Äänivyöry yllätti

Opaskoirayhdistys kokousti tänään sääntömääräisen vuosikokouksensa. Olen ollut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2007, eli kaksi kolmi-vuotiskautta. Periaatteenani on, että en lupaudu monien yhdistysten toimikuntiin tai hallituksiin. Näkövammaiskentässä monet järjestöaktiivit ovat jo aika iäkkäitä ja nuorta verta halutaan ymmärrettävästi mukaan. Olen ratkaisuni tehnyt ja opaskoiratyö on sellainen missä haluan olla mukana ja toivottavasti pystyn antamaan sille myös jotain omilla ajatuksillani ja toiminnallani. Hallituskauteni oli katkolla ja jonkin aikaa pohdittua asiaa annoin suostumukseni olla käytettävissä jatkokaudelle. Olen rauhallinen, pitkäjänteinen, pohdiskelija. En meuhkaa mielipiteitäni joka suuntaan, keskustelen mielelläni ja kokouksissa puhun silloin kun minulla on sanottavaa. Minulla ei ole tarvetta tuoda itseäni esille jatkuvasti paasaamalla tai korostamalla tekemisiäni. Ilmeisesti tavastani pidetään toimia, sillä 54 mahdollisesta äänestä sain 40 ääntä. Jo kolme vuotta sitten sain eniten vaalissa ääniä, mutta silloin paikalla oli jäseniä vähemmän. Tuolloin äänimääräni taisi olla 25. Olin silloinkin yllättynyt ja hämmentynyt. Nyt olen vielä hämmentyneempi ja yllättyneempi tuollaisesta äänivyörystä. Toivottavasti pystyn olemaan jäsenistön luottamuksen arvoinen. Eli, järjestötyöskentelyni sai jatkoa ja ei muuta kuin sillä saralla haasteita kohti.
Niitä varmasti riittää jatkossakin.

Opaskoirakerhomme työryhmässä on myös muutoksia tulossa yhden jäsenen jäädessä pois ja toisen tullessa hänen tilalleen. Viikon mittaan asiaa on hoideltu ja asiat on saatu järjestykseen ja toiminta jatkuu edelleenkin. Olen tiedustellut Vantaan Opaskoirakoululta mahdollisuutta saada kouluttajaa vetämään tottelevaisuustreenejä, selvitellyt kesän Kuopion retkeä, jonka yhteyteen voisi saada Opaskoirakoulu Viikseen tutustumiskäynnin, sekä viestitellyt alkusyksylle kerhoiltaan koirien kynsien leikkauksen opetusta näkövammaisena. Kerhotoiminnan suunnitelmissa on monta mukavaa tapahtumaa tulossa ja toiminta tuntuukin olevan aika aktiivista.

Eräs ensinmäisen opaskoiransa saava nuori nainen on kirjoittanut blogia alkutaipaleestaan opaskoiran kanssa
Avautuvan mailma
Kannattaa käydä lukemassa! Hän kertoo yhteistyökurssistaan, jolla koiran kanssa liikkumista harjoitellaan, ja ylipäätään opetellaan elämää koiran kanssa.

Opaskoirakoulut tarvitsevat pennuilleen hoitoperheitä. On tärkeää, että koira pääsee kasvamaan tavalliseen perheeseen, normaaliin kotiympäristöön eikä kasvu tapahdu koulujen tarhoilla.  Asiasta kiinnostuneet voi olla kouluihin yhteydessä. Hoitoperheet tekevät todella arvokasta ja tärkeää työtä ilman palkkaa. Kun pentu alkaa olla oppinut tavoille se lähtee testien kautta koulutukseen ja työhön. Luopuminen pennusta on varmasti rankkaa ja kaikista siihen ei ole. Tunteiden kirjo on melkoinen, ylpeys pennun saadessa opaskoiran statuksen, luopumisen tuska ja kaikkea siltä väliltä.  Olen ilolla lukenut erään hoitoperheen blogia
Viivistä opaskoira
Ja suosittelen lukemaan muitakin :)

Tapaan jälleen maanantaina tulevan opaskoirani. Käydään yhdessä sen ja kouluttajan kanssa lenkillä. Treffejä sopiessa varmistelin, että omalta yhteistyökurssilta toukokuussa sunnuntaina voin livahtaa Naisten kympille, jonne olen ilmottautunut jo helmikuussa. Sain luvan, mutta koira ei tule mukaan. Ilo läikähti mielessä kun sain tietää tapaavani Nuorukaisen. Se tuntui hyvältä eikä heti perään tullut syyllisyydentunnettakaan Harmaakuonon takia. Eilen tapasin yhdistyksen pitkäaikaisen järjestöaktiivin (14v hallituksen jäsen, 24 v pj ja 5v sihteeri) eläkekahveilla johtavan kouluttajan, joka kyseli "joko minua jännittää". Jännittäähän minua, ilostuttaa, surettaa. Sanoinkin hänelle, että tunteiden kirjo on ollut valtava. Hän rohkaisi sanomalla "kaikki menee varmasti hyvin". Näin minäkin uskon.

Kyllähän minulle kuuluu paljon (onneksi) muutakin kuin opaskoiratohinoita: töitä on ollut kivasti ja keittiörempan puitteissa kaupoissa juoksemista. On ollut tunnusteltavana aika monta eri pinnoin olevaa kaapin ovea, pöytätasoa, liesituuletinta, uunia, mikroa, liettä jne... Huoh! Hiljalleen alkaa hahmottua mitä haluamme. On vaan niin paljon huomioitavaa kontrahdeista lähtien. Suurin syy remontille on nykyisen keittiön epäkäytännöllisyys. Kaapit ovat kapeita ja korkeita, joten lyhyinä ihmisinä yläkaapit jää romuvarastoiksi ja esim. kapeuden takia lautaspinot on jokainen eri kaapissaan. Haluammekin vaakakaappeja ja pöytätason alapuolelle tilavia vetolaatikoita. Parketti ei ole paras lattiamateriaali keittiössä ja etenkin koirallisessa taloudessa. Harmaakuonolla on ainakin tapana litkiä vettä roiskien ja lopetettuaan juomisen viimeisestä suullisesta osa lipsahtaa lattialle :D Siksi suunnitteilla on vaihtaa keittiöön laattalattia. Rahan menoa ei voi estää eikä muutoksien tuuliakaan.