maanantai 13. marraskuuta 2017

FitLine -kotikutsut

Suhtaudun moniinlisäravinne&laihdutus&dietti-konsepteihin skeptisesti. Ajattelen, että bussikeittodietit yms. eivät tuo pysyvää muutosta ylipainon kanssa taistellessa. En pidä ajatuksesta synteettisiä valmisteita laihduttamaan kehoa, kohentamaan oloa. Mietin myös monien tuotteiden kohdalla niiden todellista toimivuutta ja sopivuutta hyvinvointiin. Hyvinvointialahan on suurta bisnestä ja välillä on rahastuksen makua ilmassa enempi vähempi. Toisaalta on myös muistettava, että jokin juttu sopii toiselle ja toiselle taas ei. Jokaisen meistä on löydettävä ne omat jutut mitkä toimivat juuri itselleen.

Lauantaina olin FitLine-kotikutsuilla. En ole löytänyt oikeita keinoja painon pudotukseen, hyvinvoinnin kohentumiseen. Epämääräisiä oireita riittää mitkä eivät estä toimintaa, mutta välillä hidastaa kyllä. Vilkkaiden päivien jälkeen tarvitsen palautumisaikaa aivan eri tavalla mitä aiemmin.

FitLinesta olen kuullut aiemminkin ja eräs ystäväni sitä kokeilikin hyvin tuloksin. Minua tuolloin yllätti, että hän lähti mukaan, sillä hänelle puhtaus, lisäaineettomuus, kehon puhdistuminen jne. ovat tärkeitä asioita. Ajattelin tuolloin, että tässä täytyy olla jokin juttu, mutta tuolloin rohkeuteni ei riittänyt mennä mihinkään esittelytilaisuuteen. Nettiä selailin kyllä innokkaasti pohtien. Nyt kuitenkin taisi olla aika kypsä, sillä nähdessäni kaverin kyselyä Fb:ssa olisiko kotikutsuista kiinnostuneita vastasin myöntävästi ja onneksi ilta sattui myös sopimaan.

Kutsuilla istuin ja kuuntelin tarkasti ravitsemuksesta ja FitLine-tuotteista. Miten tärkeää on, että suolistomme on hyvässä kunnossa, sillä se vaikuttaa käytännössä kaikkeen. Ennen ravintoainemittausta kerroin etukäteen vain sairastavani kilpirauhasen vajaatoimintaa. Minusta tuntui nimittäin aivan käsittämättömältä, että mittaus tehtiin anturia käyttäen. Samaa menetelmää käytetään kuulemma myös astronauttien terveydentilan tutkimiseen. Tutkimus tehdään magneettikenttiä hyväksi käyttäen. En osaa asiasta kertoa oikeastaan enempää. Pitäessäni kädessäni anturia tunsin sen värinän.

Yllätys oli suuri kun minulta kysyttiin mm. närästääkö minua, kuivuvatko limakalvot, onko minulla herpestä jne. Kaikkea sellaista millaisia oireita tai tuntemuksia minulla on. Raudan puute, silmien kuivuminen, levottomat jalat... Siinä istuessani mietin onko tämä oikeasti totta vai kusetusta. Testin mukaan minulla voisi olla suolistossa jotain häikkää, vatsa liian emäksinen, b12-vitamiinin puutos, d-vitamiini rajalla, viitteitä raudan vähäisyyteen. Lisäksi nestehukkaa, aminohappojen vähäisyyttä, jämähtänyt aineenvaihdunta ja ravinnon tärkeät ainekset eivät imeydy kunnolla.

Huh, onhan siinä listaa kerrakseen. Toisaalta ehkäpä vielä ei ole myöhäistä saada hyvinvointiaan paremmaksi ja ehkäpä sen myötä myös treenikärpänenkin surahtaa jossain vaiheessa. Päätin nimittäin kokeilla mitä FitLinella on minulle annettavana. Toivottavasti en joudu pettymään. Arvostan sitä, että asiaa lähdettiin purkamaan kehon puhdistumisen ja tasapainottamisen kautta eikä suorilta jollekin bussikeittodietille. Salaa kuitenkin toivon, että tämä aloittamani matka johtaa myös painon laskuun. Minulle suositeltiin Optimaalisettiä, aminohappoja sekä FitLinen jogurttia, ja niillä lähden kehoani puhdistelemaan, aineenvaihduntaa herättelemään, unen laadun kohentumiseen jne. Tuotteet eidät halvimmasta päästä ole, joten toivon todella niistä hyötyvän.

Kutsujen jälkeen olen etsinyt tietoa niin FitLinesta kuin tuotteistakin. Olen käsityksessä, että tuotteet ovat luonnollisia aineksia eikä niissä ole synteettisiä aineksia täyteaineineen. Lääkärit ovat tarkoin tutkineet mitä mihinkin tulee, mitkä vitamiinit ja hivenaineet toimivat parhaiten yhdessä. Näinhän sanotaan tietysti monesta muustakin tuoteperheestä. Haluan uskoa, haluan luottaa, silti epäröin ja pohdin sorruinko turhuuteen. Vastauksia en saa, jos en uskalla kokeilla. Ja kutsuilla skeptisyyttä tunnustivat kokeneen alkuun nyt tuotteista innolla puhuneet henkilötkin, joten ehkäpä annatte ristiriitaiset tuntemukseni anteeksi? Ja hyvistä raakaa-aineista valmistettua ruokaa ei sovi unohtaa. Sillä on iso merkitys.

Ja lopuksi haluan todeta, että teksti ei ole mitään sovittua mainospulinaa. Kirjoitan tästä, koska asia pohdituttaa minua, ja silti odotan toiveikkaana ja innokkaana pakettia päästäkseni aloittamaan.

torstai 9. marraskuuta 2017

Toukokuun Ura käsillä -hankkeen kursseilla valmistuneita töitä

Toukokuussa osallistuin kolmelle ja huhtikuun lopulla yhdelle Ura käsillä -hankkeen kurssille. Kuvien lisäämisongelmien vuoksi en kirjoita jokaisesta kurssista yksityiskohtaista postausta kuten talven kursseilta tein. Haluan kuitenkin esitellä kursseilla valmistuneet työt.

Huovutuksen jatkokurssi oli nelipäiväinen. Huovutin yhden ison ja kaksi pienempää kassia. Aloitin isoimmasta (petrooli) kassista jatkaen välitaskulliseen )(kanervan violetti harmaalla linnulla) oleva pikkulaukkuun. Kolmas (ruskea turkoosilla ja limen vihreällä linnulla) on ilman välitaskua. Tarkoitus oli tehdä viimeinen laukku mahdollisimman itsenäisesti ilman ohjeistusta. Laukku onnistui hyvin.Huovutuskurssin jälkeen tein villatilauksen ja kesällä huovuttelin harjoitustöinä pannulapun sekä pienen pussukan. Kun käsityöhuone on valmis, pääsen varmastikin huovuttelemaankin. Ja parin viikon päästä menen taasen huovutuskurssille lisäoppia saamaan.

Varjostin-kurssilla tein rottinkisen varjostimen sekä paperinarusta solmitun. Kehikkona käytimme Dikeristä ostetuja hedelmäkoreja mihin on porattu johdon mentävä reikä. Rottinkinen varjostin valmistui nopeasti, mutta silmusolmuin solmittu paperinaruvarjostin vei enemmän aikaa. Kunkin ruoteen väliin kolme n. 15 centin silmusolmunauhaa, yhteensä 48 solmittua nauhaa. Varjostin taitaa olla hiukan erikoinen, mutta jotenkin minua kiehtova.Lokakuussa pidetylle varjostin-kurssille en valitettavasti päässyt. Kurssilla valmistettiin varjostin kokonaan rottingista.

