lauantai 11. heinäkuuta 2015

Raparperivanukas

Meillä kasvaa niin kotona kuin mökilläkin raparperi. Parhaaseen raparperiaikaan tulee tehtyä muutama piirakka, joista paras versio on ollut piirakka, jossa täytteeseen ja taikinaan on sekoitettu purkki Valion vaniliarahkaa. Parina kesänä olen tehnyt hilloa ja mehua. Reilusti ennen juhannusta Satokausikalenteri jakoi Facebookissa linkin blogipostaukseen, jossa resepti raparperivanukkaaseen. Ohje vaikutti niin herkulliselta, että päätin tehdä itsekkin. Juhannusaattona meillä nautittiin tuota kesäherkkua. Valitettavasti vanukkaan päälle lisäämäni mansikat peittävät ilmeisesti aikalailla vanukkaan alleen.

Rhubarb Posset eli raparperivanukas (2 annosta)
Raparperivanukas
1 1/2 dl raparperikuutioita
n. 1/2 dl sokeria
1/2 dl sitruunamehua
2 dl kuohukermaa
n. 1/2 dl sokeria
Raparperilisuke: 1 dl raparperikuutioita, n. 1/4 dl sokeria ja hiven tuoretta inkivääriä raastettuna
Mittaa kattilaan raparperikuutiot, sokeri ja sitruunamehu. Kiehauta ja keitä, kunnes raparperi pehmenee. Painele kuutiot rikki lusikalla tai haarukalla. Mittaa toiseen (tein samassa kattilassa, nostin vain kulhoon ekan keitoksen, mökillä kun ei monia kattiloita, enkä halunnut ottaa käyttöön viiden litran kattilaa) kattilaan kerma ja sokeri. Kiehauta ja keitä n. 10 minuuttia. Älä anna kiehua yli! Ota kermakattila liedeltä ja sekoita joukkoon raparperi-sitruunaseos. (Kattila liedeltä ja sitruunaseos sekaan)
Kaada vanukasmassa tarjoiluastioihin, ja anna hyytyä viileässä useamman tunnin ajan.
Mittaa lisuketta varten raparperikuutiot ja sokeri kattilaan. Raasta joukkoon inkivääriä parin raastimen vedon verran. Kiehauta ja keitä sen aikaa, kunnes raparperi hieman pehmenee ja alkaa irrota nestettä. Jäähdytä ja jaa lisuke hyytyneille vanukkaille tarjolle laitettaessa.

Jos vanukas tuntuu liian sokeriselta,raparperi-sitruunaseoksesta sen voi jättää pois. Pidimme herkusta avokin kanssa molemmat, mutta seuraavalla kerralla sokerin määrää aion vähentää. Nytkin laitoin vähemmän kuin ohjeessa, mutta ehkäpä sen voisi jättää ensinmmäisestä keitoksesta kokonaan pois.

Raparperivanukas oli ehdottomasti mukavaa vaihtelua piirakkaan, eikä annoksista tullut överi isojakaan, joten kyllä tästä taisi tulla herkku kerran kesässä tehtäväksi.

2 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta. Meilläkin kasvaa raparperia ja en kertakaikkiaan onnistu tykkäämään siitä - jos tällä onnistuis :D

    VastaaPoista
  2. Anne, kokeile ihmeessä. Toisaalta, jos raparperista ei pidä ollenkaan, voi olla ettei tämäkään siitä tykkäämään saa, mutta kerro miten käy. Pidimme avokin kanssa molemmat.

    VastaaPoista