamaan uuden ihmisen kanssa. Muutoin elo kulkee aika tavalliseen tapaan. Saa nähdä mitä kaikkea kesä tuo tullessaan.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Keramiikkaa esittelyssä

Nyt päättyy blogihiljaisuus, joka on kestänyt ennätyksellisen kauan, lähes kaksi kuukautta!

Tältä keväältä on keramiikka-ryhmien kokoontumiset ohitse. Syyskuun loppupuolella jatketaan. Tosin minun on pakko pohtia jatkanko edelleen sekä keramiikassa että rottinkikerhossa, vai jätänkö toisen pois. Valinta tulee olemaan hirvittävän vaikea ja lopulta päätän jatkaa molemmissa kodin täyttyessä koreista ja keramiikkaesineistä. Nyt on kuitenkin aika esitellä syys- ja kevätkauden töitä. Jos joku työ herättää kiinnostuksesi ja haluaisit sen itsellesi, ota rohkeasti yhteyttä. Osa näistä on nimittäin myytävänä ja jos se mikä herätti kiinnostuksesi ei ole myynnissä, otan tilauksia vastaan. En kuitenkaan tässä tekstissä lähde esittelemään hintoineen tuotteita, ne saa kysymällä.

Monesti jos minulla ei ole ideaa mitä tekisin käsissäni syntyy nipistelytekniikalla pikareita. Nämä neljä pikku pikaria ovat herättäneet ihastusta ja söpöstystä ihmisten keskuudessa. Ovat ehkä juomapikareiksi aavistuksen pieniä, mutta esim. eteerisien öljyjen käyttöön soveltuvia pikareita. Pikareita kirjoitushetkellä on kolme jäljellä.

Mukeja en ole tehnyt pitkiin aikoihin. Kuvassa olevat mukit on tehty joko viime syksynä ensinmmäisillä kerroilla tai jo keväällä 2016, mutta tulleet lasituspoltosta vasta syksyllä. Haluan saada mukista aina mahdollisimman sileän ja suoran. Joskus olen varmasti aivan liian nipo tasaisuudesta tms. Kyllähän käsin tehdyssä saa ja pitääkin olla käden jälki eikä tehdasmuotin sileyttä :D

Alkusyksystä käytin ahkerasti mustaa savea, jota edelliskeväältä oli jäänyt. Uutena savena otin käyttöön saksalaisen punasaven. Tässä vielä ns äijäkorusarja ja muita riipuksia. , jotka on tehty mustasta savesta ja jotka ovat laitettu mustiin nahkanauhoihin kuvaamisen jälkeen.

Mustasta savesta vielä tämäkin pieni kukanterälehtimalja :) Sopii kynttilälle tai ihan vaan koristeeksi. Sivussa ei reikiä ole, joten tuikut ehkä vähän hukkuvat maljan sisään.

Loppusyksyn työt tein saksalaisesta punasavesta. Eräänä maanantaina etsin inspiraatiota ja lopulta päädyin tekemään lautasen pitsireunuksella. Lautanen on tehty muottia käyttäen. Ensiksi kaulin sopivan kokoisen ja paksuisen levyn, jonka nostin lautasen päälle ja painelin varovaisesti levyn muottiin kiinni. Tämän jälkeen ylimääräiset pois, reunojen siistiminen. Reunat siistittiin myös ulkopinnalta kun lautanen on poistettu muotistaan. Pitsiliinalla painelin kuviota reunaan vielä lautasen ollessa muotissaan. Työ on lasitettu kevät-lasitteella, mutta sen vähyyden vuoksi lautasesta tulikin ruskeasävyinen.

Eräällä ryhmäläisellä oli mukanaan pisaran muotoinen matala lautanen. Ihastuin pisaraan täysin ja lainasin astiaa muotiksi. Tein neljä pisaralautasta saksalaisesta punasavesta ja yhden ehdin saamaan lasituspoltosta ennen joulua.Kuvat samasta pisarasta salamalla ja ilman. Ja tässä tämän vuoden puolella lasituksesta tulleet pisaralautaset.Yksi neljästä pisaralautasesta on löytänyt kodin.

Syksyllä aiemmin tekemäni perhos- ja piparitassit menivät samantein kaupaksi. Koska perhosien tekeminen oli mukavaa tein niitä vielä kuuden satsin lasittaen ne kevät-lasitteella. Neljä niistä varattiin hetimiten ja varaaja tassit nähdessään halusikin kaikki kuusi.

Tähdet on valmistettu samalla tapaa kuin tassitkin. Sopivat kynttilän alusiksi loistavasti. Ensiksi kaulin ison levyn tasaiseksi, jonka jälkeen isolla piparkakkutähtimuotilla painelin levyyn tähden ääriviivat leikkautuen muotoonsa. Tähteä kaulin hyvin kevyesti hiukan isommaksi ja nostelin kevein sormin reunat tähdelle.

Kannellisien purkkien ja rasioiden tekemisessä aina vähän jännittää kutistuuko savi poltoissa saman verran kansi ja suuaukko. Siksipä savea ei saa päästää kuivumaan ennen kuin molemmat ovat valmiina. Tähän purnukkaan onnistuin tekemään sopivan kannen, joka pysyy myös hyvin paikoillaan.



Sinimusta uunivuoka on myöskin tehty saksalaisesta punasavesta ja lasitettu Lugano-nimisellä lasitteella. Vuoka on tehty levytystekniikalla muoviastiaa muottina käyttäen.

valkoinen 0.5 samotin kivitavarasavesta tehty iso vaahteranlehti syksyn väreissä. Lautanen maalattu sormin kosteaan saveen. Työ on lasitettu läpinäkyvällä lasitteella. Työssä Sormimaalauksen jäljet näkyvät. Työ on valmistunut maaliskuussa 2017 ja se tulee olemaan esillä Näkövammaisten Kulttuuripalvelu Ry:n keramiikkaryhmämme näyttelyssä Art Kaarisilta -galleriassa marraskuussa 2017. Näyttelyn teemana on luonto. Vaahteralautasen lisäksi minulta näyttelyssä tulee olemaan ainakin siili ja palokärki joista ei ole vielä kuvia.

Eri savia voi myös yhdistää. Halusin kokeilla nerikomi-tekniikkaa, jossa kahta eri savea yhdistetään. Ensiksi molemmat vaivataan hyvin, jonka jälkeen möykyt vaivataan yhteen siten, että sekottuvat toisiinsa. Minulla oli käytössä valkoista kivitavarasavea sekä mustaa hiukan karkeampaa savea. Tein levytystekniikalla lautasen.Yhdistettyä savea jäi yli, joten taiteilin koristenappeja, jotka lautasen tapaan ovat lasitettu läpinäkyvällä lasitteella.Koska savea riitti aina vaan syntyi pari riipustakin. Kuvat otettu riipuksien molemmilta puolilta.

Kevään aikana valmistui vielä kaksi koruriipusta. Valitettavasti leppäkerttua muistuttavassa riipuksessa musta väri täplistä levisi keltaiseenkin osaan ja jättää tuhruisen vaikutelman. Sellaista se vaan on, että sokkona ei aina värien kanssa tule niin täydellistä kuin haluaisi. Molemmissa koruissa ne on maalattu sormin ja lasitettu läpinäkyvällä lasitteella.