Minikangaspuukurssi vaihtui ryijyn tekoon. Ryijy valmistui nopeaan. Käytimme kumista liukuesteverkkoa mihin ryijysolmuja teimme. Hauskaa puuhaa, mutta ei ole kurssin jälkeen tullut tehdyksi.Kurssilla kokeilimme myös kehyskudontaa. Tein pyöreällä kehyksellä ja ohuella villalangalla. Oli kiva kokeilla, mutta siihen se on sitten jäänyt

Kuinka moni tietää mikä on viska?Kurssilla teimme viskoja passinakuidusta sekä riisioljesta. Viskaa voi käyttää esim. parvekekaluston lakasemiseen, lumien lakasuun lahkeista. Sopiipa viska myös koristeeksi seinälle. Kurssilla tein reilut 20 viskaa jälkimmäisenä päivänä jo vauhtiani aikalailla himmaillen.

Lokakuussa kahtena viikonloppuna olin nahkatöiden jatkokurssilla. Ensi viikolla vuorossa on makrame-solmeilut ja 20. päivä alkaa huovutuksen jatko. Jospa tämä kuvien lisäämisongelma olisi nyt poistunut ja jatkossa lisäämiset onnistuisi, saatte taasen tarkempia kurssikuulumisia luettavaksenne. Ura käsillä -hanke on kyllä todella tarpeen ja loistojuttu.

torstai 2. marraskuuta 2017

Kuntosalista käsityöhuone

Kun yhdeksän vuotta sitten muutimme tähän nykyiseen asuntoon yksi huoneista laitettiin kuntosaliksi. Alkuun siellä hikoiltiinkin ahkerasti, mutta viime vuosina huone alkoi muuttumaan varastoksi. Sinne oli hyvä tunkea kaikki ylimääräinen odottamaan aikaa parempaa samalla kuntosaliharjoittelun hiipuessa ja käsityövimman kasvaessa. Hiljalleen mieleen hiipi ajatus muuttaa kuntosalina oleva huone kädentaitotilaksi. Asiaa on mutusteltu pitkään, valehtelematta vuoden päivät. Pohdittu, mitä jos treenikärpänen purasee pahemman kerran... Sivumennen sanottuna sais kyllä purrakin, mutta käsityöhuoneesta riemuitsen.

Alkusyksystä teimme lopulta päätöksen muuttaa huoneen käyttötarkoitusta. Olemme hiljalleen pakanneet kuntoiluvälineet varastoon. Työhuoneen varastossa ovat helposti saatavissa kuntopyörä, kahvakuula, tasapainolauta, jumppakepit, tanko jne. Kahvakuulailemaanhan mahtuu vaikkapa olohuoneen lattialla. Kodinhoitohuoneen varastoon on pakattu käsipainot sekä tankoon laitettavat painot. Jos kyykkäys- maastaveto tai penkkipunnerrusvimma iskee joudutaan asioita miettimään jälleen uudestaan. Käsityöhuoneeseen jää ylätalja, koska se ei kertakaikkiaan mahdu mihinkään varastoon, sillä ulkovarastoon on laitettava telineet.

Toisaalta tuntuu vähän haikealta moinen muutos, toisaalta odotan innolla hetkeä milloin huone on uudelleen sisustettu ja kaikki käsityöjutut paikoilleen asetettu. Huomenna menen avustajan kanssa ostamaan mm. huoneeseen verhot ja maton. Huoneessa olleet kumimatot on rullattu ja viety ulkovarastoon.

Ehkäpä tämä on jonkinlaista uudistumista tämäkin. Jotkut ovat kyselleet missä avokkini nyt kuntoilee. Päätös oli yhteinen ja olenkin todennut avokinkin saattavan innostua käsitöistä. Toki toivon meidän molempien hyvinvoinnin kannalta, että innostuisimme vaikkapa kahvakuulailemaan. Aloittaminen tuntuu vain taas niin pirun vaikealta.

Käsityöhuoneen myötä pääsen paremmin tekemään esim. Ura käsillä -hankkeen kursseilla opittuja tekniikoita kuten huovutusta ja nahkatöitä. Vesipiste on parin metrin päässä, joten huovutuskin kotioloissa onnistuu. Tarkoitus olisi tehdä huovutettuja kasseja. Nahkatöiden puolella olen puolestaan kehitellyt kännykkäpussukkaa, jossa tassukuvio. Valitettavasti kuvien lisääminen ei edelleenkään onnistu, joten kuvia en saa laitetuksi katsottavaksi. Olen ilmeisestikin saamassa Kelalta myönteisen päätöksen uuteen tietokoneeseen ja pistenäyttöön. Toivottavasti tämä kuvien lisäämisessä ilmenevä ongelma poistuu ruudunluvun päivityksen myötä, sillä vaikka itse en kuvia näe, niistä on tullut oleellinen osa tätäkin blogia. Haluaisin nytkin näyttää kuvin lokakuisen nahkatyökurssin tekniikoita ja työvaiheita. Katsotaan josko uudella koneella aikanaan :)

Lauantaina minulla on tarkoitus käynnistellä mehiläiskynttilätehdas ja vielä se tapahtuu keittiön pöydän ääressä, sillä tulevassa kässähuoneessa on vielä telineet ja toinen kumimatto varastoon vientiä odottamassa. Myös ylätaljan paikka vaihdetaan. Nyt avokkini on kotipuolessaan viikonlopun, joten projekti jatkuu maanantaina. Toivottavasti löydän huomenna kuitenkin huoneeseen viihtyisät verhot ja maton. Taitaapa siis olla hiljalleen aika kömpiä unille, sillä shoppailun lisäksi tapaan LoveBaws -luomutassuvahan valmistajan. Tarkoituksenani olisi ottaa tuotetta myyntiin. Toimelias päivä tulossa.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Tervetuloa standille

Huomisesta sunnuntaihin Helsingissä kirja-messut Messukeskuksessa kokoaa yhteen kirjojen ystävät. Samassa yhteydessä myös ruoka&viini-tapahtuma sekä musiikki-messut. On hujahtanut useampi vuosi siitä kun viimeksi olen messuilla vieraillut. Nyt tulevana perjantaina olen kuitenkin paikalla, sillä olen lupautunut Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry:n standille 6d93 klo 12.30-15.30. Myymme käsittääkseni ihkaensinmmäistä kirjailijakalenterija, joka on kunnianosoitus suomalaiselle kirjallisuudelle. Kalenterissa ovat Suomen eturivin kirjailijat mm. Riikka Pulkkinen, Johanna Sinisalo, Esko Valtaoja, Juha Hurme, Pirjo Hassinen. Kalenterista saaduilla varoilla tuetaan näkövammaisten kulttuuritoimintaa. Kalenterin hinta on 15 €/kpl. Kalenteria voi ostaa myös Kulttuuripalvelun verkkokaupasta.

Kun minulta kysyttiin tulisinko standille tekemään jonkin vuoron. En epäröinyt hetkeäkään todettuani kalenterissa olevan vapaata. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu on mielestäni yksi parhaiten jäseniään palveleva yhdistys missä olen ollut. Yhdistys järjestää monipuolisesti eri kulttuurin ja taiteen alojen alueilta toimintaa. Joskus vuosia sitten kuvittelin yhdistyksen olevan korkeakurtturelleille, ihmisille joiden taiteellisuus menee yli minun ymmärrykseni. Keramiikkaryhmään liittymisen yhteydessä liityin myös Kulttuuripalvelun jäseneksi enkä ole päivääkään katunut. Yhdistyksessä on todella jokaiselle jotakin. Kädentaitajille esim. keramiikkaryhmät sekä yksittäisiä tapahtumia kuten metallikoruilta. Mielenkiintoisia teemailtoja mm. japanilainen teeseremonia, käsikellot, kirjailijavieraat, varppausta, laulukursseja, teatteria, taidenäyttelyissä vierailuja, kuvailutulkkauksen edistämistä, unohtamatta lintujen yö-tapahtumia. Näin hienon yhdistyksen asialle osallistun mielelläni.

