lauantai 7. huhtikuuta 2012

Suksiboxi ja laukut pakattu

Vajaat neljä viikkoa sitten leväytimme matkalaukut esille. Tuolloin lensimme etelän aurinkoon ja lämpöön. Nyt lennämme vastakkaiseen suuntaan, pohjoiseen. Toivomuksena on toki aurinkoa ja ihania ulkoilusäitä tällekin reissulle.  Laukut on siis jälleen pakattu ja lisäksi suksiboxi. Tarkoituksena onkin hiihdellä mahdollisimman paljon pitkin peltoja ja järven jäätä. Avokin isä on ajellut meille moottorikelkallaan latuja. En ole aijemmin kevättalvella pohjosessa käynytkään. Avokki muistuttaa minua ettei Kuusamo ole Lappia :D No etelän tytölle taitaapi olla, kun porojakin liikkuu pihoilla ja pelloilla. On siinä Harmaakuonollekin taas haisteltavaa ja ihmeteltävää; uusia ihania tuoksuja ;)


Viime päivinä on tullut kirjoiteltua tosi vähän. Mua on vaivannut jonkin asteinen kirjoitusanemia. Kyllä juttua olisi ollut, mutta ei vaan ole lähtenyt. Ei, ei mua masenna eikä mitään sellaista. Kirjallinen ilmaisu ei vaan ole nyt luonnistunut. Jaksakaa kuitenkin vielä odottaa tuota Kanarian reissun "loppuraporttia". Otan koneen Kuusamoon. Saa nähdä saanko mokkulan toimimaan. Vanha otti ja hajos. Sain uuden tilalle ja se ei yhdistykään automaattisesti vaan se pitää hiirellä klikata. No eihän se multa onnistu :( Ruudunluku ei pukahdakkaan valikoissa. Meni tovi selvitellessä miten näppäimin saan mokkulan yhdistymään verkkoon:
sarkain ja välilyönti, tovin odotus nuoli vasen ja enter. Se piru kysyy jotain rekisteröintiä ja tekee sen välillä useamman kerran. Ruudunlukuni ei tietenkään toimi ohjelmassa, joten saas nähdä miten homma vörkkii vai vörkkiikö lainkaan.  No sunnuntaille olen laittanut ajoituksen kautta postauksen puhuvista apuvälineistä, jotain siis luvassa  reissuajallamme...

Bloggerin hallintasivullani kököttää pelottava lause "blogger saa uuden ilmeen huhtikuussa". Toivottavasti uudistus ei ole meille ruudunlukua käyttäville huononnus. Aina nuo sivustojen uusimiset/päivittämiset jännittää. Niin monesti tulee tulkitsematonta grafiikkaa tms. ja ruudunluku ei selviä muutoksista.
Pitäkäähän peukkuja, että tulevat muutokset ei tee bloggaamisesta mahdotonta meikäläisille.

Mutta nyt lähden katsomaan olisko nukkumasalle mulle unihiekkaa, sillä avokin kello soi kahdeksalta, yöööhk...
Kaikille hauskaa pääsiäisen jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!
      Reissu oli onnistunut ja postailut tänne jäi. Nyt kotona, joten paluu arkeen edessä :)

      Poista