Ulkoilupäivä Partiopoukamassa

25 ihmistä ja 16 koiraa kokoontui viime sunnuntaina Partiopoukamaan, joka sijaitsee Porvoossa keskellä ei mitään meren rannalla. Kuten nimestä voikin päätellä, paikka on partiolaisten omistuksessa. Ollaan siellä vietetty kerhon ja pentuäippien kerhon yhteisiä pikkujouluja pari vuotta sitten. Pentukerho on järjestänyt jo ainakin kolmena kesänä kesäpäivän ja pari talviriehapäivää siellä. Paikka on loistava sijaintinsa takia. Pihapiiri on iso, joten tilaa on koirien juosta vapaana ja kirmailla keskenään. Vapaana olo on opaskoiralle rentouttavaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pentukoirat tottuvat toisiin koiriin jne. Nyt retkeilimme Opaskoirakerhon nimissä. Joukossa 11 opaskoiraa, yksi eläkeläis- ja yksi pentukoira sekä kolme ns. uran vaihtajaa/koiraa, jotka syystä tai toisesta ei ole läpäisseet testejä koulutukseen päästäkseen.

Päivä aloitettiin tulokahvilla, jonka kanssa tarjolla oli ruisleipää juustolla, kalkkunalla ja kurkulla. Toivotin porukan tervetulleeksi, kerroin päivän ohjelmasta ja muistutin kerhon tulevista tapahtumista. Esittäytymiskierroksen jälkeen vapaata rupattelua kahvittelun lomassa. Osa koirista oli tuvassa lähellä emäntiään tai isäntiään. Vähintään saman verran kirmaili pihassa. Lumi vain pöllysi. Näihin hulivileihin kuului myös oma oppaani iästään huolimatta. Moni ihmetteli miten noin iäkäs koira jaksaa ja miten se on niin iloinen. Tottakai kommentit lämmitti sydätä. Malttoihan Harmaakuono välillä käydä näytillä.

Kahvittelun jälkeen lähdimme lenkille. Keittiöapulaiset jäivät paistamaan pannukakkuja ja lämmittämään kanakeittoa. Me muut lähdimme kuuden kilsan lenkille. Itse eksyin peesarini kanssa. Käännyimmekin palatessamme väärälle tielle ja kävelimme sitä hyvän matkaa ennen kuin asia tuli ilmi. Harmaakuono pari kertaa teki täyskäännöksen ilmeisesti yrittäen ilmaista, että suunta on väärä. Peesari sanoi kuitenkin, että jatkettaisiin eteenpäin. Noh, aikamme käveltyä hän huomasi erheen. Lähdimme palaamaan takaisin. Jos olisimme kävelleet takaisin Partiopoukamaan lenkille mittaa olisi tullut reilut kymmenen kilsaa. Harmaakuono vähän hidasteli ja aloin vähän huolestua sen jaksamisesta. Toinen peesari poimi meidät kyytiinsä autoon, joten ehkä lopulta kävelimme noin kilsan verran ylimääräistä.

Partiopoukaman pihaan päästyämme Harmaakuono kirmaamaan koirakavereiden kanssa. Väsymyksestä ei enään mitään tietoakaan. Me painuimme syömään. Keitto maistuikin herkulliselta, nam. Ja gluteeiniton pannari kera kermavaahdon ja vadelmahillon täyttivät vatsan. Osa koirista alkoi olla vähän väsähtäneitä ihmisten tavoin. Pari koirankäyttäjää kokeili lumikenkäilyä. Mahdollisuus oli myös pulkkamäkeen, mutta kukaan ei tainnut lasketella.

Vielä ennen kotiin lähtöä joimme kahvit. Erään koirankäyttäjän koiralla oli 5v synttärit, joten koirakavereille tarjottiin luut kotiin vietäväksi. Ihmiset nautiskelivat luun muotoisista murukekseistä. Kotimatkalla takaboxissa makasi kaksi väsynyttä koiraa. Harmaakuono vietti hyvin rauhallisen sunnuntai-illan köllien pääasiassa olkkarin matolla.

Harmaakuonon sosiaalinen elämä jatkui het maanantaina äitini tullessa kylään. Aina kun äiti hipsi parvekkeelle hengittelemään virttelin läpi, Harmaakuono tahtoi mukaan. Ja äitiä piti tietysti aamuisin käydä nuolasemassa oikein kunnolla. Ja pitihän koko lappisenergia ottaa käyttöön, katsoa surkeana äitiä, josko vaikka saisi jotain herkkua...

Keskiviikkona jälleen koirakavereita. Kerhoillassa oli vieraana Hus:in liikkumistaidon ohjaaja. Istuimme pitkän pöydän ääressä kahvitellen ja keskustellen opaskoiriin liittyvistä asioista. Koirilla ei varmasti ollut yhtä hauskaa kuin sunnuntaina. Nyt oli pötköteltävä aloillaan pöydän alla tai käyttäjän tuolin vierellä/takana. Koirakoita paikalla oli liki 20, joten vierailun järjestäminen kannatti. Kiinnostusta opaskoira-asioihin liittyen on, HIENOA! Samalla sain kuulla, että oma maksusitoomukseni on postitettu opaskoirakoululle, joten koiran vaihto on taas askelta lähempänä.

Joskus minusta tuntuu, että Harmaakuono vaistoaa/tietää muutosten olevan tulossa. No ehkä ei sitä, että sen työt loppuu, mutta ehkä sen ikääntymisen... Äh, en osaa selittää, ja koko tuntemukseni voi olla myös inhimillistämistä. Joka tapauksessa Harmaakuono viettää paljon aikaansa ihan lähellä minua. Jos istun säkkituolissa se tulee istumaan aivan kiinni, jos rapsutan se köllähtää viereen. Jos istun tietokoneella koira makoilee aivan tuolini vieressä. Jos istun teetä juomassa löydän koiran pöydän alta jaloistani. Aina kun olen lähdössä ulko-ovesta se seuraa tarkasti pääseekö mukaan. Avokki sanoi myös muutama päivä sitten samaa, että Harmaakuono on kiinni mussa ja että sen huomaa miten se seuraa jokaista liikettäni. Onhan tyyppi aina ollut sosiaalinen ja innokas olemaan seurassa, mutta tämä on jotenkin ihan erilaista. Se tuntuu syvällä sydämessä. En osaa sanoin kuvailla, voin vaan todeta sen kiintymyksen olevan erilaista, vahvempaa, missä ripaus haikeutta tai jotain riipaisevaa... Kyllähän kai koira tuntee vanhenimisen ja ehkä tiedostaa senkin mitä siitä seuraa.

Nyt ollaan tultu mökille ja täällä ollaan viikko. Harmaakuonokin saa nautiskella vapaana kirmailusta ja metsäautotiellä opastamisesta.