Jos viivähdät messuhulinassa, piipahda myös standillamme rupattelemassa ja kalenteriostoksilla :)

Saavutettavuusongelmiin törmäsin yrittäessäni selvittää messujen näytteilleasettajia. Sivustolla yritykset näkyvät ilmeisesti jonkinlaisissa graaffisissa laatikoissa, jotka ruudunluvulla eivät näy millään tapaan. Laitoin asiasta palautetta, mutta neuvo navikoinnin kautta toimimisesta ei auttanut. Navikoinnin kautta pitäisi saada yritykset aakkosjärjestykseen, mutta taitaa navikointikin olla jonkin kehyksen sisällä. En ainakaan sellaista löytänyt. Tarkoitukseni on kierrellä perjantaina messuilla ystäväni kanssa ennen standilla oloamme. Olisin etukäteen halunnut tutkia löytyykö messutarjonnasta äänikirjoihin tai luontoon liittyvää ja mitä ruokapuolella on tarjolla. Nyt taitaa vaan olla mahdollisuus kierrellä ja katsella mitä kohdalle osuu. Jos tiedät äänikirjoista tai luontoteemaisista standeista, vinkkaa peaamuun mennessä.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Luonnosta -keramiikkanäyttely Galleria Art Kaarisillassa 7.-19.11.2017

Enpä olisi uskonut vielä jokin aika sitten, että meikäläinen tekee teoksia näyttelyyn tai että osallistun näyttelyn avajaisiin missä myös itseni tekemiä teoksia on esillä. Alkukeväästä vain heittäydyin tekemään keraamisia teoksia minulle luonnossa merkityksellisistä asioista. Koko näyttely tuntui kaukaiselta enkä ymmärtänyt miten hieno ja iso asia se on.

Viikko sitten se kuitenkin iski tajuntaani, että meillä on todella näyttely ja ymmärtääkseni myös hyvällä paikalla Sanoma-talossa. Ohjaajamme puhui avajaisista ja minä melkeinpä hätkähdin tajuamaan, että osallistumme myös niihin. Saimme sähköisen kutsun jaettavaksi. Kutsussa on kuva minun tekemästäni siilestä. Lisäksi tänään saimme paperisia kutsukortteja avajaisiin. Huih... On tämä vaan aika jännää.

Teokset ovat Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry:n keramiikkaryhmiin osallistuneiden henkilöiden tekemiä töitä. Näyttelyssä on lähemmäksi parinkymmenen näkövammaisen keramiikan harrastajan töitä esillä. Itsekään en ole juurikaan päässyt katsomaan millaisia teoksia muut ovat tehneet. Viimeistään avajaisissa on aikaa tunnustella mitä kaikkea luonto on ryhmissämme synnyttänyt.

Näyttelyn ajankohta on 7.-19.11. ja avajaiset ovat 7.11. klo 17-19. Galleria avoinna: TI-PE 11-18 ja LA-SU 12-16. Tervetuloa näyttelyymme :)
Gallerian osoite on elinaukio 2 (Sanomatalo 1. kerros).

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Kasvava harmitus

Toukokuusta asti minulla on ollut ongelmia blogiin kuvien lisäämisessä. Ilmeisesti ruudunluku Jaws heittää jonkin sivuvalikon näkyviin missä painikkeita edellinen, seuraava, kuvakaappaus, jne. Kuvan lisäys-valikko ei näy. Siksipä on jäänyt kirjoittamatta mm. viime loppukevään käsityökursseista, kesälomasta jne. En osaa tehdä ongelmalle mitään. Erikoista on, että vaihtaessani ruudunlukuohjelman Nda:n kuvan lisäys onnistuu. En kuitenkaan ole yhtään sinut ohjelman kanssa. Ehkä vielä erikoisemman tekee jutusta, että suljettuani Nda:n kuvan lataus-valikko näkyy myös Jawsillakin. Eihän siinä muuten mitään, ei ole ongelma käynnistää Nda:ta ja avata kuvan lataus, palata Jawsiin. En kuitenkaan saa suljetuksi Nda:ta ilman tietokoneen käynnistystä. Varmasti siihen on komentonsa, mutta en ole tietoinen. Tuntuu kovin työläältä aloittaa kuvallisen postauksen työstö, kun alkutoimenpiteisiin menee aikaa. Inspiraation iskiessä pitäisi heti päästä itse asiaan. Toivottavasti ongelma ratkeaa jotenkin.

Ja nyt uutena eilisiltana huomasin, että en pääse lukemistoon. En ole testannut pääsenkö Nda:lla vai en. Jawsilla en pääse en Ie:alla en firefoxilla. Itse asiassa halutessani lukea muiden tekstejä ja kommentoida niitä joudun käyttämään ie:ata, mutta omat postaukset kuvineen julkaisen Firefoxissa. Vähän monimutkaista on. Lisäksi enään vuosiin ei ole saanut kommentoimaansa tekstiin kommentteja sähköpostiin, joka oli loistava mahdollisuus.

Todella harmillista nämä hankaluudet. Olen miettinyt blogialustan vaihtoakin, mutta en oikein innostu siitäkään. Haluan kuvien lisäys mahdollisuuden takaisin käyttööni ja päästä lukemaan blogejanne. Pitäkääpä siis peukkuja, että ongelma vielä ratkeaa.

Iloinen uutinen sensijaan on, että olemme löytäneet uuden avustajan. Hän aloittaa työt tulevana perjantaina.

maanantai 9. lokakuuta 2017

EI MYYTÄVÄNÄ! - Allekirjoita sinäkin

Kilpailutus ei ole aina hyvästä etenkin kun palvelua valittaessa valinta kohdistuu siihen edullisempaan vaihtoehtoon, joka ei takaa laatua palvelulle. Aivan liian usein saa lukea artikkeleita, ihmisten järkyttäviä kokemuksia siitä miten heikosti esim. läheisen vammaisen asiat ovat. Hoitava/ohjaava henkilökunta vaihtuu kilpailutuksen myötä ja tutut ihmiset katoavat, ihmiset jotka tietävät tarpeesi, toiveesi, osaa huomioida mistä pidät ja mistä et, mikä saa sinut levottomaksi, mikä rauhoittumaan. Kilpailutusta tapahtuu myös vanhusten hoivassa. Jos asia ei koske sinua juuri nyt, tulee kuitenkin päivä milloin asiasta voi tulla sinullekin hyvin tärkeä, joten
allekirjoita sinäkin kansalaisaloite EI MYYTÄVÄNÄ

Taannoin Iive kirjoitti blogissaan aiheesta todella hyvin ja koskettavasti. Kilpailutus ei ole ongelmallista vain vammaisen kannalta, se on haastavaa myös hoitavan henkilökunnan kannalta.
Tekstin voit lukea
täältä

Soten myötä monet asiat tulevat muuttumaan ja pelolla luen erilaisia raportteja missä kerrotaan eri työryhmien ratkovan miten vammaispalvelut jatkossa toteutetaan. On perustettu esim. uusimaalla alityöryhmiä pohtimaan kuljetuspalvelua, avustaja-asioita jne. Ongelmalliseksi valmistelytyön tekee vammaisten kannalta, että meitä ei ole monessakaan ryhmässä mukana riittävästi. On tunne, että meitä ei ehditä/haluta kuulla. Sensijaan on runnottava läpi jokin mikä virkamiehistä näyttää paperilla hyvältä ja säästöjä tuovalta. Eniten tällä hetkellä minua huolestuttaa kuljetuspalvelun tulevaisuus. Joidenkin huhujen mukaan meidät tullaan liittämään Helsingin matkapalveluun ajan oloon koko Uusimaa. Virkamiehet väittävät Matkapalvelusta saadun hyvää palautetta ja asiakkaiden olevan tyytyväisiä. Lukiessa Facebookista tai keskustelualueiltamme saa kyllä toisenlaisen käsityksen.

