torstai 7. toukokuuta 2015

Kampaajalla ilman kemiaa

Kuinka monelle on ekokampaaja tuttu? Itse olen käynyt kolmisen vuotta ekokampaajalla. Ystäväni puhui monesti ekokampaajasta, ja siitä miten ihanaa siellä on. Tapasin ekokampaaja Virpi Niinistön eräässä tilaisuudessa, jonka jälkeen minunkin oli ehdottomasti päästä hänen asiakkaakseen. Nyt asiakassuhde on kestänyt kolmisen vuotta, monta mukavaa hetkeä, mielenkiintoista keskustelua takana ja uusiin luonnon kosmetiikkatuotteisiin tutustumista.

Ekokampaaja ei käytä tuotteita missä on kemiallisia aineita. Hiusvärit "kokkaillaan" itse. Niihin käytetään eri kasveja, eri kasvien osia esim: hennaa, indikoa, käpyä, pakuria, tuohta, salviaa jne. riippuen minkä väriseksi hius halutaan. Ennen värin laittoa hiukset pestään kuten muissakin kampaamoissa. Väri levitellään hiuksiin ja hiuspohjaan. Se on lämmintä, mukavan lämmintä. Väri annetaan olla päässä lähemmäksi tunnin, joten mikään pikavärjäys se ei ole. Ja se siinä niin ihanaa onkin. Värissä olevat kasvit hoitavat muutoinkin koko kehoa. Tulee rentoutunut hyvä olo.

Värissä on omanlaisensa tuoksu, itse pidän siitä. Sitä on vaikea kuvailla. Väri pestään pois, mutta vaikutus jatkuu, väri syvenee pari päivää, joten heti ei näe aivan lopullista lopputulosta. Pesun jälkeen hiusten leikkaus ja viimeistely. Ja niin yli kaksi tuntia on hujahtanut nopeasti rentoutuen.

En koskaan ole ollut kovin ahkera käyttämään hiusten muotoilutuotteita, joten niihin en ole perehtynyt. Olen käyttänyt hoitoaineista suihkutettavaa hiuksiin jätettävää sekä pois huuhdeltavaa kehäkukkahoitoainetta, valitettavasti merkkiä en muista. Tuoksuu yrttiselle, mutta ei liian voimakkaasti.

Käydessäni ekokampaajalla, minulla on tapana ostaa kampaajalla myynnissä olevia tuotteita. Meillä onkin tapana käydä uutuustuotteet mitä Virpi on ottanut myyntiin läpi aina kun väri päässä vaikuttaapi minun hörppiessä jotakin ihanaa teetä. Viimeksi harteilla lämmitti vielä kauratyyny ja toinen spinning-maratonin jäljiltä kipeiden etureisien päällä.

Skin Blossom –merkkiset hiustenhoitotuotteet:
Vasemmalla Complete Care Shampoo, Herb garden. Sisältää hiuksille elintärkeitä öljyjä, rosmariinia, joka stimuloi ja puhdistaa hiuksia ja päänahkaa, Bergamontia, joka suojaa ja vahvistaa hiusta, Palmarosaa, joka tuo kosteutta sekä sitrussekoitus, joka lisää hiusten kiiltoa.
Oikealla Complete Care Conditioner, Herb garden. Kevyt hoitoaine ruokkii hiuksia rasittamatta sitä liikaa. Sen voima tulee rikkaasta Pracaxi-öljyn, rosmariinin, Bergamontin, Palmarosan sekä sitrusten sekoituksesta.Tuotteet sopivat kaikille hiustyypeille.Olen ihastunut näihin. Ostin mökille ennen joulua sekä shampoon, hoitoaineen ja vartalovoiteen. Hiukseni tuntuvat todella hyviltä pesun jälkeen. Tuoksu on huomattavasti miedompi mitä aiemmin käyttämässäni Argitalin savipohjaisissa shampoissa. Sitruksen tuoksuun olen hulluna, sen raikkauteen ja aitouteen. Skin Blossom –tuotteissa tuoksu ei ole voimakas, mutta se on täydellinen. Vartalovoide imeytyy hyvin iholle ja jättää siihen myöskin miellyttävän tuoksun. Nyt huhtikuussa käydessäni ekokampaaja Virpi Niinistön hoteissa, oli kotiinkin saatava nämä tuotteet. Lisäksi ostinEkoPharma Professional –deodorantin, joka on Suomessa luonnonmukaisesti valmistettu deo-stick.Vielä en pysty dödöä arvostelemaan, koska tällä hetkellä käytössä on Madaran dödö, josta olen tykännyt. On riittoisaa ja kohtuullisen pitävääkin. Valitettavasti aika moni luonnonkosmetiikan dödö ei ole kovin kestävä, jos hikoaa vähänkin enemmän.

