torstai 23. lokakuuta 2014

I love me - kiireetön messupäivä

Tavattiin lauantaina Messukeskuksen pääovilla Marjan ja Maaritin kanssa. Vietimme koko päivän messuhulinassa kuitenkaan stressaantumatta. Kiertelimme hyvin valikoidusti standeja ja kävimme luennoilla. Kello sujahti kuuteen ja kuulutukseen "Messut ovat tältä päivää suljettu" nopsaan. Kotona rauhallinen ilta parin ystävän kanssa puhelimessa puhuen.

Uutena alueena I love me-tapahtumassa oli Luonnollisesti-alue. Yllättävänkin pitkän tovin vietimme tutkaillen luonnon kosmetiikkaa. Pääsimme tuoksuttelemaan ja testaamaan Nora Shinglerin ja Madaran yhteistyössä kehittelemää pihlajanmarjavoidetta ja voita. Iltapäivällä myöhemmin olimmekin hänen ja Maria Lönnqvistin luennolla Ihon sisäinen ja ulkoinen hoito – boostaa ihosi uuteen hehkuun luonnon arvokkailla tehoaineilla! Ihonhoitoa kaikilla aisteilla. Mariahan on raakakakkumestari ja hänen leivontakurssit todella suosittuja. Noora kertoi miten toimittajan työnsä kautta sekä omien terveysongelmiensa kautta kiinnostui ensin oikeista raaka-aineista valmistetusta ruuasta ja sen myötä myös luonnonkosmetiikasta. Jos syö ravitsevaa ja laadukasta ruokaa miksi työntäisi itseensä kosmetiikan kauttakaan kemikaaleja, joten työnsä kautta päästyään tutustumaan Madaran toimintaan, innostui siitä kovasti. Ymmärtääkseni yhteistyö jatkuu edelleen. Ostin itselleni pihlajamarjavoin. Tuoksuun on ehkä hivenen totuteltava, mutta loppujenlopulta se on ihana. Ja iholle tekee hyvää. Olen nyt voidetta käyttänyt muutamana iltana ja tykästynyt. Noora kertoi monen atoopikon saaneen apua voiteesta jopa niin paljon, että lääkerasvojen käytön on voinut lopettaa.

Lisäksi ostin Madaran kasvoille laitettavan Ihon tehokosteuttajan, joka sisältää kosteuttavia Pohjolan pellavansiemen-, karpalo- ja nokkosuutteita. Sitäkin olen muutaman päivän käyttänyt. Tuoksu ja teho ovat valloittavat.

Maria osuudessaan kertoi raakakakun valmistuksesta ja millaisia raaka-aineita voi käyttää. Kertoi myös miten lähti kokeilemaan kakkujen tekoa ja innostui. Hänen puheestaan paistoi innostus, ehkä vähän myös luennointijännitys. Joka tapauksessa bointtina oli se, että ilman sokeria ja muita pahiksia saadaan paljon ihania herkkuja aikaan. Luennon jälkeen saimme maistaa palat pihlajanmarja-tyrni-raakakakkua ja oli taivaallisen hyvää. Lisäksi luennolla olleiden kesken arvottiin sekä Nooran että Marian kirjoja kera pihlajanmarjavoin.

Olimme kuuntelemassa myös Kiitos hyvää-blogin kirjottajan Virpi Mikkosta. Häneltä ilmestyy kirja loppuvuodesta. Hänen aiheenaan oli vaihtoehtoja sokerittomaan ja gluteeinittomaan leivontaan. Virpi kertoi aikanaan syöneensä todella huonosti ja kärsineen erilaisista terveysongelmista. Ruokavalioremontin myötä tilanne on korjaantunut. Koska hän oli ja on edelleenkin kova herkuttelija, lähti kokeilemaan terveellisempiä vaihtoehtoja. Sokerin tilalle tuli hunaja, gluteeiniviljat vaihtuivat mm. manteliin, kookokseen, tattariin. Hänen ohjeistaan on noin puolet raakaleivontaa ja puolet paistettavaa leivontaa. Olen seurannut hänen reseptejään bloginsa kautta ja joitain ottanut talteenkin, on vielä testaamatta.