Säästöjä on aina jostain revittävä, niitä on saatava keinolla millä hyvänsä. Joskus mietin miksi niiden elämää vaikeutetaan joilla on jo muutenkin omat haasteensa. Kukaan meistä vammaisesta ei ole vammaansa valinnut eikä tahtonut. Me emme ole voineet valita, mutta meidän on aina päivästä toiseen, viikosta viikkoon... jaksettava taistella täällä aina vain kovenevassa yhteiskunnassa. On aina perusteltava juurtajaksaen miksi tarvitset jotakin palvelua tai apuvälinettä, osoitettava palveluiden välttämyyden jne. Kaikilla vammaisilla ei kuitenkaan ole voimia tai mahdollisuutta taistella tuulimyllyjä vastaan. Heidän puolestaan tuntuu erityisen pahalta. Ja myönnän kyllä joskus minuakin väsyttää taistella, vaatia, perätä, perustella. Myönnän myös, että pelottaa mikä on meidän vammaisten tulevaisuus. Onko meidän todella alistuttava olemaan kilpailutuksien uhreja, jotta kaupungit/yhteiskunta säästää???

Moni vammainen haluaa tehdä työtä, mutta työllistyminen on vaikeaa. On oltava extra-parempi kuin muut, jotta sinut valitaan. Sittenkin esteeksi voi tulla esim. näkövammaiselle ruudunluvulla toimimattomat ohjelmat. Me kuitenkin haluamme kantaa kortemme kekoon, maksaa veromme, tehdä työtä, käydä harrastuksissa. Meissä vammaisissa on myös niitä, jotka eivät työhön pysty ja tarvitsevat tukiasuntoja, laitoshoitoa tms. On hyvä muistaa ettei se ole valintakysymys vaan pakon sanelemaa. Eikö ole heilläkin oikeus hyvään, ihmisarvoiseen elämään? Ehdottomasti on. Miksi tästä edes tarvitsee kirjoittaa, olla huolissaan?

Jos vielä et ole allekirjoittanut aloitetta Ei myytävänä
tee se nyt heti. Saatetaan asia eduskunnan käsittelyyn.
Muista, jos asia ei ole juuri nyt sinulle ajankohtainen, joskus se voi olla ja silloin sinäkin haluat ihmismäistä kohtelua.
Ps: Joskus toivoisin, että osaisin kirjoittaa aiheesta virallisemmin ja jäsennellymmin, mutta tämä syntyi tajunnanvirtana.

torstai 14. syyskuuta 2017

Uusia tuulia - isoja askeleita

Reilun kuukauden päivät olemme olleet ilman avustajaa ja toisaalta se on tuonut ihanan vapauden tunteen. Ei ole tarvinnut sopia työvuoroista ja siitä milloin on avustajan työaika. Totuus kuitenkin on, että on asioita mihin näkeviä silmiä tarvitaan. Tällä hetkellä minua huolestuttaa miten selviydyn syksyn myyjäistapahtumista, sillä ne ovat ehdottomasti tilanteita missä näköä tarvitaan. Onneksi kaveri löytyi lokakuussa oleville Hyvinvointi-messuille Myyrmäkeen, mutta marraskuisille Vantaan näkövammaisten myyjäisiin, joulukuun Korson joulutori-tapahtumaan ja I LOVE CHRISTMAS Joulumyyjäisiin kaveri uupuu. Koetan kuitenkin olla luottavainen siihen, että asiat järjestyvät ja että se sopiva avustajakin löytyy. Laitoin nyt työpaikkailmoituksen Te-toimiston sivuille. Tällä kerralla ei ollut Facebookissa riittävästi voimaa.

Pohdimme avokin kanssa miten ruokakauppakäynnit pystymme hoitamaan mahdollisimman kätevästi ja muistin ystäväni kertoneen käyttävänsä Foodie.fi-palvelua, joten yhteys häneen kera kysymyksien. Toissamaanantaina iltapäivästä istuimme puhelimessa olevaa Foodie-sovellusta harjoitellen. Nyt olemme kahdesti tilanneet ruokaostokset Kannelmäen Prismasta noutaen tuotteet paikanpäältä. Kotiinkuljetus-mahdollisuuskin on, mutta siihen emme ole perehtyneet. Sovellusta käyttäessä on ollut todella hämmentävää tuotteiden määrät: juustot liki 700, jogurtteja yli 200, juomia toista tuhatta jne. Aika on sujahtanut vauhdilla valikoimaa tutkaillessa.

Ensinmmäisellä tilauskerralla sattui hassusti. lisäsin siikli-perunaa ostoslistaan. Tulkitsin jotenkin, että perunat tulevat kiloittain ja lisäsin 2 kun halusin 2kg perunaa. No arvatkaapa tuliko perunoita kaksi kiloa? No ei, sieltä tuli kaksi perunaa. Väkisinkin pisti hymyilyttämään.

Blogissakin olen pohtinut yrityksen laajentamista kattamaan myös käsityöt. Lopullinen päätös on roikkunut ilmassa eikä ajatus laajennuksesta ole jättänyt rauhaan. Reilu viikko sitten päätin tehdä yritykselleni toimialamuutoksen. Hierontapalvelu sai kaverikseen nyt käsityötoiminnan sekä kaiken laillisen liiketoiminnan. Tuo "kaiken laillisen liiketoiminnan" tuntuu nykyisin olevan yrityksen jos toisenkin toimialatekstissä. Tiistaina kävin Ura käsillä -hankkeen pajaohjaajan luona tekemässä muutosilmoituksen, koska ruudunluku ei selviytynyt sivuista missä ilmoitus tehtiin. Nyt olo on hiukan hämmentynyt ja odottava. Miten uskalsinkin lähteä tälle tielle. Vielä jokunen vuosi sitten olisin nauranut, jos joku olisi väittänyt minusta tulevan myös käsityöyrittäjä.

Pankkikorttilukijat ovat olleet aina kammotukseni. Työskennellessäni Aktivossa vuosia sitten siellä käytössä oli iso kallis, hirmuisesti nappuloita oleva kortinlukija. Juuri ja juuri osasin sillä painella hinnan mitä asiakkaan tuli maksaa. Jos tuli ongelmia oli haettava heikkonäköinen työkaveri apuun tai asiakkaan kanssa selvitellä asiaa. Omiin tiloihin siirtyessäni ei ollut vaikeaa jättää hankkimatta satoja euroja maksava laite ja vielä kohtuuiso kiinteä kuukausimaksu päälle. Hyvin olemme asiakkaiden kanssa pärjäilleet käteisellä, tilisiirroilla ja laskuilla. Kuitenkin pankkikorttimaksamista kaivataan ja onneksi kehityksen myötä sokeanakin korttilaitteen käyttö on helpottunut. IZettle-kortinlukija toimii Iphonen kanssa ja Iphonen puheohjelma toimii hyvin, toimii myös kivasti IXettle-sovelluksessa. Kävin keskiviikkona ostamassa kortinlukijan. Olen onnistunut parittamaan sen Iphoneni kanssa, mutta tuotelistauksen tekemistä joutuu harjoittelemaan. Jatkossa kuitenkin hieronta-asiakkaat voivat maksaa myös pankkikortilla ja käsityömyyjäisiin voin ottaa laitteen mukaan, joten maksuvaihtoehdot lisääntyvät silläkin saralla.