Virpin hiushuollossa kävin kolme viikkoa sitten ja hiusten väri näyttää tältä tänään Hakaniemessä otetussa kuvassa.

Ehdottomasti kannattaa kokeilla ekokampaamovaihtoehtoa. Eroa ei ehkä huomaa yhdellä kerralla, mutta muutaman käyntikerran jälkeen huomaa kyllä. Tosin se vaatii myös sen, että vaihtaa kemiallisista hiustuotteista tuotteet ekoversioihin. Päänahkani ei tunnu enään kuivalta eikä hiukseni hapsuisilta eikä ilmeisesti kaksihaaraisiakaan ole niin paljoa. Päänahka ja hiukset voivat paljon paremmin. Yhdestäkään ekotuotteesta ei ole tullut allergiareaktiota, samaa ei voi sanoa kemiallisista tuotteista. Nykyisin pyrinkin käyttämään kemiattomia kosmetiikkatuotteita. Meikkejä en ole käyttänyt, koska en meikkaa. Täydellisesti kemiatonta kosmetiikan käyttäjää minusta ei ole tullut, mutta kemialliset tuotteet ovat nykyisin enemmän harvinaisuus kosmetiikassa.

Valitettavasti saamme ruuassa, pesuaineissa, kosmetiikassa, ilman saasteissa, muoveista tms. kaikkea ylimääräistä moskaa kehoomme. Kaikkea sellaista mitä emme todellakaan tarvitse turhaa kemiaa, keinotekoista ylimääräistä jätettä. Emme pysty sitä kokonaan välttämään, vaikka kuinka haluaisimme. Onneksi omilla valinnoillamme voimme kuitenkin kuormitusta vähentää edes jonkin verran. Miksi myrkyttää omaa kehoa vaikkapa hiusväreillä kun hiusten värjäyksen voi toteuttaa luonnon omillakin aineksilla ja lopputulos on loistava.

Jos et ole kokeillut ekokampaajaa, tee se ihmeessä! Jos olet kokeillut millainen kokemus oli?

3 kommenttia:

  1. Mulle on moni viimeaikoina vihjaillut että kyllä se vanha punapää sopi niin hyvin ja saa aina selittää, että juu varmaan, mutta en halua kuolla anafylaktiseen shokkiin. Tää ekokampaamo voiskin olla mulle hyvä juttu :) Ja väritkin varmaan olis niin luonnolliset ettei sitä "juurikasvua" niin syntyisi...

    VastaaPoista
  2. Nyt on kyllä pakko olla nillittäjä, mutta rupesi ihan älyttömästi naurattamaan tuo otsikko ja 1. kappale. Kemia ei tarkoita pelkästään paholaisen keksimiä teollisuuden myrkkyjä. Esim. kun otat hanasta vettä, se on kemiaa, vaikka se tulisi metsän keskellä olevan mummonmökin omasta pikku kaivosta. Sitä samaa vettä voidaan sanoa kemikaaliksi, eli ekokampaaja pesee hiuksesi kemikaalilla. Se, mitä päästät vessanpyttyyn, on kemiaa ja kemikaaleja. Ihan kaikessa on siis kemiaa. Jos väittää, että jossain ei ole kemiaa tai kemikaaleja, se ei pidä paikkaansa. Se on vähän sama, kuin väittäisi, että joku pirun magneettiranneke ei toimi fysiikalla. Teolliset aineet, lisäaineet, väriaineet jne. ovat sitten eri juttu ja ihan ymmärrettäviä sanoja.

    T. Sanna L.

    VastaaPoista
  3. Iive: Käy ihmeessä kokeilemassa
    Sanna L: Toivottavasti nillityspuuska helpotti :D Sen verran tiedän minäkin, että vesikin on kemiaa ja otsikko voisi olla parempikin, mutta ei tuntunut hyvältä otsikolta Kampaajalla ilman kemiallisia aineita... Vaikka niinhän sen tarkalleen kirjaimellisesti pitäisi olla...

    VastaaPoista