13 vuotias rakas Harmaakuono

Hepan blogin 500. postaus - aika huikeeta!
Mikäpä hienompi aihe tälle tasasataluvulle kuin rakas Harmaakuono <3 Nimittäin keskiviikkona vanha sydänten murskaaja täytti 13 vuotta. Lahjaksi sai uuden juomakupin :DD Harmaakuonolla on kolme sisarusta joista tiedän Yden nukkuneen pois reilu puolitoistavuotta sitten. Jokin aika sitten ystäväni luki jostain Ykkin sisaruksen osallistuneen joihinkin senjorikisoihin. Neljännen kohtalosta ei tietoa. Ykki ja Yde valmistuivat aikanaan opaskoiran työhön. Ja täällä tuo Ykki touhukkaana edelleen heiluttaa häntää ja haastaa Oton leikkimään. Harmaakuono on ominut kuvissakin näkyvän villaviltin ja syksyn mittaan se on saanut kyytiä. On mennyt aika moneen osaan eikä enään montaa palaa ole jäljellä :DD
Tässä kaksi videopätkää marraskuulta.

Edelleen kun meille tulee vieraita Harmaakuono ottaa heidät innokkaana vastaan, tunkee itseään liki ja hakee huomiota itselleen, esittelee lelujaan ja vilttiään. Ja jos omia tavaroitaan ei ole saatavilla haetaan kenkä tai sukat :DD Suussa on niin ihanaa kantaa ja esitellä aarteita kaikille :DD

Ulos lähdetään hirmuisella innolla joskus vähän jopa hypähdellen. Vielä jaksaa vähän ponnistaa. Monesti huomaa miten mieli lentäis ja menis, mutta kroppa ei pysy mukana. Lenkkeillessämmekin herralla on välillä todella hurja vauhti. Välillä todella ihmettelemme koiran energiaa ja intoa, mistä sitä riittää. Tuntuu kuin koira hymyilisi koko naamallaan. Mutta unikin tulee nopeasti, leikin jälkeen menee hetki ja koira kuorsaa. Harmaakuono nuorempana harvoin kuorsasi, mutta nykyään kuorsaus on välillä aika äänekästäkin. Ja voi miten se vanha koira voikin olla hellyyttävä nukkuessaan tai tullessaan viereen istumaan hellyyksiä hakemaan, tai kun se haastaa Oton leikkiin onnesta muristen. Se tuntuu niin pakahduttavalta. Monesti mietin kuinka paljon voi koiraa rakastaa - se on sanomattoman paljon <3
Ykin jaksaminen johtuu varmasti myös vuoden ajasta, ei ole liian kuuma. Viime kesänä heinäkuussa olin koirasta jo todella huolissani, mutta niin vaan herra piristyi ja ihotulehdus saatuamme aisoihin menohaluja on riittänyt. Totuus kuitenkin on, että Ykki ei täällä enään vuositolkulla luonamme ole. Ajatus pelottaa ja surettaa. Toisina päivinä tunnen olevani valmis Ykkin lähtöön, tai niin valmis kuin siihen voi olla. Tiedän koiran eläneen pitkän hyvän elämän, ja että on luonnollista sen poistuvan luotamme todennäköisesti parin seuraavan vuoden aikana. Onhan 13 vuotta huikea ikä labbikselle, vaikka onhan niitä toki elänyt paljon vanhemmaksikin. Välillä murehdin osaanko tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan, tiedänkö milloin on aika ystävän aika lähteä. Kun taas seuraan Harmaakuonon touhuamista, iloa, energiaa, sosiaalisuuutta tajuan, että kyllä minä taidan tietää milloin on tullut aika. Kun koira menettää elämän ilonsa, sosiaalisuutensa, energisyytensä tms. ei ole enään Ykkin arvoista elämää, tai jos liikkuminen tai kivut käyvät koviksi ja koira kärsii Harmaakuono saa mennä rauhaan. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä, joten nyt nautimme yhteisistä päivistä ja kuukausista. Osaisikin olla murehtimatta etukäteen. Hyvä silti tiedostaa ja hyväksyä tosiasiat. Mutta nyt rakas Ykki on 13-vuotias ja hurmaa meidät vielä monta kertaa.
Onnea harmaatassu-Harmaakuono Ykki-Tykki-pykki <3 Kuvat otettu Ykkin syntymäpäivänä 10.12.2014 ja lähetetty Ykkin pentukoteihin sekä kouluttajalle Korrin Pekalle.