Totuus taitaa olla, että ilman Iphonea ei enään pärjää. Se on niin paljon muutakin kuin puhelin. Ja siitä on ihan oikeaa hyötyä ja apua arjessa. Mikäköhän on seuraava sovellus minkä koetan ottaa haltuun?

tiistai 22. elokuuta 2017

Henkilökohtaista avustajaa etsimässä

Arkeen paluu toi elämäni ensinmmäisen avustajan irtisanomisprosessin. En lähde täällä retostelemaan syistä miksi päädyin/päädyimme ratkaisuun irtisanoa avustajani koeajan puitteissa. Sen voin kuitenkin kertoa, että se oli hurjan vaikeaa kertoa hänelle. Lopulta päädyin raukkamaiseen tapaan ja tein sen sähköpostitse. Ahdistus oli valtava viestiä kirjottaessa ja odottaessa reaktiota. Vasta kun kaikki viralliset paperit oli saatu toimitetuksi asianosaiselle ja Vantaan kaupungille, olo alkoi helpottua. Toivon todella, että en joudu ihan hetkeen vastaavaan tilanteeseen uudestaan.

Nyt on uuden avustajan rekrytointi edessä. Työpaikkailmoitusta olen koettanut jakaa eri Facebook-ryhmien kautta, oman profiilini kautta sekä oppilaitoksien ilmoitustauluille. Samalla olemme pyrkineet selviytymään arkisista askareista ilman näköapua. Olen määrittänyt hakuajaksi elokuun loppuun mennessä, jonka jälkeen pitäisi kutsua avustajaehdokkaita haastatteluun. Toivottavasti vielä hakemuksia ilmestyy, sillä yllättävän vähäiseksi hakemusten määrä on toistaiseksi jäänyt.

Itse haastattelutilanteessa on oltava tuntosarvet koholla ja hyvin tarkkana kuulemaan ja aistimaan niitä tuntoja mitä haastattelu tuo. Vaikka avustajan tarve on, olen päättänyt olla hätiköimättä. Etsin ja löydän aikanaan sen kenen kanssa haluamme yrittää miten yhteistyö lähtee sujumaan.

Henkilökohtainen avustaja on niin paljon ja tulee niin lähelle, hän saa tietoonsa hyvin henkilökohtaisia asioita, häneen täytyy voida luottaa täysin. Henkilökemioilla on myös iso merkitys. Haastattelun perusteella pitäisi voida ratkaista keheen haastateltuun lähdet luottamuksellista suhdetta rakentamaan. Tämä rekrytointivaihe on raskas, mutta välttämätön. Toivottavasti löydän henkilön, jonka kanssa yhteistyö voisi jatkua mahdollisimman pitkään.

tiistai 8. elokuuta 2017

Lomalla luettu 11 kirjaa

Kesäloman alkaessa (30.6.) aloitin Enni Mustosen kirjan Ruokarouvan tytär, joka on Syrjästä katsojan tarinoita-sarjan viimeinen osa. Kirjasarjahan alkoi Paimentyttö-nimisellä kirjalla, jossa hyvin nuori Iida lähti palvelukseen äitinsä kuoltua. Navettapiiasta piikatytön askeleet alkoivat. Kirjasarjan edetessä Iidan palveluspaikka vaihtui kulttuurihenkilöiden sisäpiiaksi ja lopulta hän perusti oman täysihoitolansa Espooseen. Ruokarouvan tytär-kirjan päähenkilönä on Iidan tytär Kirsti, joka menettää kasvinkumppaninsa Allin,Kirsti ihastuu, mutta ei rakastu nuoreen isäntään. Pariisissa ollessaan hän kohtaa lopulta rakkautensa. Tosin he ovat jo tavanneet aiemminkin teatterikierroksella, jolla Kirsti oli mukana. Kirja oli hyvä ja kiehtova. Mielestäni Enni Mustonen on parhaimmillaan kun hän kirjoittaa kirjoja 1800-1900-lukujen lopulta-alusta. Hän osaa kuvailla sen aikaista elämää uskottavasti ja mukaansa tempaavasti.

Espanjalaisnaisen kesä Catherine Gaskin:in kirja vei mukanaan. Irlannissa asuva äiti ja tytär joutuvat lähtemään kotitilaltaan ja he matkustavat Espanjaan, jossa äidillä on isänsä jättämä talo. Tytär kasvaa nopeasti naiseksi ja avioituu mahtimiehen suosikkipojan kanssa. Liitto ei ole onnellinen. Kirja on kirjoitettu hyvin ja mukaansa tempaavasti. Tarinan mukana kulkee sen ajan ilmiöitä kuten Espanjan sisällissota. Ihan loppuvaiheessa mietin onko kirjaa pitkitettävä niin paljoa, mutta siltikin jäi avoimia kysymyksiä. Miten elämä sodan jälkeen?

Yövyimme äitini luona kaksien eri juhlien välillä. Uni jätti minut heti yhden jälkeen, joten yö kului kuunnellen melkein kokonaan Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia-kirjan. Olen lukenut aiemmin kirjat Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä. Pidin enemmän Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta. Tarina oli koskettava. Kirjan päähenkilöstä tuli pyörätuolissa istuvan miehen avustaja. Mies oli päätöksensä tehnyt matkustaa Sveitsiin klinikalle, jossa häntä autetaan kuolemaan. Tuollainen päätös arvatenkin synnyttää monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Jälkimmäinen kirja Jos olisit tässä oli jotenkin lässähtänyt pannukakku ja jotenkin... Kyllä sen luki, mutta ei se sykähdyttänyt eikä sytyttänyt. Alottaessani tätä kolmatta kirjaa odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta kirja osottautuikin hyväksi. Jess Thomas haaveilee paremmasta elämästä, asuu tyttärensä ja miehensä pojan kanssa. Tytär on matemaattisesti hyvin lahjakas ja se käynnistääkin retken matikkakisoihin. Yrittäjä Ed kietoutuu tarinaan mukaan ja seikkailu on valmis. Kirjassa kuvaillaan ihastuttavasti myös perheen koiraa. Kirjaa kuunnellessa ei välillä voinut nauramatta olla.

Seuraavaksi ahmin Colleen McCulloughin kirjan Kullan kosketus, Alexander Kinross haluaa kohota korkealle elämässään. Hän lähtee kotoaan päätyen lopulta Austraaliaan, jonne hän hankkii vaimon, nuoren tytön. Samalla hänellä on kuitenkin rakkaussuhde toiseen naiseen. Kirjassa henkilöt kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Miten vaimo ja rakastajatar ystävystyvät keskenään, miten rakkaudeton avioliitto kestää, vai onko siinä sittenkin rakkautta ainakin toisella osapuolella. Loppuratkaisu ei jättänyt kylmäksi. Viime talvena luin klassikkona pidetyn Okalinnut, joka oli myöskin hyvä, vaikkakin paikkapaikoin pitkäveteinen. Tässä Kullan kosketuksessa ei pitkävetisyyttä ollut.

Cathy Kellyn kirja Sisarten kesken kertoi Cassiesta, joka halusi olla täydellinen äiti, mutta joka kärsi kovin oman äitinsä menetyksestä. Kirjan toinen päähenkilö Coco ei taas ole ollut kiinnostunut perhe-elämästäeikä lapsien saamisesta. Sisarusten äidin poistuminen kuvioista on tapahtunut jo 30-vuotta sitten, isoäidillä on salaisuutensa. Mikä onkaan totuus ja miten kaikki selviää, lue itse. Kirja oli mukavaa kevyttä luettavaa, sopii siis lomatunnelmaan vallan mainiosti.