Vietimme hyvän tovin Four Sigma Foodsin standilla maistelemassa kuumaan veteen sekoitettuja sieni-yrttijauheita. Myynnissä oli viittä vai kuutta erilaista annospusseihin valmiiksi pakattuja paketteja. Ostimme kolmeen pekkaan neljän paketin satsin, ja kyllä olikin melkoinen setviminen, että saatiin pussit jaetuksi. Lisäksi Marjan kanssa ostettiin kaakao-juomaa, jossa myöskin sientä mukana. Kaakao herkkuhetkiin. Instant Reishi (lakkakääpä, tähtianis, minttu, lakritsinjuuri, makeutusaine) on stressin poistoon ja illalla unen tuloa helpottamaan. Instant Shiitake ( siitake, voikukka, ruusunmarja), vaikutukseltaan detox, eli kehon puhdistautumiseen vaikuttava. Instant Maitake (maitake, tulsi, inkivääri, stevia, ruusunmarja) käytetään diabeteksen hoitamiseen ja vaikuttaa ruuansulatukseen. Toivottavasti meni siitake ja maitake oikein päin. Suomen kieliset esitteet missä kerrottiin minkäkin sienen vaikutus olivat loppuneet. Kaakaojuomaa oli kahta erilaista. Itse tykästyin juomaan, jossa cayennepippuria. shot (kaakao, kookospalmusokeri, chagauute, siperian ginseng, guarana, ruusunmarja, cayennepippuri, merisuola). Ilmeisesti minulla on myös toisen kaakaon pusseja, koska tiedot tässä: Xoco Blue Chocolate shot (kaakao, kookospalmusokeri, reishiuute, ruusunmarja, kaneli, kardemumma, merisuola, makeutusaine), tai sitten olen mennyt pahasti sekaisin :DD Kävimme kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luennon Adaptogeenit stressinhallinnan tukena, ja hyvinä lähteinä ovat mm. lakkakääpä, pakurikääpä ja muut sienet. Siitake ja maitake eivät kasva suomessa. Lisäksi Jaakko puhui venäjänjuuresta sekä ruusunjuuresta, jotka ovat hyviä adabtogeenejä kuten myös siperian ginseng.

Pyörähdimme pikaisesti myös liikuntavälinepuolella. Myynnissä urheiluvaatetta ja välineistöä. Osuimme miehen luo, joka myi kompressiosäärystimiä ja sukkia. Ostin säärystimet ajatuksena josko välillä aika koviinkin pohjekipuihin lenkillä saisin helpotusta eikä varmasti hullumpaa olisi käyttää säärystimiä myös töitä tehdessä. Olenhan seisomatyöläinen.

Cocovin pisteeltä ostimme välipalaksi marjasmoothiekset, raaka-chiansiemenleipää ja pala raakakakkua. Leivän päälle guakamolea, jossa oli ilmeisesti kikhernettä. Leipä ja levite olivat herkullista eikä raakakakussakaan vikaa ollut. Siinä oli suklaata, minttua, banaania. Hävis kyllä pihlajanmarja-tyrnikakulle :) Maistiasia oli todella vähän. Sienijuomia, Ekolo maistatti raakasuklaita sekä Cocovi raakapatukoitaan. Muuten ei koko päivänä maistiaisia nähty eikä näytteitäkään. Myöskään Maarit ei bongannut esitteitä kuten aikaisempina vuosina. Luontaisterveys ja Ekoilo-lehtiä ostin niput ja nyt tarvitsisinkin niille lukijan. Päivän päätteeksi ehdittiin vielä piipahtamaan muoti-osastolla. Katselin talvikenkiä, mutta en jaksanut ryhtyä kokeilemaan. Löysin kuitenkin aivan ihanan villatakki/paidan, jossa villaa, kasmiria, puuvillaa, jotain luonnonkuitua jonka nimeä en muista ja vain muutaman prosentin jotain keinokuitua. Ihastuin/rakastuin paitaan ja sellainenhan oli ostettava.

Oli mukava, rento messupäivä. Kiitos Maarit ja Marja kivasta päivästä messuhulinassa.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä tosi mielenkiintoiselta. Mua on ruennut kiinnostamaan nuo adaptogeenit todella paljon ja niitä täytyykin tutkia lisää. Pystyykö noita shotteja ihan oikeasti juomaan irvistelemättä? Mulla jää kyllä kaikki pahanmakuinen käyttämättä vaikka kuinka tekis hyvää :D

    VastaaPoista
  2. Nuo sienijuomat oli oikeesti hyvän makuisia. Niitä pysty hyvin juomaan. Mulle kans käy niin, jos jokin maistuu mielestäni pahalle, se jää kaapin perukoille, vaikka olisi miten mahtava terveystuote.

    VastaaPoista