keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Hieronnasta apua Harmaakuonolle

Harmaakuonon liikkuminen tuntui ja näytti haluttomalta. Viime viikon lopulla takapää näytti jäykältä ja hieroinkin poitsua perjantaina vähän. Se oli aika levoton asiakas. Selvästi arkuuksia oli siellä täällä.

Eilen aamulenkkiä tehdessämme totesin herran edelleen vaisuhkoksi ja päätin hieroa koiran alusta loppuun töideni jälkeen. Niinpä vietimme Harmaakuonon kanssa reilun tunnin olkkarin matolla. Siinä koira tassutti minua, välillä nuoli huuliaan, säpsähteli, hetkittäin kuului kuorsaus ja tunsin miten koira rentoutui käsieni alla. Siihen sekoittui läheisyydentunnetta, haikeutta herran eläköitymisestä, mutta samalla voimaannuttaen. Tiesin helpottavani rakkaan oppaani ja ystäväni oloa, jonka se taatusti ansaitsee. Kuulostan ehkä pöpiltä, mutta kun koira on tyytyväinen, jopa onnellinen sen tassuista leijailee onnellisen koiran tuoksu. En osaa sitä tuoksua muuten kuvailla. Eilen tunsin sen nenässäni ja sydämessäni hypähti.

Hieronnan edetessä Harmaakuono alkoi venyttelemään raajojaan ja selkäänsä, joka on aina hyvä merkki. Venyttelyä säesti tyytyväinen urina. Lopetettuani hieronnan se makoili hetken aloillaan, nuolaisi kättäni ja nousi ylös ravistellen. Haki pehmolelunsa ja oli valmiina leikkiin.

Yön aikana oli satanut lunta ja satoi edelleen lähtiessämme aamulenkille. Aika raskaasta kelistä huolimatta koira tuntui huomattavasti pirteämmältä ja liikkuminen iloisen jouhevaa.  Tuntuu hyvältä tieto siitä, että itse voi helpottaa vanhenevan koiran oloa omin hoitavin käsin.

Kirjoittelin jokin aika sitten Harmaakuonon eläköitymisprosessin käynnistymisestä. Tänään luonani kävi kotikäynnillä Hussin liikkumistaidon ohjaaja. Etukäteen olin syystä tai toisesta aika hermostunut, vaikka turhaahan se oli.  Lueskelin Facebookin statuksia ja kirjoitin "hädissä" itsekin sinne koiran vaihto -prosessin käynnistymisestä. Sainkin ihanan paljon kannustavia ja tsemppaavia viestejä.

Tapaaaminen meni hyvin. Ensiksi juttelimme reilu puolituntia. Kerroin elämäntilanteestani ja liikkumistaidon ohjaaja teki tarkentavia kysymyksiä mm. lenkkien pituuksista mitä teimme Harmaakuonon ollessa nuori ja millaisia ne on nyt.  Hän oli kiinnostunut myös työstäni, harrastuksistani. Juttelimme myös uusien koirankouluttajatahojen mukaan tulosta jne.  Mielestäni rupattelu meni hyvässä hengessä ja rennosti omalla painollaan.

Sitten lähdimme lumipyryyn, lunta oli tullut reippaasti aamulenkinkin jälkeen. Harmaakuono opasti hyvin ja reippaasti. Liikkumistaidon ohjaaja käveli takanamme. Emme keskustelleet lenkin aikana. Kun pääsimme takaisin kotiin sain kommentin "kävelette reippaasti ja Harmaakuono näyttää jaksavan hyvin ja opastavansa mielellään".  No meno olikin ihan erilaista kuin edellispäivänä.