Pistekirjojen luku sopii myös kiireettömään tunnelmaan. Mikä mukavempaa kuin istua ulkona lukemassa luonnon ääniä kuunnellen. Pistekirjoja tulee vain lainatuksi kovin harvoin. a. ne vievät paljon tilaa b. on nykykäytäntö järjettömän epäekolokinen. Kirjat tulee vihkoina, jotka lukemisen jälkeen hävitetään. Aikaisemmin Näkövammaisten kirjastosta pistekirjat tulivat kierrevihkoina kirjasalkussa. Lukemisen jälkeen ne palautettiin kirjastoon. Nykyseltään palauttamisen sijaan ne tulee hävittää. Nyt kuitenkin päätin lainata myös pisteillä luettavaa lomalle. Jos Sisarten kesken oli kevyttä ja viihdyttävää lomalukemista samaa ei voi sanoa Jonna Monosen Hiljaa pimeässä-kirjasta. Keveys oli nimittäin todella kaukana. Kirja kertoo saksalaisista turisteista, jotka jäävät henkiin tippukiviluolan sortumisessa. Heidän on opittava liikkumaan pimeässä luolastossa, jaettava vähäiset ruokavaransa. Henkilöt ovat pääosin aika inhottavia ihmisiä ja kaikilla tuntuu olevan oma salaisuutensa, jota oli varjeltava. Ehkä hivenen irrallisena tulee vaikutelma, että luolassa turistien lisäksi on vielä jotain muuta mikä ei minulle oikein selvinnyt. Toisaalta oliko se lie jonkun ihmisen päänsisältä... Kirjassa kuvaillaan hajuja ja ääniä hyvin. Siitä ehkä huomaa kirjailijan itsensä olevan sokea. Luolan pimeydestäkin toki puhutaan, mutta oudon helposti turistit siellä oppivat liikkumaan. Kaipasin ehkä vähän enemmän kuvailua miten näkevä sen pimeyden tuntee ja kokee. Kirjassa on hurjia kauhistuttavia kuvauksia, jotka eivät todella sovi heikkohermoiselle lukijalle. Kyllä kirja piti ahmia saadakseen tietää loppuratkaisun, vaikka välillä kirja ei ehkä ihan minun suosikkikentrejäni ole, se oli kiehtova lukukokemus. Olen seurannut Jonnan Facebook-profiilin kautta hänen kirjaprojektejaan ja odotan innolla esim. milloin Radiopoika saadaan luettavaksemme.

Kate Morton vei puolestaan kirjassaan Salaisuuden kantaja tutkailemaan yli 60-vuotiaan näyttelijäLaurelin n äidin elämäntarinaa. Laurel itse näkee lapsuudessaan jotain sellaista mitä ei kenenkään pitäisi joutua näkemään. Asia vaivaa häntä ja suunnitellessaan hyvin vanhan ja sairaan äitinsä Dorothyn syntymäpäiväjuhlia tajuaa asioiden selvittämiseen olevan aikaa hyvin vähän. Asiat alkavat selvitä ja kirjaan kutoutuu kiehtova tarina. Olen pitänyt Mortonin aikaisemmistakin kirjoista Hylätty puutarha, Paluu Rivertoniin ja Kaukaiset hetket. Kaikissa kirjoissa selvitellään menneisyyden salaisuuksia.

Wilbur Smithin (uusin kirja) Kultainen leijona vie meriseikkailuun. Nuori kapteeni Hal Courtney purjehtii kohti Sansibaria löytääkseen edesmenneen isänsä kätkemän aarteen. Raakalaismainen vihollinen on kuitenkin kintereillä, ja takaa-ajo vie kapteenin Intian valtamereltä aavikolle, maharadžan hoviin ja orjamarkkinoille. Kirja on jatkoa Haukka-sarjalle. Tosin Haukka-sarja on kirjoitettu aikoja sitten ja kirjat olivat paljon pidempiä kuin tämä. Nytkin Smith vei mukaansa taitavalla kuvailullaan, mutta välillä kirjassa oli kiireen tuntu. Olen lukenut kaikki Smithin kirjat mitä äänikirjoiksi on luettu. Joskus sodan raakuuksia on ollut aivan liian paljon, mutta pääosin olen rakastanut Wilburin kirjoja. Ne täytyy ahnehtia, ja niin tämä Kultainen leijonakin.

Beth Lewiksen Suden tie oli hiukan omaperäinen, enkä aluksi meinannut päästä kirjaan sisälle. Kirja kertoo nuoresta Elgasta, joka elää ansastajan kanssa. Elgalle kuitenkin selviää miehestä kamalia asioita ja niin alkaa pakomatka halki erämaiden. Alkutakkuisuuden jälkeen kirja vei mennessään ja kuuntelu kohti loppuratkaisuja tapahtui jopa uittaessani laiturin päässä pohkeitani hyisessä lammen vedessä.

Stephenie Meyerilta luin keväällä Kemisti-nimisen huippuhyvän ja jännittävän kirjan. Loman lopuksi aloitin neli-osaisen kirjasarjan Isabellan ja Edwardin rakkaustarinan. Ensinmmäisessä osassa Houkutus lukiolaiset tapaavat toisensa ja Edward suhtautuu Isabellaan kumman vihamielisesti. Heidän välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Edward ja koko hänen perheensä on hyvin erilainen muihin verrattuna. Heillä on salaisuus, jota varjellaan. Lopulta kuitenkin totuus selviää miksi he ovat niin erilaisia. Koko perhe on vampyyreja. Isabellakin joutuu vaaraan sen vuoksi. Toisessa osassaUusikuu perhe lähtee paikkakunnalta pois. Isabellan ikävä ja tuska ovat hurjat ja hän haluaa joutua vaaratilanteisiin kuullakseen Edwardin äänen. Isabella lähentyy murrosikäisen pojan kanssa, joka kokee muodon muutoksen. Hänestä tulee ihmissusi, joka suojelee väkeä vampyyreilta. Isabellan vaaratilanteisiin heittäytyminen tuo vampyyriperheen sisaren Isabellan luo ja he yhdessä lähtevät Edwardin luo estääkseen tämän epätoivoiset aikomuksensa. Eilisiltana sain tuon toisen kirjan loppuun, jäljellä ovat vielä Epäilys ja Aamunkoi. En ikinä olisi kuvitellut heittäytyväni vampyyri-kirjallisuuden vietäväksi. Ei todellakaan ole ollut minun juttuni, mutta nyt haluan tietää miten tarina päättyy. On siis pakko lukea vielä nuo kaksi kirjaa. Ehkä suuri tekijä on, että kirjat ovat hyvin kirjoitettuja ja tarinaa kuljetetaan kiehtovasti eteenpäin.

Loma on päättynyt (6.8.) ja sen aikana ehdin lukemaan 11 kirjaa, kertonee kenties sateisesta kesästä.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Minna Pyykön Maailma: Millaista on harrastaa luontoa näkövammaisena?

Näkövammaisten kulttuuripalvelu ry ja Hannes Tiira järjestivät 9.-10.6. lintujen yö-tapahtuman. Edellisen kerran vastaava tapahtuma järjestettiin toukokuussa 2016 ja silloin olin ensikertaa mukana. Nyt huomaan paljon kehitystä tapahtuneen omassani kyvyssäni tunnistaa lintuja. Reilu viikko sitten järjestetyssä Lintujen yö-tapahtumassa minulle ei tullut uusia tunnistamattomuuksia kuulolle. Sain kokea tunnistamisen riemua mm. vihervarpunen, rautiainen, sirittäjä jotka kaikki olen oppinut tämän kevään ja alkukesän aikana.

