Harmaakuono lääkärissä

Moni varmaan jo ajattelee "voi ei! Eikö tuo nyt voi kirjoittaa jostain muustakin kuin koirista?"
Kyllä sekin päivä vielä koettaa, uskokaa vaan...  Toivottavasti en kuitenkaan vielä saa teitä kyllästymään ja äänestämään hiirulaisen painikkeilla itseänne pois täältä. Tänään on nimittäin "pakko" taas kirjoittaa. Harmaakuonon eläköityminen vaan lähestyy, mutta ennen kuin postauksen aiheeseen vinkkaan:
Opaskoira-asiaa minun ja Harmaakuonon sanoin ja kuvin
täällä (sivu9)
Mulla ei ollut aavistustakaan, että lehti ilmestyy myös netissä...

 Harmaakuono on ollut mulle möksällään. Olenhan ihan kauhea: eilen kävelin nuoren vieraan koiran kanssa jättäen herran avokin kanssa kotiin. Ja tänään ei aamulla ilmesty kuppiin ruokaa. Siksipä on syytä maata olkkarin pöydän alla hipihiljaa, etten vaan vahingossakaan tulisi rapsuttamaan. Ennen lääkäriin lähtöä alas tullaan portaita hiukan hissukseen, vasta valjaat ja hihna kädessäni saa herran innostumaan.

Käytiin kävelemässä pieni lenkki todeten jalkakäytävien olevan aika karmivassa kunnossa. Aurinko lämmitti ja tuntui muutoinkin keväiseltä. Harmaakuono näytti tienhaarat ja suojatiet komiasti. Tais muistuttaa mua, että kyllä hän osaa :D

Opaskoirakoulun pihalla on paljon tuoksuja ja opastustouhut meinaa vähän jäädä. Klinikan ulko-ovi löytyi ja melkeinpä heti päästiin lääkärin vastaanotolle. Yleensä Harmaakuono on singahtanut huoneeseen, nyt hipsutti vähän perässäni sisään. Into palasi oven sulkeuduttua ja valjaat riisuttua.  Koira saikin liikkua huoneessa vapaasti ja herra moikkailikin niin lääkärin kuin eläintenhoitajankin. Samalla koiran liikkumista seurattiin ja koira ei näyttänyt varovan mitään liikesuuntia millään raajoillaan. Tämä touhukkaana syöksyili eläintenhoitajan rapsutettavaksi. Harmaakuonon iloisuus, energisyys tuntui tekevän vaikutuksen ja siitä oltiin mielissään. Puhuimmekin siitä, että paras lahja minkä työkoiralle voimme antaa, on terveenä ja elämäniloisena eläkepäivät milloin koira voi liikkua sen mikä sille tuntuu hyvältä. Ei tarvitse jaksaa virastoissa, kaupungin kaduilla, ruokakaupassa opastaa. Tuollaisia eläkkeelle siirtyviä koiria halutaan nähdä eläketarkastuksissa enemmän ja yrittäessä toppuutella Harmaakuonon intoa lääkäri korosti miten hienoa on nähdä koira noin energisenä ja hyvävoipaisena.

Olihan Harmaakuonon hetkeksi asettauduttava aloilleen. Nähdessään verinäytettä varten otetut tavarat lääkärin kädessä poika pakitti viereeni, mutta meni kiltisti näytteen ottoon. Kolme putkellista otettiin verta ja välillä vanhus aikoi ottaa paikalta hatkat. Pysyi kuitenkin pienin komennoin aloillaan. Sen jälkeenkin kävi aina lääkärin lähellä moikkaamassa, mutta ei varmuudeks pidemmäksi aikaa uskaltanut jäädä :D

Verinäytteistä tutkitaan munuais- ja maksa-arvot, sokeri sekä pieni verenkuva. Tulokset saan sähköpostiini ja jos jotain niistä ilmenee hoitotoimenpiteistä toki ollaan yhteydessä. Verikokeiden jälkeen lääkäri kävi vielä koiran tunnustellen läpi. Rasvapatteja oli siellä täällä ja ovatkin varmastikin koiran loppuelämän riesa. Niitä ei poisteta, jos eivät ala vaivaamaan. Kuulemma myös ohutneulanäytteistä on luovuttu, koska tulos ei ole kovin luotettava. Tällä hetkellä patit ei tunnu koiraa häiritsevän ja ovat kiinni alustassaan.

Kerroin Harmaakuonon massuttavan suutaan ja syynä ilmeisestikin muutama huono hammas. Keppien pureskelu on tehnyt tehtävänsä. Suu kuvataan ja tarvittavat poistot tehdään ennen eläkkeelle siirtymistä. Opaskoirakoululta huolehditaan Harmaakuonolle hammaslääkäriaika.

Puhuimme myös siitä vääjäämättömästä tosiasiasta, päivästä, joka tulee eteen. Aikaisemmin Vantaan koululla ei ole tehty koiran lopettamisia, mutta tämän uudehkon lääkärin myötä asia on muuttunut. Sen voi tehdä koululla tai tarvittaessa myös kotona. Lääkäri sanoi, että ei halua kenenkään joutuvan istumaan päivystyksessä tuntitolkulla odottamassa, että joku ehtisi koiransa nukuttamaan. Hänen mielestään tilanteen pitää olla rauhallinen kaikkien osapuolien kannalta. Minulle tuli hyvä mieli. Olen joskus nimittäin miettinyt joudunko Harmaakuonon viimeisen matkan tekemään jonnekin vieraalle eläinlääkärille. Ajatus tuntuu kestämättömältä omankin tuskan takia. Ehkä asia on edes himpun helpompaa kun se tapahtuu tuttujen ihmisten keskellä. No eihän sitä oikeasti ikinä tiedä mitä tapahtuu ja miten käy, mutta lohdullista tietää, että asian voi hoitaa koulun eläinlääkärin kanssa. Ja sydän on haljeta hyvästä mielestä, siitä että myös vanhuksesta ja sen hyvinvoinnista työurankin jälkeen välitetään.

Lopuksi Harmaakuono sai vielä kolmoisrokotteen. Viime keväänähän koira oksensi (sattumaa vai ei, ken tietää) rabies-rokotteen jälkeen mustaa multaa ja romahti täysin toipuen hyvin. Nyt vietimme kahvihuoneessa tovin koiraa tarkkaillen ennen kuin päästiin kotimatkalle. Ja mikäs se täällä odottikaan - ruokakuppi täynnä ruokaa :O