Saan maksusitoomuksen uuteen oppaaseen, jeeee!!!! HUIH!!!!  Parin kolmen viikon sisään se menee eteenpäin, joten jähtäväksi jää milloin minulle sopiva koira löytyy. Kiirettähän ei vielä ole, jos vaan Harmaakuono jaksaa opastella. Joulukuussa toki viimeistään koira jää viettämään ansaittuja eläkepäiviään. Ja ne hälle suon ilomielin, niin hieno ja upea koira. Sanoinkin tänään, että minulle ehkä mahtavinta on ollut koiran kanssa se miten reippaasti pääsen liikkumaan. Se kun valkoinen keppi vaihtui opaskoiraan, nosti kävelyvauhtia hirmuisesti ja se oli ihanaa/mahtavaa. Se toi jonkinlaisen vapauden tunteen etenkin kokeillessani juoksupyrähdyksiä.

Kun jäimme Harmaakuonon kanssa kahden istuin säkkituolilla silitellen poikaa kokien tunneryöpsyn mihin sisältyi kaikki kuviteltavissa olevat tunteet. Ilo tiedosta uuden maksarin saamisesta, luopumisen tuska Harmaakuonosta, jännitys millaista uuden oppaan kanssa on kulkea, haikeutta tietoisuudesta ettei Harmaakuono tee töitä enään kovin pitkään, kutkutusta ajatuksesta nuoren, reippaan koiran kanssa liikkumisesta, syyllisyyttä moisista aatoksista, onnellisuutta Harmaakuonon olemassa olosta ja olosta siinä hetkessä.  Samalla tiesin siinä istuessani ja koiraa silitellessäni, että nämä tunteet tulen tämän vuoden aikana kokemaan monta kertaa ja varmasti vielä voimakkaampinakin kuin nyt.

Onneksi siihen ei voinut kovin pitkäksi aikaa jäädä tunteilemaan. Oli syötävä ennen asiakkaiden tuloa. Töitä paiskinkin kahdeksaan asti ja sen jälkeen avokille avautumaan päivän tunnelmista. Että näin, koiran vaihto -prosessi on käynnistynyt.

Ja lopuksi: muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan. Lauantaihin klo 22.00 saakka aikaa!!! 

4 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitat Harmaakuonosta ja tunteista, joita koiran eläköityminen herättää. Varsinkin tuo hieronatjuttu... awww. :) Varmasti on kyllä koko tunneskaala pinnassa.

    VastaaPoista
  2. Eläinystävänä ja lemmikin omistajana pystyn ainakin jossain määrin eläytymään sun tunteisiin. On varmasti syyllinen olo kun joutuu luopumaan koirasta, joka on auttanut sua paljon. Hienoa, että sulle on ammatistasi apua myös Harmaakuonon kanssa!
    Mitä tapahtuu opaskoirille kun ne ovat palvelunsa palvelleet? Muistan joskus kuulleeni, että ainakin poliisikoiria sijoitetaan uudestaan ihan normilemmikeiksi tai poliisit saavat itsekin ottaa niitä lemmikeikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiolii
      Kiitos. Jokainen sana tunteista on totta ja kuten kirjoitin näitä tunnemyrskyjä varmasti tulee tämän vuoden aikana vielä monta kertaa

      M. M.
      Mukavaa kun tulit lukemaan tätä blogia.

      Kun opaskoira eläköityy sen voi sijoittaa johonkin perheeseen esim. omassa tuttavapiirissään johon luottaa. Opaskoirakoululla on myös perheitä listattuna, jotka haluavat eläkelläisen kotiinsa. Itse en voisi Harmaakuonoa antaa kelleen vieraalle perheelle oli miten luotettava perhe kyseessä tahansa. Meidän suunnitelmat avokin kanssa on, että Harmaakuono jää meille ja avokista tulee sen omistaja. Toki lopulliseen ratkaisuun vaikuttaa miten Harmaakuono sopeutuu uuteen tulokkaaseen ja siihen ettei se olekkaan enään oppaani vaan nuori koira.

      Poista
  3. Onnea uuden oppaan saamisesta ja toivokaamme, että Harmaakuono sopeutuu eläkepäiviin ja uuteen toveriin. Se on kyllä ihana vanha herra :)

    VastaaPoista