Kokoonnuimme perjantaina 9.6. Majatalo Onnelaan viideltä alkaneelle päivälliselle. Sitä ennen ehdimme tovin ulkosalla tutustua toisiimme. Edelliskerran tapahtumasta osallistujat olivat aikalailla vaihtuneet. Itse asiaan pääsimme päivällisen jälkeen milloin seurueeseemme liittyi Yle:n toimittaja Minna Pyykkö. Hän teki ohjelmaansa Minna Pyykön mailma jutun näkövammaisena luontoharrastaminen. Kävelimme rauhalliseen tahtiin Aleksis Kiven kuolinmökin pihaan. Matkalla sinne kuulimme mm. mustarastasta, peippoa, räkättirastasta, vihervarpusta ja viherpeippoa. Samalla Minna jututti allekirjoittanutta lintujen tallentamisesta. Aleksis Kiven kuolinmökin pihassa syvennyimme todella mielenkiintoiseen ja kiehtovaankin keskusteluun osallistujien kanssa. Miten kokea luontoa kun näköaisti puuttuu tai se on hyvin rajallinen. Millaiset asiat merkitsevät luontokokemuksissa eniten, tunnistaako tuoksuista lehtometsän, suoalueen, havumetsän. Miten eri säätilat vaikuttavat aistimiseen. Jäämmekö jostakin paitsi luontokokemuksessamme ilman näköä vai saammeko jopa kokemuksesta enemmän... Minna Pyykkö upealla tavalla jututti meitä eikä käyttänyt aikaa taivasteluun miten mikin on mahdollista tai surkutteluun näön puuttumisesta. Keskustelimme erittäin lämminhenkisessä ja avoimessa tunnelmassa taustalla lintujen laulaessa.

Minna Pyykön mailma tulee sunnuntaisin Radio Suomesta klo 13.30. Eilen istuin mökin pihassa ohjelmaa kuunnellen ja olihan se vähän jänskää kuunnella omia puheitaan niinkin paljon ohjelmassa.Ohjelma on saanut kuitenkin paljon positiivista palautetta positiivisuudestaan ja rennosta jutustelustaan. Itse arvostan Minnan ammattitaitoa työstää puolisentoista tuntia kestäneestä rupattelutuokiosta alle 30 min selkeä, johdonmukainen radio-ohjelma. Kuten muitakin jaksoja myös eilinen jakso on kuunneltavissa Yleareenassa.

Palatessamme takaisin Onnelan pihapiiriin kuulimme mm. kirjosiepon, punakylkirastaan ja tervapääskyjen äänet. Pihapiirissä porukka hajaantui. Kirsin kanssa kävimme vielä rannempana kuulostelemassa lintulajistoa ja yrittämässä tallettaa tervapääskyjä. Eivät kirskuneet tietenkään tallennuksen ollessa käynnissä. Kauempana laulurastas veteli komeasti säveliään. Hyttyset inisivät ja pistelivät. Oli aika lähteä yöpuulle.

Aamuneljältä starttasimme Onnelan pihasta pikkubussilla kohti Järvenpäässä sijaitsevaa lemmenlaaksoa. Siellä nautimme ensiksi eväät ennen kuin lähdimme lintuja kuulostelemaan. Parkkipaikan läheisyydessä tiltaltti soitteli kohtuu nopeatempoisesti säveltään. Oli kuitenkin niin metsän uumenissa hukkuen liiaksi peippojen yms. kovaäänisien taustalle ettei kovin kummosta tallennusta tullut. Kävelymme aikana kuulimme paljon sirittäjiä. Niitä tuntui olevan jokapuolellamme. Laulelipa myös mustapääkerttu, punarinta, hippiäinen, rautiainen perinteisten peippojen lisäksi. Loppuvaiheessa pääsimme kuuntelemaan pajulintuakin. Metsässä tuoksut olivat vahvat ja ah niin voimaannuttavat. Tuomi, koivu, pihlaja, yökaste. Tallennuksia ei tullut, mutta saimme upean luontokokemuksen kesäaamussa. Pääsinpä tunnustelemaan puun runkoa, jota tikat olivat rummutelleet isoille loville. Aina jos luonnossa pääsee tunnustelemaan asioita, se tuo lisäarvoa ja syvyyttä kokemukseen. Tuntuu kovin hyvältä päästä tuoksuttelemaan ja tunnustelemaan kasveja. Eläimiä ei valitettavasti samalla tapaa pääse koskettelemaan. Tosin ilmeisesti luonnonmuseossa sekin on ainakin joidenkin lajien suhteen mahdollista. Olenhan lapsena koulussa täytettyjä eläimiä tunnustellut, mutta motivaatio ei tainnut olla ihan samaa luokkaa niiden tutkimiseen mitä nyt on. Hannes on kertonut paljon kokemuksistaan kun on saanut rengastajatovereidensa kautta olla mukana rengastustilanteissa ja päässyt näin pitämään lintuja kädellään. Se on jotain sellaista minkä minäkin haluaisin joskus vielä kokea.

Hiljalleen oli aika palailla takaisin Onnelaan. Aurinko paistoi ja lämmin kesäpäivä oli noussut ilahduttamaan meitä. Aamuseitsemän jälkeen retkemme oli ohi ja oli kotimatkan aika, joka jatkui meikäläisellä matkalla mökille.

Toivottavasti alkanut kesä tuo paljon upeita luontokokemuksia olivatpa ne lintuihin, kasveihin tai muihin eläimiin liittyvää. Isot kiitokset jälleen Lintujen yö-tapahtuman järjestäjille sekä Minna Pyykölle hienosti kootusta radio-ohjelmasta.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Ura käsillä -hanke - Nahkatyöt 27.-31.3.2017

Maaliskuun viimeisellä viikolla vuorossa oli Ura käsillä -hankkeen Nahkatyökurssi, jonka ohjaajana toimi kokenut näkövammaisten käsityöopettaja Tarja Hentilä. Kurssi oli yksi eniten odottamistani kursseista. Se oli myös hyvin innostava ja nyt kevään aikana olen hankkinut tarvittavia välineitä mitä nahkatöiden tekemiseen tarvitsee. Lisäksi sain kurssikaverilta nahkapaloja, joten näiden kevään kiireiden jälkeen pääsen kesälomalla työstämään nahkasta jotain oikein mukavaa.

Tällä kerralla olimme aloituspäivän aamuna jo yhdeksän jälkeen tutkimassa erilaisia nahkoja ja valmiita nahkatöitä Tarjan kertoessa eri vaiheista mitä nahkaan tehdään ennen kuin se on käsityöntekijän käsissä. On parkitsemista, värjäystä yms. Ei ihme, että nahka on kallis materiaali. Nahkaa on hyvä käyttää säästeliäästi ja siksi aina on hyvä tehdä sapluunat/kaavat sille mitä on tekemässä, suunnitella työ loppuun asti mittoineen.

Ensinmmäinen työmme oli nahkavyö ja siihen tehtävä sapluuna mihin tulee vyösoljen paikka, soljen kielen paikka, niittien paikat jne.
Vyön kulkurilenkit leikkaamisen jälkeen hiottiin reunoiltaan.
On tarkasti mitattava, jotta kulkurista tulee oikean kokoinen, missä itse vyö mahtuu kulkemaan. Tarkkuutta vaaditaan myös soljen paikan teossa, jotta kieli mahtuu liikkumaan hyvin. Sapluunan avulla katsottiin oikeat kohdat ja reikäsaksilla tehtiin itse vyöhön reiät. Nepparikoneella painettiin niitit paikoilleen. Ja tässä valmis vyö :)

Tiistaiaamuna teimme pajaohjaajan Ritvan ohjauksessa lehtiavaimenperän. Saimme valmiiksi leikatun lehden muotoisen pahvimuotin, jota myötäillen nahkan leikkaaminen sujui sokoltakin.Viillot leikattiin joko saksilla tai mattoveitseä apuna käyttäen. En kyllä muista kummalla työ sujui itseltäni paremmin. Tässä avaimenperä kuitenkin valmiina.

