sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Herkullisia ruokia ja leipomuksia

Vietimme lomapäiviä mökillä aina perjantai-iltaan asti. Säät eivät kovinkaan kummoiset olleet. Lämpömittari ei jaksanut kivuta edes 15 asteeseen useampana päivänä ja vettä sateli riittämiin. Sateettomina hetkinä avokki surruutti kiviporalla tuhoten pihapiiristä muutaman kiven. Minulla olikin sitten hyvää aikaa kokkailla lämpimässä mökin uumenissa. Välillä kylmyys ja sateisuus meinas turhauttaa, mutta onneksi puuhaa riitti: bloggaamista, kirjan kuuntelua, neulomista ja sitä kokkaamista. Maanantai- ja torstai-iltoina lämmitettiin sauna. Uskallettiin jopa lampeen pulahtamaan, hiton kylmää vettä!!! Tiistai-iltana istuimme nuotiolla saaden niskaan pari pientä vesikuuroakin. Mukavaa oli kuitenkin relailla ihan kahdestaan. Eli, rauhallinen mökkiviikko takana. Perjantai-iltana vielä ennen kotiin lähtöä pinosimme puukuorman liiteriin, joten seuraavan kerran kun taas menemme saa saunan lämpimäks ja nuotion tulille :D

Maanantaina vietin mukavan kokkailupäivän tehden perunasämpylöitä, mehukeittoa ja linssikeittoa :)

Gluteenittomat perunasämpylät 300 g keitettyä perunaa (n. 4 kpl) (käytin Ålanin pakastemuusia, jossa vain perunaa, pistin pussillisen)
150 g margariinia tai voita (oikeaa voita se olla pitää :D )
1,5 tl sokeria
2 kananmunaa
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl ksantaania (parantaa sitkoa)
0,5 tl (meri)suolaa
Soseuta perunat ja jäähdytä sose. Vatkaa margariini ja sokeri ja lisää munat yksitellen. Siivilöi sekaan jauhot ja leivinjauhe, lisää suola ja perunasose ja sekoita tasaiseksi. Annostele taikina noin 10 muffinivuokaan ja paista 175 asteessa 20-25 min. Sämpylät ovat parhaimmillaan tuoreina.

Ja kylläpä ne hyviltä maistuivatkin vielä uunilämpöisinä Linssi-kookoskeiton kanssa. Tein keiton lisäten sipulia, valkosipulia, juustokuminaa ja mustapippuria

Juhannukselta jäi rasia mansikoita sekä valmiiksi pilkottua raparperiä, päätin tehdä niistä mehukeiton. Joskus vuosia sitten möhlin keiton kanssa ja siihen jäi paakkuja. Nyt äidiltä tarkat ohjeet miten perunajauhon saa riittävän sekaisin ja ettei keitto paakkuunnu. Ja eihän se paakkuuntunut ja oli oikein pirteää jälkiruokaa.

Tiistaina herkuttelimme täytetyillä paprikoilla, juhannukselta jääneillä täytetyillä sienillä ja tomaatilla. Maustoin jauhelihan sipulilla, valkosipulilla, chilillä ja jauhelihamausteella. Kasviksiin lisäsin myöskin juhannuksesta jäänyttä aurajuustoa.

Innostuinpa vielä keskiviikkona leipomaan bataattipiirakan. Ohje on alunperin tarkoitettu valmispiirakkapohjalle, mutta tein "omalla" gluteeinittomalla makean piirakkapohjan ohjeella:

Gluteeiniton bataattipiirakka
Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3.5 dl jauhoja (2dl tattari- ja 1dl Sempperin gluteeinitonta jauhoseosta)
2 tl leivinjauhetta
2-3 rkl maitorahkaa (maustamaton tai vanilia)
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää muna, sekoita jauhot keskenään ja lisää taikinaan, lopuksi rahka.

Bataattitäyte
350-400g bataattia
1,5dl sokeria
100g voita
1dl maitoa
2-3kananmunaa
0,5 tl suolaa
kuori, pilko ja keitä bataatti kypsäksi, anna jäähtyä ja soseuta esim. sauvasekoittimella. Lisää bataattisoseen sekaan pehmennyt voi.
Lisää kaikki muut aineet ja sekoita huolellisesti.
Paista 200 asteessa n. 40-45min
Huom: täyte on löysää!!! Meillä oli hankalaa saada piirakka uuniin ilman läikytystä :( Mutta herkullista oli. Piirakka kannattaa tarjoilla esim. vaniliakastikkeen tai jätskin kanssa. On todella makeaa, joten makean himon pitäisi kadota piirakasta nautittaessa :D

Jos viikon teemana oli minulla kokkailu Avokilla puolestaan kiviporaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti