Kevätaamu

Auringon paistetta, leppeä ilmavirta, lintujen liverrys
Kylmä viima on poissa, KEVÄT - se saapuu sittenkin.

Viime viikolla puhalsi kylmä viima ja talvi ei tuntunut millään antautuvan keväälle. Nyt kuitenkin tuntui aivan kuin kevät sittenkin olisi kampeamassa voittoon.

Keväisestä aamusta pääsin nauttimaan Nuorukaisen ja sen kouluttajan kanssa. Kiersimme ns. Ankkalammen lenkin. Kun lähdimme pihasta Nuorukainen vei samalle reitille mistä ekalla kerrallakin aloitettiin. Pissit tehtyään jatkoimme mäkeä alas. Edessä oli suojatie, koira muisti edellisellä kerralla vasemmalle kääntymisen, joten vähän hämmentyi reittimuutoksesta. Suojatie löytyi ja kadun yli päästiin. Poika olisi jatkanut vasemmalle, mutta suoristi komennosta kulkusuuntansa. Piti hienosti syrjän, näytti vasemmalle kääntyvän tien hienosti ja sinne käännyttiinkin. Alikulun jälkeen käännyttiin taas vasemmalle, vaikka olisi pitänyt mennä oikean kautta suoraan. Tehdä sellainen määly. Nuorukainen hämmentyi erheestä ja vauhti meni mateluksi. Päästyämme takaisin reitille into taas palasi. Osasyynä taisi olla lähellä oleva koirapuisto jonne mieli halajasi. Kovasti ainakin yritti näyttää tietä puistoon ja vähän tarvittiin kouluttajan apuja, jotta päästiin eteenpäin. Tultiin suojatielle, jonka jälkeen oltiinkin Ankkalammen lenkillä. Pitkillä suorilla Nuorukainen käveli reippain ja varmoin askelin. Selvästi kehut ja rapsutukset pyllyn päältä innostutti koiraa. Pääsin nauttimaan hyvästä vedosta ilman koohausta. Kiersimme Ankkapuiston ja palasimme samaa reittiä takaisin. Nyt koirapuistossa oli koiria, jotka haukkuivat. Puiston ohitus oli vielä hankalempaa kuin mennessä. Tarvittiin kouluttajan auktoriteettiä tosissaan. Reitin kotiin poika näytti hyvin ja toi kotiovelle määrätietoisesti häntä heiluen. Kouluttaja kertoi koiran olleen innoissaan heidän tullessa autolta meille, ja nytkin poitsu katseli, pääsiskö sisälle. Ei tällä kerralla. Hetki rupattelua ja rapsuttelua.

Ennen lähtöämme koirat tapasivat ja tervehtivät toisiaan tuttavallisesti ja iloisesti. Molemmat olisi tahtoneet mukaan. Harmaakuono jäi avokin kanssa kotiin. Oli kuulemma läähättänyt lähdettyämme ja raapinut ovea. Lopulta asettautunut maate eikä reakoinut mihinkään, ei silloinkaan kun seisoskelimme tuossa pihassa. Yleensä silloin Harmaakuono seuraa tilannetta porraspäästä hyvin tarkasti. Nyt tullessani sisään se kävi luonani ehkä hiukan mielenosoituksellisena. Kun istahdin säkkituoliin se tuli luokseni, nojasi, änkesi puolittain syliin. Siinä istuimme ja minä silitin vanhusta. Herra köllähti pötkölleen jalkoihini ja painautui vielä likemmäksi. Siinä inhimillistämisen puuskassa puhelin sille, etten hylkää sitä, vaikka kävelenkin nuoremman koiran kanssa. Nuuskuttelin koiran turkkia ja keräsin taas itseäni ja voimiani muutoksen tuulessa.

Nuorukainen pääsee huomenna viikon lomalle hoitoperheeseensä. Varmasti tekee hyvää päästä hetkeksi tarhaolosuhteista kotioloihin. Huhtikuun puolella kouluttaja käy pojan kanssa tuota Ankkalammen lenkkiä treenaamassa ja mahdollisuuksien mukaan katsellaan treeniohjelmaan jokin toinen lenkki. Näin koira pääsee tutustumaan jo etukäteen tulevin reitteihinsä ja tutustuminen ja siirtyminen tapahtuu ehkä vähän helpommin.

Eilen luonani oli meitin käsityöporukka. Yhdestä lähes kuuteen aika sujahti neulomusten ja rupattelun merkeissä. Kahvin kanssa tarjolla oli taasen herkkua monenlaista. Itse tein tuota marjajäädykettä, josta olen täälläkin kirjoittanut lisäaineettomana versiona jäätelöstä. Sai hyvää palautetta ja kulhoon ei paljoa jäänytkään.  Tarjolla oli suklaata, pääsiäismunia, pasteijoita, riisikakkuja, sipsejä, kuivahedelmiä, korvapuusteja, juustoja jne.  Suunnittelimme hiukan kevään tapaamisia. Samalla sain sukan vartta jonkusen sentin neulotuksi. Olen viimesen kahden viikon aikana tehnyt käsitöitä todella vähän. Ei vaan ole ollut inspiraatiota, mutta eiköhän se sieltä taas iske. Ehkä neuloosinkin täytyy välillä kerätä voimiaan. Tai neuloosi huilii minun hullaantuessa keväästä. Kevät on niin mun suosikkiaikaa ja olen onnellinen, kevät on täällä!