Päivä jatkui Tarjan ohjauksessa ja itse aloitin tekemään hapsukorvakoruja. Hapsujen leikkaaminen suoraan ja riittävän ohuiksi oli sokeana vaikeaa ja aika kriittisenä ihmisenä en meinannut olla lopputulokseen oikein tyytyväinen. Hapsut leikattua lisättiin muutaman hapsun päähän puuhelmet. Liimaamalla varmistettiin hapsun päässä olevan solmun kiinni pysyminen. Tämän jälkeen nahkalenkin ympärille rullattiin hapsujen yläreunassa oleva kaistale.Korvakorukoukku pujotetaan nahkalenkkiin ja näin korvakorut ovat valmiit :)Korvikset tein verhoilunahkasta, joka on parkkinahkaa pehmeämpää.

Halusin opetella tekemään kuvioita nahkaan stanssaamalla, eli punsseleita apuna käyttäen. Kuviointia harjoittelin ennen varsinaisen työn tekemistä. Huomasin eri kuvioiden olevan hankaluudeltaan erilaisia tuottaa. Vasaralla oli tärkeää osua punsseliin tasaisesti eikä siten, että toinen reuna kuviosta jäisi himmeämmäksi.Kuvioinnin jälkeen mitataan päätetään mihin kohti tulee neppari, jolla koru kiinnitetään ranteeseen. Reikien teon jälkeen neppari kiinnitetään nepparikonetta apuna käyttäen. Korun päät muotoillaan leikkaamalla ja siistimällä ne. Näin on valmis rannekoru kapearanteiselle henkilölle.

Iltapäivästä aloitin nahkalaukun suunnittelun. Halusin laukusta n. 30 cm leveän ja 20 cm korkean. Kun laukun koon olin päättänyt ohuesta kartongista leikattiin kaava.Kaava leikattiin siten, että yhdessä kartongissa oli laukun etu- ja takaosa sekä läppä. Leikkaamisen jälkeen piti päättää miten kauas reunasta punoksen haluaa. Sitä onneksi pystyi vielä muuttamaan, sillä totesimme punontaa harjoitellessamme, että rei'ät tulevat liian kauaksi reunasta. Työharjoittelijan Marjon avustuksella merkkasimme kaavaan reikien paikat ja ei muuta kuin rei'ittämään.

Tiistaina ehdin saamaan valmiiksi kaavan reikineen, joten keskiviikkoaamuna pääsin seuraavaan vaiheeseen. Kun kaavaan saatu reiät reunoihin, on aika asetella se nahkan päälle nahkan reunoja hyväksi käyttäen. Näin pystytään käyttämään nahkaa taloudellisesti. . Kiinnitys tapahtui maalarinteipillä pyrkimyksenä laittamaan teippiä mahdollisimman vähän nahkaan, koska parkkinahka ei pidä liimapinnasta.

Tovin jouduin hakemaan miten parhaiden nahkan leikkaaminen kaavaa myöden onnistuisi parhaiten. Ja löytyihän se toimiva tapa.

Kun nahkapala leikattu kaavaa apuna käyttäen lisätään reiät reunaan.

Reikien teon jälkeen arviointi paljonko nahkanyöriä kuluu punomiseen. Tein laukkuun kaksinkertaisen neuloksen tarkottaen kahdesti pujotusta samasta reiästä. Ennen punomisen aloittamista laukun reunoihin laitettiin ns. tukiliima. Punomisen aloitin keskeltä läppää ensiksi punoen toiseen laukun alareunaan ja sen jälkeen jatkaen toisella nauhan päällä toiseen laukun alakulmaan.

Viimeinen reikä jätetään punomatta, jotta päättelystä tulee mahdollisiman samannäköinen molemmilta puolilta. Opettajan kanssa päätös yhteistyössä. Nahkanauhaa hiottiin, jotta tarttuisi liima siihen paremmin. Tämän jälkeen nnahkanauha viedään kulmasta laukun sisälle ja vedetään sieltä ulos. Lopuksi asetellaan ommel kuten muutkin ompeleet ovat.

Punosta tehtäessä on huolehdittava ettei siitä tule liian löysä. Muutamien pistojen välein on hyvä kiristää sitä, että jonnekin ei jää löysiä kohtia.

Kassi on valmis, lukko puuttuu, joten läpän keskikohdan merkitseminen, päätös mille korkeudelle lukko tulee.

Lukko kiinnitettiin paikoilleen nepparikoneella. Kuvaushetkellä toinen niiteistä on vielä koholla, joten uudelleen puristus.

Lopuksi laukku öljyttiin ja sitten se onkin valmis. Näin sain itsellene nahkatyökaluille pienen laukun.

Keskiviikko-iltapäivästä kurssilaiset lähtivät museokäynnille. Itse jäin sieltä pois, koska iltamenoni takia aikataulutus ei toiminut. Torstaiaamuna työharjottelija Marjo veti rentoutushetken. Laukun sain valmiiksi torstaina iltapäivästä. Kurssin lopuksi ehdin tekemään verhoilunahasta kolmella letitettyjä rannekoruja. Verhoilunahka on ehkä vähän liian pehmeää rannekoruiksi, väri sai valitsemaan sen kuitenkin. Ensiksi leikattiin nahkasuikaleet kolmen suikaleen leikkurilla siten, että molempiin päihin jäi osio missä leikkausviiltoja ei ollut. Letitys tehtiin tietyllä tapaa, josta valitettavasti kuvia ei ole. Tässä kuitenkin kuva kolmesta nahkanauhasta, jotka letitetty sekä kuva valmiista rannekorusta, joka on ranteessa kaksinkertaisena.

Perjantaille jäi töiden viimeistely, palautekeskustelu ja luppoaikaa. Innostuin nahkatöistä kovasti ja haluankin tehdä niitä jatkossakin. On kuitenkin hyvä miettiä millaisia tuotteita tekee, sillä on paljon työvaiheita missä näkevän apu on tarpeen. Opettajamme sanoikin "on hyvä miettiä paljonko käyttää aikaa mihinkin työvaiheeseen selviytyäkseen siitä itse vai käyttääkö joissain kohdin apua". On totta, että on asioita mitä sokeana on äärimmäisen hankala tehdä, se on toivottoman hidasta tai lähes mahdotonta. Jos käsissä on muutoin valmis työ ja tarvitset jonkin pienen yksityiskohdan kiinnittämiseen liimaa. Oletko rohkea ja koetat tehdä sen itse. Otatko riskin, että vahingossa sokeana liimaatkin liian isolta alalta tai törkkään liiman väärään kohti. On hyvä ja hienoa haluta tehdä mahdollisimman paljon itse työvaiheita, mutta pitääkö siinä olla jääräpäinen mihin asti...
Tai olet leikkaamassa kalliista materiaalista suoraan tai jonkin muotoista palaa. Materiaalia ei soisi menevän hukkaan ja työn kannalta on tärkeää muodon olevan oikeanlainen. Missä menee raja milloin pyydät jotakuta näkevää tekemään sen puolestasi. Kurssilla metalliviivain auttoi paljon itsenäiseen leikkaamiseen mattoveitsellä. Sittenkin halusin reunan viimeistelyyn apua. Joskus mietin olevani aivan liian tarkka työn jäljestä. Teen oman tekemiseni vaikeaksi ja samalla vaikeutan avustavaa henkilöä vaatimuksineni. Toisaalta, etenkin jos tuotteita tekee myyntiin, laadun on oltava korkealla tasolla.

Saas nähdä pääsenkö nahkatyökurssin jatko-osiolle mukaan, toivon niin. Saisin lisää varmuutta ja ehkäpä löytäisin sen oman juttuni mitä ruveta tekemään. Kesällä pääsen onneksi testailemaan loman aikana mitä syntyy.