Vauhdikas viikko on takana. Nyt mukissa Hopeapilvi –nimistä vihreää teetä, avokkini katsoo nyrkkeilyä ja otetaan ihan rennosti saunomisen jäljiltä raukeina.
Tällä viikolla on ollut paljon töitä. Työmäärää nosti lomalaisten hieronnat, tosin nyt työt jakaantuivat molemmille kahdelle päivälle. Lisäksi avokkini hoiti vakiohierontakeikkapaikallaan tiistaina ja torstaina jolloin itse hieroin lomalaisia lomapaikalla sekä kotona oman firmamme asiakkaat. Avokin lomalaisten hieronnat olivat maanantaina ja keskiviikkona milloin itse tein töitä kotona. Omat asiakkaat keskittyivät loppuviikkoon, joten maanantaina ennätin hoitelemaan Opaskoirakerhon asioita. Lokakuun kerhoillassa olimme Kampissa teemana ruuhkassa liikkuminen. Marraskuussa on ulkoasusteiden ja jalkineiden esittelyä sekä loppukuusta pikkujoulut Partiopoukamassa. Ensi vuoden toimintaa suunnittelemme jo nyt. Tammikuun lopulla olisi tarkoitus järjestää viikonloppukurssi Porvoossa. Tarkoituksena saada hyviä harjoittelumahdollisuuksia kaupunkiliikkumiseen. Aika-ajoin on hyvä kävellä opaskoiran kanssa siten, että joku näkevä katsoo miten liikkuminen sujuu, miten koira hakee esim. suojatiet, ovet, portaat tms. Ja jos on jotain ongelmia, niitä koetetaan ratkaista ja. Peesarit eivät kuitenkaan ole kouluttajia vaan vapaaehtoisia apureita. Käy tutustumassa osoitteissa
www.peesarit.fi
www.opaskoirayhdistys.fi
www.opaskoirakoulu.fi
Tiistaina töiden jälkeen piipahdin Tupper-kutsuilla. En ole varsinaisesti mikään Tupper-fani, vaikka myönnettävä on, että tuotteet ovat kestäviä ja korkealaatuisia. Sorruin tekemään pienet ostokset minäkin. Kutsujen emäntä oli leiponut aivan ihania kala- ja kinkkutuulihattuja :D Itselläni oli viime viikon lauantaina Evelacen Alusvaatekutsut, ja sieltä tuli tehtyä isommat ostokset. Avokkinikin sai omansa :)
Keskiviikkona sain hoidettavakseni kaksi ihanaa koiraa ihmisasiakkaiden lisäksi. Päivään kuului myös kirjallisia töitä, firman kuukausilistojen tekoa laskelmineen. Illalla rentoutumaan harrastuksemme maalipallon pariin. Nykyisin meillä on keskiviikkoisin tekniikkaharjoitukset joidenka perään olen vinkunut vuosia. Vihdoinkin treenit ovat toteutuneet. Selkeästi tekniikkatreenien myötä huomaa pelaamisessaan kehitystä ja varmuuden paranemista. Töitä tosin on edelleen, mutta tekniikkaharjoitukset motivoi ja antaa hyvän fiiliksen.
Lomalaisettorstaina hierottua kiireisesti kotiin töitä jatkamaan. Ei päivän päätteeksi paljoa tarvinnut miettiä mitä puuhaisi. Pakkaaminenkin Opaskoirayhteyshenkilöpäiviä varten jäi perjantaiaamuun.
Ne pidettiin lauantaina Ylöjärvellä. Perjantaina ennen yhteyshenkilöiden saapumista Opaskoirayhdistyksen hallitus kokoontui. Iltaa vietettiin saunoen, kuulumisia vaihtaen ympäri Suomea tulleiden ihmisten kanssa. Lauantaina oli se virallisempi osuus. Kävimme tämän vuoden toimintaa läpi ja ensi vuoden Opaskoirakerhojen suunnitelmia.
Kotimatkasta ei sattumia puuttunut. Emme saaneet asemalla apuja, jouduimme koirinemme liukuportaisiin. Onneksi huomasin kepillä ajoissa ettei mitään vahinkoa syntynyt. Laiturillekin löydettiin lopulta ja junaan päästiin. Tosin yhden koiran putoaminen laiturin ja junan väliin aiheutti sydämen tykytyksiä... Onneksi koira selvisi säikähdyksellä. Jäi kuitenkin mietityttämään miten sen laiturin ja junan välinen rako voi vaihdella niin paljon, ja tuntuu aika pelottavaltakin. Oma koirani hyppäsi reippaasti portaille määrätietoisena. Junassa vielä tuli ilmi, että menomatkalla oli leimattu meidän tulomatkan liput, mutta onneksi konnari antoi meidän jatkaa matkaamme.
Kotona minua odotti avokki juustolautasen ja punaviinipullon kera, nam... Ihanaa!
Ja tänään vietin aikaa ystäväni kanssa Kauneus- ja terveysmessuilla. Löysin aivan huipputukevat urheiluliivit, laastarimallisen kylmägeelin, kuivattuja marjoja, luomusuklaata ja teetä. Oli kiva vaan kuljeskella ja tutustua tuotteisiin ja höpötellä ystävän kanssa. Kotona vielä saunomista ja rentoa illanviettoa... Tästä jaksaa aloittaa uuden viikon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti